Ihanaa perusruokaa 🥰 . Itse pidän uunissa parikin tuntia miedolla lämmöllä. Tuolloin siihen tulee makeutta luonnostaan, ja siirapin voi vaikkapa jättää pois. Valkopippuri sopii muuten tuohon ruokaan myös hyvin .
Minä olen käyttänyt kaalilaatikossa pakastettua joulukinkun nestettä, karjalanpaistin nestettä ja tietenkin lihalientä. Sopivat hyvin lootaaan antamaan makua,
Kaalilaatikko on siitä hieno safka, jos tulee kiire nin sen voi syödä kaalipatana ilman uunia ja sähköä säästyy. Olen ite joskus näin tehnyt ja kaalin kaa aina meiramia😛
Kyllä kaalilaatikkoa voi tehdä hyvinkin myös muusta kuin varhaiskaalista. Mä tekasin eilen kaalilaatikon missä oli 400g jauhelihaa, 1 sipuli, n. 1kg kaalia. Kaalit keitin lihaliemessä ja kasvisliemessä. Ja lopussa lisäsin sinen meiramia ja peersiljaa. Ja kun kaalit ja jauhelihat oli vuokassa (joka on samanlainen ku sulla), niin pistin sinne lientä vähän ja kermaa pari purkkia. Tuli aika maukas ja vaimokin tykkäs :)
Tuo olikin uusi juttu että laitoit siirapin keitto vaiheessa. Minä laittanu vuokaan kaiken päälle
2 роки тому
Se lienee oikeastaan yksi ja sama, tai jopa niin, että makeampaa tulee jos siirapin vuokaan laittaa. Monesti on tullut tehtyä yleensä niin, että laitan kaalin keittoon siirappia, ja sitten vielä ennen uuniin menoa. Yhtäkaikki syötävää, ja suunmukaista on tullut joka kerralla :)
Hei Mikko👋 Niin odotan sulta lisää ohjeita. Mahtaako olla ’marssiväsymystä’ kun ohjeita tulee harvakseltaan. Jään odottelemaan🤗
2 роки тому
@@riittagallen1406 Kiitos kommentista, videota tulee kyllä lähiaikoina. Tässä on vähän sattumalta tullut pidettyä ns. kuvausvapaata, mutta pysyhän kanavalla, lisää materiaalia on tuloss piakkoin🙂
Et ehkä muista miten kommentoin jonkun vuoden takaa videoitaisi, ne olivat minulle erittäin tärkeitä muutenkin kuin ruuantakia! Minusta alat olemaan lähellä sitä aikaa nyt! Viime videot ovat olleet loistavia! KIITOS!
Anna ihmisten kitistä! Nautin suuresti ku ilmaiset mielipitees jengistä aina videoilla 😆 respect Monet kuvittelee olevansa hirveen nokkelia kun "itse teen asiat niin ja näin ja öööö". Vittu, idiootteja
Mun lempiruakaa, namii:) Kiitos tämmöösestä videosta:)
Ihanaa perusruokaa 🥰 . Itse pidän uunissa parikin tuntia miedolla lämmöllä. Tuolloin siihen tulee makeutta luonnostaan, ja siirapin voi vaikkapa jättää pois. Valkopippuri sopii muuten tuohon ruokaan myös hyvin .
Ihana kaalilaatikko nam nam😂❤❤❤
Minä olen käyttänyt kaalilaatikossa pakastettua joulukinkun nestettä, karjalanpaistin nestettä ja tietenkin lihalientä. Sopivat hyvin lootaaan antamaan makua,
Kaalilaatikko on ihan parasta parhautta 💚💯
Kun mulla oli sappivaivoja niin tein kiinankaalilaatikkoo ja juustokermaa munamaijon asemasta,hyvvee ol ja täyvestä män!😊
New friend here. 🔔
Excellent video.
You have a wonderful channel.
My best wishes for you. 💚105
Kiitos videosta 😊👌 herkkuva
Minun tekee aina mieli laittaa lisää suolaa ruokaan ja laitankin mutta verikokeissa suola arvot silti alle rajaarvojen
Mäen tee koskaan varhaiskaalista. Mutta makuasioista ei voi kiistellä!
Nyt on todellista herkkuruokaa 😋🤤 itellä just tuli karjalanpaisti uunista 😀
Kaalilaatikko on siitä hieno safka, jos tulee kiire nin sen voi syödä kaalipatana ilman uunia ja sähköä säästyy. Olen ite joskus näin tehnyt ja kaalin kaa aina meiramia😛
Kyllä kaalilaatikkoa voi tehdä hyvinkin myös muusta kuin varhaiskaalista. Mä tekasin eilen kaalilaatikon missä oli 400g jauhelihaa, 1 sipuli, n. 1kg kaalia. Kaalit keitin lihaliemessä ja kasvisliemessä. Ja lopussa lisäsin sinen meiramia ja peersiljaa. Ja kun kaalit ja jauhelihat oli vuokassa (joka on samanlainen ku sulla), niin pistin sinne lientä vähän ja kermaa pari purkkia. Tuli aika maukas ja vaimokin tykkäs :)
Varmasti herkkua👌
Tuo olikin uusi juttu että laitoit siirapin keitto vaiheessa. Minä laittanu vuokaan kaiken päälle
Se lienee oikeastaan yksi ja sama, tai jopa niin, että makeampaa tulee jos siirapin vuokaan laittaa. Monesti on tullut tehtyä yleensä niin, että laitan kaalin keittoon siirappia, ja sitten vielä ennen uuniin menoa. Yhtäkaikki syötävää, ja suunmukaista on tullut joka kerralla :)
Hei Mikko👋
Niin odotan sulta lisää ohjeita. Mahtaako olla ’marssiväsymystä’ kun ohjeita tulee harvakseltaan. Jään odottelemaan🤗
@@riittagallen1406 Kiitos kommentista, videota tulee kyllä lähiaikoina. Tässä on vähän sattumalta tullut pidettyä ns. kuvausvapaata, mutta pysyhän kanavalla, lisää materiaalia on tuloss piakkoin🙂
Isomummo vuorasi aina pinnan vielä pekonilla ennen uunia. Naminami
Aijaiajia nyt tuli herkkua😋😋😋
Ai että, hyvännäköistä kuali luatikkoa,minun äit muori teki joskus hapankaali laatikkoa ja sikaa joukkoon,kyllä sitäkin söi,enen,kuin selkään otti.
Hapankaalistakin saa hienoa ruokaa! pitäispä tehdä taas pitkästä aikaa
Et ehkä muista miten kommentoin jonkun vuoden takaa videoitaisi, ne olivat minulle erittäin tärkeitä muutenkin kuin ruuantakia! Minusta alat olemaan lähellä sitä aikaa nyt! Viime videot ovat olleet loistavia! KIITOS!
Nam 😋👍🏻
Anna ihmisten kitistä! Nautin suuresti ku ilmaiset mielipitees jengistä aina videoilla 😆 respect
Monet kuvittelee olevansa hirveen nokkelia kun "itse teen asiat niin ja näin ja öööö". Vittu, idiootteja
oisko se kiinankaalilaatikko seuraavaksi
Suolaa pitää olla reilusti, sokeria tuskin ollenkaan! Makuasia !
🔥🔥👍