Harmi ettei tuo alue taida kiinnostaa riittävästi arkeologeja. Jos siellä on sijainnut suuri kaupunki, sieltä luulisi löytyvän paljon mielenkiintoista.
Tämä Atlantis oli mahtava valtakunta ennen vedenpaisumusta ja monet kulttuurit, uskonnot kertoo tuosta kultaisesta kulta-ajasta jota he elivät ja muinaiset kirjoitukset kertoo myös tästä kaikesta.
Tämähän tukee yllättävän hyvin nämä kaikki kolme mahdollista tapahtumaa, kuten aikaisemmin kertomasi magneettikentän vuoksi ilmennyt purkaus salamasta, tai maanjäristyksen aiheuttamasta tulvasta. kyllähän näillä tarinoilla on tapana jostain saada juurensa. Jokainen on leikkinyt rikkinäinen puhelin peliä ja siihen nähden tarina on muuttunut jopa yllättävän vähän mahdollisen totuuden takaa.
Hykerryttävän mielenkiintoinen aihe ollut siitä lähtien kun ensimmäisen kerran luin Atlantiksesta vuosikymmeniä sitten.Minulla ei ole epäilystäkään sen olemassa olosta.resonoi niin vahvasti.Itse kallistun sen sijainnin suhteen Atlantin valtamereen......Oli miten oli,sijaintiaprikointi sikseen.Superkiinnostavaa!!Kiitos!
Wau olipa mielenkiintoinen video. Itse uskon Raamatun kertomuksiin ja veikkaan että moni muukin tällä kanavalla. Hieno nähdä että monissa muissakin muinaisissa mytologioissa on niin paljon yhteneväisyyksiä Raamatun kertomuksiin.
Juu tosiaan moni Raamatun tuntija arvioi että ihmiskunta ja maapallo olisi noin 6000 tuhatta vuotta vanha. En itse väitä, että näin välttämättä olisi, siksi hyvin mielenkiinnolla seuraan myytinkertojia. Keskimäärin vanhemmat mytologiat ovat ajoitettu hieman kauemmas, kuin Raamatun kertomukset, mutta moni asia osuu myös yllättävän lähelle raamatunkin aikajanaan. Esimerkiksi Saharan kuivan kauden alku osuisi raamatun vedenpaisumuksen päättymisen yhteyteen aika tarkasti.
@@ReasonAboveEverything Se on tietysti totta, mutta mitä sillä tarkoitetaan. Onko Jumala ikään, kuin aina olemassa, joten häneen ei vaikuta mitenkään ns: maallinen aika. Silti Raamatun sukuluetteloiden perusteella pystytään aika tarkasti tietämään kuinka paljon ennen ekr tapahtui vanhan testamentin tapahtumat.
Mielenkiintoinen video. Niin se maailma muuttuu "Eskoseni" Siinäpä siitä ilmaston muutos nyky "hörhöilijöistä." Pitäisi jo viimeinkin jokaisen tajuta se asia että ilmasto on muuttunut aikojen saatossa milloin kylmempään milloin lämpimämpään ilman että "lehmien pierut" olisivat näihin muutoksiin olleet nykyutopian vallitseviin vaikuttavia asioita!
Intialainen guru Shrii Shrii Anandamurti on sanonut, että Skandinavialla on ollut yhteyksiä Atlantiksen kanssa, en muista sanatarkasti miten. Hän on puhunut muutakin Atlantiksesta ja sen sijainnista, sekä myös Saharan vihreydestä vieraillessaan Espanjassa.
Jos kiinnostaa niin täältä löytyy jotain lisää Atlantiksesta ja muustakin maapallon historiasta, saman lähteen taholta, jos googlaat proutscandinavia blogspot com atlantis continent along the western coast of europe, niin eiköhän se ilmesty sieltä. Tää guru on kirjoittanut satoja kirjoja, josta minulla on sähköinen kirjasto, mutta en tiedä löytyiskö sieltä sen enempää Atlantiksesta, monista maista kyllä.
Muinaiskulttureiden aikana oli käytössä kuu-kalenteri, jossa oli 13 kuukautta, jos 28800 jaetaan 13, se tekee 2215ja kun siihen lisätään 2000, se tekee vain 4215 vuotta. jos esim. raamatun ajan määritys käännetään, se ei ole päivä, vaan ajasta, aikaan, tuolloin sumerin vedenpaisumus ajottuisi juuri 3000 vuotta sitten johon on myös arkeologisia todisteita.
Kreikkalainen Solo todisti ja tiesi atlantiksesta ja se valtiomies Solon kuuli omalta isoisältään joka kertoi mahtavasta atlantis valtakunnasta joka oli ennen vedenpaisumusta kaunis ja mahtava valtakunta.
Hebrean kieli on yksi vanhimista kielistä ja sitä kirjoitettiin myös nuolenpäinä. Ja Foinikealaiset puhuivat Hebrea. mm Byblos on hebreaksi Gebal, ei siis Byblos. Byblos on yksi vanhimmista foinikealais kaupungeista ja 2000 vuotta sitten siellä oli kuninkaita joiden nimet muistuttaa egyptin faaraoiden nimiä, jopa samalta aikakaudelta.
ongelma Atlantiksen kohdalla on se että noin 10000 vuotta sitten napolin jättiläis tulivuoren purkaus hävitti länsi välimeren alueen joka kyllä sopii solon kertomukseen, mutta alueelle saapui juuri idästä uudet asukaat, eli yhteys egyptiin on ja yhteiskunnat todellakin taantui, tuolloin. mutta keitä nämä uudet asukaat olivat? foinikelaisiako?
ja toinen huomiota herättävä huomio on egyptin jumalperheen 8 jumalaa, eli 4 jumalparia, se on sama kuin poseidonin pojat Atlantiksesta, mikäli Atlatis sijaitsi Afrikan silmässä, niin Tantaros on espanjassa ja aluetta todellakin kutsuttiin samalla nimellä.
Moro,tiedätkö tekeväsi valotyötä tiedostaen,vai teetkö tiedostamatta,tietäen vain että olet oikella tiellä tekemällä tätä,tuntien intohimoa tähän työhösi,jos et tee tiedostaen,kysy itseltäsi mistä tämä tunne tehdä tätä tulee.ja odota vastausta.
Oletko perehtynyt Rudolf Steinerin kirjoituksiin! Hän kuvaa pääosin 1900-luvun alusta kuolemaansa 1924 välisenä aikana maailman kehittymistä kuten planeettojen tiivistymistä. Hä kirjoittaa muinaisista Lemuriata ja Atlantiksesta. Hän oli hengentieteellisen tutminuksen perustaja siinä mielessä, että hän osoitti väitöskirjassaan Vapauden filosofia, että henkisiä asioita voidaan tutkia tieteellisin menetelmin, hengentieteellisin menetelmin. Mielen kiintoista on että noin kymmenkunta vuotta sitten luin tai kuulin - en muista - että tiedemiehet ovat havainneen planeettojen muodostuksen tapahtuvan tähtipölyn tiivistymisen kautta. Mutta Steinerin mukaan ennen materiaalista vaihetta edelsi ei-materiaalinen vaihe jota hän kuvaa vaikeutena kuvata asiaa, jota ei fyysisin silmin voi nähdä. Nyt hyppään Urantia kirjaan! Siinä kerrotaan sama mihin nykyinen hiukkastutkimus on päätynyt, että on olemassa vain energiaa, joka voi ”tiivistyä” näkyväksi aineeksi. Toisin sanoen Rudolf Steinerin hengentieteellisille tutkimukimuksille löytyy yhä enemmän katetta. Urantia kirja taas on yli 2000-sivuinen valtava opus kattaen henkiset hierarkiat, ihmiskunnan kehitykset ja sen eri vaiheet, sivilisaatioiden kehityksen, Adamin ja Eevan ja Paratiisin, taivaalliset auttajat ja Jeesuksen elämän sekä paljon muuta. Uskon, että nyt joukossamme on jo mittava määrä henkisiä ihmisiä, jotka askaroivat tietoisuuden ja moraalisten kysymysten oarissa ja heillä on valmiutta ymmärtää Steineria. Hengentieteellisessä tutkimuksessa tutkimus voi tapahtua ainoasta niin että instrumenttina on oma henkinen entiteetti. Tutkimus voi onnistua kun ihminen on jalostanut henkisen ja moraalisen pohjan niin että henkimaailma avautuu. Se on myös vaarallinen alue, joka voi viedä ihmisen tuhoon ellei hän osaa toimia oikein. Tähän Steiner opastaa henkiselle tielle lähtenyttä.
Nää on kyllä mielenkiintoisia haluisin tosiaan uskoa näihin hävinneisiin sivilisaatioihin mut oon sen verran aivopesty lammas et haluasin varmistuksen "valtamedialta" tai isolla mitalla annettuna että väitteet pitää paikkansa !
Ei taida Atlantis meitä paljon auttaa siinä missä joku paratiisi selitys,ihme vauhkoominen jostain hävinneestä kulttuurista kyse jostain Jeesuksen kieltämisestä tässä !!!
Kovin tässä kaupataan epäjumalia. Mennyt maailma kyllä tosiaankin hukutettiin maailmanlaajuisessa tulvassa, mutta sen teki tasan ja ainoastaan Yksi ainut Elävä Jumala. Näillä pitkillä epäjumalien selitysmalleilla, ei ole mitään todellista tekemistä, todellisen maailmanhistorian kanssa.
Minä tiedän Jumalan olemassaolon, koska olen uudestisyntynyt Jumalan Hengestä. Olen syntynyt 1967 ateistiseen kotiin. Uskoviin törmäsin vasta 1985 elokuussa, kun bändikaverini halusivat yhtäkkiä teetupaan. Seurasin muikeana perässä. Ne tiesivät jotain, jonka luin rivien välistä. 24.5.1987 tein päätöksen tehdä Jumalan tahdon. 27.5 noin klo 18, Jumalan Henki tuli minuun ensimmäisen kerran. Tiesin heti, että Jumala on olemassa ja myös että Jumalan Henki on täysin yliluonnollinen. Kolmanneksi huomasin, että Jumalan Henki on täysin puhdas. Sisältäni joutui poistumaan jotain, jota en tiennyt siellä koskaan olevankaan. Minusta tuli uudestisyntynyt Jumalan lapsi, jonka sydämessä asuu Kristuksen iankaikkinen Henki.
Uskon että Atlantis oli olemassa,mannerlaatat liikkuvat joten paikan etsiminen on kyllä vaikeaa,silti monet ikivanhat tarut näistä muinaisajoista kertovat,en usko että ne ovat pelkkiä tarinoita! Aikana jolloin ei ollut kirjoitettua historiaa oli puhuttu historia joka säilyy aina!
Harmi ettei tuo alue taida kiinnostaa riittävästi arkeologeja. Jos siellä on sijainnut suuri kaupunki, sieltä luulisi löytyvän paljon mielenkiintoista.
Hyvin olit jälleen onnistunut koostamaan aihetta. Mainiota!
Erittäin mielenkiintoinen ja vahvisti myös samalla omia tutkimuksia. Lisää tälläisiä kiitos.😊
Todellakin viihdyin taas! Jälleen uskomattoman hyvää videoo oot painanu!
Tämä Atlantis oli mahtava valtakunta ennen vedenpaisumusta ja monet kulttuurit, uskonnot kertoo tuosta kultaisesta kulta-ajasta jota he elivät ja muinaiset kirjoitukset kertoo myös tästä kaikesta.
Unohtamatta Kari Tapion laatu biisiä aiheesta 😜👌
Tämähän tukee yllättävän hyvin nämä kaikki kolme mahdollista tapahtumaa, kuten aikaisemmin kertomasi magneettikentän vuoksi ilmennyt purkaus salamasta, tai maanjäristyksen aiheuttamasta tulvasta. kyllähän näillä tarinoilla on tapana jostain saada juurensa. Jokainen on leikkinyt rikkinäinen puhelin peliä ja siihen nähden tarina on muuttunut jopa yllättävän vähän mahdollisen totuuden takaa.
Hieno video!
kiitos Thomas
Hykerryttävän mielenkiintoinen aihe ollut siitä lähtien kun ensimmäisen kerran luin Atlantiksesta vuosikymmeniä sitten.Minulla ei ole epäilystäkään sen olemassa olosta.resonoi niin vahvasti.Itse kallistun sen sijainnin suhteen Atlantin valtamereen......Oli miten oli,sijaintiaprikointi sikseen.Superkiinnostavaa!!Kiitos!
Minua kiehtonut tämä aihe aina suuresti. Kommenttiasi lukiessa kun sanoit että resonoi vahvasti sain alloittain 6x kylmät väreet. Ihmeellistä
Wau olipa mielenkiintoinen video. Itse uskon Raamatun kertomuksiin ja veikkaan että moni muukin tällä kanavalla. Hieno nähdä että monissa muissakin muinaisissa mytologioissa on niin paljon yhteneväisyyksiä Raamatun kertomuksiin.
Juurikin näin, on ollut helpompaa käännyttää ihmisiä uusien uskomusten pariin kun on otettu mukaan heidän vanhaa tarustoaan.
Juu tosiaan moni Raamatun tuntija arvioi että ihmiskunta ja maapallo olisi noin 6000 tuhatta vuotta vanha. En itse väitä, että näin välttämättä olisi, siksi hyvin mielenkiinnolla seuraan myytinkertojia. Keskimäärin vanhemmat mytologiat ovat ajoitettu hieman kauemmas, kuin Raamatun kertomukset, mutta moni asia osuu myös yllättävän lähelle raamatunkin aikajanaan. Esimerkiksi Saharan kuivan kauden alku osuisi raamatun vedenpaisumuksen päättymisen yhteyteen aika tarkasti.
@@hanssuontama6755 Raamatussa Jumala sanoo useaan otteeseen, että hänen aikansa kulkee eri tavalla kuin ihmisten. Se vetää maton ajoituksen alta.
@@ReasonAboveEverything Se on tietysti totta, mutta mitä sillä tarkoitetaan. Onko Jumala ikään, kuin aina olemassa, joten häneen ei vaikuta mitenkään ns: maallinen aika. Silti Raamatun sukuluetteloiden perusteella pystytään aika tarkasti tietämään kuinka paljon ennen ekr tapahtui vanhan testamentin tapahtumat.
Kiitos videosta! Nää sun pätkät on loistavia tiedonmurusia, palaset alkaa loksahtelee kohalleen! :)
Mielenkiintoinen video. Niin se maailma muuttuu "Eskoseni" Siinäpä siitä ilmaston muutos nyky "hörhöilijöistä." Pitäisi jo viimeinkin jokaisen tajuta se asia että ilmasto on muuttunut aikojen saatossa milloin kylmempään milloin lämpimämpään ilman että "lehmien pierut" olisivat näihin muutoksiin olleet nykyutopian vallitseviin vaikuttavia asioita!
Kiitos taas todella mielenkiintoista videosta, nämä antaa todella paljon ajattelemaan aihetta
200 m leveä hevosrata! Mahtava paikka!
Kiitos hienosta videosta. Tämä tosin vesittää Bockin saagassa kerrotun Alt land is tarinan :)
Joonas Bock ikävä kyllä (minun mielestäni) kirjoitti kiehtovia satuja.
@@myytinkertojatmedia joo samaa mieltä. Ei kaverilta ainakaan mielikuvitusta puuttunut
Kiitos paljon, ihan mahtavaa että löysin nämä videot
Intialainen guru Shrii Shrii Anandamurti on sanonut, että Skandinavialla on ollut yhteyksiä Atlantiksen kanssa, en muista sanatarkasti miten. Hän on puhunut muutakin Atlantiksesta ja sen sijainnista, sekä myös Saharan vihreydestä vieraillessaan Espanjassa.
Jos kiinnostaa niin täältä löytyy jotain lisää Atlantiksesta ja muustakin maapallon historiasta, saman lähteen taholta, jos googlaat proutscandinavia blogspot com atlantis continent along the western coast of europe, niin eiköhän se ilmesty sieltä. Tää guru on kirjoittanut satoja kirjoja, josta minulla on sähköinen kirjasto, mutta en tiedä löytyiskö sieltä sen enempää Atlantiksesta, monista maista kyllä.
Hyvin, hyvin kiinnostavaa. Hyvä! Minua on aina kiinnostanut Atlantis.
Kiitos, olipa hieno aihe.😊
Kiitos erittäin mielenkiintoisesta videosta!
Nämät sinun teokset ovat kyllä hyviä. 🤩
Muinaiskulttureiden aikana oli käytössä kuu-kalenteri, jossa oli 13 kuukautta, jos 28800 jaetaan 13, se tekee 2215ja kun siihen lisätään 2000, se tekee vain 4215 vuotta. jos esim. raamatun ajan määritys käännetään, se ei ole päivä, vaan ajasta, aikaan, tuolloin sumerin vedenpaisumus ajottuisi juuri 3000 vuotta sitten johon on myös arkeologisia todisteita.
Atlantis oli puolijumalten valtakunta ja heillä oli jumalallista ja kaunista teknologiaa ja poseidon jumalan lapsia asui sielä.
Olipas hyvä video !!!!
Kreikkalainen Solo todisti ja tiesi atlantiksesta ja se valtiomies Solon kuuli omalta isoisältään joka kertoi mahtavasta atlantis valtakunnasta joka oli ennen vedenpaisumusta kaunis ja mahtava valtakunta.
Lähde?
Fatlandis sijaitsee nykyisen känädän alapuolella ja sieltä kulttuuri on levinnyt jopa tänne pohjolaan🙂
Mielenkiintoinen tarina
ATL--tavu on ominainen meksikon aztekkikielessä kuten co-atl, käärme. Olen kuullut hypoteesin yhteisestä alkuperästä alt-antis sanan kanssa.
korjaus" atl-antis"
Voisiko suuri vedenpaisumus liittyä jääkauden sulamisvesiin?
Kyllä.
Hebrean kieli on yksi vanhimista kielistä ja sitä kirjoitettiin myös nuolenpäinä. Ja Foinikealaiset puhuivat Hebrea. mm Byblos on hebreaksi Gebal, ei siis Byblos. Byblos on yksi vanhimmista foinikealais kaupungeista ja 2000 vuotta sitten siellä oli kuninkaita joiden nimet muistuttaa egyptin faaraoiden nimiä, jopa samalta aikakaudelta.
Greenland.anteeksi siis grönlanti jään peitteen alla...ei Atlantista sen pidemmältä tarvi etsiä...
ongelma Atlantiksen kohdalla on se että noin 10000 vuotta sitten napolin jättiläis tulivuoren purkaus hävitti länsi välimeren alueen joka kyllä sopii solon kertomukseen, mutta alueelle saapui juuri idästä uudet asukaat, eli yhteys egyptiin on ja yhteiskunnat todellakin taantui, tuolloin. mutta keitä nämä uudet asukaat olivat? foinikelaisiako?
ja toinen huomiota herättävä huomio on egyptin jumalperheen 8 jumalaa, eli 4 jumalparia, se on sama kuin poseidonin pojat Atlantiksesta, mikäli Atlatis sijaitsi Afrikan silmässä, niin Tantaros on espanjassa ja aluetta todellakin kutsuttiin samalla nimellä.
Moro,tiedätkö tekeväsi valotyötä tiedostaen,vai teetkö tiedostamatta,tietäen vain että olet oikella tiellä tekemällä tätä,tuntien intohimoa tähän työhösi,jos et tee tiedostaen,kysy itseltäsi mistä tämä tunne tehdä tätä tulee.ja odota vastausta.
Sehr gut! 👏
koraanissa on maininta, että ennenkuin aikamme maanpallolla päättyy tulee sahara olemaan jälleen vihreä paratiisi, jossa virtaa jokia!!
En tiiä miten oon missannu tän mutta oli hyvä video
Eikkös Haarpilla olisi helppo kartoittaa mitä saharakin kätkee?
Tarkoittanet Lidar-skannausta?
en.wikipedia.org/wiki/Lidar
Oletko perehtynyt Rudolf Steinerin kirjoituksiin! Hän kuvaa pääosin 1900-luvun alusta kuolemaansa 1924 välisenä aikana maailman kehittymistä kuten planeettojen tiivistymistä. Hä kirjoittaa muinaisista Lemuriata ja Atlantiksesta. Hän oli hengentieteellisen tutminuksen perustaja siinä mielessä, että hän osoitti väitöskirjassaan Vapauden filosofia, että henkisiä asioita voidaan tutkia tieteellisin menetelmin, hengentieteellisin menetelmin. Mielen kiintoista on että noin kymmenkunta vuotta sitten luin tai kuulin - en muista - että tiedemiehet ovat havainneen planeettojen muodostuksen tapahtuvan tähtipölyn tiivistymisen kautta. Mutta Steinerin mukaan ennen materiaalista vaihetta edelsi ei-materiaalinen vaihe jota hän kuvaa vaikeutena kuvata asiaa, jota ei fyysisin silmin voi nähdä.
Nyt hyppään Urantia kirjaan! Siinä kerrotaan sama mihin nykyinen hiukkastutkimus on päätynyt, että on olemassa vain energiaa, joka voi ”tiivistyä” näkyväksi aineeksi.
Toisin sanoen Rudolf Steinerin hengentieteellisille tutkimukimuksille löytyy yhä enemmän katetta. Urantia kirja taas on yli 2000-sivuinen valtava opus kattaen henkiset hierarkiat, ihmiskunnan kehitykset ja sen eri vaiheet, sivilisaatioiden kehityksen, Adamin ja Eevan ja Paratiisin, taivaalliset auttajat ja Jeesuksen elämän sekä paljon muuta.
Uskon, että nyt joukossamme on jo mittava määrä henkisiä ihmisiä, jotka askaroivat tietoisuuden ja moraalisten kysymysten oarissa ja heillä on valmiutta ymmärtää Steineria. Hengentieteellisessä tutkimuksessa tutkimus voi tapahtua ainoasta niin että instrumenttina on oma henkinen entiteetti. Tutkimus voi onnistua kun ihminen on jalostanut henkisen ja moraalisen pohjan niin että henkimaailma avautuu. Se on myös vaarallinen alue, joka voi viedä ihmisen tuhoon ellei hän osaa toimia oikein. Tähän Steiner opastaa henkiselle tielle lähtenyttä.
Oonkin oottanu et joku tekee tästä suomalaisen videon :) kattonu sen Bright insight versioita
Nää on kyllä mielenkiintoisia haluisin tosiaan uskoa näihin hävinneisiin sivilisaatioihin mut oon sen verran aivopesty lammas et haluasin varmistuksen "valtamedialta" tai isolla mitalla annettuna että väitteet pitää paikkansa !
Olettaen että nyt on vuosi 2020.
Mutta kun se ei ole, eikä Plato käyttänyt Juliaanista kalenteria :o/
Miten Platon ilmaisi sen Atlantiksen tuhon ajankohdan?
Ehkä ne hakkas puut ja sitten aavikko sai vallan.. Kiinassa ne torjuu semmosta istuttamalla puita
One of the "non Atlantises". Was likely created by "thunderbolts of the gods".
I agree completely.
Ei taida Atlantis meitä paljon auttaa siinä missä joku paratiisi selitys,ihme vauhkoominen jostain hävinneestä kulttuurista kyse jostain Jeesuksen kieltämisestä tässä !!!
Check out farsight.com they remote viewed this location.
atlantis on totta
Kovin tässä kaupataan epäjumalia. Mennyt maailma kyllä tosiaankin hukutettiin maailmanlaajuisessa tulvassa, mutta sen teki tasan ja ainoastaan Yksi ainut Elävä Jumala. Näillä pitkillä epäjumalien selitysmalleilla, ei ole mitään todellista tekemistä, todellisen maailmanhistorian kanssa.
Päinvastoin. Myytit ovat todellisen maailmanhistorian kulmakivi.
Myyttejä on toki mielenkiintoista avata, mutta lopulta ne yksityiskohdat sopivat parhaiten Genesiksen ilmoittamaan maailmanhistoriaan.
Thomas Mäenpää Kannattaa tutustua sumerilaisiin eepoksiin. Sieltä on moni Raamatun tarina kopioitu.
Sumerilaiset ovat Nooan jälkeläisiä. Siellä tehtiin kaikkea, koska muita ihmisiä ei ollut vielä levittäytynyt maailmankolkkiin.
Minä tiedän Jumalan olemassaolon, koska olen uudestisyntynyt Jumalan Hengestä. Olen syntynyt 1967 ateistiseen kotiin. Uskoviin törmäsin vasta 1985 elokuussa, kun bändikaverini halusivat yhtäkkiä teetupaan. Seurasin muikeana perässä. Ne tiesivät jotain, jonka luin rivien välistä. 24.5.1987 tein päätöksen tehdä Jumalan tahdon. 27.5 noin klo 18, Jumalan Henki tuli minuun ensimmäisen kerran. Tiesin heti, että Jumala on olemassa ja myös että Jumalan Henki on täysin yliluonnollinen. Kolmanneksi huomasin, että Jumalan Henki on täysin puhdas. Sisältäni joutui poistumaan jotain, jota en tiennyt siellä koskaan olevankaan. Minusta tuli uudestisyntynyt Jumalan lapsi, jonka sydämessä asuu Kristuksen iankaikkinen Henki.
Uskon että Atlantis oli olemassa,mannerlaatat liikkuvat joten paikan etsiminen on kyllä vaikeaa,silti monet ikivanhat tarut näistä muinaisajoista kertovat,en usko että ne ovat pelkkiä tarinoita!
Aikana jolloin ei ollut kirjoitettua historiaa oli puhuttu historia joka säilyy aina!
Ei ollu salmelan mika
Solonin isoisä tiesi atlantiksesta ja Solon todisti ja tiesi atlantiksesta joka oli ennen vedenpaisumusta.
Lähde?