Ylhäältäpäin katottuna näyttää tosiaan star warsin falconilta. Aika vajavaista tietoa on millainen on sivuilta ja korkeudet yms. Tuo 1.5km ennen oleva mahdollinen törmäyksestä johtuva halkeaminen on uutta tietoa minulle.Kivinäytteestä ja tutkimusten hankaluudesta toki tiesin, että nämä joutuivat joidenkin ahdasmielisten skandien uhreiksi. Se on kyllä harmi, tuollaiset säännölliset muodostelmat pitäisi tutkia kunnolla. Jos ei ole alienien(tai muun) avaruusalus niin voi olla vaikkapa säilynyt todiste jostain ennen jääkautta ja se vasta olisikin mielenkiintoista eli rakennelma. Täällä tuo jääkausi on repinyt lähes kaikki todisteet ennen sitä eläneistä ihmisistä eikä se nyt ihme jos 3 kilometriä jäätä niin kyllä se aika rajusti maata repii, edelleen tuossa vieressä maa nousee 8mm vuodessa vaikka jääkausi loppunut jo 12 000 vuotta sitten, sen verran se jää painaa. Jos anomaliat kuten tuossa lämpötila on todistettavissa niin onhan se outo merkki. Ikävää, että on niin syvällä, ettei harrastelijat pääse sukelteleen. Ruotsi on yhtä nihkeä kaikkiin tutkimuksiin kuten Suomikin. Tällaiset pitäisi tutkia pohjamutia myöten kunnon 3d kamoilla ja ottaa näytteet syvemmältä materiaalista. Ihmetyttää verojen maksu kun ei edes näitä viitsitä tehdä vaikka armeijallakin on luppoaikaa 365 päivää vuodessa molemmissa maissa. Vaikkei nyt ihan aiheeseen juuri täsmää niin Suomessakin on satoja paikkoja joita ei saa tutkia, ettei vaarannu koulutieto, jossa Ruotsi toi sivistyksen harvahampaisten puolialastomien metsässä loikkivien junttien sekaan. Tarkoitan tällä, että juuri mitään suomalaista muinaista ihmisten rakentamaa rakennelmaa ei ole tutkittu ja niitä on satoja. Olisihan tuo harmi jos paljastuisi vaikka jotain kehitystä ja piispa Henrikin tuoma satu-uskonto ei olisikaan suomalisen sivistyksen alkuperä vaan enemmänkin jarru tai taantuma.
Erittäin mielenkiintoinen video aiheesta, jonka olin kerennyt jo unohtaa. Toivottavasti asiasta saadaan taas pian lisätietoja ja näin kanavalle lisää materiaalia. Mysteerit ja muinaishistoria ovat aina lähellä synäntä ♥
Mielenkiintoinen video! Kävi mielessä Japanin edustalta löytyvä Yonagunin raunioalue, jossa on hieman samaa muotokieltä havaittavissa, ja on myöskin veden alla. v.1539 Carta Marinassa Pohjanlahden alue oli vielä merenpinnan yläpuolella ja anomalian liepeille onkin piirretty jonkinlainen suuri kori, joka (mielestäni) eroaa hieman muusta kuvitustyylistä. Kiitos mahtavasta kanavasta ja työstä mitä mysteerien eteen teet!
Muinaisia rakennelmia, riittäähän noita. Näin Japanin Yonaguni-monumentista juttua n. 12 vuotta sitten, ja siitä lähtien on ollut selvää että ennen jääkautta tälle planeetalle on rakennettu monimutkaisia ja kehittyneitä rakennuksia. Suurin tapaus mistä juuri kukaan ei kuitenkaan puhu, on Mauritaniassa sijaitseva Richat Structure. 30km leveä muodostuma, jonka on teoretisoitu olevan jälki muinaisen kaupungin olemassaolosta. Muoto ja koko vastaa aika pitkälti Platon kuvausta Atlantiksesta. Ehkä kyseessä on jäänne Atlantiksesta, ehkä vastaavia kaupunkeja oli useita. Vedenalaisia monumentteja kyllä löytyy vähän joka kolkasta ympäri maailmaa. Jos joku sitä tuumii että miten nämä asiat ei sitten muka ole päätyneet historian kirjoihin jos ne ovat totta, niin ainoa vastaus on tietenkin: tarkoituksella.
Tämä oli aika uutinen kun löytö kerrottiin ja uutisointia tuli myös seurattua olihan se mielenkiintoinen ja aivan "kotikulmilla". Löydön vähättely alkoi ja lopuksi se ei enää ylittänyt kynnystä päästä edes otsikoihin,joka kertoo siitä miten sen täytyy kiinnostaa tahoja jotka eivät välitä valokiilasta asian suhteen. Aika ajoin tämä kuitenkin putkahtelee esiin ja tosiaankin puhutaan kivimuodostelmasta sitä oikein painottaen. Yksi asia on kuitenkin varmaa,ruotsalaiset eivät saa työnnettyä viikinkejään mukaan...taitavat kyllä vaieta muustakin.
Miehittämätön (tai olioton) tutkimusalus syöksynyt avaruudesta länsimeren pohjaan. Kansantaruista saattaa löytyä vihjeitä jos joku kalastaja sattunut näkemään tapahtuman.
@@thelaplander No joku RajaTieto-Preparaattihan se joka tapauksessa on. Mielummin ajattelen sen olevan muinainen suom.ugrilainen myytti, kuin esim. ufo.
@@mikkomertanen4978 Väinämöinenhän on e s i K r i s t i l l i s y y t e m m e symboli, kuten Jumalansynnyttäjä on ydin-Kristillisyytemme symboli. Ja sampo puolestaan symboloi saasteetonta ja energiaa-kuluttamatonta energiantuotantoa, = ~ Jumalista elämäntapaa. ☦ pidetään Jumalan Hyvät luciferin ripulivanat omilla puolillaan pohjatonta kuilua.
13:50 olin joskus yhteyksissä henkilöön joka kartoittaa meteoriittikraatereita Suomessa. Aiheena oli " kraaterimuodostelma " Orimattilan keskustaajaman ja mallusjärven välinen alue. ( keskustaajaman länsipuolella ) Hän oli sitä mieltä että, kysymyksessä on " magmakupla". Oli katsonut suomen geologisesta kartasta että, alue on kovasti rautapitoista josta päätteli asian. Tässä yhteydessä tuli esille tieto että, näitä " magmakuplia " on Ahvenanmaalla useita ( Ahvenanmaa sekä saaristo ) . Omia havaintoja. Yhden tai useamman sisäkkäisen kehän muodostamia kohteita: Orimattila(halkaisija jotain 8-10 kilometriä, länsi ). Ava/Nottholm ( länsi ) . Mossala ( luode ). Ehkä Kråklund ( itä ) ( Haga kungsgård siinä keskellä aluetta ) . Kråklundissa ei kuitenkaan niin selviä kehämuodostelmia kuin esim mossalassa. Ollen kuitenkin ympyrämuodostelma jota ei ole määritelty meteoriittikraateriksi.
Farsight Institute on tehnyt aiheesta tutkimuksen. Kolme kaukokatselijaa tutki anomalian täysin sokkona, tietämättä kohteesta etukäteen mitään. Tulokset olivat kaikki saman tapaisia. Seurailin joskus ko. instituutin ennustusvideoita ja jotkut osuivat aika hyvin nappiin. Mm. Saksan rekkaisku väkijoukkoon.
Aiheesta: anomalyn lähistöltä ei olla löydetty meteorikraateria: anomaly on melko keskellä pohjanlahtea, ja jos katsellaan ruotsin ja suomen rannikoita, anomaly on aika keskellä pyöreätä muotoa, siis rannikot kaartuvat pyöreähkösti anomalyn ympärillä, anomalyn sijoittuessa melko keskelle?
Tulva myytti osa 1 kohta 15.33-15.50 vois kertoa miten kyseinen rakennelma on tullu tonne.. Olisko suomalaiset rakentanut ton Atlantiksen ukkojenkans.? 😉
Oli palattava taas tähän videoon.. Onko tullu muuta tietoa tutkimuksista muuta kun se kolmion löytyminen missä on monttu keskellä. En o ainakaa huomannu mistään että tutkimukset muuten etenis julkisuudessa.
Ai kamala mua häiritsee tän käsikirjoitus niin paljon että voisin alkaa Myytinkertojille puhtaaksikirjoittajaksi ihan vaan suomenkielen tähden. En tarkoita tietenkään dissata vaan ilmoittaa suosiota kenties heikentvän tekijän.
Laitahan tähän yhteystietosi niin lähetän sinulle kaikkien 270 jakson käsikirjoitukset puhtaaksikirjoitettavaksi. Teen sitten niiden pohjalta uudet vedot.
@@InvaliDidea123... kommenttisi alkoi naurattaa, sorry. Oletkohan ultraäänitutkimuksia tekevä lääkäri?, joka vastikään veivasi kanssani jäätymisen kokemuksesta? Kerroin että raajan "jäätynyt tila" jatkui 7-8 tuntia tapaturmasta, ja että useat traumapolin lääkärit tota "jääylmää tilannetta" kummastelivat. Nyt lähes pari vuotta myöhemmin, mutta vasta tarkempien tutkimusten yhteydessä tämä yksilö tuhahti, ja alkoi haastaa. Takertui sanaan jäätynyt. Hymistelleen ilmoitti ettei ole voinut olla jäätynyt, koska silloin raaja olisi ollut miinusasteinen ja siihen olisi tullut kuolio, jolloin se olisi pitänyt amputoida. Todd hämmentyneenä katoin et aaa... aivan! Eikä meinannut lopettaa nokkimista silloinkaan kun sanoin että se nyt on minun kokemus siitä shokkitilasta, enkä voi sille mitään miten sinä tämän minun kertomukseni koet, miten sen tulkitset, tai miten sen omassa päässäsi käännät tai haluat käsittellä. Mainittava on että puhe ihan paikallisesta osaamisesta, joka tuntui tykkäävän "MinäOlen pätevyydestä" . Että loppusanoiksi sanonpa vaan, vastuu on myös kuulijalla. Ja kuuntelemisella ja Kuuntelemisella on todellakin eroja. Tämä video on ihan loistava, todella mielenkiintoinen, kuten jokainen video aikaisemminkin, on erittäin mielenkiintoisesti etenevä tarina, hyvin ymmärrettävällä tavalla sanoitettu, et aina ovat mielenkiinnolla odotettuja. Iso kiitos 🤗.
@@myytinkertojatmedia Jostain syystä youtube näytti kommentit vasta nyt, olen tainnut olla shadowbännätty vuosi takaperin. Yhteystietoja en tähän laita, tai välttämättä ota moista 270 kässärin taakkaa, mutta itsekin kirjoittajana/sanoittajana voisin lähteä kaljalle tampereella, puhumaan suomaan-/suomenkielen tarkoituksellisesta köyhdyttämisliikehdinnästä. Laita jep jep niin koodailen esim fesen kautta lisää. ✌
Ylhäältäpäin katottuna näyttää tosiaan star warsin falconilta. Aika vajavaista tietoa on millainen on sivuilta ja korkeudet yms. Tuo 1.5km ennen oleva mahdollinen törmäyksestä johtuva halkeaminen on uutta tietoa minulle.Kivinäytteestä ja tutkimusten hankaluudesta toki tiesin, että nämä joutuivat joidenkin ahdasmielisten skandien uhreiksi. Se on kyllä harmi, tuollaiset säännölliset muodostelmat pitäisi tutkia kunnolla.
Jos ei ole alienien(tai muun) avaruusalus niin voi olla vaikkapa säilynyt todiste jostain ennen jääkautta ja se vasta olisikin mielenkiintoista eli rakennelma. Täällä tuo jääkausi on repinyt lähes kaikki todisteet ennen sitä eläneistä ihmisistä eikä se nyt ihme jos 3 kilometriä jäätä niin kyllä se aika rajusti maata repii, edelleen tuossa vieressä maa nousee 8mm vuodessa vaikka jääkausi loppunut jo 12 000 vuotta sitten, sen verran se jää painaa.
Jos anomaliat kuten tuossa lämpötila on todistettavissa niin onhan se outo merkki. Ikävää, että on niin syvällä, ettei harrastelijat pääse sukelteleen. Ruotsi on yhtä nihkeä kaikkiin tutkimuksiin kuten Suomikin. Tällaiset pitäisi tutkia pohjamutia myöten kunnon 3d kamoilla ja ottaa näytteet syvemmältä materiaalista. Ihmetyttää verojen maksu kun ei edes näitä viitsitä tehdä vaikka armeijallakin on luppoaikaa 365 päivää vuodessa molemmissa maissa.
Vaikkei nyt ihan aiheeseen juuri täsmää niin Suomessakin on satoja paikkoja joita ei saa tutkia, ettei vaarannu koulutieto, jossa Ruotsi toi sivistyksen harvahampaisten puolialastomien metsässä loikkivien junttien sekaan. Tarkoitan tällä, että juuri mitään suomalaista muinaista ihmisten rakentamaa rakennelmaa ei ole tutkittu ja niitä on satoja. Olisihan tuo harmi jos paljastuisi vaikka jotain kehitystä ja piispa Henrikin tuoma satu-uskonto ei olisikaan suomalisen sivistyksen alkuperä vaan enemmänkin jarru tai taantuma.
Erittäin mielenkiintoinen video aiheesta, jonka olin kerennyt jo unohtaa.
Toivottavasti asiasta saadaan taas pian lisätietoja ja näin kanavalle lisää materiaalia.
Mysteerit ja muinaishistoria ovat aina lähellä synäntä ♥
Ehdottomasti jatkoa tälle jos lisätietoa ja tutkimuksia tulee !!!!
Todellakin mielenkiintoinen video, odotan innolla mitä kaikkea vielä selviää!
Mielenkiintoinen video! Kävi mielessä Japanin edustalta löytyvä Yonagunin raunioalue, jossa on hieman samaa muotokieltä havaittavissa, ja on myöskin veden alla.
v.1539 Carta Marinassa Pohjanlahden alue oli vielä merenpinnan yläpuolella ja anomalian liepeille onkin piirretty jonkinlainen suuri kori, joka (mielestäni) eroaa hieman muusta kuvitustyylistä.
Kiitos mahtavasta kanavasta ja työstä mitä mysteerien eteen teet!
Kiitoksia erittäin mielenkiintoisesta videosta ! Alkuun kuvittelin että pitkästä aikaa pätkä ilman kivenmurikoita, mutta turhaan, heh he, kiitokset !
Muinaisia rakennelmia, riittäähän noita. Näin Japanin Yonaguni-monumentista juttua n. 12 vuotta sitten, ja siitä lähtien on ollut selvää että ennen jääkautta tälle planeetalle on rakennettu monimutkaisia ja kehittyneitä rakennuksia. Suurin tapaus mistä juuri kukaan ei kuitenkaan puhu, on Mauritaniassa sijaitseva Richat Structure. 30km leveä muodostuma, jonka on teoretisoitu olevan jälki muinaisen kaupungin olemassaolosta. Muoto ja koko vastaa aika pitkälti Platon kuvausta Atlantiksesta. Ehkä kyseessä on jäänne Atlantiksesta, ehkä vastaavia kaupunkeja oli useita. Vedenalaisia monumentteja kyllä löytyy vähän joka kolkasta ympäri maailmaa.
Jos joku sitä tuumii että miten nämä asiat ei sitten muka ole päätyneet historian kirjoihin jos ne ovat totta, niin ainoa vastaus on tietenkin: tarkoituksella.
Tällä kanavalla ainakin puhutaan Richat muodostelmasta ;)
Wau, noin viikko sitten etsin uutta tietoa tästä, kiitos 😄🙏🏻💜
Synkroniteetteja :)
Oli mielenkiintoinen video.Toivottavasti selviää mikäse on,tai miten se on sinne joutunut.
Just tänää hain aiheesta tietoo pitkästä aikaa ja sit sä teit aiheesta heti videon :) kiitti :D
Kyllä kiinnostaa .kiitos!
Tämä oli aika uutinen kun löytö kerrottiin ja uutisointia tuli myös seurattua olihan se mielenkiintoinen ja aivan "kotikulmilla".
Löydön vähättely alkoi ja lopuksi se ei enää ylittänyt kynnystä päästä edes otsikoihin,joka kertoo siitä miten sen täytyy kiinnostaa tahoja jotka eivät välitä valokiilasta asian suhteen.
Aika ajoin tämä kuitenkin putkahtelee esiin ja tosiaankin puhutaan kivimuodostelmasta sitä oikein painottaen.
Yksi asia on kuitenkin varmaa,ruotsalaiset eivät saa työnnettyä viikinkejään mukaan...taitavat kyllä vaieta muustakin.
Miehittämätön (tai olioton) tutkimusalus syöksynyt avaruudesta länsimeren pohjaan. Kansantaruista saattaa löytyä vihjeitä jos joku kalastaja sattunut näkemään tapahtuman.
Kiitos hyvästä ja mielenkiitoisasta aihheesta
Olisikohan kyseessä Kalevalan tarujen uponnut Sampo?
komppaan Mikko Hämäläistä!
Ei, miksi olisi?
@@thelaplander No joku RajaTieto-Preparaattihan se joka tapauksessa on.
Mielummin ajattelen sen olevan muinainen suom.ugrilainen myytti,
kuin esim. ufo.
V(5)ÄI(1)NÄMÖI(1)NEN on Tulossa! 666 VS 777 is ON!
@@mikkomertanen4978 Väinämöinenhän on
e s i K r i s t i l l i s y y t e m m e
symboli, kuten
Jumalansynnyttäjä
on
ydin-Kristillisyytemme
symboli.
Ja sampo puolestaan symboloi saasteetonta ja energiaa-kuluttamatonta energiantuotantoa,
= ~ Jumalista elämäntapaa.
☦
pidetään Jumalan Hyvät
luciferin ripulivanat
omilla puolillaan pohjatonta kuilua.
13:50 olin joskus yhteyksissä henkilöön joka kartoittaa meteoriittikraatereita Suomessa. Aiheena oli " kraaterimuodostelma " Orimattilan keskustaajaman ja mallusjärven välinen alue. ( keskustaajaman länsipuolella ) Hän oli sitä mieltä että, kysymyksessä on " magmakupla". Oli katsonut suomen geologisesta kartasta että, alue on kovasti rautapitoista josta päätteli asian.
Tässä yhteydessä tuli esille tieto että, näitä " magmakuplia " on Ahvenanmaalla useita ( Ahvenanmaa sekä saaristo ) .
Omia havaintoja. Yhden tai useamman sisäkkäisen kehän muodostamia kohteita: Orimattila(halkaisija jotain 8-10 kilometriä, länsi ). Ava/Nottholm ( länsi ) . Mossala ( luode ). Ehkä Kråklund ( itä ) ( Haga kungsgård siinä keskellä aluetta ) . Kråklundissa ei kuitenkaan niin selviä kehämuodostelmia kuin esim mossalassa. Ollen kuitenkin ympyrämuodostelma jota ei ole määritelty meteoriittikraateriksi.
Farsight Institute on tehnyt aiheesta tutkimuksen. Kolme kaukokatselijaa tutki anomalian täysin sokkona, tietämättä kohteesta etukäteen mitään. Tulokset olivat kaikki saman tapaisia. Seurailin joskus ko. instituutin ennustusvideoita ja jotkut osuivat aika hyvin nappiin. Mm. Saksan rekkaisku väkijoukkoon.
Tästä jutusta olis kiva kuulla lisää juttua.. miks tästä ei pahemmin oo puhuttu mitään?! Ihan ku joku haluis salailla jotain
Ihan ku olis jotain mitä ei kaikki haluis salata! XD
Aiheesta: anomalyn lähistöltä ei olla löydetty meteorikraateria: anomaly on melko keskellä pohjanlahtea, ja jos katsellaan ruotsin ja suomen rannikoita, anomaly on aika keskellä pyöreätä muotoa, siis rannikot kaartuvat pyöreähkösti anomalyn ympärillä, anomalyn sijoittuessa melko keskelle?
ua-cam.com/video/xxZLBncNRXs/v-deo.htmlsi=U7JdZ2zYXQsqDTOP
Tulva myytti osa 1 kohta 15.33-15.50 vois kertoa miten kyseinen rakennelma on tullu tonne.. Olisko suomalaiset rakentanut ton Atlantiksen ukkojenkans.? 😉
Voisiko ne kraatterit olla vedenalaisia hiidenkirnuja?
Milloin saa nähdä päivitystä tähän asiaa liittyen
Toni Bollström En osaa sanoa.
Oli palattava taas tähän videoon.. Onko tullu muuta tietoa tutkimuksista muuta kun se kolmion löytyminen missä on monttu keskellä. En o ainakaa huomannu mistään että tutkimukset muuten etenis julkisuudessa.
En ole nyt hetkeen seurannut kyseistä projektia.
Mielenkiintoosta 👍
Eihän ole käytetty kuvamanipulaatiota?Olisiko avaruusalus materiasoitunut vain hieman ennen merenpohjaa
Osa kuvista taitaa olla kuvituskuvia? Tarkimmat.
Intresting
tästä olisi mukava saada uutta tietoa jos sellaista on
Gooooöd!
Ootko tekemässä tulevaisuudessa uralin alueen megaliittisista rakennelmista?
Olen tekemässä, ja Arakulskia se Gornyaa koskeva jakso jo olemassa. ”Megaliitteja”.
Aivan mainiota!
Tiesitkö muuten että välimainokset voi laittaa asutuksista haluamaasi kohtaan. Nyt mainoshetki tuli kesken lauseen :)
Kyllä tiesin :) Ehkä joskus olen tarpeeksi ahkera, että muutan ne oikeisiin kohtiin :)
Oisko tuon alla lovecraftin muinainen olento.
Live kuva
Hedelmällinen yhteys
Jes.
😎
Onkohan tuo paikka kirottu. Niin paljon ongelmia tutkimisessa ollut et vois olla.
Ei se oo.
Joku venäläisten kaasuputki 🤣 toivottavasti joskus selviää
Ai kamala mua häiritsee tän käsikirjoitus niin paljon että voisin alkaa Myytinkertojille puhtaaksikirjoittajaksi ihan vaan suomenkielen tähden. En tarkoita tietenkään dissata vaan ilmoittaa suosiota kenties heikentvän tekijän.
Lisäksi, rohkaisu ei tutkijoille riitä vaan uhkatekijät sekä rahoitus ovat vastustuksen ohella A ja Ö.
"lämpötila oli miinus yhden asteen MIKÄ KAIKKIEN HÄMMÄSTYKSEKSI OLI ALLE JÄÄTYMISPISTEEN" xDDD
Laitahan tähän yhteystietosi niin lähetän sinulle kaikkien 270 jakson käsikirjoitukset puhtaaksikirjoitettavaksi. Teen sitten niiden pohjalta uudet vedot.
@@InvaliDidea123... kommenttisi alkoi naurattaa, sorry.
Oletkohan ultraäänitutkimuksia tekevä lääkäri?, joka vastikään veivasi kanssani jäätymisen kokemuksesta?
Kerroin että raajan "jäätynyt tila" jatkui 7-8 tuntia tapaturmasta, ja että useat traumapolin lääkärit tota "jääylmää tilannetta" kummastelivat.
Nyt lähes pari vuotta myöhemmin, mutta vasta tarkempien tutkimusten yhteydessä tämä yksilö tuhahti, ja alkoi haastaa. Takertui sanaan jäätynyt. Hymistelleen ilmoitti ettei ole voinut olla jäätynyt, koska silloin raaja olisi ollut miinusasteinen ja siihen olisi tullut kuolio, jolloin se olisi pitänyt amputoida.
Todd hämmentyneenä katoin et aaa... aivan!
Eikä meinannut lopettaa nokkimista silloinkaan kun sanoin että se nyt on minun kokemus siitä shokkitilasta, enkä voi sille mitään miten sinä tämän minun kertomukseni koet, miten sen tulkitset, tai miten sen omassa päässäsi käännät tai haluat käsittellä.
Mainittava on että puhe ihan paikallisesta osaamisesta, joka tuntui tykkäävän "MinäOlen pätevyydestä" .
Että loppusanoiksi sanonpa vaan, vastuu on myös kuulijalla. Ja kuuntelemisella ja Kuuntelemisella on todellakin eroja.
Tämä video on ihan loistava, todella mielenkiintoinen, kuten jokainen video aikaisemminkin, on erittäin mielenkiintoisesti etenevä tarina, hyvin ymmärrettävällä tavalla sanoitettu, et aina ovat mielenkiinnolla odotettuja.
Iso kiitos 🤗.
@@myytinkertojatmedia Jostain syystä youtube näytti kommentit vasta nyt, olen tainnut olla shadowbännätty vuosi takaperin. Yhteystietoja en tähän laita, tai välttämättä ota moista 270 kässärin taakkaa, mutta itsekin kirjoittajana/sanoittajana voisin lähteä kaljalle tampereella, puhumaan suomaan-/suomenkielen tarkoituksellisesta köyhdyttämisliikehdinnästä. Laita jep jep niin koodailen esim fesen kautta lisää. ✌
1,5km pitkä fallossymboli...
Toinen suuri Itämeren mysteeri: Arctic Sea aluksen kaappaus...
I have no clue what you were saying but I want to know what happened.
wanha juttu
Muinaiset mysteerit vielä vanhempia.
Tilatkaa adradio.fi