Kylmä, veitsenterävä ja kryptisen avoin kappale sydämelle jota on lyöty sanojen voimin. Runollisuus on vain puolitotuus. Monia kappaleen ajatuksia voi huolella allekirjoittaa. Ihmiset törmäilee ja sinkoilee toisiinsa, ne jättävät jäljen. Me olemme sidoksissa aina ympäristöömme, halusimme tai emme. Edellä mainittujen liirum laarumien valossa, kappale teki syvän vaikutuksen minuun. Ulkoapäin kylmä, sisältä lämmin.
Tämä oli loistava, parhaimpia ihmissuhde/ero kappaleita suomiräpissä. Biitti oli lumoava, erillainen kuin odotti mutta ei siinä mitään. Mielenkiinnolla odottaa onko koko levy tätä tasoa. Jos on niin tulee varmaan helvetin hyvä levy.
Monet antaa biitille kritiikkiä.. itse väittäisin juuri omaperäisyyden ja "kliseisen" klubimaisuutensa vuoksi just loistavaks!! Rohkee veto ja juur osuva tähän biisiin. Hyvä Papru!
Weekend oli jo kovassa nosteessa noihin aikoihin, 2013-2016. Siltä osin on Paperi T ollut ihan mukavasti ajan hermolla. Paperi T on aito, tunteellinen ja oivaltava sanataiteilija, jolla on aivan kipeän tiukka flow, jonka tunnistaa. Arvostan, että edustaa omaa tyyliään. 💙💙💙
Tume Snadisti tuli kyl luuseri olo ku tätä yskin pimees vaa huilu seuran looppaa kolmat päivää putkee :'D siis sillon ku tää tuli mut kuitenki. Älä jämähdä :'D
Minulla on hieman ristiriitainen tai kaksijakoinen suhtautuminen Suomi-rapiin, mutta tämä nimenomainen kappale kaikessa aavemaisuudessaan kolahti heti kättelyssä, kun sen kuulin radiosta. Musiikkivideo vielä korosti tätä. Huippu!
Ainuita suomiräppäreitä ketkä panostaa ja miettii minkä laista videota rupee dusaamaan. Ja aina ei voi onnistua mutta muuta en oo Herra T:ltä nähny ku luovaa onnistumista! Keep it going bro!
Paperi T on kyllä ollut niin suuri innoittaja vuodesta 2015 että voisin toivoa sille jonku miljoonan arvoisen shekin ja paljon mainetta ja mammonaa :) Terveisiä Pohjolasta Oulun asteilta.
Kuulin tän biisin ekaa kertaa kun laitoksenohjaaja soitti tätä autossa kun oltii menos jonnekki 2019 kun olin 16v samana vuonna ekaa kertaa menetin rakkauden jota luulin oikeaksi, 2024 menetin taas uudestaan kuin näkisin flashbackin, mutta eri henkilö lähtee pois mun luota.
Vielä nytkin todella kova. Kaiken sen nykyisen paskanheiton jälkeen missä räpäyttäjät dissaaa toisiaan, tää on edelleen kova. Turkulaisuus ei ole haitaksi. =)
juu yleensä itsekkin enemmän tämmösen vähä oldchool hiphopin boombap tyylisen musan musan puolella mutta tästä propsit khyl paprulle ja malarian pelko levylle ihan mahtavaa settiä ja lumoavat taustat!!! keep it going
Huh mikä biisi. Melkein unohtanut omilta teini vuosilta koko suomirap genren mutta tää tosiaan antoi toivoa. Ihan mieletöntä että joku biisi voi iskeä näin hyvin. Huge L on ainut joka on pysynyt monta vuotta omana suosikkina tässä jotain saman tyylistä. Lisää aitoa musaa joka koskettaa.
Ai vittu tää osu ja uppos. Kuukausi sitten pitkästä suhteesta eronneena tää kolahtaa näihin pimeisiin päiviin ku nyrkki silmää. Paperi T kyl osaa handlata nää aiheet vaikka tänki biisin aihe on varmaa kliseisin koko musiikkibisneksessä ni Papru erottuu muista kyl selkeesti. Instant papukaijamerkki.
Ei ole mun tyylistä hoppia, mutta jotain sitä tässä biisissä on... jotenkin rohkea, omalaatuinen ja joukosta erottuva, lyyrikat ovat aika runolliset ja beatti on aika syvällinen... ehkä noi asiat saa mut antamaan propsit ja respecktiä tälle biisille sekä artistille. Voi heviletti räppärilläkin olla... ei takerruta streotypioihin. :D
Hieno biisi. Itellä oli eron jälkeen just tollanen tyhjä olo, ihan ku ois vedetty matto jalkojen alta pois. Koko maailma oli yhtä mustaa eikä millään ollu mitään välii. Word!
Tänään lukiossa kirjoitettiin kappaleesta tekstitaidonvastaus äidinkieli 3. kokeena. Pakko sanoa että kappaleesta löytyi monia hienoja ja yllättäviä asiota kun sitä 2h on pohtinut.
Mä olen sanaton :O Todella diippii shittii. Ja noi riimit. AH! Harmi et toinen verse jää aikalailla ekan varjoon, mut täydellistä ei ole olemassakaan ;)
Tota alku kuulosaa tosi lupaavalta, tosi Paperi T:mäiseltä, mutta 0.21 kohdalla alkaa hyvin omaperätön biitti, joka ei erotu joukostaan, muista biiseistä joita kuulee. Tämä huonontaa kappaletta, samoin kun kertsi on alkamassa, lähtee kiihitys biitissä, jota kuulee usein tietynlaisissa biiseissä, joka pistää korvaan. Mutta biisiä kun useimmin kuuntelee nii onhan tää kuunneltava kappale, mutta harmittaa et biitissä on kliseisiä clubimaisia vivahteita. Musavideo on taas synkkä ja raaka, kuten sanatki, ainu mikä riitelee, huonontaa tässä biisissä on toi biitti.
Sori, mut et taida tietää hirveesti musiikista. Biitti, joka kuulostaa vähän siltä jos DJ Mustard olis syntyny Torontossa ja tuottanu sen on just ehkä biisin jopa parasta antia, vaikka Piparikin on miltei parhaimmillaan. Big up kaikille osallisille, mukava nähdä / kuulla tällaista kampetta nykyisin kun uusi suomiräppi on suurelta osin melkosta kakkia.
Tää biisi on ihana.. Kunpa videossa ois vähemmän verta, nyt ei oikein voi linkittää ulkomaalaisille, jotka eivät ymmärrä tekstiä, kun videosta voi saada ihan väärän käsityksen biisin hienosta sisällöstä. Anyway, yhä vielä koukuttaa, parin vuoden jälkeenkin!!
Genesis Rhapsodos ymmärrän mutta mielipiteen voi ilmaista hienovaraisemmin että muita ei rupea vituttamaan kun joku muija tulee ilmasemaan että biisi on perseestä ilman mitään argumenttia
Hitto kuin upee biisi oikeesti ihan mieletön onhan noi sanat tietty aika tavallaan synkät, mut jotain kiehtovaa täs silti on ja videokin on saatu näyttämään jotenkin todella Aidolta😂😂😂
Kylmä, veitsenterävä ja kryptisen avoin kappale sydämelle jota on lyöty sanojen voimin. Runollisuus on vain puolitotuus. Monia kappaleen ajatuksia voi huolella allekirjoittaa. Ihmiset törmäilee ja sinkoilee toisiinsa, ne jättävät jäljen. Me olemme sidoksissa aina ympäristöömme, halusimme tai emme. Edellä mainittujen liirum laarumien valossa, kappale teki syvän vaikutuksen minuun. Ulkoapäin kylmä, sisältä lämmin.
taidat olla vielä herkempi ja taiteellisempi kun paulo coelho ja paperi t yhteensä
Vau...
Lässynlässyn läpäti lää 😂
Ensireaktio oli et ei vittu, sit rupesin väkisin kuuntelemaan tätä ja nyt diggaan pirusti. Aika koukuttavaa sinänsä
Sama 🙏🙏
Koittakaa mennä kattomaan tätä livenä, en oo parempaa ilmapiiriä nähny missään muualla.
Tämä oli loistava, parhaimpia ihmissuhde/ero kappaleita suomiräpissä. Biitti oli lumoava, erillainen kuin odotti mutta ei siinä mitään. Mielenkiinnolla odottaa onko koko levy tätä tasoa. Jos on niin tulee varmaan helvetin hyvä levy.
legendaarine, ja muute tosi hyvät ja aidot sanoitukset
En tiiä monesti menee repeatilla, nyt vasta 6 kerta menossa mut edellee haen mun vikoi sanoi.
Monet antaa biitille kritiikkiä.. itse väittäisin juuri omaperäisyyden ja "kliseisen" klubimaisuutensa vuoksi just loistavaks!! Rohkee veto ja juur osuva tähän biisiin. Hyvä Papru!
Tässäkin Paperi T:n biisissä on se sanoma, jonka vuoksi tykkään hänen musiikista. Kiitos.
ku kuulin ekaa kertaa nii olin sillee et miten joku tykkää tästä?! mut nyt kuuntelen tätä 24/7
Nää on väärään aikaan julkastu. 2014 oli jvg cheek bilepsykoosit huipuimmillaan menossa.
Weekend oli jo kovassa nosteessa noihin aikoihin, 2013-2016. Siltä osin on Paperi T ollut ihan mukavasti ajan hermolla.
Paperi T on aito, tunteellinen ja oivaltava sanataiteilija, jolla on aivan kipeän tiukka flow, jonka tunnistaa. Arvostan, että edustaa omaa tyyliään. 💙💙💙
I love Paperi T!
Greetings from Bangladesh!
Upeaa ihmissuhderunoutta, jonka tempon ja syvyyden jokainen sukupolvi löytää yhä uudelleen.
kyl tätä pimeessä yksin kuuntelee. kova.
Tume Snadisti tuli kyl luuseri olo ku tätä yskin pimees vaa huilu seuran looppaa kolmat päivää putkee :'D siis sillon ku tää tuli mut kuitenki. Älä jämähdä :'D
McGregor Mathers you leave a mark/wound
jep
Tume olet oikeassa
Tume jep
paperi on runoilija kellä on flow. todella mielikuviaherättävää lyriikkaa lähes aina. synkkä ja kova träkki!
Minulla on hieman ristiriitainen tai kaksijakoinen suhtautuminen Suomi-rapiin, mutta tämä nimenomainen kappale kaikessa aavemaisuudessaan kolahti heti kättelyssä, kun sen kuulin radiosta. Musiikkivideo vielä korosti tätä. Huippu!
Ainuita suomiräppäreitä ketkä panostaa ja miettii minkä laista videota rupee dusaamaan. Ja aina ei voi onnistua mutta muuta en oo Herra T:ltä nähny ku luovaa onnistumista! Keep it going bro!
Tää on kiihottavaa sekä henkisesti että fyysisesti. Erityisen hyvä biisi.
Hiton hyvin kuvailtu ❤
Femme En Fourrure on selvästi käynyt The Knifen aarrearkulla. :) Hyvä biisi ja Paperi T on yksi harvoista asiallisista räppäreistä Suomessa.
Hieno biisi, upee tunnelma tässä!
Paperi T on kyllä ollut niin suuri innoittaja vuodesta 2015 että voisin toivoa sille jonku miljoonan arvoisen shekin ja paljon mainetta ja mammonaa :) Terveisiä Pohjolasta Oulun asteilta.
miks porukka valittaa biitistä? tää biitti on mestariteos ja ottaen huomioon 2000 -luvun, kaikki ei ole enää, eikä tarvitse ollakkaan boombappia.
caaash kuka valitti biitistä?
Mikää tossa biitissä ei ole erityistä, ja mä tiiän mikä on hyvä ja mikä huono
@@blankface2888 en tiiä trollaatko vai et :D
dETH en trollaa
@@blankface2888 kuka vittu sanoo "mä tiiän mikä on hyvä ja mikä huono", ootko joku narsisti vai
todella päräyttävä kappale !!!
Jonkun verran kuullu. Nyt nähty ja ääni ei kohtaa naamaa :P Hyvää kamaa silti.
Täällä juuri eronneena kuuntelemassa.
Kuulin tän biisin ekaa kertaa kun laitoksenohjaaja soitti tätä autossa kun oltii menos jonnekki 2019 kun olin 16v samana vuonna ekaa kertaa menetin rakkauden jota luulin oikeaksi, 2024 menetin taas uudestaan kuin näkisin flashbackin, mutta eri henkilö lähtee pois mun luota.
Mahtava biisi. Joskus jotain muutaki ku niitä samoja kännisekoilu biisejä, joissa ei oo päätä eikä häntää. Upeet sanat.
Paska tåå o
+MLG 420 BLAZE IT 360 NOSCOPE Tää*
We love Paperi T!
Greetings from Germany! 🇫🇮 | 🇩🇪
🇫🇮🇫🇮🇫🇮🙏🙏🙏
hyvä biisi meitsi dikaa paperi-t:stä yli kaiken😆
Todella hyvä biisi... niin tuttua.
Tää sulattaa jäisimmänkin sydämen. Osu ja uppos. Ja aivan käsittämättömän makea videokin. Tukee biisiä hyvin.
lopettakaa jonnet ajois se energiajuomien vetäminen ja tupakin polttaminen. aina tulee next levelit ja sä jätät jäljen :D
Tää oli loistava biisi..video sopivan synkkä
Ihan jees biitti ja melodia mut tän biisin kultaa on sanotukset ehdottomasti.
Niin hyvä biisi! ❤️ Tähän liittyy niin paljon tärkeitä muistoja! 💗
Aika saatanan hyvä biisi!
Vielä nytkin todella kova. Kaiken sen nykyisen paskanheiton jälkeen missä räpäyttäjät dissaaa toisiaan, tää on edelleen kova. Turkulaisuus ei ole haitaksi. =)
juu yleensä itsekkin enemmän tämmösen vähä oldchool hiphopin boombap tyylisen musan musan puolella mutta tästä propsit khyl paprulle ja malarian pelko levylle ihan mahtavaa settiä ja lumoavat taustat!!! keep it going
Oldchool
näimpä se menee...vaikuttava biisi!!!en ois uskonu et joskus tykkään tällaisesta...
for some reason this is the first video i hvae ever liked
Käykää kuuntelee minne menossa! Vietnamin Saigonis hukassa olevat kaksi mennyttä sieluu koittaa saada mielenrauhaa.
mikä artisti kyseessä, kiinnostaa mut en löydä tol nimellä..
Huh mikä biisi. Melkein unohtanut omilta teini vuosilta koko suomirap genren mutta tää tosiaan antoi toivoa. Ihan mieletöntä että joku biisi voi iskeä näin hyvin. Huge L on ainut joka on pysynyt monta vuotta omana suosikkina tässä jotain saman tyylistä. Lisää aitoa musaa joka koskettaa.
Ihan loistava!
Hyvä biisi. En ole aiemmin Paperi T:tä kuunnellu mutta tämä biisi vaikutti hyvältä.
Tää on nii helvetin hyvä! Kyl lyö syvälle tää biisi
Huhhu, kolahti ja kovaa ! levy varmaanki pakkopoisto.
Ai vittu tää osu ja uppos. Kuukausi sitten pitkästä suhteesta eronneena tää kolahtaa näihin pimeisiin päiviin ku nyrkki silmää. Paperi T kyl osaa handlata nää aiheet vaikka tänki biisin aihe on varmaa kliseisin koko musiikkibisneksessä ni Papru erottuu muista kyl selkeesti. Instant papukaijamerkki.
Yksi suomiräpin tulevaisuuden ikivihreistä. Ja niitä ei montaa ole.
Olenko minä räppiä ? :))
8biisiä YTs
loistavaa settiä!
Edelleen 💎
Sä osaat tehä musaa
Kaikki se mitä se teet on, kuin kylmää vettä mun päälle!
Älytön kipale! Herättelee...
2020 edelleen voima biisi
Ei ole mun tyylistä hoppia, mutta jotain sitä tässä biisissä on... jotenkin rohkea, omalaatuinen ja joukosta erottuva, lyyrikat ovat aika runolliset ja beatti on aika syvällinen... ehkä noi asiat saa mut antamaan propsit ja respecktiä tälle biisille sekä artistille. Voi heviletti räppärilläkin olla... ei takerruta streotypioihin. :D
respectissä ei ole k:ta
Dig this a lot. Love from your neighbour. 🇸🇪
de gör jag också!
Hieno biisi. Itellä oli eron jälkeen just tollanen tyhjä olo, ihan ku ois vedetty matto jalkojen alta pois. Koko maailma oli yhtä mustaa eikä millään ollu mitään välii. Word!
Hyvä biisi! on, on vaikka aikuisena kuuntelenkin =)
don't understand a fucking word but i love it..finnish sounds really cool
not- normal broke up song :D
I feel the same way!
IT tells about that words can hurt
Nä lyriikat!
Tää on ihan hyvä biisi.
ihan törkeen hyvä biisi!! sanat meee aika syvälle!!
hyvä.biisi lisää
Here you can see ze verbal acrobat in its natural habitat
vittu tää on vaan niin vitun kova. ois kyl mannaa päästä kattoon joskus live keikka. poika osaa!
Iha vitu hyvä GO PAPRU!
on tää iha hyvä. paljon parempaa on kyllä kuultu silti aiemmin. missä se sama asenne mikä caligula ja nimi muutettu biisis oli??
Mahtavaa!
" tyhjän asunnon eleganssi...avainten luovutus valssi" :) hemmetin hyvä riimi joka ei koskaan tapahdu ... siinä tilanteessa tuskin valssataan :)
Ari Hukkanen tai sitten se avainten luovutus on se "valssi" ;)
hyvä biisi kiitos
Ainoo musiikkivideo jonka oon nähny, jossa keskisormen näyttäminen on relevanttia.
Loistava biisi!
Mahtava :)
Tää on niin hyvä ❤️🤧
Kova ❤️❤️❤️
Tänään lukiossa kirjoitettiin kappaleesta tekstitaidonvastaus äidinkieli 3. kokeena. Pakko sanoa että kappaleesta löytyi monia hienoja ja yllättäviä asiota kun sitä 2h on pohtinut.
Mä olen sanaton :O Todella diippii shittii. Ja noi riimit. AH! Harmi et toinen verse jää aikalailla ekan varjoon, mut täydellistä ei ole olemassakaan ;)
Kyllä!!💥❤❤❤✌🏼
HAIPPII BOI !!!
No ihan kiva
Paperi T on rakkaus
Tota alku kuulosaa tosi lupaavalta, tosi Paperi T:mäiseltä, mutta 0.21 kohdalla alkaa hyvin omaperätön biitti, joka ei erotu joukostaan, muista biiseistä joita kuulee. Tämä huonontaa kappaletta, samoin kun kertsi on alkamassa, lähtee kiihitys biitissä, jota kuulee usein tietynlaisissa biiseissä, joka pistää korvaan. Mutta biisiä kun useimmin kuuntelee nii onhan tää kuunneltava kappale, mutta harmittaa et biitissä on kliseisiä clubimaisia vivahteita. Musavideo on taas synkkä ja raaka, kuten sanatki, ainu mikä riitelee, huonontaa tässä biisissä on toi biitti.
Voi nyyhky, jos saat samat läpät kuulostamaan sitten hyvältä jollain muilla taustoilla, niin jään innolla odottamaan.
Täysin totta. Olis jatkunu samois sfääreis ku toho 0:21 asti, ni oltais oltu siel jossain korkeel ja sinne jääty.
Allekirjoitan.
Sori, mut et taida tietää hirveesti musiikista. Biitti, joka kuulostaa vähän siltä jos DJ Mustard olis syntyny Torontossa ja tuottanu sen on just ehkä biisin jopa parasta antia, vaikka Piparikin on miltei parhaimmillaan. Big up kaikille osallisille, mukava nähdä / kuulla tällaista kampetta nykyisin kun uusi suomiräppi on suurelta osin melkosta kakkia.
kepso3 +1
Biisi jää jäätävän tyhjäks.
Toivoin et jotenki oisin tykänny täst parin kuuntelun jälkee, mut tää ei vaa mitenkää uppoo
Vieläkin kova
What these Russian subtitles for?
Femme En Fourrure
french guy here, is there someone who could tell me what's he talking about? he sound good
It's about painful breakup. Track title translates "you leave a mark"
jes jes, tee lisää vaa:))
milloin uutta musaa?
Jotenkin oudolla ja synkällä/mystisellä tavalla sikahyvä, jopa tämmösen 45-vuotiaan mielestä.
Äijä sylkee faktaa 🤘🏽
Kualee. Voi perse. Opettele puhumaan.
Tää biisi on ihana.. Kunpa videossa ois vähemmän verta, nyt ei oikein voi linkittää ulkomaalaisille, jotka eivät ymmärrä tekstiä, kun videosta voi saada ihan väärän käsityksen biisin hienosta sisällöstä. Anyway, yhä vielä koukuttaa, parin vuoden jälkeenkin!!
Taidetta 👌
Vittu Paperi on sick Sannin biisis
nyt rakastan paperia on ihan hyvä jätkä
mitä ihmettä!? iha perseestä tää kappale, naurettava 😂
asdasdasd1167 voi kunpa voisin 😂😂😂
Ja butthurt much?
+Genesis “CƦƟŴ” Rhapsodos Toi on kyl totta tää on NAURETTAVAN huono biisi.😂
+Genesis “CƦƟŴ” Rhapsodos i dont really have videos just comment?!?xD mitä vittua ette ymmärrä räpistä mitää:D eikä emmaa voita paska musiikil
+Vittuu mun ovelta no paska se mun mielestä on ja sä et ymmärrä mitään mielipiteistä :-)
Genesis Rhapsodos ymmärrän mutta mielipiteen voi ilmaista hienovaraisemmin että muita ei rupea vituttamaan kun joku muija tulee ilmasemaan että biisi on perseestä ilman mitään argumenttia
Yks kovimpia vuonna 2014.
Vitu kova!
Hitto kuin upee biisi oikeesti ihan mieletön onhan noi sanat tietty aika tavallaan synkät, mut jotain kiehtovaa täs silti on ja videokin on saatu näyttämään jotenkin todella Aidolta😂😂😂
i love so much this song