SUOMEN SISÄLLISSOTA - Vapaus- vai luokkasota?

Поділитися
Вставка
  • Опубліковано 11 тра 2024
  • Suomen sisällissota oli traaginen tapahtuma, joka kosketti laajasti meitä suomalaisia.
    Suomi itsenäistyi Venäjästä vuonna 1917. Itsenäistymisen jälkeen maassa oli kaksi puoluetta, jotka halusivat erilaista Suomea. Punaiset halusivat sosialistisen yhteiskunnan, jossa työläiset omistaisivat tuotantovälineet. Valkoiset halusivat kapitalistisen yhteiskunnan, jossa ihmiset voisivat omistaa omaisuuttaan vapaasti.
    Punaiset nousivat valtaan Helsingissä tammikuussa 1918. Valkoiset aloittivat vastaiskun ja taistelut alkoivat. Sota kesti kolme kuukautta ja päättyi valkoisten voittoon.
    Sisällissodassa kuoli noin 37 000 ihmistä. Eniten kuoli punaisia, joiden aseet ja muut varusteet olivat huonommat. Sota jätti syvät arvet suomalaisten mieliin.
    Video ei sisällä väkivaltaista kuvitusta tai kuvailua. Se on luotettaviin historialähteisiin pohjautuva kuvaus Suomen sisällissodasta ja sopii mainiosti käytettäväksi esimerkiksi opetusmateriaalina.
    Timestampit:
    0:00 Intro
    1:18 Suomi itsenäistyy Venäjän romahduksen myötä
    7:39 Suomen sisällissota
    9:15 Suomen sisällissodan ratkaisevat taistelut
    14:04 Suomi saa itsenäisyyden tunnustuksen ja perustuslain
    17:21 Vapaussota, luokkasota vai sisällissota?
    Yhteistyökumppani: Northcrypto (Sis. Affliate-linkin)
    Jos sua kiinnostaa virtuaalivaluuttoihin kuten Bitcoiniin sijoittaminen, niin voin suositella lämpimästi kotimaista Northcrypto-virtuaalivaluuttapörssiä! Kotimaisiin kilpailijoihin verrattuna kulut ovat maltilliset ja asiakaspalvelu hoituu nopeasti suomeksi!
    Sijoittamaan pääset tästä: www.northcrypto.com/petterimi...
    Liity Petterin kanavan viralliseksi tukijaksi! Kanavajäsenet saavat myös extra-sisältöä!
    / @pmikkonen
    🙏 Kiitos että katsoit videon! Se merkitsee minulle todella paljon! 🙏
    🙊 TUU JUTTELEEN
    📷Instagram: / petterimikkonen
    🐦Twitter: / pmmikkonen
    📓 Facebook: / petterimikkonenvlog
    🕹️ Discord: / discord
    💎 Nettisivut: www.petterimikkonen.fi
    💌 Sähköposti: petteri@petterimikkonen.fi
    👕Kauppa: shop.spreadshirt.fi/pmcrue/
    VIDEON LÄHTEET:
    🎵 Musiikki: Epidemic Sound
    🖼️ Kuvitus: Storyblocks, Pixabay, Shutterstock
    📰 Kirjalliset lähteet:
    🎬 Joka viikko uusi video!
    💰 Kaupalliset yhteistyöpyynnöt: petteri@petterimikkonen.fi
  • Розваги

КОМЕНТАРІ • 417

  • @mikasammallahti1272
    @mikasammallahti1272 8 місяців тому +83

    Ehdottomasti lisää tästä aiheesta videoo varsinkin kun meinaat käydä myös paikanpäällä missä on tapahtunut sisällissodan aikana

    • @Finfox94
      @Finfox94 8 місяців тому +6

      Suomen sisällissota voi olla edelleen arka aihe. Kuitenkin Suomen kansan yhdisti lopulta talvisota 🫡🇫🇮

    • @mikasammallahti1272
      @mikasammallahti1272 8 місяців тому +4

      @@Finfox94 niin se oli uskomattoman kova yhteishenki ja päättäväisyys mikä talvisodan aikana muodostui kansan välille🫡

    • @AJ-vy4yu
      @AJ-vy4yu 8 місяців тому +5

      Ei kannata odottaa löytävänsä UA-camsta totuutta tästäkään aiheesta.

    • @mikasammallahti1272
      @mikasammallahti1272 8 місяців тому +2

      @@AJ-vy4yu tietenkin kannattaa tutkia asioita kriittisesti ja lähdekoodit tarkistaen. Mutta kyllä täältä silti totuuttakin löytyy ja monet asiat on vain yksinkertaisesti faktoja

    • @TheLeisku
      @TheLeisku 8 місяців тому +2

      ​@@Finfox94Jos on arka aihe älä katso. Tämäkin aihe jota ei saa piilotella ikuisuuksia

  • @jukkatiainen7313
    @jukkatiainen7313 8 місяців тому +54

    Mikäli punaiset olisivat voittaneet, olisi Suomi liitetty Neuvostoliittoon. Tämä on mielenkiintoinen aihe, kiitos siitä.

    • @marklar9156
      @marklar9156 8 місяців тому +9

      Tuollaisen julistaminen on tarkoitushakuista propagandaa. Kukaan punaisten päälliköistä - tai yleensäkään punaisista - ei halunnut tuollaista liittymistä, mutta näin olisi silti voinut käydä NL:n myöhemmän painostuksen seurauksena.

    • @jukkatiainen7313
      @jukkatiainen7313 8 місяців тому

      @@marklar9156 Suomen Punaisten johdolla oli erittäin tiiviit yhteydet Venäjän bolsevikkien johtoon, esim. Lenin ja Stalin kävivät Suomessa. Koko kommunistikaappauksen lopullinen tavoite oli kansallisvaltioiden hävittäminen koko Maailmasta ja yksi kommunistisen 'eliitin' Maailmanhallitus (kuulostaako tutulta nykyaikana...?). Tähän tavoitteeseen oli myös Suomen kommunistien johto sitoutunut v. 1918. Tietenkään tavallinen punakaartin sotilas ei tätä tajunnut, he olivat 'hyödyllisiä idiootteja'. Tietysti Suomi olisi liitetty NL:n sosialistisen internationaalin hengessä.

    • @Tespri
      @Tespri 8 місяців тому

      @@marklar9156 miksi ne sitten otti aseapua vastaan venäjältä ja lupasi liittyä sen jälkeen?
      Joka ikinen maa missä sama tapahtui liittyi tai liitteen myöhemmin. Sitä paitsi vaikka ei olisi liittynyt venäjään se olisi silti ollut humanitäärinen katastrooffi.

    • @Asemafilmi
      @Asemafilmi 7 місяців тому

      Vastenmielisyys Venäjää ja venäläisiä kohtaan oli punaisten joukossa vähintään yhtä vahvaa kuin valkoisten. On paljon luultavampaa, että yhteistyö Suomen sosialistisen tasavallan ja Neuvosto-Venäjän olisi tapahtunut erillisissä valtioissa, kuten Mongolian (jossa tapahtui vallankumous 1921)kohdalla. Suomea ei missään tapauksessa voi Verrata Baltiaan, jonk Stalin valtasi sodan aikana ja joka sen vuoksi liitettiin kiinteästi osaksi Neuvostoliittoa.
      T. Historian maisteri

    • @reijourpilainen5944
      @reijourpilainen5944 7 місяців тому +4

      Kun ottaa huomioon, että Kansavaltuuskunta teki sopimuksen, jossa Venäjän kansalaisilla olisi täydet kansalaisoikeudet Suomessa ja vastaavasti suomalaisilla Venäjällä. Kuinkahan hyvä yhteiselo olisi ollut 3 milj./150 miljoonan yhteiskansalaisuudessa?

  • @leksalahest
    @leksalahest 8 місяців тому +38

    Tätä on odotettu! Mahtavaa.
    Ja ehdottomasti, jos tästä aiheesta vielä lisää jaksat tuottaa, tee se!

    • @AJ-vy4yu
      @AJ-vy4yu 8 місяців тому +3

      "The Greatest Story NEVER Told!" kertoo kaiken mitä tarvii tietää

  • @tiina-marjamikkonen8392
    @tiina-marjamikkonen8392 8 місяців тому +58

    Onneksi olkoon upeasta historiavideosta!
    Tamperelaisena kiinnostaa ehdottomasti myös video Tampereen taistelupaikoista.

    • @AJ-vy4yu
      @AJ-vy4yu 8 місяців тому +4

      "The Greatest Story NEVER Told!" on se avain

    • @pasimajuri1209
      @pasimajuri1209 8 місяців тому

      Oletko sairas punainen isänmaanpetturi ?

    • @jussijupsu33
      @jussijupsu33 7 місяців тому

      Hei Petteri! Minuakin kiinnostaisi video Tampereen taistelupaikoista. Teeppä sellainen . Hyvää syksyä sinulle! ☔️🍂🍁

  • @tonituomanen3113
    @tonituomanen3113 8 місяців тому +5

    Jos joku ei ole vielä lukenut (tai edes leffana/tv-sarjana katsonut) Väinö Linnan "Täällä Pohjantähden alla" -trilogiaa, niin se kannattaa tehdä. Kyseessä toki fiktio, mutta se valottaa melko hyvin sisällissotaan johtaneita syitä ja olosuhteita tavallisen torpparin näkökulmasta. Pohjantähti-trilogiahan linkittyy kaikkien tuntemaan Tuntemattomaan sotilaaseen siten, että Tuntemattoman Vilho Koskela on Pohjantähden Akselin ja Elinan poika.

  • @MrXboy93
    @MrXboy93 8 місяців тому +29

    Hiton hyvä video, joka mielestäni pitäisi jokaisen katsoa. Varsinkin nykyään tuntuu taas jakautuminen menevän hemmetin huolestuttavaan suuntaan. Kuten usein sanotaan, mikäli historiasta ei ota opiksi niin historia toistaa itseään. Täytyy kuitenkin toivoa, ettei enää koskaan asiat perkelöidy tuolla tavalla kuin 1918 tapahtui.

    • @HeroesofNovember
      @HeroesofNovember 7 місяців тому +3

      ....Niin. Jotkut oikeasti uskovat, että totuus löytyy UA-camsta tai valtamediasta...

    • @incumbentvinyl9291
      @incumbentvinyl9291 7 місяців тому

      @@HeroesofNovember Aika outo kommentti. Ihan kun tuubissa ja valtamediassa ei olisi oikeata historiaa.
      Mistä se sun ''totuus'' sitten tulee? Joku vaihtoehtomedia, sillä valtamedia valehtelee?

    • @HeroesofNovember
      @HeroesofNovember 7 місяців тому

      @@incumbentvinyl9291Dailymotion ei ota alas totuutta ainakaan kovalla kädellä.

    • @incumbentvinyl9291
      @incumbentvinyl9291 7 місяців тому

      Nojoo. Vaikeata ottaa kovinkaan vakavasti sillä taidat puhua oikeisto vs. vassari polarisoitumisesta Suomessa.
      Tänä päivänä vihervasemmisto on kaupungeissa koko elämänsä eläneitä pasifisteja, jotka eivät ole metsää eikä aseita ikinä nähnytkään muuta kun telkkarista. Osoittamalla mieltä ei kyllä Suomessa saada sisällissotaa aikaan, ja vaikka täysin hypoteettisessä tilanteessa saataisi, niin se olisi täysin yksipuolinen muutamien minuuttien teurastus.
      Jokainen varmasti ymmärtää että jos tällaiselle henkilölle annettaisiin ensimmäistä kertaa ase käteen ja käskettäis kävelemään tohon suuntaan rintamalle, niin siitä ei seuraisi kun eksyminen ja itku, painava metallimötkö olalla.
      Jotta suomeen saadaan sisällissota, pitää ensin löytää *vähintään* kaksi asettakantavaa osapuolta, muuten puhutaan painista eikä sodasta. Ja hyvä näin!

    • @HeroesofNovember
      @HeroesofNovember 7 місяців тому

      @@incumbentvinyl9291 Katso "The Greatest Story NEVER Told!". Se sisältää tunteja videoaineistoa, jota valtamedia ei näytä liittyen toiseen maailma sotaan.

  • @justakfii1
    @justakfii1 8 місяців тому +5

    Tosi hienoa selvitystä sisällissodan historiasta, olen melko paljon aiheeseen tutustunut, ja omaakin sukua koskettaa vahvasti punaisen puolen kokemukset.

  • @anicca0x
    @anicca0x 8 місяців тому +3

    on kyllä todella laadukkaita yhteenvetoja nää sun videot, kiitos paljon! :)

  • @saimulisalotar4977
    @saimulisalotar4977 7 місяців тому +3

    Meillä on historian tunneilla sisällissota aiheena. Kiitos tästä😍🙏

  • @jekek8007
    @jekek8007 8 місяців тому +1

    Historian kirjoitukset tänä keskiviikkona, joten suuri kiitos tästä videosta🙏

  • @jaririnne1445
    @jaririnne1445 7 місяців тому +1

    Todella hyvä ja asiallinen selostus,kiitos :)

  • @viljamilindnvall
    @viljamilindnvall 8 місяців тому +1

    kiitos tästä aiheesta ei oo moneen suomen sissisotaa jos puhutaan näin tarkasti kiitos petteri!

  • @Artuxplays
    @Artuxplays 8 місяців тому +7

    Hyvä ja kattava video!!❤ Just puhuttiin koulussa kyseisestä aiheesta samalla pelastit munnpäivän😮

  • @Mestari1Gaming
    @Mestari1Gaming 8 місяців тому +11

    Hyvä, kun Valkoiset voitti tän sisällissodan!

    • @69MrMaster69
      @69MrMaster69 8 місяців тому +3

      Eiköhän se näin sadan vuoden jälkiviisaudessa ole ihan päivänselvä asia. Jälkikäteen on aina helppoa sanoa mikä oli hyvää, kun tiedetään mitä mistäkin asiasta on seurannut.

    • @teijoreunanen2635
      @teijoreunanen2635 6 місяців тому

      Jos valkoiset eivät olisi voittaneet, olisi Suomi osa ryssää aivan varmasti.

    • @AbelKhmar
      @AbelKhmar Місяць тому

      Hyvä että hävittiin 1944, saatiin demokratia tännekkin ja loppui poliittiset vainot

  • @aarnililja5599
    @aarnililja5599 8 місяців тому +2

    Hyvä ja mielenkiintoinen video.

  • @jursi2637
    @jursi2637 8 місяців тому +9

    Video taistelupaikoista ehdottomasti

    • @Tuomo79R
      @Tuomo79R 8 місяців тому

      Hyvä ejdotys

  • @valkoinenpeura
    @valkoinenpeura 8 місяців тому +5

    Opiskelin Tampereella Alhmanilla matkailua ja opastoimintaa. Olin ekana vuotena vanhempien opiskelijoiden järjestämällä kaupunkikierroksella Tampereen keskustassa ja kyllähän se sisällissota oli monessa jutussa mukana.
    Tampereella on paljon myös kummitustarinoita liittyen sisällissotaan ja sen uhreihin, aiheesta on kirjoitettu kirjakin "Aaveiden Tampere", missä minäkin olen mukana Ahlmanin omilla kummitustarinoilla. Mm. Punaiset murhasivat yhden koulun rehtorin joka kulkee koulun kartanossa edelleen tänä päivänä.
    Valmistuin matkailupalveluiden toteuttajaksi, erityispainotuksena ohjelmapalvelut ja käyn vetämässä omaa kummituskierrosta koululla tilauksesta ryhmille ja sitten on yleisökierroksia aina välillä. Lähde Petteri joskus kierrokselle mukaan niin kuulet paikallishistoriaa 😊❤

  • @aimokoukkari8775
    @aimokoukkari8775 8 місяців тому

    Kiitoksia olipa todella taas mahtavaa video pertteri

  • @tomipaakkunainen3470
    @tomipaakkunainen3470 8 місяців тому

    Hyvä video ja todella mielenkiintoinen. Lahtelaisena kiinnostaisi kuulla lisää Hennalan punavankien kohtalosta Lahdessa.

  • @luukasvRC
    @luukasvRC 8 місяців тому +1

    Hyvä ja kiinnostava video jatka samaan malliin👍👍👍

  • @Jonttu87YT
    @Jonttu87YT 8 місяців тому +2

    Ilman muuta tee video Tampereen taistelusta 👍👍👍

  • @eetumon
    @eetumon 8 місяців тому

    Kiitos tästä videosta. Täydellinen tiivistelmä lukion koetuksia varten sisällissodasta.

    • @spalelees
      @spalelees 8 місяців тому

      Keskiviikkon yo koe👍

  • @anttis.3192
    @anttis.3192 8 місяців тому +5

    Kiitos! Äärimmäisen mielenkiintoinen vaikkakin vaiettu aihe. Kysellyt omilta isovanhemmilta asiasta, mutta kertovat että asiaa aikanaan hävettiin ja koulussa siitä ei saanut missään nimessä puhua.

    • @scorpionWhite
      @scorpionWhite 7 місяців тому

      Kyllä aiheesta on kouluissa saanut aina 70-luvun alkuun asti puhua. Siihen asti jopa opetettiin, mitä todella tap (parhaimmiahtui. Sittemmin SDP (ja erityisesti 70.luvulla alkaneen suomettumisen aikaan) on pyrkinyt laistamaan vastuutaan demokratian murskaamisyrityksestä (siitähän 1918 oli kyse). Asiaa on pyöritelty ja otettu mukaan sisällisota-termi valtatermiksi, ja koulussa on asiaa väännetty vääräksi 70-luvulta lähtien. SDP aloitti asellisen vallankumousyrityksen. Onnistuessaan Suomesta olisi tullut kommunistinen ja samalla NL:n "osavaltio". Täällä olisi parhaillaan satojatuhansia venäjää puhuvia (kuten BAltian maissa) ja elintasomme Venäjän luokkaa (parhaimminnaankin Baltian luokkaa). Kyse oli siis yksiselitteisesti Vapaussodasta.

  • @toroling2243
    @toroling2243 7 місяців тому

    Hyvä ja selkeästi olet asiat ilmaissut, oli asia mikä hyvänsä. Historia, true crime ym. Hyvä Petteri!🙏

  • @tinolehti3034
    @tinolehti3034 8 місяців тому +1

    Vihdoin 🎉

  • @markkumajuri4115
    @markkumajuri4115 8 місяців тому +6

    Ainoo hyvä asia tossa sodassa oli se, että valkoset voitti.

  • @tuomaslaine6737
    @tuomaslaine6737 8 місяців тому +7

    Oma isoisoisä taisteli juuri valkoisten puolella ja osallistuikin Tampereen taisteluihin.

  • @Viimasa
    @Viimasa 8 місяців тому +4

    Toivottavasti koskaan ei Suomi ajaudu uudelleen sisällissotaan. Arvostetaan erilaisuutta kokonaisuudessaan, arvostetaan historiaamme, arvostetaan sitä mitä tällä hetkellä meillä on. Meillä on kuitenkin ainutlaatuisen kaunis maa, jota kannattaa arvostaa sekä suojella. Sen eteen on paljon vuodatettu, verta, hikeä ja kyyneleitä historiassamme. Kotimaamme ollaan rakenkettu monta kertaa uudelleen. Ja tämän rakentajat ovat tehneet niin raskaan päivätyön sekä taistelleet sen eteen, että jo sen takia eletään ja ollaan fiksusti. Koitetaan me nuoremmat sukupolvet myös kantaa kortemme kekoon, jokainen tavallaan ja panoksellaan, että tämä kotimaamme on vastaisuudessakin maailman paras valtio meille suomalaisille. Huolehditaan myös näistä vanhemmista sukupolvista, jotka ovat meille mahdolistaneet tämän kaiken mitä meillä nyt on. Meillä on kuitenkin tänä päivänä loppujen lopuksi asiat suhteellinen hyvin. Nyt vain pitää tehdä töitä sen eteen, että voimme kehittää kotimaatamme paremmaksi kokonaisuudeksi, jossa kaikilla olisi suhteellisen hyvä elämä elää elämäänsä turvallisesti, tasa-arvoisesti ja sellaisena kuin on syntynyt tähän yhteiskuntaan.

    • @Tespri
      @Tespri 8 місяців тому

      Punaiset (SDP, vasemmisto ja vihreet) ovat tällä hetkellä aiheuttamassa uutta sisällissotaa. Jos ne olisivat viimeksi voittaneet niin koko suomi olisi ollut tuhoutunut. Ainoastaan oikeasto varmisti Suomen nykyisen tilanteen.

    • @apyllyon
      @apyllyon 8 місяців тому +2

      kun katsoo viimeistä 30 vuotta niin ei voi muuta sanoa kuin että on paskottu omaan pesään ja hyvin hartaasti ja innolla:D

    • @tonituomanen3113
      @tonituomanen3113 7 місяців тому +1

      @@apyllyon Sun mielestä varmaan YYA:n, suomettumisen, Kekkoslovakian ja Kremlille nöyristelyn aika oli sitä parempaa aikaa.

  • @emmakorkiakangas9843
    @emmakorkiakangas9843 8 місяців тому

    Video Tampereella käydyistä taisteluista kuulostaa todella hyvältä!

  • @S4M1X
    @S4M1X 8 місяців тому +1

    Hyvä video!

  • @user-rf9dy7wy4p
    @user-rf9dy7wy4p 8 місяців тому +1

    Ehdottomasti tampere video

  • @Hasu._
    @Hasu._ 8 місяців тому +7

    Kiitos videosta! Historian yo-koe tossa ens viikolla, niin tää on just parasta mahollista kertaamista.

    • @dontom7955
      @dontom7955 8 місяців тому

      Ei tainnu auttaa kokeessa

    • @xakq
      @xakq 6 місяців тому

      Miten meni

  • @orkideat
    @orkideat 8 місяців тому

    Todella hyvä video Suomen historiasta! 👍🏻
    Parempaa ei voi tehdä mitä olet koonnut näihin videoihin.
    On tullut paljon uutta tietoa näistä videoista joita olet tehnyt.
    Tee vielä videoita näistä Suomen historiaa liittyvistä aiheista Siuron ja Tampereen sodasta olisi kivasaada lisää tietoa. 🤞🏻📹🎬💻🖥⌨️🖱
    Ei koskaan tule tarpeeksi historiasta videoita.
    On omituista että Venäjä ensin yritti venäläistää Suomen ja sitten antoi Suomelle itsenäisyyden...? Mikä onkaan oikea päivä ja kuukausi ja vuosi jolloin Suomi itsenäistyi???
    Venäjä vielä hyökkää Suomeen Mainilassa jotta sai Viipurin itselleni kun Pietari oli liian lähellä Suomen rajaa... Raukkamainen teko jonka kaikki tietää että kuka sen sodan aloitti. Suomi joutui menettää paljon alueita Venäjälle ja sota korvaukset päälle.
    Monen nimen sota jossa kansa taisteli paremmista oloista ja oikeuksista keskenään. En käsitä miten sisällissotaa voidaan nimetä muulla tavoin. Omat mielipiteet on juuri siitä että maanviljelijät eivät saaneet maitaan joita oli useita sukupolvia kyntäneet ja kaikesta piti antaa vielä herroille siivu. Sekä kun "taksvärkkiä" eli palkatonta työpäivää tehtiin niin kyllä alkaa käymään nuppiin muutenkin raskasta työtä kun tekee joka päivä. En tiedä mistä se on kantautunut Suomeen?Luultavasti joku kirkon järjestämä yhteinen työpäivä? Itsekin olen joutunut tekemään töitä taksvärkkinä missä milloinkin koulun aikana.
    Erinomainen video. Kiitos todella paljon!

    • @Tespri
      @Tespri 7 місяців тому +1

      1. Venäjällä oli sisällissota ja toinen sisällissodan osapuoli yritti välttää, ettei suomi osallistu mukaan antamalla sille itsenäisyyden.
      2. Venäjä myös oli valmistanut Suomessa punaisia kapinallisia aseellisesti, miehillä ja rahalla. Toisin sanottuna se uskoi, että saa Suomen takaisin sisällisodan kautta.
      3. Se mikä tukee 2:ssen väitettä on sopimus mitä punaiset teki venäjän kanssa. Sen mukaa venäjän kansalaiset omaisivat täysin samat oikeudet kuin suomen kansalaiset Suomessa. Eli venäläinen voi tulla rajan yli äänestämään. Ei tarvii olla supernero nähdäkseen miten moinen päätyy käytännössä.
      4. Venäjä ei koskaan oikeasti halunut viipuria. Se että sen infastructuuri ja kehitys pysähtyi venäjän valtauksen jälkeen on todiste siitä. Viipurin ja muiden alueiden "pyytäminen" oli vaa tekosyy mitä venäjä yritti käyttää, jotta saisi sodan käynnin oikeutettua. Se oli vaatimus mihin myöntyminen olisi tuhonnut suomen, sillä kaikki meidän puolustus siihen aikaa oli juuri sillä alueella. Tarkoittaen, että venäjä olisi voinut kävellä Helsinkiin hetkessä. Maat mitkä tekivät päinvastoin kuin suomi kävivät tämän läpi.
      5. Historiallisesti ja ihan lähiaikoinakin viher-vasemmisto ovat nuoleskelleet venäjää. Kunnes siitä tuli epäsuosittua länsimaissa pari vuotta sitten. Paras esimerkki kuinka tarja halonen tuhosi suomen puolustusta poistamalla miinat rajoilta. Puhumattakaan kuinka pitkää SDP ja vasemmisto ovat olleet NATO vastaan.

  • @karo_walker_fan84
    @karo_walker_fan84 8 місяців тому

    Voitko tehä videon HAKKAPELIITOISTA? Vois olla kiinostava video!

  • @MUR00
    @MUR00 8 місяців тому +9

    Näin reilu 100 vuotta jälkeenpäin on iha hyvä että valkoiset vei

    • @annelirantala8689
      @annelirantala8689 8 місяців тому

      Vaan eipäs oikeesti, Tampereen alapuolella alueet yhä Antifaa kannattaa ja koulutus mädätetty koko maassa.

    • @tonituomanen3113
      @tonituomanen3113 8 місяців тому

      @@annelirantala8689 Millähän ihmeen logiikalla Antifakin liittyy Suomen sisällissotaan? Missähän mädätetyssä tai tuoreen raikkaassa koulutuksessa niin opetetaan?

  • @AcousticMadness
    @AcousticMadness 8 місяців тому

    Hyvä video ja hieno paita 👍

  • @hallinpoika
    @hallinpoika 8 місяців тому +13

    Olihan se katselmus, mutta yksipuolinen sellainen. En kuullut sanaa torppari kertaakaan videolla. Sodan alkamisen syyt oli kevyesti käsitelty. Viitattiin molempien puolten pitämiin vankileireihin. Epäsuhta, mitä tulee eri osapuolten kärsimyksiin, oli suuri.
    Olemmeko jälleen menneet takaisin sinne, missä ei tasapuolisesti voida tutkia menneitä raakuuksia, menneitä aikoja?

    • @AJ-vy4yu
      @AJ-vy4yu 8 місяців тому

      Tärkeää on ymmärtää se että punaiset ovat/olivat hyödyllisiä idiootteja.

    • @jopade2255
      @jopade2255 8 місяців тому +1

      Eiköhän niitä raakuuksia oo jo tarpeeksi käsitelty, turha on menneitä kaivella ja kaunaa tuntea. Se vaan lisää kahtiajakautuneisuutta. Ja joo valkosten terrori oli moninkertaista punaisiin nähden mutta mieti miten ois homma päättyny jos punaiset ois voittanut sodan.

    • @hallinpoika
      @hallinpoika 8 місяців тому

      Historiasta pitäisi oppia ja siksi on hyvä, että sitä tutkitaan. Viimeaikainen uho kertoo, että historiasta ei ole mitään opittu ja että sitä on tutkittu hyvin kapean näkövinkkelin kautta.

    • @AJ-vy4yu
      @AJ-vy4yu 8 місяців тому +2

      @@hallinpoika Niiiin.."The Greatest Story NEVER Told!" on se avain

    • @AJ-vy4yu
      @AJ-vy4yu 8 місяців тому +3

      @@hallinpoika Kukasse olikkaan, joka sano: "Se on pieni juureton kansainvälinen klikki, joka kääntää ihmiset toisiansa vastaa"

  • @mattijussila3482
    @mattijussila3482 7 місяців тому +1

    Pienenä korjauksena muuten hyvään videoon:
    Säätyvaltiopäivät - ei eduskunta - sisälsivät nuo neljä säätyä, mutta sitä systeemiä ei siis kutsuta eduskunnaksi. Eduskunnassa 1906 alkaen ei tuollaista säätyjakoa enää ollut, edelleen toki käytetään valtiopäivät - nimitystä.
    Minusta olisit voinut mainita myös kesän 1917 valtalain, jolla sosiaalidemokraatit pyrkivät saamaan Suomen eduskunnalle korkeimman vallan - siis pois väliaikaiselta hallitukselta. Tämä olisi avannut tien itsenäistymiselle silloin istuneelle Tokoin senaatille. Uudet vaalit kuitenkin käytiin syksyllä ja porvareille tuli enemmistö, vasta tällöin muodostettiin Svinhufvudin senaatti.

    • @makhnothecossack4948
      @makhnothecossack4948 5 місяців тому

      Tässä oli vielä yksi mielenkiintoinen yksityiskohta: ne vaalit eivät olleet "luonnolliset" vaan porvaripuolueet pyysivät pääministeri Kerenskyä hajottamaan hallituksen ja määräämään uudet vaalit koska pelkäsivät potentiaalisia sosialistisia uudistuksia.

  • @kristiansillander
    @kristiansillander 7 місяців тому +1

    Olisit ottanut puheeksi Hjalmar Linderistä tästä sodasta mitä hän kirjoitti kyseessä oli suomen rikkain mies sekä Mustion Linnan viimeinen patruuna ja suurin. Hänellä oli muunmuassa 5000 alaista ja muistaa nimet ja syntymäpäivät ja hän kirjoitti mielipide kirjoituksen hufudstadsbladettin ”Nog med blodbad” Jo riittää verilöyly löytyy koko teksti suomeksi netistä ja myös ruotsiksi. Jos tämä kiinosti suosittelen että tulet Mustion Linnalle linna kierrokselle sekä tutustua siihen. Paljon suomen historiaan liittyvää vaikka ei sitä uskoisi kuin siitä ei puhuta paljoa.

  • @jussieronen3707
    @jussieronen3707 8 місяців тому +8

    Todella mielenkiintoinen aihe.
    Valkoisten voitto oli näin jälkikäteen ajateltuna Suomelle luultavasti hyvä juttu, mutta kyllä nuo vankileirit ja teloitukset on aivan järkyttävä tahra Suomen historiassa.

    • @AJ-vy4yu
      @AJ-vy4yu 7 місяців тому +3

      "The Greatest Story NEVER Told!" selittää kaiken

    • @perttu527
      @perttu527 7 місяців тому

      etpä ois ehkä voinu paremmin ilmasta

    • @Tespri
      @Tespri 7 місяців тому +1

      Kuoleman tuomio kuolemaa tuottaville. Onko se nyt niin järkkyä? Jos punaiset olisivat voittaneet niin veritahra olisi 100x kertaa isompi kuten kaikki sisällissodat missä punaiset ovat voittaneet on osoittanut. punaiset ovat luontaisesti psykopaatteja

  • @winston4339
    @winston4339 8 місяців тому +6

    SDP ei ole vieläkään pyytänyt anteeksi sitä, että se aloitti sodan, yritti aseellista vallankumousta ja Suomen liittämistä vieraaseen valtioon.

    • @tonituomanen3113
      @tonituomanen3113 8 місяців тому

      Trollin kanssa lienee turha keskustella, mutta kerrottakoon, että SDP oli Suomen hallituksessa myös talvisodan ja jatkosodan aikana. Persut eivät olleet. Esim. SDP:hen kuulunut Mauno Koivisto oli yksi jatkosodan duunaritaustaisista veteraaneista.

    • @makhnothecossack4948
      @makhnothecossack4948 5 місяців тому

      Eivätkä porvaripuolueet sitä, että vastustivat Suomen itsenäisyyttä koska raha kiinnosti enemmän. Sitäpaitsi, kuten on jo monesti todettu, punaisten voitto ei olisi taannut itsenäisyyden menettämistä Neuvostoliitolle. Suurin osa punaisista kannatti itsenäisyyttä.

  • @D0N5TON3
    @D0N5TON3 8 місяців тому +2

    Pitäisi! Siis pitäisi tehdä video siitä miten taistelut meni koko Suomessa 👌👌

    • @D0N5TON3
      @D0N5TON3 8 місяців тому

      Ja voiko tässä todeta että Fasismi voitti ja kommunismi hävisi? Meinaan että nykyään ollaan menossa toiseen suuntaan.

  • @niklasnauha3939
    @niklasnauha3939 8 місяців тому +1

    11:00 ehdottomasti!

  • @winston4339
    @winston4339 8 місяців тому +5

    10:35 Saksalaiset eivät osallistuneet taisteluun Tampereesta, joten ihmettelen, mitä puhut saksalaisten avun merkityksestä Tampereen taistelun yhteydessä.
    14:05 Jos Saksa tunnusti Suomen itsenäisyyden tammikuussa 1918, niin se ei tapahtunut sodan jälkeen kuten väität. Sota kun päättyi huhtikuussa.

    • @tomi_9212
      @tomi_9212 7 місяців тому

      Ja yhtenäinen äänioikeus naisille saatiin 1906.

    • @HeroesofNovember
      @HeroesofNovember 7 місяців тому

      @@tomi_9212 Harmi, että //yhteinen vihollinen// on aivopessyt naiset tukemaan sitä politiikkaa, mikä on tehnyt naisista huomattavasti onnettomampia ja turvattomampia.

  • @eemelivalkamo4321
    @eemelivalkamo4321 8 місяців тому +1

    Oot petteri päällikkö ja rakastan sun videoita, mutta kuulostaa vähän hassulta että taistelu jossa suomalaiset tappaa suomalaisia on jotenkin lähellä sun sydäntä? Et edes elänyt silloin kun tapahtui.

  • @sonjaristolainen5116
    @sonjaristolainen5116 8 місяців тому +13

    Mun mummun isoisä oli yksi Valkoisten uhreista. Hän uskonnollisena miehenä ei halunnut osallistua sotaan. Hänet vietiin Valkoisten toimesta vankileirille ja näännytettiin nälkään. Häneltä jäi vaimo ja 8 lasta.

    • @AJ-vy4yu
      @AJ-vy4yu 8 місяців тому

      Kommunismi ja kapitalismi ovat saman kolikon kaksi kääntöpuolta. Hyvästä syystä koko kansainvälinen finanssi työntää kommunistien bullshitiä 24/7.

    • @AJ-vy4yu
      @AJ-vy4yu 8 місяців тому

      Minun mielestä koko rikas elittii, eli he jotka omistavat median, bankit, ison bussineksen ja kaiken muun pitäisi kaataa, eli koko Marksisti eliitthän siinä kaatuisi.

    • @AJ-vy4yu
      @AJ-vy4yu 8 місяців тому

      Bolshevi kit pyrki teurastamaan kaikki kristityt ja kaikki älykkäimmät ihmiset, koska he olivat suurin uhka ///heille, jotka ottivat Venäjän käsiinsä/// (ei slaaveja eikä Eurooppalaisia)

    • @AJ-vy4yu
      @AJ-vy4yu 8 місяців тому

      Voi olla että olet keksinyt koko tarinan, sillä profiliisi kertoo että olet kommunisti. Kommunistithan tappoivat kymmeniä miljoonia ihmisiä ja ryöstivät vielä useamman, mutta et välitä siitä pätkääkään.

    • @HeroesofNovember
      @HeroesofNovember 8 місяців тому +12

      Silti kymmeniä miljoonia vähemmän kuin ryhmä jota tuet (olettain että puhut totta).

  • @JokinIsCool
    @JokinIsCool 8 місяців тому +1

    Hyvä aihe😎

  • @Leo-pd4fc
    @Leo-pd4fc 8 місяців тому +23

    Kun hallituksen touhuja katsoo tuntuu välillä siltä että heillä olisi siellä aina omat sisällisodat käynnissä. 😅

    • @Finfox94
      @Finfox94 8 місяців тому +3

      Jep, olen samaa huomannut 😂😂

    • @VmKobudo
      @VmKobudo 8 місяців тому

      Jep. Vuoronperään eri puolueet käy sanomassa kuinka minä en ole rasisti ja kuinka epäuskottavasti ne muut eivät ole siintä irtautumiseen sitoutuneet. Omaa imagoaan kiillotetaan ja sanotaan kuinka minä olen hyvä ihminen ja nuo muut ovat niitä keitä me paheksumme.

    • @Leo-pd4fc
      @Leo-pd4fc 8 місяців тому +1

      @@VmKobudo no tää, nää on isoimpia ongelmia Suomen hallituksessa. 🏛🇫🇮😂

    • @SamuelLevant
      @SamuelLevant 8 місяців тому +3

      Hallitus on teatteria vaan, kaikki puolueet on samaa tavaraa, vaan eri höysteillä. Ei ole hirveästi väliä juotko Coca Colaa, Pepsiä, Rainbow Colaa, Pirkka Colaa vai mitä, reikiä tulee hampaisiin ja vyötärö levenee yhtäkaikki.

    • @Leo-pd4fc
      @Leo-pd4fc 8 місяців тому +1

      @@SamuelLevant toi on totta

  • @aaponiva5679
    @aaponiva5679 5 місяців тому

    Tee video heimosodista! Olis mielenkiintonen aihe

  • @mediaani5186
    @mediaani5186 8 місяців тому +3

    Olipa hyvin tehty dokumentti! Itse olen jo sitä sukupolvea, että pystyn tarkastelemaan tätä sisällissotaa objektiivisesti. Traaginen aika Suomen historiassa.

    • @AJ-vy4yu
      @AJ-vy4yu 8 місяців тому +2

      UA-camsta ei kyllä löydy totuus tästäkään aiheesta. Marksistithan omistavat sen ja kaiken muunkin.

    • @makhnothecossack4948
      @makhnothecossack4948 5 місяців тому

      ​@@AJ-vy4yuTotuutesi varmaan on että juutalais-bolsevikit olivat kaiken pahan alku ja juuri.
      Niin muuten, miten voi olla että marksistit omistavat kaiken, jos UA-camsta on hyvin vaikea löytää kunnollista selostusta sisällissotaa edeltäneistä kuukausista, sillä nämä kuukaudet antavat sosiaalidemokraateille enemmän legitimiteettiä kapinassaan?

  • @markom5336
    @markom5336 8 місяців тому +10

    Sisällissota oli ja tuntuuu siltä väliilä että uusinta tulee !

    • @keestojuusto6072
      @keestojuusto6072 8 місяців тому +6

      Uusinta on edessä ja tulos tulee olemaan täysin sama, onneksi.

    • @AJ-vy4yu
      @AJ-vy4yu 8 місяців тому +1

      Kansainvälinen elittii työntääkin kommunistien propagandaa joka tuutista 24/7

    • @waldemarsilas6675
      @waldemarsilas6675 8 місяців тому +5

      Ketkä täällä on kapinoimaan alkamassa?

    • @keestojuusto6072
      @keestojuusto6072 8 місяців тому +5

      @@waldemarsilas6675 Politiikka on hyvin jakautunutta oikeisto- ja vasemmistoblokkeihin. Molemmin puolin tilannetta polarisoidaan jatkuvasti pahemmaksi. Natsi- ja rasismisyytökset ovat ehkä näkyvimpänä tällä hetkellä. Suorastaan epäinhimillistetään vastapuolta.

    • @waldemarsilas6675
      @waldemarsilas6675 8 місяців тому

      @@keestojuusto6072 Kummallakaan ääriosapuolella, eli liberaaleilla itkupilleillä tai capslock-junteilla ei ole edellytyksiä aseelliseen kansannousuun siten, että yhteiskuntarauha olisi uhattuna. Vuoden 1918 tapaiseen ei ole merkkiäkään. Samoin poliisi- ja puolustusvoimat on luotettavat. Polarisoituminen on lähinnä someilmiö.

  • @kaapeli_tv37
    @kaapeli_tv37 8 місяців тому +3

    opin sulta paljon historiaa sain myös sun takii hissan kokeesta 10- (kiitos!)

  • @camfg8908
    @camfg8908 8 місяців тому +7

    Sanotaan että on olemassa vain yksi sotaa pahempi asia. Ja se on sisällissota. Omassa suvussani on hurjia tarinoita siitä kuinka ennestään tutut kylän asukit oli vuorotellen käyneet kysymässä puolelle ja toiselle. Onneksi vastaus oli ollut, että tästä mökistä ei kukaan lähde sotaan mukaan.

    • @juhispetteri6039
      @juhispetteri6039 8 місяців тому +2

      omassa suvussa on taas tarinoita miten veljekset eri puolilta on melkeen hakannut toisensa eläviltä.

    • @HeroesofNovember
      @HeroesofNovember 7 місяців тому

      OIkeastaan se oli kansainvälisen elittin työntämä sota.

  • @masa-nc6nj
    @masa-nc6nj 8 місяців тому

    Mikä tuon taustamusiikin nimi on?

  • @elkku-lc2wk
    @elkku-lc2wk 8 місяців тому +3

    Heh juuri oikeaan aikaan. Täytyy tehdä historiassa essee juuri sisällisodassta. Kuin tilauksesta😂.

  • @mrpopittaja1
    @mrpopittaja1 8 місяців тому

    Ootko tehny heimosodista videota?

  • @SoorM
    @SoorM 8 місяців тому

    Juu. Tampereelta olis hieno saada aiheeseen liittyvä video

  • @plottipaa_hauki95
    @plottipaa_hauki95 8 місяців тому +2

    Tässä ku tunnin joutuu oottaan linja-autoa niin oppii arvostamaan Petterin ja Villen videoita entistä enemmän.

  • @RRoy3
    @RRoy3 8 місяців тому

    todellakin update taistelupaikoissa käyntejä💎 en tunne yhtään tamperetta kerran vaa käyny

  • @Yyxxjussi
    @Yyxxjussi 8 місяців тому +1

    Tee Tampereen lähiöistä video. PS Suomi on nyt valloitettu ampumarata laukaustakaan 1995. Ja hienoa perustuslakia päättäjät ja oikeuslaitos rikkoo oikein urakalla. Esim nyt on näytösoikeudenkäyntejä neukkulan tyyliin monia ja lisää tulee

  • @niboRasooR
    @niboRasooR 8 місяців тому +1

    Jonnet ei muista. Täällä Pohjantähden alla (se Edvin Laineen alkuperäinen) kertoo hyvin tuosta ajasta Väinö Linnan kirjoihin perustuen. Elokuvassa ja kirjassa samoja henkilöitä, joita oli myös Tuntemattomassa Sotilaassa elikkä ne on samaa universumia. Kannattaa ehdottomasti katsoa. Uusia versioitakin toki tehty ja nekin ovat ihan OK jos ei pelota kun Eija Vilpas näyttää...noh tiedätte kohtauksen.

  • @AJ-vy4yu
    @AJ-vy4yu 8 місяців тому +18

    "It cannot be overstated. Bolshevism committed the greatest human slaughter of all time. The fact that most of the world is ignorant and uncaring about this enormous crime is proof that the global media is in the hands of the perpetrators.” -Alexander Solzhenitsyn

    • @SamuelLevant
      @SamuelLevant 8 місяців тому +4

      Hänen kirjansa, 200 Years Together, on kaikille tarpeellista luettavaa.

    • @tiistai9696
      @tiistai9696 8 місяців тому +2

      @@SamuelLevant
      Oliko käännetty englanniksi jo?

    • @kungolaf4499
      @kungolaf4499 8 місяців тому

      Tuo kaveri oli vissiin myös panslavisti, monarkisti ja esumerkiksi agressiivinen Ukrainan itsenäisyyden vastustaja. Vaikka en halua varsinaisiin ad homineihin juuttua, on tärkeää huomata että jos joukkomurhista ja tapoista puhutaan niin Stalinin holodymyr ja älykkö- ja kulakkivainojen rinnalla on yhtä lailla esimerkiksi Armenian kansanmurha, Indonesian joukkomurhat sekä Kambutsan kansanmurha. On älyllisesti epärehellistä väittää, että verraten kehittymittömissä maissa tapahtuneiden hirveyksien säännötön esiintyminen länsimaisessa mediassa olisi osa jotain järjestelmällistä pyrkimystä. Kyseessä on siis tietynlainen attribuutioharhan erikoistapaus; uskot siihen koska haluat uskoa siihen.

    • @SamuelLevant
      @SamuelLevant 7 місяців тому +4

      @@tiistai9696 virallinen käännös on tulossa 2024, mutta netin syövereistä löytyy amatöörien kääntämänä

    • @tiistai9696
      @tiistai9696 7 місяців тому +3

      @@SamuelLevant
      Todella hieno juttu. Ensi vuonna pitää hankkia.

  • @tuntematon_hiiri
    @tuntematon_hiiri 8 місяців тому +3

    Nyt on kiinnostava aihe

  • @elegachi
    @elegachi 8 місяців тому +4

    Älytön kysymys vapaussotahan se oli. Toinen puoli halus liittää meidät neukkulaiseen ideologiaan, niin jälkeenpäin ainakin helppo todeta voittajat vapauttajiksi

    • @tonituomanen3113
      @tonituomanen3113 8 місяців тому +3

      Ensisijainen tavoite punaisilla taisi olla kyllä työväestön ja torpparien vapauttaminen porvariston mielivallan alta, eikä niinkään Neukkuihin liittyminen. Eihän Neukkulaa vielä ollut edes kunnolla olemassa silloin, vaan se oli vasta muodostumassa. Venäjällä jatkui tavallaan oma sisällissota vielä pidempään.

    • @jorejahtis8833
      @jorejahtis8833 7 місяців тому

      Kyllä, sillä suomi jouduttiin puhdistaman myös venäläisistä.Sillä paljon ennen varsinaista matsia punaiset järjestäytyi ja myös venäläisiä pyöri suomessa vakoillen.Muistelen erää suojeluskuntalaisen 60 luvulla kertoneen kuinka kaikki ihmetteli mitä maassa tapahtuu,kunnes selvisi aikomus.Sillä kieltä taitavat venäläiset erehtyi innoissaan kehumaan ,mitä raakuuksia tiedossa.Silloin vasta uinuvat suojeluskunnat alkoi herätä sekä järjestäytyä.

  • @henrihietikko8108
    @henrihietikko8108 8 місяців тому

    Tee ihmeessä punaisten touhuista oma video!! Kiitos taas hyvästä videosta!

  • @iemaatta
    @iemaatta 8 місяців тому +1

    Olisi voinut kyllä mainita valtalain, jonka demarienemmistöinen eduskunta sääti kesällä 1917. Se merkitsi ensimmäistä yritystä itsenäistyä, mutta Venäjän Kerenskin johtama väliaikaishallitus hajotti eduskunnan. Porvarit eivät kannattaneet valtalakia, koska pelkäsivät sen johtavan sosialistiseen Suomeen.

  • @hearts_of_iron_timelapser
    @hearts_of_iron_timelapser 8 місяців тому +3

    Suosittelen käymään Tampereen Näsilinnassa. Siellä käytiin sisällissodan verisin taistelu jonka jäljet voi edelleen nähdä mm. verijäljet portaikossa ja luodin reiät seinässä.

    • @juhapekkala1738
      @juhapekkala1738 8 місяців тому +1

      Näsinlinnassa käytiin kyllä kunnon kahina, mutta ihan kaatuneiden ja haavoittuneiden lukumäärällä mitaten, lienee Kalevankankaan taistelu kuitenkin se pahin lihamylly

  • @jukkaholopainen5410
    @jukkaholopainen5410 8 місяців тому +1

    Suosittelen lukemaan muutaman kirjan...tie Tampereelle sekä Antony beevor Venäjän vallankumous ja sisällissota..kaksi erittäin hyvää kirjaa👍

    • @AJ-vy4yu
      @AJ-vy4yu 8 місяців тому +2

      "The Greatest Story NEVER Told!" on se avain

  • @miasmil1
    @miasmil1 7 місяців тому

    Tekisitkö videon Stalinin vainoista? Se olis mielenkiintoinen aihe ja sopivaa jatkoa tälle videolle🙈

  • @anssiheikkila5233
    @anssiheikkila5233 8 місяців тому +1

    Video Siuron taisteluista kiinnostaisi kun olen syntyjäni sieltä, ja tietenkin Tampereen taisteluista.

  • @KalervoNieminen64
    @KalervoNieminen64 8 місяців тому +2

    Tää on se vale historia joka tunnetaan!

  • @he-mies
    @he-mies 8 місяців тому

    Tee videosarja suomen pääministereistä ku mäkipelto tekee presidenteisrä, mut alota tamperelaisena tästä päivästä ensimmäiseen ja kerro oma mielipide mansen kuningattaresta?

  • @leopiipponen7693
    @leopiipponen7693 8 місяців тому +7

    Monasti oon mietinyt, et oliko sisällissota ollut vältettävissä... Sota kuitenkin käytiin ja siitä kyllä on hyvä puhua edelleenkin :)

    • @AJ-vy4yu
      @AJ-vy4yu 8 місяців тому +2

      Kukasse olikkaan, joka sano: "Se on pieni juureton kansainvälinen klikki, joka kääntää ihmiset toisiansa vastaan". Ihan niinku olis ollu oikeassa.

    • @SamuelLevant
      @SamuelLevant 8 місяців тому +1

      @@AJ-vy4yu ilman kyseistä klikkiä, ei olisi syntynyt koko puna-aatetta, jonka takia tuo sisällissota käytiin, eli oikeassa olet.

    • @jorejahtis8833
      @jorejahtis8833 8 місяців тому +1

      Taisi hyvä mainos olla muuan panssarilaivalla tapahtunut kapina .Joka levisi suomeenkin,antaen potkua kapinalle.Onneksi ei onnistunut,vaikka 2000 hallituskin perään vielä kaihosi.

    • @legend9181
      @legend9181 8 місяців тому +3

      No olis se ehkä ollu, jos ei porvarit olis tehny mm. omia kansalliskaarteja enne sisällissodan alkua. Sekä hallituksen olisi pitänyt toteuttaa enemmän työläisten vaatimuksia.

    • @AJ-vy4yu
      @AJ-vy4yu 8 місяців тому

      @@legend9181 taidat olla hyvä goyimmi

  • @AJ-vy4yu
    @AJ-vy4yu 8 місяців тому +9

    Kommunismi ja kapitalismi ovat saman kolikon kaksi kääntöpuolta.

    • @pasimajuri1209
      @pasimajuri1209 8 місяців тому +2

      Oletko amis vai elämänkoululainen ? Kommunismi on kauheinta mitä maailmassa on ollut ja kaiken sivistyksen ja kehityksen takana on kapitalismi !

    • @Mestari1Gaming
      @Mestari1Gaming 8 місяців тому +3

      Onneksi Valkoiset voitti! ✌️

    • @AJ-vy4yu
      @AJ-vy4yu 8 місяців тому

      @@pasimajuri1209 //Kapitalistit//rahoittivat "Venäläisen" vallankumouksen

    • @AJ-vy4yu
      @AJ-vy4yu 8 місяців тому +1

      @@pasimajuri1209 Lue Henry Fordin kirjoitelmat. "The attack is aimed, of course, against "capitalism," which means the present government of the world by the..."

  • @hanhenmaksapallero4057
    @hanhenmaksapallero4057 8 місяців тому +1

    Olisko puutiset pesukarhuista ja kissanpolttamisesta?

  • @AJ-vy4yu
    @AJ-vy4yu 8 місяців тому +3

    Kukasse olikkaan, joka sano: "Se on pieni juureton kansainvälinen klikki, joka kääntää ihmiset toisiansa vastaan"

  • @SuperMika70
    @SuperMika70 8 місяців тому

    👍👍

  • @msalo7554
    @msalo7554 8 місяців тому

    Kertoisitko Kengsintonin huume ongelmasta,mistä alkoi kuinka kehittyi.Onko siellä ratkaisua mietitty?

  • @OlliTamminen
    @OlliTamminen 8 місяців тому

    Kiinnostaa video Tampereen taisteluista!

  • @jusapaavo5214
    @jusapaavo5214 8 місяців тому

    Jääkäriliikkeen merkitys jäi aika vähille. Sillä oli paljon merkitystä valkoisten onnistumiselle.
    Puhuttiin valkoisten teloituksista ja vankileireistä ym., mutta heikosti tuli esille punaisten leirit, suorittamat teloitukset ja ihmisten kidutus sekä siviilien ampuminen.

  • @kepakkomies
    @kepakkomies 8 місяців тому +1

    Voitko joskus tehdä videoita suomen matkasta kylmässä sodassa

    • @tonituomanen3113
      @tonituomanen3113 8 місяців тому

      Kannatan ajatusta myös, mutta Petterin videota aiheesta odotellessa voi katsoa vaikka Yle Areenasta mainion dokumenttisarjan "Kylmän sodan Suomi".

  • @ktunkkari4287
    @ktunkkari4287 6 місяців тому

    Teepä vaan se video Tampereen taisteluista 👍

  • @LakeTub
    @LakeTub 8 місяців тому +3

    Meillä oli just viime viikolla tää aihe 😅

  • @imas84
    @imas84 7 місяців тому +1

    Tämä tuli yllätyksenä, että punaiset aloittivat sisällissodan, koska aina media vaan puhuu valkoisten teloituksista.

    • @makhnothecossack4948
      @makhnothecossack4948 5 місяців тому +1

      Lähinnä siksi koska niillä teloituksilla oli kauaskantoisia seurauksia, lähinnä siis yhteiskunnan totaalinen jakautuminen.

  • @he-mies
    @he-mies 8 місяців тому

    Tee videosarja suomen pääministereistä ku mäkipelto tekee presidenteisrä, mut alota tamperelaisena tästä päivästä ensimmäiseen ja kerro oma mielipide tamperelaisena toisesssa videossa oma mielipide tampereen kuningattaresta?

    • @tonituomanen3113
      @tonituomanen3113 8 місяців тому

      Miten helvetin monta samaa viestiä sä oot tänne spammannut?

  • @jaakkokontinen4342
    @jaakkokontinen4342 3 місяці тому

    Pieniä epätarkkuuksia videossa. SDP oli saanut tahtonsa läpi jo aikaisemmin, yleinen ja yhtäläinen äänioikeus toteutui jo suurlakon jälkeen ja säätyvaltiopäivät korvattiin eduskunnalla, vaalit oli jo muistaakseni 1905... Samoin virhe siinä että Mannerheim palasi suomeen jääkärien kanssa . Mannerheim palasi suomeeen jo joulukuussa heti itsenäisyysjulistuksen jälken. Kaksi viikkoa kestäneellä matkalla Odessasta Valko Venäjän ja Pietarin kautta , hän kävi jättämässä eroilmoituksen Pietarissä pääesikunnassa. Mannerheim kävi vielä kerran Pietarissa , ennenkuin otti vastaan Valkoisen armeijan ylipäällikkyyden. Kun valkoiset olivat riisuneet aseista venäläiset joukot Pohjanmaalla , ja selusta oli varmistettu myös pohjoiseen, Mannerheim kutsui jääkärit takaisin suomeen. Kaikkia ei lähetetty , niitä joita epäiltiin mahdollisuudesta liittyä punaiselle puolelle jätettiin vielä paikoilleen

  • @nikkeniskala5961
    @nikkeniskala5961 8 місяців тому +1

    Tätä olen odottanut!!

  • @MrJyri23
    @MrJyri23 8 місяців тому

    Teetkö joskus videon "kuolleesta armeijasta" josta sabaton on myös biisin tehny🤔

  • @iphiks.6242
    @iphiks.6242 8 місяців тому +1

    Tarvitaan vielä video heimosodista

  • @jaribuuri2711
    @jaribuuri2711 8 місяців тому

    OK , LUJA JAKSO , KUTEN AINA !!!

  • @pallle8988
    @pallle8988 7 місяців тому +1

    Oma Isoisän isä oli yksi joka lähti Saksaan samaan koulutusta

  • @JJ-ey1xs
    @JJ-ey1xs 8 місяців тому +2

    Yle areenasta löytyy hyvä video tästä myös ⚠️

  • @anterokukkonen
    @anterokukkonen 8 місяців тому +1

    Tee video Lockerbien pommi-iskuista.

  • @mr.murdochtimothy
    @mr.murdochtimothy 8 місяців тому

    Minun isoisoisoisäni Santeri Torppa taisteli Tampereella ja selvisi, tosin haavoittuneena, mutta hän on sankari minun silmissäni.

  • @markorandell
    @markorandell 8 місяців тому

    Verinen Siuro on täynnä kirjoitusvirheitä ja muun muassa Taavetti Randell osuus on suoraan kopioitu minun isoisän serkun kirjasta Taavetti Randell-koko paikkakunnan kauhu. Itse en pysty suosittelemaan Verinen Siuro kirjaa

  • @seppolaitela814
    @seppolaitela814 8 місяців тому +3

    Tee video Tampereen taistelusta!

    • @Tuomo79R
      @Tuomo79R 8 місяців тому

      Hyvä rdotus: Tampere oli tärkein taistelu ,,,×+ Viipuri ehkä myös helsinki.

  • @julli201
    @julli201 7 місяців тому +1

    Onneksi valkoiset voitti muuten olis käynyt huonosti

  • @LordValorum
    @LordValorum 8 місяців тому +4

    Älä nyt Petteri sinäkin rupee käyttää noita tekoälyn tekemiä käyttämään.

  • @elius3252
    @elius3252 8 місяців тому

    Onko sattumaa meillä on huomenna tästä aiheesta koe

  • @454FatJack
    @454FatJack 8 місяців тому

    Hyvällä tuurilla monta viime kahakkaa päästy ihan hyvin jatkoon.