Kaarle uudestaan haastatteluun ja debatoimaan. Järkevät vasemmistolaiset joita jaksaa kuunnella ovat sen verran harvassa että näistä pitää pitää kiinni ja suojella.
Hyvä keskustelu 😊Kiva kuulla, kun ihmiset jotka ovat eri puolueista pystyy keskustelemaan järkevästi keskenään ja pääsemään hyviin lopputulemiin🤗💯Nykyinen poliittinen väittely on mielestäni jäätävän inhottavaa toisien mollaamista, tahallista väärin ymmärtämistä sekä itsensä nostamista🫣Kiitos molemmille tästä🤝
kyllä! kaarle osaa hyvin tuoda omaa näkemystään esille ja osaa kuunnella vastapuolta - eikä heti huuda päälle. harmi, että on "väärässä" puolueessa. pitäisi olla enemmän tämänkaltaisa keskustelua / väittelyä, eikä mitään huutamista ja räksyttämistä.
@@JynkkyTheTynkky Ei pidä sanoa, että on "väärässä" puolueessa, koska tällaiset henkilöt vie sitä puoluetta oikeaan suuntaan. Vasemmistoliitto on ajautunut harhateille duunaripuolueen roolista ja mielestäni Kaarle on viemässä sitä takaisin juurilleen. Kokoomus on myös ajautunut kauas siitä, mitä sen pitäisi olla. Tere on avainasemassa viemässä sitä takaisin oikeaan suuntaan. Ihan ensimmäisenä pitäisi laittaa Andersson ja Orpo sivuun.
@@valkoapina9506 täysin totta mitä sanoit! mutta koen silti äänestäjänä, että hän on "väärässä" puolueessa. mutta tämähän on vain minun näkemykseni. toivon syvästi, että kaarle saa vietyä vasemmistoa parempaan suuntaan ja kokoomus pääsisi orposta eroon. vaihtelu tekisi nimittäin hyvää. samaa myös persuille. voisivat sisäistää hitusen järkiliberaalia, varinkin, jos puheenaiheena on huumausaineet ja varsinkin kannabis. nyt mentiin hiukan aiheesta.
Aivan loistava! Jos eduskunnassa (tai sen kuppilassa) puhuttaisiin näin järkevällä tavalla ei meillä olisi minkäänlaisia ongelmia tulevaisuuden suhteen. Toki joutuisimme ehkä kurjistamaan pröystäilevää elämäntyyliämme hieman, mutta tunnelin päässä näkyisi valoa. Nyt ei näy.
Loistavaa keskustelua, mutta vääristä aiheista. Pikkunäpertely pikkuasioiden parissa = tavallisen kansan nöyryyttäminen ja kyykytys. Suomalaisia ei parane enää ahdistella millään lihansyönnillä, se on naurettavaa. Pitäisi keskustella siitä, miten voimme maassamme ITSENÄISESTI JA VAPAASTI lisätä toimeliaisuutta siten, etteivät rahat valu ulkomaille, eikä EU mikromanageeraa päättömästi tavallisten ihmisten tekemisiä.
Kaarlen ajattelu on kyllä hyvin yleistä vasemmistolaisajattelua. Tuntuu että oikeiston mielikuvat vasemmistosta ovat äärimmäisemmät mutta kun joku puhuu saman asian kansankielellä ilman vaikeita käsitteitä se onkin teidän mielestä jees. Kaarlelle propsit vasemmistolaisuuden kansantajuistamisesta.
@@pikakaurahiutale9884 kiitos vastauksesta. Ja hyvästä yrityksestä järkeistää vasemmistoa. En silti varauksetta osta pointtiasi. Minäkin tarvin oman syntipukkini ja sylkykupin mihin kytkeä omat triggeröitymiset. Keskustelua käytiin enemmän liberaali-konservatiivi akselilla, ja molemmat oli samassa päässä keinulautaa. Ei liene kenellekään yllätys että liberaalit arvot ovat korkeassa kurssissa vasemmalla. Monesta asiasta olin silti eri mieltä kaarlen kanssa. Perustelut ja tapa sanoa herätti kunnioitusta. Toivottavasti seuraavassa osassa paneudutaan enemmän talouteen ja valtion/julkisen sektorin kokoon. Uskon että sieltä jo löytyy eroavaisuuksia.
Itse pidän Kaarlea varsin älykkäänä mitä katsonut jokusen podcastin. Selvästi ihminen jonka seurassa voisi viihtyä vaikka olisikin osasta asioita toista mieltä.
Tässä hyvä esimerkki millaisia henkilöitä eduskuntaan pitäisi valita! Loistavaa keskustelua, eli lisää tätä! Tällaista kwskustelua pitäisi käydä, tai olisi pitänyt käydä jo kahdeksankymmentäluvun lopulta saakka. 👍
Täydet pisteet Hurtigille, että lähti oikeistolaisten kanssa debattiin! Mutta omaisuuskatosta: sehän on ajatuksena sellaisenaan järkeenkäyvän kuuloinen. Mutta kun reaalimaailma ei edelleenkään mene haavemaailman mukaisesti. Se että Muskin omaisuus olisi rajoitettu 50 miljoonaan, niin olisiko meillä SpeceX:ää? Missä vaiheessa ja kuka olisi määrittänyt milloin 50 miljoonaa tuli täyteen (mahdotonta) ja vaikka niin olisi voitu tehdä, niin olisiko intoa Teslan jälkeen SpaceX:n suhteen enää ollut, kun omaisuutta olisi väkisin alettu viemään ja jakamaan? Vaikkei Musk sitä toki rahan takia tehnytkään, mutta reaalielämä menisi niin, että kyseinen avaruuspilotointi olisi jäänyt tekemättä. Ja tämä olisi ihmiskunnan etu? Tere on mahtava monologian puhuja ja erinomainen samanmielisten seurassakin. Mutta vähän terävämpää haastamista eri mieltä olevien kanssa häneltä kyllä näissä kaipaan. Niin helppoja paikkoja korjata kun vasemmistolainen vain haluaa halata maailmaa.
Todella jees. Kiitos. Enemmän tällaista asiakeskustelua aiheesta kuin aiheesta, jossa korvat on höröllä, tuntosarvet herkillä, ja asioista pystytään keskustelemaan ihan vaan asioina. Huomataan, ettei me ihmiset lopulta ollakaan niin perseestä kuin poliittinen peli, iltapäivälehdet, oletukset, twitter- ja mielensäpahoittajakulttuuri antavat ymmärtää. Kunpa poliittinen järjestelmä kehittyisi enemmän tällaiseen suuntaan, jossa edes yritetään antaa toinen toisillemme mahdollisuuksia ymmärtää toisiamme ja parhaimmillaan jopa kehua ja kannustaa, sen sijaan, että pakko olla erimieltä koska eihän nyt hyvänen aika toiselta puolelta eduskuntasalia voi tulla lähtökohtaisesti muuta kuin paskaa. Koko sana/asetelma oppositio on ongelmallinen, ja tämmöset rakenteelliset kankeudet hidastaa meitä viisastumasta. Kritiikkiä pitää olla, mutta semmonen "kuulematta paskaa" -asenne ei tuota muuta kuin lisää epäuskoa politiikkaan ja siihen, että jotain joskus jossakin voitais ihan saada aikaankin. Iso peukku kaikille.
Kiitti hyvästä älyllisestä keskustelusta! Voitaisko nähä seuraavassa 1v1 Onni Rostila ja yllättävä ehdokas Riku Nieminen? Tai sitten vaan edustus ps-vihreät.
Kyllä ainakin huumerikoset saataisiin kuriin, salakuljetukset eivät olisi kannattavia ja varkauksien määrät vähentyisi. Mutta kyllä varmasti olisi monta negatiivistä puolta .
Oli muuten hyvät keskustelut. Olisin kuunnellut mielelläni monta tuntia. Seuraan sekä Kaarlen, että Teren youtube-kanavia säännöllisesti, ovat niin nerokkaita
Mitään kattoa ei vaurastumiselle voi tietenkään asettaa. Jatkaako yritys kehittämistä ja investointeja, jos tiedetään kattotulos, jonka jälkeem otetaan kate pois?
Vaikka Hurtig tuntuu muuten ottaneen asioista selvää monelta kantilta ja tuntuu hakevan tieteellistä näkökulmaa argumentointiinsa niin miksi ilmaston muutoksen osalta hän suhtautuu asiaan täysin yksioikoisesti ja tunneperäisesti. Se on huono lähtökohta kun monet hänen poliittiset tavoitteensa ovat lähtöisin siitä.
@ Tarkoitako sitä samaa tiedettä mikä 20- ja 30-luvulla sanoi ilmaston lämpiävän ennennäkemättömästi ja jäätiköiden sulavan nopeasti muutamassa vuosikymmenessä koska muutama vuosikymmen oli lämmennyt vaiko sitä tiedettä joka vuorenvarmasti 60- ja 70-luvuilla kertoi vuoren varmasti jääkauden tulevan muutamassa vuosikymmenessä, jos mitään ei tehdä, koska 50-luvulla alkanut trendi osoitti kylmenemistä. Tätäkö keskimääräisesti paremmin mittaustuloksiin perustuvaa tiedettä tarkoitat, joka noudatti samoja tieteellisiä metodeja kuin tämänkin päivän tiede.
Ivan, ehdottomasti tämä kaksikko vielä uudelleen ääneen. Ne seitsemän kysymystä jäivät vaivaamaan. Hienoja ajatuksia molemmilla. Toki Tere on jo muutenkin näyttänyt kykynsä, mutta Kaarle oli positiivinen yllätys.
Jonkun verran olen kuunnellut poliisien näkemyksiä huumeiden laillistamiseen ja yleensä aina ne ovat olleet kielteisiä. Siinä missä yleensä eri poliittiset tahot pitävät huumeita mukavana viihteenä, niin poliisi näkee ongelmakäyttäjien arjen. Poliisi totesi oivasti Puheenaiheen podcastissa, että poliisi ei saa ensimmäisenä välttämättä tietoa mistään huumerikoksesta, vaan yleensä on tapahtunut jokin raju ryöstö tai väkivalta. Tai huumeiden käyttö itsessään on johtanut jo pidemmän aikaa muihin ongelmiin. Monesti on puhuttu myös yleisemmin aggressiivisesta käyttäytymisestä huumeiden käyttäjillä, joka voi liittyä joko itse huumeisiin tai vieroitusoireisiin, jos ei saa tarvittavaa annosta. Poliittiset tahot eivät yleensä välitä mitään siitä merkittävimmästä asiantuntijatahosta, joka joutuu eniten tekemisiin huumerikollisuuden kanssa. Vastikään oli myös Oulussa nuoren naisen murha, josta pidätettiin 7 tekijää. Tekoon johtanut rahasumma olisi ollut tasoa 800€. Jostain niitä huumeita olisi saatava joka tapauksessa, jos joutuu koukkuun. Sama ongelma olisi silloinkin vaikka kaikki olisi täysin laillista.
No tuota on siinä aika paljon eroa että jos esim kokaiini maksaa rikollisilta ostettuna 200€/gramma ja valtion myymänä 25€/gramma. Poliisilla on oma lehmä ojassa näissä asioissa koska valtava osa poliisin rahoituksesta kuluu huumeiden vastaiseen taisteluun. Eli he eivät halua että se rahoitus katoaa. Täysin ymmärrettävää. Mielestäni kaikki valtion sääntely ja puuttuminen on turhaa mutta kun tähän on rajat vedetty niin niitä on vaikea muuttaa. Vaikeahan se on ennustaa mitä Suomessa oikeasti tapahtuisi jos kaikki laillistetaan. Kun jos miettii vaikka sellaista että jos Suomessa ei tarvitsisi katsastaa autoa niin minkälaisia pommeja tuolla tiellä liikkuisikaan kun suomalaiset ovat sellaista kansaa että ovat niin tottuneet virkavallan holhoamiseen.
Oli hyvä tieto,että myös kokoomus ajaa karjankasvatuksen alasajoa. Nurmiviljely on ainut oikeasti kannattava viljelymuoto suuressa osassa Suomea. Viljasta ei saa juurikaan millaista satoa kaikissa osissa maata. Suomessahan karja kasvaa suurimmaksi osaksi nurmitehulla, joka on tutkitusti hyvä tapa sitoa hiiltä maahan. Yksivuotiset viljeykasvit puolestaan aiheuttavat hiilikatoa pellosta. Yksivuotiset kasvit ovat siis lähes kaikki muut kuin nurmi eli siis näiden kasvissyöjien ravintokasvit. Karja puolestaan ei luo mistään alkuainetta nimeltä hiili ( C) eli kaiken karjan läpimenevän hiilen on sitonut ensin ilmasta rehukasvit, jotka karja syö. Eli karja on tässä täysin hiilineutraali tai eläessään lehmä on hiilinegatiivinen otus, koska se sitoo itseensä hiiltä. Argumentti, että lehmä röyhtäilee metaania, ei sekään tee lehmästä hiilipahista, koska CH4 on alunperin otettu co2 muodossa ilmasta. CH4 puolestaan hajoaa varsin nopeasti ilmassa ja hapettuu vedeksi ja hiilidioksidiksi. Lisäksi kannattaa huomioida, että vegaanius aiheuttaa monille terveysongelmia jollain aikavälillä. Joku voi olla vuosia vegaani ilman suurempia ongelmia, mutta joillakin ongelmat aktualisoituvat aiemmin. Tiedän, että tämä käy vegaaneille tunteisiin, mutta täydentämällä ruokavaliota esim kalalla, munilla tai lihalla pysyy paremmin terveenä.
Todella hyvä kun JOKU kertoo totuuden karjan(+ märehtijöiden!) hiilinegatiivisuuden.Ne hengittää kaasut ulos ilmakehään ja ajan kanssa se tulee takas vihreisiin kasveihin jnejne. myös ruohoon ,mitäkarja syö ad finitum.+ karja&kotieläimet pitää pajut + muut rehottavat kasvit kurissa. Tätä ei nähdä kaupungeissa,eli kantsii mennä maalle & elää siellä,tehdä työtä& katsoo mikä on todellista" vihreetä filosofiaa"
Minä olen ollu yli 30 vuotta turva-alalla ja keskeisessä osassa nähdäkseni mitä huumeet tuo tullessaan. Olen nähnyt sen mm. Helsingin rautatieasemalla, joka oli meidän kohde ja kiertävä järjestyksenvalvonta, joka joutui aika kriisitilanteisiin. Älkää hemmetissä koittako vapauttaa huumeita koskaan ikinä.
Tämän asian nyt ainakin luulisi menevän huutamalla läpi, että lopetetaan vakavasti sairaiden käyttörikollistaminen kannabiksesta, kun se on elintärkeä monessa sairaudessa, mutta et saa sitä reseptille kuitenkaan, vaikka kunnallislääkäri kuinka lähtisi sitä kanssasi anomaan oikeudelta. Ja vaikka sen lopulta laillisesti saisikin, ei voi käsi amputoituna ensin odottaa vuoden oikeuskäsittelyä saako lääkäri anottua kipuihisi kannabista vai ei. Ei ole kivaa kun viedään työntekomahdollisuus, ajokortti kesken jalankulun kuivumaan ikuisesti, matkaviisumit lopuksi elämäksi vain sen takia että koettaa pysyä elossa pidempään kun kannabis on ainoa lääke esim. autismiin.
@@jarmoeklund8553 niin mutta kun lääkärit ei Suomessa monenkaan tautiin sitä määrää, vaikka se on ainoa lääke. Sen takia tulee näitä tapauksia, että autismiin käyttävältä viedään koko elämä vaikka hän vain käyttää ainoaa lääkettä mikä voi auttaa. Kipupotilaan taas on pakko kokeilla kaikki oikeat huumeet maksimiannostuksella reseptillä läpi ennen kuin on mahdollisuutta saada kannabista kipuihin. Kaikki alalla olevat huomaavat kyllä, että kannabiksen käyttäjät eivät häiriköi, muiden aineiden käyttäjät kylläkin. Ei voida nyt laittaa samaan lokeroon heroiinin käyttäjää kuin kannabiksen lääkekäyttäjää.
@@LebowskiDudeful On outoa, ettei niin tehdä. Lääketiede on nimenomaat tiede, eikä mielipideinstituutio. Siksi pitää kysyä että onko Kannabis lääke vai addikti.
70 luvulla insinööriopiskelija,joutui sunnittelemaan itse asumisen ja elämisen,turhaan ei rahaa laitettu,eikä koulutettu kortistoonNykyään on tuet ja lainat ja asuntomallit valittavana Se entinen insinööri ihmettelee nyky opiskelijaa, joka voi istuskella jokailta ravintoloissa.Eli ilmaiskoulutus nykyajassa tuntuisi turhalta rasitteelta veronmaksajille.
Tere ei oo tarpeeksi jyrkästi oikeella että äänestäisin. Tere on vähä semmonen että se hyväksyy kaikki vasemmiston teesit, mutta sitten sanoo tyyliin: "ei ei ihan niin paljon ihan vähän vaa ilmastonlämpenemisen vastaisia toimia", tai "homopropaganda on ihan hyvä asia, mutta ei ihan pienille vauvoille kuitenkaan". Minä taas haluan Kristillisiä konservatiivisia arvoja, enkä halua yhtään mitään vasemmiston wokea tms, en edes pientä murua.
Moi, hyvä että näitä keskusteluja on. Itse jäin huume riippuvaiseksi 13 vuotiaana, lopetin käytön NS. Tahdon voimaa käyttäen ja isäksi tulemalla 20 vuotiaana. Elämässäni oli kuitenkaan ollut kaikki kohdallaan, valtava tyhjiö sisällä jota täytin mm. Urheilemalla kuin hullu. Lopulta oltuani 12 vuotta ilman huumeita lankesin takaisin huume maailmaan pilven poltosta koviin aineisiin, tuhoisin oman sekä lasten elämän...käytin kaksi vuotta...eräänä päivänä kaadoin huumeet vessan pöntöstä alas ja rukoilin "Jeesus pelasta minut" ja, ihme tapahtui kohdallani, tulin nimittäin uskoon! Nyt siitä on kaksi vuotta ja 3kk kun Jeesus vapautti minut huumeista ja muistakin riippuvuuksista, kiitos Jeesus sinun ansioistasi minulla on nyt rauha. Kuka ikinä oletkin joka luet tätä, älä lopeta Jeesukseen turvaamista, minulla kesti 16 vuotta että, tulin uskoon ja tiedän että Jumalan tahto on pelastaa myös sinut, " Joka avuksi huutaa Herran Jeesuksen nimeä pelastuu" jos sinä suullasi tunnustat että, Jeesus on Herra ja sydämessäsi uskot että Jumala on hänet kuolleista herättänyt kolmantena päivänä niin sinä pelastut. Sydämmen uskolla tullaan vanhurskaaksi ja suun tunnustuksella pelastutaan.
Olisi kiva jos kanavalle saataisiin vieraaksi joku ihan rehellisesti eri mieltä oleva ihminen. Ei tällaisella ole mitään arvoa kun kaksi liberaalia vääntää jostain lillukanvarsista. Ei tätä jaksa edes katsoa loppuun. Yritä Ivan saada vieraaksi joku sellainen ihminen joka näkee valtiolla muutakin merkitystä kuin yksilön mahdollistamisen, sellainen kirottu kollektivisti joka näkee yksilön ja valtion suhteen symbioottisena eikä johonkin suuntaan parasiittisena. Alkaa pikkuhiljaa väsyttämään näiden hylkeenlailla taputtavien ameebojan kuuntelu joiden mukaan vaikka huumeiden ja huoraamisen laillistaminen on kova juttu kunhan valtio maksaa viulut. Kysyt vaikka sen Tuukka Kurun vieraaksi jos tästä valtiosta ei muita löydy esittämään ajatuksia jotka eivät ole vaaleanpunaisia tai -sinisiä.
Tämän asian nyt ainakin luulisi menevän huutamalla läpi, että lopetetaan vakavasti sairaiden käyttörikollistaminen kannabiksesta, kun se on elintärkeä monessa sairaudessa, mutta et saa sitä reseptille kuitenkaan, vaikka kunnallislääkäri kuinka lähtisi sitä kanssasi anomaan oikeudelta. Ja vaikka sen lopulta laillisesti saisikin, ei voi käsi amputoituna ensin odottaa vuoden oikeuskäsittelyä saako lääkäri anottua kipuihisi kannabista vai ei. Ei ole kivaa kun viedään työntekomahdollisuus, ajokortti kesken jalankulun kuivumaan ikuisesti, matkaviisumit lopuksi elämäksi vain sen takia että koettaa pysyä elossa pidempään kun kannabis on ainoa lääke esim. autismiin.
@Haight-Ashbury Judge joo muistan kans ja taidettiin mainita vielä siinä ohjelmassa. Kyllä pitää nostaa hattua, koska jos olet vankasti jotain mieltä pitää sinun myös osaa perustella se ja paras argumentti voittakoon
Sitä mukaa kun älykkyys nousee niin vastakkainasettelu vähenee. Kyllähän tuolla huoltamoiden ravikahvloissa voidaan lyödä toisiaan vaikka rautakangella päähän, mutta ne syyt siihen johtuvat uskomuksista, epätietoisuudesta ja olettamuksista.
@@EpailevaTuomas Niin, lienee helppoa saivarella siitä mitä reiluus on tai kuka sen määrittelee mutta Jeltsinin toisen kauden Venäjä oli se lihaksi tehty libertaari utopia.
Tämän päivän osuuskauppa tuottaa pääosin tuotteensa halpatyömaista, eli orjatyömaista. Miksi? No siksi, jotta osuuskaupan isot herrat saavat mahdollisimman isoa liksaa boonuksineen. Prismasta et löydä suomessa tehtyjä vaatteita, tekstiileitä, kippoja, kuppeja, ym vast. vaan ne on halpatyömaista.
Todella hyvää debattia! Lihan kulutuksesta ym. haluaisin nostaa muutaman globaalin pointin mitä kannattaa kaikkien pohtia; ravinteiden kiertokulku maapallolla, luonnollisten lauma-eläinten kato metsästämällä isoilla mantereilla, aavikoitumisen ongelmat (esim. neuvostoliiton aral sekoilu.. aavikoitumisesta olemassa myös todella hyvä TED Allan Savoryn luento youtubessa). Synerginen toiminta siellä puutarhankin puolella taitaisi olla se järkevin vaihtoehto, paluu ns. entiseen tasapainoiseen viljelyyn, että saataisiin kaikki ruokittua maapallolla. "Ei se maailma synteettisellä lannalla kasvatetuilla kasviksilla tästä parane" :D
Mitä saaateria, eli siis kummatkin haluaa suomeen co2 päästömittarit? ottakaa simo ruoho tai antero järvinen kertomaan teille ilmastonmuutoksesta. Nyt valoja tauluun!
Vasemmisto haluaa irtautua markkinataloudesta ja jos se vaatii valtiovaltaa niin sitä käytetään. Oikeisto haluaa pitää kiinni ja kasvattaa omistuksiaan ja jos se vaatii valtiovaltaa niin sitä käytetään.
Ben Zyskowicz esittää monesti hyviä ajatuksia ja tulee tunne, että ompa hyvä tyyppi. Saman uskon Teren tapauksessa, eli puheet toista kuin käytäntö. On vakavaa itsepetosta luottaa kokoomuksen edustajaan, puhui hän mitä tahansa. Kokoomus on samanlainen RKP:n apupuolue, kuin muutkin perinteiset puolueet, jotka ovat kääntäneet selän kansalle.
Lihan tuotanto on ympäristöystävällisempää, kuin eroosiota ja maaperän köyhtymistä aiheuttava kasviruoka. Liha on myös terveellistä. Lihatuotannon siirtyminen tehotuotantoon on aiheuhtunut vihervasemmiston politiikasta, joka tappaa pienet maatilat.
Kun Gosplan päästetään huseeraamaan syntyy aina sutta ja sekundaa. Suomen terveydenhoitojärjestelmä on hyvä esimerkki. Edes himoverotus ei riitä rahoittamaan järjestelmää joka ei kykene tuottamaan lupaamiaan palveluja ja kohtelee työntekijöitään huonosti. Keskitetty resurssien allokointi tai keskusjohtoinen suunnittelu ylipäänsä ei ole ikinä toiminut missään eikä tule koskaan toimimaankaan missään. Siihen ei auta edes rajaton laskentateho. Vasureidenkin kannattaisi perehtyä edes hieman talouden perusteisiin ja lopettaa toisten tienaamilla rahoilla leikkiminen.
Hyvä keskustelu, kiitos siitä. Avointa järkevää keskustelua, tarvitaan aina. Poliittisesta keskustelusta se puuttuu liian usein. Meidän olisi kyettävä rakentamaan yhteiskunta, joka perustuu järkeviin päätöksiin, eikä poliittiseen hapatukseen. Pitäisi luoda yhteiskuntaan poliittisesti vapaita asiantuntijaryhmiä, jotka antavat lausuntoja perustuen tietoon, ohjaamaan tätä haparoivaa päätöksentekoa. Näille ryhmille olisi saatava puolelleen kansalaisten tuki, jotta niiden antamia ohjeita ei voisi ohittaa kevyesti poliittisessa päätöksenteossa.
Näkemyksissä väkisinkin alkoi tulla eroavaisuuksia.Turhaan väiteltiin yhteentörmäyksiä. Peruskohteliaisuuteen kuuluu,että antaa naapurin sanoa sanottavansa loppuun.
Tämän asian nyt ainakin luulisi menevän huutamalla läpi, että lopetetaan vakavasti sairaiden käyttörikollistaminen kannabiksesta, kun se on elintärkeä monessa sairaudessa, mutta et saa sitä reseptille kuitenkaan, vaikka kunnallislääkäri kuinka lähtisi sitä kanssasi anomaan oikeudelta. Ja vaikka sen lopulta laillisesti saisikin, ei voi käsi amputoituna ensin odottaa vuoden oikeuskäsittelyä saako lääkäri anottua kipuihisi kannabista vai ei. Ei ole kivaa kun viedään työntekomahdollisuus, ajokortti kesken jalankulun kuivumaan ikuisesti, matkaviisumit lopuksi elämäksi vain sen takia että koettaa pysyä elossa pidempään kun kannabis on ainoa lääke esim. autismiin.
Ilmasto lämpenee ja lunta ei enää ikinä ole. Vai miten siinä kävikään? Jos pitäydyttäisiin tosiasioissa nyt puhutaan muka totuuksia ja kivoja asioita vaikka todellisuus on kauhea.
Hyvä konsepti Ivan. Vieraaksi Tuukka Kuru niin keskusteluun tulee oikeasti toinen näkökulma, oli vastassa vassari tai kokkari. Joissa ei näköjään ole mitään eroa.
Nyt oli kova setti. Olin jotenki yllättynyt että vasemmiston riveistä löyty näinkin fiksua porukkaa jolla on järkeviä ajatuksia 🔥 Mut samalla pakko kyllä sanoa et olin vähän pettynyt. Odotin ehkä enemmän sellaista hyvin vasemman laidan kulkijaa joka tosi vahvasti ois vaikka kyseenalaistanut kaikkea mitä Tere sanoo ja sit omilla visioillaan ja näkemyksillään ois häntä haastanut peilaten sitä hänen omaan vasemman laidan ajatusmaailmaan. Kaikki kunnioitus toki Kaarlelle, mutta nyt tuntui että poliittiset ajatukset liippasi ehkä vähän liiankin läheltä toisiaan 🤔Niinkun Tere tuossa alkupuolella heitti "Ootko ihan varmasti vasemmistoliiton kannattaja" tuli vähän sama fiilis. Tuli enemmän sellanen viisasteluklubi -viba kuin poliittisen debaatin ilmapiiri. Mutta tästä huolimatta hyvä setti oli. Jos tulee uus jakso niin ehdottomasti katson senkin 👍🏻
Jos tulee omaisuuskatto kansalaisille, niin mitä katon yli menevälle rahalle tehdään? Takavarikoiko valtio sen? Tuleeko omaisuuskatto myös valtiolle sillä eihän me haluta valtion paisuvan?
Olipa jännä keskustelu! Oli hyvin lähellä että en skipannut koko debaattia kun otsikko viittasi väsyneeseen huumeväittelyyn. Yllättäen huomasin että löysin Hurtigin ajatuksista tarttumapintaa koskien varallisuuden liiallista keskittymistä yksilöille, mutta samalla skipattiin keskustelu varallisuuden keskityymisestä valtaville suuryrityksille kuten Vanguard, tai Euronext joka manipuloi energiamarkkinoita pakosyöttmällä omistamansa Nordpoolin kautta Euroopan vihreää siirtymää. Lopulta kun siirryttiin epätieteelliseen ilmastohömppään, niin pettymyksekseni sekä Hurtig että Tere paljastuivat ilmastoalarmistien hyödyllisiksi idiooteiksi. Voisiko joku kertoa miten jauhelihapaketin hinta viilentää ilmastoa?!? Ja Terelle tiedoksi ettei saasteet lämmitä ilmastoa 🤷♂️!
Fiksut kysymykset - pitämällä keskustelu tällä tasolla, kenenkään ei tarvitse suoltaa vastauksia oman puolueensa jargonilla; keskustelu pysyy enemmän asiatasolla. Hurtig ei kovin vasemmistolainen kyllä ole, vaikka puolue on varmasti paras yhteiskuntakriittiselle ajattelijalle, joka haluaa ideoitaan näkyviin. Hän olisi ajattelevana ihmisenä ihan tervetullut vasemmalta eduskuntaan, kun alkaa kyllästyttää tämä jatkuva aivoton vasemmisto- ja oikeistopopulismi. Hurtig kyllä tykkää näistä muodikkaista teemoista. Hurtig on mielenkiintoinen, mutta ei selkeästi ole politiikan ammattilainen, koska useat kysymykset eivät ole loppuun asti ajateltuja, vai olisiko silti kyse siitä, että puolue asettaa aika voimakkaat raamit ajattelulle.
Vasemmistolaiseksi fiksun oloinen kaveri tämä vieras ja ihan ok keskustelu. Siihen olisin kaivannut parempia perusteluita (kohta 29:40) että miksi se on paha, jos varakas henkilö palauttaa omistamaansa rahaa kulutukseen eli omaehtoisesti "verottaa" itseään ja tasaa varallisuuseroa, kun sitten taas myöhemmässä vaiheessa samaa ihmisryhmää moitittiin siitä, ettei heidän rahansa palaa kulutukseen. Nyt videossa esitetyillä perusteilla jäi sellainen vaikutelma, ettei siihen ollut muuta syytä kuin se perivasemmistolainen kateus.
Oletteko ihan tosissanne, että lihan syönnin lopettaminen pelastaa maailman?! Yhtä hyvin voisimme puhua ruoan kokonaiskulutuksen vähentämisestä, varsinkin näin joulun alla, kun ihmiset vetävät oksennusövereitä. Ja on totta, että keskustelu on nykyään aina sillä tasolla, että jotain otetaan aina pois. Itsellä ei ainakaan ole enää mitään, mitä antaa. Voin tunnustaa myös, että ihan pelkästä ärsytyksestä olen alkanut tehdä juuri päin vastoin. En ole vuosiin syönyt punaista lihaa tai edes joulukinkkua, mutta syyllistämisen vuoksi ostinkin kaupasta jauhelihaa ja ostan varmasti jatkossakin. Istutaan ilmaston pelastamiseksi pimeässä (teen sen oikeasti) ja käydään kylmässä suihkussakin (senkin oikeasti), mutta ihan itseni vuoksi. En sen vuoksi, että saisin maksaa veroja tai maksuja, joilla näennäisesti tehdään jotain ilmaston eteen. On se hyvä, että ilmasto lämpenee. Miten helvetin kylmä nyt muuten olisikaan?!
Hyvä keskustelu. Jotenkin valoisaa se, että keskustelu pysyi asioissa. Se luo toivoa siitä, että ehkä mahdollisesti ihmisetvoivat sittenkin kyetä hoitamaan tärkeitä yhteisiä asioita. Ottamatta kantaa sen enempää lihansyöntiin, minusta jäätävän huolestuttavaa on se, että Suomessa loppuu käytännössä sianlihan tuottaminen kokonaan. Tilalliset lopettavat kannattamattomana. Ja kaiken keskellä unohdetaan se tosiasia, että se joka hallitsee ruokaa, hallitsee ihmisiä.
Toivottavasti kumpaakaan ei valita eduskuntaan. En halua maksaa lihasta ja sähköstä vielä nykyistä enemmän heidän ideologisten näkemystensä takia. Nyt tietää ainakin ketä ei äänestä. Koita Ivan löytää vielä vieraita, jotka eivät halua nostaa hintoja perustuen johonkin lämpötilahorinoihin.
Videossa oli pointteja pähkinänkuoressa, miksi oikeisto-vasemmisto akselilla ei loppujen lopuksi ole niin paljoa väliä. Molemmat haluaisivat rajoittaa liikkumisen vapautta ja keinotekoisesti puuttua siihen mitä kukin syö, onko tuo sitten sitä liberalismia? Ilmastoasioita ei tietenkään pidä sivuuttaa, mutta asioihin pitäisi lähestyä hieman eri kulmasta, esimerkiksi lentoliikenne on suurimmilta osin hupimatkailua, miksi se on huomattavasti kevyemmin verotettua kuin autoilu, joka ei usemmiten ole hupia? Lihan syönnin rajoittamisen sijaan voisi lopettaa painostamisen lapsien tekemiseen ja maahanmuuttajien haalimisen huoltosuhteella pelottelulla. Järjestelmää pitäisi kehittää niin että se kestää muuttuvan huoltosuhteen, koska se on pakko jotakuinkin kaikissa skenaarioissa kuitenkin tehdä
Yli puolet keskustelusta perustui harhakuvaan ilmastokatastrofista, turhauttavaa. Eikö puopolo uskalla ottaa esim. simo ruohoa vieraaksi valaisemaan asiaa.? Ruoho on myös ehdokkaana vaaleissa.
Paljon on puhuttu siitä kun Amerikassa laillisteltiin kannabis. Netflixissä on hyvä sarja, Murder Mountain, siitä käy ilmi, että valtion reguloima kasvatus on niin tarkkaan säädetty että kasvatus niiden laatuvaatimusten kanssa on liki mahdotonta. Laillinen kasvatus vaatii pimeeesti rahaa, se on siellä ihan labra tason hommia. Se on johtanut siihen että sinne on syntynyt kahdet markkinat. Laillista pyöritää rikolliset, ja laitonta yhä ne samat hipit pitkin Californian pohjoisosan vuoristoo, ja siellä sitten ammuskellaan ja jengiä katoo ja kuolee. Huippu docu sarja, cannattaa kattoo.
Onkohan Kaarle perehtynyt siihen, mitä hänen lihankorvikkeeksi ehdottama Beyond Meat edes sisältää ja mitä noin prosessoitu tuote tekee ihmisen terveydelle tai ilmastolle
Ivanhan oli Kaarlen podcastissa yli 4 tuntia puhumassa joskus. Kyllä tuon kanssa voi ainakin keskustella ilman blockia ja sananvapauden de facto rajoittamista. En ole vielä tätä toisaalta katsonut. :D Pitääpä kuunnella uudestaan tuo podcasti. AIkamoista shittiä sieltä kyllä tuli myös mutta oli kuitenkin 4h.:D
Nykypäivänä yllättää löytää vasemmistolainen joka kuulostaa järkevältä. Silti, huumeiden vapauttamiseen liittyy pari kriittistä ongelmaa. Mistä rahoitetaan se valvonta tai ne terapiakäynnit heroiiniostosten jälkeen? Tällöin nämä kustannukset pitäisi sisällyttää huumeiden hintaan, eikö? Seuraako tästä kuitenkin että se tyyppi kirjaston takana myy halvemmalla? Entä mitää sitten jos käyttö lähtee lapasesta, pää on pakko saada sekaisin ja rahaa ei ole? Harvemmalla huumeita vastustavalla tuskin on ongelmaa sen kanssa, jos joku haluaa päänsä sekaisin. Enemmän se ongelma on käytön rahoitus (rikollisesti) ja arvaamattomat käyttäjät hortoilemassa muiden seassa. Ratkeaisiko tämä käyttöhuoneilla? Ehkä. Itse en siihen usko, vai ovatko kaikki käyttäjät kodittomia? Käyttöhuoneiden etu olisi siis lähinnä yliannostuksiin puuttumisen helppous.
Poliisin näkemys on mielestäni hyvin kielteinen. Kun seuraa poliittisten tahojen huumeiden puolustuspuheenvuoroja, niin se keskustelu on täysin toisenlaista. Enemmän pidetään huumeiden rajoittamista ongelmana ja mitään haittoja ei ole olemassakaan tai haitat johtuvat olevinaan rajoituksista huumeille. Onhan se myös hyvin kyseenalaista, jos esimerkiksi Suomen pääministeri on läheisten ystävien kautta täysin sidoksissa järjestäytyneeseen rikollisuuteen.
Totta kai pitää sisällyttää aivan kuten alkoholin hintaankin ne hoitokustannukset. Itse en kuitenkaan kaikkia huumeita, koska jopa lailliset mielialalääkkeet vaikuttavat spermaan ja sitä kautta lapsenlapsiin asti. Että jos haluaa laillisesti huumeita, pitää suostua ensin sterilointiin ettei pilaa lastensa geeniperimää. Sen sijaan on huutava vääryys kannabiksesta rangaista niitä, joille se on elinehto vakavan sairauden riehuesssa elimistössä. Kannabis ei pilaa kansaamme ja on verraton apu, sekä ainoa lääke moneen. Jos kannabiksen käyttäjällä on kunnallislääkärin todistus syövästä yms. niin silloin ei pitäisi merkitä rikolliseksi tätä.
Tässä maassa kun lääkäri antaa max vuoden elinajanodotteen pitää valita sen väliltä, saako vikana vuotenaan matkaviisumin vai lääkkeensä. Tekispä joku vaalikoneen missä olisi kysymys: Mielestäni syöpäsairaille, amputaatiopotilaille sekä autismikirjon ihmisille pitäisi saada ajettua läpi lakimuutos joka ei jatkossa estäisi lääkäriä kirjoittamasta reseptiä jo nyt apteekista löytyvään Bedrocan-lääkekannabiksen kukintoon potilaan itsensä sitä ehdottaessa ilman kelan tukia tietenkin. Kuka tässä kansassa muka tuota edes vastustaa, mutta vuosikymmenestä toiseen tämä ei vaan käy. Onko tässä joku isojen lääkefirmojen lobbaus takana, että pitää kiduttaa vakavasti sairaita tekemällä heistä rikollisia? Kannabiksen käyttörikos estää matkustamisen viisumimaihin. Populus locutus est, kansa on puhunut.
Nyt oli kaksi mielenkiintoista vierasta, ainut kritiikki Hurtigille siitä, että ei keskeyttäisi keskustelukumppaniaan puhumalla päälle. Muuten oikein mielenkiintoinen ja kuuntelun arvoinen jakso!
Eikös Kaarle ole entinen lestadiolainen kristitty? Karl Marxkin luopui uskosta ja siirtyi kommunismiin. Ei muuten tarvitse tampereellakaan kauaa notkua että vassarihippeily voi tarttua ;D
Liha pitää olla halpaa koska se on parasta ravintoa ihmiselle. Tämä on jopa tieteellisesti todettu. Miksi kaikki kuitenko haluvat sitä vähentää. Ja lihan tuotanto ei ole mitenkään haitalista ympäristölle. Kasviruoan kasvattamaisessa on paljon ongelmia. Se tappaa pajon enemmän eläimiä kuin lehmien kasvattamisessa. Tutkimusta ei ole vaan mutu on ainoa asia johon viitataan. Jos terveys on päällimäisenä lihan tuotantoa ei pidä rajata mitenkään. Olen syönyt pelkkää lihaa nyt 8kk ja voin paljon paremmin. Älkää ruvetko tähän hommaan
Nimenomaan liha kuuluu normaalin ihmisen arkeen, järjetöntä puuttua tommosiin minkään ilmaston kustannuksella, kun samalla tavalla niitä päästöjä/ympäristöhaittoja tulee muistakin elintarvikkeista. Jokasen kuuluu saada syödä sitä mitä haluaa, ilman että sitä riistetään tai rajoitetaan järjettömillä hinnankorotuksilla.
Videon otsikko on outo. Pitääkö sanoa ääneen clickbait. Se siitä. --- Mukavaa kuunneltavaa. Kaarle Hurtig tykkää pitkästä aikaperspektiivistä ja se kertoo hyvää ihmisestä.
Hieno jakso ja hyvää keskustelua. Tämä on mielestäni juurikin sitä mitä tämä kahtia jakautunut läntinen maailma tarvitsisi muuallakin kuin Suomessa. Huomataan, että eihän tässä eri puolueet oikeasti olekkaan niin erilaisia. Tässäkin keskustelussa oli mukava huomata, että vaikka joihinkin asioihin löytyy loogisia vastaväitteitä, voivat molemmat argumentit olla oikeita vaikkakin ovat päinvastaisia. Esimerkiksi vauraudesta puhuttaessa tämä piti mielestäni erittäin hyvin paikkansa. Kumpikin väite on mielestäni totta, se että tekeekö se, että 8 tyypillä on enemmän kuin puolella hyvää yhteiskunnalle ja se, että onko se oikein ottaa pois ja varsinkin se, että tekeekö se tyyppi enää sitä mitä se tekee, jos yhteiskunta menee tuhoamaan hänen "pelinsä". Tosin olen miettinyt kapitalismia itsekkin ja miten se on hieno systeemi, missä kaikista ahkerimmat ja viisaimmat voivat tehdä niin paljon, mutta toisaalta pitääkö maailman myös olla empaattinen ja voiko kapitalismi mennä liian kilpailulliseksi. Jordan Petersonilta kuulemani esimerkin mukaan, jos kaksi rottaa leikkivät painia ja jos isompi rotta ei anna pienemmän rotan voittaa tarpeeksi usein, pienempi rotta ei enää leiki isomman kanssa. Voiko meillä käydä samalla tavalla, että yhteiskunta/kapitalismi menee niin kilpailulliseksi, että suuri osa ihmisiä ei enää halua olla osa sitä.
Rakentavaa keskustelua yksittäisiltä kansanedustajaehdokkailta, harmi vain meillä on puoluejärjestelmä joka on historian saatossa todistanut hautaavansa nämä jalot yksilöt puolueen halujen pönkittäjiksi ja niin piiri pyörii vaan.
👏...näin täytyy julkituoda politiikan visiointia sen uudesta toimintamallista ja -tavasta toimia keskusteluissa...neljässäkin vuodessa voi rakentaa politiikalla kehitystä !
Paljon tähän mahtui järkevääkin keskustelua ja molemmilla osapuolilla oli hyviä argumentteja puolesta ja vastaan. Silti olisi ollut hemmetin hienoa kun olisi ollut joku hieman haastamassa kavereita tuosta nk. ilmanstonmuutoksesta yleisesti. Koko ilmastonmuutos ja ihmisen vaikutus siihenhän on täyttä vedätystä, joka ei todellakaan perustu mihinkään tieteelliseen faktaan. Esim. ihmisen tuottama määrä koko maapallon CO2 päästöistä on äärimmäisen marginaalinen, kuten myös koko hiilidioksiidin vaikutus maapallon lämpötilojen vaihteluun. Yleisellä tasolla koko ilmasto-vedätys on yksi aikamme suurimmista puhalluksista ja tämän vuoksi olisi ollu hienoa saada joku haastamaan koko näkemystä tästä. On surullista nähdä, kuinka ihmiskunta järkeään ostaa tämän ajatuksen siitä, että voisimme millään tavalla vaikuttaa näihin asioihin.
Jos multa vietäisiin mun ammatti ja elinkeino sekä useiden sukupolvien elämäntyö niin sen jälkeen en tekisi päivääkään rehellisätä työtä. Ja kannustaisin muitakin tuottajia samaan. Jos valtio tuhoaa toisten elinkeinon niin valtio myös elättää
Olen katsonut vasta kohtaan 26:55 mutta fiksua ja hyvää keskustelua, jota kuuntelee mielellään👍. Tässä kohdassa tuli mieleen, että onko meillä jopa liian tiukoiksi muodostunut ihmisten päässä se, mikä on "oikeistoa" ja mikä "vasemmistoa"🤔.
Noin ajassa 1:04:20 Tere kiteytti hyvin punaviherryhmittymän politiikan ja näkemysten suurimman valheellisen rinnastuksen: on täysin eri asia edellyttää ihmisiä käyttämään vaatteita pidempään ja järkevämmin kuin vaatia esimerkiksi autoilusta luopumista.
Kaarle uudestaan haastatteluun ja debatoimaan. Järkevät vasemmistolaiset joita jaksaa kuunnella ovat sen verran harvassa että näistä pitää pitää kiinni ja suojella.
Hyvä keskustelu 😊Kiva kuulla, kun ihmiset jotka ovat eri puolueista pystyy keskustelemaan järkevästi keskenään ja pääsemään hyviin lopputulemiin🤗💯Nykyinen poliittinen väittely on mielestäni jäätävän inhottavaa toisien mollaamista, tahallista väärin ymmärtämistä sekä itsensä nostamista🫣Kiitos molemmille tästä🤝
kyllä! kaarle osaa hyvin tuoda omaa näkemystään esille ja osaa kuunnella vastapuolta - eikä heti huuda päälle. harmi, että on "väärässä" puolueessa. pitäisi olla enemmän tämänkaltaisa keskustelua / väittelyä, eikä mitään huutamista ja räksyttämistä.
Vielä kun saisi pienpuolueiden ehdokkaat samaan julkiseen televisioväittelyyn/-keskusteluun eduskuntapuolueiden kanssa.
Paljon sivestynempää keskustelua, mitä vallassa olevat vasemmiston päättäjät harrastaa. Recpect dialogille
@@JynkkyTheTynkky Ei pidä sanoa, että on "väärässä" puolueessa, koska tällaiset henkilöt vie sitä puoluetta oikeaan suuntaan.
Vasemmistoliitto on ajautunut harhateille duunaripuolueen roolista ja mielestäni Kaarle on viemässä sitä takaisin juurilleen.
Kokoomus on myös ajautunut kauas siitä, mitä sen pitäisi olla. Tere on avainasemassa viemässä sitä takaisin oikeaan suuntaan.
Ihan ensimmäisenä pitäisi laittaa Andersson ja Orpo sivuun.
@@valkoapina9506 täysin totta mitä sanoit! mutta koen silti äänestäjänä, että hän on "väärässä" puolueessa. mutta tämähän on vain minun näkemykseni. toivon syvästi, että kaarle saa vietyä vasemmistoa parempaan suuntaan ja kokoomus pääsisi orposta eroon. vaihtelu tekisi nimittäin hyvää. samaa myös persuille. voisivat sisäistää hitusen järkiliberaalia, varinkin, jos puheenaiheena on huumausaineet ja varsinkin kannabis. nyt mentiin hiukan aiheesta.
Kaarlen vois ottaa joku kerta viikon viisasteluklubiin mukaan. Tulisi ehkä vähän enemmän toista laitaa mukaan niihinkin?
43:40 Ivan hienot saappaat 👍
😂😂😂
Päällikkö!!
Aivan loistava! Jos eduskunnassa (tai sen kuppilassa) puhuttaisiin näin järkevällä tavalla ei meillä olisi minkäänlaisia ongelmia tulevaisuuden suhteen. Toki joutuisimme ehkä kurjistamaan pröystäilevää elämäntyyliämme hieman, mutta tunnelin päässä näkyisi valoa. Nyt ei näy.
Loistavaa keskustelua, mutta vääristä aiheista. Pikkunäpertely pikkuasioiden parissa = tavallisen kansan nöyryyttäminen ja kyykytys.
Suomalaisia ei parane enää ahdistella millään lihansyönnillä, se on naurettavaa. Pitäisi keskustella siitä, miten voimme maassamme ITSENÄISESTI JA VAPAASTI lisätä toimeliaisuutta siten, etteivät rahat valu ulkomaille, eikä EU mikromanageeraa päättömästi tavallisten ihmisten tekemisiä.
Aivan älyttömän hyvät keskustelijat ja keskustelun aiheet. Tunti heilahti tuosta vain ja vielä jäi palava halu kuulla lisää. Jatko-osaa odotellessa!
Bestest!!! Todellakin part 2, Kaarle ois hyvä viisasteluklubiin tuomaan uutta kulmaa!!!
Jatko-osaa odotetaan. Fiksuin kuulemani vassari ikinä.
Löytyisikö parempaa haastajaa. Siis sellaista kuka olisi enemmän eri mieltä.
Kaarlen ajattelu on kyllä hyvin yleistä vasemmistolaisajattelua. Tuntuu että oikeiston mielikuvat vasemmistosta ovat äärimmäisemmät mutta kun joku puhuu saman asian kansankielellä ilman vaikeita käsitteitä se onkin teidän mielestä jees. Kaarlelle propsit vasemmistolaisuuden kansantajuistamisesta.
@@pikakaurahiutale9884 kiitos vastauksesta. Ja hyvästä yrityksestä järkeistää vasemmistoa. En silti varauksetta osta pointtiasi. Minäkin tarvin oman syntipukkini ja sylkykupin mihin kytkeä omat triggeröitymiset.
Keskustelua käytiin enemmän liberaali-konservatiivi akselilla, ja molemmat oli samassa päässä keinulautaa. Ei liene kenellekään yllätys että liberaalit arvot ovat korkeassa kurssissa vasemmalla.
Monesta asiasta olin silti eri mieltä kaarlen kanssa. Perustelut ja tapa sanoa herätti kunnioitusta.
Toivottavasti seuraavassa osassa paneudutaan enemmän talouteen ja valtion/julkisen sektorin kokoon. Uskon että sieltä jo löytyy eroavaisuuksia.
Itse pidän Kaarlea varsin älykkäänä mitä katsonut jokusen podcastin. Selvästi ihminen jonka seurassa voisi viihtyä vaikka olisikin osasta asioita toista mieltä.
Kyllä, mutta ilmastoasian kanssa pitäisi mennä kohtuullisella tavalla eteenpäin.
Mielenkiintoinen keskustelu, kiitos!
Tässä hyvä esimerkki millaisia henkilöitä eduskuntaan pitäisi valita! Loistavaa keskustelua, eli lisää tätä! Tällaista kwskustelua pitäisi käydä, tai olisi pitänyt käydä jo kahdeksankymmentäluvun lopulta saakka. 👍
Nämä ovat hyviä esimerkkejä rupusakista joka on tyrkyllä eduskuntaan,jalat tukevasti ilmassa.
@@ykserkki9929 ei ainakaan huonommaksi, suurimpaan osaan nykyisistä verrattuna, mene 😳
Täydet pisteet Hurtigille, että lähti oikeistolaisten kanssa debattiin! Mutta omaisuuskatosta: sehän on ajatuksena sellaisenaan järkeenkäyvän kuuloinen. Mutta kun reaalimaailma ei edelleenkään mene haavemaailman mukaisesti. Se että Muskin omaisuus olisi rajoitettu 50 miljoonaan, niin olisiko meillä SpeceX:ää? Missä vaiheessa ja kuka olisi määrittänyt milloin 50 miljoonaa tuli täyteen (mahdotonta) ja vaikka niin olisi voitu tehdä, niin olisiko intoa Teslan jälkeen SpaceX:n suhteen enää ollut, kun omaisuutta olisi väkisin alettu viemään ja jakamaan? Vaikkei Musk sitä toki rahan takia tehnytkään, mutta reaalielämä menisi niin, että kyseinen avaruuspilotointi olisi jäänyt tekemättä. Ja tämä olisi ihmiskunnan etu? Tere on mahtava monologian puhuja ja erinomainen samanmielisten seurassakin. Mutta vähän terävämpää haastamista eri mieltä olevien kanssa häneltä kyllä näissä kaipaan. Niin helppoja paikkoja korjata kun vasemmistolainen vain haluaa halata maailmaa.
Mitä hyötyä SpaceXstä on ollut kansan enemmistölle?
Kerrankin Tere malttoi olla räpläämättä kännykkäänsä!! )thanks) Oli selvästi kiinnostunut keskustelussa joka olikin kyllä hyvä.
Todella jees. Kiitos. Enemmän tällaista asiakeskustelua aiheesta kuin aiheesta, jossa korvat on höröllä, tuntosarvet herkillä, ja asioista pystytään keskustelemaan ihan vaan asioina. Huomataan, ettei me ihmiset lopulta ollakaan niin perseestä kuin poliittinen peli, iltapäivälehdet, oletukset, twitter- ja mielensäpahoittajakulttuuri antavat ymmärtää.
Kunpa poliittinen järjestelmä kehittyisi enemmän tällaiseen suuntaan, jossa edes yritetään antaa toinen toisillemme mahdollisuuksia ymmärtää toisiamme ja parhaimmillaan jopa kehua ja kannustaa, sen sijaan, että pakko olla erimieltä koska eihän nyt hyvänen aika toiselta puolelta eduskuntasalia voi tulla lähtökohtaisesti muuta kuin paskaa. Koko sana/asetelma oppositio on ongelmallinen, ja tämmöset rakenteelliset kankeudet hidastaa meitä viisastumasta. Kritiikkiä pitää olla, mutta semmonen "kuulematta paskaa" -asenne ei tuota muuta kuin lisää epäuskoa politiikkaan ja siihen, että jotain joskus jossakin voitais ihan saada aikaankin.
Iso peukku kaikille.
Kiitti hyvästä älyllisestä keskustelusta! Voitaisko nähä seuraavassa 1v1 Onni Rostila ja yllättävä ehdokas Riku Nieminen? Tai sitten vaan edustus ps-vihreät.
Terelle pisteet kotiin kärsivällisyydestä. Todella hienoa ja kypsää toimintaa.
Kyllä ainakin huumerikoset saataisiin kuriin, salakuljetukset eivät olisi kannattavia ja varkauksien määrät vähentyisi. Mutta kyllä varmasti olisi monta negatiivistä puolta .
Oli muuten hyvät keskustelut. Olisin kuunnellut mielelläni monta tuntia. Seuraan sekä Kaarlen, että Teren youtube-kanavia säännöllisesti, ovat niin nerokkaita
Oletteko muuten panneet merkille, että Ylen viimeaikainen uutisointi ohjaa lukijoita vaivihkaa kohti sinipunahallituksen ideaa?
Tää oli hyvä! Tälläsiä debatteja vois olla lisää
Hommasit sitten kaksi vassaria debatoimaan keskenään.
Mitään kattoa ei vaurastumiselle voi tietenkään asettaa. Jatkaako yritys kehittämistä ja investointeja, jos tiedetään kattotulos, jonka jälkeem otetaan kate pois?
Uudestaan ehdottomasti!
Vaikka Hurtig tuntuu muuten ottaneen asioista selvää monelta kantilta ja tuntuu hakevan tieteellistä näkökulmaa argumentointiinsa niin miksi ilmaston muutoksen osalta hän suhtautuu asiaan täysin yksioikoisesti ja tunneperäisesti. Se on huono lähtökohta kun monet hänen poliittiset tavoitteensa ovat lähtöisin siitä.
Siitä on tullut uusi uskonto, mikä sumentaa järjen. Helsingissäkin on nyt puoli metriä lunta ja silti huudetaan "lumet takas!".
Johtuen ehkä siitä että Kaarle perustaa näkemyksensä tieteeseen. Sää != ilmasto, ja asia on keskimääräistä paremmin todennettu.
@ Tarkoitako sitä samaa tiedettä mikä 20- ja 30-luvulla sanoi ilmaston lämpiävän ennennäkemättömästi ja jäätiköiden sulavan nopeasti muutamassa vuosikymmenessä koska muutama vuosikymmen oli lämmennyt vaiko sitä tiedettä joka vuorenvarmasti 60- ja 70-luvuilla kertoi vuoren varmasti jääkauden tulevan muutamassa vuosikymmenessä, jos mitään ei tehdä, koska 50-luvulla alkanut trendi osoitti kylmenemistä. Tätäkö keskimääräisesti paremmin mittaustuloksiin perustuvaa tiedettä tarkoitat, joka noudatti samoja tieteellisiä metodeja kuin tämänkin päivän tiede.
Kun me tiedetään mihin esim ideologinen sähköntuotanto johti niin miksi ruuan tuotanto halutaan viedä samaan suuntaan
Hyvä keskustelu ilman tunnehuutamista! :)
Mikä onni, ettei Ivan ole taluttanut studioonsa ylipaljon kuultuja ja nähtyjä naisministereitä. 😝
Ivan, ehdottomasti tämä kaksikko vielä uudelleen ääneen. Ne seitsemän kysymystä jäivät vaivaamaan. Hienoja ajatuksia molemmilla. Toki Tere on jo muutenkin näyttänyt kykynsä, mutta Kaarle oli positiivinen yllätys.
Jonkun verran olen kuunnellut poliisien näkemyksiä huumeiden laillistamiseen ja yleensä aina ne ovat olleet kielteisiä.
Siinä missä yleensä eri poliittiset tahot pitävät huumeita mukavana viihteenä, niin poliisi näkee ongelmakäyttäjien arjen.
Poliisi totesi oivasti Puheenaiheen podcastissa, että poliisi ei saa ensimmäisenä välttämättä tietoa mistään huumerikoksesta, vaan yleensä on tapahtunut jokin raju ryöstö tai väkivalta. Tai huumeiden käyttö itsessään on johtanut jo pidemmän aikaa muihin ongelmiin. Monesti on puhuttu myös yleisemmin aggressiivisesta käyttäytymisestä huumeiden käyttäjillä, joka voi liittyä joko itse huumeisiin tai vieroitusoireisiin, jos ei saa tarvittavaa annosta.
Poliittiset tahot eivät yleensä välitä mitään siitä merkittävimmästä asiantuntijatahosta, joka joutuu eniten tekemisiin huumerikollisuuden kanssa.
Vastikään oli myös Oulussa nuoren naisen murha, josta pidätettiin 7 tekijää. Tekoon johtanut rahasumma olisi ollut tasoa 800€.
Jostain niitä huumeita olisi saatava joka tapauksessa, jos joutuu koukkuun. Sama ongelma olisi silloinkin vaikka kaikki olisi täysin laillista.
No tuota on siinä aika paljon eroa että jos esim kokaiini maksaa rikollisilta ostettuna 200€/gramma ja valtion myymänä 25€/gramma. Poliisilla on oma lehmä ojassa näissä asioissa koska valtava osa poliisin rahoituksesta kuluu huumeiden vastaiseen taisteluun. Eli he eivät halua että se rahoitus katoaa. Täysin ymmärrettävää. Mielestäni kaikki valtion sääntely ja puuttuminen on turhaa mutta kun tähän on rajat vedetty niin niitä on vaikea muuttaa. Vaikeahan se on ennustaa mitä Suomessa oikeasti tapahtuisi jos kaikki laillistetaan. Kun jos miettii vaikka sellaista että jos Suomessa ei tarvitsisi katsastaa autoa niin minkälaisia pommeja tuolla tiellä liikkuisikaan kun suomalaiset ovat sellaista kansaa että ovat niin tottuneet virkavallan holhoamiseen.
Oli hyvä tieto,että myös kokoomus ajaa karjankasvatuksen alasajoa. Nurmiviljely on ainut oikeasti kannattava viljelymuoto suuressa osassa Suomea. Viljasta ei saa juurikaan millaista satoa kaikissa osissa maata. Suomessahan karja kasvaa suurimmaksi osaksi nurmitehulla, joka on tutkitusti hyvä tapa sitoa hiiltä maahan. Yksivuotiset viljeykasvit puolestaan aiheuttavat hiilikatoa pellosta. Yksivuotiset kasvit ovat siis lähes kaikki muut kuin nurmi eli siis näiden kasvissyöjien ravintokasvit. Karja puolestaan ei luo mistään alkuainetta nimeltä hiili ( C) eli kaiken karjan läpimenevän hiilen on sitonut ensin ilmasta rehukasvit, jotka karja syö. Eli karja on tässä täysin hiilineutraali tai eläessään lehmä on hiilinegatiivinen otus, koska se sitoo itseensä hiiltä. Argumentti, että lehmä röyhtäilee metaania, ei sekään tee lehmästä hiilipahista, koska CH4 on alunperin otettu co2 muodossa ilmasta. CH4 puolestaan hajoaa varsin nopeasti ilmassa ja hapettuu vedeksi ja hiilidioksidiksi. Lisäksi kannattaa huomioida, että vegaanius aiheuttaa monille terveysongelmia jollain aikavälillä. Joku voi olla vuosia vegaani ilman suurempia ongelmia, mutta joillakin ongelmat aktualisoituvat aiemmin. Tiedän, että tämä käy vegaaneille tunteisiin, mutta täydentämällä ruokavaliota esim kalalla, munilla tai lihalla pysyy paremmin terveenä.
Todella hyvä kun JOKU kertoo totuuden karjan(+ märehtijöiden!) hiilinegatiivisuuden.Ne hengittää kaasut ulos ilmakehään ja ajan kanssa se tulee takas vihreisiin kasveihin jnejne. myös ruohoon ,mitäkarja syö ad finitum.+ karja&kotieläimet pitää pajut + muut rehottavat kasvit kurissa. Tätä ei nähdä kaupungeissa,eli kantsii mennä maalle & elää siellä,tehdä työtä& katsoo mikä on todellista" vihreetä filosofiaa"
Minä olen ollu yli 30 vuotta turva-alalla ja keskeisessä osassa nähdäkseni mitä huumeet tuo tullessaan. Olen nähnyt sen mm. Helsingin rautatieasemalla, joka oli meidän kohde ja kiertävä järjestyksenvalvonta, joka joutui aika kriisitilanteisiin. Älkää hemmetissä koittako vapauttaa huumeita koskaan ikinä.
Tämän asian nyt ainakin luulisi menevän huutamalla läpi, että lopetetaan vakavasti sairaiden käyttörikollistaminen kannabiksesta, kun se on elintärkeä monessa sairaudessa, mutta et saa sitä reseptille kuitenkaan, vaikka kunnallislääkäri kuinka lähtisi sitä kanssasi anomaan oikeudelta. Ja vaikka sen lopulta laillisesti saisikin, ei voi käsi amputoituna ensin odottaa vuoden oikeuskäsittelyä saako lääkäri anottua kipuihisi kannabista vai ei. Ei ole kivaa kun viedään työntekomahdollisuus, ajokortti kesken jalankulun kuivumaan ikuisesti, matkaviisumit lopuksi elämäksi vain sen takia että koettaa pysyä elossa pidempään kun kannabis on ainoa lääke esim. autismiin.
@@LebowskiDudeful Lääkärin määräyksestä! Ei missään nimessä vapaasti. Jokainen täll alalla olleena ei näe mitään järkeä kannabiksen vapauttamiselle.
@@jarmoeklund8553 niin mutta kun lääkärit ei Suomessa monenkaan tautiin sitä määrää, vaikka se on ainoa lääke. Sen takia tulee näitä tapauksia, että autismiin käyttävältä viedään koko elämä vaikka hän vain käyttää ainoaa lääkettä mikä voi auttaa. Kipupotilaan taas on pakko kokeilla kaikki oikeat huumeet maksimiannostuksella reseptillä läpi ennen kuin on mahdollisuutta saada kannabista kipuihin. Kaikki alalla olevat huomaavat kyllä, että kannabiksen käyttäjät eivät häiriköi, muiden aineiden käyttäjät kylläkin. Ei voida nyt laittaa samaan lokeroon heroiinin käyttäjää kuin kannabiksen lääkekäyttäjää.
@@LebowskiDudeful On outoa, ettei niin tehdä. Lääketiede on nimenomaat tiede, eikä mielipideinstituutio. Siksi pitää kysyä että onko Kannabis lääke vai addikti.
Onhan eutanasiakin lääke?
70 luvulla insinööriopiskelija,joutui sunnittelemaan itse asumisen ja elämisen,turhaan ei rahaa laitettu,eikä koulutettu kortistoonNykyään on tuet ja lainat ja asuntomallit valittavana Se entinen insinööri ihmettelee nyky opiskelijaa, joka voi istuskella jokailta ravintoloissa.Eli ilmaiskoulutus nykyajassa tuntuisi turhalta rasitteelta veronmaksajille.
Tere ei oo tarpeeksi jyrkästi oikeella että äänestäisin. Tere on vähä semmonen että se hyväksyy kaikki vasemmiston teesit, mutta sitten sanoo tyyliin: "ei ei ihan niin paljon ihan vähän vaa ilmastonlämpenemisen vastaisia toimia", tai "homopropaganda on ihan hyvä asia, mutta ei ihan pienille vauvoille kuitenkaan". Minä taas haluan Kristillisiä konservatiivisia arvoja, enkä halua yhtään mitään vasemmiston wokea tms, en edes pientä murua.
Tere on perinteisen määrittelyn mukaan vasemmalla. Nyky-Suomessa oikeistokin on vasemmalla.
Mitä on homopropaganda? :D voisitko myös kertoa mitä tarkoitat wokella? Mitä on woke?
Moi, hyvä että näitä keskusteluja on. Itse jäin huume riippuvaiseksi 13 vuotiaana, lopetin käytön NS. Tahdon voimaa käyttäen ja isäksi tulemalla 20 vuotiaana. Elämässäni oli kuitenkaan ollut kaikki kohdallaan, valtava tyhjiö sisällä jota täytin mm. Urheilemalla kuin hullu. Lopulta oltuani 12 vuotta ilman huumeita lankesin takaisin huume maailmaan pilven poltosta koviin aineisiin, tuhoisin oman sekä lasten elämän...käytin kaksi vuotta...eräänä päivänä kaadoin huumeet vessan pöntöstä alas ja rukoilin "Jeesus pelasta minut" ja, ihme tapahtui kohdallani, tulin nimittäin uskoon!
Nyt siitä on kaksi vuotta ja 3kk kun Jeesus vapautti minut huumeista ja muistakin riippuvuuksista, kiitos Jeesus sinun ansioistasi minulla on nyt rauha. Kuka ikinä oletkin joka luet tätä, älä lopeta Jeesukseen turvaamista, minulla kesti 16 vuotta että, tulin uskoon ja tiedän että Jumalan tahto on pelastaa myös sinut, " Joka avuksi huutaa Herran Jeesuksen nimeä pelastuu" jos sinä suullasi tunnustat että, Jeesus on Herra ja sydämessäsi uskot että Jumala on hänet kuolleista herättänyt kolmantena päivänä niin sinä pelastut. Sydämmen uskolla tullaan vanhurskaaksi ja suun tunnustuksella pelastutaan.
Olisi kiva jos kanavalle saataisiin vieraaksi joku ihan rehellisesti eri mieltä oleva ihminen. Ei tällaisella ole mitään arvoa kun kaksi liberaalia vääntää jostain lillukanvarsista. Ei tätä jaksa edes katsoa loppuun.
Yritä Ivan saada vieraaksi joku sellainen ihminen joka näkee valtiolla muutakin merkitystä kuin yksilön mahdollistamisen, sellainen kirottu kollektivisti joka näkee yksilön ja valtion suhteen symbioottisena eikä johonkin suuntaan parasiittisena.
Alkaa pikkuhiljaa väsyttämään näiden hylkeenlailla taputtavien ameebojan kuuntelu joiden mukaan vaikka huumeiden ja huoraamisen laillistaminen on kova juttu kunhan valtio maksaa viulut. Kysyt vaikka sen Tuukka Kurun vieraaksi jos tästä valtiosta ei muita löydy esittämään ajatuksia jotka eivät ole vaaleanpunaisia tai -sinisiä.
Jos olisit katsonut loppuun niin olisit nähnyt, että erimielisyyksiä oli.
Tämän asian nyt ainakin luulisi menevän huutamalla läpi, että lopetetaan vakavasti sairaiden käyttörikollistaminen kannabiksesta, kun se on elintärkeä monessa sairaudessa, mutta et saa sitä reseptille kuitenkaan, vaikka kunnallislääkäri kuinka lähtisi sitä kanssasi anomaan oikeudelta. Ja vaikka sen lopulta laillisesti saisikin, ei voi käsi amputoituna ensin odottaa vuoden oikeuskäsittelyä saako lääkäri anottua kipuihisi kannabista vai ei. Ei ole kivaa kun viedään työntekomahdollisuus, ajokortti kesken jalankulun kuivumaan ikuisesti, matkaviisumit lopuksi elämäksi vain sen takia että koettaa pysyä elossa pidempään kun kannabis on ainoa lääke esim. autismiin.
Alussa juuri oli että vassarit eivät halua tulla debatoimaan erimielisten kanssa
Itse haluaisin kanssa kunnon "väittelyn"
@Haight-Ashbury Judge joo muistan kans ja taidettiin mainita vielä siinä ohjelmassa. Kyllä pitää nostaa hattua, koska jos olet vankasti jotain mieltä pitää sinun myös osaa perustella se ja paras argumentti voittakoon
Sitä mukaa kun älykkyys nousee niin vastakkainasettelu vähenee. Kyllähän tuolla huoltamoiden ravikahvloissa voidaan lyödä toisiaan vaikka rautakangella päähän, mutta ne syyt siihen johtuvat uskomuksista, epätietoisuudesta ja olettamuksista.
Unohtuu pointti että valtio on erittäin huono jakamaan rahaa, yksityinen markkina on tehokkaampi, parempi että rahat ovat yksityisellä käytössä.
Tehokas kyllä, muttei millään tavalla reilu.
@@psynque Ja sinulla on se valta määritellä mikä on reilua? Ottaa ihmisten itse tienamiaan rahoja.
@@EpailevaTuomas Niin, lienee helppoa saivarella siitä mitä reiluus on tai kuka sen määrittelee mutta Jeltsinin toisen kauden Venäjä oli se lihaksi tehty libertaari utopia.
Tämän päivän osuuskauppa tuottaa pääosin tuotteensa halpatyömaista, eli orjatyömaista. Miksi? No siksi, jotta osuuskaupan isot herrat saavat mahdollisimman isoa liksaa boonuksineen. Prismasta et löydä suomessa tehtyjä vaatteita, tekstiileitä, kippoja, kuppeja, ym vast. vaan ne on halpatyömaista.
Verenpaine nousee kun kuuntelee. Mitä helvettiä se kuuluu jollekin Kaarlelle jos jollain suvulla on rahaa. Vain puhdasta kateutta, ei jatkoon.
Kiitos osallistujille!
Top 5 video mitä oon sulta kattonu Ivan! Loistavaa!
Todella hyvää debattia! Lihan kulutuksesta ym. haluaisin nostaa muutaman globaalin pointin mitä kannattaa kaikkien pohtia; ravinteiden kiertokulku maapallolla, luonnollisten lauma-eläinten kato metsästämällä isoilla mantereilla, aavikoitumisen ongelmat (esim. neuvostoliiton aral sekoilu.. aavikoitumisesta olemassa myös todella hyvä TED Allan Savoryn luento youtubessa). Synerginen toiminta siellä puutarhankin puolella taitaisi olla se järkevin vaihtoehto, paluu ns. entiseen tasapainoiseen viljelyyn, että saataisiin kaikki ruokittua maapallolla. "Ei se maailma synteettisellä lannalla kasvatetuilla kasviksilla tästä parane" :D
Mitä saaateria, eli siis kummatkin haluaa suomeen co2 päästömittarit? ottakaa simo ruoho tai antero järvinen kertomaan teille ilmastonmuutoksesta. Nyt valoja tauluun!
Vasemmisto haluaa irtautua markkinataloudesta ja jos se vaatii valtiovaltaa niin sitä käytetään. Oikeisto haluaa pitää kiinni ja kasvattaa omistuksiaan ja jos se vaatii valtiovaltaa niin sitä käytetään.
Ben Zyskowicz esittää monesti hyviä ajatuksia ja tulee tunne, että ompa hyvä tyyppi.
Saman uskon Teren tapauksessa, eli puheet toista kuin käytäntö.
On vakavaa itsepetosta luottaa kokoomuksen edustajaan, puhui hän mitä tahansa.
Kokoomus on samanlainen RKP:n apupuolue, kuin muutkin perinteiset puolueet, jotka ovat kääntäneet selän kansalle.
Vasuri veisi siis lihan köyhällistön suusta... 😳😳
Lihan tuotanto on ympäristöystävällisempää, kuin eroosiota ja maaperän köyhtymistä aiheuttava kasviruoka. Liha on myös terveellistä. Lihatuotannon siirtyminen tehotuotantoon on aiheuhtunut vihervasemmiston politiikasta, joka tappaa pienet maatilat.
Ei ole mitään ipcc muutosta vaan se on ihan normi siirtymää, ei vihreää. Muuten hyvä tyyppi.
Erittäin hyvää settiä!! Kaarle uusiks 👍🏼
Kun Gosplan päästetään huseeraamaan syntyy aina sutta ja sekundaa. Suomen terveydenhoitojärjestelmä on hyvä esimerkki. Edes himoverotus ei riitä rahoittamaan järjestelmää joka ei kykene tuottamaan lupaamiaan palveluja ja kohtelee työntekijöitään huonosti. Keskitetty resurssien allokointi tai keskusjohtoinen suunnittelu ylipäänsä ei ole ikinä toiminut missään eikä tule koskaan toimimaankaan missään. Siihen ei auta edes rajaton laskentateho. Vasureidenkin kannattaisi perehtyä edes hieman talouden perusteisiin ja lopettaa toisten tienaamilla rahoilla leikkiminen.
Hyvä keskustelu, kiitos siitä. Avointa järkevää keskustelua, tarvitaan aina. Poliittisesta keskustelusta se puuttuu liian usein. Meidän olisi kyettävä rakentamaan yhteiskunta, joka perustuu järkeviin päätöksiin, eikä poliittiseen hapatukseen. Pitäisi luoda yhteiskuntaan poliittisesti vapaita asiantuntijaryhmiä, jotka antavat lausuntoja perustuen tietoon, ohjaamaan tätä haparoivaa päätöksentekoa. Näille ryhmille olisi saatava puolelleen kansalaisten tuki, jotta niiden antamia ohjeita ei voisi ohittaa kevyesti poliittisessa päätöksenteossa.
Näkemyksissä väkisinkin alkoi tulla eroavaisuuksia.Turhaan väiteltiin yhteentörmäyksiä. Peruskohteliaisuuteen kuuluu,että antaa naapurin sanoa sanottavansa loppuun.
Tämän asian nyt ainakin luulisi menevän huutamalla läpi, että lopetetaan vakavasti sairaiden käyttörikollistaminen kannabiksesta, kun se on elintärkeä monessa sairaudessa, mutta et saa sitä reseptille kuitenkaan, vaikka kunnallislääkäri kuinka lähtisi sitä kanssasi anomaan oikeudelta. Ja vaikka sen lopulta laillisesti saisikin, ei voi käsi amputoituna ensin odottaa vuoden oikeuskäsittelyä saako lääkäri anottua kipuihisi kannabista vai ei. Ei ole kivaa kun viedään työntekomahdollisuus, ajokortti kesken jalankulun kuivumaan ikuisesti, matkaviisumit lopuksi elämäksi vain sen takia että koettaa pysyä elossa pidempään kun kannabis on ainoa lääke esim. autismiin.
Ilmasto lämpenee ja lunta ei enää ikinä ole. Vai miten siinä kävikään? Jos pitäydyttäisiin tosiasioissa nyt puhutaan muka totuuksia ja kivoja asioita vaikka todellisuus on kauhea.
Molemmat eduskuntaan KYLLÄ.
Hyvä konsepti Ivan. Vieraaksi Tuukka Kuru niin keskusteluun tulee oikeasti toinen näkökulma, oli vastassa vassari tai kokkari. Joissa ei näköjään ole mitään eroa.
Tuukka Kuru v Seppo Kähmi.
@@nollatoleranssi9177 Kutkuttava olis Kuru vs Sebastian Tynkkynen. Tai kuka tahansa julkkispersu.
Mun kommentti ei itse aiheeseen liity millään tavalla, mutta missä te oikeen ootte, kun Puopolollakin on kummisaapikkaat jalassa? :D
Hyvän huomion teit.
Nyt oli kova setti. Olin jotenki yllättynyt että vasemmiston riveistä löyty näinkin fiksua porukkaa jolla on järkeviä ajatuksia 🔥
Mut samalla pakko kyllä sanoa et olin vähän pettynyt. Odotin ehkä enemmän sellaista hyvin vasemman laidan kulkijaa joka tosi vahvasti ois vaikka kyseenalaistanut kaikkea mitä Tere sanoo ja sit omilla visioillaan ja näkemyksillään ois häntä haastanut peilaten sitä hänen omaan vasemman laidan ajatusmaailmaan. Kaikki kunnioitus toki Kaarlelle, mutta nyt tuntui että poliittiset ajatukset liippasi ehkä vähän liiankin läheltä toisiaan 🤔Niinkun Tere tuossa alkupuolella heitti "Ootko ihan varmasti vasemmistoliiton kannattaja" tuli vähän sama fiilis. Tuli enemmän sellanen viisasteluklubi -viba kuin poliittisen debaatin ilmapiiri.
Mutta tästä huolimatta hyvä setti oli. Jos tulee uus jakso niin ehdottomasti katson senkin 👍🏻
Jos tulee omaisuuskatto kansalaisille, niin mitä katon yli menevälle rahalle tehdään? Takavarikoiko valtio sen? Tuleeko omaisuuskatto myös valtiolle sillä eihän me haluta valtion paisuvan?
Ivan ottakaa ehdottomasti uudelleen 👊✊👍
Hieno keskustelu. Noi normaalit vessanseinä-vaaliväittelyt voisi korvata tällaisella keskustelulla koska vaan. 👍
Olipa jännä keskustelu! Oli hyvin lähellä että en skipannut koko debaattia kun otsikko viittasi väsyneeseen huumeväittelyyn. Yllättäen huomasin että löysin Hurtigin ajatuksista tarttumapintaa koskien varallisuuden liiallista keskittymistä yksilöille, mutta samalla skipattiin keskustelu varallisuuden keskityymisestä valtaville suuryrityksille kuten Vanguard, tai Euronext joka manipuloi energiamarkkinoita pakosyöttmällä omistamansa Nordpoolin kautta Euroopan vihreää siirtymää. Lopulta kun siirryttiin epätieteelliseen ilmastohömppään, niin pettymyksekseni sekä Hurtig että Tere paljastuivat ilmastoalarmistien hyödyllisiksi idiooteiksi. Voisiko joku kertoa miten jauhelihapaketin hinta viilentää ilmastoa?!? Ja Terelle tiedoksi ettei saasteet lämmitä ilmastoa 🤷♂️!
Fiksut kysymykset - pitämällä keskustelu tällä tasolla, kenenkään ei tarvitse suoltaa vastauksia oman puolueensa jargonilla; keskustelu pysyy enemmän asiatasolla.
Hurtig ei kovin vasemmistolainen kyllä ole, vaikka puolue on varmasti paras yhteiskuntakriittiselle ajattelijalle, joka haluaa ideoitaan näkyviin. Hän olisi ajattelevana ihmisenä ihan tervetullut vasemmalta eduskuntaan, kun alkaa kyllästyttää tämä jatkuva aivoton vasemmisto- ja oikeistopopulismi. Hurtig kyllä tykkää näistä muodikkaista teemoista.
Hurtig on mielenkiintoinen, mutta ei selkeästi ole politiikan ammattilainen, koska useat kysymykset eivät ole loppuun asti ajateltuja, vai olisiko silti kyse siitä, että puolue asettaa aika voimakkaat raamit ajattelulle.
Vasemmistolaiseksi fiksun oloinen kaveri tämä vieras ja ihan ok keskustelu. Siihen olisin kaivannut parempia perusteluita (kohta 29:40) että miksi se on paha, jos varakas henkilö palauttaa omistamaansa rahaa kulutukseen eli omaehtoisesti "verottaa" itseään ja tasaa varallisuuseroa, kun sitten taas myöhemmässä vaiheessa samaa ihmisryhmää moitittiin siitä, ettei heidän rahansa palaa kulutukseen. Nyt videossa esitetyillä perusteilla jäi sellainen vaikutelma, ettei siihen ollut muuta syytä kuin se perivasemmistolainen kateus.
Oletteko ihan tosissanne, että lihan syönnin lopettaminen pelastaa maailman?! Yhtä hyvin voisimme puhua ruoan kokonaiskulutuksen vähentämisestä, varsinkin näin joulun alla, kun ihmiset vetävät oksennusövereitä. Ja on totta, että keskustelu on nykyään aina sillä tasolla, että jotain otetaan aina pois. Itsellä ei ainakaan ole enää mitään, mitä antaa. Voin tunnustaa myös, että ihan pelkästä ärsytyksestä olen alkanut tehdä juuri päin vastoin. En ole vuosiin syönyt punaista lihaa tai edes joulukinkkua, mutta syyllistämisen vuoksi ostinkin kaupasta jauhelihaa ja ostan varmasti jatkossakin. Istutaan ilmaston pelastamiseksi pimeässä (teen sen oikeasti) ja käydään kylmässä suihkussakin (senkin oikeasti), mutta ihan itseni vuoksi. En sen vuoksi, että saisin maksaa veroja tai maksuja, joilla näennäisesti tehdään jotain ilmaston eteen. On se hyvä, että ilmasto lämpenee. Miten helvetin kylmä nyt muuten olisikaan?!
Hyvä keskustelu. Jotenkin valoisaa se, että keskustelu pysyi asioissa. Se luo toivoa siitä, että ehkä mahdollisesti ihmisetvoivat sittenkin kyetä hoitamaan tärkeitä yhteisiä asioita.
Ottamatta kantaa sen enempää lihansyöntiin, minusta jäätävän huolestuttavaa on se, että Suomessa loppuu käytännössä sianlihan tuottaminen kokonaan. Tilalliset lopettavat kannattamattomana. Ja kaiken keskellä unohdetaan se tosiasia, että se joka hallitsee ruokaa, hallitsee ihmisiä.
Toivottavasti kumpaakaan ei valita eduskuntaan. En halua maksaa lihasta ja sähköstä vielä nykyistä enemmän heidän ideologisten näkemystensä takia. Nyt tietää ainakin ketä ei äänestä. Koita Ivan löytää vielä vieraita, jotka eivät halua nostaa hintoja perustuen johonkin lämpötilahorinoihin.
Videossa oli pointteja pähkinänkuoressa, miksi oikeisto-vasemmisto akselilla ei loppujen lopuksi ole niin paljoa väliä. Molemmat haluaisivat rajoittaa liikkumisen vapautta ja keinotekoisesti puuttua siihen mitä kukin syö, onko tuo sitten sitä liberalismia?
Ilmastoasioita ei tietenkään pidä sivuuttaa, mutta asioihin pitäisi lähestyä hieman eri kulmasta, esimerkiksi lentoliikenne on suurimmilta osin hupimatkailua, miksi se on huomattavasti kevyemmin verotettua kuin autoilu, joka ei usemmiten ole hupia?
Lihan syönnin rajoittamisen sijaan voisi lopettaa painostamisen lapsien tekemiseen ja maahanmuuttajien haalimisen huoltosuhteella pelottelulla. Järjestelmää pitäisi kehittää niin että se kestää muuttuvan huoltosuhteen, koska se on pakko jotakuinkin kaikissa skenaarioissa kuitenkin tehdä
Kerro ihmeessä millä perusteella ilmastonmuutos on "lämpötilahorinaa"?
Huikean hieno keskustelu. Suomella on ehkä vielä toivoa, kun meillä on joukossa myös näin fiksuja poliitikkoja. Toivottavasti molemmat pääsevät läpi!
meinas mennä jakso ohi kokonaan koska tylsä videon otsikko. kantsii tuohon varmaan panostaa enempi. loistavaa keskustelua!
Yli puolet keskustelusta perustui harhakuvaan ilmastokatastrofista, turhauttavaa. Eikö puopolo uskalla ottaa esim. simo ruohoa vieraaksi valaisemaan asiaa.? Ruoho on myös ehdokkaana vaaleissa.
Kaarle on harvinaisen fiksu vasemmistolainen. Tämä jos olisi vasemmiston linja laajemminkin.
Olispa kaikki vasemmistolaiset näin fiksuja 😀
Paljon on puhuttu siitä kun Amerikassa laillisteltiin kannabis. Netflixissä on hyvä sarja, Murder Mountain, siitä käy ilmi, että valtion reguloima kasvatus on niin tarkkaan säädetty että kasvatus niiden laatuvaatimusten kanssa on liki mahdotonta. Laillinen kasvatus vaatii pimeeesti rahaa, se on siellä ihan labra tason hommia. Se on johtanut siihen että sinne on syntynyt kahdet markkinat. Laillista pyöritää rikolliset, ja laitonta yhä ne samat hipit pitkin Californian pohjoisosan vuoristoo, ja siellä sitten ammuskellaan ja jengiä katoo ja kuolee. Huippu docu sarja, cannattaa kattoo.
Pitää laittaa ylös. Hyvä kommentti.
Kyllä viilentäminen vie paljon enemmän energiaa, mitä lämmitys...
Kaarle esiintyi hyvin ihmisiä siis eläimiä-podcastissa!
Kiitos käyn kuuntelemassa. Kaarle on mielenkiintoinen miekkonen
Hyvä Tere. Älä niele mitään kattoja.
Onkohan Kaarle perehtynyt siihen, mitä hänen lihankorvikkeeksi ehdottama Beyond Meat edes sisältää ja mitä noin prosessoitu tuote tekee ihmisen terveydelle tai ilmastolle
Mielestäni Kaarle Hurtig saattoi tapailla ranskalaisen taloustieteilijän Thomas Pikettyn nimeä
Unohdin mainita edellisessä kommentissani, että Pikettyn kirja on nimeltään : Pääoma 2000 luvulla!
Kumpi vieraista olikaan vassari
Ivanhan oli Kaarlen podcastissa yli 4 tuntia puhumassa joskus. Kyllä tuon kanssa voi ainakin keskustella ilman blockia ja sananvapauden de facto rajoittamista. En ole vielä tätä toisaalta katsonut. :D
Pitääpä kuunnella uudestaan tuo podcasti. AIkamoista shittiä sieltä kyllä tuli myös mutta oli kuitenkin 4h.:D
Ethän Kaarle keskeytä toista, vaikka uskotkin omiin näkemyksiisi
Nykypäivänä yllättää löytää vasemmistolainen joka kuulostaa järkevältä.
Silti, huumeiden vapauttamiseen liittyy pari kriittistä ongelmaa. Mistä rahoitetaan se valvonta tai ne terapiakäynnit heroiiniostosten jälkeen? Tällöin nämä kustannukset pitäisi sisällyttää huumeiden hintaan, eikö? Seuraako tästä kuitenkin että se tyyppi kirjaston takana myy halvemmalla?
Entä mitää sitten jos käyttö lähtee lapasesta, pää on pakko saada sekaisin ja rahaa ei ole? Harvemmalla huumeita vastustavalla tuskin on ongelmaa sen kanssa, jos joku haluaa päänsä sekaisin. Enemmän se ongelma on käytön rahoitus (rikollisesti) ja arvaamattomat käyttäjät hortoilemassa muiden seassa. Ratkeaisiko tämä käyttöhuoneilla? Ehkä. Itse en siihen usko, vai ovatko kaikki käyttäjät kodittomia? Käyttöhuoneiden etu olisi siis lähinnä yliannostuksiin puuttumisen helppous.
Poliisin näkemys on mielestäni hyvin kielteinen.
Kun seuraa poliittisten tahojen huumeiden puolustuspuheenvuoroja, niin se keskustelu on täysin toisenlaista. Enemmän pidetään huumeiden rajoittamista ongelmana ja mitään haittoja ei ole olemassakaan tai haitat johtuvat olevinaan rajoituksista huumeille.
Onhan se myös hyvin kyseenalaista, jos esimerkiksi Suomen pääministeri on läheisten ystävien kautta täysin sidoksissa järjestäytyneeseen rikollisuuteen.
Totta kai pitää sisällyttää aivan kuten alkoholin hintaankin ne hoitokustannukset. Itse en kuitenkaan kaikkia huumeita, koska jopa lailliset mielialalääkkeet vaikuttavat spermaan ja sitä kautta lapsenlapsiin asti. Että jos haluaa laillisesti huumeita, pitää suostua ensin sterilointiin ettei pilaa lastensa geeniperimää. Sen sijaan on huutava vääryys kannabiksesta rangaista niitä, joille se on elinehto vakavan sairauden riehuesssa elimistössä. Kannabis ei pilaa kansaamme ja on verraton apu, sekä ainoa lääke moneen. Jos kannabiksen käyttäjällä on kunnallislääkärin todistus syövästä yms. niin silloin ei pitäisi merkitä rikolliseksi tätä.
Tässä maassa kun lääkäri antaa max vuoden elinajanodotteen pitää valita sen väliltä, saako vikana vuotenaan matkaviisumin vai lääkkeensä. Tekispä joku vaalikoneen missä olisi kysymys: Mielestäni syöpäsairaille, amputaatiopotilaille sekä autismikirjon ihmisille pitäisi saada ajettua läpi lakimuutos joka ei jatkossa estäisi lääkäriä kirjoittamasta reseptiä jo nyt apteekista löytyvään Bedrocan-lääkekannabiksen kukintoon potilaan itsensä sitä ehdottaessa ilman kelan tukia tietenkin. Kuka tässä kansassa muka tuota edes vastustaa, mutta vuosikymmenestä toiseen tämä ei vaan käy. Onko tässä joku isojen lääkefirmojen lobbaus takana, että pitää kiduttaa vakavasti sairaita tekemällä heistä rikollisia? Kannabiksen käyttörikos estää matkustamisen viisumimaihin. Populus locutus est, kansa on puhunut.
Nyt oli kaksi mielenkiintoista vierasta, ainut kritiikki Hurtigille siitä, että ei keskeyttäisi keskustelukumppaniaan puhumalla päälle. Muuten oikein mielenkiintoinen ja kuuntelun arvoinen jakso!
Mielenkiintoista keskustelua, mutta Kaarle ei vain millään pystynyt antamaan Teren vastata ja argumentoida rauhassa käsiteltäviin asioihin.
Ei tarvinnut kauaa notkua Kalliossa että Kaarlesta tuli kommunisti! 🤣 No, epäonnistunut yrittäjä muuttuu helposti toisten lompakolle hiipijäksi.
Eikös Kaarle ole entinen lestadiolainen kristitty? Karl Marxkin luopui uskosta ja siirtyi kommunismiin. Ei muuten tarvitse tampereellakaan kauaa notkua että vassarihippeily voi tarttua ;D
@@julleperkele Marx oli juutalainen, ei kristitty.
@@FinnBearOfficial kristillisessä uskossa hän oli selvästi nuorena.
@@julleperkele jopa wikipedia, joka on niin usein väärässä muistaa mainita pikku Kallen syntyneen juutalaiseen perheeseen.
Ilmastonmuutosuskovaisia näemmä molemmat! Niinpä tietysti. Ei jatkoon.
Liha pitää olla halpaa koska se on parasta ravintoa ihmiselle. Tämä on jopa tieteellisesti todettu. Miksi kaikki kuitenko haluvat sitä vähentää. Ja lihan tuotanto ei ole mitenkään haitalista ympäristölle. Kasviruoan kasvattamaisessa on paljon ongelmia. Se tappaa pajon enemmän eläimiä kuin lehmien kasvattamisessa. Tutkimusta ei ole vaan mutu on ainoa asia johon viitataan. Jos terveys on päällimäisenä lihan tuotantoa ei pidä rajata mitenkään. Olen syönyt pelkkää lihaa nyt 8kk ja voin paljon paremmin. Älkää ruvetko tähän hommaan
Nimenomaan liha kuuluu normaalin ihmisen arkeen, järjetöntä puuttua tommosiin minkään ilmaston kustannuksella, kun samalla tavalla niitä päästöjä/ympäristöhaittoja tulee muistakin elintarvikkeista. Jokasen kuuluu saada syödä sitä mitä haluaa, ilman että sitä riistetään tai rajoitetaan järjettömillä hinnankorotuksilla.
Videon otsikko on outo. Pitääkö sanoa ääneen clickbait. Se siitä. --- Mukavaa kuunneltavaa. Kaarle Hurtig tykkää pitkästä aikaperspektiivistä ja se kertoo hyvää ihmisestä.
Kyseinen vierashan ei ollu vasuri vaan vihreä. Sen takia hänen ajatukset hämmensi.
Hieno jakso ja hyvää keskustelua. Tämä on mielestäni juurikin sitä mitä tämä kahtia jakautunut läntinen maailma tarvitsisi muuallakin kuin Suomessa. Huomataan, että eihän tässä eri puolueet oikeasti olekkaan niin erilaisia.
Tässäkin keskustelussa oli mukava huomata, että vaikka joihinkin asioihin löytyy loogisia vastaväitteitä, voivat molemmat argumentit olla oikeita vaikkakin ovat päinvastaisia. Esimerkiksi vauraudesta puhuttaessa tämä piti mielestäni erittäin hyvin paikkansa. Kumpikin väite on mielestäni totta, se että tekeekö se, että 8 tyypillä on enemmän kuin puolella hyvää yhteiskunnalle ja se, että onko se oikein ottaa pois ja varsinkin se, että tekeekö se tyyppi enää sitä mitä se tekee, jos yhteiskunta menee tuhoamaan hänen "pelinsä".
Tosin olen miettinyt kapitalismia itsekkin ja miten se on hieno systeemi, missä kaikista ahkerimmat ja viisaimmat voivat tehdä niin paljon, mutta toisaalta pitääkö maailman myös olla empaattinen ja voiko kapitalismi mennä liian kilpailulliseksi. Jordan Petersonilta kuulemani esimerkin mukaan, jos kaksi rottaa leikkivät painia ja jos isompi rotta ei anna pienemmän rotan voittaa tarpeeksi usein, pienempi rotta ei enää leiki isomman kanssa. Voiko meillä käydä samalla tavalla, että yhteiskunta/kapitalismi menee niin kilpailulliseksi, että suuri osa ihmisiä ei enää halua olla osa sitä.
Rakentavaa keskustelua yksittäisiltä kansanedustajaehdokkailta, harmi vain meillä on puoluejärjestelmä joka on historian saatossa todistanut hautaavansa nämä jalot yksilöt puolueen halujen pönkittäjiksi ja niin piiri pyörii vaan.
👏...näin täytyy julkituoda politiikan visiointia sen uudesta toimintamallista ja -tavasta toimia keskusteluissa...neljässäkin vuodessa voi rakentaa politiikalla kehitystä !
Paljon tähän mahtui järkevääkin keskustelua ja molemmilla osapuolilla oli hyviä argumentteja puolesta ja vastaan. Silti olisi ollut hemmetin hienoa kun olisi ollut joku hieman haastamassa kavereita tuosta nk. ilmanstonmuutoksesta yleisesti. Koko ilmastonmuutos ja ihmisen vaikutus siihenhän on täyttä vedätystä, joka ei todellakaan perustu mihinkään tieteelliseen faktaan. Esim. ihmisen tuottama määrä koko maapallon CO2 päästöistä on äärimmäisen marginaalinen, kuten myös koko hiilidioksiidin vaikutus maapallon lämpötilojen vaihteluun. Yleisellä tasolla koko ilmasto-vedätys on yksi aikamme suurimmista puhalluksista ja tämän vuoksi olisi ollu hienoa saada joku haastamaan koko näkemystä tästä. On surullista nähdä, kuinka ihmiskunta järkeään ostaa tämän ajatuksen siitä, että voisimme millään tavalla vaikuttaa näihin asioihin.
Jos multa vietäisiin mun ammatti ja elinkeino sekä useiden sukupolvien elämäntyö niin sen jälkeen en tekisi päivääkään rehellisätä työtä. Ja kannustaisin muitakin tuottajia samaan. Jos valtio tuhoaa toisten elinkeinon niin valtio myös elättää
Tere olisi voinut pidellä vieraan hiuksia kurissa että hän olisi voinut keskittyä paremmin keskusteluun.
Teidät kolme kun sais hallitukseen yhtä aikaa :-)
Olipas taas sokeasti ilmastouskovaista sakkia.
Tere on kommari. Tulee tässäkin hyvin esille. Olisi ollut kiva nähdä keskustelussa vielä oikea oikeistolainen. Virosta varmaan löytyisi suomea puhuva
Lisäisikö vai vähentäisikö se elitismivihaa, jos Kaarlen ideaalimaailmassa vain eliitillä olisi varaa jauhelihaan?
Olen katsonut vasta kohtaan 26:55 mutta fiksua ja hyvää keskustelua, jota kuuntelee mielellään👍.
Tässä kohdassa tuli mieleen, että onko meillä jopa liian tiukoiksi muodostunut ihmisten päässä se, mikä on "oikeistoa" ja mikä "vasemmistoa"🤔.
Pitäisi osata nähdä ihmisissä muutakin kuin "puolue" tai muuta. Aina ollaan lokeroimassa johonkin kategoriaan
Noin ajassa 1:04:20 Tere kiteytti hyvin punaviherryhmittymän politiikan ja näkemysten suurimman valheellisen rinnastuksen: on täysin eri asia edellyttää ihmisiä käyttämään vaatteita pidempään ja järkevämmin kuin vaatia esimerkiksi autoilusta luopumista.
"valtion turvaverkot ovat muuttuneet seitiksi, josta ei pääse irti" - Abraham Lincoln