Kyllä koneen noinkin voi laittaa koska alastulon voi tehdä laskemalla etu levyn maahan ja kauhalla peesaa lopun appari voi istuu koneessa ja laskee autoa ja konemies tiputtaa ittensä kaivuuvarrella tasasele😊
Kiitos kauniista sanoista ja ajatuksista. Kyllähän minä itsekin varsin tahallaan ärsytän porukkaa, sohasen oikein kepillä, että herää tämä kanava välillä eloon.
@@Puutukkuri meillä kävi kans samanlainen hassu tilanne ku energiapuukoura alko tekeen sellasta et meni kiinni ok. Mut aukes leuat ku päästi napista niin itsekseen eli siis ei pysyny koura kiinni ollenkaan. Ja sitä alettiin ihmetteleen ja luultiin jo et meni sylinteri rikki. Mut onneks ei keritty purkaan ku oli oksa osunu vasara hytdauliikan venttiiliin ja sulkenu toiseen linjaan menevän paineen.
Joo, välillä on tiedossa paljon hyviä vikavaihtoehtoja, mutta monesti se on niin, että on seuraus, mutta missä syy. Siitä kun pääsee kärrylle niin helpottuu asia.
Toistaiseksi näin, jos näyttää eri tempun niin katellaan sitten. Kuitenkin se on nyt tässä pihassa, että voidaan nopsaan operoida. Kaivurihan oli melkein 1,5 vuotta Pielavedellä..
Vetorissat pitää olla edessä..., entäs alaspäin tullessa, pitääkö pyörähtää lavalla ympäri? Miksihän tuolla koneella sitten voi sitten ajella molempiin suuntiin.... Ihan niin kun tuommoselle 80 cm korkealle lavalle ajaessa sillä nyt tosiaan on mitään väliä miten mennään, ei kauheana rasitu.
Tuossa kärryllä on sama mitenpäin on. Kuormavaunun lavalla oltava levy eteenpäin, jos puomi taaksepäin nipussa. Saa matalammaksi kun ei oo levy tiellä. Olisko siitä ollut kyse…😉
Joo, oltiin vaimon kanssa nyt, mutta saatiin silti tehtyä venelaituria, mikä oli ykköstavoite. Tuon olisi huomannut, jos olisin pudottanut kouran pois. Mikke on ihan ykkösjuttu ja suuri lahja siltä osin. Totta se on, että hionoille miehille voi myös tapahtua hyviä asioita, eli osuu oikeita ihmisiä kohdalle...
Kissanruokanäytteitä oli kirkkonummelaisten postilaatikoissa kaikissa. Aikoinaan me annettiin sellaista löysää kissanruokaa koiralle ja se söi mieluusti, hetken päästä meni sängyn päiväpeitolle ja oksensi. Se öljytahra ei lähtenyt millään pesulla pois.
Joo, no se hyvä, että martta ei tule, eikä mene sängylle, johtajalla on ihan oma huone, eikä siellä ole kun seinät ympärillä..., toki on eteisessä ja näkee kaikki talon tapahtumat, ettei missään poissa silmistä.
Yks kaveri söi kissan ruuat kissan kupista niin toinen kaveri sano ettei tää mikää sossuhoitola ole heeh! itte olin vielä vieressä niin tottahan tuo on.
Todennäköisesti, se on väärä vika..., ei voi olla. Vaan aikamme asiaa tutkailtuamme, muuta emme löytäneet ja eletään sen asian kanssa nyt. Huomenna voi olla uusi tai sama vika ja toivottavasti se näyttää sitten muunlaista oiretta, jotta siitä pääsee ns. jyvälle.
Voi aikoja voi tapoja! Ja voi näitä kommentteja? Kuten sanoit, vaikka kyljellään jos oikein ja kunnolla sidottu kuorma. Itehän tuon rumuat lavalle ja pois. Kiitos videosta.
Joo, nykyään on vissiin enempi tekemisen tyylillä väliä, kun lopputuloksella, eli ns. väärin tehty. Kerran kuulin salibandy valmentajan kommentin kun olin katsomassa tyttäreni sm sarjan peliä. He pelasivat paskimman pelin kuulemma siinä turnauksessa, vaikka se oli heidän ainoa voitto (3 peliä). Eli voitolle oli sama, kun se tuli huonolla pelillä. Eli kaveri ei onnistunut löytämään mitään positiivista. Tämä on valitettavasti monessa paikassa totta, toimintatapa on aivan ala-arvoista. Voin vain kuvitella miten valmentaja onnistui lyömään nuorten naisten itsetunnon lattiaan, joka kyllä sitten näkyi... Hienoja miehiä on näköjään maailma täynnä.
Kuulostaa todella oudolta vialta. Ei käsitä että muka toi liittimen aukiolo muka vaikuttaisi. Jotenkin haisee että ongelma tulee hyppäämään tuonne ventiilistöön. Noi liittimet voi kyllä sitten kettuilla jos eivät aukea.
Joo, kyllä me jätettiin myös auki muu vika, kuten asiaa ihmetteilin, mutta mitä järkeä nyt vatvoa asiaa enempi. Kaivuri on tuossa meidän pihalla nyt ja odotellaan uuttaa temppua ja edetään sen mukaan. Toisaalta edelleen mietityttää, että meneekö vika myös kouraan tai onko kouraan tulevissa kääntäjän liittimissä vikaa. Venttiilistö on seuraava, tuolla oireella..
Sen olen kyllä kuullut että kaivaa ei saisi johtopyörän puolella vai oliko toisinpäin mutta se että sillä on merkitystä miten päin lavetilla niin se on uutta. Toki jokin syy voi olla että pitää olla tietty päin mutta jos se niin sopii niin aivan sama.
Tuskin kevyt kaivaminenkaan haittaa, ihan sama miten päin. Sehän varmaan jotenniin väännättää sitä pyörää jos oikein riskisti ja raskasta kaivaa, liekkö siinä muuta
Juu ei se välttämättä ihmettelyllä aukenee. Sananmukaisesti vian voi kaivaa esiin ja siinä voi mennä vuosia. Noin loogisesti niin auki oleva liitin vie käsittääkseni vastapaineen joka voi vaikuttaa venttiilin toimintaan. Aika mysteeri on että tuollainen halvaanuttaa keksinnön. Yleensä näissä on aina johtovika kun tämmönen on ja 99% se puomin kyljessä oleva sähkö liitin mutta jokapäivä oppii uutta.
Joo, oli siinä silmät suurella itelläkin, enkä kiistä etteikö se oireile jotain muuta tuolla tempulla, mikä olisi hulluinta tässä, että se onnistui 5 kertaa peräkkäin kusettaa meitä, että näin se toimii, mutta kun teet noin, niin ei toimi...
Aina on jossain joku, joka tekee paremmin, nopeammin, tai ainakii halvemmalla.
Ja ennen kaikkea oikein...:-)
Kyllä koneen noinkin voi laittaa koska alastulon voi tehdä laskemalla etu levyn maahan ja kauhalla peesaa lopun appari voi istuu koneessa ja laskee autoa ja konemies tiputtaa ittensä kaivuuvarrella tasasele😊
Kiitos vidiosta ,
Minä toivon firmalle, Ranelle ja koko perheelle(Mickke myös) kaikkea hyvää. Koirat haukkuu mut karavaani kulkee. Oot Rane hieno mies.
Kiitos kauniista sanoista ja ajatuksista. Kyllähän minä itsekin varsin tahallaan ärsytän porukkaa, sohasen oikein kepillä, että herää tämä kanava välillä eloon.
@@Puutukkuripitäähän sitä muurahaispesää välillä sohaista kepillä ohi kulkiessaan
Simaa liittimessä on vika
Ajattele jos kaivuri olis kyytis telat ylhäälläpäin.😅
ei se haittaa, kunhan se on sinne oikein ajettu...:-)
@@Puutukkuri
👍💪
Se olisikin näky kun ajaisi kyljellään
Siellä on taas varmasti ollu kommentoimassa kaverit jotka ei ole ajanu ikinä muutaku kepillä kanaa🤪🤪
Löysä uros ei ole ikinä hyvä asia.
1:20 älä välitä moisesta, kommentoija ei tiedä et alavaunu on käänettävissä. Eikä sillä ole yhtään mitään merkitystä miten päin se lavetilla on.
Täh kääntyykö tuo mitä vittua?
Hyvä että tuli kuntoon
Terve. Liitin ollu löysällä ja kun laitoit letkun kiinni ja koitit kouraa niin letkun rikko venttiili esti toiminnan.
Juuri näin se menee
@@Puutukkuri meillä kävi kans samanlainen hassu tilanne ku energiapuukoura alko tekeen sellasta et meni kiinni ok. Mut aukes leuat ku päästi napista niin itsekseen eli siis ei pysyny koura kiinni ollenkaan. Ja sitä alettiin ihmetteleen ja luultiin jo et meni sylinteri rikki. Mut onneks ei keritty purkaan ku oli oksa osunu vasara hytdauliikan venttiiliin ja sulkenu toiseen linjaan menevän paineen.
Joo, välillä on tiedossa paljon hyviä vikavaihtoehtoja, mutta monesti se on niin, että on seuraus, mutta missä syy. Siitä kun pääsee kärrylle niin helpottuu asia.
Säästypä isolta hommalta voi silla kaivaa ojat auki puhtaaksi ja kantoja repiä 👍
Toistaiseksi näin, jos näyttää eri tempun niin katellaan sitten. Kuitenkin se on nyt tässä pihassa, että voidaan nopsaan operoida. Kaivurihan oli melkein 1,5 vuotta Pielavedellä..
@@Puutukkuri sehä on hyvä kaivuri 👍kannattaa pitää katoin videon
Hieno homma notta Echoa saa jatkossakin!!
Kaikki hyvin mut palokunnalle sanotaan:väärin sammutettu. Häh?
Katollaan perässä vetämällä muuten mut kattovikkuun tulee naarmu😢
Ois pitäny Martan ajaa kone kyytiin ja niin ei ois tullut sanomista. Rane muista jaksossa soittaa antwerpenin essolle miten pitää tehdä töitä.
Joo, martta rattiin...
🤣🤣🤣 voi hyvää päivää että voi kommentteja olla.
Mikähän siinä olis parempi jos ajais toisinpäin koneen kyytiin😂
Vetorissat pitää olla edessä..., entäs alaspäin tullessa, pitääkö pyörähtää lavalla ympäri? Miksihän tuolla koneella sitten voi sitten ajella molempiin suuntiin.... Ihan niin kun tuommoselle 80 cm korkealle lavalle ajaessa sillä nyt tosiaan on mitään väliä miten mennään, ei kauheana rasitu.
Täytyy olla kyllä nesteenbaarin kovin kulmapöytämies kuka tän teorian on säveltänyt😂
Pakkohan sillä on muutenkin kaivaa ns väärinpäin kun tuon levyn puolelta oikein hyvä ole kuokkia,kestää senkin
Joo, en jäänyt selvittämään asiaa, aattelin antaa julkisen vastauksen kuten teen aina vastaaville...
Tuossa kärryllä on sama mitenpäin on. Kuormavaunun lavalla oltava levy eteenpäin, jos puomi taaksepäin nipussa. Saa matalammaksi kun ei oo levy tiellä. Olisko siitä ollut kyse…😉
täällä oli toisinpäi , kissa kävi koirankupilla :)
Väärin ,väärin katolleen ois tarvinnu kaivuri ajaa🙃🙋♂️
Mikke pitäs sulla olla aina mukana koneitten kans touhuamassa😊 Ota positiivisesti tämä😊kehu hyvästä työntekijästä 😊
Joo, oltiin vaimon kanssa nyt, mutta saatiin silti tehtyä venelaituria, mikä oli ykköstavoite. Tuon olisi huomannut, jos olisin pudottanut kouran pois. Mikke on ihan ykkösjuttu ja suuri lahja siltä osin. Totta se on, että hionoille miehille voi myös tapahtua hyviä asioita, eli osuu oikeita ihmisiä kohdalle...
Tappiot muutetaan äkkiä voitoksi😂
Helposti....
Kyllä se tuo lavettikin on väärinpäin jos tarkkoja ollaan.
Eli pitäs olla renkaat ylöspäin..:-)
Kaverin faija sano välillä että käännäs auto toisin päin mutta heti perää toksa että EI katolleen heheh!
Kissanruokanäytteitä oli kirkkonummelaisten postilaatikoissa kaikissa. Aikoinaan me annettiin sellaista löysää kissanruokaa koiralle ja se söi mieluusti, hetken päästä meni sängyn päiväpeitolle ja oksensi. Se öljytahra ei lähtenyt millään pesulla pois.
Joo, no se hyvä, että martta ei tule, eikä mene sängylle, johtajalla on ihan oma huone, eikä siellä ole kun seinät ympärillä..., toki on eteisessä ja näkee kaikki talon tapahtumat, ettei missään poissa silmistä.
Kaverin isä söi kännissä koiranmakkarat, eikä ollu milleenkään. Koira toki pahoitti mielensä.🤔
Minäkin mahan syyvä tuon martan toisen paketin, haisee niin hyvälle...
@@Puutukkuri Ei muuta kun bonappetit 👍
Yks kaveri söi kissan ruuat kissan kupista niin toinen kaveri sano ettei tää mikää sossuhoitola ole heeh!
itte olin vielä vieressä niin tottahan tuo on.
Miten se löysä liitin sai sen toimimattomaksi. Osaako kukaan kertoa.
Letkun rikkoventtiili estää toiminnan...
Ahaa nyt tiedän tuonkin,kun ei mulla hydrauliikka vehkeitä ole tuo täytyykin muistaa.
Echo lämpökahvoilla , mitäpäs kustantaa
Vielä en tiedä, menee huomenna hinnoittelu uusiksi, toivottavasti voidaan antaa hyviä hintoja jatkossa.
Se on kuule justihin näin👍🏻🤣
Hojo hojo
Vieläköhän joku vääräleuka kehtoo kommentoida että väärin korjasit kouran😂
Todennäköisesti, se on väärä vika..., ei voi olla. Vaan aikamme asiaa tutkailtuamme, muuta emme löytäneet ja eletään sen asian kanssa nyt. Huomenna voi olla uusi tai sama vika ja toivottavasti se näyttää sitten muunlaista oiretta, jotta siitä pääsee ns. jyvälle.
Voi aikoja voi tapoja! Ja voi näitä kommentteja? Kuten sanoit, vaikka kyljellään jos oikein ja kunnolla sidottu kuorma. Itehän
tuon rumuat lavalle ja pois. Kiitos videosta.
Joo, nykyään on vissiin enempi tekemisen tyylillä väliä, kun lopputuloksella, eli ns. väärin tehty. Kerran kuulin salibandy valmentajan kommentin kun olin katsomassa tyttäreni sm sarjan peliä. He pelasivat paskimman pelin kuulemma siinä turnauksessa, vaikka se oli heidän ainoa voitto (3 peliä). Eli voitolle oli sama, kun se tuli huonolla pelillä. Eli kaveri ei onnistunut löytämään mitään positiivista. Tämä
on valitettavasti monessa paikassa totta, toimintatapa on aivan ala-arvoista. Voin vain kuvitella miten valmentaja onnistui lyömään nuorten naisten itsetunnon lattiaan, joka kyllä sitten näkyi... Hienoja miehiä on näköjään maailma täynnä.
Elämä jatkuu😅👍
Jep ja taas paloi pari satkuu..
Kuulostaa todella oudolta vialta. Ei käsitä että muka toi liittimen aukiolo muka vaikuttaisi.
Jotenkin haisee että ongelma tulee hyppäämään tuonne ventiilistöön.
Noi liittimet voi kyllä sitten kettuilla jos eivät aukea.
Joo, kyllä me jätettiin myös auki muu vika, kuten asiaa ihmetteilin, mutta mitä järkeä nyt vatvoa asiaa enempi. Kaivuri on tuossa meidän pihalla nyt ja odotellaan uuttaa temppua ja edetään sen mukaan. Toisaalta edelleen mietityttää, että meneekö vika myös kouraan tai onko kouraan tulevissa kääntäjän liittimissä vikaa. Venttiilistö on seuraava, tuolla oireella..
Sen olen kyllä kuullut että kaivaa ei saisi johtopyörän puolella vai oliko toisinpäin mutta se että sillä on merkitystä miten päin lavetilla niin se on uutta. Toki jokin syy voi olla että pitää olla tietty päin mutta jos se niin sopii niin aivan sama.
Tuskin kevyt kaivaminenkaan haittaa, ihan sama miten päin. Sehän varmaan jotenniin väännättää sitä pyörää jos oikein riskisti ja raskasta kaivaa, liekkö siinä muuta
Juu ei se välttämättä ihmettelyllä aukenee. Sananmukaisesti vian voi kaivaa esiin ja siinä voi mennä vuosia.
Noin loogisesti niin auki oleva liitin vie käsittääkseni vastapaineen joka voi vaikuttaa venttiilin toimintaan.
Aika mysteeri on että tuollainen halvaanuttaa keksinnön. Yleensä näissä on aina johtovika kun tämmönen on ja 99% se puomin kyljessä oleva sähkö liitin mutta jokapäivä oppii uutta.

Eka. 🎉