Niin kaunis ja lutuinen Elli❤ On tuossa iässä pennulla vielä ihmeteltävää. Meille kotiutuu perjantaina bourbonnaisinseisojan pentu🥰 Kovasti omaa tyttöä jo odotan. Tulee kaveriksi mun whippetille.
Elli on tosi kiltti ja rauhallinen ollut kyllä. Pari päivää se on nyt leikkinyt innokkaammin jo. Sielläkin malttamattomana odotellaan jo uutta kamua. Koirat on parhaita. 😊
Voi miten ihanaa 😍 Paljon onnea sinne pennun tulosta 🤩 Tosi kiva kun saavat toisistaan kaverit sitten. Meidänkin toive olisi, että jonainen päivänä Ellille tulisi kaveri🥰
@@RottweilerElli Kyllä koirista on toisilleen paljon seuraa. Mulla oli vielä huhtikuun alussa 2 whippettiä, mutta vanhempi menehtyi kammottavan tapaturman johdosta😭 Aidatulle alueelle oli päässyt jänis ja Jenna lähti sitä ajamaan. Jänis pakeni kovassa vauhdissa pienestä raosta aidan ali eikä Jenna ehtinyt himmata vauhtia, vaan pamautti täysillä päin aitaq. Niskat poikki ja menehtyi välittömästi 💔 Tämä nuorempi Sanni, ei ole tottunut ilman koirakaveria elämään ja on nyt ollut vähän ihmeissään ja kovasti mun perään. Onneksi löytyi näinkin pian sopiva kaveri hälle💞
Osanottoni ..ihan kamala tilanne ja kun mitään ei ollut sitten tehtävissä 😭 Tuollainen tilanne käy vielä niin nopeasti 😢 Ihana , että löysit näin pian kaverin niin saavat touhuta keskenään vaikka onhan sitä omaa koiraa aina ihan hirveä ikävä poismenon jälkeen..jospa uusi pentu toisi iloa ja vilskettä arkeen💕
Uskon että uros tuo omat haasteensa tuossa kokonsa ja hormoniensa takia. Varsinkin jos on narttuja asuinalueella. Nartut on taas sitten vähän nokkelampia ja erilaisia. Aada oli ainakin aika ovela välillä. Molemmilla varmaan omat jekkunsa tietyssä ikää. Ei kuitenkaan mitään mitä ei määrätietoisella opetuksella pääsisi opettamaan. Jotenkin tykästyttiin narttuihin vaan kun Aada oli ihan huippu koira.
Ellille opetetaan wuff heti kun mahdollista 🤝
Varatoimitusjohtajan perehdytykseen kuuluu opetella wuff
WuFF 🐕🐕🐕
En kestä miten ihania videoita teette ❤❤❤❤❤
Kiitos, kiva kun katsot. 😊
Elli on tosi sulonen itekin haluun joskus Rottweilerin tää on hauska on seurataellin ja arkea näitä ehdottomasti lisää
Elli kiittää ..kiva kuulla että videot kiinnostaa 😍 Videoita tulee jatkossakin joten pääset seurailemaan Ellin elämää 😍
Niin kaunis ja lutuinen Elli❤ On tuossa iässä pennulla vielä ihmeteltävää. Meille kotiutuu perjantaina bourbonnaisinseisojan pentu🥰 Kovasti omaa tyttöä jo odotan. Tulee kaveriksi mun whippetille.
Elli on tosi kiltti ja rauhallinen ollut kyllä. Pari päivää se on nyt leikkinyt innokkaammin jo. Sielläkin malttamattomana odotellaan jo uutta kamua. Koirat on parhaita. 😊
@@RottweilerElli Juu, todellakin odotetaan😍 Ja koirat on kyllä parhautta😘
Voi miten ihanaa 😍 Paljon onnea sinne pennun tulosta 🤩 Tosi kiva kun saavat toisistaan kaverit sitten. Meidänkin toive olisi, että jonainen päivänä Ellille tulisi kaveri🥰
@@RottweilerElli Kyllä koirista on toisilleen paljon seuraa. Mulla oli vielä huhtikuun alussa 2 whippettiä, mutta vanhempi menehtyi kammottavan tapaturman johdosta😭 Aidatulle alueelle oli päässyt jänis ja Jenna lähti sitä ajamaan. Jänis pakeni kovassa vauhdissa pienestä raosta aidan ali eikä Jenna ehtinyt himmata vauhtia, vaan pamautti täysillä päin aitaq. Niskat poikki ja menehtyi välittömästi 💔
Tämä nuorempi Sanni, ei ole tottunut ilman koirakaveria elämään ja on nyt ollut vähän ihmeissään ja kovasti mun perään. Onneksi löytyi näinkin pian sopiva kaveri hälle💞
Osanottoni ..ihan kamala tilanne ja kun mitään ei ollut sitten tehtävissä 😭 Tuollainen tilanne käy vielä niin nopeasti 😢 Ihana , että löysit näin pian kaverin niin saavat touhuta keskenään vaikka onhan sitä omaa koiraa aina ihan hirveä ikävä poismenon jälkeen..jospa uusi pentu toisi iloa ja vilskettä arkeen💕
Söpö hauva
Hau hau
😍
👍
Söpöjä ne on pennut. On se tosi lyhyt aika se koiran lapsuus. Toisaalta, ainahan se koira on perheen "lapsi".
Nopeasti se pentuaika vaan menee.. 😍
Miten rotikka narttu tai uros on erilaisia onko haastellista enemmän uroksen kanssa kun nartun kanssa? Onko tietoa hene? Elli on vaan niin best ❤
Uskon että uros tuo omat haasteensa tuossa kokonsa ja hormoniensa takia. Varsinkin jos on narttuja asuinalueella. Nartut on taas sitten vähän nokkelampia ja erilaisia. Aada oli ainakin aika ovela välillä. Molemmilla varmaan omat jekkunsa tietyssä ikää. Ei kuitenkaan mitään mitä ei määrätietoisella opetuksella pääsisi opettamaan. Jotenkin tykästyttiin narttuihin vaan kun Aada oli ihan huippu koira.
Miten söpö on elli 🥰💐🤩😍😇👍☺️
Kiitos 😍😍
kannattaa opetta laittamalla käsi ruokakuppiin ja jos luita tarjoaa niin ottaa välillä pois niin ei ole vanhempana vihainen.
@@ltuomo Juu tehdään sitä jo päivittäin. Aikaisemmalle rotikalle opetettiin samaa. Tärkeä toi.