Pidit niitä purkkeja liian vähän aikaa uunissa, jos ruodot vielä tuntuu. Minä oon tehny niin, että sitte, kun lämpö on noussut sinne 150 puotan lämmön 100 asteeseen. Ja siellä muhittelen sitte kalasta riippuen eri aikoja. Isot säyneet pilkoin saksilla palasiksi kaikkine ruotoineen ja annoin muhia uunissa siitä lämmönlaskusta 8 tuntia ja sitte annoin uunissa jäähtyä. Niin oli ruodot pehmeitä ettei yhtään haitannu. Lahnaa en oo purkittanu, kun pääasiassa savustan. Mainio video ja toivottavasti lisää kiinnostusta kotimaisen kalan käyttöön.
Pitää kokeilla lisätä sitä aikaa vielä. Netissä oli aika monenlaisia reseptejä ja monessa aikaa oli vähemmän ja lämpötilaa samoten. Alkuun mulla oli 150 astetta lämpöä, mutta pudottelin sen jonnekki 130 asteeseen. Kyllä tuo on erinomainen kala purkitettuna! Savustaminen on itellä testaamatta, kun ei ole savupönttöä vielä.
Juu ja kannattaa kaupassa katsella minkä verran kenelläkin valmistajalla se % niin osaa tehdä oman suun mukaista. Sitten jos hieman sokeria heittää niin ei tule harmautta kalan lihaan jos reippaammin suolaa.
En kyllä ymmärrä kun puhutaan roskakaloista,säret ja vastaavat heitellään mettään tai koiralle. Itte olen nuoresta asti oppinu hyödyntämään lähes kaiken kalan mitä sattuu tulemaan.
Moro . olen tehnyt talvi pilkki särjestä suht koht samanlaista purkkikalaa , mutta olen antanut olla uunissa 100c asteessa 10 h ja lisännyt päälle siivun pekonia ( sulattaa ruodot ) ja chiliä ja valkosipulia . suosittelen !!!!
Lahna on kyllä yllättävän hyvä kala.
Noi tomaattisoosiin tehdyt on kyllä ehottomasti parhaita kalasäilykkeitä!
Tomaattisose oli kyllä paras lisämauste nuihin.
Oikea asenne👍👍👍 juuri olen hommannut vanhan perunan kuorima koneen jotta alkaa muonion särki kanta löytämään tiensä purkkeihin😀😁
Joo ja joku veti painepesurilla kuhasta suomut pois. Sitäkin pitäis kokeilla joskus!
Pidit niitä purkkeja liian vähän aikaa uunissa, jos ruodot vielä tuntuu. Minä oon tehny niin, että sitte, kun lämpö on noussut sinne 150 puotan lämmön 100 asteeseen. Ja siellä muhittelen sitte kalasta riippuen eri aikoja. Isot säyneet pilkoin saksilla palasiksi kaikkine ruotoineen ja annoin muhia uunissa siitä lämmönlaskusta 8 tuntia ja sitte annoin uunissa jäähtyä. Niin oli ruodot pehmeitä ettei yhtään haitannu. Lahnaa en oo purkittanu, kun pääasiassa savustan. Mainio video ja toivottavasti lisää kiinnostusta kotimaisen kalan käyttöön.
Pitää kokeilla lisätä sitä aikaa vielä. Netissä oli aika monenlaisia reseptejä ja monessa aikaa oli vähemmän ja lämpötilaa samoten. Alkuun mulla oli 150 astetta lämpöä, mutta pudottelin sen jonnekki 130 asteeseen. Kyllä tuo on erinomainen kala purkitettuna! Savustaminen on itellä testaamatta, kun ei ole savupönttöä vielä.
Kiitos, hyvä selvennys...ja savukalana minun mielestäni lahna on aivan 👌loistava
@@SOPULI 5-6h 125-130 asteessa ja pitäisi tulla hyvää. Ainakin yhden reseptin mukaan.
Hyvä vinkki tuo suolaus. Yleensä sitä tulee Rätkittyä lonkalta! Ei ihme että meillä P-K:ssa on verisuolet Tukossa!?
Itekki kuulin tuon kuukausi pari sitten ja on aika sopiva suolaprosentti!
Juu ja kannattaa kaupassa katsella minkä verran kenelläkin valmistajalla se % niin osaa tehdä oman suun mukaista. Sitten jos hieman sokeria heittää niin ei tule harmautta kalan lihaan jos reippaammin suolaa.
Kyllä suolaa kannattaa kalaan heittää just sen verran ku on omaan makuun..
Itse pidän lähes tönkkösuolatusta, ei oo vielä henki lähteny/ verisuonet revenny
Oliko näis se potuliini riski vai miten se meni joskus vain kuullut siitä,ittekki pitäs kokeilla joskus👍
Joo on siinä riski, jos pitkään säilyttelee. Ite syön nuo parin päivän kuluttua viimestään.
Savustettua lahnaa olen kylillä mainostanut. Kaikki kokeiltuaan ovat saaneet uuden savukalalempparin. Savulahna purkitettuna pittää kokeilla..
Savulahna on jees. Purkkikaloja en o tehny
Miks uudestaan?
Koska tää on pelkkä resepti. Pystyn lisäämään tämän tuonne ruoka aiheiseen soittolistaan.
Kotona jos suomustaa niin vettä lavoaariin ja suomustus veen alla, näin ei suomut lentele pitkin keittilötä!
En kyllä ymmärrä kun puhutaan roskakaloista,säret ja vastaavat heitellään mettään tai koiralle. Itte olen nuoresta asti oppinu hyödyntämään lähes kaiken kalan mitä sattuu tulemaan.
Särki kaikkein paras purkkikala
Moro . olen tehnyt talvi pilkki särjestä suht koht samanlaista purkkikalaa , mutta olen antanut olla uunissa 100c asteessa 10 h ja lisännyt päälle siivun pekonia ( sulattaa ruodot ) ja chiliä ja valkosipulia . suosittelen !!!!
Pittää kokeilla tuota 10 h kypsytystä. Hauestakin tulee hyvää purkkikalaa ja siitäkin vois videon tehä.
Kuinka tuo pekoni sulattaa ruodot?
@@pulkkinen97 rasva sen tekee
@@harrihumala6603 kiitos vastauksesta👍 juuri on kalat uunissa pekonin kanssa
Miksi reup?
Koska tää on pelkkä resepti. Pystyn lisäämään tämän tuonne ruoka aiheiseen soittolistaan.
@@SOPULI asia kunnossa, ootko testannu jo savulahnaa?
Pitääpä laittaa kokeiluun.
Ehottomasti. Nyt kun syöny nuita, niin tomaattinen on ehdottomasti ollut paras.
@@SOPULI Otin sen tomaatti purkkikala reseptin talteen👍
Kuka oikeesti syö jotai särkikaloja
aika moni meistä
Minä en syö särkikaloja. Paitsi lahnaa. Ei ne muut ole hyviä
trolli hälytys