Ikää on 51 ja molemmat silmät on leikattu. Kaihin takia. Lukulasit tarviin, mut muuten näen suht ok. Rillit hommaan jossain vaiheessa. Nyt pärjään ilman
Nyt vain varovaisesti, leikkaus onneksi auttaa. Silmälääkärillä kannattaa käydä ja tarkistuttaa määräajoin. Muutakin rappeutumaa nääs voi tulla ja silmiin niitä ei kukaan halua.
Hyvää settiä. Noista pyöryköistä ei vielä kokemusta. Uusi tuttavuus on Wigrenin herkkulihapullat, ne jotka tehdään savukaslerista. Parasta valmislihapullaa, mehukkainta, tähän astisista.
Kiitokset! Itse jos olisin nämä tiedot kuullut aiemmin, niin olisin hakeutunut lääkärille ainakin pari kuukautta aiemmin. Tosin olisivatko edes laittaneet jonoon, jos ei vielä todellista haittaa kaihista olisi ollut, onkin asia erikseen.
Olin henkisesti varautunut olemaan koko päivän ja menemään toisena päivänä jatkamaan asian selvittelyä. Yllätykseni oli kyllä suuri, kun jo kahden maita olin kotona ja asia loppuun asti selvä. Ihan 15/10 toimintaa!
Ja se, että neurologi tutki ensin ja sulki pois aivoperäiset syyt oli aivan erinomaista . Pirhassa eli Pirkanmaan hyvinvointialueella ei olisi onnistunut. Olen ollut molemmissa töissä ja eron todella huomaa.
Pahin homma siinä kaihileikkauksessa on se jälkihoito. Se silmätippojen laitto on viheliäistä hommaa, jos joutuu itse tekemään. Minä en ainakaan kovin hyvin osu.
Tsemppiä silmien leikkaukseen... Onneksi nuita voidaan nykysin korjata ja sitten taas näkee kuten pitääkin. Jostakin syystä rupes tekee mieli sienikastiketta :)
Tuttu sairaus minunkin silmissäni aikanaan. Leikkauksesta en tuntenut juuri mitään. Leikkauksen jälkeen näkö palautui kohtalaiseksi heti, sekä kauko- että lähinäkö. Ongelmat alkoivat auringon paisteeseen tullessani. Piti palata sisälle ja tilata taksi ja mennä apteekin kautta kotiin, tippoja silmiin ja simäsuojat paikalleen ja muuten normaalia elämää.
Näkö ei parane vanhetessa itsestään (paitsi ulkonäkö 😛), onneks tuo on vaivattomasti hoidettavissa nykyään jos saa vain lähetteen eteenpäin, kaiketi näkökykyä pitää olla alle 20% jäljellä ennen kuin suostuvat laseroimaan, ellei mene yksityiselle, mutta mitä maksaa...

Tsemppiä Jonezille. Hyvä ettei sen vakavammasta ollut kyse, pirullinen tauti kuitenkin, onneksi on hoidettavissa. Hyvää ruokaa siellä syöty 🙂.
Kiitokset tsempeistä! Juu tämän kanssa nyt eletään.
Hyvä video Jonezki. Tärkeää silmäasiaa ensin ja sitten varmasti maittavaa kotiruokaa. Elämänmakuinen video. 👍🏻
Nyt vain varovaisesti, leikkaus onneksi auttaa. Silmälääkärillä kannattaa käydä ja tarkistuttaa määräajoin. Muutakin rappeutumaa nääs voi tulla ja silmiin niitä ei kukaan halua.
Hyvää settiä. Noista pyöryköistä ei vielä kokemusta. Uusi tuttavuus on Wigrenin herkkulihapullat, ne jotka tehdään savukaslerista. Parasta valmislihapullaa, mehukkainta, tähän astisista.
Hyvä video! Ja hyvää tietoa ja ajatuksia kaihista
Kiitokset! Itse jos olisin nämä tiedot kuullut aiemmin, niin olisin hakeutunut lääkärille ainakin pari kuukautta aiemmin. Tosin olisivatko edes laittaneet jonoon, jos ei vielä todellista haittaa kaihista olisi ollut, onkin asia erikseen.
Minultakin on kaihi poistettu ja olen vasta 24 vuotta mutta minulla se johtui silmän muista taudeista
Toivottavasti on silmät nyt kunnossa sinulla! Kuitenkin aika tärkeästä elimestä on kyse!
@@jonez63 joo ihan hyvä tilanne tällä hetkellä
Terveelliset elämäntavat. Suosittelen.
Ikä ei tuu yksin, enemmän ja vähemmän tulee ite kullekin kremppaa.
Näinhän se menee.
On kyllä SiunSotessa hienoa ja ripeää toimintaa ! Onnittelut ❤️
Olin henkisesti varautunut olemaan koko päivän ja menemään toisena päivänä jatkamaan asian selvittelyä. Yllätykseni oli kyllä suuri, kun jo kahden maita olin kotona ja asia loppuun asti selvä. Ihan 15/10 toimintaa!
Ja se, että neurologi tutki ensin ja sulki pois aivoperäiset syyt oli aivan erinomaista . Pirhassa eli Pirkanmaan hyvinvointialueella ei olisi onnistunut. Olen ollut molemmissa töissä ja eron todella huomaa.
Kiitos
Pahin homma siinä kaihileikkauksessa on se jälkihoito. Se silmätippojen laitto on viheliäistä hommaa, jos joutuu itse tekemään. Minä en ainakaan kovin hyvin osu.
Jonezille kovasti tsemiä!
Tsemppiä silmien leikkaukseen... Onneksi nuita voidaan nykysin korjata ja sitten taas näkee kuten pitääkin. Jostakin syystä rupes tekee mieli sienikastiketta :)
Oot onnekas kun noin nopee palvelu ollu!
Tuttu sairaus minunkin silmissäni aikanaan. Leikkauksesta en tuntenut juuri mitään. Leikkauksen jälkeen näkö palautui kohtalaiseksi heti, sekä kauko- että lähinäkö. Ongelmat alkoivat auringon paisteeseen tullessani. Piti palata sisälle ja tilata taksi ja mennä apteekin kautta kotiin, tippoja silmiin ja simäsuojat paikalleen ja muuten normaalia elämää.
Näkö ei parane vanhetessa itsestään (paitsi ulkonäkö 😛), onneks tuo on vaivattomasti hoidettavissa nykyään jos saa vain lähetteen eteenpäin, kaiketi näkökykyä pitää olla alle 20% jäljellä ennen kuin suostuvat laseroimaan, ellei mene yksityiselle, mutta mitä maksaa...
Jos olisi sairaalassa kysynnyt, että oletko tubettaja, niin olisi varmaan vain antanut hullun paperit 🤔