Kauankohan vielä menee, ennen kuin koulukirjat kirjoitetaan uusiksi... Asenteet on ainakin maallikoilla aika pahat: Kerroin eräässä fb-ryhmässä tutkivani jääkauden aikaista arkkitehtuuria. Kun mainitsin jääkauden päättyneen kahdesti, ja globaalin tsunamin tuhonneen jääkauden aikaiset kaupungit, niin minulle "opetettiin," että jääkausi loppui hitaasti 10 000 vuoden aikana, ja että minä perustan tietoni mielikuvitukselle. Lämäisin pöytään kaaviokuvan maailman lämpötiloista viimeisen parin kymmenen tuhannen vuoden ajalta, ja valistin kyseistä besserwisseriä ajanjaksosta nimeltä "Younger Dryas" - siihen loppui se keskustelu.. En saanut mitään kommenttia, saati sitten, että toinen olisi myöntänyt itsellään olleen vanhentunutta tietoa. Huokaus. Muutama muu jatkoi nälvimistäni siihen malliin, että jouduin pistämään niille eston. Maapallo on yhä aurinkokunnan keskus, näemmä...
Hei Boriska Kipriyanovich, joka sanoi, että hän asui Marsissa edellisessä elämässään, "Kun Gizan suuri sfinksi avautuu, koko ihmiskunnan elämä muuttuu. En muista tarkkaa sijaintia. , "hän sanoi.
Hyvää videomateriaalia suoraan paikan päältä kuvattuna eikä mitään Google maps tai vastaavia kuvia. Oikein hyvä juttu ja toivottavasti ei viimeinen matka.
Kauankohan vielä menee, ennen kuin koulukirjat kirjoitetaan uusiksi...
Asenteet on ainakin maallikoilla aika pahat: Kerroin eräässä fb-ryhmässä tutkivani jääkauden aikaista arkkitehtuuria. Kun mainitsin jääkauden päättyneen kahdesti, ja globaalin tsunamin tuhonneen jääkauden aikaiset kaupungit, niin minulle "opetettiin," että jääkausi loppui hitaasti 10 000 vuoden aikana, ja että minä perustan tietoni mielikuvitukselle.
Lämäisin pöytään kaaviokuvan maailman lämpötiloista viimeisen parin kymmenen tuhannen vuoden ajalta, ja valistin kyseistä besserwisseriä ajanjaksosta nimeltä "Younger Dryas" - siihen loppui se keskustelu.. En saanut mitään kommenttia, saati sitten, että toinen olisi myöntänyt itsellään olleen vanhentunutta tietoa. Huokaus. Muutama muu jatkoi nälvimistäni siihen malliin, että jouduin pistämään niille eston.
Maapallo on yhä aurinkokunnan keskus, näemmä...
Mä oon vähän optimistinen, mutta veikkaan, että meidän elinaikana vielä.
Hei Boriska Kipriyanovich, joka sanoi, että hän asui Marsissa edellisessä elämässään, "Kun Gizan suuri sfinksi avautuu, koko ihmiskunnan elämä muuttuu. En muista tarkkaa sijaintia. , "hän sanoi.
HYVÄ VIDEO
Miten selviit lämmössä?
Hyvää videomateriaalia suoraan paikan päältä kuvattuna eikä mitään Google maps tai vastaavia kuvia. Oikein hyvä juttu ja toivottavasti ei viimeinen matka.
Ihan turhaa arvailua, kun ei tiedetä mitään, kerätkää ensin faktat, ja julkaiskaa sitten.