Ei Venäjä aidosti Suomen Natoon liittymistä pelkää. Se pelkää ainoastaan poliittisen ja sotilaallisen valta-aseman ja pelimerkkien menettämistä meidän suuntaan. Se on ainoa "uhka" minkä Nato-keskustelu idässä herättää.
Jep. Eikä varsinkaan Venäjän kansa. Niillähän on biiffiä kaikkien muiden paitsi Suomen kanssa. Meistä ne diggaa ja ihan jo sen takia on hankala kuvitella, miten tänne hyökkäämiseen saataisiin edes joukot kasattua.
Muistan ikuisesti kun tämä herra sano kymppi uutisissa, että jos venäjä hyökkää, niin me hanskataan se aika hyvin. 😆 Saa nähä. Erikoinen asiantuntia, en ole täysin samaa mieltä hänen kanssaan juuri mistään asiasta😂
Norjan ja Venäjän maa rajan pituus on 195.7 kilometriä. Pieni rajan pätkä mitä ei ole varustettu miehistöllä, mutta kaikki puolustus kalustot ja selviytymisen tarvikkeet on syvällä kallio luolien suojassa. NATO suojelun kuntien saapumisen jälkeen on vain tuntien kysymys, että NATO puolustus Norjan rajalla on varmistettu. Miksi Suomi odottaisi että 1200 km rajalla toimittaisi samalla tavalla kuin Norjan 195.7 raja pätkällä? Se on ontuva kysymys. Paljon enemmän uskottava väite on nostaa Venäjän Sotarikokset pöydälle. en.wikipedia.org/wiki/Russian_war_crimes
Trump vaati kovempia puolustustoimia Euroopan mailta. Saksa vastasi Trumpin huutoon. Muistelen myös miten Trump myöhemmin otti sanojaan takaisin Natoon liittyen, mutta näissä asioissa harvoin halutaan muistella myöhempiä vaiheita. Trump tuki myös Ukrainaa.
@Jno Itseasiassa on myöhemmin paljastunut miten demokraattien Hillary Clinton oli paljolti näiden Trumpin Venäjä-syytösten taustalla. Siinä oli epäilemättä koko demokraattipuolue näin merkittävässä roolissa. Koko vyyhti taisi lähteä vielä sen jälkeen, kun Hillary Clinton oli mokannut sähköpostipalvelimen kanssa.
@Jno Tietysti venäläiset voivat sanoa mitä tahansa ja valehtelevat kaikesta mahdollisesta. Tarkoitin sanoa, että Hillary Clinton lavasti koko idean Venäjän osallisuudesta vaalivaikuttamiseen. Tämä paljastui vasta näin myöhemmin.
@Jno Tähän liittyy paljon poliittista propagandaa. Koko aihetta pyöriteltiin valtavasti. Jossain kohti myös Suomessa Jessikka Aro sanoi miten Venäjän vaalivaikuttamisesta oli selvät todisteet, koska olivat ostaneet 50t$lla mainoksia. Kyseisellä summalla ei saa Suomessa edes HSn etusivua mainostamiseen. Vaalivilppisyytökset on pyritty kieltämään kaikin tavoin, mutta ilman muuta vaaleihin liittyy erikoisia puolia. Kummallisuuksia liittyy niin tilastoihin, vaalikoneisiin, postiäänestyksiin ja äänimääriin. Suomessakin on ollut pienessä mittakaavassa ongelmia. Jotain Usan vaaleista kertoo tosin sekin, että Joe Biden oli ylivoimaisesti suosituin Usan presidentti äänimäärien mukaan, vaikka hän olisi lopettanut vaalikiertueen kesken ja yhtenä syynä olisi pidetty vähäistä yleisöä. Saattoi silti olla parempi, kun Bidenistä tuli presidentti.
@Jno Tämä aihe Clintonin roolista on käsitelty myöhemmin laajemmin. Tuosta julkaistiin myös varsinkin yksityiskohtaisia tietoja uutisissa, että keihin tahoihin Hillary Clinton oli yhteydessä Venäjä-syytösten idean takia. Trumpin juttuja en muista aiheesta kuulleeni. Turvallisuusraporttien taustasta en tiedä milloin tuo luotiin ja missä ajassa. Usan kohdalla on vaikuttanut silti siltä kuin varsinkin FBI on täysin Usan demokraattien käsissä, todennäköisesti nämä kaikki turvallisuusorganisaatiot. Noissa Trumpin Venäjä-syytöksissä tapahtui muistaakseni semmoinen käänne eli niitä ajettiin valtamediassa monta vuotta läpi kuin itsestäänselvyyksinä ja myöhemmin ei tuntunut löytyvän mitään katetta asioille ja tuli esiin nämä Hillary Clintonin toiminta taustalla. Nämä jälkimmäiset asiat on jätetty vähemmälle huomiolle. Siitä yhdestä markkinointifirmasta oli paljon juttua, mutta noin yleistasolla ei mainostaminen ole ollut koskaan kielletty. Usan presidenttivaaleissa liikkuu valtavat summat rahaa. Tuossa yhteydessä puhuttiin lähinnä hiluista, kuten Aron kommentissa aiheeseen. Tosin hän yritti tuoda sen esiin merkittävänä aihetodisteena.
Suottaa olla että oli vähän sinisilmäinen näkemys. Tämä perinteinen länsimainen ajatus että ei tässä mitään. Jos 200 venäläistä sotilasta on jollain saarella turvaamassa merireitin Pietariin niin he ei sieltä diplomaatisesti lähde. Silloin meillä on ongelma että ammutaanko.
Luulisin puolustusvoimien pohtineen tällaisia skenaarioita ja varautuneen niihin. Miten itse toimisit jos kotiisi tulisi luvatta henkilö? - Varmaankin käskisit poistumaan, jos ei poistuisi niin poistaisit hänet. - Jos et poistaisi niin mitä siitä seuraisi? Huomenna se söisi jääkaappisi tyhjäksi kavereidensa kanssa.
@@J.R.JuniorSiviileillä kun on laki ja poliisit puolellaan. Maan kohdalla tilanne ei ole sama. Se kysymys kuka ja millä oikeudella käytetään aseita ei ole ihan helppo varsinkin jos vastapuolikin ampuu..... Ja siitä varautumisesta ei ole oikein tietoa.
Lisäosa. Ukrainan Sodan takia julkaistu pikavauhtia. 1. Selonteko tuotu hyvin selkeästi esille. 2. Suomen sisäinen prosessi, ja Suomi NATO prosessi. Aikaisemmin kahlattiin suossa, ja sanottiin, ”on olemassa monta vaihtoehtoa, miten pitää jalat kuivana. A. Laittaa jalkaan kumisaappaat. B. Siirtyä pois suosta. C. Ojittaa suo kuivaksi. D. Tehdä suosta järvi ja matkustaa veneellä. Suo nimeltä ”harmaa vyöhyke”. Suomen johtajille on tullut nyt 2022 puolivälissä kiirettä miten he erottavat itsensä siitä harmaasta suo vyöhykkeestä missä itse ovat seisoneet ja asustaneet. Harhaanjohtava keskustelu Yhdysvaltojen Presidentistä. On harhaanjohtavaa ja pinnallista puhua Yhdysvaltojen Presidentti ehdokkaasta, niin kuin presidentti vaalit olisivat ”You Have Public Talent kilpailu.” Keskustelu Yhdysvaltojen Presidentistä pitäisi aina lähtee liikkeelle siitä mitkä ovat puolueet ja mitä puolueet edustavat. On todella pinnalista esittää niin monipuoliset asiat kuin suuren vallan johtaja presidentti olisi ihmisten sielujen oikkujen varassa. Vastaavasti vois kysyä mikä on Yhdysvalloissa 2024 vuoden suosituin elokuva? Mikä on suosituin Rock/Pop musiikki levy? Mikä on vuosi 2024 suosituin Musiikki bändi? Kuka on vuoden 2024 suosituin yleinen henkilö. Todellisuudessa Puolueet ovat ne ketkä nimittävät presidentti ehdokkaat. • Republikaanit. • Demokraatit. Paljon enemmän tietoa sisältävä kysymys on mitä nämä puolueet arvot edustavat. Kysymys ei ole mitä joku yhteyskunnan suosikki henkilön edustusta. Jos niin olisi, sitten luultavasti joku seuraavasti olisi ehdolla vuonna 2022. 1. Voittaja. Will Smith. King Richard. 2. Javier Bardem. Being the Ricardos 3. Benedict Cumberbatch. The Power of the Dog. 4. Andrew Garfield. tick, tick...BOOM! 5. Denzel Washington. The Tragedy of Macbeth. Äänestys Valtion johtajista ei ole ihmisten sielujen oikkujen varassa. Sehän johtaisi anarkiaan. Periaatteet pitää olla voimassa Valtion Johdossa. Kysymys siten menee puolueitten kykyyn kehittää puolueelle ehdokkaita. Miksi Republican puolue otti Trump ehdokkaaksi? Eikö heillä ollut parempia ehdokkaita? Trump ei edes ollut Poliitikko. Miksi ihmiset halusivat Ei Poliitikon ehdokkaaksi? Oliko Politikka mennyt mädäksi Yhdysvalloissa? Niin siten ihmiset asetti Trump protesti ehdokkaana vaalille. Oliko Trump paha ihmisenä? Onko Trump syyllistynyt sotarikoksille? Ihmiset yleensä yleisesti niin kuin äänestyksessä eivät toimi rationaalisesti. Ihmiset yleensä äänestävät sielun oikkujen pohjalta. Ehdokkaan persoonan pohjalta. Entä sitten Venäjä? Miltä pohjalta Venäläiset äänestävät? Onko Syyrian sota ja Venäjän sota rikokset Syyriassa vaikuttanut Venäläisten ehdokas suosikki äänestykseen? Onko Venäjän väkivaltainen hyökkäys sota Ukrainaan vaikuttanut Venäläisten suosikki ehdokas äänestykseen? Entä Venäjän miehistö Ukrainassa? Onko Venäjällä käyty sotilaissa henkilöitten profiili tarkastus ketkä ovat mukana Ukrainassa hyökkäys sodassa? Onko henkilöllä rikollinen tausta? Onko väkivaltaa, onko osallistunut rikoksiin, raiskauksiin tai murhiin? Miksi sellainen olisi hyödyksi? Siksi että osa Suomalaisista ovat ennakkoluuloisia, he tuomitsevat kaiken sen mitä Yhdysvaltojen johtajien toimesta tapahtuu ja samalla katsovat sormien läpi Venäjän roistovaltion toimintaa Syyriassa ja Ukrainassa. Hengellisen totuuden näkökulmasta jo heti vuonna 1917 Venäjällä Bolsevikit ryssivät täysin laittomasti. Venäjän vallankumouksen kuumeessa Lenin ja Stalin nousivat oikeusvaltion kannattajien niskan päälle. Se oli väkivaltaista jumalatonta anarkiaa. Neuvostoliiton ateisti valtio 1922 edusti Saatanan valtakuntaa maanpäällä. Se oli röyhkeä tikun piste Elämän Luojan silmään. Elämän Luoja teki täysin saman mitä oli tehnyt tuhansia vuosia aikaisemin Assyriassa, kun siellä nousi valtaan jumalaton kenellä ei ollut mitään kunnioitusta Elämän Luojan maailmalle. Elämän Luoja nosti valtaan toisen mikä löysi Stalinin maan tasalle. Natsi Saksa nöyryytti Bolsevikki Neuvostoliiton johtajat vuonna 1941-1943. Kun pahuuden valtakunta (USSR) oli supistunut riittävästi niin sitten Elämän Luojan poisti Natsi Saksan pois pelistä. Sitä samaa hyvän ja pahan peliä on käyty maan päällä viime 4000 vuoden aikana. Elämän Luojalla on aina viimeinen sana. A CLAIM FOR A TRUE WORLDVIEW. www.amazon.com/CLAIM-TRUE-WORLDVIEW-Spirit-Natural/dp/0645059307
Kannattaa ehkä huomata, että Venäjällä on vain kolme suursatamaa euroopan puolella, joista vain kaksi on ympärivuoden jäistä vapaina....Pietari on strateginen alue..voipihan tuosta joku nokkapokka vielä tullakin
@@jarivarjosola6399 ja sieltä bäckmanin twitteristähän tuokin lainaus taisi sana sanalta olla. Mistä muuten tiedät suomalaisten natokannan, kerta väität että suurin osa on sitä vastaan?
Miten tällä tasolla operoivalla ihmisellä voi olla niin harhainen kuva Trumpista tai pikemminkin häntä Troijan hevosena ajavien taustavoimien asiantuntemuksesta?
Mitenkä se itämeren tilanne ratkaistaan. Kysymys on Ahvenanmaan vapaamatkustajista ja itsehallinnosta. Kysy- täänkö neuvoa Rutsilta vai Suomelta. Olisikohan Lanskaapilla asian kanssa jotakin sananvaltaa. Heidän puolus- tushan kait kuuluu suomelle koska he ivät ole asevelvollisia suomen lakien mukaan. Jota kyllä olen ihmetellyt jo heti kun se minulle selvisi. Passin kait joutuvat hakemaan suomesta entiedä joutuvatko maksamaan vai onko ilmainen. enään ei taida saada Nandessin passia joka oli muukalaispassin nimellä. kysyy asioista tietämätön? entinensuomalainen.
Kun kaikki on noin yksinkertaista niin mitäpä sitä enää vatuloimaan? Kysyn vaan että ottaako asiantuntijat vastuun vai poliitikot seurauksista? Vastauksen tiedätte! "No ei ihan mennyt kuin Strömsössä mut ketä kiinnostaa?" Kollektiivinen (ilman kansaa) päätös ja kollektiivinen vastuu! Ei siis mahista valittaa. EUn liittovaltioporukka suunnittelee jo seuraavaa pelonlietsontaa....olisko faktinen raha?...tosi paha...pakko saada kryptovaluutta, muuten menee koko liittovaltio persiilleen! Se tietenkin myydään sillä että Putin on varastanut Euron logon! Se on nyt venäläisten tankkien kyljissä ja eihän valuutalla enää edes kehtaa maksaa. Pikavauhtia kryptovaluutta koko EUn alueelle. Eikö Orpo ole vielä kommentoinut?
Toivotan teidät suomalaiset tervetulleeksi Nato-jäsenyyteenne. Toivon, että kaikki on hyvin ja että kaikki valtiot voivat elää rauhassa taistelematta keskenään. I welcome you Finns to your NATO membership. I hope that everything will be fine and all states can live in peace without having to fight.
Huvittava argumentti, että suomi perustaksi puolustuspoliittiset päätöksensä mututuntumaan jenkkien mahdollisen seuraavan presidentin mahdollisista mielipiteistä natosta 😄
Kaikki mukaan: "hei, tuolta saapuu Charly, ooo, tuolta saapuu Pasternak, Pasternak. Heii, kaikki huutaa Charly, ooo, kaikki huutaa Pasternak, Pasternak." Pääsiäinen on kerran keväässä, Nato-pääsiäinen kaksi kertaa vuodessa! Tai riippuu missä korissa on munat.
Päättäjien kysyttävä Ruotsalaisilta virkaveljiltä,ja heidän asiantuntijoilta. Kannattiko olla olla puolueeton ww2,ssa ??? Jäivätkö jostain ilman, vai oliko voittoa kun ei ollut osallisena. siinä heiltä varmaan toimiva vastaus nyky tilanteeseenkin Nato touhussa.
Nato tulee vastaamaan Suomelle. UA-camlla 31vuotta sitten profetia Suomelle jukka Rokka emme voi auttaa teitä 🇫🇮 kuunnelkaa. Trv uusimies hki kiinnostiko?.
Tässä siis Jukka Rokan näky Venäjän valtauksesta ja Suomen itsenäisyyden lopusta: " Aamulla 16.03.2001 näin järkyttävän näyn. Heräsin kuin joku olisi tönäissyt minua olkapäähän. Katsoin kelloa, se oli tasan 06.00. Vaimoni nukkui vielä sikeästi; minä sen sijaan tuijotin eteeni ilmestynyttä järkyttävää näkyä. Näky oli seuraava: Metsäaukeamlalta työnnettiin esiin mustaan verhottua ruumisarkkua, jossa jalat tulijaan päin oli "ruumis", jonka rinnassa luki: Finland! Arkun päälle laskeutui Suomen siniristi-lippu. Arkun takaosaan ilmestyi Sirppi ja Vasara -tunnus, joka muutti Suomen lipun värit niin, että sininen risti muuttui mustaksi ja lipun valkoiset värit veripunaisiksi, sillä punainen kangas laskettiin arkun päälle. Kun sitä kauhuissani tuijotin, sen läheisyyteen - arkun oikealle puolelle - ilmestyi puolitankoon lasketut kolme kansallislippua: Ruotsi, Norja ja Tanska. Samassa näin arkun vasemmalle puolelle ilmestyvän Viron, Latvian ja Liettuan surun täyteiset liput. Kaikki nämä liput olivat kuin ukkosmyskystä nousseet, tankojensa puoliväliin lasketut suruliput. Tangot lippuineen taipuivat kohti arkkua, kuin kunniaa tehden... Katselin kauhistuneena edessäni olevaa näkyä. Sitten yht'äkkiä arkun pääpuolelle ilmestyi kaksi suurta kirjainta: EU. Kirjaimissa oleva näkymätön voima yritti riuhtaista arkussa olevan Suomi-neidon mukaansa, mutta ei voinut, sillä sirppi ja vasara iskivät niihin murskaavan kuolettavalla voimalla..., EU katosi näyttämöltä. Kuului vain tuskaista huokaava, masentunut ääni, joka englanniksi huusi: "Hopeless! - Woe unto You, Finland...! We cannot help You! But maybe NATO can..." (Toivotonta ! - Voi sinua, Suomi...! Me emme voi auttaa sinua ! Mutta - ehkä NATO voi ...") Samassa venäläiset sotilaat ympäröivät "Suomi-neidon" arkun, käänsivät sen kohti itää ja lähtivät menemään rumpujensa pauhatessa - se oli kuin mahtavaa tuliaseitten jylinää... Samankaltainen aseiden jylinä kuului kaikilta imansuunnilta...! - Voi Herra, mitä tämä näky tarkoittaa?...tuskailin vapisevin äänin. Tähän hätääni Herra sanoi: "Varoita kansaasi, sillä apu ei tule sieltä, mistä kansasi uskoo sen tulevan. Ellei Suomen kansa tee totista parannusta, se joutuu jälleen kokemaan kuoleman kauhut. Apua ei tule Idästä eikä Lännestä, vaan yksin Minulta, sanoo Herra. Kääntykää kansana Minun puoleeni... Minä vapautan teidät tästä nyt uhkaavasta vaarasta...! Tehkää parannus synneistänne. Minä annan anteeksi, Minä pelastan, Minä parannan haavat, Minä täytän kansani Pyhän Hengen voimalla ja kirkkaudella. Katso, minä tulen pian - pikemmin kuin luulettekaan - sanoo Herra" Vaimoni heräsi ja kysyi: "Jukka, mikä sinua vaivaa...? Katsoin kelloa. Se oli tasan 07.00; näky kaikkine kauhuineen oli kestänyt tasan tunnin. Kerroin näyn myös vaimolleni, jota hän suuresti kauhisteli. Sitten nousimme ylös vuoteesta Herraa kiitellen... Lahdessa maaliskuun 16. päivä 2001. Jukka Rokka "
Varmaan se ajatus nyt oli riippumatta kuka on Ameriikan johdossa, että ne voi jossain kohtaa lähteä Natosta. Sillä miten perusteltuna se juuri nyt tuntuu ei juurikaan ole merkitystä.
Ei missään nimessä natoon, ei siitä todellista hyötyä ole.. siitä voi hyvinkin vaan tulla isoja seuraamuksia, eikä tuskin kivoja sellaisia.. ja kansanäänestys pitäisi olla, tuntuu että on jo mokattu luomallu kuva, kenties illuusio että valtaosa Suomessa haluaa natoon.
No valtaosa haluaa Natoon ja se on hyvä ettei asiassa järjestetä mitään kansanäänestystä ettei kommarit ja muut pelkurit pääse vaikuttamaan lopputulokseen
@@kummelikukka5364 Vihervasemmiston toiminta ja haaveet muistuttavat kommunismin piirteitä, analyyttinen ajattelu ja asioiden kyseenalaistaminen ei ole pelkuruutta. Olen laatinut ja järjestänyt useita kyselyitä ja olen tietoinen miten tuloksiata saadaan halutun kaltaisia??????
Suomi ei pääse Natoon katsokaa rahat jotka ovat euulle annettu niillä on ostettu Saksalta ja Ranskalta Nato suositusta. Trv uusimies hki kiinnostiko? 🇫🇮
Onko meidän ulkopolitiikan asiantuntemus tällä tasolla?
Asiantuntemus tuskin, mutta valittu sanallistamisen tapa toki on.
Ei Venäjä aidosti Suomen Natoon liittymistä pelkää. Se pelkää ainoastaan poliittisen ja sotilaallisen valta-aseman ja pelimerkkien menettämistä meidän suuntaan. Se on ainoa "uhka" minkä Nato-keskustelu idässä herättää.
Jep. Eikä varsinkaan Venäjän kansa. Niillähän on biiffiä kaikkien muiden paitsi Suomen kanssa. Meistä ne diggaa ja ihan jo sen takia on hankala kuvitella, miten tänne hyökkäämiseen saataisiin edes joukot kasattua.
Juurikin näin👍
Se paras keskustelu olisi minun mielestä se miten sodat lopetetaan pysyvästi.
@@evvk8865 Siihen keskusteluun on Venäjä tervetullut milloin vain. 🙏😊
@@timovesterinen3611 Tai jenkit.
"Mukava olla messissä" -stadin slangin ja siansaksan puhuminen on muotia :D
Muistan ikuisesti kun tämä herra sano kymppi uutisissa, että jos venäjä hyökkää, niin me hanskataan se aika hyvin. 😆 Saa nähä. Erikoinen asiantuntia, en ole täysin samaa mieltä hänen kanssaan juuri mistään asiasta😂
Mistä tämä höpö höpö palsternakka tietää muka näitä asioita
Norjan ja Venäjän maa rajan pituus on 195.7 kilometriä.
Pieni rajan pätkä mitä ei ole varustettu miehistöllä, mutta kaikki puolustus kalustot ja selviytymisen tarvikkeet on syvällä kallio luolien suojassa. NATO suojelun kuntien saapumisen jälkeen on vain tuntien kysymys, että NATO puolustus Norjan rajalla on varmistettu.
Miksi Suomi odottaisi että 1200 km rajalla toimittaisi samalla tavalla kuin Norjan 195.7 raja pätkällä?
Se on ontuva kysymys.
Paljon enemmän uskottava väite on nostaa Venäjän Sotarikokset pöydälle.
en.wikipedia.org/wiki/Russian_war_crimes
Palsternakka on asiallinen tyyppi. 👍
Aziaa! Kylä lähtee!
Trump vaati kovempia puolustustoimia Euroopan mailta. Saksa vastasi Trumpin huutoon.
Muistelen myös miten Trump myöhemmin otti sanojaan takaisin Natoon liittyen, mutta näissä asioissa harvoin halutaan muistella myöhempiä vaiheita.
Trump tuki myös Ukrainaa.
Jos Trump olisi jatkanut presidenttinä, hän olisi luultavasti lopettanut NATOn.
@Jno Itseasiassa on myöhemmin paljastunut miten demokraattien Hillary Clinton oli paljolti näiden Trumpin Venäjä-syytösten taustalla. Siinä oli epäilemättä koko demokraattipuolue näin merkittävässä roolissa.
Koko vyyhti taisi lähteä vielä sen jälkeen, kun Hillary Clinton oli mokannut sähköpostipalvelimen kanssa.
@Jno Tietysti venäläiset voivat sanoa mitä tahansa ja valehtelevat kaikesta mahdollisesta.
Tarkoitin sanoa, että Hillary Clinton lavasti koko idean Venäjän osallisuudesta vaalivaikuttamiseen. Tämä paljastui vasta näin myöhemmin.
@Jno Tähän liittyy paljon poliittista propagandaa. Koko aihetta pyöriteltiin valtavasti. Jossain kohti myös Suomessa Jessikka Aro sanoi miten Venäjän vaalivaikuttamisesta oli selvät todisteet, koska olivat ostaneet 50t$lla mainoksia. Kyseisellä summalla ei saa Suomessa edes HSn etusivua mainostamiseen.
Vaalivilppisyytökset on pyritty kieltämään kaikin tavoin, mutta ilman muuta vaaleihin liittyy erikoisia puolia. Kummallisuuksia liittyy niin tilastoihin, vaalikoneisiin, postiäänestyksiin ja äänimääriin.
Suomessakin on ollut pienessä mittakaavassa ongelmia.
Jotain Usan vaaleista kertoo tosin sekin, että Joe Biden oli ylivoimaisesti suosituin Usan presidentti äänimäärien mukaan, vaikka hän olisi lopettanut vaalikiertueen kesken ja yhtenä syynä olisi pidetty vähäistä yleisöä.
Saattoi silti olla parempi, kun Bidenistä tuli presidentti.
@Jno Tämä aihe Clintonin roolista on käsitelty myöhemmin laajemmin. Tuosta julkaistiin myös varsinkin yksityiskohtaisia tietoja uutisissa, että keihin tahoihin Hillary Clinton oli yhteydessä Venäjä-syytösten idean takia. Trumpin juttuja en muista aiheesta kuulleeni.
Turvallisuusraporttien taustasta en tiedä milloin tuo luotiin ja missä ajassa. Usan kohdalla on vaikuttanut silti siltä kuin varsinkin FBI on täysin Usan demokraattien käsissä, todennäköisesti nämä kaikki turvallisuusorganisaatiot.
Noissa Trumpin Venäjä-syytöksissä tapahtui muistaakseni semmoinen käänne eli niitä ajettiin valtamediassa monta vuotta läpi kuin itsestäänselvyyksinä ja myöhemmin ei tuntunut löytyvän mitään katetta asioille ja tuli esiin nämä Hillary Clintonin toiminta taustalla.
Nämä jälkimmäiset asiat on jätetty vähemmälle huomiolle.
Siitä yhdestä markkinointifirmasta oli paljon juttua, mutta noin yleistasolla ei mainostaminen ole ollut koskaan kielletty. Usan presidenttivaaleissa liikkuu valtavat summat rahaa. Tuossa yhteydessä puhuttiin lähinnä hiluista, kuten Aron kommentissa aiheeseen. Tosin hän yritti tuoda sen esiin merkittävänä aihetodisteena.
Suottaa olla että oli vähän sinisilmäinen näkemys. Tämä perinteinen länsimainen ajatus että ei tässä mitään. Jos 200 venäläistä sotilasta on jollain saarella turvaamassa merireitin Pietariin niin he ei sieltä diplomaatisesti lähde. Silloin meillä on ongelma että ammutaanko.
Luulisin puolustusvoimien pohtineen tällaisia skenaarioita ja varautuneen niihin.
Miten itse toimisit jos kotiisi tulisi luvatta henkilö?
- Varmaankin käskisit poistumaan, jos ei poistuisi niin poistaisit hänet.
- Jos et poistaisi niin mitä siitä seuraisi? Huomenna se söisi jääkaappisi tyhjäksi kavereidensa kanssa.
@@J.R.JuniorSiviileillä kun on laki ja poliisit puolellaan. Maan kohdalla tilanne ei ole sama. Se kysymys kuka ja millä oikeudella käytetään aseita ei ole ihan helppo varsinkin jos vastapuolikin ampuu.....
Ja siitä varautumisesta ei ole oikein tietoa.
Lisäosa. Ukrainan Sodan takia julkaistu pikavauhtia.
1. Selonteko tuotu hyvin selkeästi esille.
2. Suomen sisäinen prosessi, ja Suomi NATO prosessi.
Aikaisemmin kahlattiin suossa, ja sanottiin, ”on olemassa monta vaihtoehtoa, miten pitää jalat kuivana.
A. Laittaa jalkaan kumisaappaat.
B. Siirtyä pois suosta.
C. Ojittaa suo kuivaksi.
D. Tehdä suosta järvi ja matkustaa veneellä.
Suo nimeltä ”harmaa vyöhyke”.
Suomen johtajille on tullut nyt 2022 puolivälissä kiirettä miten he erottavat itsensä siitä harmaasta suo vyöhykkeestä missä itse ovat seisoneet ja asustaneet.
Harhaanjohtava keskustelu Yhdysvaltojen Presidentistä.
On harhaanjohtavaa ja pinnallista puhua Yhdysvaltojen Presidentti ehdokkaasta, niin kuin presidentti vaalit olisivat ”You Have Public Talent kilpailu.”
Keskustelu Yhdysvaltojen Presidentistä pitäisi aina lähtee liikkeelle siitä mitkä ovat puolueet ja mitä puolueet edustavat.
On todella pinnalista esittää niin monipuoliset asiat kuin suuren vallan johtaja presidentti olisi ihmisten sielujen oikkujen varassa.
Vastaavasti vois kysyä mikä on Yhdysvalloissa 2024 vuoden suosituin elokuva?
Mikä on suosituin Rock/Pop musiikki levy?
Mikä on vuosi 2024 suosituin Musiikki bändi?
Kuka on vuoden 2024 suosituin yleinen henkilö.
Todellisuudessa Puolueet ovat ne ketkä nimittävät presidentti ehdokkaat.
• Republikaanit.
• Demokraatit.
Paljon enemmän tietoa sisältävä kysymys on mitä nämä puolueet arvot edustavat.
Kysymys ei ole mitä joku yhteyskunnan suosikki henkilön edustusta.
Jos niin olisi, sitten luultavasti joku seuraavasti olisi ehdolla vuonna 2022.
1. Voittaja. Will Smith. King Richard.
2. Javier Bardem. Being the Ricardos
3. Benedict Cumberbatch. The Power of the Dog.
4. Andrew Garfield. tick, tick...BOOM!
5. Denzel Washington. The Tragedy of Macbeth.
Äänestys Valtion johtajista ei ole ihmisten sielujen oikkujen varassa. Sehän johtaisi anarkiaan.
Periaatteet pitää olla voimassa Valtion Johdossa.
Kysymys siten menee puolueitten kykyyn kehittää puolueelle ehdokkaita.
Miksi Republican puolue otti Trump ehdokkaaksi?
Eikö heillä ollut parempia ehdokkaita?
Trump ei edes ollut Poliitikko.
Miksi ihmiset halusivat Ei Poliitikon ehdokkaaksi?
Oliko Politikka mennyt mädäksi Yhdysvalloissa?
Niin siten ihmiset asetti Trump protesti ehdokkaana vaalille.
Oliko Trump paha ihmisenä?
Onko Trump syyllistynyt sotarikoksille?
Ihmiset yleensä yleisesti niin kuin äänestyksessä eivät toimi rationaalisesti.
Ihmiset yleensä äänestävät sielun oikkujen pohjalta. Ehdokkaan persoonan pohjalta.
Entä sitten Venäjä?
Miltä pohjalta Venäläiset äänestävät?
Onko Syyrian sota ja Venäjän sota rikokset Syyriassa vaikuttanut Venäläisten ehdokas suosikki äänestykseen?
Onko Venäjän väkivaltainen hyökkäys sota Ukrainaan vaikuttanut Venäläisten suosikki ehdokas äänestykseen?
Entä Venäjän miehistö Ukrainassa?
Onko Venäjällä käyty sotilaissa henkilöitten profiili tarkastus ketkä ovat mukana Ukrainassa hyökkäys sodassa? Onko henkilöllä rikollinen tausta? Onko väkivaltaa, onko osallistunut rikoksiin, raiskauksiin tai murhiin?
Miksi sellainen olisi hyödyksi? Siksi että osa Suomalaisista ovat ennakkoluuloisia, he tuomitsevat kaiken sen mitä Yhdysvaltojen johtajien toimesta tapahtuu ja samalla katsovat sormien läpi Venäjän roistovaltion toimintaa Syyriassa ja Ukrainassa.
Hengellisen totuuden näkökulmasta jo heti vuonna 1917 Venäjällä Bolsevikit ryssivät täysin laittomasti. Venäjän vallankumouksen kuumeessa Lenin ja Stalin nousivat oikeusvaltion kannattajien niskan päälle. Se oli väkivaltaista jumalatonta anarkiaa.
Neuvostoliiton ateisti valtio 1922 edusti Saatanan valtakuntaa maanpäällä. Se oli röyhkeä tikun piste Elämän Luojan silmään. Elämän Luoja teki täysin saman mitä oli tehnyt tuhansia vuosia aikaisemin Assyriassa, kun siellä nousi valtaan jumalaton kenellä ei ollut mitään kunnioitusta Elämän Luojan maailmalle.
Elämän Luoja nosti valtaan toisen mikä löysi Stalinin maan tasalle. Natsi Saksa nöyryytti Bolsevikki Neuvostoliiton johtajat vuonna 1941-1943. Kun pahuuden valtakunta (USSR) oli supistunut riittävästi niin sitten Elämän Luojan poisti Natsi Saksan pois pelistä. Sitä samaa hyvän ja pahan peliä on käyty maan päällä viime 4000 vuoden aikana. Elämän Luojalla on aina viimeinen sana.
A CLAIM FOR A TRUE WORLDVIEW.
www.amazon.com/CLAIM-TRUE-WORLDVIEW-Spirit-Natural/dp/0645059307
"Onko ohjusisku mahdollinen?" Siinä välissä mainostettiin henkivakuutusta. Aika hyvä clifhanger.
Kannattaa ehkä huomata, että Venäjällä on vain kolme suursatamaa euroopan puolella, joista vain kaksi on ympärivuoden jäistä vapaina....Pietari on strateginen alue..voipihan tuosta joku nokkapokka vielä tullakin
Eikös tuo pietarin satama ole ylivoimaisesti isoin?
Suomessa ei välttämättä ole yhtään satamaa jäistä vapaana talven aikana. En tiedä miten se tai tuo sinun kommenttisi liittyi mihinkään
@@kummelikukka5364 oletko oikeasti noin tyhmä?
@@jarivarjosola6399 Voisitko Igor avata tätä profetiaa hieman?
@@jarivarjosola6399 ja sieltä bäckmanin twitteristähän tuokin lainaus taisi sana sanalta olla. Mistä muuten tiedät suomalaisten natokannan, kerta väität että suurin osa on sitä vastaan?
Miten tällä tasolla operoivalla ihmisellä voi olla niin harhainen kuva Trumpista tai pikemminkin häntä Troijan hevosena ajavien taustavoimien asiantuntemuksesta?
Parisataa venäläistä jollekin saarelle....
Suomalais armeija antamassa venäläislle mahdollisuutta perääntyä: Uikaas pojat takasi kotiin ja sassiin!
Miten toi Charly jakso pitää tota ilmettä koko videon ajan?
Hän on hyvä näyttelijä.
vatsastapuhuja
Koska ei muuta tekemistä ole.
Asiallinen kaveri. Naama peruslukemilla / ei ilmekkään värähdä 😂
Toi on kuva
Itämerestä tulee Venäjän silmissä ongelmallinen alue, jos Suomi ja Ruotsi liittyy.
Palon sokaisemat silmät näkevät näennäisesti juuri sitä mitä haluavat.
Putinille voi siinä kohtaa sanoa Aake Kallialaa mukaillen: ”Kikkelis kokkelis, mitäs läksit”
Kenen silmät on sokaistu peelolla??
Mitenkä se itämeren tilanne ratkaistaan. Kysymys on Ahvenanmaan vapaamatkustajista ja itsehallinnosta. Kysy-
täänkö neuvoa Rutsilta vai Suomelta. Olisikohan Lanskaapilla asian kanssa jotakin sananvaltaa. Heidän puolus-
tushan kait kuuluu suomelle koska he ivät ole asevelvollisia suomen lakien mukaan. Jota kyllä olen ihmetellyt jo heti kun se minulle selvisi. Passin kait joutuvat hakemaan suomesta entiedä joutuvatko maksamaan vai onko ilmainen. enään ei taida saada Nandessin passia joka oli muukalaispassin nimellä. kysyy asioista tietämätön? entinensuomalainen.
Ainoa ongelma itämerellä olisi Venäjä.
Kun kaikki on noin yksinkertaista niin mitäpä sitä enää vatuloimaan? Kysyn vaan että ottaako asiantuntijat vastuun vai poliitikot seurauksista? Vastauksen tiedätte! "No ei ihan mennyt kuin Strömsössä mut ketä kiinnostaa?" Kollektiivinen (ilman kansaa) päätös ja kollektiivinen vastuu! Ei siis mahista valittaa. EUn liittovaltioporukka suunnittelee jo seuraavaa pelonlietsontaa....olisko faktinen raha?...tosi paha...pakko saada kryptovaluutta, muuten menee koko liittovaltio persiilleen! Se tietenkin myydään sillä että Putin on varastanut Euron logon! Se on nyt venäläisten tankkien kyljissä ja eihän valuutalla enää edes kehtaa maksaa. Pikavauhtia kryptovaluutta koko EUn alueelle. Eikö Orpo ole vielä kommentoinut?
No Suomi alkaa usasta tuomaan kaasua,sähköä ja muuta sieltä sitten ja eletään onnellista kansaa
Toivotan teidät suomalaiset tervetulleeksi Nato-jäsenyyteenne. Toivon, että kaikki on hyvin ja että kaikki valtiot voivat elää rauhassa taistelematta keskenään.
I welcome you Finns to your NATO membership. I hope that everything will be fine and all states can live in peace without having to fight.
Hywä Ivan, hieno haastattelu. Hywää pääsiäistä Sinulle ja Charlylle. Tallenna päivämäärä la 7.5 mieleesi. Tarkemman kutsun saat YV:nä. ;)
Ensimmäinen jakso ilman helouhelou aloitusta!
Huvittava argumentti, että suomi perustaksi puolustuspoliittiset päätöksensä mututuntumaan jenkkien mahdollisen seuraavan presidentin mahdollisista mielipiteistä natosta 😄
"...kunde svenskaspråkika människor tar ryskamänniskor bort från kriget med finkskamänniskor?"
Pasternakin Trump viha jää tästä päällimmäisenä mieleen.
Hello, world.
Kaikki mukaan: "hei, tuolta saapuu Charly, ooo, tuolta saapuu Pasternak, Pasternak.
Heii, kaikki huutaa Charly, ooo, kaikki huutaa Pasternak, Pasternak."
Pääsiäinen on kerran keväässä, Nato-pääsiäinen kaksi kertaa vuodessa!
Tai riippuu missä korissa on munat.
Minä lupaan antaa samat turvatakuut mitä natokin,lupaan vettää "savut korviin" kaikille natohaukoille heti kun tilaisuus tulee.
No niin. Mitä tapahtui? Ei yhtään mitään 😅
Teillä on arrrtikulointi samanlaista. Laita kaksi pedanttia, niin hyvähän siitä tulee👍
Puopoloko pedantti? Salli mun nauraa
Jos Natoon maamme viedään maatamme johtavien nilkkien toimesta niin arvatkaa kenen maassa se sota sitten käydään ?.
Ja arvatkaa, kuinka moni kansalaisista edes haluaa puolustaa tätä valheiden pesää.
Ei missään.
@@xe666 Think again.
@@evvk8865 I did.Still no.
@@xe666 Think harder.
"...could swedish human beings evacuade russia's people from war, because there are too much finish guns?"
Päättäjien kysyttävä Ruotsalaisilta virkaveljiltä,ja heidän asiantuntijoilta.
Kannattiko olla olla puolueeton ww2,ssa ???
Jäivätkö jostain ilman,
vai oliko voittoa kun ei ollut osallisena.
siinä heiltä varmaan toimiva vastaus nyky tilanteeseenkin Nato touhussa.
Ruotsilla ei ryssiä rajalla
Ei olekkaan kun Venäjä vallotti Suomen Ruotsilta jo ajat sitten
@@pionjar666 Kohta on,ja suomen kohtalon tulee kokemaan.
@@evvk8865 Jos Suomi hakee jäsenyyttä, arveletko tämän mahdollisuuden lisääntyvän vai pienenevän?
Ei jäsenmaksu vaan puolustusbudjetti 2% BKT:stä.
Eikö yhden suomen virallisen tarinankertojan, palsternakan aivoituksia kuule valtamediassa jo ihan riittämiin.
Kiitos!
Tuppaa Ivanilla olla hyviä nämä haastattelut. Vieraasta tykkäsin kans.
Nato tulee vastaamaan Suomelle. UA-camlla 31vuotta sitten profetia Suomelle jukka Rokka emme voi auttaa teitä 🇫🇮 kuunnelkaa. Trv uusimies hki kiinnostiko?.
Tässä siis Jukka Rokan näky Venäjän valtauksesta ja Suomen itsenäisyyden lopusta:
" Aamulla 16.03.2001 näin järkyttävän näyn. Heräsin kuin joku olisi tönäissyt minua olkapäähän. Katsoin kelloa, se oli tasan 06.00. Vaimoni nukkui vielä sikeästi; minä sen sijaan tuijotin eteeni ilmestynyttä järkyttävää näkyä. Näky oli seuraava:
Metsäaukeamlalta työnnettiin esiin mustaan verhottua ruumisarkkua, jossa jalat tulijaan päin oli "ruumis", jonka rinnassa luki: Finland! Arkun päälle laskeutui Suomen siniristi-lippu. Arkun takaosaan ilmestyi Sirppi ja Vasara -tunnus, joka muutti Suomen lipun värit niin, että sininen risti muuttui mustaksi ja lipun valkoiset värit veripunaisiksi, sillä punainen kangas laskettiin arkun päälle.
Kun sitä kauhuissani tuijotin, sen läheisyyteen - arkun oikealle puolelle - ilmestyi puolitankoon lasketut kolme kansallislippua: Ruotsi, Norja ja Tanska. Samassa näin arkun vasemmalle puolelle ilmestyvän Viron, Latvian ja Liettuan surun täyteiset liput. Kaikki nämä liput olivat kuin ukkosmyskystä nousseet, tankojensa puoliväliin lasketut suruliput. Tangot lippuineen taipuivat kohti arkkua, kuin kunniaa tehden...
Katselin kauhistuneena edessäni olevaa näkyä. Sitten yht'äkkiä arkun pääpuolelle ilmestyi kaksi suurta kirjainta: EU. Kirjaimissa oleva näkymätön voima yritti riuhtaista arkussa olevan Suomi-neidon mukaansa, mutta ei voinut, sillä sirppi ja vasara iskivät niihin murskaavan kuolettavalla voimalla..., EU katosi näyttämöltä. Kuului vain tuskaista huokaava, masentunut ääni, joka englanniksi huusi:
"Hopeless! - Woe unto You, Finland...! We cannot help You! But maybe NATO can..." (Toivotonta ! - Voi sinua, Suomi...! Me emme voi auttaa sinua ! Mutta - ehkä NATO voi ...")
Samassa venäläiset sotilaat ympäröivät "Suomi-neidon" arkun, käänsivät sen kohti itää ja lähtivät menemään rumpujensa pauhatessa - se oli kuin mahtavaa tuliaseitten jylinää... Samankaltainen aseiden jylinä kuului kaikilta imansuunnilta...!
- Voi Herra, mitä tämä näky tarkoittaa?...tuskailin vapisevin äänin. Tähän hätääni Herra sanoi:
"Varoita kansaasi, sillä apu ei tule sieltä, mistä kansasi uskoo sen tulevan. Ellei Suomen kansa tee totista parannusta, se joutuu jälleen kokemaan kuoleman kauhut. Apua ei tule Idästä eikä Lännestä, vaan yksin Minulta, sanoo Herra. Kääntykää kansana Minun puoleeni... Minä vapautan teidät tästä nyt uhkaavasta vaarasta...! Tehkää parannus synneistänne. Minä annan anteeksi, Minä pelastan, Minä parannan haavat, Minä täytän kansani Pyhän Hengen voimalla ja kirkkaudella.
Katso, minä tulen pian - pikemmin kuin luulettekaan - sanoo Herra"
Vaimoni heräsi ja kysyi: "Jukka, mikä sinua vaivaa...?
Katsoin kelloa. Se oli tasan 07.00; näky kaikkine kauhuineen oli kestänyt tasan tunnin. Kerroin näyn myös vaimolleni, jota hän suuresti kauhisteli. Sitten nousimme ylös vuoteesta Herraa kiitellen...
Lahdessa maaliskuun 16. päivä 2001.
Jukka Rokka "
ivan puopolo voisi pyytää erikoislääkäri tamara tuumisen haastatteluun.On tutkinut viruksia kymmeniä vuosia..
hellou hellou hellouu
Tätä odoteltiin
Part 2. Tähän kaikkeen Venäjä on valmis jos Suomi ei ole NATO:ssa.
Suomen hallituksen pitää ensin laskea bensaveroa ja sitten hoitajien palkat kuntoon !! HALOO !
Varmaan se ajatus nyt oli riippumatta kuka on Ameriikan johdossa, että ne voi jossain kohtaa lähteä Natosta. Sillä miten perusteltuna se juuri nyt tuntuu ei juurikaan ole merkitystä.
Palsternakka :D
Ei missään nimessä natoon, ei siitä todellista hyötyä ole.. siitä voi hyvinkin vaan tulla isoja seuraamuksia, eikä tuskin kivoja sellaisia.. ja kansanäänestys pitäisi olla, tuntuu että on jo mokattu luomallu kuva, kenties illuusio että valtaosa Suomessa haluaa natoon.
No valtaosa haluaa Natoon ja se on hyvä ettei asiassa järjestetä mitään kansanäänestystä ettei kommarit ja muut pelkurit pääse vaikuttamaan lopputulokseen
@@kummelikukka5364 Vihervasemmiston toiminta ja haaveet muistuttavat kommunismin piirteitä, analyyttinen ajattelu ja asioiden kyseenalaistaminen ei ole pelkuruutta.
Olen laatinut ja järjestänyt useita kyselyitä ja olen tietoinen miten tuloksiata saadaan halutun kaltaisia??????
Vai että asiantuntija? CiAn etäpääte. Puhdas propagandisti
Suomi ei pääse Natoon katsokaa rahat jotka ovat euulle annettu niillä on ostettu Saksalta ja Ranskalta Nato suositusta. Trv uusimies hki kiinnostiko? 🇫🇮
Miten voi Charlyllä olla noin "demokraattinen", lapsellinen yksinkertaistuskuva Trumpista ja konservatiiveista. Huh huh, aikuinen mies.
Åå
Biden olisi voinut ratkaista tämän koko sodan hetkessä! Miksi hän ei sitä tehnyt? Me jokainen tiedetään, miksi ei! Narratiivi hajoaa!