Kiitos terveisistä 😊 Sitähän se tosiaan on, että moni vain hieman harjaantunut ajattelee kehittävän treenaamisen olevan jotain tosi monimutkaista. Sitähän se ei ole, vaan siinä tehdään melko tavallisia asioita. Haasteellista prosessista tekee, että tavalliset asiat pitää tehdä laadullisesti hyvin ja järjestelmällisesti sekä kehitystään arvioida objektiivisesti ja olla kärsivällinen. Toisin sanoen, MITÄ tehdään on hyvin suoraviivaista, mutta MITEN tehdään on osa-alue, jossa kokilla on suurempi rooli kuin reseptillä.
Juuri näin! Reseptin on toki syytä olla kokin tekemistä tukevaa, mutta on hyvä ymmärtää että pelkkä resepti ei auta jos tekeminen ei muuten ole "riittävällä" tasolla :)
Hyvä pätkä äijät😎😎!! Omat viis: 1. Keskity suoriin sarjoihin kaikkien mahdollisten erikoistekniikoiden sijaan. 2. Älä usko jotain asiaa ilman riittäviä perusteita vaan siks, että infon antaja näyttää omaan silmää ammattilaiskehonrakentajalta*. 3. Keskity perusvoimatasojen nostoon pääliikkeissä yltiöpäisen laiteheilumisen sijaan. 4. Enemmän ei ole todellakaan aina enemmän. 5. Kaikkia voiman ja kestävyyden eri osa-alueita ei välttämättä kannata sisällyttää yhteen harjotusjaksoon, saati jokaiseen yksittäiseen treeniin
Itellä 1. Ei oo pakko kyykkää, penkata tai mavettaa bodaustarkotuksissa 2. Progressioon on monta väylää, ei vain sarjapainokehitys 3. Tavallisen Pulliaisen ei tarvii hifistellä. Perusasiat kuntoon 4. Oikean tekniikan opettelu on tärkeämpää alussa kuin progressio. Kun tekniikka kunnossa, aletaan nostaa sarjapainoja. 5. Älä usko kaikkea mitä netissä lukee. Osa vaikuttajista kauppaa paskaa ja sanoo mitä vain myynnin edistämiseksi.
Erinomainen summaus. Sanoisin myös että tekniikoiden opettelu on erittäin tärkeää, kutsuisin sitä itse myös progressioksi jos tekniikka tai muut sarjojen laatuun vaikuttavat tekijät paranevat, tosi hyvä huomio!
Sitäpä juuri. Käytännössä ollaan niin yksinkertaisten asioiden äärellä, että kaikkihan nämä tietävät. Muistutuksenahan tämän olikin tarkoitus toimia :)
Juholla ihan sama ongelma kuin Utilla, kovasti puhutaan ja selitetään jotain tutkimustuloksia ja kaavioita mutta ne kovat tulokset ja näytöt puuttuu. Ihan mukava kun touhutaan ja puuhastellaan mutta ei kannata silti vielä itseään minään super asiantuntijana pitää. Puhuminen ja asioiden toteuttaminen käytännössä on kaksi eri asiaa.
Utilla ainakin on mielestäni aika kovia tuloksia, niin urheilijana kuin valmentajana. Eikö? Mitä asioita toivoisit meidän tai Utin tekevän käytännössä jotta voisimme näyttää osaamisemme? En vertaa itseäni tai meitä Uttiin, saati sitten oikeasti maailmanluokan asiantuntijoihin, sinne on vielä todella pitkä matka. Keitä ovat mielestäsi alan parhaat asiantuntija ja miksi?
Kiitos terveisistä 😊 Sitähän se tosiaan on, että moni vain hieman harjaantunut ajattelee kehittävän treenaamisen olevan jotain tosi monimutkaista. Sitähän se ei ole, vaan siinä tehdään melko tavallisia asioita. Haasteellista prosessista tekee, että tavalliset asiat pitää tehdä laadullisesti hyvin ja järjestelmällisesti sekä kehitystään arvioida objektiivisesti ja olla kärsivällinen. Toisin sanoen, MITÄ tehdään on hyvin suoraviivaista, mutta MITEN tehdään on osa-alue, jossa kokilla on suurempi rooli kuin reseptillä.
Juuri näin! Reseptin on toki syytä olla kokin tekemistä tukevaa, mutta on hyvä ymmärtää että pelkkä resepti ei auta jos tekeminen ei muuten ole "riittävällä" tasolla :)
Hyvä pätkä äijät😎😎!! Omat viis: 1. Keskity suoriin sarjoihin kaikkien mahdollisten erikoistekniikoiden sijaan. 2. Älä usko jotain asiaa ilman riittäviä perusteita vaan siks, että infon antaja näyttää omaan silmää ammattilaiskehonrakentajalta*. 3. Keskity perusvoimatasojen nostoon pääliikkeissä yltiöpäisen laiteheilumisen sijaan. 4. Enemmän ei ole todellakaan aina enemmän. 5. Kaikkia voiman ja kestävyyden eri osa-alueita ei välttämättä kannata sisällyttää yhteen harjotusjaksoon, saati jokaiseen yksittäiseen treeniin
Hyvää settiä Ege!
Hyvä video!
Itellä 1. Ei oo pakko kyykkää, penkata tai mavettaa bodaustarkotuksissa 2. Progressioon on monta väylää, ei vain sarjapainokehitys 3. Tavallisen Pulliaisen ei tarvii hifistellä. Perusasiat kuntoon 4. Oikean tekniikan opettelu on tärkeämpää alussa kuin progressio. Kun tekniikka kunnossa, aletaan nostaa sarjapainoja. 5. Älä usko kaikkea mitä netissä lukee. Osa vaikuttajista kauppaa paskaa ja sanoo mitä vain myynnin edistämiseksi.
Erinomainen summaus. Sanoisin myös että tekniikoiden opettelu on erittäin tärkeää, kutsuisin sitä itse myös progressioksi jos tekniikka tai muut sarjojen laatuun vaikuttavat tekijät paranevat, tosi hyvä huomio!
Hyvä jätkät! Ei ehkä mitään uutta infoa, mitä ei olisi voinut aiemmista videoista poimia - mutta hyvä muistutus omalle tekemiselle!
Sitäpä juuri. Käytännössä ollaan niin yksinkertaisten asioiden äärellä, että kaikkihan nämä tietävät. Muistutuksenahan tämän olikin tarkoitus toimia :)
3 vuoden välein on ihan hyvä myös😉
Juholla ihan sama ongelma kuin Utilla, kovasti puhutaan ja selitetään jotain tutkimustuloksia ja kaavioita mutta ne kovat tulokset ja näytöt puuttuu. Ihan mukava kun touhutaan ja puuhastellaan mutta ei kannata silti vielä itseään minään super asiantuntijana pitää. Puhuminen ja asioiden toteuttaminen käytännössä on kaksi eri asiaa.
Utilla ainakin on mielestäni aika kovia tuloksia, niin urheilijana kuin valmentajana. Eikö?
Mitä asioita toivoisit meidän tai Utin tekevän käytännössä jotta voisimme näyttää osaamisemme? En vertaa itseäni tai meitä Uttiin, saati sitten oikeasti maailmanluokan asiantuntijoihin, sinne on vielä todella pitkä matka. Keitä ovat mielestäsi alan parhaat asiantuntija ja miksi?