Ensimmäinen teroitusvaihe on aina tärkein ja töisevin. Jos geometriaa pitää muuttaa merkittävästi, niin silloin on syytä aloittaa kaikkein nälkäisimmällä kivellä. Kun ensin karkealla kivella on tehty pohjat hyvin, niin loput vaiheet ovat helppoja. Aiempien vaiheiden puutteita on aina hankala korjata myöhemmissä vaiheissa. Vaikka itse olenkin korkeahiilisten matalaseosteisten terästen ystävä, niin täytyy myöntää, että nuo modernit korkeaseosteiset pulveriteräkset ovat todella mielenkiintoisia teroitettavia. Nämä ”superteräkset” ovat kuin betonia, jossa pehmeässä perusaineessa on seassa kovia kulutuskestävi kiviä. Superteräksissä on pehmeämpi perusmetalli, jonssa on erittäin kovia tiettyjen seosmetallien karbideja kuten vanadiini-, niobium- ja volframikarbideja. Kun tuollaista terästä teroittaa, niin pehmeän perusteräksen poistaminen onnistuu monilla riittävän karkeilla hiomapartikkeleilla, jolloin kovat karbidit lähtevät perusmetallin poistuessa kuin lapsi pesuveden mukaan. Näin saa terän, jossa nuo karbidit ovat luontaisessa pyöreässä muodossaa teränsuussa. Tuollainen terä on vähän sahalaitainen ja ei aivan huipputerävä, mutta kovat seosmetallien karbidit kestävät kyllä kulutusta eli säilyttävän terävyyden pitkään. Jos haetaan huippuluokan terävyyttä, niin silloin noiden karbidienkin muotoa pitäisi pystyä hiomaan terävämmäksi ja tuohon hommaan hiomapartikkeleista ovat kelvollisiä lähinnä timantti ja kuutiomainen boorinitridi, jotka ovat kovempia kuin kovimpienkin seosmetallien karbidit. Elmaxia hankalammin teroittuvia superteräksiä kyllä löytyy.
Taas opin uutta, kiitos näistä videoista. Jos ei ole mikroskooppia harrastajalla, jolla terää zoomailla, niin välttävä kikka on ottaa kännykällä kuva ja zoomailla näytöltä. Ei se mikroskooppia päihitä, mutta on parempi kuin ei mitään. Toki puhelimen kameran ja näytön pitää olla hyvä, tosin ongelmaa ei varmaan ole, jos on vain 3 - 4 vanha puhelin.
Mä käytän esim. 8x tai 10x luuppia terän pinnan katseluun. Useamman kiven sarjassa sillä näkee myös teroittuuko tasaisesti. Jos teroittelee vähän eri suunnissa, erottaa myös milloin vanhan kiven naarmut on pois (kokonaan) eli milloin ko. kivi on tehnyt tehtävänsä ja voi siirtyä seuraavaan. Joskus terän profiili voi olla myös hiottu alun perin epätasaisesti, jolloin esim. kärki ja tyvi voi olla kunnossa, mutta keskellä on kuoppaa joka on vielä hiomatta kuntoon eli aika jatkaa profiilin työstöä. Etenkin kulman vaihdossa luuppi tms on minunkin mielestä ihan ehdoton. Stroppausvideota odotellessa.. Vaikuttaisi että voima on myös iso tekijä stropatessa: isolla voimalla nahka joustaa ja veitseen tulee pyöristymistä. Pieni pyöristys voi auttaa terävyyden säilymisessä, mutta vie tietty sitä kovinta terävyyttä, vrt. konveksipinnat.
Tämä luuppi tosiaan jäänyt minulta kommentoimatta. Aikaanaan itsekkin sellaista metsästin, mutta päädyin yhden halpis USB mikroskoopinkautta hiukan laadukkaampaan ja sille tielle jäin. Tärkeässä roolissa ja varsinkin kun ikänäkö kiusaa.
@@HIOMAKIVIFI Nykyään voi hyvin jonkun USB-mikroskoopin saada lähes samaan hintaan kuin laadukkaan luupin. Huonoa luuppia ei kannata ottaa. Luupin tarvitsee ikänäköisenä kotiin myös vaikka sormeen menisi vain tikku tms :D
Mikä käytännön ero on teroittaako paperilla vai kivellä. Itse tykkään käyttää visihioma papereita, yleensä aloitan 800 ja lopetan 1500-1800. Joskus tulee vedettyä 2000 paperilla viimeiseksi..Kyse metsästys puukoista. Teenkö väärin
Jos puukko menee kuntoon, niin et varmasti tee mitään väärin. En nyt mainitse sitä sähläämistä mitä paperiin liittyy, vaan merkittävin ero paperin ja kiven välillä on kestävyys. Kivien kanssa ei tarvitse ns säästellä, voit teroittaa vapaammin, jopa kovalla paineella välittämättä liikeradoista. Tämä tuo mielestäni esiin myös nopeuden ja tietysti kivistä löytyy huomattavasti laajempi valikoima eri metalleille. Pääset halutessaan valitsemaan parhaan kiven hiiliteräkselle tai kiven joka takuuvarmasti toimii kaikkien metallien kanssa jne.
@@HIOMAKIVIFI totta tuo sählääminen ja papereiden repeytyminen. Mutta ne maksaa 1€/kpl. Yhdestä arkista hyvinkin 2kpl mitkä niittaa alustaan kiinni. Silti kastuessaan vettyvät ja venyvät. Tuppaa ainakin loppua kohden aika usein veri valumaan😂
Moi, videosi ovat erittäin hyviä ja viihdyttäviä. Olen juuri menossa kaverini luokse kokeilemaan terotusta hiomakivellä, mukaan otan 3 puukkoa ja 2 Hackmannin halpisveistä. Kaverillani on Ikean perus kokkiveitsi ja sitten laatuveitsenä Globalin kokkiveitsi. Kivenä on edeltävästi myymäsi Naniwan 1000/3000 kivi. Ajattelisin, että sillä voi saada jotain aikaiseksi noihin pehmeisiin halpisveitsiin, ja vähintään saamme harjoitusta teroitusliikkeisiin. Puukkoihin tai tuohon globaliin tuskin tulee erikoista jälkeä, mutta puukoissa kulman löytäminen pitäisi olla aika helppoa, jos teroittaa valmistajan viisteen mukaisesti, eikö vain? Joka tapauksessa, jos teroitus kivillä ei tunnu mahdottomalta, niin laitan verkkokaupastasi tilaukseen starter pack V3:n ja Pegasuksen utilityn kiitoksena loistavista videoista 👍
Globalin veitset ovat suhteellisen pehmeää terästä, joka tottelee kyllä tuota kiveä. Jos puukkosikaan eivät ole mitään erikoisen haastavaa terästä, niin Naniwan kivi pystyy kyllä niihinkin. Oletusarvoisesti tietämättä puukkojesi terästä pidän Naniwan kiveä täysin käyttökelpoisena kaikkien noiden terien teroittamiseen, mutta jos terät ovat niin heikossa kunnossa, että metallia pitää poistaa paljon, niin tonninen kivi on silloin liian hieno ensimmäiseksi kiveksi. Jos terässä on helposti silmin havaittavia koloja/murtumia, niin silloin on syytä aloittaa karkealla esimerkiksi jossain 200:n tuntumassa olevalla kivellä. Suhteellisen hyväkuntoisen ”ehjän” terän teroittamiseen 1000/3000 Naniwa toimii kyllä.
@@demokraatti kiitos vastauksestasi 😊Osassa veitsiä/puukkoja ei ole mitään näkyvää vahinkoa, osassa on. Puukot ovat ihan hiiliterästä ja tavallisimpia suomalaisia, perinteisiä vuolupuukkoja, joten näihin todennäköisesti kivi sitten myös puree. Mukavaa myös kuulla, että Globaliinkin pitäis tuon kiven purra. Ei muuta, kuin harjoittelemaan!
@@Buurmanni Jep, hiiliteräkset ovat tyypillisesti oikein mukavia teroitettavia. Rosellin erittäin korkeahiiliset ja kovat hiiliteräkset ovat ehkä ainoita, joiden kanssa joutuu vähän pohtimaan enemmän sitä, millä kivellä alkaa hommaan.
@@demokraatti Noniin, tänään oltiin terottamassa, aikaa käytettiin n. 1,5h. Alussa yritettiin keskittyä tarkkaan kulmaan ja tehtiin hitaasti, mutta lopulta tyydyttiin luottamaan kuulokuvaan ja tasaiseen touchiin kivessä. Tällä tavalla teroitukseen alkoi tulla tehoa ja lopulta saimme täysin aloittelijoina mielestäni mukavaan terään molemmat Hackmannini, kaverin Ikean 365+:n utilityn ja kaikkein parhaimpaan terään tuli se Global! Kivet lähtee mulla tilaukseen ja kaverikin tilaa vielä tod. näk. 400 kiven täydentämään omaa sarjaansa. Ennen kaikkea terottaminen oli älyttömän hauskaa, ja molemmat pääsivät vajaassa kahdessa tunnissa hyvin jyvälle hommasta. Jahka oma settini saapuu, pääsen hiomaan kaikki chipit pois, sillä kun saimme kiiltoa teriin, niin sellaiset pienemmätkin chipit erottuivat paljon paremmin, ja selvisikin, että omia veitsiäni saan työstää vielä ihan reilusti sitten sillä settiin kuuluvalla 400 kivellä. Kaiken kaikkiaan mukavaa hommaa, eikä olisi ikinä tullut tällaiseen tutustuttua ilman Samin mahtavaa tubekanavaa 😊
Ensimmäinen teroitusvaihe on aina tärkein ja töisevin. Jos geometriaa pitää muuttaa merkittävästi, niin silloin on syytä aloittaa kaikkein nälkäisimmällä kivellä. Kun ensin karkealla kivella on tehty pohjat hyvin, niin loput vaiheet ovat helppoja. Aiempien vaiheiden puutteita on aina hankala korjata myöhemmissä vaiheissa. Vaikka itse olenkin korkeahiilisten matalaseosteisten terästen ystävä, niin täytyy myöntää, että nuo modernit korkeaseosteiset pulveriteräkset ovat todella mielenkiintoisia teroitettavia. Nämä ”superteräkset” ovat kuin betonia, jossa pehmeässä perusaineessa on seassa kovia kulutuskestävi kiviä. Superteräksissä on pehmeämpi perusmetalli, jonssa on erittäin kovia tiettyjen seosmetallien karbideja kuten vanadiini-, niobium- ja volframikarbideja. Kun tuollaista terästä teroittaa, niin pehmeän perusteräksen poistaminen onnistuu monilla riittävän karkeilla hiomapartikkeleilla, jolloin kovat karbidit lähtevät perusmetallin poistuessa kuin lapsi pesuveden mukaan. Näin saa terän, jossa nuo karbidit ovat luontaisessa pyöreässä muodossaa teränsuussa. Tuollainen terä on vähän sahalaitainen ja ei aivan huipputerävä, mutta kovat seosmetallien karbidit kestävät kyllä kulutusta eli säilyttävän terävyyden pitkään. Jos haetaan huippuluokan terävyyttä, niin silloin noiden karbidienkin muotoa pitäisi pystyä hiomaan terävämmäksi ja tuohon hommaan hiomapartikkeleista ovat kelvollisiä lähinnä timantti ja kuutiomainen boorinitridi, jotka ovat kovempia kuin kovimpienkin seosmetallien karbidit. Elmaxia hankalammin teroittuvia superteräksiä kyllä löytyy.
Nyt on kyllä asiantuntevaa kommentointia. Kiitos tästä. Näistä on hyvä apu kaikille asiasta kiinnostuneille.
Taas opin uutta, kiitos näistä videoista. Jos ei ole mikroskooppia harrastajalla, jolla terää zoomailla, niin välttävä kikka on ottaa kännykällä kuva ja zoomailla näytöltä. Ei se mikroskooppia päihitä, mutta on parempi kuin ei mitään. Toki puhelimen kameran ja näytön pitää olla hyvä, tosin ongelmaa ei varmaan ole, jos on vain 3 - 4 vanha puhelin.
Erittäin hyviä nämä Samin videot!
Mä käytän esim. 8x tai 10x luuppia terän pinnan katseluun. Useamman kiven sarjassa sillä näkee myös teroittuuko tasaisesti. Jos teroittelee vähän eri suunnissa, erottaa myös milloin vanhan kiven naarmut on pois (kokonaan) eli milloin ko. kivi on tehnyt tehtävänsä ja voi siirtyä seuraavaan.
Joskus terän profiili voi olla myös hiottu alun perin epätasaisesti, jolloin esim. kärki ja tyvi voi olla kunnossa, mutta keskellä on kuoppaa joka on vielä hiomatta kuntoon eli aika jatkaa profiilin työstöä.
Etenkin kulman vaihdossa luuppi tms on minunkin mielestä ihan ehdoton.
Stroppausvideota odotellessa.. Vaikuttaisi että voima on myös iso tekijä stropatessa: isolla voimalla nahka joustaa ja veitseen tulee pyöristymistä. Pieni pyöristys voi auttaa terävyyden säilymisessä, mutta vie tietty sitä kovinta terävyyttä, vrt. konveksipinnat.
Tämä luuppi tosiaan jäänyt minulta kommentoimatta. Aikaanaan itsekkin sellaista metsästin, mutta päädyin yhden halpis USB mikroskoopinkautta hiukan laadukkaampaan ja sille tielle jäin. Tärkeässä roolissa ja varsinkin kun ikänäkö kiusaa.
@@HIOMAKIVIFI Nykyään voi hyvin jonkun USB-mikroskoopin saada lähes samaan hintaan kuin laadukkaan luupin. Huonoa luuppia ei kannata ottaa.
Luupin tarvitsee ikänäköisenä kotiin myös vaikka sormeen menisi vain tikku tms :D
Mikä käytännön ero on teroittaako paperilla vai kivellä. Itse tykkään käyttää visihioma papereita, yleensä aloitan 800 ja lopetan 1500-1800. Joskus tulee vedettyä 2000 paperilla viimeiseksi..Kyse metsästys puukoista. Teenkö väärin
Jos puukko menee kuntoon, niin et varmasti tee mitään väärin. En nyt mainitse sitä sähläämistä mitä paperiin liittyy, vaan merkittävin ero paperin ja kiven välillä on kestävyys. Kivien kanssa ei tarvitse ns säästellä, voit teroittaa vapaammin, jopa kovalla paineella välittämättä liikeradoista. Tämä tuo mielestäni esiin myös nopeuden ja tietysti kivistä löytyy huomattavasti laajempi valikoima eri metalleille. Pääset halutessaan valitsemaan parhaan kiven hiiliteräkselle tai kiven joka takuuvarmasti toimii kaikkien metallien kanssa jne.
@@HIOMAKIVIFI totta tuo sählääminen ja papereiden repeytyminen. Mutta ne maksaa 1€/kpl. Yhdestä arkista hyvinkin 2kpl mitkä niittaa alustaan kiinni. Silti kastuessaan vettyvät ja venyvät. Tuppaa ainakin loppua kohden aika usein veri valumaan😂
Moi, videosi ovat erittäin hyviä ja viihdyttäviä. Olen juuri menossa kaverini luokse kokeilemaan terotusta hiomakivellä, mukaan otan 3 puukkoa ja 2 Hackmannin halpisveistä. Kaverillani on Ikean perus kokkiveitsi ja sitten laatuveitsenä Globalin kokkiveitsi.
Kivenä on edeltävästi myymäsi Naniwan 1000/3000 kivi. Ajattelisin, että sillä voi saada jotain aikaiseksi noihin pehmeisiin halpisveitsiin, ja vähintään saamme harjoitusta teroitusliikkeisiin. Puukkoihin tai tuohon globaliin tuskin tulee erikoista jälkeä, mutta puukoissa kulman löytäminen pitäisi olla aika helppoa, jos teroittaa valmistajan viisteen mukaisesti, eikö vain?
Joka tapauksessa, jos teroitus kivillä ei tunnu mahdottomalta, niin laitan verkkokaupastasi tilaukseen starter pack V3:n ja Pegasuksen utilityn kiitoksena loistavista videoista 👍
Globalin veitset ovat suhteellisen pehmeää terästä, joka tottelee kyllä tuota kiveä. Jos puukkosikaan eivät ole mitään erikoisen haastavaa terästä, niin Naniwan kivi pystyy kyllä niihinkin. Oletusarvoisesti tietämättä puukkojesi terästä pidän Naniwan kiveä täysin käyttökelpoisena kaikkien noiden terien teroittamiseen, mutta jos terät ovat niin heikossa kunnossa, että metallia pitää poistaa paljon, niin tonninen kivi on silloin liian hieno ensimmäiseksi kiveksi. Jos terässä on helposti silmin havaittavia koloja/murtumia, niin silloin on syytä aloittaa karkealla esimerkiksi jossain 200:n tuntumassa olevalla kivellä. Suhteellisen hyväkuntoisen ”ehjän” terän teroittamiseen 1000/3000 Naniwa toimii kyllä.
@@demokraatti kiitos vastauksestasi 😊Osassa veitsiä/puukkoja ei ole mitään näkyvää vahinkoa, osassa on. Puukot ovat ihan hiiliterästä ja tavallisimpia suomalaisia, perinteisiä vuolupuukkoja, joten näihin todennäköisesti kivi sitten myös puree. Mukavaa myös kuulla, että Globaliinkin pitäis tuon kiven purra. Ei muuta, kuin harjoittelemaan!
@@Buurmanni Jep, hiiliteräkset ovat tyypillisesti oikein mukavia teroitettavia. Rosellin erittäin korkeahiiliset ja kovat hiiliteräkset ovat ehkä ainoita, joiden kanssa joutuu vähän pohtimaan enemmän sitä, millä kivellä alkaa hommaan.
@@demokraatti Noniin, tänään oltiin terottamassa, aikaa käytettiin n. 1,5h. Alussa yritettiin keskittyä tarkkaan kulmaan ja tehtiin hitaasti, mutta lopulta tyydyttiin luottamaan kuulokuvaan ja tasaiseen touchiin kivessä. Tällä tavalla teroitukseen alkoi tulla tehoa ja lopulta saimme täysin aloittelijoina mielestäni mukavaan terään molemmat Hackmannini, kaverin Ikean 365+:n utilityn ja kaikkein parhaimpaan terään tuli se Global!
Kivet lähtee mulla tilaukseen ja kaverikin tilaa vielä tod. näk. 400 kiven täydentämään omaa sarjaansa.
Ennen kaikkea terottaminen oli älyttömän hauskaa, ja molemmat pääsivät vajaassa kahdessa tunnissa hyvin jyvälle hommasta.
Jahka oma settini saapuu, pääsen hiomaan kaikki chipit pois, sillä kun saimme kiiltoa teriin, niin sellaiset pienemmätkin chipit erottuivat paljon paremmin, ja selvisikin, että omia veitsiäni saan työstää vielä ihan reilusti sitten sillä settiin kuuluvalla 400 kivellä.
Kaiken kaikkiaan mukavaa hommaa, eikä olisi ikinä tullut tällaiseen tutustuttua ilman Samin mahtavaa tubekanavaa 😊
@@Buurmanni Hienoa, että homma lähti hyvin liikkeelle. Treeniä ja erilaisia veitsiä vain, niin siinä se osaaminen tarttuu.