Kyllä. Tulee mieleen keissi missä päiväkodit on ohjattu tilaamaan lelut sun muut yhdestä ja ainoasta paikasta. 3x suurempi hinta kuin kaupan hyllyllä. Asiaa kun jaksaa kaivella niin sielähän on poliittisia toimijoita tämän verkkokaupan takana.
Jyrki Katainen maksoi Pekka Himasen loppuraportista 700 000€. "Suomen kannalta tutkimuksessa tiivistetään kolme suurta tulevaisuuden haastetta: siirtymät teollisen ajan hyvinvointivaltiosta informaatioajan hyvinvoinnin yhteiskuntaan ja informaatioajan ekologiseen talouteen sekä näitä tukeva henkinen kulttuuri" Sivuja pahvikantisessa kirjassa on 400.
Kyllä kokoomuksen Pm Jyrki Käteinen pääministerinä joutui useaan kertaan selittämään eduskunnassa ja medialle tämän tutkimuksen hyödyllisyyttä ja tarpeellisuutta. Pekka Himasesta ei ole kuultu mediassa 10 vuoteen. Angela Merkelin puhelin soitto Pm Jyrkille johti Jyrkin uraan komissaarina. Suomen hallitus maksoi saksan valtion pankin liiketoiminnan tappiot. Demarien Vvm Jutta Urpilaisen poliittinen ura komissaarina varmistui kun Jutta esitteli Kreikkalainojen takuu ja vakuus sopimus paperia. Jutta ei tiennyt toimittajalle kertoa maitolitran hintaa kaupassa. Jutta maksaa kauppalaskun aina kortilla niin ei tule hintoja seurattua. Katainen Jyrki ja Sanna Marin olvat suomen pääministereistä osaamattomimmat. Jutta Urpilainen ja Matti Vanhanen eivät ymmärtäneet mitä allekirjoittivat kun suomen talouden tuho alkoi. Mauno Koivisto 1980- luvun lopulla päätöksillään varmisti pankkien vakauden ja vahvan markan ja Eu.n- jäsenyyden ja esisopimuksen euroon siirtymisestä. Vuosina 1994- 2001 poliitikot puhuivat emu.sta ja Ey.stä Mafia Sauli Niinistö, Paavo Lipponen Esko Aho..... Mauno Koivisto poisti presidentin sisäpolitiikan vallan pääministerille, ettei seuraava presidentti kykene estämään maanviljelijöiden vaatimuksesta Ei EU .....markka ja eftasopimus. Norjalla on eftasopimus ja kruunu ja hyvin pärjäävät.
Ei korppi korpin silmää noki. Kyllä vasemmistossakin ymmärretään miten asiat pitää hoitaa että voitelu pelaa. Turha ihmetellä miksi rahat ei riitä ja koko ajan tarvitaan lisää.
Todella mielelläni haluaisin nähdä ja kuulla perusteellisen perkauksen Mäntyniemen remppatouhuista. Ei maksanu, ku vaivaiset 52 ja jotain miljoonaa. Linnan kättelyjonossa näytti köpöttelevän vuoron perään presidenttiparin ystäviä ja remppaajia.
@@oplkfdhgk Tai Dubaissa 800 euron öitä kuten orpon ilmastohumppa kun kävi allekirjoittamassa sopimuksen ja näkyy olevan järjestämässä Saariselälle loman juuri ennen joulua ja akka varmaan mukana neuvotteluissa, ja kansa maksaa.
Maa täysi persaukisia ja pizzan hinta kalliimpaa kuin Monacossa. Suomessa vain sattuu olemaan parempia pizzoja kuin Italiassa joten kai niistä pitääkin pyytää reilu korvaus. Verottajan harmaa työryhmä laitetaan tutkimaan perähikiän pizza hintoja, kuinka voivat olla niin halpoja. Tämän media on valmiiksi leimannut veronkierroksi ennen tutkintaa.
Noissa julkisissa hankinnoissa taitaa olla niinkin ahneita tapauksia, joissa käytetään ammattikoulujen opiskelijoita kokonaisuuksien rakentamiseen, asentamiseen ja silti se lopullinen hinta on tähtitieteellinen.
Valtion, kaupunkien ja kuntien omaisuutta myydään tovereille, eli kavereille ja ystäville asevelihintaan. Tiedän tapauksia joissa kunnan päättävissä asioista vastaavat myyvät kunnan omaisuutta toinen toisilleen alihintaan ja tekosyillä. Mm Sipilähän rikastui tällä tavoin!
Niin kyttökuntoisia koneita ,mitkä ovat jo maksettu ja vielä vuosia edessä.Myydään mitättömillä hinnoilla ja parit bisnesmiehet vetää voitot välistä.Kyllä kaupoissa olisi hyvä olla alaa tuntevia,Siinä hankinnoissa on kuitenkin veromaksajien rahoja.
Eikös ne 1milj.€ saunat tai leikkivälineet ole näitä...tehdään tarjoajien kelpoisuus niin absurdin vaikeaksi, että sopiva vapaamuurari tai hellari yksin tietää voittavansa 200k€ homman 1milj.€:n tarjouksellaan
2000-luvulla kun vielä oli koulukirjoja ja oppilaat osasivat lukea ja kirjoittaa laskea tehtäviä harjoituskirjaan. Korruptio oli, että tietyltä vassarien kirjan tekijältä tilattiin koulukirjat. Jos Jonnet ja Pissikset ei tiedä, niin aikoinaan oli suomen kouluissa oli lyijykynät, kumit, ruutuvihot, oppikirjat ja harjoitus tehtäväkirjat.
Onkohan tämmöset asiat piilokorruptiota; kilpailutuksissa laitetaan isot vaatimukset, esim. liikevaihto pitää olla niin iso joka sulkee ison osan yrityksiä pois tai referenssit semmoset jotka sulkee kaikki paikalliset(halvemmat) pois🧐
Kyllä, kilpailun osallistumisvaatimnuksien räätälöinti on yksi menetelmä soveltaa korruptiota. Sitä voidaan tehdä tosiaan alentamalla alle 60 000 euroon ja jättämällä kilpailuttamatta tai sitten tehdä liikevaihto ja/tai hankereferenssivaatimukset, jne vain tietylle toimijalle sopivaksi.
Onhan se VÄÄRYYTTÄ, jos Kaupungin/ Kunnan hankintojen sisäänostajat valitaan poliittisin perustein. Kyllä ammatillinen koulutus on ehdottomasti vaadittava.
Kuinkas monen yrityksen hallituksesta löytyy Kokoomuksen ja RKP edustajia? Kokoomus jakaa itselleen ja kavereilleen. SDP jakaa säätiöilleen, vihreät agendoillen, keskusta taas osaa hommata jäsenilleen suojatyöpaikkoja. Tälle verorahojen jakamiseen pitäisi puuttua mutta yksikään puolue ei sitä halua tehdä koska kaikki siitä hyötyvät. Siksi se paine pitäisi tulla median kautta jotta saataisiin vihainen kansa sen taakse ajamaan ja haluamaan muutosta
Tosi tärkeä aihe. En malta olla laittamatta tähän erään virren (441) sanoja: "Omin luvin ottamani, tuhlaamani köyhän veljen osuus on. Ahnehtien ylen määrin toimin väärin." 😇
Loistavaa Ivan, ja lisää näitä juttuja. Täällä lintukodossa kun eletään vähän niinkuin kultissa, koska media ei tuo julki näitä juurikaan , niin kansa luulee/kuvittelee ettei virkamieskoneisto harrasta.. Ja häkellyttävää on, että keltaisesta lehdistöstä on tullut luotettavampi uutislähde, koska eihän valtamedia enään uutisoi, vaan pikemminkin manipuloi sekä aivopesee lukijaansa/kuulijaansa..(ei tuo myöskään kun mediassa mukamas käydään debattia, niin kas kummaa kun löydetään vaan samanmielisiä pöydän ympärille , niin ei se lisää itselle ainakaan uskottavuutta mediaa kohtaan, vaan foliohattu juurtuu päähän kovemmin, toki ennemmin se , kuin kukkahattu joka uskoo/ostaa kaiken siltä istumalta, koska minä kukkia osaan lukea ja uskon itseäni viisaampiin, koska minua on peloteltu olla ajattelemasta itse, ja itsenäinen media/valtamediasta poikkeava on mis/disinformaatio jne jne.., niin voi huh huh joitakin viedään heidän itse sitä tajuamatta, mutta pääasia että rauha pysyy maassa, koska valtamedia pysyy hiljaa.., ja todisteita ois itselläkin ollut jutussa jos toisessa, mutta eipä tätä itseään myyvää/.uoraavaa ”tutkivaa” journalismia kiinnostanut kuuma peruna, koska pelko kävi liian isoksi, joten myydään palstatila kaikenmaailman tissi-misseille ja wannabe:lle). Valtamediasta tullut pahempi keltainen lehdistö kuin keltainen lehdistö itse! Kiitos Ivan että tuot esille näitä epäkohtia yhteiskunnassamme👍🏆!
Minua harmittaa virren 440 poisjättäminen nykyisestä virsikirjastamme. Nyt sillä olisi käyttöä. Nyt viekas vilppi täällä on noussut kunniaan, on valhe vallan päällä ja vääryys voimissaan. Ei kuulla kurjan ääntä ja köyhää sorretaan, ja lainkin rikkaat vääntää vääryyttä puoltamaan.
Soteuudistuksen yksi tavoite oli luoda myös hallintoporras valtapuolueille ja kerätä sitä kautta puoluetukirahaa. Tämmöisiä asioita tuo lähinnä julki pienpuolueiden edustajat. Muuten vaietaan julkisesti.
Ja miten soteuudistus markkinoitiin… tavoitteena purkaa byrokratiaa😂 En vieläkään tunne yhtään ihmistä nimeltä, joka uskoi uudistuksen valmisteluvaiheessa ko. pyrkimykseen. Taidan elää jossain kuplassa.
@LauraMannila Heikosti tämä aihe käsiteltiin julkisuudessa. Vaikutti siltä kuin asiasta oli laaja poliittinen päätös, jota noudatettiin. Ainoa hyvä puoli tuossa on siinä, että tälläinen edunvalvontaelin voi tuoda merkittävästi kuluja, mutta myös puolustaa samalla toimintoja pahimmilta leikkauksilta. Esimerkiksi nykyhallituksen toimissa näkyy selvästi taustalla ideologia, että leikataan niiltä tahoilta, joiden etuja ei puolusta kukaan. Sen sijaan kaikkeen ei uskalleta koskea.
Tuli mieleen noista kiinteistöjen ylihinnoitteluista, että siinä tapauksessa, kun se (esim.liikekiinteistö) jää kansainvälisen rakennuttajan omistukseen tai se jopa myydään eteenpäin, niin sehän tarkoittaa, että mitä korkeampi hinta rakennuksella on, sitä vähemmän veroja tarvitsee Suomeen maksaa vuokratuloista. Sehän on jättivelkainen kiinteistö joka kytketty konsernirakenteeseen lainsäädännön kier..avulla.
Myös korruptiolakiin säännös, että kilpailtujen tuotteiden oltava suomalaista tuotantoa tai palvelua, ettei hankinnat mene ulkomaille. Näin taataan kotimaisuus ja työpaikat. Parempi tehdä ne Suomessa, jos työllisyyttä joudutaan näin paljon tukemaan.
Kalle Isokallio kirjoitti tuosta sulle-mulle-kähminnästä jo vuosia sitten. Kaikilla puolueilla on omat hillotolppansa, eikä kukaan halua puuttua toisten vedätyksiin koska pelkäävät kostoa vallan vaihtuessa. Lyhyesti: korruptiolle ei tehdä mitään, koska kaikki jotka voisivat jotain tehdä hyötyvät siitä.
Huippuasiantuntijoita Suomessa rakennusalalla on rajallinen määrä ja heistä käydään kilpailua. Pyöröovi käy lujaa myös toiseen suuntaan. Asiantuntijat siirtyvät mielellään tilaajien leipiin, koska julkisella sektorilla työpaikat ovat varmempia ja työ saattaa olla leppoisampaa. Rakennusalalla yksityisellä sektorilla on muutosneuvotteluja usein ja työpaikka vaarassa.
@kimple007 siellä kyse ei ole maan vaan lestadiolaisten tavasta hoitaa asiat rikollisorganisaation tavoin ja uskon veli auttaa veljeä jos osaa oikeanlaisen kädenpuristuksen
Toiminta on sama kuin toisessa M sodassa kaveria ei jätetä.nyt näille ns.vanhoille poliitikoille jaetaan johtaja paikkoja.parempi palkata näille vaikka ns. Maahanmuuttajia.😊
Teknisissä palveluissa myös lisätään kilpailutuksiin kohtia esim. henkilö määrät yms asiat mihin kellään paikallisella yrityksellä ei ole mahdollisuuksia. Saattaa olla että osaavia tekijöitä on paikallisesti enemmän mutta vaaditaan useampi esimies tekijöille ilman perusteita ja tällä tavalla saadaan pienet toimijat pois.
Suomessa tuo hyväveli toiminta on niin hyväksyttyä, että kaikki tietää, että sitä tehdään, mutta kukaan ei siihen halua puuttua. Puolueet saa palkittua omiaan tai ajettua jonkun asian läpi, kun hyväksyy toisen tavalla joka ei välttämättä muuten kestäisi päivänvaloa. Saa nähdä päästäänkö tuosta koskaan eroon, kuka on se kuka oikeasti paljastaa nämä epärehelliset toimet.
HUS:n hankinnoissa on varmasti ollut paljon piilokorruptiota, koska kilpailutukset jätettiin vuosikausia tekemättä. Helsingin kaupungin Sarastia-hankinta taitaa olla aika tuore esimerkki pyöröovi-ilmiöstä.
Siis onko tosiaan niin että julkista tietoa hankkeiden päätöksenteosta ei luovuteta, ja sitten jokainen vireillepantu tietopyyntö pitää käydä hakemassa oikeuden kautta jos sieltäkään Ja tämä on ihan normaalia?
Kiitos Ivan Hyvästä "valistus kanavasta!" Minun veroprosentti on niin pieni, että se on vain "jäsenmaksu" kuulumisesta (sairaaseen) yhteiskuntaan! Siunaavin terveisin JS..
Antoi Vantaan Kokoomuksen kaupunginhallituksen pj:lle rahaa tuomittiin lahjonnasta. Keväällä 2024 tuomio on lainvoimien ei antanut KO valitus lupaa. Mikä huolestuttavinta sama kaveri kouluttaa uusia Vantaan "kykyjä" suhmurointiin. Paikallislehti Vantaan Sanomat ei uutisoinut, koska oli oikea jäsenkirja eikä ylittänyt uutiskynnystä. Media toimii valtapuolueiden ehdoilla.
Tämä on syy miksi mikään veromäärä ei riitä ja velkaa on otettu. Rahaa on pumpattu myös ulkomaille isot kasat. Sieltä otetaan mistä helpoimmalla saadaan, siis kes... Demokratian ongelma on että ajatellaan että tämän korjaus on "niiden joidenkin jotka tietää enemmän" vastuulla. Todellisuudessa osa valittaa, osaa ei kiinnosta vittuakaa, jotkut aukoo naamaansa niille ketkä koittaa tehdä median tekemättömät työt ja osa on niin saatanan tyhmiä tai vietävissä että sitä saadaan mitä ansaitaan. Pohja ei todellakaan ole vielä lähellä mutta tulossa kuitenkin. Suunta on varma, usko on mennyt. Hirveästi ei ole opittu jos sota on ainoa mikä tämän muuttaa.
Tämä jakso kannattaa ottaa vakavasti. Kun ihminen valitaan vaikuttavaan tehtävään ja asemaan osaamisen sijaan niin mikään ei muutu. Raha ja hyöty ja kiima ja kateus. Virossa ja Venäjällä ja Kiinassa 2000- luvun alussa nostettiin poliisin ja virkamiesten palkkoja. Turvallisuus ja tehokkuus vähentää korruptiota ja väärin käytöksien rangaistavuus. Suomessa näin ei ole toimittu. Suomi on korruption ja rikollisuuden luvattu maa. On valtioita jossa rangaistus on vankila ja kuolema. Suomessa henkilö siirretään toisiin tehtäviin jos mafia ja kopla meinaa paljastua. Poliisi ei aloita esitutkintaa jos päällikkö saa puhelin soiton poliittiselta päälliköltä ja poliisilta. Arja Alho ja Alpo Rusi heitettiin aikoinaan median eteen julkiseen teloitukseen. Tutkinta päättyy.
@@tenksu9250 näinkö se luotettava "valtamedia " on sinulle puolueesta kertonut, vai onko se niin että sitä uskotaan aina silloin kun on itselle mieluinen aihe tai räksytyksen kohde? käyppä puolueen sivuilla ja kerro mikä siellä on salaliittoa
@tomia89 NATO -vastaisuus vaikka tuolla Ukrainassa koko ajan Venäjä pommittaa. Sattuu olemaan jopa naapurina. Ei kiitos tuollaiselle omaa isänmaata vihaavalle puolueelle.
Aika erikoista mennä keskustelemaan korruptiosta jos pelottaa kertoa yksikin esimerkki seurausten pelossa kuten tässä tämä tuukka eli on osa ongelmaa kuntapolitiikkona. Henri osoitti jäätävää tietämystä jolle pitäisi maksaa mittavaa palkkaa valtakunnan virallisena korruption paljastajana/poistajana
Tämä on sodan välttämisen jälkeen tärkein asia Suomessa. Korruptio poistamalla loppuisi myös maahanmuutto ja siihen liittyvät ongelmat pitkälti. Tänne halutaan maahanmuuttajia, että heille voidaan myydä kalliilla kaikkia koulutuksia, kotoutumispalveluita, asumista yms. Maksaja ei ole tietenkään maahanmuuttaja, vaan veronmaksaja.
Ranskassa veronmaksajien järjestö teki oman dokumenttielokuvan verorahojen väärinkäytöksistä, jossa haastateltiin asiantuntijoita. Ehkä Suomessa tarvittaisiin samanlainen. ua-cam.com/video/hcKZ6lXvy-I/v-deo.htmlsi=9x0JhBy3nHlEOs-D
Ei tarvitse kuin vilkaista uutisia hallituksen levittelemistä "joululahjarahoista" ja niiden saajien kytköksistä jakelijoiden persooniin ja simsalabim. Koko piiri pieni pyörii. Vuorollaan.
@@78Larry Onni avasi artikkelia instagramissa. Vaikutti artikkeli olevan aika puolueellista, poliittisen vastustajan mustamaalausta,muunneltua totuutta, jos häntä uskoo
Kyllä kysyikin. Siis isähän tässä taitaa olla se kokemusasiantuntija kuitenkin. Vaikea on tätäkin rahanjakoa näinä aikoina hyväksyä, vaikka tekisi mieli. Onhan tässä kerrankin yhdistys, joka toimii suomalaisuuden hyväksi. Hiukan täytyy antaa anteeksi sillä perusteella. Ja kyllähän eräät ministerit edellisissä hallituksissa ovat huolellisesti torpanneet kaikki nimenomaan esim. perussuomalaisille kaiken järjen mukaan yhtäläisesti kuin muillekin puolueille kuuluvat avustukset, kuten nuorisojärjestön kohdalla on yleensä tapahtunut. Perustelut on keksimällä keksitty, vaikka kaikki tietävät, että jakajan käsi on pysynyt nyrkissä vain ja ainoastaan poliittisen suuntauksen takia.
Suomi on korporaatio maa mistä valtion vastuu. Henkilöt ottaa. Hyötynsä valtion hankinnoissa sen näkee 😂 en ole esteelinen 😊 tää on vihreiden siirtymästä oleva hyöty suhde josta rahat otetaan velka rahaa se menee yritykset jotka on tarkoitettu kaikille ei ainoastaan valtion osakaille päätökset menee näissä yrityksissä se on korporaation muoto.😊
Puolue joka ei verota alle 4000€ tienaavia ja siitä ylös päin verotetaan mutta ei ikinä yli 30% tienasit mitä tahansa osake tuotto max 15% ja tappiot huomioidaan myös. Tehdään suomi varakkaaksi jälleen
Julkisuudessa ei ole ollut esillä julkishallinnon ja Microsoftin lisenssisotkut. Ne tulevat veronmaksajille kalliiksi. Varsinkin kun Microsoft on keksinyt hyvin ovelia rahastuskeinoja lisensseissä. Suuret kaupungit käyttävät valtavia rahasummia näihin ja maksavat myös käytännössä ilmasta kun lisenssejä on käyttämättöminä. Microsoft on onnistunut pelaamaan Suomessa tilanteen niin, että on muodostunut vaikeasti aukaistava toimittajalukko. Tätä hyväksikäyttämällä nyt tekemällä kustannusten ennakoinnista ja seuraamisesta vaikeaa vedättävät kustannuksia ylöspäin. Sitä jää miettimään käyköhän Suomen Microsoftin johto kuntien päättäjien kanssa yhteisillä kekkereillä?
Tässäpä sellainen aihe josta pitäisi Suomessa puhua ja paljon! Nyt kun suomettumista ja neuvostoliiton halailua on paljon käyty läpi niin tämän aiheen käsittely on luonnollista jatkumoa sille.
Vastuullinen uutismedia, ei ole ikinä väittänyt, että Suomessa ei ole lainkaan korruptiota. Se on vain todennut, että tutkimusten mukaan Suomessa on vähiten korruptiota, verrattuna muihin maihin. Tuota "vähiten" sanaa ei kuitenkaan huomioida lainkaan, kuin tehdään korruptiosta uutinen.
Verotus ei olisi varastamista jos jokainen maksaisi reilusti oman osansa veroista niin kuin kuuluukin eikä käyttäisi edes niitä lain sallimia keinoja veroja kiertääkseen
@henrik9175 omallatavallaan olet oikeassa yllättävänkin monessa asiassa nykyään maksetaan jopa veroa verolle ajattelutavasta riippuen esimerkiksi veroa maksetaan jopa ansaituista eduista joista on vero jo kertaalleen maksettu joissain tapauksissa ainakin
@@jarileiri7970 Yksi esimerkki, pankit tyrkytti agressiivisesti 2000-luvun alussa omaehtoista eläkesäästämistä, mutta en itse siihen suostunut koska kun aikanaan sieltä säästöistä saat alkaa nostamaan rahaa itsellesi, niin siitä verotetaan. Täysin mielisairasta.
@@jarileiri7970 Yksi esimerkki. 2000-luvun alussa pankit tyrkytti agressiivisesti niitä omaehtoisia eläkevakuutuksia, mutta en lähtenyt siihen, koska kun aikanaan säästöistä pystyy nostamaan rahaa, siitä verotetaan. Toinen seikka että niitä vakuutuksen ehtoja muutettiin vuosien varrella siihen malliin että ihmisiltä loppui kiinnostus tyystin.
minäkin olen korruptio asiantuntija; siellä missä on ihmisiä päättämässä toisten ihmisten rahan käytöstä on korruptiota, on aina ollut ja tulee aina olemaan ja jos se oikeasti haluttais pois niin sitähän voidaan rajoittaa valtuuksia ja valvoa mutta toki se maksaa mutta maksaako se enemmän kuin korruptio?
Olen Patreon tilaaja, mutta jostain syystä ainakin spotify lista päivittyy järjeästäen, että spotify:ssa näkyy myöhemmin kuin youtube eli ei järkeä patreon tilaukselle, kun sen pystyy jo youtubessa kuuntelemaan
Ivan, korjaa toi klopoti-ääni tuolt taustalt, tai en pysty autistina enää jatkamaan podisi kuuntelemista...! Ilmentynyt jo pidemmän aikaa ja nyt alkaa tulla mitta täyteen... Muuten ihan tykkään kuunnella, vaik ootkin tiettyjen aiheiden suhteen melko "sinisilmäinen"... 😉
Ei sillä, etteikö Suomessa tehtäisi huonoja julkisia hankintoja, mutta nyt on kyllä pojat studiossa paikoin aika pahasti pihalla hankintalain soveltamisesta.
Sehän on Suomessa vakiintunut käytäntö että lasketaan kustannusarvio niin raakasti alakanttiin että saadaan risuaitaa paperiin, ja kas kummaa kun homma on valmis niin se projekti onkin maksanut vähintään kaksinkertaisesti alkuperäiseen budjettiin nähden.
@@hannesnykanen9098 En muista tarkkaa kohtaa videossa, mutta studiossa puhuttiin mm. hankinnan jakamisesta pienempiin tilauksiin kansallisen kynnysarvon alittamiseksi, vaikka tällainen menettely on jo nyt pilkkomiskiellon nojalla kiellettyä ja mainittuja tilanteita käsitellään (todennäköisesti lainvastaisina) suorahankintoina. Lisäksi videolla puhuttiin esimerkiksi miljoonien eurojen lisätilauksista, joiden tekemistä on niin ikään rajoitettu ja joita käsitellään lainvastaisina suorahankintoina. Videosta kävi myös ilmi, että studion asiantuntijat eivät ymmärrä julkisuuslain mukaisten tietopyyntöjen toista puolta ollenkaan, eli tarjoajayritysten asiakirjojen toimittamiseen sisältyy usein varteenotettava riski siitä, että virkamies tulisi paljastaneeksi liikesalaisuuksia. Tämä voi johtaa pahimmillaan sekä rikossyytteeseen että erittäin mittaviin vahingonkorvauskanteisiin, joissa ns. "vain taivas on rajana" mitä tulee korvauksen määrään. Tämä on keskeisesti se syy, minkä vuoksi virkamiehet eivät kovin railakkaasti toimita kaikkia pyydettyjä asiakirjoja - ainakaan sensuroimattomina. Edellä sanotulla ei ole siis tarkoitus väittää, etteikö Suomessa olisi korruptiota, vaan ainoastaan osoittaa, että studiossa olevat henkilöt puhuvat asioista yksisilmäisesti, suoraviivaisesti ja paikoin paikkaansapitämättömästi.
Voi ivan kun sä oot naiivi. Eikös toi sun PS esimerkkikin ole lähes täydellinen päinvastainen esimerkki sille mihin sitä käytit? Hyvää duunia silti ja jatka samaa rataa!
IVAN! VOISITKO TEHDÄ TODELLA TÄRKEÄSTÄ AIHEESTA VIDEON? TODELLA SUURI MÄÄRÄ IHMISIÄ OVAT HUOLISSAAN BOVAER-REHUN KÄYTÖSTÄ MM. VALIOLLA/ATRIALLA/ARLA-INGMANILLA. Olet paras ❤
Korruption takia Suomessa on maailman korkeimpiin kuuluva verotus.
Nuo kaupungit on varmaan melkoisia .Monet muualta muuttaneet on sanoneet kohta vähäaikaa ollessaa olevansa muukalainen ja aioiden hoito on vaikeaa.
KYLLÄ , JUURI NÄIN !!!
Kyllä. Tulee mieleen keissi missä päiväkodit on ohjattu tilaamaan lelut sun muut yhdestä ja ainoasta paikasta. 3x suurempi hinta kuin kaupan hyllyllä. Asiaa kun jaksaa kaivella niin sielähän on poliittisia toimijoita tämän verkkokaupan takana.
Piiri pieni pyörii...
Mutta silti olemme maailman onnellisimpia vuodesta toiseen.
Suomen valtamedia on täydellinen esimerkki valkeasta propagandasta.
Ota Ivan tämä joskus käsittelyyn.
Kyllä täysin samaa mieltä mut veikkaan et o ivanil duunit kortil ku alkaa huutelee...
Merja-media - piilokorruptio? Piilossa pysyy.
Ivan on hieman vaikeassa saumassa puhumaan median korruptoituneisuudesta.
Jyrki Katainen maksoi Pekka Himasen loppuraportista 700 000€. "Suomen kannalta tutkimuksessa tiivistetään kolme suurta tulevaisuuden haastetta: siirtymät teollisen ajan hyvinvointivaltiosta informaatioajan hyvinvoinnin yhteiskuntaan ja informaatioajan ekologiseen talouteen sekä näitä tukeva henkinen kulttuuri"
Sivuja pahvikantisessa kirjassa on 400.
TänäänJuuso kehui radiossa pyytänensä hyvinvointialueiden tiedot .Tuskin tuollaisia tarvi maksaa.
Eikä kukaan ole kuullutkaan kyseisestä opuksesta ennen viestiäsi :)
Kyllä kokoomuksen Pm Jyrki Käteinen pääministerinä joutui useaan kertaan selittämään eduskunnassa ja medialle tämän tutkimuksen hyödyllisyyttä ja tarpeellisuutta.
Pekka Himasesta ei ole kuultu mediassa 10 vuoteen.
Angela Merkelin puhelin soitto Pm Jyrkille johti Jyrkin uraan komissaarina.
Suomen hallitus maksoi saksan valtion pankin liiketoiminnan tappiot. Demarien Vvm Jutta Urpilaisen poliittinen ura komissaarina varmistui kun Jutta esitteli Kreikkalainojen takuu ja vakuus sopimus paperia.
Jutta ei tiennyt toimittajalle kertoa maitolitran hintaa kaupassa.
Jutta maksaa kauppalaskun aina kortilla niin ei tule hintoja seurattua.
Katainen Jyrki ja Sanna Marin olvat suomen pääministereistä osaamattomimmat.
Jutta Urpilainen ja Matti Vanhanen eivät ymmärtäneet mitä allekirjoittivat kun suomen talouden tuho alkoi.
Mauno Koivisto 1980- luvun lopulla päätöksillään varmisti pankkien vakauden ja vahvan markan ja Eu.n- jäsenyyden ja esisopimuksen euroon siirtymisestä. Vuosina
1994- 2001 poliitikot puhuivat emu.sta ja Ey.stä Mafia Sauli Niinistö, Paavo Lipponen Esko Aho.....
Mauno Koivisto poisti presidentin sisäpolitiikan vallan pääministerille, ettei seuraava presidentti kykene estämään maanviljelijöiden vaatimuksesta Ei EU .....markka ja eftasopimus.
Norjalla on eftasopimus ja kruunu ja hyvin pärjäävät.
@@MiikaKontio 700 000 euron paskapaperi vieläköhän kokkelit pyyhkii perseitään sillä paperilla.
ua-cam.com/video/WGS1zHfc94c/v-deo.htmlfeature=shared
Ei korppi korpin silmää noki. Kyllä vasemmistossakin ymmärretään miten asiat pitää hoitaa että voitelu pelaa. Turha ihmetellä miksi rahat ei riitä ja koko ajan tarvitaan lisää.
Todella mielelläni haluaisin nähdä ja kuulla perusteellisen perkauksen Mäntyniemen remppatouhuista. Ei maksanu, ku vaivaiset 52 ja jotain miljoonaa. Linnan kättelyjonossa näytti köpöttelevän vuoron perään presidenttiparin ystäviä ja remppaajia.
Jos et ymmärtänyt niin sinne rakennetaan Ydinsuoja bunkkeria sillä hinnalla. Suomea valmistellaan sotaa Venäjää vastaan.
Tais tulla maailmantilanne huomioiden vähän jotain sellasiakin systeemeitä siihen taloon mistä ei viittitä liiemmin ulospäin edes huudella.
ei täällä mitään korruptiota oo. ihan muuten vaan täältä löytyy niitä jotain 300k € maksavia keinuja esim. 😛
Meilläpä nyt vaan on maailman parhaat keinut ja onnellisimmat keinujat, se maksaa.
@@oplkfdhgk Tai Dubaissa 800 euron öitä kuten orpon ilmastohumppa kun kävi allekirjoittamassa sopimuksen ja näkyy olevan järjestämässä Saariselälle loman juuri ennen joulua ja akka varmaan mukana neuvotteluissa, ja kansa maksaa.
Maa täysi persaukisia ja pizzan hinta kalliimpaa kuin Monacossa.
Suomessa vain sattuu olemaan parempia pizzoja kuin Italiassa joten kai niistä pitääkin pyytää reilu korvaus.
Verottajan harmaa työryhmä laitetaan tutkimaan perähikiän pizza hintoja, kuinka voivat olla niin halpoja.
Tämän media on valmiiksi leimannut veronkierroksi ennen tutkintaa.
Hyvä esimerkki, tehtiin liikennemerkkien muutos (tämä woke muutos). Näitä ei kilpailutettu vaan tilattiin suoraan. Jostain syystä tätä ei haastettu...
Noissa julkisissa hankinnoissa taitaa olla niinkin ahneita tapauksia, joissa käytetään ammattikoulujen opiskelijoita kokonaisuuksien rakentamiseen, asentamiseen ja silti se lopullinen hinta on tähtitieteellinen.
Jopa työperäistä ihmiskauppaa EU-Suomessa. Thaimaalaisten marjanpoimijoiden tapaus oli vain jäävuoren huippu. 🔥
koko ala tuntuu pyörivän ihmiskaupan voimalla, samaa tuntuu löytyvän myös perunan noston puolelta joistain paikoista
Valtion, kaupunkien ja kuntien omaisuutta myydään tovereille, eli kavereille ja ystäville asevelihintaan. Tiedän tapauksia joissa kunnan päättävissä asioista vastaavat myyvät kunnan omaisuutta toinen toisilleen alihintaan ja tekosyillä.
Mm Sipilähän rikastui tällä tavoin!
Niin kyttökuntoisia koneita ,mitkä ovat jo maksettu ja vielä vuosia edessä.Myydään mitättömillä hinnoilla ja parit bisnesmiehet vetää voitot välistä.Kyllä kaupoissa olisi hyvä olla alaa tuntevia,Siinä hankinnoissa on kuitenkin veromaksajien rahoja.
Sipilähän tyyliin omisti jätevesipuhdistamoita valmistavan firman ja sitten sääti jätevesiasetuksen että näille tulee sulavasti pakkokysyntää.
@@Zanderman2000 Se myös tehtiin vain ja ainoastaan Kepun lahjana Sipilälle.
Videon kattoneena, pitäis saada Hannu Karpo takas! :D
ei Karpo lopettanut, Karpo hiljennettiin
Eikös ne 1milj.€ saunat tai leikkivälineet ole näitä...tehdään tarjoajien kelpoisuus niin absurdin vaikeaksi, että sopiva vapaamuurari tai hellari yksin tietää voittavansa 200k€ homman 1milj.€:n tarjouksellaan
Potilastietojärjestelmä maksoi miljardin. Virossa tekivät saman muutamalla miljoonalla
@@Pk-ls9wc Ja Apotti samoin.
Tarvitaan ihmisiä päättäjiksi joilla on moraali kunnossa!
Sehän siinä onkin kun ei sinne pääse muutaku valehtelijat ja röyhkeimmät paskanpuhujat
Yhdelläkään ateistilla ei moraali ole kunnossa.
Valta turmelee ja absoluuttinen valta turmelee absoluuttisesti.
2000-luvulla kun vielä oli koulukirjoja ja oppilaat osasivat lukea ja kirjoittaa laskea tehtäviä harjoituskirjaan. Korruptio oli, että tietyltä vassarien kirjan tekijältä tilattiin koulukirjat.
Jos Jonnet ja Pissikset ei tiedä, niin aikoinaan oli suomen kouluissa oli lyijykynät, kumit, ruutuvihot, oppikirjat ja harjoitus tehtäväkirjat.
Onkohan tämmöset asiat piilokorruptiota; kilpailutuksissa laitetaan isot vaatimukset, esim. liikevaihto pitää olla niin iso joka sulkee ison osan yrityksiä pois tai referenssit semmoset jotka sulkee kaikki paikalliset(halvemmat) pois🧐
Kyllä, kilpailun osallistumisvaatimnuksien räätälöinti on yksi menetelmä soveltaa korruptiota. Sitä voidaan tehdä tosiaan alentamalla alle 60 000 euroon ja jättämällä kilpailuttamatta tai sitten tehdä liikevaihto ja/tai hankereferenssivaatimukset, jne vain tietylle toimijalle sopivaksi.
Voi ei. En olisi halunnut kuulla tätä. Olisin halunnut olla iloinen veronmaksaja.
Tyhmiltä ja hyväuskoisilta idiooteilta otetaan rahat pois.
😄
Onhan se VÄÄRYYTTÄ, jos Kaupungin/ Kunnan hankintojen sisäänostajat valitaan poliittisin perustein.
Kyllä ammatillinen koulutus on ehdottomasti vaadittava.
Kuinkas monen yrityksen hallituksesta löytyy Kokoomuksen ja RKP edustajia? Kokoomus jakaa itselleen ja kavereilleen. SDP jakaa säätiöilleen, vihreät agendoillen, keskusta taas osaa hommata jäsenilleen suojatyöpaikkoja. Tälle verorahojen jakamiseen pitäisi puuttua mutta yksikään puolue ei sitä halua tehdä koska kaikki siitä hyötyvät. Siksi se paine pitäisi tulla median kautta jotta saataisiin vihainen kansa sen taakse ajamaan ja haluamaan muutosta
Tosi tärkeä aihe. En malta olla laittamatta tähän erään virren (441) sanoja: "Omin luvin ottamani, tuhlaamani köyhän veljen osuus on. Ahnehtien ylen määrin toimin väärin." 😇
900k maksavista pukukopeista puhumattakaan.
Täyden palvelun pukukopit ?
Missä?
Tällainen tutkija varmasti leimataan kerettiläiseksi...
Otahan taas eläkkeet puheeks jossain jaksossa.. piilouudistusta tulossa
Miten näin "onnelliseen" kansakuntaan mukamas korruptiota mahtuisi ?
Korruptio voi väitteistä huolimatta varsin pulskasti , maan tapa mutta mukavasti vaiettuna ja piiloteltuna ….
Järjestötuet on melko avointa korruptiota
Julkinen salaisuus'
Toinen sektori, mikä harrastaa korruptiota on Ay - liike. Miten hyvin on Vantaalla piilotettu merenranta tontti huviloineen "hinnaltaan sopivaksi" 😂
Entä Kojamon asuntosuhmurointi? Säätiöt ja niiden verottomuudet?
@@metsa12Kysyppä oikeistopuolueilta miksi kojamoa ei veroteta😂 sinä tietämätön😂
ihminen on ahne luonne, ja saavutetuista eduista ei luovuta.
Loistavaa Ivan, ja lisää näitä juttuja. Täällä lintukodossa kun eletään vähän niinkuin kultissa, koska media ei tuo julki näitä juurikaan , niin kansa luulee/kuvittelee ettei virkamieskoneisto harrasta..
Ja häkellyttävää on, että keltaisesta lehdistöstä on tullut luotettavampi uutislähde, koska eihän valtamedia enään uutisoi, vaan pikemminkin manipuloi sekä aivopesee lukijaansa/kuulijaansa..(ei tuo myöskään kun mediassa mukamas käydään debattia, niin kas kummaa kun löydetään vaan samanmielisiä pöydän ympärille , niin ei se lisää itselle ainakaan uskottavuutta mediaa kohtaan, vaan foliohattu juurtuu päähän kovemmin, toki ennemmin se , kuin kukkahattu joka uskoo/ostaa kaiken siltä istumalta, koska minä kukkia osaan lukea ja uskon itseäni viisaampiin, koska minua on peloteltu olla ajattelemasta itse, ja itsenäinen media/valtamediasta poikkeava on mis/disinformaatio jne jne.., niin voi huh huh joitakin viedään heidän itse sitä tajuamatta, mutta pääasia että rauha pysyy maassa, koska valtamedia pysyy hiljaa.., ja todisteita ois itselläkin ollut jutussa jos toisessa, mutta eipä tätä itseään myyvää/.uoraavaa ”tutkivaa” journalismia kiinnostanut kuuma peruna, koska pelko kävi liian isoksi, joten myydään palstatila kaikenmaailman tissi-misseille ja wannabe:lle). Valtamediasta tullut pahempi keltainen lehdistö kuin keltainen lehdistö itse!
Kiitos Ivan että tuot esille näitä epäkohtia yhteiskunnassamme👍🏆!
Minua harmittaa virren 440 poisjättäminen nykyisestä virsikirjastamme. Nyt sillä olisi käyttöä.
Nyt viekas vilppi täällä
on noussut kunniaan,
on valhe vallan päällä
ja vääryys voimissaan.
Ei kuulla kurjan ääntä
ja köyhää sorretaan,
ja lainkin rikkaat vääntää
vääryyttä puoltamaan.
Soteuudistuksen yksi tavoite oli luoda myös hallintoporras valtapuolueille ja kerätä sitä kautta puoluetukirahaa.
Tämmöisiä asioita tuo lähinnä julki pienpuolueiden edustajat. Muuten vaietaan julkisesti.
Ja miten soteuudistus markkinoitiin… tavoitteena purkaa byrokratiaa😂 En vieläkään tunne yhtään ihmistä nimeltä, joka uskoi uudistuksen valmisteluvaiheessa ko. pyrkimykseen. Taidan elää jossain kuplassa.
@LauraMannila Heikosti tämä aihe käsiteltiin julkisuudessa. Vaikutti siltä kuin asiasta oli laaja poliittinen päätös, jota noudatettiin.
Ainoa hyvä puoli tuossa on siinä, että tälläinen edunvalvontaelin voi tuoda merkittävästi kuluja, mutta myös puolustaa samalla toimintoja pahimmilta leikkauksilta.
Esimerkiksi nykyhallituksen toimissa näkyy selvästi taustalla ideologia, että leikataan niiltä tahoilta, joiden etuja ei puolusta kukaan. Sen sijaan kaikkeen ei uskalleta koskea.
Tuli mieleen noista kiinteistöjen ylihinnoitteluista, että siinä tapauksessa, kun se (esim.liikekiinteistö) jää kansainvälisen rakennuttajan omistukseen tai se jopa myydään eteenpäin, niin sehän tarkoittaa, että mitä korkeampi hinta rakennuksella on, sitä vähemmän veroja tarvitsee Suomeen maksaa vuokratuloista. Sehän on jättivelkainen kiinteistö joka kytketty konsernirakenteeseen lainsäädännön kier..avulla.
ilmankos kaikki haluavat myydä kaiken ulkomaille. Sami Miettinenkään ei ole puhunut tästä että on erittäin suuret kannustimet myydä.
no nyt löytyi kaveri jolla kädet ei pyöri. Mukava kuunnella faktaa miten ja kuinka kiitos siitä.
Ivan keskity muutamaksi kuukaudeksi tähän aihepiiriin.
Joo siihen voi liittää tuon mediakimpankin samaan,ei kaikki voi toimia noin kellontarkasti kuten toimi inflaatio jokamaassa.
Myös korruptiolakiin säännös, että kilpailtujen tuotteiden oltava suomalaista tuotantoa tai palvelua, ettei hankinnat mene ulkomaille. Näin taataan kotimaisuus ja työpaikat. Parempi tehdä ne Suomessa, jos työllisyyttä joudutaan näin paljon tukemaan.
On se ihmeellistä että tuota korruptiosyöpää ei saa poistettua tästä maasta.
Kalle Isokallio kirjoitti tuosta sulle-mulle-kähminnästä jo vuosia sitten.
Kaikilla puolueilla on omat hillotolppansa, eikä kukaan halua puuttua toisten vedätyksiin koska pelkäävät kostoa vallan vaihtuessa.
Lyhyesti: korruptiolle ei tehdä mitään, koska kaikki jotka voisivat jotain tehdä hyötyvät siitä.
Huippuasiantuntijoita Suomessa rakennusalalla on rajallinen määrä ja heistä käydään kilpailua. Pyöröovi käy lujaa myös toiseen suuntaan. Asiantuntijat siirtyvät mielellään tilaajien leipiin, koska julkisella sektorilla työpaikat ovat varmempia ja työ saattaa olla leppoisampaa. Rakennusalalla yksityisellä sektorilla on muutosneuvotteluja usein ja työpaikka vaarassa.
Hankinnat on ilmiselvä esimerkki, sairauden selvä oire.
Ihme touhua. Suomessa ei muka korruptiota. Pyh.
Ei Suomessa ole korrputiota. Eikö tätä ole kansalle tarpeeksi jo painotettu.
🤣
😂 kysykää vaikka oulaisista miten meni niiku omasta mielestä. Maan tapa. Ei tuu muuttumaan. Ja lampaat maksaa.
Ja näit tareelliseksi jatkaa valheen kertomista
@kimple007 siellä kyse ei ole maan vaan lestadiolaisten tavasta hoitaa asiat rikollisorganisaation tavoin ja uskon veli auttaa veljeä jos osaa oikeanlaisen kädenpuristuksen
Toiminta on sama kuin toisessa M sodassa kaveria ei jätetä.nyt näille ns.vanhoille poliitikoille jaetaan johtaja paikkoja.parempi palkata näille vaikka ns. Maahanmuuttajia.😊
Käsittämätöntä, miten julkisia varoja tuhlataan järjettömiin hankintoihin.
Teknisissä palveluissa myös lisätään kilpailutuksiin kohtia esim. henkilö määrät yms asiat mihin kellään paikallisella yrityksellä ei ole mahdollisuuksia. Saattaa olla että osaavia tekijöitä on paikallisesti enemmän mutta vaaditaan useampi esimies tekijöille ilman perusteita ja tällä tavalla saadaan pienet toimijat pois.
Suomessa tuo hyväveli toiminta on niin hyväksyttyä, että kaikki tietää, että sitä tehdään, mutta kukaan ei siihen halua puuttua. Puolueet saa palkittua omiaan tai ajettua jonkun asian läpi, kun hyväksyy toisen tavalla joka ei välttämättä muuten kestäisi päivänvaloa. Saa nähdä päästäänkö tuosta koskaan eroon, kuka on se kuka oikeasti paljastaa nämä epärehelliset toimet.
Tärkeä aihe ja hyvä podcast!
HUS:n hankinnoissa on varmasti ollut paljon piilokorruptiota, koska kilpailutukset jätettiin vuosikausia tekemättä. Helsingin kaupungin Sarastia-hankinta taitaa olla aika tuore esimerkki pyöröovi-ilmiöstä.
Eduskunnasta hus johtajaksi,(junaili itselleen ja sukulaiselle rahat) takaisin eduskuntaan ja terv ministeriksi! Näin palkitaan epärehellisimmät.
Erittäin paljon!
Siis onko tosiaan niin että julkista tietoa hankkeiden päätöksenteosta ei luovuteta, ja sitten jokainen vireillepantu tietopyyntö pitää käydä hakemassa oikeuden kautta jos sieltäkään Ja tämä on ihan normaalia?
Kiitos Ivan Hyvästä "valistus kanavasta!" Minun veroprosentti on niin pieni, että se on vain "jäsenmaksu" kuulumisesta (sairaaseen) yhteiskuntaan! Siunaavin terveisin JS..
Rostila ois ollu hyvä kertoo korruptiosta
Synti rehottaa ja tulevaisuus sen mukainen, pahempaan menossa😔 hyvä haastattelu.
Tuusulassa olisi kyllä yksi mainioin esimerkki, eräs sorakeisari sukuineen huseeraa ja hämmentää....
Antoi Vantaan Kokoomuksen kaupunginhallituksen pj:lle rahaa tuomittiin lahjonnasta. Keväällä 2024 tuomio on lainvoimien ei antanut KO valitus lupaa. Mikä huolestuttavinta sama kaveri kouluttaa uusia Vantaan "kykyjä" suhmurointiin. Paikallislehti Vantaan Sanomat ei uutisoinut, koska oli oikea jäsenkirja eikä ylittänyt uutiskynnystä. Media toimii valtapuolueiden ehdoilla.
Tämä on syy miksi mikään veromäärä ei riitä ja velkaa on otettu. Rahaa on pumpattu myös ulkomaille isot kasat. Sieltä otetaan mistä helpoimmalla saadaan, siis kes...
Demokratian ongelma on että ajatellaan että tämän korjaus on "niiden joidenkin jotka tietää enemmän" vastuulla. Todellisuudessa osa valittaa, osaa ei kiinnosta vittuakaa, jotkut aukoo naamaansa niille ketkä koittaa tehdä median tekemättömät työt ja osa on niin saatanan tyhmiä tai vietävissä että sitä saadaan mitä ansaitaan. Pohja ei todellakaan ole vielä lähellä mutta tulossa kuitenkin. Suunta on varma, usko on mennyt. Hirveästi ei ole opittu jos sota on ainoa mikä tämän muuttaa.
Kyllä meitä niin paljon höynäytetään.🤔
Rehellistä ja suoraselkäistä päättäjää ei ole suomessa olemassakaan
Tämä jakso kannattaa ottaa vakavasti. Kun ihminen valitaan vaikuttavaan tehtävään ja asemaan osaamisen sijaan niin mikään ei muutu.
Raha ja hyöty ja kiima ja kateus.
Virossa ja Venäjällä ja Kiinassa 2000- luvun alussa nostettiin poliisin ja virkamiesten palkkoja.
Turvallisuus ja tehokkuus vähentää korruptiota ja väärin käytöksien rangaistavuus.
Suomessa näin ei ole toimittu. Suomi on korruption ja rikollisuuden luvattu maa.
On valtioita jossa rangaistus on vankila ja kuolema.
Suomessa henkilö siirretään toisiin tehtäviin jos mafia ja kopla meinaa paljastua. Poliisi ei aloita esitutkintaa jos päällikkö saa puhelin soiton poliittiselta päälliköltä ja poliisilta.
Arja Alho ja Alpo Rusi heitettiin aikoinaan median eteen julkiseen teloitukseen.
Tutkinta päättyy.
Teette hyvää työtä. Toivottavastii saamme korruptiota kuriin.
Muuten, Ivan, nyt menee maikkarin, ylen, ja hs:n entisiä/nykyisiä toimittajia sinne uuteen juttuun? Tuleeko siitä sillä tavalla uusi juttu?
Tuukka vapauden liittoon jos puolue heittää pihalle kuten tapana on, sinne tarvitaan ihmisiä laittamaan suomi kuntoon
Siinä menee uskottavuus jos mennään foliohattu puolueeseen. Ei kannata.
@@tenksu9250 näinkö se luotettava "valtamedia " on sinulle puolueesta kertonut, vai onko se niin että sitä uskotaan aina silloin kun on itselle mieluinen aihe tai räksytyksen kohde? käyppä puolueen sivuilla ja kerro mikä siellä on salaliittoa
@tomia89 NATO -vastaisuus vaikka tuolla Ukrainassa koko ajan Venäjä pommittaa. Sattuu olemaan jopa naapurina. Ei kiitos tuollaiselle omaa isänmaata vihaavalle puolueelle.
@@tomia89 NATO -vastaisuus teillä vaikka tuolla Ukrainassa on Venäjä kiusaamassa.
Aika erikoista mennä keskustelemaan korruptiosta jos pelottaa kertoa yksikin esimerkki seurausten pelossa kuten tässä tämä tuukka eli on osa ongelmaa kuntapolitiikkona. Henri osoitti jäätävää tietämystä jolle pitäisi maksaa mittavaa palkkaa valtakunnan virallisena korruption paljastajana/poistajana
Tämä on sodan välttämisen jälkeen tärkein asia Suomessa. Korruptio poistamalla loppuisi myös maahanmuutto ja siihen liittyvät ongelmat pitkälti. Tänne halutaan maahanmuuttajia, että heille voidaan myydä kalliilla kaikkia koulutuksia, kotoutumispalveluita, asumista yms. Maksaja ei ole tietenkään maahanmuuttaja, vaan veronmaksaja.
Tärkeä keskustelu aihe. Suon puhdistaminen pitäis aloittaa suomessakin.
Olen 25 vuotta sanonut, ettei asteikon kesken loppuminen tarkoita, ettei ole korruptiota!!
Kiitos hienoa että mätää tuodaan päivänvaloon
Ranskassa veronmaksajien järjestö teki oman dokumenttielokuvan verorahojen väärinkäytöksistä, jossa haastateltiin asiantuntijoita. Ehkä Suomessa tarvittaisiin samanlainen.
ua-cam.com/video/hcKZ6lXvy-I/v-deo.htmlsi=9x0JhBy3nHlEOs-D
Mahtavaa keskustelua.
Kuopiossakin tuli leikkikenttä. 800k euroa. Katsoin raportista..
😮
Näitä minä itsekin ihmettelen, miten leikkikenttä maksaa tuplasti enemmän kuin uusi kohtalaisen kokoinen asunto?
Ei tarvitse kuin vilkaista uutisia hallituksen levittelemistä "joululahjarahoista" ja niiden saajien kytköksistä jakelijoiden persooniin ja simsalabim. Koko piiri pieni pyörii. Vuorollaan.
Vakio kommentaattori Onni sopivasti otsikoissa 😂 Toivottavasti Ivan kysyy kokemusasiantuntijalta myös tästä
@@78Larry Onni avasi artikkelia instagramissa. Vaikutti artikkeli olevan aika puolueellista, poliittisen vastustajan mustamaalausta,muunneltua totuutta, jos häntä uskoo
Kyllä kysyikin. Siis isähän tässä taitaa olla se kokemusasiantuntija kuitenkin. Vaikea on tätäkin rahanjakoa näinä aikoina hyväksyä, vaikka tekisi mieli. Onhan tässä kerrankin yhdistys, joka toimii suomalaisuuden hyväksi. Hiukan täytyy antaa anteeksi sillä perusteella. Ja kyllähän eräät ministerit edellisissä hallituksissa ovat huolellisesti torpanneet kaikki nimenomaan esim. perussuomalaisille kaiken järjen mukaan yhtäläisesti kuin muillekin puolueille kuuluvat avustukset, kuten nuorisojärjestön kohdalla on yleensä tapahtunut. Perustelut on keksimällä keksitty, vaikka kaikki tietävät, että jakajan käsi on pysynyt nyrkissä vain ja ainoastaan poliittisen suuntauksen takia.
Kiitoksia!
Suomi on korporaatio maa mistä valtion vastuu. Henkilöt ottaa. Hyötynsä valtion hankinnoissa sen näkee 😂 en ole esteelinen 😊 tää on vihreiden siirtymästä oleva hyöty suhde josta rahat otetaan velka rahaa se menee yritykset jotka on tarkoitettu kaikille ei ainoastaan valtion osakaille päätökset menee näissä yrityksissä se on korporaation muoto.😊
Puolue joka ei verota alle 4000€ tienaavia ja siitä ylös päin verotetaan mutta ei ikinä yli 30% tienasit mitä tahansa osake tuotto max 15% ja tappiot huomioidaan myös. Tehdään suomi varakkaaksi jälleen
Vapauden liiton listoilta lähdössä vissiin vaaleihin, ei noi kokkarikkaa ymmärrä vaikka niitten pitäs.
On suomi köyhä ja köyhäksi jää.😢
Merja-media - piilokorruptio? Piilossa pysyy.
Julkisuudessa ei ole ollut esillä julkishallinnon ja Microsoftin lisenssisotkut. Ne tulevat veronmaksajille kalliiksi. Varsinkin kun Microsoft on keksinyt hyvin ovelia rahastuskeinoja lisensseissä. Suuret kaupungit käyttävät valtavia rahasummia näihin ja maksavat myös käytännössä ilmasta kun lisenssejä on käyttämättöminä. Microsoft on onnistunut pelaamaan Suomessa tilanteen niin, että on muodostunut vaikeasti aukaistava toimittajalukko. Tätä hyväksikäyttämällä nyt tekemällä kustannusten ennakoinnista ja seuraamisesta vaikeaa vedättävät kustannuksia ylöspäin. Sitä jää miettimään käyköhän Suomen Microsoftin johto kuntien päättäjien kanssa yhteisillä kekkereillä?
Tässäpä sellainen aihe josta pitäisi Suomessa puhua ja paljon! Nyt kun suomettumista ja neuvostoliiton halailua on paljon käyty läpi niin tämän aiheen käsittely on luonnollista jatkumoa sille.
Joo ja nyt ollaan rähmällään länteen.
Vastuullinen uutismedia, ei ole ikinä väittänyt, että Suomessa ei ole lainkaan korruptiota. Se on vain todennut, että tutkimusten mukaan Suomessa on vähiten korruptiota, verrattuna muihin maihin. Tuota "vähiten" sanaa ei kuitenkaan huomioida lainkaan, kuin tehdään korruptiosta uutinen.
Eihän Pohjois-Pohjanmaan lestapoikien verkosto ole millään tavalla korruptoitunut?😂
Tää podi on ihan turha, puhutaa korruptiosta mut silti hyssytellään?🤣🤣
Kiitos Ivan, tää oli hyvä 👍
Aina puhutaan jr rikollisista ja aina samassa yhteydessä ns nahkaliivi jengeistä… koska otetaan esiin jr rikollisuus jossa käytetään pukua?
Verotus ei olisi varastamista jos jokainen maksaisi reilusti oman osansa veroista niin kuin kuuluukin eikä käyttäisi edes niitä lain sallimia keinoja veroja kiertääkseen
Veroja maksaisi paremmalla mielellä, jos se ei olisi aseeton ryöstö.
@henrik9175 omallatavallaan olet oikeassa yllättävänkin monessa asiassa nykyään maksetaan jopa veroa verolle ajattelutavasta riippuen esimerkiksi veroa maksetaan jopa ansaituista eduista joista on vero jo kertaalleen maksettu joissain tapauksissa ainakin
@@jarileiri7970 Yksi esimerkki, pankit tyrkytti agressiivisesti 2000-luvun alussa omaehtoista eläkesäästämistä, mutta en itse siihen suostunut koska kun aikanaan sieltä säästöistä saat alkaa nostamaan rahaa itsellesi, niin siitä verotetaan. Täysin mielisairasta.
@@jarileiri7970 Yksi esimerkki. 2000-luvun alussa pankit tyrkytti agressiivisesti niitä omaehtoisia eläkevakuutuksia, mutta en lähtenyt siihen, koska kun aikanaan säästöistä pystyy nostamaan rahaa, siitä verotetaan. Toinen seikka että niitä vakuutuksen ehtoja muutettiin vuosien varrella siihen malliin että ihmisiltä loppui kiinnostus tyystin.
@henrik9175 juu eräs työkaveri joka oli moisen ottanu sano että miinusmerkkinen tuotto oli ollu jo jonkin aikaa aikanaan
minäkin olen korruptio asiantuntija; siellä missä on ihmisiä päättämässä toisten ihmisten rahan käytöstä on korruptiota, on aina ollut ja tulee aina olemaan ja jos se oikeasti haluttais pois niin sitähän voidaan rajoittaa valtuuksia ja valvoa mutta toki se maksaa mutta maksaako se enemmän kuin korruptio?
Kokoomus kovin "urakoitsija"
Olen Patreon tilaaja, mutta jostain syystä ainakin spotify lista päivittyy järjeästäen, että spotify:ssa näkyy myöhemmin kuin youtube eli ei järkeä patreon tilaukselle, kun sen pystyy jo youtubessa kuuntelemaan
Mikä naksuu ja poksuu Henrin mikissä? Mikki korruptoitunut?
Kokonaistaloudellisesti edullisin vaihtoehto... 😂
Taitaa olla kirjan mainostaminen vaan mielessä. Aina on tehty näin ei mitään uutta 😂
jos eiät osaa on koruptioo!
👍🏼
Ivan, korjaa toi klopoti-ääni tuolt taustalt, tai en pysty autistina enää jatkamaan podisi kuuntelemista...!
Ilmentynyt jo pidemmän aikaa ja nyt alkaa tulla mitta täyteen...
Muuten ihan tykkään kuunnella, vaik ootkin tiettyjen aiheiden suhteen melko "sinisilmäinen"... 😉
Taitaa liittyä tämän vaaleapuseroisen hemmon mikkiin/-linjaan... (Enimmäkseen...?)
Todella häiritsevä ääni!
Pukki kaalimaan vartijana.
Mistäs rikoksista Salmenia syytetään?
Asiaa👍🏻
Ei sillä, etteikö Suomessa tehtäisi huonoja julkisia hankintoja, mutta nyt on kyllä pojat studiossa paikoin aika pahasti pihalla hankintalain soveltamisesta.
Kerro kuinka. Muuten tuo mitä sanoit ei merkitse mitään.
Sehän on Suomessa vakiintunut käytäntö että lasketaan kustannusarvio niin raakasti alakanttiin että saadaan risuaitaa paperiin, ja kas kummaa kun homma on valmis niin se projekti onkin maksanut vähintään kaksinkertaisesti alkuperäiseen budjettiin nähden.
@@hannesnykanen9098 En muista tarkkaa kohtaa videossa, mutta studiossa puhuttiin mm. hankinnan jakamisesta pienempiin tilauksiin kansallisen kynnysarvon alittamiseksi, vaikka tällainen menettely on jo nyt pilkkomiskiellon nojalla kiellettyä ja mainittuja tilanteita käsitellään (todennäköisesti lainvastaisina) suorahankintoina. Lisäksi videolla puhuttiin esimerkiksi miljoonien eurojen lisätilauksista, joiden tekemistä on niin ikään rajoitettu ja joita käsitellään lainvastaisina suorahankintoina.
Videosta kävi myös ilmi, että studion asiantuntijat eivät ymmärrä julkisuuslain mukaisten tietopyyntöjen toista puolta ollenkaan, eli tarjoajayritysten asiakirjojen toimittamiseen sisältyy usein varteenotettava riski siitä, että virkamies tulisi paljastaneeksi liikesalaisuuksia. Tämä voi johtaa pahimmillaan sekä rikossyytteeseen että erittäin mittaviin vahingonkorvauskanteisiin, joissa ns. "vain taivas on rajana" mitä tulee korvauksen määrään. Tämä on keskeisesti se syy, minkä vuoksi virkamiehet eivät kovin railakkaasti toimita kaikkia pyydettyjä asiakirjoja - ainakaan sensuroimattomina.
Edellä sanotulla ei ole siis tarkoitus väittää, etteikö Suomessa olisi korruptiota, vaan ainoastaan osoittaa, että studiossa olevat henkilöt puhuvat asioista yksisilmäisesti, suoraviivaisesti ja paikoin paikkaansapitämättömästi.
ja tuo bonus homma että saa kun telee tulosta..miten noin niinkuin omasta mielstä on mennyt valtion omistamissa yhtiöissä?? paskasta toiseen paskaan
Juu, ei toimi sekään.... tekaisevat tulokset!
miks soslotat
Ikävää, että kaivelette tällaista
😅
Voi ivan kun sä oot naiivi. Eikös toi sun PS esimerkkikin ole lähes täydellinen päinvastainen esimerkki sille mihin sitä käytit? Hyvää duunia silti ja jatka samaa rataa!
IVAN! VOISITKO TEHDÄ TODELLA TÄRKEÄSTÄ AIHEESTA VIDEON? TODELLA SUURI MÄÄRÄ IHMISIÄ OVAT HUOLISSAAN BOVAER-REHUN KÄYTÖSTÄ MM. VALIOLLA/ATRIALLA/ARLA-INGMANILLA.
Olet paras ❤
Kyllä! On nyt aihetta! Hallitus ei taida herätä asialle