Aivan loistava heppu, legenda jo eläessään❤ Esim Kummeli Kultakuume leffa on kokonaisuutenakin ehkä yksi suomen parhaimmista. Siinä on loistava tarina, seikkailu ja leffa rullaa muutenkin hyvin. Tonnin seteleitä unohtamatta. Hyviä sketsejä on niin monta sekä loistavia hahmoja. Kiitos & RIP Heikki!❤🙏🏻🫡
Kiitos kun kuulit toiveeni ja teit videon Kummeli, Autot elokuvien, laulaja, lauluntekijän ja kitaristin Heikki Silvennoisen elämästä kiitos kaikesta ja lepää rauhassa legenda: Se oli tonnin seteli. 😢🕊❤
Voi voi, näin sitä sitten elämässä tapahtuu menetyksiä. Hessu oli hieno näyttelijä, muusikko ja tuttu näky Ilveksen peleissä. Tänään Ilves-ifk pelissä muistellaan Hessua. On kyllä haikeat fiilikset jo ennen peliä. Kevyet mullat!
Katsokaa myös japen leffavlogin jakso muistelu ja kunnianosoitus Heikki Silvennoisesta. Jape on tehnyt myös hyvän katsauksen kummeli elokuva tuntannosta. Myös veskusta löytyy häneltä hyvä video.
Mun lempi sketsi on kumikorjaamo veljekset Kinnula😂 koska olen itse kotoisin Ylihärmästä ja sketsi kertoo härmäläisestä autokorjaamon arjesta....isäni on ruuvannut autoja koko ikäni ja kun näin tämän sketsi televisiosta ensimmäistä kertaa niin tuli naurettua melkein kuset housuissa😂😂isäni on ihan saman näköinen kun Kahila tuossa sketsissä ja se ei ainakaan helpottanut naurua ollenkaan...kevyet mullat mun nuoruuteni tärkeimmälle henkilölle🙏🙏
Tulee mieleen ihan tuo Kummelin alku kun siirryin uuteen kouluun yläasteelle ja suurin osa kavereista oli uusia. Kyllä se tuo Kummeli huumori oli silloin se kaikkia yhdistävä tekijä❤. Legendaarista!
Kiitoksia 🙏 Iso arvostus Silvennoisen lahjakkuudelle.Uskomaton.Itku tullut jo monta kertaa katsoessa ohjelmia,haastatteluja joissa on .Eilen Kummeli porukan,Leppilammen , Kuustosen,Erja Lyytisen muistelot olivat suorastaan sydäntä särkeviä.
Minä olin 90 luvun lapsi ja nuori mutta minulta kummeli meni silloin täysin ohi ja ihmettelin aina hokemia mitä toiset lapset matkivat koulussa. Nyt aikuisena olen löytänyt sen kummelin perimmäisen olemuksen ja päässyt sisään siinä esitettyyn huumoriin elokuvien ja suoratoistosta näkyvien sarjojen myötä.
Jääkiekkoa pelatessa vuodesta -97 tulee kyllä mieleen vahvasti kummeli storiesin jääkiekko sketsit sekä tietysti Speedy ja Saku. Nää läpät oli kyllä semmosia mitä matkittiin koulussa ja lätkäkopissa. Kyllä oli meidän puutyömaikalla tekemistä meidän kanssa kun sitä piti välillä nöyryytellä 😂
Kyllä Silvennoista kiinnosti uskonnollinen tematiikka Minä tykkään Kylien kauppa sketseistä. Paikka on minulle tuttu. Silvennoinen asui lähellä , mutta koskaan en nähnyt häntä livenä.
Kiitos Petteri videosta. mä muistan lapsena kun Kummeli sarjat alko siitä asti olen ollut innokas Kummeli fani. Kyllä aika lailla kävi tunteet pinnassa kun siitä julkaistiin että Heikki on kuollut eikä sitä halua vieläkään usko todeksi että kummeli on historiaa. Heikki toi paljon iloa meille kaikille musiikin ja sketsien muodossa.
Loistavaa, että hienoa miestä kunnioitetaan videon muodossa. Hänen poismenonsa kyllä pysäytti ja kosketti todella. ❤ Ai niin. Se on muuten Kangasalle, ei Kangasalalle. 😉
Kummeli-kirja on hyvä. Perustuu moni sketsi Heikin kokemuksiin. Esim ohjeistamispäällikkö oli oikeasti Ylen työntekijä. Kuten myös Kouhia oli kaupungilla työnjohtaja joka koitti sanonnalla "älkää itseänne teloko" hillitä juopottelevia työntekijöitä😁
Etkö nähnyt petteri nähnyt uutista missä kultakuume 2 oli valmistunut valmiiksi samana päivänä kun heikki kuolin ylen haastis ja unohdit lääkärit tulessa ja lihaksia ja luoteja mihin kontio ja parmas perustuu
Oma suosikki ehdottomasti kummeli jackpot. Hyvin muistissa kun kävin pikkupoikana katsomassa leffan teatterissa ja sen jälkeen leffa tullut katsottua varmaan 10 kertaa, aina jaksaa naurattaa :D
Silloin aikoinaan kun Kummeli tuli telkkarista siitä puhuttiin seuraavana päivinä ja tietenkin sketsejä toisteltiin. En tiennyt Silvennoisesta mitään, en edes, että oli oikeesti muusikko :) Hienon uran Silvennoinen teki ja sai siitä nauttia eläessään... Iso kiitos isolle staralle :) Kummeli sarjasta on mahdotonta sanoa vain yhtä hyvää hahmoa, kun niitä on monta. Speedy ja Saku on yksi näistä parhaista :)
Kummelit ei oikein muhun napannut kun koulussa puolipakolla samoja sketsejä vain katsottiin. Heikki on kyllä saanut paikan sydämessä Autot elokuvan Martin kautta enemmän kun siskonlasten kanssa on Autoja katsottu paljon. Hinausauto Martti joutui itse hinattavaksi. R.I.P. Heikki Silvennoinen
Tulikos Aatami ja Beetami mainittua muualla, kuin "Pelikaani turbiinissa" klipissä. Siinä oli kuitenkin merkittäviä sketsejä, joita toistellaan vaikka sarjaa ei ole strimattavana, eikä edes dvd-versiona. Onneksi olin "hauskimmat ohjelmat nauhalle" tyyppi ja koko sarja löytyy VHS kaseteilta.
Mulle Heikki Silvennoinen oli Matti Näsä ja monet muut Kummeli hahmot ja autot elokuvien Suomi dubbi versio Martti. Silvennoinen toi paljon iloa lapsena ja myös paljon vanhemmalla iällä.Lepää rauhassa Heikki Silvennoinen 1954-2024.
Silvennoisen näyttelijän lahjat oli kyllä melkein samaa tasoa kitaransoiton kanssa. Suomessa on todella monta koulutuksen käynyttä näyttelijää, jotka siitä huolimatta ovat roolisuorituksissaan kömpelömpiä kuin Silvennoinen koskaan.
Itse en ollut Kummeli katsojia, mutta Silvennoinen on tuttu Ralli Raita elokuvasta Seppo "Sladi" Pesosena. Hyvä leffa suosittelen kahtoo. Lepää rauhassa legenda.
Kyllä toi uutinen kans raapaisi itseään kun aina ollut Kummeli fani ja muutenkin tykännyt Silvennoisen näyttelijä taidosta. Se on kans huomannut kuinka paljon Kummeli sanoja käytän arkipäivä puheissa tai viesteissä esim Ookke, Doddii, Selvä, Kylä lähtee ja Asia kunnossa. Perheessä joka jouluna ollaan katsottu Kummeleitten Joulu jakso ja niin tullaan katsomaan ensi viikollakin. Muistan 2010 kun olin sellainen 6v nassikka ja ensimmäistä kertaa näin Kummelit livenä ja ne muistaakseni esintyi Helsingin Pasilassa. Viime viikkoina on tullut paljon katsottua "Mä tuun kellottaa sua" sketsiä ja tullut katsottua Kummeleita ylipäätään. Tuossa kun oli eilen toi muistotilaisuus ja tuli tietoon että he olisivat tehneet Kultakuume 2 elokuvan mutta kyllä se parempi on vain että se leffa projekti jää siihen, Silvennoisen saappaita ei täytä kukaan. Mahtava video aiheesta ja kepeät mullat Heikki ❤
Tuli kyllä ikävä, vaikkei koskaan tavattukaan. Ja ehkä eniten tässä harmittaa se, että kummeli kultakuume jatko ossa oli juuri tekeillä.. noh, sitä elokuvaa ei ehkä koskaan tulla näkemään.. lennä korkealle heikki🕊️
Olin Gähiksen kanssa menossa katsomaan asuntoa ja Gähis kysyi että miten mennään. Sanoin että mark2 auton osto tyylillä, että lista roikkuu iissss, maalit epätasaiset iisss etc. Eiköhän vaan katsota asunto oli vastaus. Katsoin kaikki Kummelit alusta lähtien. Hieno sarja ja mainiot näyttelijät.
Siltahanke ja satelliitti helvetin Pää perkele tavallaan ennusti koko tämän nykyajan maailma pikku Henry kertoo totuuden😂 Martti Mielikäinen sillä saattaa olla minulta saatu takki Kärppä aikoinaan pyysi sitä takkia ja minä annoin sille se sanoi että tämä menee jonnekin😂
Kyllä ne taisi olla Matti Näsä sekä Speedy ja Saku jotka ehkä eniten kolahti; kai niissä näkee palan itseä ja sehän älähtää johon kalikka kalahtaa mutta se älähdys on kyllä ollu pitelemätöntä naurua tässä tapauksessa.
Silvennoinen oli hieno muusikko, mutta ei Kummelinkaan merkitystä pidä väheksyä. Kummelia voisi sanoa Suomen Monty Pythoniksi. Ehkä huumori ei ollut aivan samanlaista, mutta mä näen niissä silti samankaltaisuutta. Molemmat ryhmät ikään kuin jatkoi elämäänsä kaikenlaisten muiden projektien muodossa. Vaikutus Suomen kollektiiviseen tietoisuuteen on valtava. Heikki oli suorastaan nero komedian saralla. Hän osasi olla hauska edes sanomatta mitään. Ihmisenä vaikutti todella fiksulta ja leppoiselta mieheltä.
15:29 Itselläni juuri päinvastoin. En ole oikein koskaan ymmärtänyt mikä niissä sketseissä muka on niin hauskaa (ehkä muutamaa lukuunottamatta), mutta niistä elokuvista tykkään huomattavasti enemmän.
Jos joskus markat otetaan käyttöön, niin 1000 markan seteliin pitäisi pistää Heikki Silvennoisen tonnin seteli ilme.
Puhut asiaa ja se sopisi myös euroon
Kyllä👍
@@Leopez02 niin sopis
No totta tosiaan!
Joo tää kyl toimis!
Silvennoinen oli Kummelin sydän, ilman häntä Kummeli ei olisi Kummeli.
Tai ainakaan yhtä muistettava
Joo mutta Kahilainen hauskin kummeli.
Heikki Silvennoinen näytteli kyl erittäin hyvin myös elokuvassa "Vuonna 85"😢👍💪
Ps muistatteko vielä Kummeli V😂👍
@roniojala8566 joo oon nähnyt Vuonna 85 elokuvan ja Heikki oli paras siinä!
Aivan loistava heppu, legenda jo eläessään❤
Esim Kummeli Kultakuume leffa on kokonaisuutenakin ehkä yksi suomen parhaimmista.
Siinä on loistava tarina, seikkailu ja leffa rullaa muutenkin hyvin.
Tonnin seteleitä unohtamatta.
Hyviä sketsejä on niin monta sekä loistavia hahmoja.
Kiitos & RIP Heikki!❤🙏🏻🫡
Kiitos kun kuulit toiveeni ja teit videon Kummeli, Autot elokuvien, laulaja, lauluntekijän ja kitaristin Heikki Silvennoisen elämästä kiitos kaikesta ja lepää rauhassa legenda: Se oli tonnin seteli. 😢🕊❤
Voi voi, näin sitä sitten elämässä tapahtuu menetyksiä. Hessu oli hieno näyttelijä, muusikko ja tuttu näky Ilveksen peleissä. Tänään Ilves-ifk pelissä muistellaan Hessua. On kyllä haikeat fiilikset jo ennen peliä. Kevyet mullat!
Olipas hyvin tehty henkilökuva Silvennoisesta.
kiitti!
Rakastin KUMMELIA, rakastin erityisesti efektimiestä 😂🥰 Lepää rauhassa Heikki Silvennoinen ♥️
Ku kuulin tästä töissä ollessani että Heikki on kuollut, ni ei tullu työnteosta mitään ku itku vaan tuli. Sattu jotenki erityisen paljon😔💔
Kummeli kultakuume on kyllä Suomen elokuva historain kovin klassikko.
kyl Calamari Union vie voiton tossa tittelissä
Kiitos kun teit videon tästä. Näitä on mukava katsoa
Kiva kuulla!
kevyet mullat Heikki! kummeli on tuonut naurua lukemattomat kerrat elämääni ja blues tulee aina soimaan korvissani. lepää rauhassa
Katsokaa myös japen leffavlogin jakso muistelu ja kunnianosoitus Heikki Silvennoisesta. Jape on tehnyt myös hyvän katsauksen kummeli elokuva tuntannosta. Myös veskusta löytyy häneltä hyvä video.
Lemppari ehottomasti loppu tulee, mmmmmh. Mun röökit on loppu, mmmmh viinat on loppuh. Mmmh muun iihmissuhde on loppuh... Loppu tulee'ee eeh. ❤
Mun lempi sketsi on kumikorjaamo veljekset Kinnula😂 koska olen itse kotoisin Ylihärmästä ja sketsi kertoo härmäläisestä autokorjaamon arjesta....isäni on ruuvannut autoja koko ikäni ja kun näin tämän sketsi televisiosta ensimmäistä kertaa niin tuli naurettua melkein kuset housuissa😂😂isäni on ihan saman näköinen kun Kahila tuossa sketsissä ja se ei ainakaan helpottanut naurua ollenkaan...kevyet mullat mun nuoruuteni tärkeimmälle henkilölle🙏🙏
Yksi viihdealan legendaarisista äijistä ja jäänyt ikuisesti mun mieleen monista hauskoista jutuista. Lepää rauhassa🙏
Kerroin jo yhdessä videossa että kiitos Heikki mutta todella sun huumori ja musa uppos muhun! Kiitos!!!😊
Hieno mies, ehdottomasti yksi Suomen miehistä.
Mun lempi Kummeli ketsi on jankon betoni
Asia kunnossa
Kiitos Petteri 🤩
Mun suosikki kummelisketsit on automyyjät ja koistinen, mankelista paila ämpyilijä ja suomlainen mies.
Kevyet mullat heikille🕊️
R.I.P Kangasalan Clapton
Hyvä Petteri, tee video Alexi Laihosta! :)
Oma suosikkisketsini on Mankelista "Unelmista totta". Tietysti on roppakaupalla muitakin.
Kiitos Petteri.Loistavasti tehty video Heikki Silvennoisesta.Hyvää matkaa Heikki😢
Kiitos tästä videosta! ❤
Tulee mieleen ihan tuo Kummelin alku kun siirryin uuteen kouluun yläasteelle ja suurin osa kavereista oli uusia. Kyllä se tuo Kummeli huumori oli silloin se kaikkia yhdistävä tekijä❤. Legendaarista!
R.I.P Heikki Silvennoinen 💙
Kiitoksia videosta. Mahtavaa joulunaikaa Petterille ja kanavan seuraajille. 🎅
Kiitos! Mukavaa joulua ja onnellista uutta vuotta myös sinne!
Kiitos!
Voisi jopa kansantaitelijaksi! Sit tibi terra levis Heikki! ❤😢
Mikko Kuustonen on ihana ihminen❤ ajan taksia ja Mikko oli kerran mun asiakkaana. Wau!
Kummeli kulta kuume tuo klassikko elokuva
Kiitos, petteri❤️Ja kiitos, Heikki🤘❤️
Kiitoksia 🙏
Iso arvostus Silvennoisen lahjakkuudelle.Uskomaton.Itku tullut jo monta kertaa katsoessa ohjelmia,haastatteluja joissa on .Eilen Kummeli porukan,Leppilammen , Kuustosen,Erja Lyytisen muistelot olivat suorastaan sydäntä särkeviä.
Autot elokuvissa hän näytteli Marttia
Hän mies on speedy🥹
Tulihan se sieltä!!!❤
Minä olin 90 luvun lapsi ja nuori mutta minulta kummeli meni silloin täysin ohi ja ihmettelin aina hokemia mitä toiset lapset matkivat koulussa. Nyt aikuisena olen löytänyt sen kummelin perimmäisen olemuksen ja päässyt sisään siinä esitettyyn huumoriin elokuvien ja suoratoistosta näkyvien sarjojen myötä.
Ihana Heikki❤
Hyviä videoita mut lopeta se heliumin vetäminen
Jääkiekkoa pelatessa vuodesta -97 tulee kyllä mieleen vahvasti kummeli storiesin jääkiekko sketsit sekä tietysti Speedy ja Saku. Nää läpät oli kyllä semmosia mitä matkittiin koulussa ja lätkäkopissa. Kyllä oli meidän puutyömaikalla tekemistä meidän kanssa kun sitä piti välillä nöyryytellä 😂
EKA LEPÄÄ RAUHASSA
hyvä video
Kiitos ku teit tän videon, oon aina ollut kummelifani. Lepää rauhassa Heikki Silvennoinen😥
Kyllä Silvennoista kiinnosti uskonnollinen tematiikka Minä tykkään Kylien kauppa sketseistä. Paikka on minulle tuttu. Silvennoinen asui lähellä , mutta koskaan en nähnyt häntä livenä.
Rip
Kiitos Petteri videosta. mä muistan lapsena kun Kummeli sarjat alko siitä asti olen ollut innokas Kummeli fani. Kyllä aika lailla kävi tunteet pinnassa kun siitä julkaistiin että Heikki on kuollut eikä sitä halua vieläkään usko todeksi että kummeli on historiaa. Heikki toi paljon iloa meille kaikille musiikin ja sketsien muodossa.
Loistavaa, että hienoa miestä kunnioitetaan videon muodossa. Hänen poismenonsa kyllä pysäytti ja kosketti todella. ❤
Ai niin. Se on muuten Kangasalle, ei Kangasalalle. 😉
Kiitos rakas ystävä tästä kommentista!
Kummeli-kirja on hyvä. Perustuu moni sketsi Heikin kokemuksiin. Esim ohjeistamispäällikkö oli oikeasti Ylen työntekijä. Kuten myös Kouhia oli kaupungilla työnjohtaja joka koitti sanonnalla "älkää itseänne teloko" hillitä juopottelevia työntekijöitä😁
Etkö nähnyt petteri nähnyt uutista missä kultakuume 2 oli valmistunut valmiiksi samana päivänä kun heikki kuolin ylen haastis ja unohdit lääkärit tulessa ja lihaksia ja luoteja mihin kontio ja parmas perustuu
Joo näin mä sen, unohtu vaan tätä tehdessä.
Hieno mies
Oma suosikki ehdottomasti kummeli jackpot. Hyvin muistissa kun kävin pikkupoikana katsomassa leffan teatterissa ja sen jälkeen leffa tullut katsottua varmaan 10 kertaa, aina jaksaa naurattaa :D
Silloin aikoinaan kun Kummeli tuli telkkarista siitä puhuttiin seuraavana päivinä ja tietenkin sketsejä toisteltiin. En tiennyt Silvennoisesta mitään, en edes, että oli oikeesti muusikko :) Hienon uran Silvennoinen teki ja sai siitä nauttia eläessään... Iso kiitos isolle staralle :) Kummeli sarjasta on mahdotonta sanoa vain yhtä hyvää hahmoa, kun niitä on monta. Speedy ja Saku on yksi näistä parhaista :)
Mestari.
Kummelit ei oikein muhun napannut kun koulussa puolipakolla samoja sketsejä vain katsottiin. Heikki on kyllä saanut paikan sydämessä Autot elokuvan Martin kautta enemmän kun siskonlasten kanssa on Autoja katsottu paljon. Hinausauto Martti joutui itse hinattavaksi. R.I.P. Heikki Silvennoinen
Tulikos Aatami ja Beetami mainittua muualla, kuin "Pelikaani turbiinissa" klipissä. Siinä oli kuitenkin merkittäviä sketsejä, joita toistellaan vaikka sarjaa ei ole strimattavana, eikä edes dvd-versiona. Onneksi olin "hauskimmat ohjelmat nauhalle" tyyppi ja koko sarja löytyy VHS kaseteilta.
LIhaksia ja Luoteja, Lääkärit tulessa ja Jurismia tunnetaan myös ns. Vanaja-Trilogiana
Mötley Crüe
Mites Friendz? Unohtuiko tahallaan vai vahingossa? 🤔
Ihan vahingossa. Ei tullu vastaan.
Saas nährä mitä Kultakuume kakkoselle käy... Siitähän on jo kässäri valmiina..
Laatuvideo!
Mulle Heikki Silvennoinen oli Matti Näsä ja monet muut Kummeli hahmot ja autot elokuvien Suomi dubbi versio Martti. Silvennoinen toi paljon iloa lapsena ja myös paljon vanhemmalla iällä.Lepää rauhassa Heikki Silvennoinen 1954-2024.
RIP suomen hauskin mies
Silvennoisen näyttelijän lahjat oli kyllä melkein samaa tasoa kitaransoiton kanssa. Suomessa on todella monta koulutuksen käynyttä näyttelijää, jotka siitä huolimatta ovat roolisuorituksissaan kömpelömpiä kuin Silvennoinen koskaan.
Itse en ollut Kummeli katsojia, mutta Silvennoinen on tuttu Ralli Raita elokuvasta Seppo "Sladi" Pesosena.
Hyvä leffa suosittelen kahtoo. Lepää rauhassa legenda.
Kuin sanoma sanoo:jossain vaiheessa kaikki hyvä kuolee, sitä ei voi estää
B.B.Korhonen
Nyt vois tehdä perintöä odotelles sketsin loppuun. 😢
Kyllä toi uutinen kans raapaisi itseään kun aina ollut Kummeli fani ja muutenkin tykännyt Silvennoisen näyttelijä taidosta. Se on kans huomannut kuinka paljon Kummeli sanoja käytän arkipäivä puheissa tai viesteissä esim Ookke, Doddii, Selvä, Kylä lähtee ja Asia kunnossa. Perheessä joka jouluna ollaan katsottu Kummeleitten Joulu jakso ja niin tullaan katsomaan ensi viikollakin. Muistan 2010 kun olin sellainen 6v nassikka ja ensimmäistä kertaa näin Kummelit livenä ja ne muistaakseni esintyi Helsingin Pasilassa. Viime viikkoina on tullut paljon katsottua "Mä tuun kellottaa sua" sketsiä ja tullut katsottua Kummeleita ylipäätään. Tuossa kun oli eilen toi muistotilaisuus ja tuli tietoon että he olisivat tehneet Kultakuume 2 elokuvan mutta kyllä se parempi on vain että se leffa projekti jää siihen, Silvennoisen saappaita ei täytä kukaan. Mahtava video aiheesta ja kepeät mullat Heikki ❤
Tuli kyllä ikävä, vaikkei koskaan tavattukaan. Ja ehkä eniten tässä harmittaa se, että kummeli kultakuume jatko ossa oli juuri tekeillä.. noh, sitä elokuvaa ei ehkä koskaan tulla näkemään.. lennä korkealle heikki🕊️
Olin Gähiksen kanssa menossa katsomaan asuntoa ja Gähis kysyi että miten mennään. Sanoin että mark2 auton osto tyylillä, että lista roikkuu iissss, maalit epätasaiset iisss etc. Eiköhän vaan katsota asunto oli vastaus.
Katsoin kaikki Kummelit alusta lähtien. Hieno sarja ja mainiot näyttelijät.
Siltahanke ja satelliitti helvetin Pää perkele tavallaan ennusti koko tämän nykyajan maailma pikku Henry kertoo totuuden😂 Martti Mielikäinen sillä saattaa olla minulta saatu takki Kärppä aikoinaan pyysi sitä takkia ja minä annoin sille se sanoi että tämä menee jonnekin😂
Paras hahmo oli Speedy Keinonen.
Voit kuvitella että Kummeli on ollut merkittävä osa elämää kun sarja on kuvattu kotikaupungissani eli Kangasalla ❤😊
Kyllä ne taisi olla Matti Näsä sekä Speedy ja Saku jotka ehkä eniten kolahti; kai niissä näkee palan itseä ja sehän älähtää johon kalikka kalahtaa mutta se älähdys on kyllä ollu pitelemätöntä naurua tässä tapauksessa.
Mötley Crue 😊 tykkään. Mulla on tatuointi heistä sekä Guns'n Rosesista.
Ai toi oli se panomies.🤔
Silvennoinen oli hieno muusikko, mutta ei Kummelinkaan merkitystä pidä väheksyä. Kummelia voisi sanoa Suomen Monty Pythoniksi. Ehkä huumori ei ollut aivan samanlaista, mutta mä näen niissä silti samankaltaisuutta. Molemmat ryhmät ikään kuin jatkoi elämäänsä kaikenlaisten muiden projektien muodossa. Vaikutus Suomen kollektiiviseen tietoisuuteen on valtava. Heikki oli suorastaan nero komedian saralla. Hän osasi olla hauska edes sanomatta mitään. Ihmisenä vaikutti todella fiksulta ja leppoiselta mieheltä.
En tajuu miten aika ajaa ohi ja Heikilläkin oli noin paljon kilometrejä, kevyet mulla legendalle ja nautitaan hänen taiteestaan.
Eiks se ollu tonnin seteli
Panee panee!
Ilman Heikki Kahilaisen hamoja ei olis kummeli ollut mitään.
"Kangasalle" ei "Kangasalalle"
Pasi Veinä😂👍
Oon ny kaks pv itkenyt ja rännänny kamaa meneen mun lapsuuden idolin kans
Ei kannata!
@ säkin vaan teet rahaa toisen kuolemalla häpeä enkä sitä suosittele
melkein ymmärsin puhetta
15:29 Itselläni juuri päinvastoin.
En ole oikein koskaan ymmärtänyt mikä niissä sketseissä muka on niin hauskaa (ehkä muutamaa lukuunottamatta), mutta niistä elokuvista tykkään huomattavasti enemmän.
"Kaikkien rakastama"? Voiko pahemmin enää yleistäminen mennä metsään. Melkeen samaan kastiin menee kuin nämä kaikki juontajat on "suosikkijuontajia".