Näin 6 päivää myöhässä vastaan, että luen nyt myös enkunkielistä kirjaa A Psalm for the wild-built, jonka on kirjoittanut Becky Chambers. Jännä juttu sinällään, kun olen tehnyt testejä englanninkielen tasostani, mä saatan kompastella joidenkin perusjuttujen kanssa, mutta sitten saatan saada kaikki oikein natiivikielenkäyttäjän kohdalla :D Nuorempana luin suht paljonkin (öö, jollain mittapuulla) enkunkielistä kirjallisuutta, näin vanhempana en niinkään. Luin kimppalukuna viime syksynä Casey McQuistonin Red, white and royal blue (siitä on suomennos Punaista, valkoista ja kuninkaansinistä) ja tajusin, että huomasin enemmän nyansseja kirjasta kuin jotkut, jotka lukevat enemmän enkunkielistä kirjallisuutta (oman epämääräisen tutkimukseni mukaan). Kuitenkin mä luin toukokuussa alkua ja päätin odottaa suomennosta kirjasta This is how you lose the time war, koska siinä oli aika erikoisia sanoja, joita kääntämisen jälkeenkin totesin, että pitää googlata, mitä suomennos tarkoittaa norlmaali-ihmisten käsityksen mukaan. Mutta Red white and royal bluen, samoin A Psalm for the wild-builtin kohdalla on kohtia, jotka jäävät vähän hämärän peittoon... (Ei tiedä, miten joku sana kunnolla lausutaan, veikkaan että tietäisin paremmin merkityksen, jos tietäisin, miten se on lausuttu), erityisesti kun ympäristöä kuvaillaan. Mutta sitten, kun tapahtuu ja ihmiset keskustelee, yleensä se taitaa olla sen verran simppelimpää kieltä, että tekstin ymmärtää. Tuossa mainitsemassasi kirjassa on sulla se etu, että tiedät jo kirjan maailmasta etukäteen paljon, kun oudompien sanojen merkitys avautuu, miten ne ovat kirjoitettu suomeksi, veikkaan että pärjäät sen kanssa hyvin. Alku on aina se haasteellisempi osuus... A Psalmin kohdalla olin jo hyvin tuskainen, kun kuvausta vain jatkui alussa (luen suomeksikin kuvausta hitaasti ja se ei ole yhtään mun kuppi teetä, mun keskittyminen herpaantuu helposti, enkun kielellä se pahentuu) ja eteneminen oli hidasta. Mutta kun keskustelu tuli mukaan kuvioihin, niin olen lukenut tyyliin lähes saman määrän sivuja tänään kuin, mitä luin neljän päivän aikana. Väitän myös ymmärtäväni kaiken... ja siinä vaiheessa, kun ensimmäisen kerran tuli tunnepitoista tapahtumaan, nolostusta, vaaraa, ehkä järkytystä, hämmennystä jne, niin joko aivoni vaan valpastuvat siinä hetkessä, tai se sanasto, tunnekieli on sisäänrakennettu minuun ja koen, että ei tule sellaista hetkeä, että öö, mitä tuo lause oikein tarkoittikaan. Kirjoitin tämän alun siis, kun olin katsonut 3 minuuttia ja 30 sekunttia... ehkä sun ajatuksia kielillä lukemisesta tulee tämän jälkeen ja kirjoittamani oli ihan tarpeetonta :D Jatkan, kun kysyit, että mitä luen tällä hetkellä, niin A Psalmin ohella minulla on kesken Rouhiaisen Tuntematon taivas. Olen ylittänyt siinä puolivälin. Tässä ei liene mitään ongelmaa jatkaa loppuun, kuten ei A Psalmissakaan. Noiden ohella olen lukenut 40 sivua Richard Adamsin Ruohometsän kansaa. En tiedä olenko antanut sille tarpeeksi vielä. Kirjassa ei ole mitään vikaa, mutta se ei ole imaissutkaan ja siinä on kuitenkin vielä 510 sivua lukemista. Ehkä mä yritän vielä ennen kuin luovutan. Noiden ohella lainassa on ja luin prologin Holly Bournen Niin käy vain elokuvissa. (Näemmä seuraa todella pitkä pohjustus, mitä aion kirjan alusta sanoa.) Olen todella nirso romanttisen kirjallisuuden suhteen. T o d e l l a. Olen aiemmin tykännyt romantiikasta selkeästi enemmän, itseasiassa yksi lempikirjoistani on vieläkin Ylpeys ja ennakkoluulo (tosin se taitaa olla yhteiskunnallinen kirja nykyään, mutta onhan se romantiikan saralla suht merkittävä kirja). Mutta en enää usko samalla tavalla kliseiseen rakkauteen kuin nuorempana, joten mun aivot pitää napsauttaa kirjan avulla älykkäästi puoliteholle. Romantiikka siis pitää olla aina slow burn ja niin, että hahmoilla on muutakin mielessä kuin rakastuminen. Haters to lovers toimii, jos se on hyvin rakennettu slow burn. Instalove on etovaa ja epäuskottavaa, koska sehän perustuu aina ulkonäköön, ihmisten luonnetta ei voi tietää ensinäkemältä tai sen saa selville niin pintapuolisesti, että pidän sitä ulkonäkökeskeisenä ihastumisena / rakastumisena. Mä siis olen kasvanut vuosien saatossa, enkä enää usko, että pitkäkestoista ja tasa-arvoista parisuhdetta voi mitenkään helposti rakentaa ulkonäkörakastumisella. Luin arvostelusta, että kyseinen kirja välttää kaikki kliseet, mutta prologissa ollaan vähän liian sisällä suhteessa. Ei mitään suhteen rakentelua, vaan suoraan ollaan kliseisillä treffeillä. Okei, päähenkilön tunnetila ei ole, mitä heti ensimmäisenä tulee eteen romanttisessa kirjallisuudessa, mutta miksi se piti olla jo prologissa? Miksei sitä voitu rakentaa pitkän kaavan kautta? Tekisi mieli hyppiä tasajalkaa. Mä haluaisin lukea romantiikkaa, mutta suomeksi ei ole taidettu kääntää kovinkaan paljon, jos lainkaan suht liberaalia, feminististä, ihmisillä on muutakin mielessä olevaa slowburnia ja se ainoa mahdollisuus, mitä käännöksinä voisi löytyä, alkaa väärästä kohtaan. Olen siis pettynyt, kauhuissani ja en tiedä, miten pystyn jatkamaan. Ja koska olen romantiikan suhteen niin äärettömän nirso (olen muidenkin kirjojen suhteen), niin en pysty etsimään itselleni mieluista kirjaa, kun tulen tuskastumaan etsimisessä, mutta en voi ulkoistaa sitä muille, koska olen niin nirso :D B-plot romantiikka toimii siis paremmin, mutta niissäkin harvemmin se on tarpeeksi slowburn. Esimerkiksi Tuntemattomassa taivaassa se ei tosiaan ollut tarpeeksi slowburn. Red, white and royal bluessa se ei myöskään ollut tarpeeksi slowburn, vaikka siinä oli hyvä aavistus sitä (toki minuun ei vedonnut se rikkaiden, kauniiden, rakkaiden, älykkäiden ja menestyvien eliittinuorten bilejengi /tai gaalajengi, joka aiheutti lukukokemukseeni ongelmia, sen ohella ärsytti suunnattomasti, että kirjailija ei ollut nähnyt tarpeeksi vaivaa ja ottanut niinkin perusasiaa selville, että monet eurooppalaiset monarkit, erityisesti englannin, eivät ota minkäänlaista kantaa puoluepolitiikkaan, eivätkä todellakaan asetu minkäänlaiseksi mannekiiniksi edes muiden maiden poliittisiin kamppanjoihin). ...Niin... öhem... Bournen kirjan prologi oli ärsyttävä, se on kuitenkin kesken ja olen edellä mainituista syistä kahden välillä, pystynkö jatkamaan kirjaa eteenpäin. Tällaista tähän erään. Joo. Parempi lopettaa myöhässä kuin ei milloinkaan.
Alkuun kiitos pitkästä kommentista! Hyviä pointteja! Samaa mieltä et joidenkin asioiden merkitys selventyy paremmin kun on kuullut miten x sana lausutaan. Että myös ku maailman tuntee jo entuudestaan niin tietää/tajuaa helpommin mitä tarkoitetaan. En ole itse kuullut sun tän hetken lukemistasi kirjoista! PItää googlata ja tutustua tämän jälkeen tarkemmin :) Mulla on sama juttu romantiikka kirjojen kanssa. Aika nirso mutta oltava myös muutakin kuin vain salamarakkautta. Elämässä kun muitakin asioita kuin vain etsittävä oma rakkaus jne. Holly Broune kirjoista oon tosin tykännyt. Muutaman niistä lukenut mutta sun mainitsemaa en ole. Nimi on kuitenkin tuttu et oon varmaan hypistellyt sitä. Myös tää valinta-kirjasarja on osoittanut varsin hyväksi :) Ja sit on jojo moyes. Hänelläkin kivoja tarinoita :)
Näin 6 päivää myöhässä vastaan, että luen nyt myös enkunkielistä kirjaa A Psalm for the wild-built, jonka on kirjoittanut Becky Chambers. Jännä juttu sinällään, kun olen tehnyt testejä englanninkielen tasostani, mä saatan kompastella joidenkin perusjuttujen kanssa, mutta sitten saatan saada kaikki oikein natiivikielenkäyttäjän kohdalla :D Nuorempana luin suht paljonkin (öö, jollain mittapuulla) enkunkielistä kirjallisuutta, näin vanhempana en niinkään.
Luin kimppalukuna viime syksynä Casey McQuistonin Red, white and royal blue (siitä on suomennos Punaista, valkoista ja kuninkaansinistä) ja tajusin, että huomasin enemmän nyansseja kirjasta kuin jotkut, jotka lukevat enemmän enkunkielistä kirjallisuutta (oman epämääräisen tutkimukseni mukaan). Kuitenkin mä luin toukokuussa alkua ja päätin odottaa suomennosta kirjasta This is how you lose the time war, koska siinä oli aika erikoisia sanoja, joita kääntämisen jälkeenkin totesin, että pitää googlata, mitä suomennos tarkoittaa norlmaali-ihmisten käsityksen mukaan.
Mutta Red white and royal bluen, samoin A Psalm for the wild-builtin kohdalla on kohtia, jotka jäävät vähän hämärän peittoon... (Ei tiedä, miten joku sana kunnolla lausutaan, veikkaan että tietäisin paremmin merkityksen, jos tietäisin, miten se on lausuttu), erityisesti kun ympäristöä kuvaillaan. Mutta sitten, kun tapahtuu ja ihmiset keskustelee, yleensä se taitaa olla sen verran simppelimpää kieltä, että tekstin ymmärtää.
Tuossa mainitsemassasi kirjassa on sulla se etu, että tiedät jo kirjan maailmasta etukäteen paljon, kun oudompien sanojen merkitys avautuu, miten ne ovat kirjoitettu suomeksi, veikkaan että pärjäät sen kanssa hyvin. Alku on aina se haasteellisempi osuus... A Psalmin kohdalla olin jo hyvin tuskainen, kun kuvausta vain jatkui alussa (luen suomeksikin kuvausta hitaasti ja se ei ole yhtään mun kuppi teetä, mun keskittyminen herpaantuu helposti, enkun kielellä se pahentuu) ja eteneminen oli hidasta. Mutta kun keskustelu tuli mukaan kuvioihin, niin olen lukenut tyyliin lähes saman määrän sivuja tänään kuin, mitä luin neljän päivän aikana. Väitän myös ymmärtäväni kaiken... ja siinä vaiheessa, kun ensimmäisen kerran tuli tunnepitoista tapahtumaan, nolostusta, vaaraa, ehkä järkytystä, hämmennystä jne, niin joko aivoni vaan valpastuvat siinä hetkessä, tai se sanasto, tunnekieli on sisäänrakennettu minuun ja koen, että ei tule sellaista hetkeä, että öö, mitä tuo lause oikein tarkoittikaan. Kirjoitin tämän alun siis, kun olin katsonut 3 minuuttia ja 30 sekunttia... ehkä sun ajatuksia kielillä lukemisesta tulee tämän jälkeen ja kirjoittamani oli ihan tarpeetonta :D
Jatkan, kun kysyit, että mitä luen tällä hetkellä, niin A Psalmin ohella minulla on kesken Rouhiaisen Tuntematon taivas. Olen ylittänyt siinä puolivälin. Tässä ei liene mitään ongelmaa jatkaa loppuun, kuten ei A Psalmissakaan. Noiden ohella olen lukenut 40 sivua Richard Adamsin Ruohometsän kansaa. En tiedä olenko antanut sille tarpeeksi vielä. Kirjassa ei ole mitään vikaa, mutta se ei ole imaissutkaan ja siinä on kuitenkin vielä 510 sivua lukemista. Ehkä mä yritän vielä ennen kuin luovutan.
Noiden ohella lainassa on ja luin prologin Holly Bournen Niin käy vain elokuvissa. (Näemmä seuraa todella pitkä pohjustus, mitä aion kirjan alusta sanoa.) Olen todella nirso romanttisen kirjallisuuden suhteen. T o d e l l a. Olen aiemmin tykännyt romantiikasta selkeästi enemmän, itseasiassa yksi lempikirjoistani on vieläkin Ylpeys ja ennakkoluulo (tosin se taitaa olla yhteiskunnallinen kirja nykyään, mutta onhan se romantiikan saralla suht merkittävä kirja). Mutta en enää usko samalla tavalla kliseiseen rakkauteen kuin nuorempana, joten mun aivot pitää napsauttaa kirjan avulla älykkäästi puoliteholle. Romantiikka siis pitää olla aina slow burn ja niin, että hahmoilla on muutakin mielessä kuin rakastuminen. Haters to lovers toimii, jos se on hyvin rakennettu slow burn. Instalove on etovaa ja epäuskottavaa, koska sehän perustuu aina ulkonäköön, ihmisten luonnetta ei voi tietää ensinäkemältä tai sen saa selville niin pintapuolisesti, että pidän sitä ulkonäkökeskeisenä ihastumisena / rakastumisena. Mä siis olen kasvanut vuosien saatossa, enkä enää usko, että pitkäkestoista ja tasa-arvoista parisuhdetta voi mitenkään helposti rakentaa ulkonäkörakastumisella. Luin arvostelusta, että kyseinen kirja välttää kaikki kliseet, mutta prologissa ollaan vähän liian sisällä suhteessa. Ei mitään suhteen rakentelua, vaan suoraan ollaan kliseisillä treffeillä. Okei, päähenkilön tunnetila ei ole, mitä heti ensimmäisenä tulee eteen romanttisessa kirjallisuudessa, mutta miksi se piti olla jo prologissa? Miksei sitä voitu rakentaa pitkän kaavan kautta? Tekisi mieli hyppiä tasajalkaa. Mä haluaisin lukea romantiikkaa, mutta suomeksi ei ole taidettu kääntää kovinkaan paljon, jos lainkaan suht liberaalia, feminististä, ihmisillä on muutakin mielessä olevaa slowburnia ja se ainoa mahdollisuus, mitä käännöksinä voisi löytyä, alkaa väärästä kohtaan. Olen siis pettynyt, kauhuissani ja en tiedä, miten pystyn jatkamaan. Ja koska olen romantiikan suhteen niin äärettömän nirso (olen muidenkin kirjojen suhteen), niin en pysty etsimään itselleni mieluista kirjaa, kun tulen tuskastumaan etsimisessä, mutta en voi ulkoistaa sitä muille, koska olen niin nirso :D B-plot romantiikka toimii siis paremmin, mutta niissäkin harvemmin se on tarpeeksi slowburn. Esimerkiksi Tuntemattomassa taivaassa se ei tosiaan ollut tarpeeksi slowburn. Red, white and royal bluessa se ei myöskään ollut tarpeeksi slowburn, vaikka siinä oli hyvä aavistus sitä (toki minuun ei vedonnut se rikkaiden, kauniiden, rakkaiden, älykkäiden ja menestyvien eliittinuorten bilejengi /tai gaalajengi, joka aiheutti lukukokemukseeni ongelmia, sen ohella ärsytti suunnattomasti, että kirjailija ei ollut nähnyt tarpeeksi vaivaa ja ottanut niinkin perusasiaa selville, että monet eurooppalaiset monarkit, erityisesti englannin, eivät ota minkäänlaista kantaa puoluepolitiikkaan, eivätkä todellakaan asetu minkäänlaiseksi mannekiiniksi edes muiden maiden poliittisiin kamppanjoihin).
...Niin... öhem... Bournen kirjan prologi oli ärsyttävä, se on kuitenkin kesken ja olen edellä mainituista syistä kahden välillä, pystynkö jatkamaan kirjaa eteenpäin. Tällaista tähän erään. Joo. Parempi lopettaa myöhässä kuin ei milloinkaan.
Alkuun kiitos pitkästä kommentista!
Hyviä pointteja! Samaa mieltä et joidenkin asioiden merkitys selventyy paremmin kun on kuullut miten x sana lausutaan. Että myös ku maailman tuntee jo entuudestaan niin tietää/tajuaa helpommin mitä tarkoitetaan. En ole itse kuullut sun tän hetken lukemistasi kirjoista! PItää googlata ja tutustua tämän jälkeen tarkemmin :)
Mulla on sama juttu romantiikka kirjojen kanssa. Aika nirso mutta oltava myös muutakin kuin vain salamarakkautta. Elämässä kun muitakin asioita kuin vain etsittävä oma rakkaus jne.
Holly Broune kirjoista oon tosin tykännyt. Muutaman niistä lukenut mutta sun mainitsemaa en ole. Nimi on kuitenkin tuttu et oon varmaan hypistellyt sitä. Myös tää valinta-kirjasarja on osoittanut varsin hyväksi :) Ja sit on jojo moyes. Hänelläkin kivoja tarinoita :)