näin päin pois. Suomen pitäisi myös lopettaa kaikenmaailman tuet kehitysmaihin koska Suomi ei ole valtiotasolla harrastanut kolonialismia läheskään sillä tasolla mitä ystävämme länsi- ja keski euroopassa ovat. tukiraha kehitysmaihin = rangaistus menneisyydessä tehdyistä rikoksista.
@@thesurvivalist8488 törkeä ryöstö kyllä vaikkakaan ei aseellinen. Miksi sitten niin moni kiltisti maksaa suositusten mukaisesti kaikki verot ja veroluontoiset maksut tänne Suomeen mukisematta? Uudesta YEL -laista kuullessamme juolahti mieleen heti useita helppoja ja laillisia tapoja kikkailla. Väitän, että kun maksan "veroa" (verosuunnitteluun erikoistuneen konsulttitoimiston kuluja) muutaman prosentin ja säilytyspalveluiden jälkeenkään ei ole kaksinumeroinen summa tai siis luku, mutta sensijaan lahjoitan viisinumeroisen summan vuosittain Suomessa vaikuttaville tahoille sekä suoraan OIKEASTI apuatarcitseville, uskallan väittää, että teen enemmän isänmaani eteen kuin joukko 4k tienaavia demareita, olivatpa sitten alkuperäisestä tai "uudesta" maahanmuuttokriittisestä demaripuolueesta. Puhumattakaan siitä, että koska olen tuhlaaja (liian vähän pihi 🤣)", maksan välillisiä veroja enemmän kuin 95% suomalaisista maksaa kaikkia veroja yhteensä. Toissavuonna lienee ollut lähempänä sataa, koska pelkästään 10x asic silicon A10 Pro 8Gb/500mhs tuli kalliiksi kun ei saanut vielä alta 15k kappaleelta ja niistäkin toki menee helkutin alvit. Toki ei tarvinnut ikuisuuksia odottaa, että tuli takaisin kun ROI oli 70-80 päivää. Laskin tuossa juuri, että jos en olisi laillisesti suunnitellut veroasioitabi, olisi mulla nyt 8-11% nykyisestä varallisuudestani. Miettikää kun maksatte 62% tuloveroa, kokonaisverotus jossain +-80% tai jopa niin korkealla, että yrittäjänä saat pitää pahimmillaan 5-8% OMISTASI. Päälle 25% YEL vaikka "odotetusta työn arvosta", 100k, mutta oletkin matkoilla ja isänhommissa kotona, 25k voi olla ikävä maksaa lainarahalla. Kokemusta on. Katkeaa kamelinselkä vastaavissa. Maksa 5k jollekulle, tekee 10k lähestulkoon nykyään, 5k tienaava maksaa (en muista mitä almuistakin pitää maksaa) 30--45% mahd veroja tai siis hänet riistetään...10k saadaankin hädintuskin 3k ja verotuloja joilla parempia liikennemerkkejä, kehitysmaiden tupakointia alemmas, antirasistikoulutuksen tutkimus- ja kehitystyöhön, laittomien oleskelijoiden polkupyöräkouluihin ja lukuisiin muihin ihmiskunnan selviytymisen kannalta ratkaisevantärkeisiin juttuihin rahaa! Ja poliisi, vammaispalvelut armeija yms myös jotakin, mikäli varaa ja lupaavat olla todella tehokkaita.
En pidä kehitysavusta konseptina juurikaan mutta on pökeryttävää, että sillä pohjattomiin kaivoihin veronmaksajan rahan lappaamisella ei ole edes yritetty oikeasti saada jotain positiivista kehitystä aikaan. Tuntuu vahvasti siltä, että päämäärä on ollut lähinnä kuluttaa rahaa.
Erittäin hyvä video Tere. Saa jälleen kyseenalaistamaan, miksei rahat riitä tässä maassa kun sitä lapioidaan kaikenlaisille hyväveli- järjestöille naamioituna puiden kasvattamiseen Saharan autiomaassa.
Kannattaa siellä eduskunnassakin tuoda esiin kehitysavun leikkaamista. Yhteiskunnallisen keskustelun synnyttäminen edistää asiaa. Ihmiset saavat tietoa kehitysavun haitallisuudesta. Kansanedustajat eivät uskalla leikata kehitysapua ennen kuin asialle on suuri kansan tuki.
Eikä se ole pelkästään kehitysapu joka tässä mätänee. Suomi on pullollaan kaiken maailman Jurmon Puulaakipesäpallon Kannattajakulttuurin kehitysprojekteja jotka yhtä lailla imevät valtion nänneistä "hankerahaa" ja polttavat sen koordinaattorien ja suunnittelijoiden saunailtoihin.
Kehitys.apuun 0 euroa,velkarahalla autetaan kehitysmaita,onko järkeä vai ei,kallistun jälkimmäiseen,nythän sinä tere olet kohta hallituksessa,pyydän että teet tälle jotain
Loistavaa Tere! 👍 Jatka ihmeessä näiden paljastamista. Kyllä jos rahasta on pulaa niin pitäisi ne verorahat ohjata vain olennaisiin valtion ydintehtäviin. Huolehtia demokratian toteutumisesta, turvallisuudesta, terveydenhuollosta, koulutuksesta ja sosiaalisesta hyvinvoinnista siinä määrin että kukaan ei täällä kuole nälkään tai jää taivasalle. Onko siis käsitys valtion tehtävistä ylipäätään niin vinoutunut?!
Kyllä, mieluummin 100%. Ukrainalle voitaisiin antaa merkittävästi enemmän apua, mutta eihän se meidän vihervasemmistolle käy varsinkaan kun he eivät voi vetää enää välistä.
No kyllä tähän kannattaa suomen verorahat käyttää. Kyllä tavan kansalaisen sydäntä lämmittää kuulla miten Kirgisiassa tupakoidaan vähemmän. Voi jumalau…
Diipa daapa. Kirjoita niin ettei viimeisee lauseeseen tai sanaan jää asia ilmiselväksi boikotoida tai servata. Asia tulee selväksi ensimmäisessä lauseessa.
Tässäkin näkee kuinka verorahoja jatkuvasti palaa kaikenlaiseen turhaan sontaan, istui siellä hallituksessa kuka tahansa. Ei tarvitse ihmetellä miksi nukkuvien puolue on suurin vaaleista toiseen.
Kiitos hyvästä videosta ja asiaesittelystä. Mukavaa taas päästä takaisin krooniseen vitutuksen pariin muuten hyvän päivän jälkeen, kun näitä juttuja kuuntelee. 👌
Tässä nähdään mitä seuraa, kun budjetti jakamiseen tulee automaationa. Joka vuosi on käytettävänä massiivinen summa veronmaksajien rahaa, joka on pakko työntää jonnekin.
Vaikka koko valtion budjetti lapioitaisiin jonnekin, koska "hyvinvointivaltiolla" on varaa, niin ei noissa maissa mihin sitä rahaa valuu, saada loppuviimein yhtään mitään aikaiseksi. Jos katsotaan viimeisen 30v ajalta, niin mikään ei ole muuttunut.
Wikipedia kertoo... "Tärkeimmät maataloustuotteet ovat puuvilla, tupakka, villa ja liha.". Jos ko maan tärkeimiin vientituotteisiin kuuluu tupakka, on valistus melkoisen omituinen tapa auttaa maata. Yllätys kuitenkin on, et suurin vienti tuote on KULTA ja muutakin harvinaista metallia on tarjolla. Ettei vaan ole taustalla ollut turvata näiden metallien edullinen ja varma saatavuus... :)
Vähän samasta aiheesta oli juuri Heikelällä ja Koskelolla jakso. Jep, moni kuppaa näennäisesti hyvään rahaa. Tässä taloudellisessa tilanteessa olisi perusteltua suunnata rahaa Suomen talouden kehittämiseen ja ottaa taukoa yleisestä hyvästä. Ei me sitten rahattomina voida auttaa ketään enää.
Tosin ei rahaa markkinataloudessa poliitikot (aikanaan pitäisi) "suuntaa" minnekään, markkinamekanismi toimii. Parasta politiikkaa on olla tekemättä mitään muuta kuin minimoimaan verotus, ajamaan tulonsiirrot ja verotus kohti nollaa (edes alas) ja sitten vasurit eli 4-5 miljoonaa suomalaista laskutavasta riippuen voivatkin kilpailla kuka jakaa OMISTA sijoitustuotoistaan ja OMIEN yritystensä käyttöpääomasta eniten rahaa aivan kaikkeen hyvään ja ihanaan. Marxismia tutkineena ja entisenä kommarina voin helposti sanoa mistä johtuu, että sosialisti on aina köyhä lopulta. Paitsi epärehti sosialisti ei ja voipa Ranskan 🍾-sosialisteista sanoa etteivät ainakaan niin köyhiä kuin suomalaiset ja rehellisyydestä vaikea sanoa....
Kiitos tästä! Viis vuotta sitten en tienny näistä mitään. Ehkä se oli parempi tilanne. Nyt kun aattelee sitä kuin syvä ja laaja verkosto tämän tyylinen verorahakorruptio on, ni käy samallalailla kuin Terellä, päähän siinä räjähtää! Ja mikä taho tällasta alkaa purkamaan, en tiiä..
Aloin tutkimaan näitä juttuja 2008 talouskriisin jälkeen ja siinä sai huutaa tyynyyn sellaiset 10v ennen kuin meni täysin turraksi. Välistä tuntui ihan oikeasti siltä että mielenterveys pettää, mutta sitten kun otti sellaisen hälläväliä asenteen niin helpotti ja nyt tälle sirkukselle voi jopa nauraa.
Tulee sellanen vaikutelma että sitä rahaa vaan roiskitaan sinne tänne ja sitten ne unohdetaan sinne kuin jotkut toistaiseksi voimassaolevat roskatilaukset
Kehitysapu ei auta muussa kuin antamaan lahjoittajille puhtaan omantunnon. Rahat menevät paikalliseen korruptioon. Kehitysapu kannustaa hoitamaan maan asiat mahdollisimman huonosti, jotta saisi enemmän kehitysapua.
Nämä kehitysapurahojen myöntäjät myöntävät itselleen ensin suurimman osan rahoista ja sitten loppu menee loppukohteeseen lähinnä lahjuksiin ja korruptioon.
Miksi lappaamme rahaa yleensäkään muihin maihin?! Nyt olemme syvissä ongelmissa. Lisäksi yritystuista pitäisi luopua asteittain nopealla aikavälillä. Yrittämisessä on riskinsä.
Jep, ehdottomasti samaa mieltä. Yrittäjä on AINA riistämässä työntekijää ja haluaa että kaikilla on mahdollisimman kurjaa. Kun nopeasti luovuttaisiin yritystuista, niin päästäisiin eroon myös turhista työntekijöistä, jotka rasittavat yrittäjien kassaa. Lisäksi uusien tekijöiden palkkaaminen, itsekkään voitontavoittelun ja kasvun varjolla, tulisi riskinä liian suureksi eikä tarvitsisi verom maksajan rahaa käyttää siihenkään paskaan. Tämän lisäksi yrittäjälle pitäisi lätkäistä vähintään tuplana veroja, että tavan työntekijä saisi enemmän palveluita!
@@timolaine5561 Kaikki ei voi toimia tuilla kuten nyt sairaassa yhteiskunnassa toimitaan..Tarvitaan tervehdyttämistä,vaikka se onkin "klasun" porukoiden (mm. "jauheen"...)mielestä vastenmielistä...
Suomen budjetissa on taatusti 5-6 miljardia täysin turhia menoeriä. Esimerkiksi kehitystukia ei pitäisi maksaa senttiäkään niin kauan kun sitä varten joudutaan ottamaan velkaa.
@@dingdong2103 Mitä tuumit siitä, jos Unionin jäsenmaat päättäisivät lisätä merkittävästi €Uroopan rauhanrahastoon tukirahaa Ukrainan kärsimysten lieventämiseen ja tietysti ensisijaisesti järeän aseistuksen toimitusten lisäämistä sinne, että tuo Moskovan pikku-ukko saataisiin vihdoin taltutettua? Olisiko tuossa ajatusta, vai annammeko sodan jatkua, joka tuottaa myös Suomelle tuskallisia vuosia tulevaisuuteen? Vähän ihmetyttää sekin, kun YK rauhanjärjestönä ei tunnu saavan mitään aikaiseksi. Tupakkaako polttelevat päämajassaan? 🤔
@@kariihalainen7218 Tällä energiakriisillä ei valitettavasti ole mitään tekemistä Ukrainan kanssa. Se on ihan vihreiden oma tekele. Noin 80% sähkön hinnasta muodostuu päästökaupasta ja pörssispekulaatioista. Ensin mainittu nostaa fossiilisten hintaa ja jälkimmäisen nostaa pilviin tuulivoiman satunnaisuus.
@@dingdong2103 Selvän teki. Olet siis sitä mieltä, ettei Venäjän "erikoisoperaatiolla" Ukrainaan ole mitään vaikutuksia energian hintoihin? Vihreät ovat jo aikalailla pihalla ylipäätänsä energioista. Kaiholla vielä muistelee, kun Vihreilläkin oli "järki talossa", eli tekniikan tohtori Eero Paloheimo. Energiaa on toki muutakin kuin sähkö ja sitä tässä yritin tarjota, koska Venäjän "natsintappomatka" Ukrainaan näkyy ja tuntuu koko yhteisen €Uroopan alueella. 🤔
@@kariihalainen7218 Ukraina aiheutti se 7-10c joka Sakaassa nousi siinä missä Suomessa hinta nousi euron. Ja sähkön hinnan osalta voimaloiden purkaminen ja päästökauppa ovat 99% hinnan nousun syystä. Ukraina on vain kiva hätäselitys poliitikoille.
"Ei voida mistään leikata"... heitän nyt suoraan hatusta että Suomessa voitaisiin helposti leikata muutama miljardia jos kerätään kaikki paskat tai siirtää ne oleellisiin asioihin. Hyvinvointivaltion ja halvan rahan ongelma on se että se pyrkii paisumaan, jokainen organisaatio haluaa vaan lisää ja lisää rahaa kaiken maailman käsien heilutteluun. Tekevätkö nämä ihmiset "töitä"? Eivät tee, he tuottavat yhteiskuntaan vähemmän asioita kuin vaikkapa joku vasuritaiteilijan näyttely.
Suomi rahoitaa myös Kreikan tupakan kasvatusta eu-n maataloustukien muodossa ja sitähän kaikki kokoomus mepitkin pitävät välttämättömänä ja äänestävät tupakan kasvatuksen puolesta. Vihreät ovat jopa niin "edistyksellisiä" että haluavat muuttaa suomen pellot kannabiksen viljelyyn me muka tienattaisiin sillä , Mahtavaa upeaa?
Kyllä se maailmanlaajuinenkin tupakkavalistus on pitkällä tähtäimellä erittäin järkevää ihan maapallon ja elämän kannalta. Tupakointi kun nyt ei valitettavasti ole vain yksilön itsensä ongelma vaan myös kaikkien muidenkin ongelma, sillä tupakkakasvin viljely on yksi suurimmista aavikoitumisen aiheuttajista. Suurin osa sauhuttelijoista myös nakkaa tumppinsa maastoon ja kylvää näin ympärilleen mikromuovia joka ei poistu luonnosta ikinä. Suurin syyllinen on tietenkin tupakkayhtiöt, jotka ovat saaneet ihmiset koukkuun näihin syöpäkääryleisiin. Miljoona euroa kymmenessa vuodessa on aika mitätön summa valtiolle.
Uskotko suuressa naiviudessasi että nämä Kirgisiaan menneet rahat parantaisi mitään. Näitä kymmenen miljoonan potteja jotka eivät kestä päivänvaloa on useita. Nämä hankkeet on luotu, jotta hankkeen luoja vetää välistä mukavat rahat itselleen.
Tässä maassa kun lääkäri antaa max vuoden elinajanodotteen pitää valita sen väliltä, saako vikana vuotenaan matkaviisumin vai lääkkeensä. Tekispä joku vaalikoneen missä olisi kysymys: Mielestäni syöpäsairaille, amputaatiopotilaille sekä autismikirjon ihmisille pitäisi saada ajettua läpi lakimuutos joka ei jatkossa estäisi lääkäriä kirjoittamasta reseptiä jo nyt apteekista löytyvään Bedrocan-lääkekannabiksen kukintoon potilaan itsensä sitä ehdottaessa ilman kelan tukia tietenkin. Kuka tässä kansassa muka tuota edes vastustaa, mutta vuosikymmenestä toiseen tämä ei vaan käy. Onko tässä joku isojen lääkefirmojen lobbaus takana, että pitää kiduttaa vakavasti sairaita tekemällä heistä rikollisia? Kannabiksen käyttörikos estää matkustamisen viisumimaihin. Populus locutus est, kansa on puhunut.
Halvemmaksi tulisi lähettää evankeliumin julistajia Kirgisiaan. Ja parempi tulos raittiimpaan elämäntapaan olisi taattu. Itse tulin uskoon 40-vuotta sitten, eikä kännäystä ja tupakkaa ole tarvinnut siitä lähtien.
Näillä kaikilla ajetaan Euroopan valuuttaa ja sivistystä kansainvälisesti. Samalla siinä on hidastettu muiden valuuttojen kasvua vaikkapa nyt ruplan tai juanin vaikutusta entisissä neuvostotasavalloissa. Nimike on se ja sama, vaikka nyt uimakoulutusta. :)
Mielestäni kaikki "hyväntekeväisyys" jota valtio tekee, pitäisi olla vapaaehtoista jokaiselle veronmaksajalle.
TÄMÄ
Verotus on käytännössä aina aseellinen ryöstö jossa osa tienaamistasi rahoista menee johonkin mihin et välttämättä halua sen menevän.
näin päin pois. Suomen pitäisi myös lopettaa kaikenmaailman tuet kehitysmaihin koska Suomi ei ole valtiotasolla harrastanut kolonialismia läheskään sillä tasolla mitä ystävämme länsi- ja keski euroopassa ovat.
tukiraha kehitysmaihin = rangaistus menneisyydessä tehdyistä rikoksista.
@@thesurvivalist8488 törkeä ryöstö kyllä vaikkakaan ei aseellinen. Miksi sitten niin moni kiltisti maksaa suositusten mukaisesti kaikki verot ja veroluontoiset maksut tänne Suomeen mukisematta?
Uudesta YEL -laista kuullessamme juolahti mieleen heti useita helppoja ja laillisia tapoja kikkailla.
Väitän, että kun maksan "veroa" (verosuunnitteluun erikoistuneen konsulttitoimiston kuluja) muutaman prosentin ja säilytyspalveluiden jälkeenkään ei ole kaksinumeroinen summa tai siis luku, mutta sensijaan lahjoitan viisinumeroisen summan vuosittain Suomessa vaikuttaville tahoille sekä suoraan OIKEASTI apuatarcitseville, uskallan väittää, että teen enemmän isänmaani eteen kuin joukko 4k tienaavia demareita, olivatpa sitten alkuperäisestä tai "uudesta" maahanmuuttokriittisestä demaripuolueesta. Puhumattakaan siitä, että koska olen tuhlaaja (liian vähän pihi 🤣)", maksan välillisiä veroja enemmän kuin 95% suomalaisista maksaa kaikkia veroja yhteensä. Toissavuonna lienee ollut lähempänä sataa, koska pelkästään 10x asic silicon A10 Pro 8Gb/500mhs tuli kalliiksi kun ei saanut vielä alta 15k kappaleelta ja niistäkin toki menee helkutin alvit. Toki ei tarvinnut ikuisuuksia odottaa, että tuli takaisin kun ROI oli 70-80 päivää.
Laskin tuossa juuri, että jos en olisi laillisesti suunnitellut veroasioitabi, olisi mulla nyt 8-11% nykyisestä varallisuudestani.
Miettikää kun maksatte 62% tuloveroa, kokonaisverotus jossain +-80% tai jopa niin korkealla, että yrittäjänä saat pitää pahimmillaan 5-8% OMISTASI. Päälle 25% YEL vaikka "odotetusta työn arvosta", 100k, mutta oletkin matkoilla ja isänhommissa kotona, 25k voi olla ikävä maksaa lainarahalla. Kokemusta on. Katkeaa kamelinselkä vastaavissa.
Maksa 5k jollekulle, tekee 10k lähestulkoon nykyään, 5k tienaava maksaa (en muista mitä almuistakin pitää maksaa) 30--45% mahd veroja tai siis hänet riistetään...10k saadaankin hädintuskin 3k ja verotuloja joilla parempia liikennemerkkejä, kehitysmaiden tupakointia alemmas, antirasistikoulutuksen tutkimus- ja kehitystyöhön, laittomien oleskelijoiden polkupyöräkouluihin ja lukuisiin muihin ihmiskunnan selviytymisen kannalta ratkaisevantärkeisiin juttuihin rahaa!
Ja poliisi, vammaispalvelut armeija yms myös jotakin, mikäli varaa ja lupaavat olla todella tehokkaita.
En pidä kehitysavusta konseptina juurikaan mutta on pökeryttävää, että sillä pohjattomiin kaivoihin veronmaksajan rahan lappaamisella ei ole edes yritetty oikeasti saada jotain positiivista kehitystä aikaan. Tuntuu vahvasti siltä, että päämäärä on ollut lähinnä kuluttaa rahaa.
Erittäin hyvä video Tere. Saa jälleen kyseenalaistamaan, miksei rahat riitä tässä maassa kun sitä lapioidaan kaikenlaisille hyväveli- järjestöille naamioituna puiden kasvattamiseen Saharan autiomaassa.
Kiitos Tere taas asioiden esiintuomisesta. Suomen mediahan tällaisia epäkohtia ei tuo esille.
Suomalainen media tuntuu olevan enemmänkin propagandan tuotantolaitos
Kannattaa siellä eduskunnassakin tuoda esiin kehitysavun leikkaamista. Yhteiskunnallisen keskustelun synnyttäminen edistää asiaa. Ihmiset saavat tietoa kehitysavun haitallisuudesta. Kansanedustajat eivät uskalla leikata kehitysapua ennen kuin asialle on suuri kansan tuki.
Eikä se ole pelkästään kehitysapu joka tässä mätänee. Suomi on pullollaan kaiken maailman Jurmon Puulaakipesäpallon Kannattajakulttuurin kehitysprojekteja jotka yhtä lailla imevät valtion nänneistä "hankerahaa" ja polttavat sen koordinaattorien ja suunnittelijoiden saunailtoihin.
Suomessa on vaan yksi puolue joka on valmis siihen ja se ei ole Kokoomus.
@@SweetandFullofGrace Sen takia en itsekään äänestä sekomuusta. Hyvä kuitenkin, jos Tere pystyy vähän muuttamaan sitä puoluetta sisältä päin
Kehitys.apuun 0 euroa,velkarahalla autetaan kehitysmaita,onko järkeä vai ei,kallistun jälkimmäiseen,nythän sinä tere olet kohta hallituksessa,pyydän että teet tälle jotain
TÄÄ ON LOISTAVA VIDEO! Tärkee aihe! Kiitos Tere!🤩🙏👍❤️
Sinne meidän veronmaksajien rahat valuu hyvää vauhtia ja mietitään miksi meidän rahat ei tunnu riittävän mihinkään!!!
Jaaha, taas meni päivä pilalle. Kiitos. ;-)
Loistavaa Tere! 👍 Jatka ihmeessä näiden paljastamista. Kyllä jos rahasta on pulaa niin pitäisi ne verorahat ohjata vain olennaisiin valtion ydintehtäviin. Huolehtia demokratian toteutumisesta, turvallisuudesta, terveydenhuollosta, koulutuksesta ja sosiaalisesta hyvinvoinnista siinä määrin että kukaan ei täällä kuole nälkään tai jää taivasalle. Onko siis käsitys valtion tehtävistä ylipäätään niin vinoutunut?!
Kehitysyhteistyörahoitusta pitää pudottaa 90 %.
Kyllä, mieluummin 100%. Ukrainalle voitaisiin antaa merkittävästi enemmän apua, mutta eihän se meidän vihervasemmistolle käy varsinkaan kun he eivät voi vetää enää välistä.
Ei hyvää päivää.. Sinne miljoona tonne miljoona...kyllä on holtitonta rahan käyttöä...
Lisää listaan Sitra ym. loiset, jotka meidän verorahoja nielee!
Se paska lafka menetti merkityksenä vuosikymmeniä sitten, ollut vaan hillotolppana
No kyllä tähän kannattaa suomen verorahat käyttää. Kyllä tavan kansalaisen sydäntä lämmittää kuulla miten Kirgisiassa tupakoidaan vähemmän. Voi jumalau…
Diipa daapa. Kirjoita niin ettei viimeisee lauseeseen tai sanaan jää asia ilmiselväksi boikotoida tai servata. Asia tulee selväksi ensimmäisessä lauseessa.
Tässäkin näkee kuinka verorahoja jatkuvasti palaa kaikenlaiseen turhaan sontaan, istui siellä hallituksessa kuka tahansa.
Ei tarvitse ihmetellä miksi nukkuvien puolue on suurin vaaleista toiseen.
Niin nukkuvien puolue siunaa ja antaa tämän kaiken hulluuden tapahtuvan.
Kiitos hyvästä videosta ja asiaesittelystä. Mukavaa taas päästä takaisin krooniseen vitutuksen pariin muuten hyvän päivän jälkeen, kun näitä juttuja kuuntelee. 👌
Porttikielto Kirgisiaan :D :D Toi ois komeeta settiä CV:ssä. Nyt käy kateeksi Kilju-Kimmoa.
vähä nauratti kyl toi :D
Exposed. Tää oli hyvä nosto, lisää näitä!
Tässä nähdään mitä seuraa, kun budjetti jakamiseen tulee automaationa. Joka vuosi on käytettävänä massiivinen summa veronmaksajien rahaa, joka on pakko työntää jonnekin.
Vaikka koko valtion budjetti lapioitaisiin jonnekin, koska "hyvinvointivaltiolla" on varaa, niin ei noissa maissa mihin sitä rahaa valuu, saada loppuviimein yhtään mitään aikaiseksi. Jos katsotaan viimeisen 30v ajalta, niin mikään ei ole muuttunut.
Wikipedia kertoo... "Tärkeimmät maataloustuotteet ovat puuvilla, tupakka, villa ja liha.". Jos ko maan tärkeimiin vientituotteisiin kuuluu tupakka, on valistus melkoisen omituinen tapa auttaa maata. Yllätys kuitenkin on, et suurin vienti tuote on KULTA ja muutakin harvinaista metallia on tarjolla. Ettei vaan ole taustalla ollut turvata näiden metallien edullinen ja varma saatavuus... :)
Eu-n nettomaksaja Suomi rahoittaa myös tukien muodossa Kreikan tupakan viljelyä.
Vähän samasta aiheesta oli juuri Heikelällä ja Koskelolla jakso. Jep, moni kuppaa näennäisesti hyvään rahaa. Tässä taloudellisessa tilanteessa olisi perusteltua suunnata rahaa Suomen talouden kehittämiseen ja ottaa taukoa yleisestä hyvästä. Ei me sitten rahattomina voida auttaa ketään enää.
Tosin ei rahaa markkinataloudessa poliitikot (aikanaan pitäisi) "suuntaa" minnekään, markkinamekanismi toimii. Parasta politiikkaa on olla tekemättä mitään muuta kuin minimoimaan verotus, ajamaan tulonsiirrot ja verotus kohti nollaa (edes alas) ja sitten vasurit eli 4-5 miljoonaa suomalaista laskutavasta riippuen voivatkin kilpailla kuka jakaa OMISTA sijoitustuotoistaan ja OMIEN yritystensä käyttöpääomasta eniten rahaa aivan kaikkeen hyvään ja ihanaan.
Marxismia tutkineena ja entisenä kommarina voin helposti sanoa mistä johtuu, että sosialisti on aina köyhä lopulta. Paitsi epärehti sosialisti ei ja voipa Ranskan 🍾-sosialisteista sanoa etteivät ainakaan niin köyhiä kuin suomalaiset ja rehellisyydestä vaikea sanoa....
Kiitos tästä!
Viis vuotta sitten en tienny näistä mitään. Ehkä se oli parempi tilanne.
Nyt kun aattelee sitä kuin syvä ja laaja verkosto tämän tyylinen verorahakorruptio on, ni käy samallalailla kuin Terellä, päähän siinä räjähtää! Ja mikä taho tällasta alkaa purkamaan, en tiiä..
Aloin tutkimaan näitä juttuja 2008 talouskriisin jälkeen ja siinä sai huutaa tyynyyn sellaiset 10v ennen kuin meni täysin turraksi. Välistä tuntui ihan oikeasti siltä että mielenterveys pettää, mutta sitten kun otti sellaisen hälläväliä asenteen niin helpotti ja nyt tälle sirkukselle voi jopa nauraa.
Jos näitä tukiaisia, kohdennettaisiin Suomalaisille, Suomessa menisi, ehkä paremmin.
Kehitysavulla kehitysmaat pidetään kehitysmaina, hyöty mitätön.
Tulee sellanen vaikutelma että sitä rahaa vaan roiskitaan sinne tänne ja sitten ne unohdetaan sinne kuin jotkut toistaiseksi voimassaolevat roskatilaukset
Kehitysapu ei auta muussa kuin antamaan lahjoittajille puhtaan omantunnon. Rahat menevät paikalliseen korruptioon. Kehitysapu kannustaa hoitamaan maan asiat mahdollisimman huonosti, jotta saisi enemmän kehitysapua.
Nämä kehitysapurahojen myöntäjät myöntävät itselleen ensin suurimman osan rahoista ja sitten loppu menee loppukohteeseen lähinnä lahjuksiin ja korruptioon.
No huh huh
On se jännä miten sitä rahaa vaan annetaan ulkomaille
Miksi lappaamme rahaa yleensäkään muihin maihin?! Nyt olemme syvissä ongelmissa. Lisäksi yritystuista pitäisi luopua asteittain nopealla aikavälillä. Yrittämisessä on riskinsä.
Jep, ehdottomasti samaa mieltä. Yrittäjä on AINA riistämässä työntekijää ja haluaa että kaikilla on mahdollisimman kurjaa. Kun nopeasti luovuttaisiin yritystuista, niin päästäisiin eroon myös turhista työntekijöistä, jotka rasittavat yrittäjien kassaa. Lisäksi uusien tekijöiden palkkaaminen, itsekkään voitontavoittelun ja kasvun varjolla, tulisi riskinä liian suureksi eikä tarvitsisi verom maksajan rahaa käyttää siihenkään paskaan. Tämän lisäksi yrittäjälle pitäisi lätkäistä vähintään tuplana veroja, että tavan työntekijä saisi enemmän palveluita!
@@timolaine5561 Kaikki ei voi toimia tuilla kuten nyt sairaassa yhteiskunnassa toimitaan..Tarvitaan tervehdyttämistä,vaikka se onkin "klasun" porukoiden (mm. "jauheen"...)mielestä vastenmielistä...
Taidan alkaa taas tupakoimaan, on niin turhauttavaa settiä.
Näin katoavat miljoonat ja kymmenet miljoonat.
Suomen budjetissa on taatusti 5-6 miljardia täysin turhia menoeriä. Esimerkiksi kehitystukia ei pitäisi maksaa senttiäkään niin kauan kun sitä varten joudutaan ottamaan velkaa.
@@dingdong2103 Mitä tuumit siitä, jos Unionin jäsenmaat päättäisivät lisätä merkittävästi €Uroopan rauhanrahastoon tukirahaa Ukrainan kärsimysten lieventämiseen ja tietysti ensisijaisesti järeän aseistuksen toimitusten lisäämistä sinne, että tuo Moskovan pikku-ukko saataisiin vihdoin taltutettua?
Olisiko tuossa ajatusta, vai annammeko sodan jatkua, joka tuottaa myös Suomelle tuskallisia vuosia tulevaisuuteen?
Vähän ihmetyttää sekin, kun YK rauhanjärjestönä ei tunnu saavan mitään aikaiseksi. Tupakkaako polttelevat päämajassaan? 🤔
@@kariihalainen7218 Tällä energiakriisillä ei valitettavasti ole mitään tekemistä Ukrainan kanssa. Se on ihan vihreiden oma tekele. Noin 80% sähkön hinnasta muodostuu päästökaupasta ja pörssispekulaatioista. Ensin mainittu nostaa fossiilisten hintaa ja jälkimmäisen nostaa pilviin tuulivoiman satunnaisuus.
@@dingdong2103 Selvän teki. Olet siis sitä mieltä, ettei Venäjän "erikoisoperaatiolla" Ukrainaan ole mitään vaikutuksia energian hintoihin?
Vihreät ovat jo aikalailla pihalla ylipäätänsä energioista. Kaiholla vielä muistelee, kun Vihreilläkin oli "järki talossa", eli tekniikan tohtori Eero Paloheimo.
Energiaa on toki muutakin kuin sähkö ja sitä tässä yritin tarjota, koska Venäjän "natsintappomatka" Ukrainaan näkyy ja tuntuu koko yhteisen €Uroopan alueella. 🤔
@@kariihalainen7218 Ukraina aiheutti se 7-10c joka Sakaassa nousi siinä missä Suomessa hinta nousi euron. Ja sähkön hinnan osalta voimaloiden purkaminen ja päästökauppa ovat 99% hinnan nousun syystä. Ukraina on vain kiva hätäselitys poliitikoille.
Me ulkoministeriössä tykätään jakaa rahaa
Minkä arvosanan annat omalle puolueellesi asian hoitamisesta sen ollessa hallituksessa?
Ihan saman kuin kaikille, jotka ovat antaneet tällaisen tuhlauksen jatkua. 0/5.
Meinaatko mikko ettei hämärän toiminnan ja rahantuhlauksen aloittanutta poliitikkoa voi kritisoida koska ”kukaan muukaakaan ei tehnyt mitään”?
"Ei voida mistään leikata"... heitän nyt suoraan hatusta että Suomessa voitaisiin helposti leikata muutama miljardia jos kerätään kaikki paskat tai siirtää ne oleellisiin asioihin.
Hyvinvointivaltion ja halvan rahan ongelma on se että se pyrkii paisumaan, jokainen organisaatio haluaa vaan lisää ja lisää rahaa kaiken maailman käsien heilutteluun.
Tekevätkö nämä ihmiset "töitä"? Eivät tee, he tuottavat yhteiskuntaan vähemmän asioita kuin vaikkapa joku vasuritaiteilijan näyttely.
Paha mieli tulee näistä :( Millonka tämä saadaan loppumaan? Tai edes joku tolkku?
Ei varmaan oo ainoo hillotolppa projekti tässä maassa...
En ole kuullut Kokoomuksen vastustavan näitä rahoja, Perussuomalaisten olen kuullut useasti eduskunnan täysistunnossa kyseinalaistavan ne.
Suomi rahoitaa myös Kreikan tupakan kasvatusta eu-n maataloustukien muodossa ja sitähän kaikki kokoomus mepitkin pitävät välttämättömänä ja äänestävät tupakan kasvatuksen puolesta. Vihreät ovat jopa niin "edistyksellisiä" että haluavat muuttaa suomen pellot kannabiksen viljelyyn me muka tienattaisiin sillä , Mahtavaa upeaa?
Eli Kokoomus hallituksen aikaan rahoitettu myös
Kiljunen, no niinpä tietysti 🤦♂️
Viroon maksetaan vuosittain 3milj.€ lapsilisiä!
Taisi löytyä meidän porukoille uusi äänestettävä!
Jaa Kiljunen ?? Sillälailla.
Hyvä kun kaivat syntyjä syviä💯
Kuinka sanoa paljon sanomatta mitään Rauhanliitto.
Voi helvetti😢 tuleeko tästä koskaan loppua🎉
Koska Suomella on ylimääräistä rahaa… eiku…
Jos et rakasta veroja et ole suomalainen.
Korruptio on kova sana
Kyllä se maailmanlaajuinenkin tupakkavalistus on pitkällä tähtäimellä erittäin järkevää ihan maapallon ja elämän kannalta. Tupakointi kun nyt ei valitettavasti ole vain yksilön itsensä ongelma vaan myös kaikkien muidenkin ongelma, sillä tupakkakasvin viljely on yksi suurimmista aavikoitumisen aiheuttajista. Suurin osa sauhuttelijoista myös nakkaa tumppinsa maastoon ja kylvää näin ympärilleen mikromuovia joka ei poistu luonnosta ikinä. Suurin syyllinen on tietenkin tupakkayhtiöt, jotka ovat saaneet ihmiset koukkuun näihin syöpäkääryleisiin. Miljoona euroa kymmenessa vuodessa on aika mitätön summa valtiolle.
Uskotko suuressa naiviudessasi että nämä Kirgisiaan menneet rahat parantaisi mitään. Näitä kymmenen miljoonan potteja jotka eivät kestä päivänvaloa on useita. Nämä hankkeet on luotu, jotta hankkeen luoja vetää välistä mukavat rahat itselleen.
Mä väsyn.
Aika kova! Uskomatonta.
Kiitos, kuuntelen näitä sun juttuja vaikka en kokoomuksen touhuista tykkääkään😆 Siis sähän olet koomukselainen, vai...? 🤔
Kokoomuksesta juu!
No ei se kyllä nyt juurikaan avannut miten niitä rahoja pyöritetään mutta se lieneekin noiden himmelien tarkoitus.
Ei oo järkee 🦊🦊🦊
Tässä maassa kun lääkäri antaa max vuoden elinajanodotteen pitää valita sen väliltä, saako vikana vuotenaan matkaviisumin vai lääkkeensä. Tekispä joku vaalikoneen missä olisi kysymys: Mielestäni syöpäsairaille, amputaatiopotilaille sekä autismikirjon ihmisille pitäisi saada ajettua läpi lakimuutos joka ei jatkossa estäisi lääkäriä kirjoittamasta reseptiä jo nyt apteekista löytyvään Bedrocan-lääkekannabiksen kukintoon potilaan itsensä sitä ehdottaessa ilman kelan tukia tietenkin. Kuka tässä kansassa muka tuota edes vastustaa, mutta vuosikymmenestä toiseen tämä ei vaan käy. Onko tässä joku isojen lääkefirmojen lobbaus takana, että pitää kiduttaa vakavasti sairaita tekemällä heistä rikollisia? Kannabiksen käyttörikos estää matkustamisen viisumimaihin. Populus locutus est, kansa on puhunut.
Tämä suomen touhuilu on aivan uskomatonta.😳..vetää tavallisen kansalaisen ällistyksestä mykäksi.
Koko kehitysapu on suurta huijausta ja korruptiota, jonka hyveellisyyteen naivit sinisilmäiset kansalaiset uskovat.
Fortumista ja Uniperista ei ilmeisesti ole tulossa videota? :P
On tulossa!
Ja kaikki tämä velkarahalla.
Luokan mallioppilaana on kallista olla.
Rauhanliitto - maiääs.
Halvemmaksi tulisi lähettää evankeliumin julistajia Kirgisiaan. Ja parempi tulos raittiimpaan elämäntapaan olisi taattu. Itse tulin uskoon 40-vuotta sitten, eikä kännäystä ja tupakkaa ole tarvinnut siitä lähtien.
Näillä kaikilla ajetaan Euroopan valuuttaa ja sivistystä kansainvälisesti. Samalla siinä on hidastettu muiden valuuttojen kasvua vaikkapa nyt ruplan tai juanin vaikutusta entisissä neuvostotasavalloissa. Nimike on se ja sama, vaikka nyt uimakoulutusta. :)
3:31 esim ukraina
Kimmo Kiljunen jakais rahaa ihan mihin tahansa
ok
Vastaus mystisyyksiin: YK:n agenda21
Ja Pekalle tärkeä.