Kiitos! Näin pitkään videoon on aika vähän tarjolla teostovapaata musiikkia. Kokeilin ensimmäisenä tätä Hungarian rhapsody:ä ja ihmettelin itsekin kuinka hyvin se sopi tähän ilman ihmeempiä viilauksia. Projektin alkuvaihe oli aika puuduttavaa ja masentavaa kuten musiikkikin mutta kun näkyvää alkoi syntyä niin homma muuttui positiivisemmaksi. Mutta onneksi äänet saa pois jos ei tuota jaksa kuunnella :)
1977 ..eli siinä on periaatteessa väärä väri. Ostaessani se oli ylimaalattu uudemmalla värityksellä. Aloitin konerempalla ja siinä vaiheessa ei ollut vielä tarkoitus pistää sitä atomeiksi ja päätin sitten pysyä uudemmassa värissä kun kone oli jo maalattu.
Joo...niin näky käyneen. Mutta se mikä eniten pisti silimähän on tuo ohjauspulpetti. Meillä on seiten kuus keväällä ostettu malli ja siinä on vielä tuo käsikaasu/sammutusvipu kytkinpolkimen puolella. Mutta sama vika on jätkiään korjattu noista. Päävaihdevalitsimen tanko näkyy olleen poikki. Meillä meni myös. Mutta ei mene enää. Vahvistin sen juuren vesijohtoputkella. Eli hitsasin lisää rautaa sauman päälle.
Joo siistin tuon vaihdekepin ensimmäiset korjaushitsaukset aluksi näkymättömiin. Sitten yksi kaunis kerta keppi jäi käteen pihapyörityksessä ja jouduin hitsaamaan siihen vähän paremmat vahvikkeet. Kaasuvivustosta oli mennyt kevytmetallivaluhaarukka palasiksi. Meinasin aluksi että valan alumiinista uuden mutta sitten päädyin porailemaan ja rälläköimään teräksisestä umpimurikasta uuden. Nyt ei enää hajoa.
Mulla se ei sentäs hajonnu pellolla. Jotain pihapyöritystä olin tekemäs silloon sattumoisin. Mutta nyt siihen olis samanmoinen projekti edes. Lokasuojat ja työkalulaatikon pohja on lahonneet. Ja tietenkin kaikki verhoilut pitää sitten myös uusia. Mutta ei ole ihan lähivuosien projekti. Pitää ensin rakentaa se 565. Sillä on paljon enemmän historia arvoa minulle. Voimansiirrossa ja moottorissa on paljon työtä. Ihan kulumisen takia.
IRL My Summer Car so cool seeing this. Very beautiful tractor!
Thank you! My summer car programmer made the virtualizaton of 502 very well and it has a lot of real details.
Fan vad snyggt det blev. Jag har en 74ans 502.
beautiful
Thanks!
Jäätävä työmäärä mutta komee tuli!
Kunnostja näytää olevan luovantyöntekijä korostaa kykyjään myös musikaalisesti.
Kiitos! Näin pitkään videoon on aika vähän tarjolla teostovapaata musiikkia. Kokeilin ensimmäisenä tätä Hungarian rhapsody:ä ja ihmettelin itsekin kuinka hyvin se sopi tähän ilman ihmeempiä viilauksia. Projektin alkuvaihe oli aika puuduttavaa ja masentavaa kuten musiikkikin mutta kun näkyvää alkoi syntyä niin homma muuttui positiivisemmaksi. Mutta onneksi äänet saa pois jos ei tuota jaksa kuunnella :)
MISSÄ SULAKKRRT?????
Oot hienoks laittanut, onko sulla enemmän kuvia, itsellä vm 78
Taitaa lähes kaikki laadultaan julkaisukelpoiset projektikuvat olla tässä ja muutamasta muussa kanavalta löytyvässä videossa.
8:32 vad är det svarta?
Mitä se Musta siinä seinäs on? Ja mistä ostit pehmoste ja nahka?
Det svarta är 3mm självhäftande bitumen-platta. Originalet var liknande.
Det är bäst att använda en varmluftfläkt när du installerar den. Till exempel kan du få dem från Biltema eller andra bil levererar butik.
@@leisuremechanist3800 hjälper det för värmen eller ljudisolering?
Min svenska är lite rostig ... men bitumen förhindrar vibration och minskar därmed buller. Kanske isolerar de även värme.
Hienoa kun oot nähnyt vaivaa
Mitä vuosimallia tuo sun 502 on?
1977 ..eli siinä on periaatteessa väärä väri. Ostaessani se oli ylimaalattu uudemmalla värityksellä. Aloitin konerempalla ja siinä vaiheessa ei ollut vielä tarkoitus pistää sitä atomeiksi ja päätin sitten pysyä uudemmassa värissä kun kone oli jo maalattu.
Joo...niin näky käyneen. Mutta se mikä eniten pisti silimähän on tuo ohjauspulpetti. Meillä on seiten kuus keväällä ostettu malli ja siinä on vielä tuo käsikaasu/sammutusvipu kytkinpolkimen puolella. Mutta sama vika on jätkiään korjattu noista. Päävaihdevalitsimen tanko näkyy olleen poikki. Meillä meni myös. Mutta ei mene enää. Vahvistin sen juuren vesijohtoputkella. Eli hitsasin lisää rautaa sauman päälle.
Joo siistin tuon vaihdekepin ensimmäiset korjaushitsaukset aluksi näkymättömiin. Sitten yksi kaunis kerta keppi jäi käteen pihapyörityksessä ja jouduin hitsaamaan siihen vähän paremmat vahvikkeet. Kaasuvivustosta oli mennyt kevytmetallivaluhaarukka palasiksi. Meinasin aluksi että valan alumiinista uuden mutta sitten päädyin porailemaan ja rälläköimään teräksisestä umpimurikasta uuden. Nyt ei enää hajoa.
Mulla se ei sentäs hajonnu pellolla. Jotain pihapyöritystä olin tekemäs silloon sattumoisin. Mutta nyt siihen olis samanmoinen projekti edes. Lokasuojat ja työkalulaatikon pohja on lahonneet. Ja tietenkin kaikki verhoilut pitää sitten myös uusia. Mutta ei ole ihan lähivuosien projekti. Pitää ensin rakentaa se 565. Sillä on paljon enemmän historia arvoa minulle. Voimansiirrossa ja moottorissa on paljon työtä. Ihan kulumisen takia.
Mikä verhoilu tuossa on?
Ihan perus varaosaliikkeistä löytyvä keinonahka