Kokeile tehdä joskus niin että teet pelkästä possun lavasta tai etuselästä. Jätä myös kunnolla rasvaa ja ruskista lihat. Sipulia, suolaa ja mustapippuria ja vettä. Ei mitään muuta ja uuniin neljäksi tunniksi. Tulee todella hyvää vaikka ei ole perinteistä karjalanpaistia. Kannattaa kokeilla.
Aitoon karjalanpaistiin ei tuu pekonia .. Mutta lanttu kuuluu sekaan...Ja liha pitää olla rasvaista.. Voita ei kuulu laittaa eikä varsinkaan valkopippuria tai kermaa..Pelkkä maustepippuri ja suola riittää. Mulle mummo opetti miten karjalanpaisti tehdään, Sortavalasta lähti evakkoon aikanaan kakaroitten kanssa...
Rajan takaisella ohjeella minäkin teen, suolaa ja maustepippuria, eikä lihoja ruskistella. Arkena sai syödä ihan tarpeeksi lanttua ja muita juureksia, kasviksina oli keitetty peruna
Itä-Suomalaisena pakko sanoo, jotta keitetyt potut on ainut oikee. Ei liemellä oleva paisti ja perunamuussi valkopippurilla ole alkuunkaan oikee tapa. Eikä pekoni paistissa. Jos pottujen jälkeen jää lientä lautaselle niin ruisleivän palasella kaavitaan loput.
Ei tässä ole tarkoituksena orjallisesti noudattaa vanhoja ruokareseptejä. Ei varsinkaan jos pienellä muokkauksella niistä saa maittavampia. Kaikki kunnia tietenkin alkuperäisille ruuille. Hiton hyviä nekin ovat.
Ite laitan vähä enemmän vettä kun "just ja just lihat peittyy" sen verran vetää matsku itteensä nestettä että ei ole kuivaa kun on kunnolla seissyt. Sopiva määrä nestettä eikä oo niin kuivaa ja ai jestas miltä se maistuu mutta ei ole mitään "keittoa". Testasin eilen poron kanssa ja kyllä se ikeniin kävi.
Puffista tulee kyllä kuivaa jos vähänkin kauemmin paistelee. Käyttäisin trimmikinkkua. Naudasta myös hyvä tietää mitä paistia? Pekoni kuuluu aamupalalle.
Joo, kyllä pitäisi taas kokeilla jotain kasvisruokaa. Joitain olen tehnytkin. Esim. parsarisotto tai Chili con carne vegaanisena. Jolloin siitä tulee kai Chili con planta...
Itse olen tykännyt laittaa sipulit sellaisina "sirppeinä" tai lohkoina, en ole silpunnut kuten tässä. Pekonin laittaminen ei ole itsellä koskaan käynyt edes mielessä! Saattaisi toimia?
@@Tuomas_Oskari Juu samaa sanoo oma tuttu joka kyökeissä ollu duunissa reilu 20v. Mut tää foodwishes resepti on vaan voita ja pottua sekä mausteet. Ei maitoa tai kermaa lainkaan. On tullut sitä kokeiltua ja on se yksiä parhaita muuseja mitä on tullut syötyä. Hienosto raflat mukaan luettuna.
Kassleria ja naudan lapaa,sipulia,suolaa ja mausteet joukkoon,oikeaan leivinuuniin paistumaan,sitäpaitsi ruokaa tehdessä ei kiroilla,mikä tuo tyyppi oikeasti on ja mikä kanava haluaa edes haluaa tuollaista julkaista ja miksi näitä näytetään,kaamea tapaus,eikö näitä kukaan mitenkään valvo?
Kyllä. Sanan- ja ilmaisunvapaus olisi poistettava perustuslaista, ettei tällaista harhaoppista ja ahdistavaa sisältöä pääsisi kukaan julkaisemaan. Eikö kukaan ajattele lapsia? Tämä on myös selkeä esimerkki kulttuurisesta omimisesta, joka on rangaista teko. Karjala -sanaa ei saa mainita kuin aito karjalainen. Hoitoon kuuluisi tuollainen hävyttömyyksiä suustaan suoltava ukko!
Ravintola-alalla 15 vuotta ollut kaveri meinotteli, että perunamuusiin laitetaan 500g voita perunakiloa kohti. sen verran kuulemma ravintolakokit ainakin meillä Suomessa pistää
Tervehdys Esa koska en muutakaan kontaktia löytänyt niin nyt sitten tätä kautta. En tiedä että oletko jo jostain kuullu mutta Jammeri lähti paremmille mestoille viime vkl T:Janne Ojala
Kiitos! Tän ohjeen mukaan tein elämäni ensimmäisen Karjalanpaistin. Hyvää tuli!
Mahtavaa! 👍
ehdottomasti menee kokeiluun!
Hyvä!
Suomalaisista ruuista Karjalanpaisti on lempparia.
simplleli ja helppo, itse pidän sipulit lohkoina muutensama
Kokeile tehdä joskus niin että teet pelkästä possun lavasta tai etuselästä. Jätä myös kunnolla rasvaa ja ruskista lihat. Sipulia, suolaa ja mustapippuria ja vettä. Ei mitään muuta ja uuniin neljäksi tunniksi. Tulee todella hyvää vaikka ei ole perinteistä karjalanpaistia. Kannattaa kokeilla.
Aitoon karjalanpaistiin ei tuu pekonia .. Mutta lanttu kuuluu sekaan...Ja liha pitää olla rasvaista.. Voita ei kuulu laittaa eikä varsinkaan valkopippuria tai kermaa..Pelkkä maustepippuri ja suola riittää. Mulle mummo opetti miten karjalanpaisti tehdään, Sortavalasta lähti evakkoon aikanaan kakaroitten kanssa...
Rajan takaisella ohjeella minäkin teen, suolaa ja maustepippuria, eikä lihoja ruskistella. Arkena sai syödä ihan tarpeeksi lanttua ja muita juureksia, kasviksina oli keitetty peruna
Ei siihen myöskään kuulu porkkana. Tai ei ainakaan viipurin läänissä ollut tapana laittaa. Pelkkää lihaa mitä nyt sattui olemaan ja sipulia.
Oma suosikkimauste on kokonaisia maustepippureita pataan myös.
Hirven lihasta kun tekee tulee parhainta, se on oikea perinteinen karjalainen tapa :)
Ei ole. Karjalan paistiin kuuluu laitaa montaa eri lihaa ja sipulia. Porkkana ei kuulu perinteiseen karjalan paistiin.
Tää on sellainen ruoka mikä pitäisi oikeasti ottaa haltuun.
Itä-Suomalaisena pakko sanoo, jotta keitetyt potut on ainut oikee. Ei liemellä oleva paisti ja perunamuussi valkopippurilla ole alkuunkaan oikee tapa. Eikä pekoni paistissa. Jos pottujen jälkeen jää lientä lautaselle niin ruisleivän palasella kaavitaan loput.
Ei tässä ole tarkoituksena orjallisesti noudattaa vanhoja ruokareseptejä. Ei varsinkaan jos pienellä muokkauksella niistä saa maittavampia. Kaikki kunnia tietenkin alkuperäisille ruuille. Hiton hyviä nekin ovat.
Ite laitan vähä enemmän vettä kun "just ja just lihat peittyy" sen verran vetää matsku itteensä nestettä että ei ole kuivaa kun on kunnolla seissyt. Sopiva määrä nestettä eikä oo niin kuivaa ja ai jestas miltä se maistuu mutta ei ole mitään "keittoa". Testasin eilen poron kanssa ja kyllä se ikeniin kävi.
Parhaita ruokia karjalanpaisti. Siihen oikeesti kuuluis naudan munuaista mukaan. Mie ylleesä laitan jos satun munuaista saamaan.
Puffista tulee kyllä kuivaa jos vähänkin kauemmin paistelee. Käyttäisin trimmikinkkua. Naudasta myös hyvä tietää mitä paistia? Pekoni kuuluu aamupalalle.
Paras paisti tulee kun on luuta ja sidekudosta mukana.
Ja läskiä.
Nää on näitä ruokia mitä vegenä kaipaa… Aijai.
Voisitko tehä jotain herkullista vegesafkaa?
Joo, kyllä pitäisi taas kokeilla jotain kasvisruokaa. Joitain olen tehnytkin. Esim. parsarisotto tai Chili con carne vegaanisena. Jolloin siitä tulee kai Chili con planta...
Itse olen tykännyt laittaa sipulit sellaisina "sirppeinä" tai lohkoina, en ole silpunnut kuten tässä. Pekonin laittaminen ei ole itsellä koskaan käynyt edes mielessä! Saattaisi toimia?
Pekoni sopii kaikkeen. 👍
Jos possun ulkofilee on 4h uunissa, niin voi olla pikkasen kuivaa
Sun pitäisi Esa saada valurauta pannu, voisi antaa kunnolla lämpöä lihoille.
Tuli tuosta perunan ja voin suhteista muusin teossa mieleen tuo Foodwishes kanavan video missä äijä tykittää muusiin 50/50 pottua ja voita.
Noh huhhu... 15 vuotta ravintola-alalla ollu kaveri sanoi suomalaisten ravintolakokkien pistävän 500g voita perunakiloa kohti
@@Tuomas_Oskari Juu samaa sanoo oma tuttu joka kyökeissä ollu duunissa reilu 20v. Mut tää foodwishes resepti on vaan voita ja pottua sekä mausteet. Ei maitoa tai kermaa lainkaan. On tullut sitä kokeiltua ja on se yksiä parhaita muuseja mitä on tullut syötyä. Hienosto raflat mukaan luettuna.
Kassleria ja naudan lapaa,sipulia,suolaa ja mausteet joukkoon,oikeaan leivinuuniin paistumaan,sitäpaitsi ruokaa tehdessä ei kiroilla,mikä tuo tyyppi oikeasti on ja mikä kanava haluaa edes haluaa tuollaista julkaista ja miksi näitä näytetään,kaamea tapaus,eikö näitä kukaan mitenkään valvo?
Kyllä. Sanan- ja ilmaisunvapaus olisi poistettava perustuslaista, ettei tällaista harhaoppista ja ahdistavaa sisältöä pääsisi kukaan julkaisemaan. Eikö kukaan ajattele lapsia? Tämä on myös selkeä esimerkki kulttuurisesta omimisesta, joka on rangaista teko. Karjala -sanaa ei saa mainita kuin aito karjalainen. Hoitoon kuuluisi tuollainen hävyttömyyksiä suustaan suoltava ukko!
herkulista
Parasta
Tummaa olutta karjalanpaistiin liemeksi, niin tulee herkullista
Ravintola-alalla 15 vuotta ollut kaveri meinotteli, että perunamuusiin laitetaan 500g voita perunakiloa kohti. sen verran kuulemma ravintolakokit ainakin meillä Suomessa pistää
Tervehdys Esa
koska en muutakaan kontaktia löytänyt niin nyt sitten tätä kautta. En tiedä että oletko jo jostain kuullu mutta Jammeri lähti paremmille mestoille viime vkl
T:Janne Ojala
☹
:(