Noni. Taas yksi kohde, josta ikinä kuullut sanallakaan. Oli käsi naaman edessä lähes koko videon ajan, vaikka yksinään kattelin. Hävettää jo saatana tää touhu, vaikka oonkin täällä maksajan puolella.
Joo vois edes joskus tälläisiä tuoda esiin esim. A-Studiossa Ukrainan ja Venäjän tilanteen loputtoman perkaamisen sijaan, joka toistaa itseään. En silti odota hengitystäni pidätellen, Yle nyt kun sattuu olemaan (kenties suurin) osa tätä hyväsisarkerhoa.
Piiri pieni pyörii ja eri aatteiden parissa pöhisijät pöhisee keskenään ja keksii älyttömyyksiä, jotka päätyvät meidän maksettavaksi ilman että asiasta on oikeasti mitään hyötyä.
En ihmettele yhtään, että miksi Suomessa raha ei riitä infraan ja terveydenhuoltoon. Montakohan miljardia tällaisiin turhuuksiin menee vuodessa veronmaksajien varoja?
Joutais pitää kansanäänestys kaikesta mikä ei ole valtion ydintoimintaa ja jos ei tule vähintään miljoonaa ääntä yhteensä, niin hylätään projekti tarpeettomana ja esittelykulut maksaa projektin aloittaja omasta pussistaan. Kyllä kai yhdessä maksettava hanke täytyy kiinnostaa edes n. 1/5 maksajista. Koko himmeli pyörii nyt jotenkin vähemmistöjen äänitorvena.
12:35: En minä ainakaan kaipaa että nykyhallitus tuputtaisi omaa ideologiaansa yhtään "vakuuttavammin". Haluaisin että valtion ydintehtävät määriteltäisiin uudestaan niin että ne kattaisivat vähimmän mahdollisen, ja kaikki ylimääräinen vain leikattaisiin pois: voilá!, meillä riittäisi rahaa paremmin niihin ydinasioihin. Lisäksi toivoisin että saataisiin hallitus jonka pääajatus olisi ajaa Suomen ja suomalaisten etua! Entisaikoina tämä oli itsestään selvää myös Suomessa.
Ydintehtäviä: Suomen kansan puolustaminen, sen jatkuvuuden varmistaminen ja sen kehittymisen mahdollistaminen. Siinäpä ne - monikulttuurisuus ja ulkomaiden auttaminen loistaa poissaolollaan!
Kiitoksia valaisevasta aiheesta ja mielipahasta. Olipas taas kunnon kuppaus verorahaa. Parempi nimi tuolle kuppaukselle olisi edes rehellisyyden nimissä olisi ''Nykyrosvouksen museo''.
Tuonkin olis voinut tehdä joku yksityinen 'taide' Tubettaja😑Ilman verorahaa. Noista hyötyy vain nuo mainitsemasi verovaroilla elävät muka 'yksityis' yritykset😳💯🙈
Olisi voitukin palkata joku tubettaja tai muuten tunnettu henkilö tekemään kampanjaa omalla kanavallaan. Saavuttavuus huomattavasti parempi. Tai sitten asetettu katsojatavoitteet rahoituksen perusteeksi
Täysin turhia kampanjoita kaikki nämä. Kiitos kun tuot näitä tietoisuuteemme ja teet tärkeää työtä. Ehdotus videon aiheeksi: käy läpi Liberaalipuolueen leikattavaalöytyy listaa ja kommentoi jokaista löydöstä. Siellä ne isot menoerät on
Jos kerran tuommoen on puhallettu pystyyn, niin ihan tasapuolisuuden vuoksi tarvitaan myös pahanolon museo, jossa oikeat ja aidot henkilöt kertovat omasta pahastaolostaan hyvinvointisuomessa, joka on mailman onnellisin maa. Ja kieli käännöset myös monelle kielle. Tämä tulisi oikeesti tarpeeseen :)
Rehellisiä kun ollaan, "Nykytunteen museossa" on myös kertomuksia pahasta olosta. Mutta osut kyllä oikeaan: tässä on (yhtenä) ongelmana se, että kertomukset palvelevat valtion markkinointikampanjaa - siis omitaan ihan eri tarkoitukseen kuin mitä niiden kirjoittajat ehkä ajattelevat valtiosta.
Hyvä Tere!! Uskomattoman asiallisia videoita joita kattoessa oon paremmin tajunnu miten moni varsinkin politiikassa käytännössä vaan esittää olevansa suomalainen saadakseen ilmasta rahaa.
Valtioneuvoston kanslia on pääministerin "ministeriö". Mitenköhän Marin on henkilökohtaisesti vaikuttanut tuon "museon" rahoittamiseen? Olisi mukava jos joku selvittelisi asiaa.
”Ilmaista” rahaa on jaossa ihan järkyttäviä määriä erilaisiin järjettömiin hankkeisiin jotka ei aidosti tuota mitään kansakunnan hyväksi. Taidanpa perustaa nykypierujen museon. 🤔
Jos alkuperäinen kampanjan aihe on huono niin mikään ei pelasta sitä. Näiden huonojen kampanjoiden ei ikinä pitäisi edes päästä läpi vaan hyväksyntäprosessin pitäisi mennä jonkun nykypäivän sosiaalisen median markkinoinnin raudanlujan ammattilaisen kautta ennen kuin siitä lähdetään edes haaveilemaan. Jokainen näistä ideoista pitäisi tuoda hänen pöydälle ja hän päättää onko idea toteuttamisen arvoinen sen todennäköisen tavoittavuuden tason perusteella. Ihan sama nostakoon mun puolesta vaikka 20k kuussa liksaa sillä sekin tulee järjettömän paljon halvemmaksi kuin tämä nykyinen sirkus jossa veronmaksajien rahoja haaskataan häikäilemättömästi. Miettikää tätä: Miksi 13v Valtteri saa ensimmäisestä kännykällä kuvaamasta huonolaatuisesta elokuvan pätkästä 100 000 näyttökertaa youtubessa ilman mainostusta, hienoja laitteistoja, kokemusta markkinoinnista tai satojen tuhansien budjettia? Koska hän jakaa jotain joka ihmisiä kiinnostaa. Tuotantoarvo on silloin suhteellisen toissijaista. Sitten kun kampanjalla on se idea mikä ihmisiin uppoaa, niin sitten siihen voi ruveta hallitusti käyttämään resursseja. Ulospäin tämänhetkinen touhu vaikuttaa vaan lähinnä puuhastelulle ja verovarojen haaskaamiselle. Luulis näiltä työntekijöiltä löytyvän enemmän niin ammattitaitoa kuin myös huolta siitä miten oma tuote toimii ja miten veronmaksajilta saatuja varoja käytetään. Hyvä että näitä asioita tuodaan julki sillä suomella ei todellakaan ole varaa polttaa resursseja näin huonosti toteutettuun toimintaan.
TKI-toiminnassa palvelumuotoilu on nyt in. Olen päässyt tutustumaan siihen läheltä ja itse turhaudun tuohon tunteisiin vetoamiseen kun se menee jo niin siirappiseksi. Lisäksi tuohon työryhmäänkin on jo kuulunut väkeä joka on halunnut tarinallistaa ihmismielen, eli purkittaa mieli-sanan yhteen teoreettiseen näkökulmaan.
tiedätkö mitähän tuo sukupuoli neutraalien liikennemerkkien vaihtaminen tulee maksamaan? seuraillu tässä kun täysin kunnossa olevia liikenne merkkejä vaihdetaan uusiin, ja niitä meinaan on suomessa aika paljon, kun kaikki jalkakäytävä, suojatie, koulu ym merkit laskee yhteen. sen viellä ymmärtäis että huonokuntoiset, mitä muutenkin joutuu uusimaan vaihdettais näihin uuden mallisiin. mutta tässä touhussa en näe mitään järkeä
No ainakin näissä projekteissa selviää se et näin sitä porukkaa on tempputyöllistetty jos en väärin muista niin ihminen on "työssäkäyvä" kun tehnyt 1 tunnin töitä per viikko tai kuukausi se nyt oli jommin kummin tai sitten levitän ihan väärää tietoa. Joku viisaampi vois sitten korjata miten se meni.
Valtio viestintäpalvelujen ostajana lienee sen tyyppinen maksaja, että laskutuksessa huolehditaan katteet kuntoon. Kaikenlaisia "hyviä hankkeita", joita kukaan ei ole osannut kaivata tai tarvita todellisudessa. Tietoiskutyyppisen informaation ja graafisen ilmeen merkityksen ymmärrän, ne pitää tehdä huolellisesti ja hyvin, mutta tuollaiset lässytyssivut voisi jättää pois. Kuten sanoit, aikuinen ihminen osaa valita itse tunteensa.
Joo noitahan on kiesma guggenheim etc. halutaan kaikenlaisia kalliita museoita mutta ei otetaa huomioon sitä, että suomi on 5 miljoonan ihmisen maa. Harvat valitut kuvittelee, että joku museo on niin haluttu, etta se sais 100-200 tuhannen kävijän vuotuiset määrät. Ite en ole koskaan käynyt Kiasmassa enkä käy. Guggenheimista veronmaksajat maksais sille säätiölle vuotuisia jäsenmaksuja. Yhteikunnassa joka jo muutenkin vuotaa veronmaksajien rahoja sormien välistä kuin santaa kämmenellä. Vois ne rahat käyttää paremminkin niinkuin työpaikkojen luomiseen. Eukin maksaa suomelle enemmän, kuin suomi hyötyy siitä. Pitäis suomenkin alkaa saamaan omiaan jostain bonciscemestä takaisin. Suomessa ei ole kohta yhtään ostovoimaa. Tarpeita olis mutta ei varoja, kun ei ole töitä jos olis töitä niin tarpeet on niin suuret, että palkka ei pysty rahoittamaan. Sanotaan vuotuiseksi palkaksi noin 20000€ niin tarpeet alkaa helposti 100000 €.
Mun mielestä tuo on juuri sitä hyvä veli verkostoa, suoranaista korruptiota ja näitä on vaikka kuinka paljon, verorahat kaadetaan kavereiden pöhinä projekteihin.
Jos joku alkaa katsomaan ja heti/oitis huomaa asian onnettomaksi ja poistuu sivulta, lasketaanko se siellä käynniksi. Jos minä menen johonkin kauppaan ja ovesta sisälle mennessä huomaan, että olen väärässä kaupassa, lasketaanko se kaupassa käynniksi, jos ovelta palaan takaisin. Itse en laskisi kumpaakaan miksikään käynniksi, vaan omaksi mokaksi.
Vassarit haluavat holhota meitä liikaa. En ollut edes kuullut noista kohteista ja osaan kyllä itse hoitaa tunteitani. Onhan se kiva, että meistä huolehditaan, mutta nuokin rahat olisi voitu käyttää verojen tai ruoan hinnan alentamiseen, vanhusten hoitoon tai vaikka hoitajapulan hoitoon. Onko tunteet oikeasti ihmisarvoa tärkeämpää?
siellä on helvetisti ylimääräisiä virkamiehiä, jos heillä on aikaa tälläisiä projekteja tuottaa..No se onkin tiedossa, että suomessa julkisen sektorin voisi puolittaa ja silti kaikki pyörisi
Sitä voisitte siellä kokoomuksessa oman porukan peiliin katsella. Kokoomuksesta se Ellun Kanojen Pihakin on kotoisin. Ja kokoomuksen mandaatilla istui ainakin edellinen veikkausvaroja jaellut opetusministeriön virkamies. Yhteisten rahojen hassaaminen virkarälssin humpuukihankkeisiin on aivan perinteisintä kokoomustouhuilua.
Sikäli kun nää on aika pieniä summia jos esim valtion budjettia katsotaan niin miten olisi jos kävisit läpi liberaalipuolueen varjobudjettia? Käsitän kyllä miksi nostat näitä esille ja se on hyvä asia, mutta jos puhutaan oikeasti ratkaisuista suomen budjettiin niin niitä löytyy liberaalipuolueelta joita he ovat sanoneet tuoneensa ilmi tarjottimella kokoomukselle. Olisi kiinnostavaa kuulla ajatuksesi niistä.
Voin katsoa sitäkin listaa, jos suinkin ehdin. Toki ajatuksen tasolla en haluaisi omia Liberaalipuolueen tekemää ohjelmaa omiin tarkoituksiini, vaan toivon heidän tekevän omat videonsa aiheesta.
@@TereSammallahti liberaalipuolueen puheenjohtaja kävi Puheenaihe podcastissa läpi joitain kohtia ja yksi heidän tavoite oli saada kokoomus kuunteleen niitä ja avartaan sitä overtonin ikkunaa mistä on sopivaa puhua
Se varmaan tuntuu miljardiluokassa pieneltä summalta mutta kun näitä pieniä summia aletaan yhdistelemään niin tämähän on vain alkusoittoa kaikelle:) Valtion budjetti koostuu summista missä on eri kokoisia summia ja juurikin nämä tämmöset ns. "pienet" summat ovat niitä mitä on kiva jyvittää kaiken maailman huppaluuraan ilman että kukaan niihin kiinnittää huomiota. Kun näitä aletaan ymmäämään niin saadaan kohtuullisen kivoja, isoja numeroita viivan alle. Pitää ymmärtää se että jokainen euro mitä valtio kuluttaa on vero euro. Ei se kasva missään valtion pankissa vaan se on ihmisten rahaa valtiolle ja päättäjän pitäisi kohdella sitä kunnioituksella. Näiltä on tainnut unohtua että raha tulee tekemällä työtä, pyörittämällä firmaa joka maksaa veroja, joka työllistää ihmisiä jotka maksavat veroja...Demareille ja näille vihervassareille tuntuu olevan mahdotonta ymmärtää se todellisuus että rahan tekee ihmiset jotka pyörittävät tätä Suomea: yritykset ja niiden työntekijät. Se vaan on fakta.
YK on raportoinut vuodesta 2012 lähtien kansakuntien onnellisuuden tilan ja Suomi on poikkeuksetta listan ehdotonta huippua. Suomen YK jäsenyys on toissavuonna maksanut n. 10 milj. euroa, joten onnellisuudellemme ja ilollemme on oma hintansa. Kun onnellisuutemme on maksanut tuon n. 10 milj. euroa / v, niin uskoisin likimain jokaisessa ruokakunnassa kuullun iloisia tunteen purkauksia, jotka tunteet tuskin museoimista kaipaavat? "Suomi toimii" siten, että puolueilla on omat "läheisensä", jotka kuuluvat siihen sisäpiiriin, missä hyvät veljet ja heidän paremmat siskonsa vaikuttavat ja apurahaa näyttäisi riittävät juurikin tuollaiseen hapatukseen, kun samaan aikaan Putin pullistelee ja tulevan talven pakkaset pitävät huolen, että maailman onnellisimman kansankin iloiset tunteen purkaukset saattavat olla harvojen herkkua? Jk. "Maanviljelijät" Wahlroos ja Herlin ovat saaneet EU´lta tukea, kun pakkanen pani viljat. Olisiko tuohon nykytunteen museoonkin saanut tukea?
Putsataan nämä kaikki tän tyyppiset pois,näitä on varmaan paljon,miten tuonne pannaan rahaa,kun ei ole rahaa tärkeisiin menoihin,entä yleltä,mitä sieltä leikataan,mullla pieneläkeläisellä nousi yle vero sataseen,katon ylen ohjelmista noin 10%
jos kerta teet tätä ilmaisiksi, niin minkä takia 1) ruinaat rahaa 2) olet pistänyt mainokset videoihin? se ei ole ilmaiseksi tekemistä jos teet sillä rahaa
Näissä kampanjoissa näkee kuinka huonosti virkakoneisto ja niitä tukevat pöhinäyritykset ymmärtää somen päälle ja miten huonosti arvostaa jo nykyisiä tubettajia, insta vaikuttajia yms. Ei sitä niin vain saada suurta yleisöä kiinnostumaan contentista ja aloiteta ns nollasta. Pitää tehdä pitkään selkeälinjaista sisältöä ja rakentaa se somepohja. Tai sit pompata viraaliksi tuurilla. Eiköhän yrittäjiä ole paljon ja onnistujia paljon vähemmän. Nämä hankkeet jää siihen yrityksen tasolle aina
Lähdettä euromäärälle? Liberaalipuolueen selvityksen perusteella vain 10 000€ - itse lisäksi suhtautuisin kolmannen sektorin harrastustoimijaan vähemmän kriittisesti kuin tällaiseen markkinointiviestintäfirman tekemään ja "museoksi" kiillotettuun kampanjaan.
RUMOR MILLS READING ROOM BREAKING STORIES amiraalin sivusto ..noin vuosi sitten ,,you are NOT subject but object elik olet vaan kohte ja hyvää noin .Kansainvälinen koulutus
Hienoa kun tuot tällaisia muuten täysin tuntemattomiin tavalliselle kansalle jääviä järjettömiä tuhlauksia. Tuo "pöhinä" se se vasta on jotain, mutta eiköhän se näissä aina ole se lopullinen tarkoitus että hyväveli verkosto pyörii ja kaverille saadaan jotain duunia muka veronmaksajien kustannuksella! Järjetöntä touhua, mutta onneksi tällaiselle on kohta mahdollisuus tehdä loppu kun tulee vaalit!
Noni. Taas yksi kohde, josta ikinä kuullut sanallakaan. Oli käsi naaman edessä lähes koko videon ajan, vaikka yksinään kattelin. Hävettää jo saatana tää touhu, vaikka oonkin täällä maksajan puolella.
Joo vois edes joskus tälläisiä tuoda esiin esim. A-Studiossa Ukrainan ja Venäjän tilanteen loputtoman perkaamisen sijaan, joka toistaa itseään. En silti odota hengitystäni pidätellen, Yle nyt kun sattuu olemaan (kenties suurin) osa tätä hyväsisarkerhoa.
Valtion budjetti pitää repiä täysin auki ja kaikki tällainen turhuus lopettaa heti.
Ihan He****tin totta!
olisipa jäänyt tietämättä tämäkin museo ja kampanja, jos ei olis tätä videota nähny.
Kuulin näistä pöhinöistä ensimmäistä kertaa. Lienee joitain "ois kiva tehdä" projekteja poliitikkojen tai virkamiesten tuttavilta.
En ole koskaan kuullutkaan. Tämmösiä höpötyksiä on julkisella puolella vaikka kuinka paljon. Ei ihme että ollaan konkassa.
Piiri pieni pyörii ja eri aatteiden parissa pöhisijät pöhisee keskenään ja keksii älyttömyyksiä, jotka päätyvät meidän maksettavaksi ilman että asiasta on oikeasti mitään hyötyä.
En ihmettele yhtään, että miksi Suomessa raha ei riitä infraan ja terveydenhuoltoon. Montakohan miljardia tällaisiin turhuuksiin menee vuodessa veronmaksajien varoja?
Liian monta. Aarne Leinonen on kertonut podeissa, jo parin miljardin edestä. Liberaalipuolue on alkanut käymään läpi valtion budjettia.
Joutais pitää kansanäänestys kaikesta mikä ei ole valtion ydintoimintaa ja jos ei tule vähintään miljoonaa ääntä yhteensä, niin hylätään projekti tarpeettomana ja esittelykulut maksaa projektin aloittaja omasta pussistaan. Kyllä kai yhdessä maksettava hanke täytyy kiinnostaa edes n. 1/5 maksajista.
Koko himmeli pyörii nyt jotenkin vähemmistöjen äänitorvena.
Tää on nyt vissiin sitten sitä "parempaa kulttuurillista pöhinää" kun sitä oikein veronmaksajien rahoilla tuetaan...😁
12:35: En minä ainakaan kaipaa että nykyhallitus tuputtaisi omaa ideologiaansa yhtään "vakuuttavammin". Haluaisin että valtion ydintehtävät määriteltäisiin uudestaan niin että ne kattaisivat vähimmän mahdollisen, ja kaikki ylimääräinen vain leikattaisiin pois: voilá!, meillä riittäisi rahaa paremmin niihin ydinasioihin. Lisäksi toivoisin että saataisiin hallitus jonka pääajatus olisi ajaa Suomen ja suomalaisten etua! Entisaikoina tämä oli itsestään selvää myös Suomessa.
Ydintehtäviä: Suomen kansan puolustaminen, sen jatkuvuuden varmistaminen ja sen kehittymisen mahdollistaminen. Siinäpä ne - monikulttuurisuus ja ulkomaiden auttaminen loistaa poissaolollaan!
Miten on edes mahdollista että julkista rahaa valuu tälläiseen humpuukiin, kun valtiontalous on alijäämäinen?
Mikä tälle hallitukselle ei olisi mahdollista ? Kaikki käy kun rahaa vaan saadaan tuhlattua.
Samaa mieltä! Nyt rahaa tarvittaisiin aivan muuhun kuin tällaisiin kampanjoihin!
Hyvä Tere. Tämä on hyvä jakaa ja näyttää ihmisille miten paljon rahaa hassataan kaikenmaailman älyttömyyksiin.
Kiitoksia valaisevasta aiheesta ja mielipahasta. Olipas taas kunnon kuppaus verorahaa. Parempi nimi tuolle kuppaukselle olisi edes rehellisyyden nimissä olisi ''Nykyrosvouksen museo''.
Kiitos Tere en edes tiennyt tämmöisestä, aika uskomatonta mihin sitä euroja tuhlataan.
Tuonkin olis voinut tehdä joku yksityinen 'taide' Tubettaja😑Ilman verorahaa. Noista hyötyy vain nuo mainitsemasi verovaroilla elävät muka 'yksityis' yritykset😳💯🙈
Olisi voitukin palkata joku tubettaja tai muuten tunnettu henkilö tekemään kampanjaa omalla kanavallaan. Saavuttavuus huomattavasti parempi. Tai sitten asetettu katsojatavoitteet rahoituksen perusteeksi
Täysin turhia kampanjoita kaikki nämä. Kiitos kun tuot näitä tietoisuuteemme ja teet tärkeää työtä.
Ehdotus videon aiheeksi: käy läpi Liberaalipuolueen leikattavaalöytyy listaa ja kommentoi jokaista löydöstä. Siellä ne isot menoerät on
Jos kerran tuommoen on puhallettu pystyyn, niin ihan tasapuolisuuden vuoksi tarvitaan myös pahanolon museo, jossa oikeat ja aidot henkilöt kertovat omasta pahastaolostaan hyvinvointisuomessa, joka on mailman onnellisin maa. Ja kieli käännöset myös monelle kielle. Tämä tulisi oikeesti tarpeeseen :)
Rehellisiä kun ollaan, "Nykytunteen museossa" on myös kertomuksia pahasta olosta. Mutta osut kyllä oikeaan: tässä on (yhtenä) ongelmana se, että kertomukset palvelevat valtion markkinointikampanjaa - siis omitaan ihan eri tarkoitukseen kuin mitä niiden kirjoittajat ehkä ajattelevat valtiosta.
Hyvä Tere!! Uskomattoman asiallisia videoita joita kattoessa oon paremmin tajunnu miten moni varsinkin politiikassa käytännössä vaan esittää olevansa suomalainen saadakseen ilmasta rahaa.
Valtioneuvoston kanslia on pääministerin "ministeriö". Mitenköhän Marin on henkilökohtaisesti vaikuttanut tuon "museon" rahoittamiseen? Olisi mukava jos joku selvittelisi asiaa.
10 miljardin alijäämä... 1 miljardi sekuntia on n. 32 vuotta. Tässä perspektiiviä.
Tämä touhuhan menee jo pelleilyn puolelle... En uskoisi todeksi jos en itse näkisi.
On noi kyl niin höpöhöpö hommia🙈Olis Uniper neuvottelua, Ukraina kriisiä, Eu maksuista tinkimistä ja kaikkea muuta tärkeää😵💯😵💫
”Ilmaista” rahaa on jaossa ihan järkyttäviä määriä erilaisiin järjettömiin hankkeisiin jotka ei aidosti tuota mitään kansakunnan hyväksi.
Taidanpa perustaa nykypierujen museon. 🤔
Jos alkuperäinen kampanjan aihe on huono niin mikään ei pelasta sitä. Näiden huonojen kampanjoiden ei ikinä pitäisi edes päästä läpi vaan hyväksyntäprosessin pitäisi mennä jonkun nykypäivän sosiaalisen median markkinoinnin raudanlujan ammattilaisen kautta ennen kuin siitä lähdetään edes haaveilemaan. Jokainen näistä ideoista pitäisi tuoda hänen pöydälle ja hän päättää onko idea toteuttamisen arvoinen sen todennäköisen tavoittavuuden tason perusteella. Ihan sama nostakoon mun puolesta vaikka 20k kuussa liksaa sillä sekin tulee järjettömän paljon halvemmaksi kuin tämä nykyinen sirkus jossa veronmaksajien rahoja haaskataan häikäilemättömästi.
Miettikää tätä:
Miksi 13v Valtteri saa ensimmäisestä kännykällä kuvaamasta huonolaatuisesta elokuvan pätkästä 100 000 näyttökertaa youtubessa ilman mainostusta, hienoja laitteistoja, kokemusta markkinoinnista tai satojen tuhansien budjettia?
Koska hän jakaa jotain joka ihmisiä kiinnostaa. Tuotantoarvo on silloin suhteellisen toissijaista. Sitten kun kampanjalla on se idea mikä ihmisiin uppoaa, niin sitten siihen voi ruveta hallitusti käyttämään resursseja.
Ulospäin tämänhetkinen touhu vaikuttaa vaan lähinnä puuhastelulle ja verovarojen haaskaamiselle.
Luulis näiltä työntekijöiltä löytyvän enemmän niin ammattitaitoa kuin myös huolta siitä miten oma tuote toimii ja miten veronmaksajilta saatuja varoja käytetään.
Hyvä että näitä asioita tuodaan julki sillä suomella ei todellakaan ole varaa polttaa resursseja näin huonosti toteutettuun toimintaan.
Naurattaisi jos en olisi maksanut tästä 😮
Kiitos Tere,👍 hyvää asiaa. Ja paljon olet avannut asioita.
TKI-toiminnassa palvelumuotoilu on nyt in. Olen päässyt tutustumaan siihen läheltä ja itse turhaudun tuohon tunteisiin vetoamiseen kun se menee jo niin siirappiseksi. Lisäksi tuohon työryhmäänkin on jo kuulunut väkeä joka on halunnut tarinallistaa ihmismielen, eli purkittaa mieli-sanan yhteen teoreettiseen näkökulmaan.
Kiitos kun tuot esille kauheeta yhteiskunnan verorahojen tuhlausta.
tiedätkö mitähän tuo sukupuoli neutraalien liikennemerkkien vaihtaminen tulee maksamaan? seuraillu tässä kun täysin kunnossa olevia liikenne merkkejä vaihdetaan uusiin, ja niitä meinaan on suomessa aika paljon, kun kaikki jalkakäytävä, suojatie, koulu ym merkit laskee yhteen. sen viellä ymmärtäis että huonokuntoiset, mitä muutenkin joutuu uusimaan vaihdettais näihin uuden mallisiin. mutta tässä touhussa en näe mitään järkeä
Kansallisella tasolla se oli kahdeksannumeroinen summa muistaakseni.
Yksi hullunmylly koko Suomen valtio nykyään
Kun asia on ns oikea, rahaa ei tarvitse edes miettiä. Mukavaa oikeamielistä puuhastelua muiden rahoilla.
Voi Hyvää päivää! Kiitos videosta.
Kenen taskuihin ne eurot mahtaa valua.
Ei ole kuullut ei.
Kivasti pysyy käryillä videoilla vaikkkei poliitiikasta niin perustakkaa kiitos
Huhhuh. Ei oo kuullutkaan...On kyllä hyvin onnistuttu pitämään tämmönen täysin salassa. Kiitos valistamisesta! Ei voi kuin ihmetellä....
No ainakin näissä projekteissa selviää se et näin sitä porukkaa on tempputyöllistetty jos en väärin muista niin ihminen on "työssäkäyvä" kun tehnyt 1 tunnin töitä per viikko tai kuukausi se nyt oli jommin kummin tai sitten levitän ihan väärää tietoa. Joku viisaampi vois sitten korjata miten se meni.
Valtio viestintäpalvelujen ostajana lienee sen tyyppinen maksaja, että laskutuksessa huolehditaan katteet kuntoon. Kaikenlaisia "hyviä hankkeita", joita kukaan ei ole osannut kaivata tai tarvita todellisudessa. Tietoiskutyyppisen informaation ja graafisen ilmeen merkityksen ymmärrän, ne pitää tehdä huolellisesti ja hyvin, mutta tuollaiset lässytyssivut voisi jättää pois. Kuten sanoit, aikuinen ihminen osaa valita itse tunteensa.
Eikä se, ettei Suomen valtio tukisi maahanmuuttajan alkuperäistä kulttuuria tarkoita sitä, etteivätkö he itse pystyisi sitä tekemään.
Joo noitahan on kiesma guggenheim etc. halutaan kaikenlaisia kalliita museoita mutta ei otetaa huomioon sitä, että suomi on 5 miljoonan ihmisen maa. Harvat valitut kuvittelee, että joku museo on niin haluttu, etta se sais 100-200 tuhannen kävijän vuotuiset määrät. Ite en ole koskaan käynyt Kiasmassa enkä käy. Guggenheimista veronmaksajat maksais sille säätiölle vuotuisia jäsenmaksuja. Yhteikunnassa joka jo muutenkin vuotaa veronmaksajien rahoja sormien välistä kuin santaa kämmenellä. Vois ne rahat käyttää paremminkin niinkuin työpaikkojen luomiseen. Eukin maksaa suomelle enemmän, kuin suomi hyötyy siitä. Pitäis suomenkin alkaa saamaan omiaan jostain bonciscemestä takaisin. Suomessa ei ole kohta yhtään ostovoimaa. Tarpeita olis mutta ei varoja, kun ei ole töitä jos olis töitä niin tarpeet on niin suuret, että palkka ei pysty rahoittamaan. Sanotaan vuotuiseksi palkaksi noin 20000€ niin tarpeet alkaa helposti 100000 €.
PÖHINÄÄ , KAUPUNGIN KAUDUILLA .... PÖHINÄÄ :)
Mun mielestä tuo on juuri sitä hyvä veli verkostoa, suoranaista korruptiota ja näitä on vaikka kuinka paljon, verorahat kaadetaan kavereiden pöhinä projekteihin.
Jos joku alkaa katsomaan ja heti/oitis huomaa asian onnettomaksi ja poistuu sivulta, lasketaanko se siellä käynniksi. Jos minä menen johonkin kauppaan ja ovesta sisälle mennessä huomaan, että olen väärässä kaupassa, lasketaanko se kaupassa käynniksi, jos ovelta palaan takaisin. Itse en laskisi kumpaakaan miksikään käynniksi, vaan omaksi mokaksi.
Vassarit haluavat holhota meitä liikaa. En ollut edes kuullut noista kohteista ja osaan kyllä itse hoitaa tunteitani. Onhan se kiva, että meistä huolehditaan, mutta nuokin rahat olisi voitu käyttää verojen tai ruoan hinnan alentamiseen, vanhusten hoitoon tai vaikka hoitajapulan hoitoon. Onko tunteet oikeasti ihmisarvoa tärkeämpää?
siellä on helvetisti ylimääräisiä virkamiehiä, jos heillä on aikaa tälläisiä projekteja tuottaa..No se onkin tiedossa, että suomessa julkisen sektorin voisi puolittaa ja silti kaikki pyörisi
Seuraavaksi varmaan rakennetaan Puna-Vihreän Loukkaantumisen Temppeli - verovaroin
Sitä voisitte siellä kokoomuksessa oman porukan peiliin katsella.
Kokoomuksesta se Ellun Kanojen Pihakin on kotoisin.
Ja kokoomuksen mandaatilla istui ainakin edellinen veikkausvaroja jaellut opetusministeriön virkamies.
Yhteisten rahojen hassaaminen virkarälssin humpuukihankkeisiin on aivan perinteisintä kokoomustouhuilua.
Sikäli kun nää on aika pieniä summia jos esim valtion budjettia katsotaan niin miten olisi jos kävisit läpi liberaalipuolueen varjobudjettia? Käsitän kyllä miksi nostat näitä esille ja se on hyvä asia, mutta jos puhutaan oikeasti ratkaisuista suomen budjettiin niin niitä löytyy liberaalipuolueelta joita he ovat sanoneet tuoneensa ilmi tarjottimella kokoomukselle. Olisi kiinnostavaa kuulla ajatuksesi niistä.
Voin katsoa sitäkin listaa, jos suinkin ehdin. Toki ajatuksen tasolla en haluaisi omia Liberaalipuolueen tekemää ohjelmaa omiin tarkoituksiini, vaan toivon heidän tekevän omat videonsa aiheesta.
@@TereSammallahti liberaalipuolueen puheenjohtaja kävi Puheenaihe podcastissa läpi joitain kohtia ja yksi heidän tavoite oli saada kokoomus kuunteleen niitä ja avartaan sitä overtonin ikkunaa mistä on sopivaa puhua
Se varmaan tuntuu miljardiluokassa pieneltä summalta mutta kun näitä pieniä summia aletaan yhdistelemään niin tämähän on vain alkusoittoa kaikelle:) Valtion budjetti koostuu summista missä on eri kokoisia summia ja juurikin nämä tämmöset ns. "pienet" summat ovat niitä mitä on kiva jyvittää kaiken maailman huppaluuraan ilman että kukaan niihin kiinnittää huomiota. Kun näitä aletaan ymmäämään niin saadaan kohtuullisen kivoja, isoja numeroita viivan alle. Pitää ymmärtää se että jokainen euro mitä valtio kuluttaa on vero euro. Ei se kasva missään valtion pankissa vaan se on ihmisten rahaa valtiolle ja päättäjän pitäisi kohdella sitä kunnioituksella. Näiltä on tainnut unohtua että raha tulee tekemällä työtä, pyörittämällä firmaa joka maksaa veroja, joka työllistää ihmisiä jotka maksavat veroja...Demareille ja näille vihervassareille tuntuu olevan mahdotonta ymmärtää se todellisuus että rahan tekee ihmiset jotka pyörittävät tätä Suomea: yritykset ja niiden työntekijät. Se vaan on fakta.
Kyllähän tämä verovarojen hassaaminen kaikkeen joutavaan käy tunteisiin.
Ihme nillitystä.
Terestroikkaa
YK on raportoinut vuodesta 2012 lähtien kansakuntien onnellisuuden tilan ja Suomi on poikkeuksetta listan ehdotonta huippua.
Suomen YK jäsenyys on toissavuonna maksanut n. 10 milj. euroa, joten onnellisuudellemme ja ilollemme on oma hintansa.
Kun onnellisuutemme on maksanut tuon n. 10 milj. euroa / v, niin uskoisin likimain jokaisessa ruokakunnassa kuullun iloisia tunteen purkauksia, jotka tunteet tuskin museoimista kaipaavat?
"Suomi toimii" siten, että puolueilla on omat "läheisensä", jotka kuuluvat siihen sisäpiiriin, missä hyvät veljet ja heidän paremmat siskonsa vaikuttavat ja apurahaa näyttäisi riittävät juurikin tuollaiseen hapatukseen, kun samaan aikaan Putin pullistelee ja tulevan talven pakkaset pitävät huolen, että maailman onnellisimman kansankin iloiset tunteen purkaukset saattavat olla harvojen herkkua?
Jk. "Maanviljelijät" Wahlroos ja Herlin ovat saaneet EU´lta tukea, kun pakkanen pani viljat. Olisiko tuohon nykytunteen museoonkin saanut tukea?
En ole koskaan kuulutkaan moisesta museosta, miksi siihen tuhlataan elintärkeitä veroe€?
Putsataan nämä kaikki tän tyyppiset pois,näitä on varmaan paljon,miten tuonne pannaan rahaa,kun ei ole rahaa tärkeisiin menoihin,entä yleltä,mitä sieltä leikataan,mullla pieneläkeläisellä nousi yle vero sataseen,katon ylen ohjelmista noin 10%
No en oo ikinä kuullukkaan moisesta🤔 kuulostaa vain aikasta hurjalle rahareiälle🫡 saati että haisee hyväsisko systeemille?
Mites SDP-suru?
Mitä minä nyt kuuntelen? 😂😂😂
jos kerta teet tätä ilmaisiksi, niin minkä takia 1) ruinaat rahaa 2) olet pistänyt mainokset videoihin? se ei ole ilmaiseksi tekemistä jos teet sillä rahaa
Veronmaksajalle tämä on ilmaista ja rahoittaminen vapaaehtoista, eikö?
Mutta nyt unohdat kaikkein tärkeimmän, eli TUNTEEN... silloinhan todellisuudella tai rahalla ei ole väliä...
Näissä kampanjoissa näkee kuinka huonosti virkakoneisto ja niitä tukevat pöhinäyritykset ymmärtää somen päälle ja miten huonosti arvostaa jo nykyisiä tubettajia, insta vaikuttajia yms. Ei sitä niin vain saada suurta yleisöä kiinnostumaan contentista ja aloiteta ns nollasta. Pitää tehdä pitkään selkeälinjaista sisältöä ja rakentaa se somepohja. Tai sit pompata viraaliksi tuurilla. Eiköhän yrittäjiä ole paljon ja onnistujia paljon vähemmän. Nämä hankkeet jää siihen yrityksen tasolle aina
Mutta hoitajille ei löydy rahaa..🙄
Te ootte hallituksessa...tehkää asialle jotain, aivan huuhaata koko homma.
Kiitos, että paljastat näitä asioita. Kyykkä-seura saa kuulemma 60000 euroa vuodessa. Miksi siihenkin riittää rahaa?
Lähdettä euromäärälle? Liberaalipuolueen selvityksen perusteella vain 10 000€ - itse lisäksi suhtautuisin kolmannen sektorin harrastustoimijaan vähemmän kriittisesti kuin tällaiseen markkinointiviestintäfirman tekemään ja "museoksi" kiillotettuun kampanjaan.
Säästövaraa siis on. V----tuttaa ihan kympillä. Mitä h---lvettiä taas. Veronmaksu halukkuus laskee koko ajan.