Minun ensimmäinen ja toinen autoni olivat Fiat 600:sia. 2. juurikin tuollainen keltainen 1972 mallin peli. Silloin viritettiin noita siten että vaihdettiin pienempi nahkaratti ja Efector pakoputki. Joku väitti tätä viimeistä pilkkipalkinnoksi ja ilmeisesti olikin sellainen ollut ennenkuin minulle siirtyi vuonna 1973.
@@juliusolsen803 Joo, minulla oli tuollainen 600, vieläpä väri samallainen, vuonna 1974 vaihdoin uuteen 127 Fiiuun, olipa ajettavuus ja tehot ihan eri mitä 600 Fiiussa!
Ruoste nämä hävitti. Ja se tosiseikka, että tämähän on ihan selvästi tehty kaupunkiautoksi, mutta köyhässä ja pitkien etäisyyksien maassa näillä ajettiin maantietä kaasu pohjassa.
@@juliusolsen803 Ladan pitää liikkua kun rattia punoo. Ladassa on raskas moottori edessä, Fiat 600:n keula ei paina mitään. Bensatankki vain sylissä...
No jaa, Lada on neukkuversio isosta Fiatista. Ihan eri sarjan autoja monessa mielessä. Jos pitäis lähteä Suomi päästä päähän ajamaan normaaleilla maantienopeuksilla, kyllä Lada olisi valintani. Taajama-ajoon ja kyläteille kesäisin Pompannappi on omiaan.
kiitos kun saimme tulla vierailulle ja kiva kun julkaisit videon. Fiiatti kesti kotiin asti 100km oikein hyvin :)
Mukava kun poikkesitte.
Minun ensimmäinen ja toinen autoni olivat Fiat 600:sia. 2. juurikin tuollainen keltainen 1972 mallin peli. Silloin viritettiin noita siten että vaihdettiin pienempi nahkaratti ja Efector pakoputki. Joku väitti tätä viimeistä pilkkipalkinnoksi ja ilmeisesti olikin sellainen ollut ennenkuin minulle siirtyi vuonna 1973.
😁
Komia kusiainen,on kyllä viimesenpäälle hienossa kunnossa.
Joo oli oikein siistis kunnos.
@@juliusolsen803 Joo, minulla oli tuollainen 600, vieläpä väri samallainen, vuonna 1974 vaihdoin uuteen 127 Fiiuun, olipa ajettavuus ja tehot ihan eri mitä 600 Fiiussa!
Nuoruudessani hyvin yleinen kulkuneuvo. Itellä ei 600 ole ollut, mutta 850 oli hetken aikaa 70- luvun lopulla.
Joo näitä oli aika paljon. Hienoa että on säilynyt muutama viimisen päälle oleva yksilökin.
Viimeisiä myytiin Seat-nimellä Espanjassa valmistettuna. En ole varma myytiinkö sitä 126-mallia enää täällä.
Juu, tämäkin koeajoauto on oikeasti Seat, mutta myytiin Fiatin nimellä silloin uutena. Fiat omisti silloin puolet Seatista.
Tällähän naapuri ajoi pitkään .Kulkikin hyvin
Yleinen auto aikoinaan
On komias kunnos. Meilläkin on kauan sitten ollu kusiaanen vai oliko kakskin eri aikana. Älyttömän kovia ruastumahan, muuten kait toimivia.
Joo ne on viissiin ollut kovia ruostumaan ja sen takia niitä ei varmaan enää hirveästi näe liikenteessä.
@@juliusolsen803Mun käsittääkseni nua ruastu muutamas vuares puhki määrätyystä paikoosta.
Ruoste nämä hävitti. Ja se tosiseikka, että tämähän on ihan selvästi tehty kaupunkiautoksi, mutta köyhässä ja pitkien etäisyyksien maassa näillä ajettiin maantietä kaasu pohjassa.
On hieno. Myös postiauton penikaksi sitä kutsuttiin.
😁
Onpa tutunnäköinen auto, omistin aikoina juuri tuon värisen 600:n
tosi hieno auto😊👍
On kyllä hienossa kunnossa
Minäkin oon tollasel ajanut,mutta tehtiin tyttöystävän,nykyshen vaimoni kans "temput"takapenkillä,repsikan penkki pois,siks aikaa,mikä ettei.😊😅
🤣
Tuossakin autossa on temput tehty! :P
Meitsilä eka auto oli fiat 600 ja todella hyvä peli
Ihan mukava ja kevyt auto ajaa, kun ladassa on aika raskas ohjaus😁
@@juliusolsen803 Ladan pitää liikkua kun rattia punoo. Ladassa on raskas moottori edessä, Fiat 600:n keula ei paina mitään. Bensatankki vain sylissä...
Vaihdahhan vaan Julius onhan tuo kuussatanen sentään auto ladaan kun vertaa
En vaihda kyllä Lada vaan on paras auto.
No jaa, Lada on neukkuversio isosta Fiatista. Ihan eri sarjan autoja monessa mielessä. Jos pitäis lähteä Suomi päästä päähän ajamaan normaaleilla maantienopeuksilla, kyllä Lada olisi valintani. Taajama-ajoon ja kyläteille kesäisin Pompannappi on omiaan.
Kyllä ladamiehen pitää Fiat-mieheksi kääntyä. Fiat kai oli ladan esikuva
Joo fiat 124 oli nappisilmä lada.
Joko juliukselal on autokortti?
Mulla on tällä hetkellä ajo-opetuslupa ja ensi keväänä ajan kortin poikkeusluvalla.
@@juliusolsen803 Ok,