Hyvä kysymys, johon ei ole selkeää vastausta! Riippuu varmaankin keneltä tutkijalta tai kliinikolta kysyy. Suurelta osion ne ovat synonyymejä, mutta jotkut tekee erotteluja niiden välille. Esimerkiksi jotkut ajattelevat, että sosiopaatin käytös johtuu enemmän ympäristötekijöistä ja psykopaatin enemmän perimästä. Toiset myös pitää psykopatiaa vakavampama, sosiopatiaa hieman lievempänä. Psykopatia on kuitenkin ymmärtääkseni se käsite, jota ammattilaiset enemmän käyttää. Jos jollain on parempaa tietoa, saa korjata/tarkentaa 😊
Sosiopaateilla on enemmän tarve olla tykätty ja kunnioitettu yksilö esimerkiksi ryhmässä. Heillä on sosiaalista älykkyttä ja usein myös erinomaiset manipulaatiotaidot. Psykopaatti sen sijaan ei välitä, miten muut hänestä ajattelevat, vaan toimii niin kuin itse haluaa. Psykopaateilla on enemmän tunnekylmiä ja narsistisia piirteitä mielentilatutkimusten mukaan. Tunnekylmyys ja empatian puute osin johtuvat esim. aivojen frontaalilohkon eli otsalohkon puuttellisesta kehityksestä. On myös havaittu, että psykopaateilla on limbisen järjestelmän osa, mantelitumake, pienempi kuin tutkimukseen osallistuneilla verrokeilla. Mantelitumake liitetään usein tunteiden ja empatian kehitykseen.
Erinomainen video taas! Olisin itse tykännyt, jos olisi ollut enemmän juttua noista valkokauluspsykopaateista. Juu, lisää psykologiaa, kiitos. Jo täällä ehdotettujen aiheiden lisäksi persoonallisuushäiriöt ja syömishäiriöt olisivat myös mielestäni mielenkiintoisia aiheita. Itselläni on taustana Aalto-yliopiston "Kauppakorkeakoulu", pääaineena rahoitus. Jos kiinnostaa, vilkaise ihmeessä behavioral finance and economics -juttuja (käyttäytymistaloustiede tai behavioraalinen taloustiede/rahoitus), jos et ole jo näihinkin jollakin tasolla perehtynyt. Hyvää uutta vuotta 2019!
Tosi hyvä ja mielenkiintoinen aihe! Tämmösiä voisit tehdä lisää :) Itse tunnistan itsessäni joitain psykopaattisia piirteitä, mutta esim. pelkoreaktioni on järisyttävän vahva, joten en voi todeta olevani psykopaatti :D :D joskus vain totean että minä ja psykopaattiset piirteeni ;)
Hyvä video, taas jälleen. Jatka samaan malliin, Ville. Laitoin videon jakoon jokaiseen sosiaaliseen mediaan jossa olen ja rikoin yläpeukku-napin🔥 Mielestäni sun kannattais treenata vielä tota ettet nielaisis noita sanoja kun lause on lopussa :) ps. oot ihan sika nopee alottaan noi videoit ja se on hyvä juttu.
Ilman muuta psykologia-aiheita lisää. Eritoten eri persoonallisuushäiriöitä käsittelevät videot kiinnostavat nimimerkillä, keväällä psykologian yo-kirjoituksiin osallistuva. 🤔😊
Oli pakko klikata koska todella kiinnostava videoaihe ja hyvä pikkukuva! Videokin jota katson on varmasti laadukasta! Oot niin hyvä tekemään näitä videoita ja sun ääni sopii "tällaisiin" videoihin!👍💪😎
Minä olen Psykososiaattinen Puatti! Tai ainakin meinaan rakentaa sellaasen! Vaimoni jää eläkkeelle, 2v9kk, sitten lähdemme, pois, puis! Eli emme lähde, vielä silloin, koska 3 uros Collieta, elämiä, määrää elämämme, nyt ja ainiaan. Vanhin 13v, kesällä 2019, eli 91v, koiran iässä. Seuraava 10v, sitten nuorin 5v. Ja kaikki osaa laskee, kun kertoo seitsämällä koiran iän! Ps. saa lukee rivien välit, myös! Mutta mikä tärkeintä, Kiitos Ville! Papukaija merkki on Teidän!
Luin kirjan psykopaatit ympärilläni, tajusin justiinsa että monet ystäväni omaa monta erilaista psykopatian piirteitä, en mä siltikään usko että ne on psykopaatteja kun heillä on kuitenkin tärkeimmät tunne ja moraalipuolet kuitenkin normaalit. Tämä on kuin diagnosoisi kaikki exänsä narsistiksi.
oon kuullu psykologeilta että siinä kirjassa on virheellistä tai ongelmallista tietoa eikä kaikki ole korrektia mutta joo, piirteitä löytyy melkein kaikista moneenki eri diagnoosiin!
Jes, lisää tän aihepiirin videoita, ehdottomasti! Hyvin mielenkiintoinen aihe ja hienosti toit eri puolet esiin. Vaikeakin aihe, koska nykyään liian helposti sanotaan vaikka jostain entisestä seurustelukumppanista että on psykopaatti. Mulla jäi kiinnostamaan tuo mahdollinen varhaisen puuttumisen teoria, pitääkin etsiä lisää tietoa tästä. Persoonallisuushäiriöt on siinä mielessä hankalia, että kaikista löytyy joitain piirteitä ja käsittääkseni lähes jokainen saisi jonkun häiriödiagnoosin, jos testattavana kävisi. Nää erilaiset testit psykologian saralla on tosi mielenkiintosia kaikki, oon pyrkinyt niihin tutustumaan ja osallistumaan mahdollisuuksien mukaan. Hämmentävin testikysymys on tämä intin palikkatestin "oletko koskaan halunnut olla kukkakauppias" :D
Huomenta Ville! Oli erinomaisesti tuunattu. Vaikeasta aiheesta Ja ehkä myös "arasta" aiheesta. Minun mielestä "aiheiden" (narsismi, psykoosi) videot ovat asiaa jotka vihdoinkin on joku keksinyt ja ennen kaikkea viitsinyt tehdä. Asiallisuus videoissa toimii perinteiseen tapaan "Villen omaa kultaista keskitietä"joka toimii näin arkaluontoisessa ja vaikeassa aihe alueella. Itse en ole törmännyt vielä videoon jossa, jota ei ole vielä vissiin Ville tehnyt, liekö syy siihen että se on aika uusi, iso, kasvava, osittain "luokittelematon ja hallitsematon sen vuoksi, että, lääkitys järjestelmän käytäntö ja käyttöönotto tähän sairauteen on itsessään jo outo , kuitenkin syystä tai toisesta Kela "haluaa". niin. Vaikean videon aiheeseen joka ON siis "tarkkaavaisuus ja keskittymishäiriö" eli ADHD, jos sellaisen tulee? Tulee olemaan useampi osa, I believe so,¿? Mutta Ville olet edelleen ainoa jonka kanavan olen tilannut tämä on hienoa ja todella ammattitaitoista juttua mitä sinä teet. Kiitokset siitä. LähiTulevaisuudessa ellei jo tätä voidaan käyttää oppimateriaalina aivan varmasti ja se olisikin hyvä ja kokeilun arvoista. Vai mitä? P.s vaikka en tunnekaan häntä voitko kertoa terveiset vaimollesi,Eli Jennalle ja jostain syystä haluan sanoa hänelle: onko niin että, onnellisuutesi on valmis vastakun "iltatähtesi on sylilläsi"?
Mun on pakko sanoa että sun kanavas on yks parhaimpia vaihtoehtoja tiedonlähteitä hankkiville ihmisille, ja siksi musta oot liiankin aliarvostettu tässä yhteisössä. Kiitos tästä videosta ja jatka samaan malliin! :)
Mielenkiintoinen video! Tiesin suurinpiirtein kyllä jo, että mitä on psykopatia tai ainakin, että millaisia ovat psykopaatit. Mutta se on kyllä huolestuttavaa, miten nykyaikana sanoja "narsisti" ja "psykopaatti" käytetään melko heppoisin perustein: suunnilleen jokaisen eksä on narsisti-psykopaatti-sika. Todellisuudessahan näin ei ole, koska psykopaatteja on lopulta aika vähän. Toki, kuten videossakin mainitsit, heidän diagnosoimisensa ja hoitamisensa on vaikeaa, koska eivät he itse tajua tarvitsevansa apua tai että heidän käyttäytymisensä ei ole tervettä.
Mielenkiintoinen video. Lisään tähän vielä, että ihmiset usein sekoittavat persoonallisuushäiriöt keskenään, esimerkiksi juuri antisosiaalisen ja epävakaan persoonallisuuden, sekä psykoosin ja psykopatian. Oma kumppanini ja rakas ystäväni on epävakaa persoonallisuus ja psykoositaipuvainen, mikä vaikeuttaa useita samoja osa-alueita kuin antisosiaalisessa persoonallisuushäiriössä. Hän on kuitenkin yksi lämpimimmistä, hienoimmista ja oikeudenmukaisimmista ihmisistä joita olen koskaan tavannut. Sama ihminen on psykoosissa uhannut tappaa minut, mutta hoitoon päästyään ja selvittyään soittanut itkien ja anteeksipyydellen. Lopetti juomisenkin kokonaan koska alkoholi aiheutti sekapäisyyttä joka tällöin kohdistui minuun. Psykoosia ja epävakaata persoonallisuutta voi hoitaa lääkkeillä ja jatkuvalla läpi elämän kestävällä hoitokontaktilla. Psykopatiaa ja antisosiaalista persoonallisuutta ei samalla tavalla.
Mulla on jotain psykooaatin piirteitä D: Pienenä tuntu siltä että mulla ei oo tunteita ku pystyin hakkaamaan siskoa eikä se tuntunu itekllä missään ja sit kun mun rakas pappa kuoli niin mun sisko ei voinu mennä kouluun kun se vaa itki mut mä menin kouluun ja kun äiti sano et se on kuollut niin sanoin vaa sillee tunteettomasti: "Kyllä mä sen jo tiesin!" Hautajaisissa mua ei oikeasti itkettäny vaan mun piti vääntää väkisin se itku että en erottuisi joukosta. Pienenä oon aivan liikaa valehdellu ja valehtelen edelleen. Oon tosi huono siinä mutta pystyn kyl valehtelemaan katsomalla silmiin. Mut joo en mä haluu olla paha ihminen tai todellakaan tehdä rikoksia mulla on vaa vähä niitä piirteitä
Ville mie olen katellu sinun monta palstaa ja olen ihan pyörästä päästä sen takia että olen saanut niin paljon tietoja että pää on pyörälä......jatka samaan tyylhin....viisas Mies....✌️✌️✌️💯💯🇫🇮
Nämäkin termit ja käsitteet ovat liian arkipäiväistyneet ihmisten keskusteluissa, että niitä käytetään liian heppoisasti. Sama esimerkiksi narsismin kanssa. Hieno video! :D Tee seuraavaksi sosiopaateista!
saman videon olisi voinut tehdä otsikkona sosiopaatti, koska iso osa tutkijoita pitää näitä synonyymeina, vähintäänkin hyvinkin yhtenevinä. joidenkin tutkijoiden mukaan löytyisi pieniä eroavaisuuksia, esimerkiksi joidenkin mukaan sosiopaattisuus olisi enemmän perinnöllistä. jokatapauksessa näiden välillä ei ole niin selkeää eroa (jos ollenkaan), että niistä olisi edes relevanttia tehdä erillisiä pätkiä ..
Itellä se on vähän monimutkikkaampi juttu. Koen empatiaa heitä kohtaan, joita rakastan, kuten mun parasta ystävää kohtaan. En kuitenkaan koe yhtään empatiaa tiettyjä ihmisiä kohtaan, kuten mun erästä/eräitä luokkalaisia kohtaan.
Pineapple pie Kunhan et oo tunnoton nii eiköhän kaikki oo okei. Itse oon taas niin tunteikas muita kohtaan. Nään kaikissa jotain hyvää ja oon huono tuomitsemaan pahempiakin ihmisiä. Oon kuitenkin parantunu ihmisten lukemisessa. Jos nään jonkun käyttäytyvän kuin psykopaatti, yleensä kaarran ihmisen kaukaa. Kehokielen lukemisen taito on hyvä oppia.
valitettavasti psykopaatteja on ollut aina , mutta toivottavasti asiaa tutkitaan enemmän ja tulevaisuudessa voitaisiin hoitaa tai vähintäänkin karsia em. käytös minimiin mm. varhaisten vuosien ns. tunnekylmyyden havaitsemisella aiemmin . ajatelkaa, kuinka paljon parempi paikka maailma olisi ollut (ja olisi? jos vaikkapa Muhammed, hitler, stalin ja pol pot eivät olisi olleet äärimmäisiä psykopaatteja ja despootteja vaan vaikkapa rauhan ja ihmisoikeuksien puolustajia ja puoluestapuhujia .
Poikkeavuuksia aivojen rakenteissa, loogista. Ei siis vain aivojen kemian muutoksia, vaan rakenteellista. Narsisti voi hakea apua ja saada apua, joskin niin se ei mene. Psykopaatti ei muutu, koska aivoissa on suurempia poikkeavuuksia? Huomiona, rajatilapersoonallisuus saattaa muuttua parempaan suuntaan vanhempana. Mutta olen kuullut tapauksista joissa personallisuusongelma puhkeaa vanhempana, esim. 40-vuotiaana.
@VilleMäkipelto En ikinä uskalla katsoa näitä hurjia videoita iltaisin mutta tykkään kanavastasi tosi paljon ja olen oppinut siitä paljon. Jatka samaan malliin, hyvää duunia teet💪
Löysin aivan sattumalta tämän videon. Hieno homma sillä nyt voin kirjoittaa ammattilaiselle. En ole ehtinyt muita videoita katsoa, mutta tämä aihealue on ehdottomasti mielenkiintoisin itselleni. Olen aina ollut kiinnostunut psykologiasta ja muista ihmisen psykologiseen kehittymiseen liittyvistä asoista, mutta koska en pidä pänttäämisestä vaan enempi käytännöstä ja konkreettisista tilanteista, en ole aihetta lähtenyt lukemaan. Olen itsekin pohtinut tätä aihetta käytännössä tapahtumien sanotaan yllättävien ja uhkailevien ja solvaavienkin tapahtumien johdosta. Mielelläni kirjoittaisin omalla nimellä, mutta se näkyisi kaikille täällä. Olen siis mies, lähemmäs 40v kuin 30v. Olen todennut vanhemmalla iällä olevani erityisherkkä ja aina hieman vastarannan kiiski. Uskon, että sellaiseen ajatteluun olen päätynyt saadessani lapsuudessa nöyryyttävää kasvatusta isäni puolelta. Ei hakkaamisia vain sanoilla pelottelua. Isäni kuitenkin osasi olla myös isän, hänestä löytyi myös pehmeä puoli. Olen kuitenkin saanut penskana olla ja tehdä juuri niitä asioita mistä pidän. Isäni lapsuus oli erittäin hankala neljän vahvan naisen ympäröimänä ja hänen isänsä kuollessa jo nuorena. Lapsuus ja sitä seuranneet aikuisuuden haasteet ovat itsessäni lisääntyneet, erityisesti tietyillä asuinpaikkakunnilla asuessa. Olen pistänyt merkille, että erityisesti Pohjois-Suomessa, josta myös isäni suku on kotoisin sanat ja puheet saattavat heitellä laidasta laitaan. Eli, saatetaan puhua ihan mitä lystää ihan vain huvikseen, jotta huomataan millä tavalla toinen ihminen reagoi. Liian rehellisen ongelmana niissä tilanteissa on uskominen niihin juttuihin. Tällöin hänestä saatetaa tehdä pelinappula jota vain pyöritellään miten lystää. Kiintoisaa ja merkille pantavampaa on se, että tietty ihmis-suhteilla pelaaminen on ehdottomasti sallitumpaa kuin Etelä-Suomessa. Miksi? Koska elämä Pohjois-Suomessa on paljon vapaampaa kuin Etelä-Suomessa. Pohjoisessa on pätenyt ja saattaa vieläkin päteä hieman viidakon lakeja muistuttavat säännöt. Tämä ei itseäni haittaa, mutta tilanne on mielenkiintoinen siinä mielessä jos tietyntyyppinen yhteisö laajenee, eli, että tietystä pelaamisesta tulee normi. Tämähän aiheuttaa sen, että tietyntyyppiset rehellisellä tavalla kiltit ihmiset pelataan pois yhteisöistä. Tilanne on lähes sama, jos ajatellaan miten rehellisen mielestä huono työyhteisö toimii. Miten tämä liittyy aiheeseen? Siten, että olen miettinyt, että onko tietystä pelaamisesta työyhteisöissä ja ihmissuhteissa tullut normi? Olen lähes varma siitä, että saadakseen samaa kuin yhteisö, on osattava pelata yhteisön sisälle luoduilla säännöillä. Tässä samassa haluan mainita myös tietyn uskonnollisen ajattelutavan hyväksymistä, joka on valitettavan korkeassa arvostuksessa erityisesti Pohjois-Pohjanmaalla. Olisi kiinnostaavaa kuulla mitä ajatuksia tekstini herättää, jos herättää, toivottavasti. :) Kiitos vielä ajattelua herättävästä videosta.
Kiitos paljon mielenkiintoisesta viestistä ja kokemusten jakamisesta! Nyt juuri en ehdi vastaamaan sen pidemmin, mutta oikein mielenkiinnolla luin ajatuksesi :) Jos haluat palata asiaan, voit laittaa esim. sähköpostia: makipelto.ville@gmail.com
Hyvä video! Mitäs kun ihminen menee psykoosiin? Mitä laukaisevaa tekijöitä, miten eroaa ja minkä pituisia jaksot voi olla? Entä laukaisevat tekijät? Tästä vois saada samantyylistä hyvää juttua!!!
Oonko hullu vai mitä? Siis kun sä puhut tolleen vakavasti ja sit kuitenkin tos videon yläpuolel lukee jotain #tietovideo niin se näyttää mun mielestä tosi hassulta! 😂 😂 😂
Miun on tässä yhteydessä, liittyen agressiiviseen käyttäytymiseen, ehdotettava kirjailijalle katsottavaksi tuota Thoughty2 tuuberin ohjelmaa aiheesta "Toxic Masculinity" Se selittää paljonkin siitä mitä näen kaikessa tässä aiheessa, ettei psykopaattinen ja suojeleva käyttäytyminen ole synonyymi, vaikka kumpikin on suojeleva ominaisuus omalla tavallaan
Himmler ei kyllä todellakaan ollut mikään pätevä sotilas. Hän oli ensimmäisen maailmansodan aikaan upseerioppilas, mutta ei osallistunut taisteluihin. Sitten hänet ylennettiin suoraan SS:n sotamarsalkaksi. Toisen maailmansodan loppuvaiheiden kaaoksessa hänet nimitettiin armeijaryhmän komentajaksi. Tehtävässä hän oli kyvytön ja epäonnistui täysin.
Hmmm... Heti tuli mieleen kavereita jotka ovat varmasti Psykopaatteja 🤣🤣 Itse tein tämän perusteella analyysin 😆 No juu, ei ehkä nyt sentään ;) Mielenkiintoisia aiheita Wiljami taas !
Tunnen paljon semmosia ihmisiä. Ne tulevat luokse ystävänä ja auttajana. Hiljalleen niin ettet huomaa ne tunkevat joka osaan elämääsi ja saavat sinut tarvitsemaan heitä niin että kun heistä tulee maailman vaiva tai haluat elää omaa elämääsi et edes uskalla sanoa heille ei. He täyttävät pikkuhiljaa joka tunne tilasi tukholman sydroomalla, masokismilla, itsetuomitsemisella ja me vastaan koko maailma sankari fantasiolla jossa he taitavasti esittävät sankaria mutta ovat oikea demoni. He jossain vaiheessa kun olet tarpeeksi heidän naruissaan saattavat sanoa tää kylä haluaa tappaa meidät, aloitetaan uus elämä Bahamalla, kaatavat bensiiniä kämppäsi täytöön, höpisevät sekavasti näytellään kuolemamme, syö nämä unilääkkeet. Miten tahansa realistinen, skeptinen, nihilistinen, elämää kokenut koskaan olit jos oot tarpeeksi heidän naruissaan uskot tai haluat uskoa kaiken niin että todellakin uskot sen. Pelottavan taitavia mulkvisteja. Kultti persoonallisuus ja muu. Saavat kenet hyvin nopeasti uskomaan että maailma heidän rakastavan syleilynsä ulkopuolella on pelkkää kylmää kamalaa helvettiä. Osaavat manipuloida tunteita kuin seireeni ja seksuaalisuutta kuin inkubus tai sukkubus. Kun on heidän alla on kuin avuton, kyvytön, addiktoitunut ja perverssinen itkevä heikko vauva. Jota he mentaali kiduttavat jos kääntyy pois ja rakkauspommittavat kun kääntyy puoleen. Oon kokenut kaiken tämän sorttisen hyvän ja pahan sillä tasolla että se on kirjattu muistiini kuin Raamattu. Osaan kaiken. Osaan lukea kauan ennalta mutta myös kopioda heidän joka temppunsa. Osaan nähdä ihmisen joka tunnetilan vain katsomalla heidän naamaansa tai näkemällä miten he käyttäytyvät tilanteessa. Mutta itse pakko tapoin omat tunteeni kauan sitten koska en nähnyt tarvitsevani niitä. 90% ajastani tämän maan päällä en tunne yhtään mitään ja jos jotain tunnen se on ääretöntä vihaa koska joku oli hävytön minua vaikka ohittelemalla minut jonossa jolloin se ihminen voi rauhassa kävellä kotiin katuja pitkin, katulyhdyt käynnistyy. Hän sulkee ulko-ovensa, laittaa avaimet pyödälle, hän katsoo netistä videoita, käy suihkussa. Väsyneenä työpäivän jälkeen rojahtaa sänkyyn. Sulkee silmänsä. Puoli nukahtaa ja kuulee pimeässä makuuhuoneessaan: Eikö sinulle ole opetettu että toisten ohittelu on hävytöntä... Jolloin hän joko kuvittelee näkevänsä unta tai säpsähtää hereillä. Jo siitä reaktiosta tiedän mitä hän seuraavaksi tekee jolloin minä ja loppu on historiaa. Muinainen sana sille on paholaisen tanssi.
Nää on huippuja tietoräjäytyksiä nää sun videot oon katsonu kaikki... jatka samaa malliin! Voisitko tehdä videon ihmiskunnan sotien hirveimmistä teoista?
Tän takia kannattaakin olla tarkkana ketä äänestää, ikinä ei tiedä onko sanojen takana kenties oikeasti valkokauluspsykopaatti. Stalin on yks hyvä esimerkki poliittisesta valehtelusta. Kun tietäisikin ketkä oikeasti ovat kiinnostuneet koko kansan edusta, eikä vaan omasta edusta vaikuttaa ja saada valtaa.
Patologisesta valehtelusta olisi mielenkiintoista kuulla tutkimuksellista faktaa, että oppisi paremmin ymmärtämään poliitikkojen, erityisesti Timo Soinin, Petteri Orpon ja Juha Sipilän toimintaa.
Olisiko joku sellainen kysymyspatteristo, jolla pystyisi arkielämässä toteamaan jonkun olevan psykopaatti? Siis, jotta osaisi pysyä kaukana mahdollisista psykopaateista?
Olen ihan varma että yksi entinen kaverini on psykopaatti käytti koko lähipiiriään hyväksi monilla eri keinoilla ja jäi minullekin paljon rahaa velkaa. Ja yritti puukottaa yhtä tyyppiä mun koulusta
patukka boi Sukupuoli on paljon moninaisempi käsitys. Sinun sosiaalinen sukupuoli-identiteetti on osa psyykettäsi eli pääsi sisällä. Biologiset sukupuolielimet ovat sitten erikseen. Useimmiten nämä asiat menevät yksilön biologisen ja sosiaalisen kehityksen saralla yhdessä linjassa niin, että biologisesti mies kokee myös olevansa mies. Näin ei aina kuitenkaan ole: yksilö voi ihan hyvin kokea olevansa nainen, vaikka biologisesti edustaa miestä ja toisinpäin. On myös aivokuvantamismenetelmillä todistettu, että transmiehillä on todellakin aivot, jotka muistuttavat enemmän miehen kuin naisen aivoja. Kyseessä ei ole siis mikään logiikan vastaisuus, vaan kyse sukupuolen moninaisuudesta. Nykyään tiedetään enemmän kuin aiemmin, eikä transsukupuolisuutta enää pidetä sairautena, kuten vaikkapa skitsofreniaa. Tietenkin on vielä niitä yksilöitä, jotka ovat usein alhaisesti koulutettuja, jotka ajattelevat asioiden olevan niin yksikertaisia ja pinnallisia, ja uskovat esim. sukupuoleen tai seksuaalisuuteen liittyvien asioiden olevan sairauksia. Ei kukaan psykologi, lääkäri tai psykiatri kerro sinulle, että transsukupuolisuus on sairaus, vaan useimmiten asian kertoo ei-koulutettu sivistymätön pulliainen, kuten sinä.
Mitä eroa psykopatilla ja narsistilla? Narsistista on jo kokemusta, myös alkoholin ja muut päihteiden väärinkäyttö lisää, vahvistaa narsismin piirteitä. Narsismi on melko yleistä.
Entä narsistit ja patologiset valehtelijat olisi niistäkin kiva tietää lisää ja vaikka oma video kummastakin. Ja mielestäni olisi kiva saada tämmöisiä videoita lisää missä näinkin hyvin kerrotaan tämmösistä päänsisäsitä ja aivoihin ja käyttäytymiseen liittyvistä ns sairauksista.
Ted Bundylla on tytär Rose Bundy asuu kai Englannissa , uudella nimellä. Hänellä on tytär itselläänkin ellen ole väärässä. On mietitty miten Rose sai alkunsa, hän syntyi kun isänsä oli vankilassa.
Vähän pilkunnussimista mutta sanoit bundya salamurhaajaksi :D Hyvä video joka tapauksesa, tiesin kyllä jo nuo perusjutut, luen nimittäi liikaa sarjamurhaajista yms. Bundysta lukenu eniten, omast mielest kaikist mielenkiintosin sarjamurhaaja. Lisää tälläsiä
Mitä eroa on psyko- ja sosiopaatilla?
Hyvä kysymys, johon ei ole selkeää vastausta! Riippuu varmaankin keneltä tutkijalta tai kliinikolta kysyy. Suurelta osion ne ovat synonyymejä, mutta jotkut tekee erotteluja niiden välille. Esimerkiksi jotkut ajattelevat, että sosiopaatin käytös johtuu enemmän ympäristötekijöistä ja psykopaatin enemmän perimästä. Toiset myös pitää psykopatiaa vakavampama, sosiopatiaa hieman lievempänä. Psykopatia on kuitenkin ymmärtääkseni se käsite, jota ammattilaiset enemmän käyttää. Jos jollain on parempaa tietoa, saa korjata/tarkentaa 😊
@@vmakipelto mää taihan olla jonkun tason psykopaatti
@@lsfinmodaaja2800 nii mäki
@@lsfinmodaaja2800 mä oon
Sosiopaateilla on enemmän tarve olla tykätty ja kunnioitettu yksilö esimerkiksi ryhmässä. Heillä on sosiaalista älykkyttä ja usein myös erinomaiset manipulaatiotaidot. Psykopaatti sen sijaan ei välitä, miten muut hänestä ajattelevat, vaan toimii niin kuin itse haluaa. Psykopaateilla on enemmän tunnekylmiä ja narsistisia piirteitä mielentilatutkimusten mukaan. Tunnekylmyys ja empatian puute osin johtuvat esim. aivojen frontaalilohkon eli otsalohkon puuttellisesta kehityksestä. On myös havaittu, että psykopaateilla on limbisen järjestelmän osa, mantelitumake, pienempi kuin tutkimukseen osallistuneilla verrokeilla. Mantelitumake liitetään usein tunteiden ja empatian kehitykseen.
Lisää psykologiamateriaalia
Käskystä!
Erinomainen video taas! Olisin itse tykännyt, jos olisi ollut enemmän juttua noista valkokauluspsykopaateista. Juu, lisää psykologiaa, kiitos. Jo täällä ehdotettujen aiheiden lisäksi persoonallisuushäiriöt ja syömishäiriöt olisivat myös mielestäni mielenkiintoisia aiheita.
Itselläni on taustana Aalto-yliopiston "Kauppakorkeakoulu", pääaineena rahoitus. Jos kiinnostaa, vilkaise ihmeessä behavioral finance and economics -juttuja (käyttäytymistaloustiede tai behavioraalinen taloustiede/rahoitus), jos et ole jo näihinkin jollakin tasolla perehtynyt.
Hyvää uutta vuotta 2019!
Psykologia?
Tykkään siitä, kuinka et jää alussa turhia jaarittelemaan, vaan meet heti suoraan asiaan! 😀 Hyvä video taas kerran!! 😊
Kiitän!! 😊
Samaa mieltä☺️
Olisi mielenkiintoista kuulla tämän vastakohdasta eli erityisherkkyydestä ja myös aistiyliherkkyyksistä.
Laitetaan videoidealistalle 👍
MOI ALLLUUU
katoin just teidän videoita ja nyt tulin tänne :D
Samaa mieltä. Suosittelen lukemaan tuon oman tekstini, jos se vaikka herättäisi jotakin ajatuksia.
alluuu skrrr
Tosi hyvä ja mielenkiintoinen aihe! Tämmösiä voisit tehdä lisää :) Itse tunnistan itsessäni joitain psykopaattisia piirteitä, mutta esim. pelkoreaktioni on järisyttävän vahva, joten en voi todeta olevani psykopaatti :D :D joskus vain totean että minä ja psykopaattiset piirteeni ;)
Hyvä video, taas jälleen. Jatka samaan malliin, Ville.
Laitoin videon jakoon jokaiseen sosiaaliseen mediaan jossa olen ja rikoin yläpeukku-napin🔥
Mielestäni sun kannattais treenata vielä tota ettet nielaisis noita sanoja kun lause on lopussa :)
ps. oot ihan sika nopee alottaan noi videoit ja se on hyvä juttu.
Kiitos paljon palautteesta ja jaoista! 😊👍 Mä kokeilen ottaa huomioon, ettei tulisi nielaistua sanoja.
Ilman muuta psykologia-aiheita lisää. Eritoten eri persoonallisuushäiriöitä käsittelevät videot kiinnostavat nimimerkillä, keväällä psykologian yo-kirjoituksiin osallistuva. 🤔😊
Juu itekki toivon:)
No älä!
Lisää näitä
Hyvä video ja tästä videosta tuli video ehotus skitsofrenia ja siihen liittyvä paranoidinen skitsofrenia
Oikein hyvä idea!
Oli pakko klikata koska todella kiinnostava videoaihe ja hyvä pikkukuva! Videokin jota katson on varmasti laadukasta! Oot niin hyvä tekemään näitä videoita ja sun ääni sopii "tällaisiin" videoihin!👍💪😎
Mukavaa, että klikkasit! Kiitos rohkaisevasta palautteesta 😊👍
Sama
Hyvä video! Tää aihe on semmonen, joka kiinnostaa mua todella paljon.
Minä olen Psykososiaattinen Puatti! Tai ainakin meinaan rakentaa sellaasen! Vaimoni jää eläkkeelle, 2v9kk, sitten lähdemme, pois, puis! Eli emme lähde, vielä silloin, koska 3 uros Collieta, elämiä, määrää elämämme, nyt ja ainiaan. Vanhin 13v, kesällä 2019, eli 91v, koiran iässä. Seuraava 10v, sitten nuorin 5v. Ja kaikki osaa laskee, kun kertoo seitsämällä koiran iän! Ps. saa lukee rivien välit, myös! Mutta mikä tärkeintä, Kiitos Ville! Papukaija merkki on Teidän!
Sinulla on kyky esittää asiat mielenkiintoisesti ja yksinkertaisesti, niitä ymmärtää tällainen yksinkertainenkin ihminen. Kiitos videosta.
Kiintoisaa, aina näitä katsomalla oppii uutta😋
Luin kirjan psykopaatit ympärilläni, tajusin justiinsa että monet ystäväni omaa monta erilaista psykopatian piirteitä, en mä siltikään usko että ne on psykopaatteja kun heillä on kuitenkin tärkeimmät tunne ja moraalipuolet kuitenkin normaalit. Tämä on kuin diagnosoisi kaikki exänsä narsistiksi.
oon kuullu psykologeilta että siinä kirjassa on virheellistä tai ongelmallista tietoa eikä kaikki ole korrektia mutta joo, piirteitä löytyy melkein kaikista moneenki eri diagnoosiin!
Jes, lisää tän aihepiirin videoita, ehdottomasti! Hyvin mielenkiintoinen aihe ja hienosti toit eri puolet esiin. Vaikeakin aihe, koska nykyään liian helposti sanotaan vaikka jostain entisestä seurustelukumppanista että on psykopaatti. Mulla jäi kiinnostamaan tuo mahdollinen varhaisen puuttumisen teoria, pitääkin etsiä lisää tietoa tästä. Persoonallisuushäiriöt on siinä mielessä hankalia, että kaikista löytyy joitain piirteitä ja käsittääkseni lähes jokainen saisi jonkun häiriödiagnoosin, jos testattavana kävisi. Nää erilaiset testit psykologian saralla on tosi mielenkiintosia kaikki, oon pyrkinyt niihin tutustumaan ja osallistumaan mahdollisuuksien mukaan. Hämmentävin testikysymys on tämä intin palikkatestin "oletko koskaan halunnut olla kukkakauppias" :D
Huomenta Ville! Oli erinomaisesti tuunattu. Vaikeasta aiheesta Ja ehkä myös "arasta" aiheesta. Minun mielestä "aiheiden" (narsismi, psykoosi) videot ovat asiaa jotka vihdoinkin on joku keksinyt ja ennen kaikkea viitsinyt tehdä. Asiallisuus videoissa toimii perinteiseen tapaan "Villen omaa kultaista keskitietä"joka toimii näin arkaluontoisessa ja vaikeassa aihe alueella. Itse en ole törmännyt vielä videoon jossa, jota ei ole vielä vissiin Ville tehnyt, liekö syy siihen että se on aika uusi, iso, kasvava, osittain "luokittelematon ja hallitsematon sen vuoksi, että, lääkitys järjestelmän käytäntö ja käyttöönotto tähän sairauteen on itsessään jo outo , kuitenkin syystä tai toisesta Kela "haluaa". niin. Vaikean videon aiheeseen joka ON siis "tarkkaavaisuus ja keskittymishäiriö" eli ADHD, jos sellaisen tulee? Tulee olemaan useampi osa, I believe so,¿? Mutta Ville olet edelleen ainoa jonka kanavan olen tilannut tämä on hienoa ja todella ammattitaitoista juttua mitä sinä teet. Kiitokset siitä. LähiTulevaisuudessa ellei jo tätä voidaan käyttää oppimateriaalina aivan varmasti ja se olisikin hyvä ja kokeilun arvoista. Vai mitä?
P.s vaikka en tunnekaan häntä voitko kertoa terveiset vaimollesi,Eli Jennalle ja jostain syystä haluan sanoa hänelle:
onko niin että, onnellisuutesi on valmis vastakun "iltatähtesi on sylilläsi"?
Mahtava video (niinkuin aina) ja kyllä, tälläinen yksityiskohtainen, ihmiseen liittyvä video on kyllä vielä mielenkiintoisempi kuin nuo muut
Kiitos! 👍
Sun katse ja puhe ja nää videot on niin intensiivisiä et vois sanoo jopa koukuttavan kiinnostaks näitä kokonaisuuksia!
Mukava kuulla!
Mun on pakko sanoa että sun kanavas on yks parhaimpia vaihtoehtoja tiedonlähteitä hankkiville ihmisille,
ja siksi musta oot liiankin aliarvostettu tässä yhteisössä. Kiitos tästä videosta ja jatka samaan malliin! :)
Kiitos paljon rohkaisevasta palautteesta! 👍
Mielenkiintonen video! Oot tosi hyvä juontaan!
Mielenkiintoinen video! Tiesin suurinpiirtein kyllä jo, että mitä on psykopatia tai ainakin, että millaisia ovat psykopaatit. Mutta se on kyllä huolestuttavaa, miten nykyaikana sanoja "narsisti" ja "psykopaatti" käytetään melko heppoisin perustein: suunnilleen jokaisen eksä on narsisti-psykopaatti-sika. Todellisuudessahan näin ei ole, koska psykopaatteja on lopulta aika vähän. Toki, kuten videossakin mainitsit, heidän diagnosoimisensa ja hoitamisensa on vaikeaa, koska eivät he itse tajua tarvitsevansa apua tai että heidän käyttäytymisensä ei ole tervettä.
Mielenkiintoinen video. Lisään tähän vielä, että ihmiset usein sekoittavat persoonallisuushäiriöt keskenään, esimerkiksi juuri antisosiaalisen ja epävakaan persoonallisuuden, sekä psykoosin ja psykopatian. Oma kumppanini ja rakas ystäväni on epävakaa persoonallisuus ja psykoositaipuvainen, mikä vaikeuttaa useita samoja osa-alueita kuin antisosiaalisessa persoonallisuushäiriössä. Hän on kuitenkin yksi lämpimimmistä, hienoimmista ja oikeudenmukaisimmista ihmisistä joita olen koskaan tavannut. Sama ihminen on psykoosissa uhannut tappaa minut, mutta hoitoon päästyään ja selvittyään soittanut itkien ja anteeksipyydellen. Lopetti juomisenkin kokonaan koska alkoholi aiheutti sekapäisyyttä joka tällöin kohdistui minuun. Psykoosia ja epävakaata persoonallisuutta voi hoitaa lääkkeillä ja jatkuvalla läpi elämän kestävällä hoitokontaktilla. Psykopatiaa ja antisosiaalista persoonallisuutta ei samalla tavalla.
Oikein hyvä ja tärkeä lisäys!
Mulla on jotain psykooaatin piirteitä D: Pienenä tuntu siltä että mulla ei oo tunteita ku pystyin hakkaamaan siskoa eikä se tuntunu itekllä missään ja sit kun mun rakas pappa kuoli niin mun sisko ei voinu mennä kouluun kun se vaa itki mut mä menin kouluun ja kun äiti sano et se on kuollut niin sanoin vaa sillee tunteettomasti: "Kyllä mä sen jo tiesin!" Hautajaisissa mua ei oikeasti itkettäny vaan mun piti vääntää väkisin se itku että en erottuisi joukosta. Pienenä oon aivan liikaa valehdellu ja valehtelen edelleen. Oon tosi huono siinä mutta pystyn kyl valehtelemaan katsomalla silmiin. Mut joo en mä haluu olla paha ihminen tai todellakaan tehdä rikoksia mulla on vaa vähä niitä piirteitä
FBI
@@Dressagetp :D
@@katriina8117 ala sarjamurhaajaks
ihanaa miten kerrankin persoonallisuushäiriötä käsittelevät jutut ei oo kauhutarinoita vaan ihan oikeeta tietoa ❤️ t.persoonallisuushäiriöinen
❤️
Mahtavasti toteutettu video, jaksoi pysyä väsyneenäkin kartalla ja kuvien kanssa pysyi mielenkiinto yllä. Hienosti oot jaksanu hakee tietoa! 👍
Kiitos, mukava kuulla! 👍
Ville mie olen katellu sinun monta palstaa ja olen ihan pyörästä päästä sen takia että olen saanut niin paljon tietoja että pää on pyörälä......jatka samaan tyylhin....viisas Mies....✌️✌️✌️💯💯🇫🇮
Nämäkin termit ja käsitteet ovat liian arkipäiväistyneet ihmisten keskusteluissa, että niitä käytetään liian heppoisasti. Sama esimerkiksi narsismin kanssa. Hieno video! :D Tee seuraavaksi sosiopaateista!
Jep, ihmiset käyttää näitä liian kepein perustein. Kiitos kiitos 😊
saman videon olisi voinut tehdä otsikkona sosiopaatti, koska iso osa tutkijoita pitää näitä synonyymeina, vähintäänkin hyvinkin yhtenevinä. joidenkin tutkijoiden mukaan löytyisi pieniä eroavaisuuksia, esimerkiksi joidenkin mukaan sosiopaattisuus olisi enemmän perinnöllistä. jokatapauksessa näiden välillä ei ole niin selkeää eroa (jos ollenkaan), että niistä olisi edes relevanttia tehdä erillisiä pätkiä ..
Nämä videot ovat parhaita ku menet suoraan asiaan 👍👍
Aina nää sun videot on niin Kiinnostavia ihan sama mikä Aihe l. :)
Jep
Kyllä
Iha huippuja nää sun videot! 😄
Kiitti 😀
Tämä oli mielenkiintoinen video tämän videon jälkeen jää miettimisen aihetta kerrakseen
tämmösii videoita ois kiva saaha lisää tää oli tosi mielenkiintonen !
Kiitos! Mielenkiintoinen video.
Itse en tunne empatiaa. Lääkärit siitä paljon varoittavat, mutta en kyllä itse näe tässä mitään vikaakaan. Eipähän tule turhat asiat tielle.
Ok
Itellä se on vähän monimutkikkaampi juttu. Koen empatiaa heitä kohtaan, joita rakastan, kuten mun parasta ystävää kohtaan. En kuitenkaan koe yhtään empatiaa tiettyjä ihmisiä kohtaan, kuten mun erästä/eräitä luokkalaisia kohtaan.
Pineapple pie Kunhan et oo tunnoton nii eiköhän kaikki oo okei. Itse oon taas niin tunteikas muita kohtaan. Nään kaikissa jotain hyvää ja oon huono tuomitsemaan pahempiakin ihmisiä. Oon kuitenkin parantunu ihmisten lukemisessa. Jos nään jonkun käyttäytyvän kuin psykopaatti, yleensä kaarran ihmisen kaukaa. Kehokielen lukemisen taito on hyvä oppia.
@@onniruuti5057 Hyvä, etten oo ainoo.
E D G Y
Ehdottomasti lisää psykologia-aiheisia videoita! :)
Kun puhuit himmleristä ja siitä keskitys leiristä niin olin just eilen illalla lukenu siitä. Se oli ihan hirvee.
Stalin, Mao, Pol Pot, Singis kaani ym.
valitettavasti psykopaatteja on ollut aina , mutta toivottavasti asiaa tutkitaan enemmän ja tulevaisuudessa voitaisiin hoitaa tai vähintäänkin karsia em. käytös minimiin mm. varhaisten vuosien ns. tunnekylmyyden havaitsemisella aiemmin . ajatelkaa, kuinka paljon parempi paikka maailma olisi ollut (ja olisi? jos vaikkapa Muhammed, hitler, stalin ja pol pot eivät olisi olleet äärimmäisiä psykopaatteja ja despootteja vaan vaikkapa rauhan ja ihmisoikeuksien puolustajia ja puoluestapuhujia .
Kiitos taad hyvästä videosta Ville👍🏻Tää aihe on aina kiinnostanut minua.
Poikkeavuuksia aivojen rakenteissa, loogista. Ei siis vain aivojen kemian muutoksia, vaan rakenteellista. Narsisti voi hakea apua ja saada apua, joskin niin se ei mene. Psykopaatti ei muutu, koska aivoissa on suurempia poikkeavuuksia? Huomiona, rajatilapersoonallisuus saattaa muuttua parempaan suuntaan vanhempana. Mutta olen kuullut tapauksista joissa personallisuusongelma puhkeaa vanhempana, esim. 40-vuotiaana.
@VilleMäkipelto
En ikinä uskalla katsoa näitä hurjia videoita iltaisin mutta tykkään kanavastasi tosi paljon ja olen oppinut siitä paljon. Jatka samaan malliin, hyvää duunia teet💪
Löysin aivan sattumalta tämän videon. Hieno homma sillä nyt voin kirjoittaa ammattilaiselle. En ole ehtinyt muita videoita katsoa, mutta tämä aihealue on ehdottomasti mielenkiintoisin itselleni. Olen aina ollut kiinnostunut psykologiasta ja muista ihmisen psykologiseen kehittymiseen liittyvistä asoista, mutta koska en pidä pänttäämisestä vaan enempi käytännöstä ja konkreettisista tilanteista, en ole aihetta lähtenyt lukemaan. Olen itsekin pohtinut tätä aihetta käytännössä tapahtumien sanotaan yllättävien ja uhkailevien ja solvaavienkin tapahtumien johdosta. Mielelläni kirjoittaisin omalla nimellä, mutta se näkyisi kaikille täällä. Olen siis mies, lähemmäs 40v kuin 30v. Olen todennut vanhemmalla iällä olevani erityisherkkä ja aina hieman vastarannan kiiski. Uskon, että sellaiseen ajatteluun olen päätynyt saadessani lapsuudessa nöyryyttävää kasvatusta isäni puolelta. Ei hakkaamisia vain sanoilla pelottelua. Isäni kuitenkin osasi olla myös isän, hänestä löytyi myös pehmeä puoli. Olen kuitenkin saanut penskana olla ja tehdä juuri niitä asioita mistä pidän. Isäni lapsuus oli erittäin hankala neljän vahvan naisen ympäröimänä ja hänen isänsä kuollessa jo nuorena. Lapsuus ja sitä seuranneet aikuisuuden haasteet ovat itsessäni lisääntyneet, erityisesti tietyillä asuinpaikkakunnilla asuessa. Olen pistänyt merkille, että erityisesti Pohjois-Suomessa, josta myös isäni suku on kotoisin sanat ja puheet saattavat heitellä laidasta laitaan. Eli, saatetaan puhua ihan mitä lystää ihan vain huvikseen, jotta huomataan millä tavalla toinen ihminen reagoi. Liian rehellisen ongelmana niissä tilanteissa on uskominen niihin juttuihin. Tällöin hänestä saatetaa tehdä pelinappula jota vain pyöritellään miten lystää. Kiintoisaa ja merkille pantavampaa on se, että tietty ihmis-suhteilla pelaaminen on ehdottomasti sallitumpaa kuin Etelä-Suomessa. Miksi? Koska elämä Pohjois-Suomessa on paljon vapaampaa kuin Etelä-Suomessa. Pohjoisessa on pätenyt ja saattaa vieläkin päteä hieman viidakon lakeja muistuttavat säännöt. Tämä ei itseäni haittaa, mutta tilanne on mielenkiintoinen siinä mielessä jos tietyntyyppinen yhteisö laajenee, eli, että tietystä pelaamisesta tulee normi. Tämähän aiheuttaa sen, että tietyntyyppiset rehellisellä tavalla kiltit ihmiset pelataan pois yhteisöistä. Tilanne on lähes sama, jos ajatellaan miten rehellisen mielestä huono työyhteisö toimii. Miten tämä liittyy aiheeseen? Siten, että olen miettinyt, että onko tietystä pelaamisesta työyhteisöissä ja ihmissuhteissa tullut normi? Olen lähes varma siitä, että saadakseen samaa kuin yhteisö, on osattava pelata yhteisön sisälle luoduilla säännöillä. Tässä samassa haluan mainita myös tietyn uskonnollisen ajattelutavan hyväksymistä, joka on valitettavan korkeassa arvostuksessa erityisesti Pohjois-Pohjanmaalla. Olisi kiinnostaavaa kuulla mitä ajatuksia tekstini herättää, jos herättää, toivottavasti. :) Kiitos vielä ajattelua herättävästä videosta.
Kiitos paljon mielenkiintoisesta viestistä ja kokemusten jakamisesta! Nyt juuri en ehdi vastaamaan sen pidemmin, mutta oikein mielenkiinnolla luin ajatuksesi :) Jos haluat palata asiaan, voit laittaa esim. sähköpostia: makipelto.ville@gmail.com
Kyllä oli mielenkiintonen video :)
Loistava video jälleen kerran Ville!
Ois tosi mielenkiintosta kuulla tämmönen samanlainen video narsismista :) Ja taas kerran loistava video! :)
Kiitos! Voisin kyllä tehdä jossain vaiheessa :)
Oot HYYVÄÄÄ tässä 🙋♀️ 💞☺️🥰💞😍😘💚💚💚💚
Hyvä video! Mitäs kun ihminen menee psykoosiin? Mitä laukaisevaa tekijöitä, miten eroaa ja minkä pituisia jaksot voi olla? Entä laukaisevat tekijät?
Tästä vois saada samantyylistä hyvää juttua!!!
Onpa kiva elää hetki yksin tän videon jälkeen.
Niihän sinäkin katsot itseäsi ensin. Mutta tykkään sun videoista. Saan ilta jutut. Kiitos.
Tälläset psykologiavideot on ihan mahtavia!
Tää oli mielenkiintoista. Yaaaas
Ansaitsisit kyllä 370 000 tilaajaa 37 000 tilaajan sijaan :D
Se ansaitsee sen verran kun sillä on. Jos tulee olee 370 000, ni sit se tulee ansaitsee ne.
Nyt on kovaa matskuu LISÄÄ🔥🔥🔥
Oonko hullu vai mitä? Siis kun sä puhut tolleen vakavasti ja sit kuitenkin tos videon yläpuolel lukee jotain #tietovideo niin se näyttää mun mielestä tosi hassulta! 😂 😂 😂
Ei kai siinä mitään 😅
Haluisin toivoa videota aiheesta Epävakaa persoonallisuushäiriö / eri persoonallisuushäiriöt, jos sellaista ei vielä ole? :)
Oli ainaki hyvä video 👌
Pykälän lisäsin toistonopeutta ja toimi hyvin :)
Hyvä video Ville kiitos :-)
Super hyvä video!
Ville Mäkipelto sulla on tosi hyviä videoita.
Miun on tässä yhteydessä, liittyen agressiiviseen käyttäytymiseen, ehdotettava kirjailijalle katsottavaksi tuota Thoughty2 tuuberin ohjelmaa aiheesta "Toxic Masculinity" Se selittää paljonkin siitä mitä näen kaikessa tässä aiheessa, ettei psykopaattinen ja suojeleva käyttäytyminen ole synonyymi, vaikka kumpikin on suojeleva ominaisuus omalla tavallaan
Hyvä aihe, kiitos.
Himmler ei kyllä todellakaan ollut mikään pätevä sotilas. Hän oli ensimmäisen maailmansodan aikaan upseerioppilas, mutta ei osallistunut taisteluihin. Sitten hänet ylennettiin suoraan SS:n sotamarsalkaksi. Toisen maailmansodan loppuvaiheiden kaaoksessa hänet nimitettiin armeijaryhmän komentajaksi. Tehtävässä hän oli kyvytön ja epäonnistui täysin.
Hmmm... Heti tuli mieleen kavereita jotka ovat varmasti Psykopaatteja 🤣🤣 Itse tein tämän perusteella analyysin 😆 No juu, ei ehkä nyt sentään ;) Mielenkiintoisia aiheita Wiljami taas !
Oon kuullu vaan sen että psykot on tosi mukavia ja miellyttäviä persoonia.. aluks
Tunnen paljon semmosia ihmisiä. Ne tulevat luokse ystävänä ja auttajana. Hiljalleen niin ettet huomaa ne tunkevat joka osaan elämääsi ja saavat sinut tarvitsemaan heitä niin että kun heistä tulee maailman vaiva tai haluat elää omaa elämääsi et edes uskalla sanoa heille ei. He täyttävät pikkuhiljaa joka tunne tilasi tukholman sydroomalla, masokismilla, itsetuomitsemisella ja me vastaan koko maailma sankari fantasiolla jossa he taitavasti esittävät sankaria mutta ovat oikea demoni. He jossain vaiheessa kun olet tarpeeksi heidän naruissaan saattavat sanoa tää kylä haluaa tappaa meidät, aloitetaan uus elämä Bahamalla, kaatavat bensiiniä kämppäsi täytöön, höpisevät sekavasti näytellään kuolemamme, syö nämä unilääkkeet. Miten tahansa realistinen, skeptinen, nihilistinen, elämää kokenut koskaan olit jos oot tarpeeksi heidän naruissaan uskot tai haluat uskoa kaiken niin että todellakin uskot sen. Pelottavan taitavia mulkvisteja. Kultti persoonallisuus ja muu. Saavat kenet hyvin nopeasti uskomaan että maailma heidän rakastavan syleilynsä ulkopuolella on pelkkää kylmää kamalaa helvettiä. Osaavat manipuloida tunteita kuin seireeni ja seksuaalisuutta kuin inkubus tai sukkubus. Kun on heidän alla on kuin avuton, kyvytön, addiktoitunut ja perverssinen itkevä heikko vauva. Jota he mentaali kiduttavat jos kääntyy pois ja rakkauspommittavat kun kääntyy puoleen. Oon kokenut kaiken tämän sorttisen hyvän ja pahan sillä tasolla että se on kirjattu muistiini kuin Raamattu. Osaan kaiken. Osaan lukea kauan ennalta mutta myös kopioda heidän joka temppunsa. Osaan nähdä ihmisen joka tunnetilan vain katsomalla heidän naamaansa tai näkemällä miten he käyttäytyvät tilanteessa. Mutta itse pakko tapoin omat tunteeni kauan sitten koska en nähnyt tarvitsevani niitä. 90% ajastani tämän maan päällä en tunne yhtään mitään ja jos jotain tunnen se on ääretöntä vihaa koska joku oli hävytön minua vaikka ohittelemalla minut jonossa jolloin se ihminen voi rauhassa kävellä kotiin katuja pitkin, katulyhdyt käynnistyy. Hän sulkee ulko-ovensa, laittaa avaimet pyödälle, hän katsoo netistä videoita, käy suihkussa. Väsyneenä työpäivän jälkeen rojahtaa sänkyyn. Sulkee silmänsä. Puoli nukahtaa ja kuulee pimeässä makuuhuoneessaan: Eikö sinulle ole opetettu että toisten ohittelu on hävytöntä... Jolloin hän joko kuvittelee näkevänsä unta tai säpsähtää hereillä. Jo siitä reaktiosta tiedän mitä hän seuraavaksi tekee jolloin minä ja loppu on historiaa. Muinainen sana sille on paholaisen tanssi.
Ifolia Osmor en jaksa lukea noin paljoin
@@pokemongamers7182 surullista
@@mixlllllll mitä
@@pokemongamers7182 jos et jaksa lukea noin vähää
No ainaki mä nyt tiiän mikä oon ja mikä mua vaivaa.. kiitos tästä ville tää oli hyvä video opin tästä!
Nää on huippuja tietoräjäytyksiä nää sun videot oon katsonu kaikki... jatka samaa malliin! Voisitko tehdä videon ihmiskunnan sotien hirveimmistä teoista?
Kiitos, mä jatkan! Hyvä videoidea kyllä, laitan muistiin 👍
Tää kanava on tosi mielenkiintoinen 50 tuhatta tilaajaa sopisi tälle kanavalle Hyvin!
Toivottavasti se 50k menee ensi vuonna rikki 😊
Mä niiiin tykkään noista sun aloituksista. Tervehdit, kerrot nimesi ja meet samantien asiaan! 👍
Kiitos! 👍
Olipa kiinnostava video.
Hyvä video ja seuraavaksi pliis niitä positiivisia videoita 🙏
Vielä joku päivä... 😀
@@vmakipelto okei
Tosi kiinnostava aihe, ja hyvä video!
Idea: Epäluuloinen persoonallisuushäiriö
Tän takia kannattaakin olla tarkkana ketä äänestää, ikinä ei tiedä onko sanojen takana kenties oikeasti valkokauluspsykopaatti.
Stalin on yks hyvä esimerkki poliittisesta valehtelusta.
Kun tietäisikin ketkä oikeasti ovat kiinnostuneet koko kansan edusta, eikä vaan omasta edusta vaikuttaa ja saada valtaa.
Suomen eduskuntahan on täynnä näitä valkokauluspsykopaatteja
Kiitos, nyt mää ymmärrän erästä ihmistä paremmin
Patologisesta valehtelusta olisi mielenkiintoista kuulla tutkimuksellista faktaa, että oppisi paremmin ymmärtämään poliitikkojen, erityisesti Timo Soinin, Petteri Orpon ja Juha Sipilän toimintaa.
Rento video. Psykopatiassa on siisteintä, lohikäärmeet ;)
Olisiko joku sellainen kysymyspatteristo, jolla pystyisi arkielämässä toteamaan jonkun olevan psykopaatti? Siis, jotta osaisi pysyä kaukana mahdollisista psykopaateista?
mäkin oon viltzu. tervehdys kaima. ja vastaus, Ei. jotku niistä on niin hyviä että huomaat vasta kun elämäs on pilalla
Olen ihan varma että yksi entinen kaverini on psykopaatti käytti koko lähipiiriään hyväksi monilla eri keinoilla ja jäi minullekin paljon rahaa velkaa. Ja yritti puukottaa yhtä tyyppiä mun koulusta
Hyvä video 👌👍
Taas tosi hyvä video GOOD!
Voitko tehä videon siitä että transsukupuolisuus oli vielä ennen tätä vuotta luokiteltu sairaudeks WHO'n mukaan ja miks
No eikö ole selvää että sun mieli on jotenkin virheellinen jos luulet että olet nainen vaikka olet oikeasti mies. Logiikka ja faktat voittaa.
patukka boi Sukupuoli on paljon moninaisempi käsitys. Sinun sosiaalinen sukupuoli-identiteetti on osa psyykettäsi eli pääsi sisällä. Biologiset sukupuolielimet ovat sitten erikseen. Useimmiten nämä asiat menevät yksilön biologisen ja sosiaalisen kehityksen saralla yhdessä linjassa niin, että biologisesti mies kokee myös olevansa mies. Näin ei aina kuitenkaan ole: yksilö voi ihan hyvin kokea olevansa nainen, vaikka biologisesti edustaa miestä ja toisinpäin. On myös aivokuvantamismenetelmillä todistettu, että transmiehillä on todellakin aivot, jotka muistuttavat enemmän miehen kuin naisen aivoja. Kyseessä ei ole siis mikään logiikan vastaisuus, vaan kyse sukupuolen moninaisuudesta.
Nykyään tiedetään enemmän kuin aiemmin, eikä transsukupuolisuutta enää pidetä sairautena, kuten vaikkapa skitsofreniaa. Tietenkin on vielä niitä yksilöitä, jotka ovat usein alhaisesti koulutettuja, jotka ajattelevat asioiden olevan niin yksikertaisia ja pinnallisia, ja uskovat esim. sukupuoleen tai seksuaalisuuteen liittyvien asioiden olevan sairauksia. Ei kukaan psykologi, lääkäri tai psykiatri kerro sinulle, että transsukupuolisuus on sairaus, vaan useimmiten asian kertoo ei-koulutettu sivistymätön pulliainen, kuten sinä.
@@rikupakarinen1827 kiitos tiedosta
Hyvä idea! Olen itseasiassa suunnitellutkin, että tekisin sukupuolesta ja sen moninaisuudesta videon.
Se on edelleen sairaus vaikka nyky yhteiskunta ei sitä myönnäkkään
Valkokauluspsykopaatti kuvaa American Psycho elokuvan Patrick Batemania, oletko katsonut?
Itellä on kauheesti psykopaatin/sosiopaatin piirteitä, mutta en sentään oo psyko-/tai sosiopaatti :D
@@uncharismaticpersonever Joo tykkään, ja erittäin paljon xD! Ja toki käyn stekkaa :)!
Suosittelen Robert D. Haren kirjaa Ilman omaatuntoa. Se lienee tämänkin videon tietolähde?
Voisitko tehdä tällaisen sosiopaateista? Kiinnostaisi kovasti!🌸
Tiesitkö että vesimelonista on 86% vettä?
Minä pystyn kävelemään vesimelonin päällä.
Jeesus pystyi kävelemään veden päällä.
-Olen 86% Jeesus... 😉
Wald ooooooh!
Pray to jesus xDDDDD
Suomen aquaman
Toi on yhtä hyvä juttu ku tää... Mieti että joulua ei olisi JOS Joosef oli myöntäny...
Hhahahaahahahahaaaaa tosi hauska...
Tiesitkö että kurkku on 96,7% vettä?
Mä pystyn kävelemään kurkkujen päällä
Jeesus pystyi kävellä veden päällä
-Mä oon 96,7% Jeesus
Mitä eroa psykopatilla ja narsistilla? Narsistista on jo kokemusta, myös alkoholin ja muut päihteiden väärinkäyttö lisää, vahvistaa narsismin piirteitä. Narsismi on melko yleistä.
Teet loistavia asiavlogeja.
Hyvin selitetty :) Mielenkiintonen video!!
hieno video ja sain paljon uutta tietoa asiasta :)
Sun videoista oppii aina jotain uutta😃
k'
Tuli mieleen pari tyyppiä eduskunnasta kun puhuit valkokauluspsykopaateista
Entä narsistit ja patologiset valehtelijat olisi niistäkin kiva tietää lisää ja vaikka oma video kummastakin. Ja mielestäni olisi kiva saada tämmöisiä videoita lisää missä näinkin hyvin kerrotaan tämmösistä päänsisäsitä ja aivoihin ja käyttäytymiseen liittyvistä ns sairauksista.
Cool video
Hyvä video
Villeä on mukava kuunnella, vaiikka aihe olisi synkkäkin.
Ted Bundylla on tytär Rose Bundy asuu kai Englannissa , uudella nimellä. Hänellä on tytär itselläänkin ellen ole väärässä. On mietitty miten Rose sai alkunsa, hän syntyi kun isänsä oli vankilassa.
Jumalan ja Jeesus Kristuksen siunausta kaikille! :)
Vähän pilkunnussimista mutta sanoit bundya salamurhaajaksi :D
Hyvä video joka tapauksesa, tiesin kyllä jo nuo perusjutut, luen nimittäi liikaa sarjamurhaajista yms. Bundysta lukenu eniten, omast mielest kaikist mielenkiintosin sarjamurhaaja.
Lisää tälläsiä
Jep, se häiritsi itseäkin, mutta huomasin virheen vasta editissä 😊 Sarjamurhaaja piti sanomani.
Näyttää siltä että monesta mun kaverista on tulossa psykopaatteja :D