Itse ainakin pidän vaihtajankorvaketta mukana pidemmillä reissuilla. Ei tarvitse tulla taksilla kotiin tai vielä pahempaa kävellä kotiin. Pidempi reissu menee äkkiä pilalle kun ei paikallisesta kaupasta löydy sopivaa.
Muutaman kerran olen ilman työkalua saanut vaihtajankorvakkeen kohdilleen seuraavasti. Säädin ensin vaihteet niin hyvin kohdilleen kuin mahdollista. Koska korvake oli vinossa, säädön jälkeenkin kuuluu osasta vaihteissa, että ketju ei ole ihan kohdallaan tai se hyppää pari ratasta yli. Sen jälkeen (vaihtajaa tai muutakaan irrottamatta) työnsin pitkävartisen kuuskoloavaimen reikään, joka on vaihtajan ja korvakkeen liittymäkohdassa. Nyt kun pyörittää polkimia, voi samalla avainta hieman painella eri suuntiin (tämä ei vielä väännä mitään, pieni voima riittää koska avain on pitkä), hakien kohtaa, jossa ketjun kulku ja vaihtaminen on sujuvaa. Kun kohta löytyy, vääntää hieman isommalla voimalla, joka taivuttaa korvaketta. Velogin näyttämällä työkalulla tämä käy nopeammin, mutta jos ei ole työkalua, tämä voi auttaa...
Tällä kuvaamallasi metodilla homma hoidettiin takuukorjauksena odottaessa erään maahantuojan huollon toimesta. Kyse oli lähinnä hienosäädöstä, kun oireena oli, että kaikki vaihteet eivät toimineet yhtä puhtaasti ja äänettömästi pakan keskelläkään. Mikäli oikein ymmärsin, niin tässä yhteydessä di2:n jokin vaihtajaa suojaava turvamekanismi laukeaa, ja se piti kuitata jostain uudelleen toimintaan. Itse hommasin nyt kuitenkin tuollaisen Park Toolin työkalun, ja tätä videota on nyt tullut katsottua ja kerrattua sen verran, että alan olla valmis siirtymään autotalliin. 🙂
Hyvä video asiasta, joka on ainakin minulta jäänyt huomiotta. Täytyypä tarkistaa oman pyörän korvakkeen tilanne. Kiitos vielä testivideosta, jossa kokeilit sähkötoimisia pohjallisia pyöräilykenkiin. Hankin samanlaiset ja ensimmäisten kokeilujen pohjalta voin todeta, että toimivat minulla hyvin. Nyt onnistuu -15 C kelissä kolmenkin tunnin lenkki.
Syksyllä onnistuin omasta fillarista saamaan vaihteenvaihtajan häkin solmuun. n. 45 minuuttia vääntelin sitä siirtoleukapihdeillä ja silmämääräisesti linjasin rissat rataspakan rattaiden kanssa jonka jälkeen säädöt kohdilleen ja hyvin on vaihteet toimineet siitä saakka :)
Omaan kloonipyörään uusi korvake löytyi ebaysta kahdella eurolla, joten tuli tilattua niitä pari samalla. Usein samaa korvaketta saattaa käyttää useampi eri valmistaja.
Kiitos hyvästä videosta. Nää on aina laatua eikä mitään turhaa juttua. Muistan, kuinka kesällä 1992 vedin työmaa-alueella nurin, kun tulin kaverin kanssa paikalle vähän turhan kovaa. Viiden kympin vauhdista otti Tunturin maantiepyörä ilmaa alleen ja sitten menin kuin ensimmäisen Hurjapäät-leffan lopussa. Kuopasta nousi etupyörä ilmaan ja hetken keulin. Sitten etupyörä takaisin maahan ja nurin. Onneksi jäi pyörä alleni, etten telonut itseäni pahemmin. Olin siinä pyörän päällä rähmällään, ja pyörä liukui allani useammankin metrin. Polven alapuolelle tuli sen verran pahat ruhjeet, että sitä oli pakko käydä näyttämässä lääkärille. Side jalassa kuljin sitten vähän aikaa. Pyörästä vääntyi korvake ja takavaihtaja meni uusiksi, samoin tankonauhat. Tuubikumin joutui liimaamaan takaisin etuvanteelle. Siinä pyörässä ei ollut erillistä korvaketta, vaan se oli joko hitsattu tai juotettu siihen paikoilleen osaksi takahaarukkaa. Se sitten pyöräkorjaamolla oiottiin suoraksi ja uusi vaihtaja tilalle. Pyörä oli joku vuosmallia 1979, että oli silloin vähän kaikki toisin kuin näissä uusissa pyörissä. Nyt katsoin videosi jälkeen tuon Bianchin korvaketta, niin tuntui pinta semmoselta muoviselta, että jos toi jostain kärsii, niin ei ole välttämättä oiottavissa, vaan vaihtoon menee saman tien. Mielenkiinnosta selvitän, mistä materiaalista tuo on tehty. Pyörä on Bianchi Impulso vuodelta -16.
Ite oon jo joutunut oikaisemaan kaksi kertaa korvakkeen ja ihme kyllä vieläkin ehyt. Itsellä on X-Toolsin vastaava ja on kyllä ihan "Must-have" kyseinen työkalu.
Kyllä, ne korvakkeet vääntyvät vaan joskus, vain kuinka varovasti käsittelee pyörän. Itse vaihdoin viime kesänä hybridillä, oli bikeshopin hylyssä heti saatavilla 😀
Korvakkeita kannattaa tilata useampi kerralla varalle. Yksi kulkee lenkillä matkassa. Isoja eroja eri merkeillä ja malleilla. Jotkut vääntyy ihan pienestä, ja joissain hajoaa vaihtaja ennen korvaketta.
Korjasin omasta hybridistä vaihtajan korvakkeen ottamalla sen irti ja betonia vasten vasaralla oikaisin sen. En tiedä oliko tuuria vai mitä mutta toimii hyvin. 😀
Itse ostin samaisen Park Toolin työkalun viime vuonna ja ollut kyllä ostamisen arvoinen itselleni. Itselleni pienenä yllätyksenä on tullut että jopa uudessa fillarissa saattaa korvake olla jo hieman pois linjasta. Vara korvake on kyllä hyvä ostaa varoiksi omaan työkalupakkiin. Korvakkeet ovat sellaisia kun niitä lähtee vääntämään niin ne tahtoo aina vähän palautua takaisin mutta hyvin olen saanut takavaihtajan toimimaan tarkemmin.
6:05 Eikö vaaka- ja pystysuorien akselien sijaan voisi yhtä hyvin vääntää korvaketta sellaisten akselien suuntaisesti, että runkoputkien yli ei tarvitse mennä (esim. kääntämällä akseleita n. 30 astetta myötäpäivään)? Tuottanee saman lopputuloksen.
Vaihtajan korvake hajoaa aina ajossa eikä siellä tallissa. Tämä jos mikä on osa jonka on syytä olla mukana kun maastossa liikutaan. Ei ole iso eikä painava osa, joten ei löydy oikein järkevää tekosyytä miksei sitä mukana pitäisi.
Eritoten maastopyöräilijöille tuo on käyttäkelpoinen työkalu, ainakin luulisi että maastossa voi vaihtaja saada iskua. Eikä se uusikaan korvake välttämättä suora ole, eli vaikka vaihtaa uuden korvakkeen, kannattaa sen suoruus tarkistaa.
Parktuulista sanoivat jotta jos vaihtaessa takarattaan keskivälillä ketju hankailee eikä millään sitä saa kuosiin. On syynä aina korvakkeen vinous. Jopa uusissa pyörissä ja uusilla korvakkeilla. >maalin paksuus😕
Itselläni ongelmaa oli nimenomaan uuden maantiefillarin korvakkkeen suoruuden kanssa. Kun fillarissa uutena kaikki toimii (ja pitää toimia) äänettömästi ja muutoinkin moitteetta, niin silloin myös huomaa helpommin kaikki ylimääräiset tai tietyillä vaihteilla kovemmat äänet voimansiirrosta. Uuden konkelin kanssa on niin sanotusti aistit viritetty herkemmälle ja toleranssi epäkohtien sietämisen suhteen matalalla. Oman fillarini kohdalla homma korjaantui riittävässä määrin maahantuojan huollossa petri pn:n mainitsemalla metodilla (kuusiokoloavainta vääntimenä käyttäen). Omien kokemusteni värittämän perstuntuman perusteella väittäisin, että Campan (11) voimansiirto sietää vähemmän korvakkeen kieroutta kuin Simpan (11), mutta ei tälle sen tieteellisempää näyttöä ole.
Pitääpä tarkistaa omista pyöristä. En ajele niin vaativissa maastoissa, että tuo vaihtaja olisi välittömässä vaarassa, mutta kertaalleen kävi ihan kaupunkiajossakin niin, että jostain syystä katukiveykseltä tiputtua takavaihtaja vaan rysähti pinnojen väliin. Siitä oli vaikea tehdä mitään diagnoosia kun vaihtaja meni ihan solmuun, mutta muistaakseni vaihtajan toiminta oli heikentynyt ennen tuota vahinkoa eli ei vaihtanut edestakaisin kuten aiemmin. No, sen verran kallis remontti olisi ollut edessä että monta vuotta ajettuun 60e hintaiseen pyörään ei kehdannut sitä alkaa tekemään, kunnossa olevat osat talteen ja loppu keräykseen.
Auttakaa joku mua! Maastopyörässä on semmoinen ongelma, että välillä kun polkee niin vaan rattaat liikkuu, mutta takapyörä ei liiku mihinkään ja joskus taas liikkuu😑
Lukeekohan noissa korvakkeissa kuinkakin usein jotain tunnistetietoa? Olettaisin, että ainakin kalliimman hintaluokan pyörien korvakkeissa voi hyvinkin lukea. Helpottaa kummasti varaosien ostamista kun ei tarvi arvata tyylillä "näyttää tuolta ja tuolta ja tuolta..." Mulla hajosi korvake KTM:stä alle puolen vuoden ajon jälkeen, mutta onneksi kauppa oli auki pääsiäisenä niin sain nopeasti uuden osan ja pyörän takaisin ajoon. Talvisella asfaltilla loivassa oikeassa ja siihen jäi. Äkkiä luulis, että cyclocross kestäis ihan kevyttäkin ajoa, mutta tosiaan vähän semmonen sulake tuo korvake.
Canyon stanssaa numeron korvakkeeseen joka riittää tiedoksi uutta hankittaessa. Toisaalta taas Focus joka on toisen merkkinen pyörä jonka omistan niin tällaista tietoa ei ole. Täytyy tietää pyörän malli ja vuosimalli uutta hankkiessa.
Arvostan korjausvideoitasin. Itse en niin ole kätevä näissä, niin näistä on hyötyä. Ainut vaan kun käyt läpi pyörääsi, niin usein pyöräsi on hyvässä kunnossa eikä kohteet tarvitse säätöä tai korjausta. Ne kun juuri kiinnostaisivat :)
Kiitos, kiva kuuulla että videoistani on iloa ja hyötyä! Totta kyllä että pidän pyöräni suht kunnossa ja ennakkohuollolla välttyy useimmiten kalliimmalta remontilta - mutta ei koira karvoistaan pääse 🤣
Ajelin pari vuotta sitten vaihtajan kiveen. Vaihtaja/korvake meni niin vinoon, että ketju tippui säädöistä huolimatta pinnojen väliin. Ajelin nyt syksyyn asti vaan muistisäännöllä, ettei saa vaihtaa liian pienelle :D Mutta tuli vihdoin laitettua kuntoon.
Harvoin tulee itselle enää pyöräilyyn liittyviä täysin uusia huoltojuttuja, mutta tämä työkalu oli sellainen. Johtuu ehkä lajista, eli maantiepyöräilystä, jotten asiaan ole aiemmin törmännyt.
@@Velogi Viittaatko tapahtumaan, jossa meni myös runko uusiksi? 😝 - Tosin eipä se taida muuta tarvita kuin ahtaat säilytystilat, kuljettamista väärällä kyljellä tai pyörän reippaamman pysäköinnin väärälle kyljelleen (tahallaan tai tahtomatta).
@@Velogi Meinasin samaa kysyä kuin Marko. Korvake taitaa olla kuitenkin takahaarukan sisäpuolella ja puristettuna pikalinkulla tai läpiakselilla kiekon napaa vasten. Korvakkeen pikkuiset ruuvit (tai ruuvi) on kyllä kovinheppoiset, mutta kai niiden tehtävä on lähinnä estää sitä korvaketta putoamasta, kun kiekko on irti. Niihin ei taida suurempia voimia kohdistua korvaketta väännettäessä. Hirvittää kyllä silti kohdistaa tuollaisia voimakeinoja omaan pyörään 🤞😟🤞
Millaisessa paikassa säilytät pyörää? Onko mahdollista että pyörävarastossa tms. sitä kolhitaan ja takavaihtaja saa osumaa? Tuo ei ole missään nimessä normaalia!
@@Velogi No ei tosiaan oo normaalia, yleisessä pyörävarastossa säilytän pyörää ja ajelen sillä kouluunkin että en ihmettele jos vähän ottaa osumaa, tosin pyörä saa ajotyylilläni kyllä kohtuukovaa käyttöä.
Oletan, että takavaihtajaansa voi vaurioittaa huomaamatta myös silloin, kun alkaa tien päällä korjata puhjennutta takarengasta. Jos siinä tilanteessa rupeaa vähän ärtyneenä hätäisesti irrottamaan takavannetta jossain tympeässä paikassa, niin saattaa losauttaa runkonsa maahan niin että pyörän paino tulee takavaihtajalle ja tulee vauriota.
Uutta ja hyödyllistä tietoo meikäpojallekin! Kätevä työkalu tosiaan, ylihinnoteltu korvakko kylläkin. ;D Mitenhän kiinan kopiot toimis ja mitähän maksais..? Hyvä video ja kiitos. :D
Löytyy ebaysta johonkin 2-10e hintaluokkaan kaikennäkösiä. Niissä vaan pelataan yleensä ulkonäön perusteella sopivuudessa. Osa myyjistä ilmoittaa runkosopivuuksiakin. Olen ostellu muutamiin pyöriin ja hyvin ne toimii, oikomistakin kestäneet.
Niin harvoin joutuu korvaketta vääntämään joten ei ole tullut hankittua työkalua. Välillä tulee mieleen että olisi hyvä jos olisi paikka mistä lainata? Myös jonkilainen ”paja” olisi hyvä jossa olisi työkaluja ja neuvoja pyörän korjaukseen. 🤔
Sellainen ajatus / kysymys tuli mieleen näiden takavaihtajien osalta, että kannattaako ajon jälkeen jättää vaihde ns. pisimmälle välitykselle (pienin ratas), ettei vaihtajan jousi veny turhaan?
Jotkut tosiaan tekee näin tai jopa ottaa ketjun eturattaalta pois. Itse en ole tuota pitänyt tapana enkä ole siitä ongelmiakaan nähnyt seuraavan. Mutta ei siitä haittaakaan ole!
Voiko tätä samaa työkalua/menetelmää käyttää, jos on teräsrunkoinen pyörä, jossa vaihtajan korvaketta ei ole? Mun pyörä kaatui jalustimelta ja ennen toimivat vaihteet eivät enää pyörän kaatumisen jälkeen toimineet, joten jokin siinä rytäkässä täytyi vääntyä.
Mistä sen muuten tietää, mihin suuntaan pitää aloittaa vääntäminen? Jos heittoa on niin vanteeseen päin vai ulospäin vanteesta, kumpi on ns. oikea asento korvakkeella? Ja kannattaisiko käydä 360astetta läpi työkalulla ja katsoa, missä kohdassa on eniten heittoa ja aloittaa vääntely siitä?
Yleensä lähtökohdan näkee jo vaihtajan asennosta. Useimmiten isku tulee ulkoa ja vaihtaja on kallistunut kohti pinnoja. Mutta tsekkaamalla kaikki kantit toki saa heti yleiskuvan - kun korvakkeen toinen pää on kiinni rungossa ja linjaus tulee vanteesta (akselista), mitta on absoluuttinen eikä suhteellinen.
En juuri pyöriä suosittele, kun jokaisella on omat asiat joita painottaa. Pykälän vanhaa (mutta silti luotettavaa) tekniikkaa saa aina halvemmalla kuin uusinta uutta. Mikäs se semmoinen koko on 🤔
Moi ja kiitos! Törmäsin videoon kun etsin asiaa vaihtajan irroittamisesta. Onko joitain mitä vaihtajan irroittamisessa tulisi ottaa huomioon? Vai meneekö aina samalle paikalle takaisin? Tulin miettineeksi tätä kun suunnittelen pyörän pakkaamista ulkomaanmatkalle ja moni suosittelee tuota irroittamista. Onko muuten pyörän pakkausvinkkivideo olemassa?
Siinä kiinnityskohdassa on tuollaisessa perinteisessä korvakkeessa lovi ja vaihtajassa kynsi joiden pitää osua kohdakkain. Ota ensin kuva lähtötilanteesta tietyllä rattaalla niin pystyt tsekkaamaan että tulee asennettua oikean näköiseen asentoon.
Kiitos taas! Alunperin ajattelin että eipä tuossa mitään. Irti vaan ja sitten takaisin mutta aloin epäilemään asiaa kun joku haukkui että kun Di2 vaihtajan (12s) ottaa irti niin on ihan sekaisin kun laittaa takaisin. Samoin saako näistä jotenkin virrat pois päältä matkan ajaksi. Voisi ainakin kuvitella että vivut ainakin lähettävät signaalia jos pääsevät painumaan.
Johdot akulta irti on yleisin keino. Tarvitsee sen johtotyökalun ua-cam.com/users/shortsHwCuTCEMWtY Tosiaan jos vaikka kahva nojaa johonkin matkan aikana, on akku perillä tyhjä 🙈
Itselläni vääntyi takavaihtajan korvake niin paljon, että se otti kiinni takapakkaa. Samalla meni ketju poikki ja vaihtaja kahteen osaan nivelen kohdalta.
Velogi - Pyöräilevä videoblogi Valitettavasti halpispyörä, niin korvake on yhtä puuta rungon kanssa 😔 Onneksi kuitenkin ilmeisesti suora, kun vaihtavan vaihto auttoi ongelmaan. Pyörä toimii taas. Kiitos videosta.
Tuon taulukon mukaan www.marwi-eu.com/fi/gh-list-trek-framemodels.php siihen sopisi korvake GH-068 jolla tiedolla sen voi ostaa tai tilata vaikka netistä - esim www.bikester.fi/marwi-gh-068-m8-x-075-hopea-908760.html Tsekkaa kuitenkin ensin että ulkomuoto täsmää.
Kokemusta on korvakkeen vääntymisestä. Lentorahdissa vääntyi eikä mennyt kuin 19 kuukautta odottelua ennen kuin Norwerian korvasi suoraksi vääntämisen remontin . . .
Niin meinaat sitä korvakkeen ja vaihtajan välissä olevaa B link palikkaa? Kyllä toisiin saa niitäkin erikseen - esim: www.bike-discount.de/en/shimano-axle-unit-for-rd-m781/786-rear-derailleur-bracket
Tuollaisen perinteisen korvakkeen voi saada tarpeeksi liki (olettaen että muualla ei ole vaurioita) mutta uudempi direct mount korvake on takaa s:n mallinen jolloin se ei onnistu.
Sen ainoa tarkoitus on estää ketjun siirtyminen isoimman takarattaan yli rattaan ja pinnojen väliin. Näin ei toki pitäisi tapahtua, koska vaihtajan rajoitinruuvin tulee estää vaihtajan ja ketjun liike liian lähelle vanteen keskilinjaa. Jos kuitenkin vaihtaja saa osumaa ja korvake vääntyy, näin voi hyvinkin tapahtua. Riuskan poljinvoiman saattelemana ketju voi kiilautua navan ympärille hyvinkin tiukkaan, katkoa pinnoja ja hajottaa samalla navan tai vanteen. Tämä on toki harvinaista, mutta mahdollista - ja kallista.
Itse ainakin pidän vaihtajankorvaketta mukana pidemmillä reissuilla. Ei tarvitse tulla taksilla kotiin tai vielä pahempaa kävellä kotiin. Pidempi reissu menee äkkiä pilalle kun ei paikallisesta kaupasta löydy sopivaa.
Muutaman kerran olen ilman työkalua saanut vaihtajankorvakkeen kohdilleen seuraavasti. Säädin ensin vaihteet niin hyvin kohdilleen kuin mahdollista. Koska korvake oli vinossa, säädön jälkeenkin kuuluu osasta vaihteissa, että ketju ei ole ihan kohdallaan tai se hyppää pari ratasta yli. Sen jälkeen (vaihtajaa tai muutakaan irrottamatta) työnsin pitkävartisen kuuskoloavaimen reikään, joka on vaihtajan ja korvakkeen liittymäkohdassa. Nyt kun pyörittää polkimia, voi samalla avainta hieman painella eri suuntiin (tämä ei vielä väännä mitään, pieni voima riittää koska avain on pitkä), hakien kohtaa, jossa ketjun kulku ja vaihtaminen on sujuvaa. Kun kohta löytyy, vääntää hieman isommalla voimalla, joka taivuttaa korvaketta. Velogin näyttämällä työkalulla tämä käy nopeammin, mutta jos ei ole työkalua, tämä voi auttaa...
Tällä kuvaamallasi metodilla homma hoidettiin takuukorjauksena odottaessa erään maahantuojan huollon toimesta. Kyse oli lähinnä hienosäädöstä, kun oireena oli, että kaikki vaihteet eivät toimineet yhtä puhtaasti ja äänettömästi pakan keskelläkään. Mikäli oikein ymmärsin, niin tässä yhteydessä di2:n jokin vaihtajaa suojaava turvamekanismi laukeaa, ja se piti kuitata jostain uudelleen toimintaan. Itse hommasin nyt kuitenkin tuollaisen Park Toolin työkalun, ja tätä videota on nyt tullut katsottua ja kerrattua sen verran, että alan olla valmis siirtymään autotalliin. 🙂
Hyvä video asiasta, joka on ainakin minulta jäänyt huomiotta. Täytyypä tarkistaa oman pyörän korvakkeen tilanne. Kiitos vielä testivideosta, jossa kokeilit sähkötoimisia pohjallisia pyöräilykenkiin. Hankin samanlaiset ja ensimmäisten kokeilujen pohjalta voin todeta, että toimivat minulla hyvin. Nyt onnistuu -15 C kelissä kolmenkin tunnin lenkki.
Syksyllä onnistuin omasta fillarista saamaan vaihteenvaihtajan häkin solmuun.
n. 45 minuuttia vääntelin sitä siirtoleukapihdeillä ja silmämääräisesti linjasin rissat rataspakan rattaiden kanssa jonka jälkeen säädöt kohdilleen ja hyvin on vaihteet toimineet siitä saakka :)
Omaan kloonipyörään uusi korvake löytyi ebaysta kahdella eurolla, joten tuli tilattua niitä pari samalla. Usein samaa korvaketta saattaa käyttää useampi eri valmistaja.
Kiitos hyvästä videosta. Nää on aina laatua eikä mitään turhaa juttua. Muistan, kuinka kesällä 1992 vedin työmaa-alueella nurin, kun tulin kaverin kanssa paikalle vähän turhan kovaa. Viiden kympin vauhdista otti Tunturin maantiepyörä ilmaa alleen ja sitten menin kuin ensimmäisen Hurjapäät-leffan lopussa. Kuopasta nousi etupyörä ilmaan ja hetken keulin. Sitten etupyörä takaisin maahan ja nurin. Onneksi jäi pyörä alleni, etten telonut itseäni pahemmin. Olin siinä pyörän päällä rähmällään, ja pyörä liukui allani useammankin metrin. Polven alapuolelle tuli sen verran pahat ruhjeet, että sitä oli pakko käydä näyttämässä lääkärille. Side jalassa kuljin sitten vähän aikaa. Pyörästä vääntyi korvake ja takavaihtaja meni uusiksi, samoin tankonauhat. Tuubikumin joutui liimaamaan takaisin etuvanteelle. Siinä pyörässä ei ollut erillistä korvaketta, vaan se oli joko hitsattu tai juotettu siihen paikoilleen osaksi takahaarukkaa. Se sitten pyöräkorjaamolla oiottiin suoraksi ja uusi vaihtaja tilalle. Pyörä oli joku vuosmallia 1979, että oli silloin vähän kaikki toisin kuin näissä uusissa pyörissä. Nyt katsoin videosi jälkeen tuon Bianchin korvaketta, niin tuntui pinta semmoselta muoviselta, että jos toi jostain kärsii, niin ei ole välttämättä oiottavissa, vaan vaihtoon menee saman tien. Mielenkiinnosta selvitän, mistä materiaalista tuo on tehty. Pyörä on Bianchi Impulso vuodelta -16.
Kyllä ainakin monessa muussa tuon ikäisessä Bianchissa korvake on alumiinia tms kevytmetallia.
Fat bikella kaaduin jäällä vaihteet ei menneet pikku rattaille väänsin jakoavaimella mutta nyt tämän katsottuani taidan hommata tuollaisen👍🇫🇮
Ite oon jo joutunut oikaisemaan kaksi kertaa korvakkeen ja ihme kyllä vieläkin ehyt. Itsellä on X-Toolsin vastaava ja on kyllä ihan "Must-have" kyseinen työkalu.
Kyllä, ne korvakkeet vääntyvät vaan joskus, vain kuinka varovasti käsittelee pyörän.
Itse vaihdoin viime kesänä hybridillä, oli bikeshopin hylyssä heti saatavilla 😀
Korvakkeita kannattaa tilata useampi kerralla varalle. Yksi kulkee lenkillä matkassa.
Isoja eroja eri merkeillä ja malleilla. Jotkut vääntyy ihan pienestä, ja joissain hajoaa vaihtaja ennen korvaketta.
Korjasin omasta hybridistä vaihtajan korvakkeen ottamalla sen irti ja betonia vasten vasaralla oikaisin sen. En tiedä oliko tuuria vai mitä mutta toimii hyvin. 😀
Erittäin hyvä ja opettava video👌👌👍👍👍 vielä olisi hyvä saada pinnojen kiristyksestä ja mahdollisesta vanteen driftauksesta videot😉
Tarkoitat varmaan rihtausta, eli vanteen oikaisu pinnoja kiristämällä ja löysäämällä tarpeen mukaan. :D
Itse ostin samaisen Park Toolin työkalun viime vuonna ja ollut kyllä ostamisen arvoinen itselleni. Itselleni pienenä yllätyksenä on tullut että jopa uudessa fillarissa saattaa korvake olla jo hieman pois linjasta. Vara korvake on kyllä hyvä ostaa varoiksi omaan työkalupakkiin. Korvakkeet ovat sellaisia kun niitä lähtee vääntämään niin ne tahtoo aina vähän palautua takaisin mutta hyvin olen saanut takavaihtajan toimimaan tarkemmin.
6:05 Eikö vaaka- ja pystysuorien akselien sijaan voisi yhtä hyvin vääntää korvaketta sellaisten akselien suuntaisesti, että runkoputkien yli ei tarvitse mennä (esim. kääntämällä akseleita n. 30 astetta myötäpäivään)? Tuottanee saman lopputuloksen.
Periaatteessa joo, tuossa ainakin roikkui vaihtaja tiellä niin että yläkautta oli silti helpompi.
Mulla meni joskus koko vaihtaja solmuun :D Oli ottanu osumaa ja oli valmiiksi vinossa nii sitte vauhdissa pyörähti pinnojen väliin.
kisakaasari mulla sama homma
@@veetilaukkanen5835 mulla tänään sama, huomenna huoltoon
Vaihtajan korvake hajoaa aina ajossa eikä siellä tallissa. Tämä jos mikä on osa jonka on syytä olla mukana kun maastossa liikutaan. Ei ole iso eikä painava osa, joten ei löydy oikein järkevää tekosyytä miksei sitä mukana pitäisi.
Eritoten maastopyöräilijöille tuo on käyttäkelpoinen työkalu, ainakin luulisi että maastossa voi vaihtaja saada iskua. Eikä se uusikaan korvake välttämättä suora ole, eli vaikka vaihtaa uuden korvakkeen, kannattaa sen suoruus tarkistaa.
Mulla kävii tänää tälää tavalla ones löysin sun videon kiitos😀😀
Parktuulista sanoivat jotta jos vaihtaessa takarattaan keskivälillä ketju hankailee eikä millään sitä saa kuosiin. On syynä aina korvakkeen vinous. Jopa uusissa pyörissä ja uusilla korvakkeilla. >maalin paksuus😕
Itselläni ongelmaa oli nimenomaan uuden maantiefillarin korvakkkeen suoruuden kanssa. Kun fillarissa uutena kaikki toimii (ja pitää toimia) äänettömästi ja muutoinkin moitteetta, niin silloin myös huomaa helpommin kaikki ylimääräiset tai tietyillä vaihteilla kovemmat äänet voimansiirrosta. Uuden konkelin kanssa on niin sanotusti aistit viritetty herkemmälle ja toleranssi epäkohtien sietämisen suhteen matalalla. Oman fillarini kohdalla homma korjaantui riittävässä määrin maahantuojan huollossa petri pn:n mainitsemalla metodilla (kuusiokoloavainta vääntimenä käyttäen). Omien kokemusteni värittämän perstuntuman perusteella väittäisin, että Campan (11) voimansiirto sietää vähemmän korvakkeen kieroutta kuin Simpan (11), mutta ei tälle sen tieteellisempää näyttöä ole.
Pitääpä tarkistaa omista pyöristä. En ajele niin vaativissa maastoissa, että tuo vaihtaja olisi välittömässä vaarassa, mutta kertaalleen kävi ihan kaupunkiajossakin niin, että jostain syystä katukiveykseltä tiputtua takavaihtaja vaan rysähti pinnojen väliin. Siitä oli vaikea tehdä mitään diagnoosia kun vaihtaja meni ihan solmuun, mutta muistaakseni vaihtajan toiminta oli heikentynyt ennen tuota vahinkoa eli ei vaihtanut edestakaisin kuten aiemmin. No, sen verran kallis remontti olisi ollut edessä että monta vuotta ajettuun 60e hintaiseen pyörään ei kehdannut sitä alkaa tekemään, kunnossa olevat osat talteen ja loppu keräykseen.
Mainio video. Musiikkikin oli niin hyvä, että se sai 8v:n tanssimaan 😀
Vääntyy jokaisessa kaatumisessa oikealle puolelle. Aina vähintään 5 osapakissa.
Auttakaa joku mua! Maastopyörässä on semmoinen ongelma, että välillä kun polkee niin vaan rattaat liikkuu, mutta takapyörä ei liiku mihinkään ja joskus taas liikkuu😑
Vapaarattaan mekanismi tai lähinnä sen voitelu kohmeessa.
Lukeekohan noissa korvakkeissa kuinkakin usein jotain tunnistetietoa? Olettaisin, että ainakin kalliimman hintaluokan pyörien korvakkeissa voi hyvinkin lukea. Helpottaa kummasti varaosien ostamista kun ei tarvi arvata tyylillä "näyttää tuolta ja tuolta ja tuolta..." Mulla hajosi korvake KTM:stä alle puolen vuoden ajon jälkeen, mutta onneksi kauppa oli auki pääsiäisenä niin sain nopeasti uuden osan ja pyörän takaisin ajoon. Talvisella asfaltilla loivassa oikeassa ja siihen jäi. Äkkiä luulis, että cyclocross kestäis ihan kevyttäkin ajoa, mutta tosiaan vähän semmonen sulake tuo korvake.
Canyon stanssaa numeron korvakkeeseen joka riittää tiedoksi uutta hankittaessa. Toisaalta taas Focus joka on toisen merkkinen pyörä jonka omistan niin tällaista tietoa ei ole. Täytyy tietää pyörän malli ja vuosimalli uutta hankkiessa.
Yksi hyvä lähde on näihin erikoistunut nettikauppa www.schaltauge.de
Myös videon tiedoissa mainitun Tarvikevalmistaja Marwin sivulta löytyy yli 250 erilaista korvaketta: www.marwi-eu.com/fi/gh.php
Arvostan korjausvideoitasin. Itse en niin ole kätevä näissä, niin näistä on hyötyä. Ainut vaan kun käyt läpi pyörääsi, niin usein pyöräsi on hyvässä kunnossa eikä kohteet tarvitse säätöä tai korjausta. Ne kun juuri kiinnostaisivat :)
Kiitos, kiva kuuulla että videoistani on iloa ja hyötyä! Totta kyllä että pidän pyöräni suht kunnossa ja ennakkohuollolla välttyy useimmiten kalliimmalta remontilta - mutta ei koira karvoistaan pääse 🤣
Mulla on käynyt näin mutta mulla taas takavaihtaja oli murtunut varresta
Ajelin pari vuotta sitten vaihtajan kiveen. Vaihtaja/korvake meni niin vinoon, että ketju tippui säädöistä huolimatta pinnojen väliin. Ajelin nyt syksyyn asti vaan muistisäännöllä, ettei saa vaihtaa liian pienelle :D Mutta tuli vihdoin laitettua kuntoon.
Kääk- sulla on hyvä muisti 😳 itsellä kuitenkin lipsahtaisi heti kun tulisi tilanne päälle.
Mulle kävi just tolleen tänään mun pyörään.ja nyt katon ohjetta
Ite ainakin ku kävi tullee vuosi sitte nii otin. Vaa koko korvan irti ja laitoin sen höyläpenkille ja vasaroin sen suoraksi
Harvoin tulee itselle enää pyöräilyyn liittyviä täysin uusia huoltojuttuja, mutta tämä työkalu oli sellainen. Johtuu ehkä lajista, eli maantiepyöräilystä, jotten asiaan ole aiemmin törmännyt.
On mulla mantiepyörästäkin korvake mennyt 🤪
@@Velogi Viittaatko tapahtumaan, jossa meni myös runko uusiksi? 😝
- Tosin eipä se taida muuta tarvita kuin ahtaat säilytystilat, kuljettamista väärällä kyljellä tai pyörän reippaamman pysäköinnin väärälle kyljelleen (tahallaan tai tahtomatta).
Ei siinä mennyt kuin korvake ja taidettiin vaihtajakin lopulta vaihtaa 😩 Tarina löytyy muisteluvideolta ua-cam.com/video/XglHvTiTnfM/v-deo.html
Uskaltaakohan hiilikuiturunkoisessa taivutella korvakkoa huoletta paikallaan suoraksi tuolla? Ainakaan ns.vahvempaa korvakkoa niihin ei pidä asentaa.
Hiilikuitupyörä tuokin on.
Hiilikuitu kestää vääntöä kauheasti, ei iskuja niinkään.
@@Velogi Meinasin samaa kysyä kuin Marko. Korvake taitaa olla kuitenkin takahaarukan sisäpuolella ja puristettuna pikalinkulla tai läpiakselilla kiekon napaa vasten. Korvakkeen pikkuiset ruuvit (tai ruuvi) on kyllä kovinheppoiset, mutta kai niiden tehtävä on lähinnä estää sitä korvaketta putoamasta, kun kiekko on irti. Niihin ei taida suurempia voimia kohdistua korvaketta väännettäessä. Hirvittää kyllä silti kohdistaa tuollaisia voimakeinoja omaan pyörään 🤞😟🤞
Vasta meni neljäs takavaihtaja ihan solmuun sentakia kun lähti pinnojen mukaan, pyörällä ajettu 6000km 2vuotta kaikki menny sinä aikana.
Millaisessa paikassa säilytät pyörää? Onko mahdollista että pyörävarastossa tms. sitä kolhitaan ja takavaihtaja saa osumaa? Tuo ei ole missään nimessä normaalia!
@@Velogi No ei tosiaan oo normaalia, yleisessä pyörävarastossa säilytän pyörää ja ajelen sillä kouluunkin että en ihmettele jos vähän ottaa osumaa, tosin pyörä saa ajotyylilläni kyllä kohtuukovaa käyttöä.
Oletan, että takavaihtajaansa voi vaurioittaa huomaamatta myös silloin, kun alkaa tien päällä korjata puhjennutta takarengasta. Jos siinä tilanteessa rupeaa vähän ärtyneenä hätäisesti irrottamaan takavannetta jossain tympeässä paikassa, niin saattaa losauttaa runkonsa maahan niin että pyörän paino tulee takavaihtajalle ja tulee vauriota.
Uutta ja hyödyllistä tietoo meikäpojallekin! Kätevä työkalu tosiaan, ylihinnoteltu korvakko kylläkin. ;D Mitenhän kiinan kopiot toimis ja mitähän maksais..? Hyvä video ja kiitos. :D
Löytyy ebaysta johonkin 2-10e hintaluokkaan kaikennäkösiä. Niissä vaan pelataan yleensä ulkonäön perusteella sopivuudessa. Osa myyjistä ilmoittaa runkosopivuuksiakin. Olen ostellu muutamiin pyöriin ja hyvin ne toimii, oikomistakin kestäneet.
@@OjStudios Juu, tuohan vaikuttaa ihan hyvältä diililtä. :D
Niin harvoin joutuu korvaketta vääntämään joten ei ole tullut hankittua työkalua. Välillä tulee mieleen että olisi hyvä jos olisi paikka mistä lainata? Myös jonkilainen ”paja” olisi hyvä jossa olisi työkaluja ja neuvoja pyörän korjaukseen. 🤔
Joillakin pyöräilyseuroilla löytyy tuollaista toimintaa.
Jos liikut Helsingissä, niin kannattanee tutustua Pyöräpajaan: pyorapaja.info/. Vastaavia taitaa olla muutamassa muussakin kaupungissa.
Sellainen ajatus / kysymys tuli mieleen näiden takavaihtajien osalta, että kannattaako ajon jälkeen jättää vaihde ns. pisimmälle välitykselle (pienin ratas), ettei vaihtajan jousi veny turhaan?
Jotkut tosiaan tekee näin tai jopa ottaa ketjun eturattaalta pois. Itse en ole tuota pitänyt tapana enkä ole siitä ongelmiakaan nähnyt seuraavan. Mutta ei siitä haittaakaan ole!
Voiko tätä samaa työkalua/menetelmää käyttää, jos on teräsrunkoinen pyörä, jossa vaihtajan korvaketta ei ole? Mun pyörä kaatui jalustimelta ja ennen toimivat vaihteet eivät enää pyörän kaatumisen jälkeen toimineet, joten jokin siinä rytäkässä täytyi vääntyä.
Kyllä se samalla tavalla silti tapahtuu vaikka korvake on osa runkoa.
Mistä sen muuten tietää, mihin suuntaan pitää aloittaa vääntäminen? Jos heittoa on niin vanteeseen päin vai ulospäin vanteesta, kumpi on ns. oikea asento korvakkeella? Ja kannattaisiko käydä 360astetta läpi työkalulla ja katsoa, missä kohdassa on eniten heittoa ja aloittaa vääntely siitä?
Yleensä lähtökohdan näkee jo vaihtajan asennosta. Useimmiten isku tulee ulkoa ja vaihtaja on kallistunut kohti pinnoja. Mutta tsekkaamalla kaikki kantit toki saa heti yleiskuvan - kun korvakkeen toinen pää on kiinni rungossa ja linjaus tulee vanteesta (akselista), mitta on absoluuttinen eikä suhteellinen.
Tiedätkö jotain hyvää maastopyörää 500€ luokkaan? Tuumakoko olis 28,5.
En juuri pyöriä suosittele, kun jokaisella on omat asiat joita painottaa. Pykälän vanhaa (mutta silti luotettavaa) tekniikkaa saa aina halvemmalla kuin uusinta uutta. Mikäs se semmoinen koko on 🤔
Moi ja kiitos! Törmäsin videoon kun etsin asiaa vaihtajan irroittamisesta. Onko joitain mitä vaihtajan irroittamisessa tulisi ottaa huomioon? Vai meneekö aina samalle paikalle takaisin? Tulin miettineeksi tätä kun suunnittelen pyörän pakkaamista ulkomaanmatkalle ja moni suosittelee tuota irroittamista. Onko muuten pyörän pakkausvinkkivideo olemassa?
Siinä kiinnityskohdassa on tuollaisessa perinteisessä korvakkeessa lovi ja vaihtajassa kynsi joiden pitää osua kohdakkain. Ota ensin kuva lähtötilanteesta tietyllä rattaalla niin pystyt tsekkaamaan että tulee asennettua oikean näköiseen asentoon.
Kiitos taas! Alunperin ajattelin että eipä tuossa mitään. Irti vaan ja sitten takaisin mutta aloin epäilemään asiaa kun joku haukkui että kun Di2 vaihtajan (12s) ottaa irti niin on ihan sekaisin kun laittaa takaisin. Samoin saako näistä jotenkin virrat pois päältä matkan ajaksi. Voisi ainakin kuvitella että vivut ainakin lähettävät signaalia jos pääsevät painumaan.
Johdot akulta irti on yleisin keino. Tarvitsee sen johtotyökalun ua-cam.com/users/shortsHwCuTCEMWtY
Tosiaan jos vaikka kahva nojaa johonkin matkan aikana, on akku perillä tyhjä 🙈
Itselläni vääntyi takavaihtajan korvake niin paljon, että se otti kiinni takapakkaa. Samalla meni ketju poikki ja vaihtaja kahteen osaan nivelen kohdalta.
Juu siinä voi tulla isompikin vahinko 😕
Ai jaaha. Onko se mullakin korvake vääntynyt hybridistä, kun ketjut änkeytyivät pinnoja kohti. Just tänään ostin uuden takavaihtajan...
Kovasti kyllä kuulostaa siltä. Kannattaa tsekata, ettei mene heti uusi vaihtaja solmuun.
Velogi - Pyöräilevä videoblogi
Valitettavasti halpispyörä, niin korvake on yhtä puuta rungon kanssa 😔 Onneksi kuitenkin ilmeisesti suora, kun vaihtavan vaihto auttoi ongelmaan. Pyörä toimii taas. Kiitos videosta.
Tiedätkö mistä tilaisin trek marlin 5 korvakkeen kun vääntyi kun kaaduin ja ottaa pinnoihin aika pahasti kiinni
Tuon taulukon mukaan www.marwi-eu.com/fi/gh-list-trek-framemodels.php siihen sopisi korvake GH-068 jolla tiedolla sen voi ostaa tai tilata vaikka netistä - esim
www.bikester.fi/marwi-gh-068-m8-x-075-hopea-908760.html
Tsekkaa kuitenkin ensin että ulkomuoto täsmää.
Kokemusta on korvakkeen vääntymisestä. Lentorahdissa vääntyi eikä mennyt kuin 19 kuukautta odottelua ennen kuin Norwerian korvasi suoraksi vääntämisen remontin . . .
Minulta vääntyi vain takavaihtajassa kiinni oleva korvake. Niitä ei varmaan saa ostettua ilman koko vaihtajsa?
Niin meinaat sitä korvakkeen ja vaihtajan välissä olevaa B link palikkaa? Kyllä toisiin saa niitäkin erikseen - esim: www.bike-discount.de/en/shimano-axle-unit-for-rd-m781/786-rear-derailleur-bracket
Eikö vaa suoristu ku laitta ruuvipenkkii?
Tuollaisen perinteisen korvakkeen voi saada tarpeeksi liki (olettaen että muualla ei ole vaurioita) mutta uudempi direct mount korvake on takaa s:n mallinen jolloin se ei onnistu.
Sain ongelman korjjatua
Mitä tuo muovi kiekko muuten hyödytää
Sen ainoa tarkoitus on estää ketjun siirtyminen isoimman takarattaan yli rattaan ja pinnojen väliin. Näin ei toki pitäisi tapahtua, koska vaihtajan rajoitinruuvin tulee estää vaihtajan ja ketjun liike liian lähelle vanteen keskilinjaa. Jos kuitenkin vaihtaja saa osumaa ja korvake vääntyy, näin voi hyvinkin tapahtua. Riuskan poljinvoiman saattelemana ketju voi kiilautua navan ympärille hyvinkin tiukkaan, katkoa pinnoja ja hajottaa samalla navan tai vanteen. Tämä on toki harvinaista, mutta mahdollista - ja kallista.
@@Velogi mää revein tänää sen muovin pois ku se oli irti renkaan ja rataiten välis
Juu en minäkään uutta ole hommannut jos se menee rikki. Sitten vain pitää olla tarkkana että säädöt on kohdallaan.
@@Velogi ok täytyy vielä suoristaa se vaihtaha tais e osa mikälie olika
Tuon selostetun ketjukatastrofin lisäksi muovilärpäkkeellä on yksi selkeä hyöty: Se estää hyvin ketjurasvan roiskumista jarrulevylle.