Kiitos hienosta ja suorasanaisesta esityksestä. Kyllikki Saari ei lakkaa kiinnostamasta, osin siksi, että jo edesmennyt äitini oli syntynyt samana vuonna kuin Kyllikki ja tapaus tietenkin koski häneen.
Olisi ollut mielenkiintoista tietää miksei kollegat pidä pappia syyllisenä. Miten voi 1.5 vuoden tutkimuksen jälkeen pitää kiinni esim. ojankaivajalinjasta?
Erinomainen esitys. Myös yleisö oli paneutunut asiaan esittämälle selkeitä ja mielenkiintoisia kysymyksiä. Pieni debatti yleisön joukossa olleen Keskisarjan avustajan edustaman näkemyksen ja luennoitsijan käsityksen osalta tekijästä olisi kruunannut asian. Olen täysin samaa mieltä Keskisarjan kanssa siitä että nykyisin käytössä olevilla tutkintaproseduureilla ja rikostekniikalla ja tutkintaresursseilla sekä tutkijoiden ammattitadolla rikoksen potentiaaliset pääepäillyt olisivat olleet selvillä noin viikossa ja juttu kasassa tapahtumavuoden loppuun mennessä.
You tubessa on paljon murhamysteeri/True crimin -videoita ja usein niissä käy selville että ne psykopaatit toistavat tekemisiään samalla kaavalla.Ja että heillä on jokin tietty pakkomielle. -Saalistajia todella on olemassa, myös hengel.piireissäl Joten Kihniön kirkkoherra asettuisi kuvioon,mutta olisiko hän osannut tehdä sen haudan niin erityisesti...?
Tämä on aina herkkua, silloin kun keskisarjalta tulee uutta tarinaa ! Kiitos Teemu!
Suurkiitos taas Keskisarjalle! Näitä tarinoita on aina ilo kuunnella.
Teemu Keskisarja on nostanut historian harrastamista koko kansan parissa valtavasti. Hattu pois päästä.
Todella mielenkiintoista kuunneltavaa, Teemulla oiva tapa tuoda esiin asioita juohevasti ja rehellisesti
Maassamme, toivottavasti, eräs vaikuttavimmistamme historioitsijoistamme 💖
Ihailtavaa, kuinka Keskisarja puhuu vain asiaa, mutta mukaansatempaavasti ja kauniilla kielellä.
Suomenkielellä!
👍Hyvä luoento tilaisuus.
Kiitos hienosta ja suorasanaisesta esityksestä. Kyllikki Saari ei lakkaa kiinnostamasta, osin siksi, että jo edesmennyt äitini oli syntynyt samana vuonna kuin Kyllikki ja tapaus tietenkin koski häneen.
Teemu nostaa menneisyyden tunnot tähän päivään, jotka ovat samat myös tänään. Kiitos Teemu!
Teemulta hyvä esiintyminen, jälleen.
Kiitos Teemu!
Vanha tapaus, mutta ajankohtainen varsinkin Teemun kertomana. KIITOS !
Hyvä👍
Kovaa settiä.
Kiitos 👍🍻
Teemu Kiitos .
Olisi ollut mielenkiintoista tietää miksei kollegat pidä pappia syyllisenä. Miten voi 1.5 vuoden tutkimuksen jälkeen pitää kiinni esim. ojankaivajalinjasta?
Erinomainen esitys. Myös yleisö oli paneutunut asiaan esittämälle selkeitä ja mielenkiintoisia kysymyksiä. Pieni debatti yleisön joukossa olleen Keskisarjan avustajan edustaman näkemyksen ja luennoitsijan käsityksen osalta tekijästä olisi kruunannut asian. Olen täysin samaa mieltä Keskisarjan kanssa siitä että nykyisin käytössä olevilla tutkintaproseduureilla ja rikostekniikalla ja tutkintaresursseilla sekä tutkijoiden ammattitadolla rikoksen potentiaaliset pääepäillyt olisivat olleet selvillä noin viikossa ja juttu kasassa tapahtumavuoden loppuun mennessä.
👍
koulutie
Pappi ei tainut olla mestari kaivaja eikä pyörän upottaja🤔
Mites saatas Teemu Suomen yritys-elamaan mukaan. Nokian hallitukseen mukaan vaan
Olen vakuuttunut, että olen se kohtaamasi kunniattomaksi leimattu piika...
Mita me tasta opimme rikolline voi olla korkesssa asemassakin oleva ihminen🥵🥶
Siis sinä taisit oppia😁 Muut kyllä tiesi sen jo ennestään😅😅😅
Puhumattakaan viimeisimmistä tanssi- ja laulukielloista 😐
Mitä vi**ua rakastan Kurikkaa nyt!
Kyllä mie näin tämän että
Vastaus kysymyksiin menee alakategoriaan: avioliitto - ahdistus - kiusaus - synti
Nyt repesin ja kunnolla :)
You tubessa on paljon murhamysteeri/True crimin -videoita ja usein niissä käy selville että ne psykopaatit toistavat tekemisiään samalla kaavalla.Ja että heillä on jokin tietty pakkomielle. -Saalistajia todella on olemassa, myös hengel.piireissäl Joten Kihniön kirkkoherra asettuisi kuvioon,mutta olisiko hän osannut tehdä sen haudan niin erityisesti...?
Kuulin tämän sillä aavistuksen vislaavalla ässävikaisella tyylillä 😂😂