Paperi T: Sä tuut unohtuu / muuttolinnut, rantahiekkaa, / Basilikanlehtiä (YleX Otto)

Поділитися
Вставка
  • Опубліковано 23 кві 2023
  • YleX Otto on täällä tuorein vedoin! 🔥
    Paperi T tulkitsee vielä julkaisemattoman albuminsa kappaleet "Sä tuut unohtuu", "muuttolinnut, rantahiekkaa," sekä "Basilikanlehtiä". Vierailevina tähtinä kuullaan Pariisin Kevään karismaattinen vokalisti Arto Tuunela sekä muun muassa Ruusut-yhtyeessä vaikuttava Ringa Manner. Taltioitu maaliskuussa 2023.
    Jaksot julkaistaan aina ensin Yle Areenassa.
    Tilaa kanava, koska näitä spessuja tulee lisää! ✨
    YleX Otto on YleX:n UA-cam-kanava ja sarja, joka tarjoaa eksklusiivisia live-esityksiä Suomen kiinnostavimmilta artisteilta. Livevetojen kokonaisuus visuaalisuudesta biisien versiointiin on suunniteltu tiiviisti yhdessä esiintyvän artistin kanssa. Lopputuloksena on noin kolmen biisin keikka ja kokonaisuus, joka sisältää jaksosta riippuen uusia versioita jo tunnetuista biiseistä tai toistaiseksi julkaisemattomia kappaleita.
    TEKIJÄT:
    Esiintyjät: Paperi T, Pariisin kevät (Arto Tuunela), Ringa Manner
    Tuotantoyhtiö Words With W Oy
    Käsikirjoitus ja idea: Henrik Suhonen & Julius Konttinen
    Ohjaaja: Henrik Suhonen
    Tuottaja: Nita Rehtonen
    Apulaisohjaaja: Julius Konttinen
    Kuvaaja: Jens Zitting
    Kamera-assistentti: Alexander Richardson
    2. kuvaaja: Pyry Pelkonen
    Valaisija: Santeri Siirtonen
    Lavastus: Words With W Oy
    Äänitys & miksaus: Juho Koskinen
    Projisointi: Jatta Aaltonen
    BTS-kuvaaja: Julian Riikonen
    Still-valokuvaajat: Joanna Tzortzis & Julius Konttinen
    Leikkaaja: Rasmus Purola
    Värimäärittely: Juhani Vuorisalo / GradeOne
    Musiikkituotanto: Miikka Koivisto
    Ohjelmakonsepti: Julius Konttinen, Henrik Suhonen
    Tilaaja: Elsa Tolonen, Yle
    Vastaava tuottaja: Anita Grönlund, Yle
    Tuottaja: Fanni Kangasvieri, Yle
    Tuotantokoordinaattori: Riku Tonttila, Yle
    Toimittaja: Katri Norrlin, Yle
    #ylex #ylexotto

КОМЕНТАРІ • 30

  • @hcmullet
    @hcmullet Рік тому +39

    Papru vaan paranee vanhetessaan❤️

  • @anttiruotsala4691
    @anttiruotsala4691 Рік тому +135

    Sattumalta meikäläinen, 68-vuotias ukko, kuuli äsken radiosta Paperi T:n zipaleen 'Sä tuut unohtuu'. Onko tämä räppiä? Hienoa runoutta. Mennyt elämä tuli mieleen. Joku kirjoitti kommentti-kenttään: "Papru vaan paranee vanhetessaan."

  • @ValveuniOfficial
    @ValveuniOfficial Рік тому +37

    Huikean hieno tuo Muuttolinnut, rantahiekkaa.

  • @shalonen8259
    @shalonen8259 Рік тому +67

    Nää kaikki biisit on todella kauniita, en osaa valita yhtä parasta, eihän sitä edes tarvitse valita, voi vaan fiilistellä. Kovasti levyä odottaen. Tiedän että tulen kaiholla kuuntelemaan tätä levyä tulevaisuudessa, tää levy kuuluu siihen aikaan omassa elämässä, kun tapahtui mullistavia asioita. Tää levy kulminoituu siihen aikaan, kun muutin uuteen kaupunkiin paremman elämän perässä ja sain kokea ensirakkauteni näin 30 vuotiaana. Tää levy tulee muistuttamaan elämäni parhaasta ajasta vielä kiikkustuolissa❤️ Kiitos Paperi-T, olet yksi tärkeimpiä artisteja itselle, ollut jo monen monta vuotta.

  • @hydrangea2969
    @hydrangea2969 11 місяців тому +10

    Suurkiitos tästä setistä! Paperi T on ollut vuosia sellainen etäisen tuttu nimi, mutta vasta äskettäin radiosta kuultu muuttolinnut, rantahiekkaa oli niin pysäyttävä että oli etsittävä mitä muuta artisti on levyttänyt ja löysin tän videon. Tää oli niin vangitseva setti sanoituksineen että sen ansiosta ostin lipun Paperi T:n keikalle, ja nautin tosi paljon niin musiikista kuin tunnelmastakin siellä!

  • @theodorcsgo
    @theodorcsgo Рік тому +14

    Albumia odotellessa!

  • @Asa-Maria
    @Asa-Maria Рік тому +5

    Tätä on odotettu. Paprun riimit ei jätä kylmäks. Ja biitit...👌💯

  • @YrmiZ
    @YrmiZ Рік тому +11

    Meni vähän roskaa silmään muuttolinnun aikana. Upea!

  • @markkulampela6941
    @markkulampela6941 Рік тому +4

    Kiitos kaveri...

  • @athyrus0190
    @athyrus0190 Рік тому +7

    okei hype hype HYPE

  • @micah9052
    @micah9052 Рік тому +4

    Perfect!

  • @jannehyttinen6789
    @jannehyttinen6789 Рік тому +3

    hyvä henri! vanhalt parralt big ups, keep up the guud work bruh!

  • @Jonetsou
    @Jonetsou Рік тому +7

    On

  • @tiianieminen2381
    @tiianieminen2381 10 місяців тому

    voi voi jouko jokinen, poliisi ja telia taas pilaamassa soundin! kiitos vaan kiitos

  • @maikkieronen5489
    @maikkieronen5489 10 місяців тому +1

    Samat sanat!

  • @Leijona15
    @Leijona15 Рік тому +49

    Kaiken tämän "bämä raidaa mun dikin pääl"- paska roadmanräkislarppiräpin sekaan, Paperi T:n uusi levy tuli kuin tilauksesta. Kiitos.

  • @onnilattu9138
    @onnilattu9138 4 місяці тому +1

    Muuttolinnut aivan uskomaton bänger

  • @user-ox1zz1ym3t
    @user-ox1zz1ym3t 5 місяців тому

    Rakas. ❤ Pimeyttä ei voita pimeydellä vaan valolla ja ilolla. Ei katkeruudella ja naisvihalla. Peiliin kannattaa kattoa

  • @veeranenna4277
    @veeranenna4277 11 місяців тому

    lisää paperii!

  • @MrKyly
    @MrKyly 10 місяців тому +5

    Upeasti sanottu: sä tuut unohtuu. Eipä meitä kukaan muistele kun aika vierii, ellet oo sebbeliuksen finlantiaa kirjoittanut, nauttikaamme siis tästä NYT.

  • @tiianieminen2381
    @tiianieminen2381 10 місяців тому +1

    virkamafian johtokin tulee unohtuu, onneksi

  • @PartyTonyVladivostok
    @PartyTonyVladivostok 9 місяців тому

    Браво 👏

  • @heidi8596
    @heidi8596 Рік тому +1

    🙏🔥

  • @markkulampela6941
    @markkulampela6941 Рік тому +2

    Tiedön sen. Sinä oot control.

  • @user-ox1zz1ym3t
    @user-ox1zz1ym3t 5 місяців тому

    ❤ Samoin. Ei oo ollu faijaa eikä äitiä koskaan. Sä olit tärkeempi kun kukaan muu koskaan. Rikoit mut. Jouluaattona

    • @user-ox1zz1ym3t
      @user-ox1zz1ym3t 5 місяців тому

      😢❤Okei. Ymmärrän. Olisi kannattanut puhua. En arvosta kliseitä enkä feikkii rakkautta. Psykoterapia on aika jees
      ❤️llä Joy Love

  • @tiianieminen2381
    @tiianieminen2381 10 місяців тому

    oon yrittänyt todistaa tätä soundin pilaamista, mut he aina väärentää todisteet myöhemmin.