Hävettää myöntää näin yliopistossa opiskelevana, että joudun katsomaan näitä videoita kun koskaan en ole oikein kiinnostunut (lue ymmärtänyt) matikasta, mutta näiden videoiden kautta olen vihdoin alkanut tajuamaan sen, ettei tämä mitään rakettitiedettä loppujen lopuksi ole. Iso kiitos siis!
Muillekin tiedoksi että Opetus.Tv:n UA-cam-kanavalta löytyy myös kaavaan johtaminen! 🤗 Sisältää paljon perinteistä yhtälön muokkausta matematiikan salliminen sääntöjen mukaan sekä neliöksi täydentämistä. Paljon sellaisia hyödyllisiä taitoja hyödynnetään ja monta tuttua opittua juttua. Murtolukujen laskusääntöjenkin hyödyntämistä. Kiteytyy todella moni hieno asia siinä kaavaan johtamisessa. ❤️
Aivan loistavaa settiä. 25 vuotta sitten ylioppilaaksi ja nyt aikuisella iällä insinöriopiskeluja. Kyllä muuten palauttaa muistiin matematiikan kommervenkit kummasti näin laadukkaat luentovideot.
Moi Ville, löytyykö ratkaisukaavat abitin nettiMAOLista tai paperisesta MAOL:ista? Kirjoituksiin valmistautuvana pohdin sitä et ei kai mun näitä tarvitse ulkoo opetella :(
@@MatikkamatskutTube mikä on sun mielestä lyhyen matematiikan tärkein / vaikein osa alue jonka opettelemalla voi päästä parempiin pisteisiin ylioppilaskokeissa? Viime ylioppilaskokeissa oli viimeisenä B2 osion tehtävässä ainakin soveltava derivaatta tehtävä.. Mitä mieltä olet siitä, onko vielä jotain vaikeampaa luvassa? Mä tähtään vilpittömästi Laudaturiin :) Kirjoitan vasta keväällä 2025 ja aikaa on opiskella vielä kaikenlaista. Laskurutiini varmaan pitää hoitaa raudaksi.
AMK-pääsykoe odottaa, mitä luulet, tarviiko tätä siellä osata kun kokeissa ei saa käyttää laskimia. Omista lukioajoista ja MAB-kursseista vierähtänyt 12 vuotta…
Ratkaisukaava ei liity laskimiin eli sillä monesti ratkaistaan 2. asteen yhtälö vaikka laskinta ei olisikaan! Siihen, pitääkö kaava osata amk-pääsykokeessa en osaa sanoa mitään.
Selvitä ensin mikä on toiseen yhtälö. Älä puhu muuttumista vaan sano että missä on vain x 2= eli 2 ja sillä selvä. Toinen puhetta puhetta. Käsitteet tehdään vaikeaksi . Tämä yhtälö on niin yksinkertainen. Ei jahkailla ja selitystä. Termi ja yhtälö jne. Voi v.. kun selitetään Ville . Yleensä oppilaat väsyy kun seli seli . Terveisin 7 laud ylioppilas ja ymmärrän että suurin ongelma on opettajat jotka selittää seli seli ilman että asia. Iidan ratkaista ilman selitystä
Hävettää myöntää näin yliopistossa opiskelevana, että joudun katsomaan näitä videoita kun koskaan en ole oikein kiinnostunut (lue ymmärtänyt) matikasta, mutta näiden videoiden kautta olen vihdoin alkanut tajuamaan sen, ettei tämä mitään rakettitiedettä loppujen lopuksi ole. Iso kiitos siis!
Abc abc loistohomma 👍🏻 Eikä tarttee hävetä. Parempi myöhään kuin ei silloinkaan 😉
sä clutchaat aina bro
koeviikko puskee taas päälle ja ville pelastaa
Tsemit viikkoon 💪🏻💪🏻
Kiitoksia
Kiitos! Matikkaa kansalle joka pimeydessä vaeltaa
Suistamo Karjalainen juuri näin 😀🌄
Tää äijä kärrää mua matikas
👌🏻👌🏻
Todella hyvä video. Hyvin selkeästi selitetty!
Moksu jes kiitti!
En selviäisi matikasta ilman näitä! Toivottavasti pääsen ens viikon koeviikon kokeesta läpi:)
A toivotaan parasta! Tsemppiä! 👍🏻👍🏻
Erittäin ISO kiitos!
Pasi Mattila 🙏👍
Muillekin tiedoksi että Opetus.Tv:n UA-cam-kanavalta löytyy myös kaavaan johtaminen! 🤗
Sisältää paljon perinteistä yhtälön muokkausta matematiikan salliminen sääntöjen mukaan sekä neliöksi täydentämistä. Paljon sellaisia hyödyllisiä taitoja hyödynnetään ja monta tuttua opittua juttua. Murtolukujen laskusääntöjenkin hyödyntämistä. Kiteytyy todella moni hieno asia siinä kaavaan johtamisessa. ❤️
voi kiitos Ville kun autat, huomenna uusinta matikasta enkä ymmärtänyt mitään 2 kuukauden kurssin aikana
Kiitos!
Kiitos!!. Sain hyötyä
ihana ville
Kiitos! kyllähän ne 20 v.vanhat tiedot alkavat palata mieleen, kun vähän muistin pölyjä kanssasi pyyhkii.
Jes 👌🏼👌🏼
Koeviikon matikan koe pelastettu ! Kiitos sulle!!
Natalianata72 kiitos! Olkoon osaaminen kanssasi 😀👍🏻
Ai että nää pelastaa mut joka kerta. Todella selkeitä. Mielekästä kuunnellla!
Hienoa ja kiitos 😊👌🏻
Voi kun ois tälläistä opetusta ollut aikanaan lukiossa😁 Hyviä videoita, joita tulen varmasti vielä hyödyntämään. 👆👍
Aivan loistavaa settiä. 25 vuotta sitten ylioppilaaksi ja nyt aikuisella iällä insinöriopiskeluja. Kyllä muuten palauttaa muistiin matematiikan kommervenkit kummasti näin laadukkaat luentovideot.
5/5
Ja miten koneella saa neliöjuuren edelle tuon plus ja miinus merkin?
Abittieditorista löytyy!
Moi Ville, löytyykö ratkaisukaavat abitin nettiMAOLista tai paperisesta MAOL:ista? Kirjoituksiin valmistautuvana pohdin sitä et ei kai mun näitä tarvitse ulkoo opetella :(
Juu toki löytyy molemmista 👍🏻
Kiitos
3 tuntii kattonu näitä videoita, eiköhän kokeesta läpi päästä!
mulla on huomenna matikan loppukoe ja olisin niin kokattu ilman näitä videoita😭
Kellä muulla on koeviikko edessä
Mulla ☝🏻
Mut pöydä toisella puolella 💪🏻 😉
@@MatikkamatskutTube juuh anna sit vähän armoa, meille matikassa huonoille oppilaille
huomenna olis matikan koe enkä osaa paskaakaa :D
Kiva kun opettelin tän. Eikai tätä vielä virallisesti tarvitse MAY01 kurssissa? Mun mielestä siel ei ollut vielä toisen asteen yhtälöitä??
Juu ei kuulu nyky may1:een.
@@MatikkamatskutTube mikä on sun mielestä lyhyen matematiikan tärkein / vaikein osa alue jonka opettelemalla voi päästä parempiin pisteisiin ylioppilaskokeissa?
Viime ylioppilaskokeissa oli viimeisenä B2 osion tehtävässä ainakin soveltava derivaatta tehtävä.. Mitä mieltä olet siitä, onko vielä jotain vaikeampaa luvassa?
Mä tähtään vilpittömästi Laudaturiin :) Kirjoitan vasta keväällä 2025 ja aikaa on opiskella vielä kaikenlaista. Laskurutiini varmaan pitää hoitaa raudaksi.
Hyvä video
Ai että👌
Täällä 51v ohjelmistoinsinööri, ei mitään muistikuvaa ko. kaavasta, mutta hyvä video. Ilmeisesti liian moni asia meni lyhytkestoiseen muistiin...
olipas helppoa kun tajusi....
my guy
Hyödyllinen video, mutta ois saanu selventää mitä tehdään jos c:tä ei ole
Sitten nolla c:n paikalle :)
Pelastit mun matikan kokeen🙏
Jes 💪🏻
Hyvin toimii
AMK-pääsykoe odottaa, mitä luulet, tarviiko tätä siellä osata kun kokeissa ei saa käyttää laskimia. Omista lukioajoista ja MAB-kursseista vierähtänyt 12 vuotta…
Ratkaisukaava ei liity laskimiin eli sillä monesti ratkaistaan 2. asteen yhtälö vaikka laskinta ei olisikaan!
Siihen, pitääkö kaava osata amk-pääsykokeessa en osaa sanoa mitään.
miksi 1-5/2 eikä 1-25/2
No kun se oli neliöjuuri(25), mikä on 5.
Kiitoksia!!
Mukava eläkkeellä näitä laskeskella.
Miksi c on negatiivinen
Kuuntele. Selitän videolla!