Mä toivon sydämmestäni että onnin kaltaiset ihmiset saa sananvaltaa suomessa. Se on ainoa keino että tämä maa voidaan pelastaa. Terveisin 24 vuotias kaksoisyrittäjä. Muuten tämä ja kymmenen kaverin yrittäjä porukka lähtee muualle etsimään jotain ei niin sosialistista maata👋
Aivan loistava nosto biodiversiteetistä. Kiitos Ivan. Juuri näin se menee. Ei ole optimaalista biodiversiteettiä, jollaista vihreät hysteerisesti hakee ja sen ohessa pakottaa kansakuntaa elämään tällaisen seinähullun kuvitelman mukaisesti.
En ole mikään biologi, mutta kuulin vähän aikaa sitten että arviolta 99.9% maapallolla koskaan eläneistä eliöistä on kuollut sukupuuttoon vuosimiljardien aikana. Vastaavasti, ihminen tuntee vain ihan pienen osan maapallon tämän hetken eliölajeista (esim. merenelävistä tunnetaan arviolta vain pieni prosentti). Jokainen päivä löydetään ja luokitellaan valtavasti uusia eliölajeja, esim. sademetsistä ja muista eksoottisista ja tavallisistakin paikoista. Luonto muuttuu koko ajan, lajeja syntyy ja kuolee täysin ihmisen toimista välittämättä. Mikähän se on se vihreiden jokin optimi-biodiversiteettitila lajien määrän suhteen...
Kyllähän lämmitys eli sähkön käyttö siihen, on perustarve, johon hyvinvointiyhteiskunnassa pitäisi jokaisella olla mahdollisuus, kuten terveydenhoitoon. Onnin kanssa samaa mieltä.
Näkee kyllä, että Ivan asuu kaupunkiasunnossa, joka on kaukolämmön piirissä. Ja että omistaa Fortumin osakkeita. Tuet eivät ole ratkaisu, oikeastaan mihinkään, mutta yritysten voittoihin puuttuminen on. Jos markkinoiden rakenne ja toimintamekanismit (sähköpörssi) johtavat siihen, että sähkön tuottajat saavat tolkuttomia voittoja aivan ansiotaan, niin ei tällaisia rakenteita tule suojella. Sähkön tuotanto on säännelty toimiala, ei avoin markkina, jossa pätevät aivan erilaiset säännöt kuin avoimessa markkinataloudessa.
Libertaarien ongelma on siinä, että ”kaikki sääntely” on pahasta. No, eipä olekaan. Koko kilpailuoikeus nojaa tarpeeseen säännellä markkinoita, se alkoi Yhdysvalloissa juuri tarpeesta purkaa oligopoleja eli tehdä tilaa tehokkaammilla markkinoille. ”Iivana” on osin sokea, kun hänkin on sijoittanut asuntoihin, joista tulot tulevat hänelle merkittävin osin vuokra-asujien verorahoitteisista asumistuista. -E.K.
Tuo mua kanssa ihmetyttää että venäläinen kaasu virtaa edelleen ukrainan kautta etelä-eurooppaan mutta suomeen ei todellakaan saa venäläistä sähköä tuoda ja tää alkaa näyttää pian euroopan kehitysmaalta.
Eipä tule seurattua Suomalaisia suuria medioita nykyään juurikaan. Veikkaan, että monet mediatalot tulevat olemaan vaikeuksissa tulevaisuudessa koska ihmiset eivät ole sokeita. Onneksi tubesta ja muualta löytää laidasta laitaan uutisia ja ajankohtaisohjelmia. Kiitos hyvästä viikottaisesta materiaalista.
Olen Ivanin kanavan kestokuuntelija ja arvostan miestä sananvapauden puolustajana erittäin korkealle. Tässä sähköasiassa olen kuitenkin valmis miehen kanssa menemään vaikka hanskat kädessä kähään (vaikka sen nyt tietää kuinka siinä kävisi 👊😄). Onneksi Onni ja Tere oli sentään asiassa paljon enemmän kartalla. Ihmisellä jolla kukkaro antaa myöden on helppoa vähätellä tätä asiaa. Tämä on ihan käsittämättömän suuri ongelma todella monella tavan kansalaiselle ja Ivanin näkemys on kyllä kieltämättä melko nihilistinen. Vaikka tässä sähköasiassa olen eri mieltä, niin erittäin monessa muussa asiassa Ivan on asioissa kyllä jyvällä. 😊
Minusta se ei ole tuki vaan saan takaisin veron jonka olen maksanut. Tämä kertoo vaan siitä, että jos maksetaan kovaa verotusta, niin valtio pystyy tarvittaessa tulemaan vastaan ja antamaan tuosta rahasta takaisin.
@@pyryt9936 Se voi pitää paikkaansa toki. Mutta jos eletään tämmöisessä valtiossa, jossa verotus on progressiivistä, niin on kohtuullista maksaa myös niille suuri tuloisimmille korvauksia, jos tämmöinen epä tavallinen tapahtuma tapahtuu. Esim. korkojen nousu ei ole sellaista, se on ihan normaalia. Jos täällä olisi löysempi verotus, niin ei valtion silloin tarvitsisi tulla vastaan.
8:26 Sähkö on semmoinen perushyödyke, että valtaosa koko yhteiskunnasta toimii täysin sähkön varassa. Toisin sanoen se on isossa määrin valtion ja valtion sääntelyn vastuulla. Olipa sähköyhtiöt näennäisesti omia laitoksiaan.
Mikä tulee tähän energiakriisiin. Suomen pitäis jatkaa energian ostamista Venäjältä. Miksi noudattaa jotain EU asetuksia jotka eivät hyödytä Suomea? Jos Venäjältä saa halpaa energiaa niin sitä voisi ostaa sieltä, eikä ampua itseä jalkaan. Ei Venäjä sodi Suomea vastaan. Mun mielestä EU kanssa pitäisi tehdä yhteistyötä vaan sen verran mikä on hyödyllistä juuri Suomelle. Jos jokin laki on haitallinen Suomelle sitä ei tulisi noudattaa minkään hiton solidaarisuuden bla bla bla muun hienon sanan nimessä.
Helsingin kaupunki mainostaa jakavansa 200 asuntoa UKR :lle.Millä mittareilla suomalaisten asunnottomien taloudellinen apu on vähemmän tärkeää kuin maahanmuuttajien?
Kokoomuksen syytä on myös Caruna kaupat 9 vuotta sitten joka on tullut katastrofaalisen kalliiksi kansalaisille. Montako kymmentä vuotta kaapeleiden kaivaminen oikein kestää vielä? 100 vuotta?
Kestää varmaan aika monta vuotta vielä. Tähän mennessä yksi puolalainen palkattu kaivamaan ojia, ja hänkin ollut eristyksessä jo kohta kolme vuotta. Mutta ihan varmasti on helpotusta tulossa! Ei vaan osata sanoa koska. Varmaan sitten sadan vuoden päästä olemme viisaampia.
Se on edelleenkin Vapaavuori ja Vihreät jotka myi Siirtoverkot SIJOITTAJILLE.Maksetaan jollekin Australialaiselle miljonäärille omista verkoista hyvä hyvä
@@markokjussila9047 mitä sinä sössötät, pääministeri oli Katainen kun sähköverkot myytiin. Nykyisin sähköverkkojen omistajina on USA eläkesijoitusrahastot, Australian sijoittajat toimivat vain bulvaanina tässä ryöstössä.
@@elcapitan6605 mitä sä sössötät.KEhitysministerinä ja kaupan valmistelijana oli Pekka Niinistö,viherpiipärtäjä.Kaupan hyväksyjänä oli Vapaavuori joka oli elinkeinoministeri ja jolle asia myöskin viime kädessä kuului.Aussit otti hyvät fyrkat välistä ja myi rahasammon eteenpäin jenkeille.
Kuten Rostila sanoi. sähkö on perushyödyke ja valtion täytyy pitää huolta, että sitä on aina kohtuulliseen hintaan tarjolla. Hinta on ollut noin 5 c /kwh, ja nyt puhutaan kymmenkertaisista hinnoista. Hintakatto pitää aikaansaada välittömästi, korkeintaan 10 c/kwh. Ivan hyvätuloisena kerrostaloasukkina ei nyt osaa asettua maaseudun väen asemaan, jotka usein ovat pienituloisia ja asuvat omakotitaloissa, jolloin nykyinen hinta on katastrofi. Fortumin tuotantokustannukset sähkölle ovat ehkä 2 c /kwh. Valtion täytyy puuttua tällaiseen riistohinnoitteluun.
10 snt/kWh on ihan liikaa sekin. Mutta voivat hyvinkin tavoitella sitä, että kansa kokisi sen "edulliseksi" sen jälkeen, kun sitä on pidetty 60 snt:ssä. Normaali hinta on ollut n. 4 snt/kWh, ja 10 snt tarkoittaisi sitä, että kansa hyväksyisi sähkön hinnan kaksinkertaistamisen ja ylikin sen. Sähkö pois pörssistä ja keinottelulle stop!
Joo. Kyllä tälläin pienitulosena sähkön hinta tuntuu pahalta, mutta täällä maaseudulla harva lämmittää sähköllä. Apulannan ja polttoöljyn hinta kuitenkin ottaa täällä kovemmalle. Ei nyt itseä koske, mutta kun vähnkin juttelee naapureiden kans niin tulee aika selväks. Itse laskisin myös kotimaisen ruuan tuotsnnon hyvinkin tärkeäksi. Ei ikinä tiedä mitä tulee tapahtumaan.
Katsokaapa miten muut EU maat ovat hoitaneet niin, että sähkön hinta ei juurikaan ole asiakkaalle kasvaneet ja mitä tekee Suomi; itkeä ja nauraa voi samaan aikaan.
Ihminen ei tiedä biodiversiteetin kaikkia toimintoja, koska se on monimutkaisempi yhteistoimintaverkosto, kuin voimme kuvitellakaan, mutta mahdollisimman monipuolisen elämän säilyttäminen on todellakin itseisarvo (Terelle aiheen pisteet). Jos riittävästi ekosysteemien avainlajeja katoaa, johtaa se ekosysteemien romahdukseen ja ihmiselle elintärkeiden ekosysteemipalveluiden (happi, vedenkierto, pölytys, viljava maaperä ym) loppumiseen. Luonnon monimuotoisuus on kuin rakennelma, josta voi ottaa pois palasia sieltä täältä, mutta jonkun palikan kohdalla koko rakennelma romahtaa. Ja kukaan ei tiedä, milloin se kynnys ylittyy
Miksi tolkuton sähkön hinta ei muka ole hullua. Minulla oli aikanaan huoltofirma, ja laskutus jossain 80 paikkeilla, jos minulla olisi ollut tarve muuttaa laskutushinta ykskaks yllättäen 800 euroon niin olisiko se muka oikein, ei minun menoni voi muuttua kymmenkertaiseksi jonkun hölmön sopimuksen lauettua voimaan.
Voi vit... kaikki köyhät ei ole toimeentulotuen asiakkaita ja esim. minulla joka olen jalkavaivan vuoksi joutunut opiskelemaan ei jää laskujen jälkeen enää yhtään euroa ruokaan. Ruokarahaa olen hankkinut pienillä keikoilla. Sähkölasku nousi jostain 30€ ja viimeksi 94€ + 35€ siirto eli minun kaltaisella köyhällä nykyinen tilanne on katastrofi. Sähköä säästän tällä hetkellä laittamalla jääkaappi pakastimen pois päältä ja säilytän kylmälaukussa ruokatarvikkeet. Mutta ehkä minä lopetan tämänkin pienimuotoisen yrittämisen (mihin tarvitsen mm. tietokonetta) ja menen sinne toimeentulotuki asiakkaaksi.
Ei vihreiden kantaporukkaa kiinnosta tai haittaa, oli energian hinta mikä tahansa, hehän ovat aina nettosaajia. Asuvat kunnan vuokra-asunnoissa ilman työn teon vaivaa ja tuet tulevat aina!
Mitä järkeä oli lopettaa sähkön tuonti Venäjältä, vaikka Virokin tuo sieltä. Fortum tuottaa Venäjän markkinoille sähköä, mutta sitä ei vaan saa tuoda Suomeen.
Ei keskituloiselle sähkö ja ruoka tai polttoaine ole missään vaiheessa ollut halpaa. Saatika lainat ns. Nolla koroilla. Kyllä se raha on ennenkin uponnut elämiseen ja nykyisessä kriisissä monella ei yksinkertaisesti ole varaa entiseen ns. normaaliin elintasoon ja jostain on tingittävä.
Hyvä ohjelma jälleen kerran. Mietin, että olenko samassa kaikukammiossa enkä ymmärrä vihreää siirtymää. Tere eduskuntaan, aika monisivistynyt henkilö ja politiikka hallussa. Biodiversiteetti on aika perkeleen olennaista elämässä vaikka sitä sanaa käytetään miettimättä. Hyvää Joulua.
Nythän pitää muistaa että sähkön hinta ei tällä hetkellä korreloi mitenkään tuotannon hintaa vaan tää tilanne tuli kun syntyi vajausta niin hinta keksittiin aivan hatusta.
Korreloi kalleimman tuotantomuodon hinnan kanssa. Joka on kivihiili, kiitos sähköveron, hiiliveron ja EU-päästömaksun, jonka hinta räjähti EU-säätöjen ansiosta sopivasti myös, unohtamatta arvonlisäveroa, joka tulee kaiken tuon päälle ja elokuussa tapahtuneen kivihiilen hintapiikin takia. Raaka-aine kävi lähellä 30snt/kWh hintaa, loput n. 40-50 snt/kWh pahinpaan piikkiin oli valtion verohimmeleitä. Laitosta ei siis pistetä tulille, ennen kuin hinta tekee siitä kannattavan ja vammasen järjestelmän takia koko maa maksaa saman.
Mehän maksetaan Venäjälle joka kuukausi kaasusta koska eu ei hyväksynyt maakaasua pakotteiden piiriin. Siis tämäkin Saksan piikkiin.. Saksa on niin sanotusti vetänyt suomalaisia hannuun miljardeilla ja hannuun veto jatkuu monilla rintamilla. Tämä oli muuten ensimmäinen keskustelu, missä Ivan kompastui oman ajattelunsa vankilaan.
Toi retoriikkahomma on henkistä laiskuutta. Puhe on halpaa, se on aina niin: on esimerkiksi helppoa sanoa, että rakastan sua jne. Diipa daapa daa, mutta menepäs tekemään lumityöt toisen puolesta, tai käy kaupassa tms. Sama pätee myös yhteiskunnalliseen keskusteluun: tyypit väittelevät jostain pilkun paikasta kun pitäisi oikeasti kohentaa kaikkien kansalaisten oloja yhtä lailla, niin vähemmistöjen mutta myös enemmistöjenkin.
Kun tuulivoiman osuus on 10% tuotannosta syntyy tyynellä sähköntuotannossa 10% vajaus. Kun sen osuus on 25% on vajaus tyynellä säällä vastaava 25%. Jos sen osuus joskus nousisi niinkin suureksi kuin 50% olisi vajaus vastaavasti tyynellä 50%. Mistä löytyy näin valtava korvaava tuotanto kun tyyntä on talvipakkasilla muutamasta päivästä jopa parin viikon verran?
Moi, Mihin ajattelit katoavan edellämainitussa esimerkissäsi kaikki muut sähkön tuotantomuodot? Tuulivoimaahan kannattaa rakentaa vaikka 1000 kertaa suomen oma sähkön tarve ja myydä ylimenevä Eurooppalaisille kalliilla. Näin voisimme tarjota kaikille Suomalaisille ilmainen sähkö, myös yrityksille.🤔😅
@@fishermansfriend6197 Moi, sitä muuta tuotantoa on jo vuosia ajettu alas eikä tuulivoiman rakentamiseen ole vaadittu vastaavan määrään säätövoiman rakentamista kun säätövoima on saatu toistaiseksi pienelle tuulivoimakapasiteetille vesivoimasta ja ostosähköstä. Parhaiten nopeaa säätövoimaa saa aikaan kaasulla ja oljyllä, koska näiden voimaloiden ylös- ja alasajo on nopeaa ja jopa ajonaikaista tehoa on helpompi säätää. Hiilellä, turpeella ja puulla vastaavaa säätämistä tuuliolosuhteiden nopeasti vaihdellessa isossakin haarukassa ei pystytä tekemään. Silloin kun niillä tuotettiin perusvoimaa säätövoiman tarve oli pientä ja ennustettavissa. Vasta tuulivoima toi mukanaan holtittoman heittelyn tuotannossa. Suomesta ei pysty sähköä kovin pitkälle myymään kun siirtolinjat puuttuu ja toisaalta tuulisää on melko samanlainen kaikissa naapurimaissa yhtäaikaa, joten kaikilla on joko puutetta tai ylituotantoa samanaikaisesti. Kaikki maat myös tällä hetkellä lisäävät tuulivoimaa joten kun tuulee niin ei ole ostajia ja kun ei tuule niin ei ole tuotantoa.
Yleisesti ottaen suurimmat sähkönkuluttajat Suomessa ovat teollisuusyritykset ja julkiset palvelut, kuten kaupungit ja kuntien rakennukset. Nämä kuluttajat käyttävät sähköä erilaisiin tuotantoprosesseihin, jäähdytykseen, valaistukseen ja muihin teknisiin tarpeisiin.
9:30 Onni on niitä harvoja jotka ovat tässä asiassa kärryllä 💪! Terellä on joku käsittämätön fiksaatio ettei energiamarkkinoihin voi puuttua vaikka ne on jo sotkettu vihervassarien toimesta epätieteellisen ilmastoalarmismin vuoksi.
Ennenkin kehunut Sammallahtea siitä, että puhuu jännän avarakatseisesti ja puolueettomasti (tiedän kyllä minkä puolueen ja katsantokannan mies on kyseessä). Vaikka olisi tilaisuus kiihkoilla ja paukuttaa menemään, niin nytkin tuossa luonnon monimuotoisuus -keskustelussa nosti esiin monia asioita, joita Ivan ei oikein suostunut ostamaan vaikka Sammallahti oli ihan oikeassa. Sammallahti aina silloin tällöin yllättää tietämisellään...
Itseasiassa, tuo sähkön hintakatto on lähtöisin EUsta, eikä mistään Marinin hallituksesta. ”Nyt jysähti todellinen uutispommi (jakakaa kaikkialle): EU:n asetus 2022/1854, joka on annettu jo 6.10.2022, on säätänyt sähkön ulosmyyntihinnalle 18 sentin hintakaton. EU:n asetus on suoraan sovellettavissa olevaa lainsäädäntöä, joten kaikki tämän hinnan (18 senttiä per kWh) yli menevät laskutukset voidaan suoraan viedä käräjäoikeuteen ja juttu voittaa tämän asetuksen perusteella”. Lähde: Akin lakiapu FB.
Kyllähän korkea sähkönhinta myös tuottaa korkeat Alv ja sählöverotuotot, jotka ovat prosenttiosuus sähkön hinnasta. 24 pros on aika lailla enemmän 30 c kwh hinnasta kuin 4 c kwh hinnasta...olenko väärässä? Ei kai valtiolla ole ollut mitään kiirettä keksiä tasaussysteemiä näin hyvin aiempia mokia kattaavaa rahasampoa?? Maksetaanhan siirrostakin Alvi, joka tosin ei 8le moninkertaistunut, vaikka odotinkin sähköyhtiöiden perustelua kuinka kohonneet säähkökustann6kset vaikuttaisivat johdoissa kulkevan sähkön suurenpaan verkon rasitukseen😩
Siitä 14 vuotiaan pojan pahoinpitelystä olisi pitänyt nostaa yhtä iso ja huolestunut yhteiskunnallinen keskustelu kuin Koskelan pahoinpitelyrikoksesta , voimia ja rauhaa sydämmeen hänen vanhemmilleen, onneksi nyt ei henki kuitenkaan mennyt. Toivon, että tämä 14 v. poika selviää hyvin tästä tapauksesta, että selviää elämässään eikä menetä uskoaan hyvään ja oikeaan. ❤️🙏
Sähkö nyt voi markkinoidem heilahtelujen takia maksaa välillä vaikka 50c kilowattitunnilta, siirtomaksut vaan pois kriisin ajaksi, jos nyt jotain halutaan oikeasti tehdä.
Tere olet mahtava äijä kun katsotaan sinun omia kantojasi ja olet yksi harvoista ”poliitikoista” jota aidosti arvostan mutta en ikinä tuuppaa ymmärtämään miksi olet jäänyt puolueeseen joka on pettänyt niin aikaisemmat puolueen kuin omat arvosi? Kokoomus on nykyään kaikkea muuta kuin markkina- ja arvoliberaali puolue ja tietääkseni identifioidut juurikin näiksi. Voin antaa hitusen sympatiaa siihen perusteluun että kokoomus on pienin paha mutta itse puolueena en näe sitä enää salonkikelpoisena. Olet myös vastustanut useita kokoomuksen aloitteita kuten hintakattososialismia ja EU:n tukipakettia kuin yleistä syvempää integraatiota. Silti en havaitse sinulta tarpeeksi kritiikkiä emopuoluetta kohtaan. Luit tämän tai et niin toivon sinulle kuitenkin menestystä.
jep, on satavarma homma että Kokoomus on etunenässä maksamassa näitä hiilinielu kusetus miljardeja, täysin järjetöntä paskaa kaikki Suomessa on ollut viimeiset 20 vuotta, aivan mielisairasta kaikki, KAIKKI
Onko valtion vahva nimellisesti päästöperusteinen sääntely ilman oikeaa johdonmukaisuutta markkinaliberalismia? Tuota ainakin kokoomus ja hallituspuolueet harrastaa
Kuinka moni muulla tavoin energiaa tuottava taho kuin tuuli- ja aurinkoenergian tuottaja voisi laitoslupaa hakiessaan sanoa että joskus saatetaan tuottaa energiaa ja joskus taas ei mutta ei kerrota etukäteen että milloin. Ja hintakin määräytyy täysin satunnaisesti. Nimittäin lupaa rakentamiseen ei annettaisi, koska se tuhoaisi koko tuotantojärjestelmän ja siirtoverkon. Kehittymättömissä maissahan on yleistä, että on tuotantokatkoksia ja sähkökatkoja eikä sähköä koskaan riitä kaikille sitä haluaville ainakaan edullisella hinnalla. Tätä kohti Suomikin menee muun läntisen maailman mukana.
Fiksut ihmiset voisivat mainita, että ensi talvi voi oikeasti olla pahempi kuin meneillään oleva, koska Keski-Euroopan täydet kaasuvarastot eivät välttämättä täyty yhtä hyvin 2023 aikana kuin täyttyivät viime keväänä...
Hyvää keskustelua, kiitokset. Rostila sanoi hyvin, että kyse on markkinahäiriöstä. Se häiriö on tosin luotu ilmiö. Teren Kok. sähkö jargonia en taas halunnut ymmärtää yhtään, että Suomi on "nauttinut" halvasta sähköstä yli 20v. muihinkin pohjoismaihin nähden? Kumma, ettei Teren edustama Kokoomus ole sitten aiemmin voinut tehnyt asialle jotain? + - 200% lisää muutamassa kk:ssa, ei se ole normaali tilanne, kuten sähköyhtiöiden voitoista voi päätellä. Pohjoismaisessa sähköpörssissähän me on oltu muutenkin jo iät ja ajat. Toimenpiteistä tähän poikkeavaan tilanteeseen voi olla sitten montaa mieltä, poliitikot ratkovat taas itse aiheuttamiaan ongelmia. 🤔🙂
Hra Puopolo puhui nyt asiasta sähkömarkkinoilla, eikä ollut perehtynyt kuitenkaan asiaansa kunnolla. Sähkö EI ole pelkästään sähköyhtiön voiton tavoittelua varten, siis sitä varten että vaikkapa Puopolo ja muut saisivat sähköyhtiöitten käsittämättömistä voitoista osansa osakkeen omistajina. Härskiä touhua kaikin puolin näiltä yhtiöiltä, olipa siihen syynä mikä tahansa, hallitus/poliitikot, ahneus. Uteliaana ihmettelen, että mitähän hra Puopolo on mieltä siitä mökin mummosta jolla EI ole varaa ostaa firmojen osakkeita hyötyäkseen arvottomasta arvon noususta. Köyhät kyykkyyn olkoon siellä armopalojen varassa tai kuolkoon pois vai? Eli ihan sama? Sähköyhtiöiden voitot pienentävät radikaalisti keskiverto palkansaajan kukkaroa, eikä se ole kenenkään etu pitkällä tähtäimellä. Nyky hallitus, kuin joukko edellisiäkin ei ole tehnyt mitään asian korjaamiseksi, vain reagoinut paikkaamalla yhden reiän, tehden toisen toisaalle. Sekoomus, Sossupossut, Kommarit, Viherpiipertäjät, Persut, aivan sama kuka siellä on, hommat ei toimi kun pelataan vain neljän vuoden tähtäimellä peliä, joka ei vie muuta kuin kansalta rahat.
Tais unohtua, että markkinaehtosesti Fortum ois jo menny nurin ja siinä ois Puopolonki sijotukset nollattu.. Se on vähän niinku tuo sananvapaus, että kelpaa ku se on itelle kivaa ni markkinatalouski kääntyy heti kommunismiksi ku on tulossa takkiin 😛
no oisko tuosta haittaa ollu.... säästyny miljardeja ja jokin muu yhtiö ostanut vielä arvokkaat osat pois kuleksimasta halvalla. Julkinen puoli, kaupungit tekee tuota asunnoille kun projekti keskeytyy ja rakennusfirma menee alta nurin.
@@effexon Nimenomaan ei.. Se olis ollu oikein kun olis annettu kaatua. Sehän se olis sitä vapaata markkinataloutta. Ei näitä riskejä pitäs sosialisoida. Mutta ku ny sosialisoitiin tappiot ni miksei sitten voittojakin ja sitähän tuo Puopolo kritisoi.. kun olis pitäny kritisoida myös sitä tappioiden sosialisointia 🙂
@@jtmarjomaa niin sitä meinasin, firma ois menny nurin, ei ois tarvinnu maksaa miljardeja, suunnilleen sama lopputulos (eikös saksalaiset kuitenki sosialisoineet osan juniperia) + ei ole paljon noita venäjän ja baltian seikkailuita käsitelty mediassa, siellä eri firmat tehny samaa ja usein on hiljasta ollu kun o tullu takkiin miljardi-investointien jälkeen
Onko sähkön tuottamiseen vaaditut resurssit kasvaneet suhteessa pyydettyyn hintaan? Kohtuuttoman kovat hinnat "sähkökriisin" nojalla on keinottelua ihmisen elinehdoilla ja täten siihen on valtion toimesta puututtava. En kannata voiton tavoittelun estämistä, mutta liika on liikaa.
1:02:25 Tästä pitäisi olla huolissaan. Suomen poliisi amk oli tosin näissä asioissa edellä tuota eli niilläkin oli samanlaisia sanalistoja, joilla vihapuhetta määriteltiin.
Kyllä sillä oli merkitys, koska nyt me joudumme ostamaan Ruotsista sen mitä ennen ostettiin halvalla idästä, ja siten lisääntynyt kysyntä Ruotsin sähkölle nostaa Ruotsissa myytävän sähkön hintaa, mikä taas vaikuttaa kaikkiin valtioihin, jotka Ruotsista ostavat, ja niin edelleen. Ja sanoohan järkikin, että sähköpulan aikaan ei ole viisasta keskeyttää sähkön tuontia emotionaalisin perustein, kuten tyttöhallitus toimii joka asiassa.
No hei äijät! Tähään on täysin käsikirjan mukainen. “2030 et omista asuntoasi ja olet onnellisempi kuin koskaa”. Haloo älkää olko naiveja , vaan nähkää todellisuus.
Ainut virhe ollut markkinatalous perushyödykkeissä. Omavaraisuus pitäisi olla aina maan tavoite perushyödykkeissä. Jos se maksaa kansalle muuta kuin veron ei se saisi olla tuottamista kalliimpaa.
Koko "vihreäsiirtymä" tiedetään liian kalliiksi. Sähköverkko pitää uusia... Pitää rakentaa "vihreä" säätövoimatuotanto. Mitään ei olla tehty oikein, koska ei ole rahaa yhtään mihinkään.
Olisiko aiheellista selvitellä tälläkin areenalla WEF:n ajamaa Great Resetiä ja suomalaisia WEF:n Young global leaders -ohjelman jäseniä. Edistävätkö suomalaiset ohjelman poliitikot toimillaan WEF:n tavoitetta ja miten hallituksen päätökset linjautuvat niihin.
No ei edistä, koko wef on turhanpäivänen herrakerho missä käydään näyttäyttäytymässä niinku Oscareiden yleisössä. Jotku hullut vielä kuvittelee että wef:lla tai sen johtohahmoilla ois minkäänlaista vaikutusvaltaa yhtään mihinkään.
@@villeveikko1 En tiedä, mutta Claus Schwab riemuitsi yhdessä haastattelussa siitä, että "olemme onnistuneet penetroitumaan monien maiden hallituksiin"
Sitä minä en ymmärrä, miksi sinä Ivan huippu tubettajana et ole saanut potkuja MTV: stä. Koska sinulla on hyvät mielipiteet. MTV kuuluu samaan ryhmään kun yle ja muu valtamedia, eli VALEMEDIAAN.
Siinä on Antero kyse Ben Zyskowicz/Tere Sammallahti ilmiöstä, eli puhutaan toista ja sitten lopussa kuitenkin käännetään käytännössä takki, niin kuin isäntä määrää.
Muistakaa se, että tämä nykymeno on päätetty pienessä piirissä jossain ulkomailla. Olen aina sanonut, ettei kaikkea kakkaa tarvitsisi kopioida tähän maahan.
Sähkön osto Venäjältä ja Ruotsista on nimenomaan ollut sitä sitä puhdasta markkinataloutta. Ja se nimenomaan nyt tökkii Ivan. Elikkä mitään ihmeellistä puhdasta markkinataloutta ole olemassakaan.
Mä toivon sydämmestäni että onnin kaltaiset ihmiset saa sananvaltaa suomessa. Se on ainoa keino että tämä maa voidaan pelastaa. Terveisin 24 vuotias kaksoisyrittäjä. Muuten tämä ja kymmenen kaverin yrittäjä porukka lähtee muualle etsimään jotain ei niin sosialistista maata👋
Aivan loistava nosto biodiversiteetistä. Kiitos Ivan. Juuri näin se menee. Ei ole optimaalista biodiversiteettiä, jollaista vihreät hysteerisesti hakee ja sen ohessa pakottaa kansakuntaa elämään tällaisen seinähullun kuvitelman mukaisesti.
En ole mikään biologi, mutta kuulin vähän aikaa sitten että arviolta 99.9% maapallolla koskaan eläneistä eliöistä on kuollut sukupuuttoon vuosimiljardien aikana. Vastaavasti, ihminen tuntee vain ihan pienen osan maapallon tämän hetken eliölajeista (esim. merenelävistä tunnetaan arviolta vain pieni prosentti). Jokainen päivä löydetään ja luokitellaan valtavasti uusia eliölajeja, esim. sademetsistä ja muista eksoottisista ja tavallisistakin paikoista. Luonto muuttuu koko ajan, lajeja syntyy ja kuolee täysin ihmisen toimista välittämättä. Mikähän se on se vihreiden jokin optimi-biodiversiteettitila lajien määrän suhteen...
Harmi, kun en voi äänestää Onni Rostilaa, kun asun "väärällä" paikkakunnalla. Harvinaisen järkevä tyyppi! 👍
Niinpä samaa mieltä, mutta onneksi en pysty äänestämään tere sammallahtea samasta syystä. 😁
Kyllähän lämmitys eli sähkön käyttö siihen, on perustarve, johon hyvinvointiyhteiskunnassa pitäisi jokaisella olla mahdollisuus, kuten terveydenhoitoon. Onnin kanssa samaa mieltä.
Tuulimyllyjen tieltä hakataan metsää eli hiilinieluja kymmeniätuhansia hehtaareja minkä lisäksi ne pilaavat maamme kauniit maisevat.
Parhautta! Hyvää joulua ja vähemmän vasemmistolaista uutta vuotta.✌
Todella uskomattoman hyvää keskustelua jossa kullakin on omia voimakkaita omia näkökantoja 👍👍👍
Näkee kyllä, että Ivan asuu kaupunkiasunnossa, joka on kaukolämmön piirissä. Ja että omistaa Fortumin osakkeita.
Tuet eivät ole ratkaisu, oikeastaan mihinkään, mutta yritysten voittoihin puuttuminen on. Jos markkinoiden rakenne ja toimintamekanismit (sähköpörssi) johtavat siihen, että sähkön tuottajat saavat tolkuttomia voittoja aivan ansiotaan, niin ei tällaisia rakenteita tule suojella.
Sähkön tuotanto on säännelty toimiala, ei avoin markkina, jossa pätevät aivan erilaiset säännöt kuin avoimessa markkinataloudessa.
Ja kyllä ne tietävät, että keppiä tulee. Kuten aikanaan pikavipitkin saivat rajat kun ongelmat alkoivat kasaantumaan.
Libertaarien ongelma on siinä, että ”kaikki sääntely” on pahasta. No, eipä olekaan. Koko kilpailuoikeus nojaa tarpeeseen säännellä markkinoita, se alkoi Yhdysvalloissa juuri tarpeesta purkaa oligopoleja eli tehdä tilaa tehokkaammilla markkinoille. ”Iivana” on osin sokea, kun hänkin on sijoittanut asuntoihin, joista tulot tulevat hänelle merkittävin osin vuokra-asujien verorahoitteisista asumistuista. -E.K.
@@meikamandoliini Kiitos, Sinä myös! -E.K.
Tuo mua kanssa ihmetyttää että venäläinen kaasu virtaa edelleen ukrainan kautta etelä-eurooppaan mutta suomeen ei todellakaan saa venäläistä sähköä tuoda ja tää alkaa näyttää pian euroopan kehitysmaalta.
Ukrainakin käyttää edelleen Venäläistä kaasua ihan normaalisti..
Kaikki isot puolueet vaihtoon ensi vaaleissa! Hallitus tarvii muutosta ja sinne ei Kokoomus, sdp ja keskusta mahdu!
Eipä tule seurattua Suomalaisia suuria medioita nykyään juurikaan. Veikkaan, että monet mediatalot tulevat olemaan vaikeuksissa tulevaisuudessa koska ihmiset eivät ole sokeita. Onneksi tubesta ja muualta löytää laidasta laitaan uutisia ja ajankohtaisohjelmia. Kiitos hyvästä viikottaisesta materiaalista.
Olen Ivanin kanavan kestokuuntelija ja arvostan miestä sananvapauden puolustajana erittäin korkealle. Tässä sähköasiassa olen kuitenkin valmis miehen kanssa menemään vaikka hanskat kädessä kähään (vaikka sen nyt tietää kuinka siinä kävisi 👊😄). Onneksi Onni ja Tere oli sentään asiassa paljon enemmän kartalla. Ihmisellä jolla kukkaro antaa myöden on helppoa vähätellä tätä asiaa. Tämä on ihan käsittämättömän suuri ongelma todella monella tavan kansalaiselle ja Ivanin näkemys on kyllä kieltämättä melko nihilistinen. Vaikka tässä sähköasiassa olen eri mieltä, niin erittäin monessa muussa asiassa Ivan on asioissa kyllä jyvällä. 😊
Minusta se ei ole tuki vaan saan takaisin veron jonka olen maksanut. Tämä kertoo vaan siitä, että jos maksetaan kovaa verotusta, niin valtio pystyy tarvittaessa tulemaan vastaan ja antamaan tuosta rahasta takaisin.
Tere siällä on asialinjalla ja en ihmettele miksi on hiljaa, nuo kaksi höpöttäjää vetää tuota teatteria niin, ettei aina jaksaisi kuunnella.
@@Poy19771 no ei se nyt ihan noin mene, me maksetaan veroja että saadaan rahaa etelä-eurooppaan, afrikkaan ja maksetaan valtionvelkoja.
@@pyryt9936 Se voi pitää paikkaansa toki. Mutta jos eletään tämmöisessä valtiossa, jossa verotus on progressiivistä, niin on kohtuullista maksaa myös niille suuri tuloisimmille korvauksia, jos tämmöinen epä tavallinen tapahtuma tapahtuu. Esim. korkojen nousu ei ole sellaista, se on ihan normaalia. Jos täällä olisi löysempi verotus, niin ei valtion silloin tarvitsisi tulla vastaan.
elämänmakuista keskustelua. Kiitos ja hyvää joulua teille
8:26 Sähkö on semmoinen perushyödyke, että valtaosa koko yhteiskunnasta toimii täysin sähkön varassa. Toisin sanoen se on isossa määrin valtion ja valtion sääntelyn vastuulla. Olipa sähköyhtiöt näennäisesti omia laitoksiaan.
Mikä tulee tähän energiakriisiin. Suomen pitäis jatkaa energian ostamista Venäjältä. Miksi noudattaa jotain EU asetuksia jotka eivät hyödytä Suomea? Jos Venäjältä saa halpaa energiaa niin sitä voisi ostaa sieltä, eikä ampua itseä jalkaan. Ei Venäjä sodi Suomea vastaan. Mun mielestä EU kanssa pitäisi tehdä yhteistyötä vaan sen verran mikä on hyödyllistä juuri Suomelle. Jos jokin laki on haitallinen Suomelle sitä ei tulisi noudattaa minkään hiton solidaarisuuden bla bla bla muun hienon sanan nimessä.
Erittäin tärkeää ja painavaa puhetta.👍👍👍.jälleen kerran,kiitos.sääli kun suomen ministerit on ihan pihalla todellisuudesta.
Ymmärrän Ivanin pointin, mutta maksimituoton tavoittelu ihmisten perustarpeilla on jotain mitä ei pitäisi koskaan sallia.
Äläs nyt, Ivan maksaa kiltisti viisi euroa per litra vedestä sitten kun Nestle ostaa ne pois meidän alta, koska markkinatalous ja yritysten voitot.
ei tietenkään. siksi energia täytyisi olla kansallista. Et ymmärtänyt pointtia.
620 miljoonan Yle. Nyt ihan oikeasti saatana!!!
Viikon kohokohta ja paras kokoonpano, toivon ettette koskaan lopeta tätä.
Sami kyllä puuttuu!
@@ruisleipa3290 Kuulin sen naurun, kun luin tän kommentin
Kaikki vihreät voi ostaa metsää ja suojella se
perkele tässähän tulee kiire kun onni rostila julkasi just videon ja nyt sä melkeen heti perään. :D
Onni on super💪
Kyllä on taas hyvää settii, ihmettelen ettei ole enempää tilaajia.
Helsingin kaupunki mainostaa jakavansa 200 asuntoa UKR :lle.Millä mittareilla suomalaisten asunnottomien taloudellinen apu on vähemmän tärkeää kuin maahanmuuttajien?
Kokoomuksen syytä on myös Caruna kaupat 9 vuotta sitten joka on tullut katastrofaalisen kalliiksi kansalaisille. Montako kymmentä vuotta kaapeleiden kaivaminen oikein kestää vielä? 100 vuotta?
Kestää varmaan aika monta vuotta vielä. Tähän mennessä yksi puolalainen palkattu kaivamaan ojia, ja hänkin ollut eristyksessä jo kohta kolme vuotta. Mutta ihan varmasti on helpotusta tulossa! Ei vaan osata sanoa koska. Varmaan sitten sadan vuoden päästä olemme viisaampia.
Se on edelleenkin Vapaavuori ja Vihreät jotka myi Siirtoverkot SIJOITTAJILLE.Maksetaan jollekin Australialaiselle miljonäärille omista verkoista hyvä hyvä
@@markokjussila9047 mitä sinä sössötät, pääministeri oli Katainen kun sähköverkot myytiin. Nykyisin sähköverkkojen omistajina on USA eläkesijoitusrahastot, Australian sijoittajat toimivat vain bulvaanina tässä ryöstössä.
@@elcapitan6605 mitä sä sössötät.KEhitysministerinä ja kaupan valmistelijana oli Pekka Niinistö,viherpiipärtäjä.Kaupan hyväksyjänä oli Vapaavuori joka oli elinkeinoministeri ja jolle asia myöskin viime kädessä kuului.Aussit otti hyvät fyrkat välistä ja myi rahasammon eteenpäin jenkeille.
@@markokjussila9047 Pääministeri Katainen on vastuussa hallituksen kaupoista tuohon aikaan. Ei kukaan muu.
Hyvä kuulee teidänkin mietteet nielukusetuksesta
Kuten Rostila sanoi. sähkö on perushyödyke ja valtion täytyy pitää huolta, että sitä on aina kohtuulliseen hintaan tarjolla. Hinta on ollut noin 5 c /kwh, ja nyt puhutaan kymmenkertaisista hinnoista. Hintakatto pitää aikaansaada välittömästi, korkeintaan 10 c/kwh. Ivan hyvätuloisena kerrostaloasukkina ei nyt osaa asettua maaseudun väen asemaan, jotka usein ovat pienituloisia ja asuvat omakotitaloissa, jolloin nykyinen hinta on katastrofi. Fortumin tuotantokustannukset sähkölle ovat ehkä 2 c /kwh. Valtion täytyy puuttua tällaiseen riistohinnoitteluun.
10 snt/kWh on ihan liikaa sekin. Mutta voivat hyvinkin tavoitella sitä, että kansa kokisi sen "edulliseksi" sen jälkeen, kun sitä on pidetty 60 snt:ssä. Normaali hinta on ollut n. 4 snt/kWh, ja 10 snt tarkoittaisi sitä, että kansa hyväksyisi sähkön hinnan kaksinkertaistamisen ja ylikin sen. Sähkö pois pörssistä ja keinottelulle stop!
Joo. Kyllä tälläin pienitulosena sähkön hinta tuntuu pahalta, mutta täällä maaseudulla harva lämmittää sähköllä. Apulannan ja polttoöljyn hinta kuitenkin ottaa täällä kovemmalle. Ei nyt itseä koske, mutta kun vähnkin juttelee naapureiden kans niin tulee aika selväks. Itse laskisin myös kotimaisen ruuan tuotsnnon hyvinkin tärkeäksi. Ei ikinä tiedä mitä tulee tapahtumaan.
Pohjoismaissa pitää olla halvempaa sähköä, kuin lämpöisemmässä etelässä. Ei voi ihan suoraan verrata hintoja, täällä pohjoisessa kuolee kylmään.
Olen Onnellinen ja Onnekas tuleva Onnin äänestäjä ;)
Onni saa myös minulta äänen.
Itse en ole vielä päättänyt ketä perussuomalaista äänestän
Katsokaapa miten muut EU maat ovat hoitaneet niin, että sähkön hinta ei juurikaan ole asiakkaalle kasvaneet ja mitä tekee Suomi; itkeä ja nauraa voi samaan aikaan.
Ihminen ei tiedä biodiversiteetin kaikkia toimintoja, koska se on monimutkaisempi yhteistoimintaverkosto, kuin voimme kuvitellakaan, mutta mahdollisimman monipuolisen elämän säilyttäminen on todellakin itseisarvo (Terelle aiheen pisteet). Jos riittävästi ekosysteemien avainlajeja katoaa, johtaa se ekosysteemien romahdukseen ja ihmiselle elintärkeiden ekosysteemipalveluiden (happi, vedenkierto, pölytys, viljava maaperä ym) loppumiseen.
Luonnon monimuotoisuus on kuin rakennelma, josta voi ottaa pois palasia sieltä täältä, mutta jonkun palikan kohdalla koko rakennelma romahtaa. Ja kukaan ei tiedä, milloin se kynnys ylittyy
Miksi tolkuton sähkön hinta ei muka ole hullua. Minulla oli aikanaan huoltofirma, ja laskutus jossain 80 paikkeilla, jos minulla olisi ollut tarve muuttaa laskutushinta ykskaks yllättäen 800 euroon niin olisiko se muka oikein, ei minun menoni voi muuttua kymmenkertaiseksi jonkun hölmön sopimuksen lauettua voimaan.
19:30 Vihreä siirtymä on kusetusta.
Voi vit... kaikki köyhät ei ole toimeentulotuen asiakkaita ja esim. minulla joka olen jalkavaivan vuoksi joutunut opiskelemaan ei jää laskujen jälkeen enää yhtään euroa ruokaan. Ruokarahaa olen hankkinut pienillä keikoilla. Sähkölasku nousi jostain 30€ ja viimeksi 94€ + 35€ siirto eli minun kaltaisella köyhällä nykyinen tilanne on katastrofi. Sähköä säästän tällä hetkellä laittamalla jääkaappi pakastimen pois päältä ja säilytän kylmälaukussa ruokatarvikkeet. Mutta ehkä minä lopetan tämänkin pienimuotoisen yrittämisen (mihin tarvitsen mm. tietokonetta) ja menen sinne toimeentulotuki asiakkaaksi.
Hyvää viisastelua jälleen kerran!Tykkään! 👍
Ei vihreiden kantaporukkaa kiinnosta tai haittaa, oli energian hinta mikä tahansa, hehän ovat aina nettosaajia. Asuvat kunnan vuokra-asunnoissa ilman työn teon vaivaa ja tuet tulevat aina!
Mitä järkeä oli lopettaa sähkön tuonti Venäjältä, vaikka Virokin tuo sieltä. Fortum tuottaa Venäjän markkinoille sähköä, mutta sitä ei vaan saa tuoda Suomeen.
Mustat lämmittelee pohjoisessa vihreällä siirtymällä
Hyvä keskustelu, kiitokset.
Evoluution myötä luonto muuttuu aikojen saatossa, niin ne sademetsät kuin Antarktiskin.. Siihen ei luontokatorahat vaikuta
Ei keskituloiselle sähkö ja ruoka tai polttoaine ole missään vaiheessa ollut halpaa. Saatika lainat ns. Nolla koroilla. Kyllä se raha on ennenkin uponnut elämiseen ja nykyisessä kriisissä monella ei yksinkertaisesti ole varaa entiseen ns. normaaliin elintasoon ja jostain on tingittävä.
Hyvä ohjelma jälleen kerran. Mietin, että olenko samassa kaikukammiossa enkä ymmärrä vihreää siirtymää.
Tere eduskuntaan, aika monisivistynyt henkilö ja politiikka hallussa. Biodiversiteetti on aika perkeleen olennaista elämässä vaikka sitä sanaa käytetään miettimättä.
Hyvää Joulua.
Tere o , Onni 1.
Ivan älä puhu Onnin päälle, kiitos
Nythän pitää muistaa että sähkön hinta ei tällä hetkellä korreloi mitenkään tuotannon hintaa vaan tää tilanne tuli kun syntyi vajausta niin hinta keksittiin aivan hatusta.
Korreloi kalleimman tuotantomuodon hinnan kanssa. Joka on kivihiili, kiitos sähköveron, hiiliveron ja EU-päästömaksun, jonka hinta räjähti EU-säätöjen ansiosta sopivasti myös, unohtamatta arvonlisäveroa, joka tulee kaiken tuon päälle ja elokuussa tapahtuneen kivihiilen hintapiikin takia. Raaka-aine kävi lähellä 30snt/kWh hintaa, loput n. 40-50 snt/kWh pahinpaan piikkiin oli valtion verohimmeleitä.
Laitosta ei siis pistetä tulille, ennen kuin hinta tekee siitä kannattavan ja vammasen järjestelmän takia koko maa maksaa saman.
Taas hyvää settiä.
Sähkökriisistä päästään eroon lisäämällä sähkön tuotantoa. Lyhyellä tähtäimellä hiilivoimalla. Pitkällä tähtäimellä ydinvoimalla.
Ivan ei taida paljoa metsissä samoilla :D
Mehän maksetaan Venäjälle joka kuukausi kaasusta koska eu ei hyväksynyt maakaasua pakotteiden piiriin. Siis tämäkin Saksan piikkiin.. Saksa on niin sanotusti vetänyt suomalaisia hannuun miljardeilla ja hannuun veto jatkuu monilla rintamilla. Tämä oli muuten ensimmäinen keskustelu, missä Ivan kompastui oman ajattelunsa vankilaan.
Ei me vaan makseta, vaan sieltä saadaan myös kaasua. Se ei tule putkesta, mutta laivalla.
Paras jakso mitä olen kuunnellut mistään. Hyvää Joulua!
Loistavaa keskustelua taas. Ja minullekin paras kokoonpano
Toi retoriikkahomma on henkistä laiskuutta. Puhe on halpaa, se on aina niin: on esimerkiksi helppoa sanoa, että rakastan sua jne. Diipa daapa daa, mutta menepäs tekemään lumityöt toisen puolesta, tai käy kaupassa tms. Sama pätee myös yhteiskunnalliseen keskusteluun: tyypit väittelevät jostain pilkun paikasta kun pitäisi oikeasti kohentaa kaikkien kansalaisten oloja yhtä lailla, niin vähemmistöjen mutta myös enemmistöjenkin.
Vielä kiitos hyvästä aiheesta💛
Kun tuulivoiman osuus on 10% tuotannosta syntyy tyynellä sähköntuotannossa 10% vajaus. Kun sen osuus on 25% on vajaus tyynellä säällä vastaava 25%. Jos sen osuus joskus nousisi niinkin suureksi kuin 50% olisi vajaus vastaavasti tyynellä 50%. Mistä löytyy näin valtava korvaava tuotanto kun tyyntä on talvipakkasilla muutamasta päivästä jopa parin viikon verran?
Moi, Mihin ajattelit katoavan edellämainitussa esimerkissäsi kaikki muut sähkön tuotantomuodot? Tuulivoimaahan kannattaa rakentaa vaikka 1000 kertaa suomen oma sähkön tarve ja myydä ylimenevä Eurooppalaisille kalliilla. Näin voisimme tarjota kaikille Suomalaisille ilmainen sähkö, myös yrityksille.🤔😅
@@fishermansfriend6197 Moi, sitä muuta tuotantoa on jo vuosia ajettu alas eikä tuulivoiman rakentamiseen ole vaadittu vastaavan määrään säätövoiman rakentamista kun säätövoima on saatu toistaiseksi pienelle tuulivoimakapasiteetille vesivoimasta ja ostosähköstä. Parhaiten nopeaa säätövoimaa saa aikaan kaasulla ja oljyllä, koska näiden voimaloiden ylös- ja alasajo on nopeaa ja jopa ajonaikaista tehoa on helpompi säätää. Hiilellä, turpeella ja puulla vastaavaa säätämistä tuuliolosuhteiden nopeasti vaihdellessa isossakin haarukassa ei pystytä tekemään. Silloin kun niillä tuotettiin perusvoimaa säätövoiman tarve oli pientä ja ennustettavissa. Vasta tuulivoima toi mukanaan holtittoman heittelyn tuotannossa. Suomesta ei pysty sähköä kovin pitkälle myymään kun siirtolinjat puuttuu ja toisaalta tuulisää on melko samanlainen kaikissa naapurimaissa yhtäaikaa, joten kaikilla on joko puutetta tai ylituotantoa samanaikaisesti. Kaikki maat myös tällä hetkellä lisäävät tuulivoimaa joten kun tuulee niin ei ole ostajia ja kun ei tuule niin ei ole tuotantoa.
Olen pettynyt.Ivan olet kiero.Uch!
Suomalaiset politikot ovat maailman tyhmimpiä. Järkevin siirtymä olisi teloittaa politikot.
Yleisesti ottaen suurimmat sähkönkuluttajat Suomessa ovat teollisuusyritykset ja julkiset palvelut, kuten kaupungit ja kuntien rakennukset. Nämä kuluttajat käyttävät sähköä erilaisiin tuotantoprosesseihin, jäähdytykseen, valaistukseen ja muihin teknisiin tarpeisiin.
Se Ivanikin korko voi paukahtaa 18% ja kun asuntojen hinta laskee ,Sit pankki ilmoittaa et vakuudet ei riitä ja kämppä myyntiin. Näin oli vuonna 91
Siinä oltaisiin sitten pääministeriä myöden kusessa. 😆
9:30 Onni on niitä harvoja jotka ovat tässä asiassa kärryllä 💪! Terellä on joku käsittämätön fiksaatio ettei energiamarkkinoihin voi puuttua vaikka ne on jo sotkettu vihervassarien toimesta epätieteellisen ilmastoalarmismin vuoksi.
Ennenkin kehunut Sammallahtea siitä, että puhuu jännän avarakatseisesti ja puolueettomasti (tiedän kyllä minkä puolueen ja katsantokannan mies on kyseessä). Vaikka olisi tilaisuus kiihkoilla ja paukuttaa menemään, niin nytkin tuossa luonnon monimuotoisuus -keskustelussa nosti esiin monia asioita, joita Ivan ei oikein suostunut ostamaan vaikka Sammallahti oli ihan oikeassa. Sammallahti aina silloin tällöin yllättää tietämisellään...
5:48 joo Suomessa on ollut pilkkahintaista sähköä Euroopan mittapuulla mut miten voi olla mahdollista että nyt on ollut Euroopan kalleinta.
Ja vielä kerran : Hesaria ei voi kelpuuttaa edes paskapeperiksi.
Miten niin Suomessa ollu halpa sähkö?
Suomi Viro Latvia, eikö meillä nyt ole se kallein sähkö Euroopassa?
Itseasiassa, tuo sähkön hintakatto on lähtöisin EUsta, eikä mistään Marinin hallituksesta.
”Nyt jysähti todellinen uutispommi (jakakaa kaikkialle): EU:n asetus 2022/1854, joka on annettu jo 6.10.2022, on säätänyt sähkön ulosmyyntihinnalle 18 sentin hintakaton.
EU:n asetus on suoraan sovellettavissa olevaa lainsäädäntöä, joten kaikki tämän hinnan (18 senttiä per kWh) yli menevät laskutukset voidaan suoraan viedä käräjäoikeuteen ja juttu voittaa tämän asetuksen perusteella”. Lähde: Akin lakiapu FB.
Vakkurin kanavalta sain sen kuvan, että Marin (tai koko hallitus) ei ollut tietoinen tuosta EU:n asetuksesta!
Miks ylipäätään joku jenkkiräppäri toilailut ylipäätään ylittää suomen isoimman lehden uutiskynnyksen?
Kyllähän korkea sähkönhinta myös tuottaa korkeat Alv ja sählöverotuotot, jotka ovat prosenttiosuus sähkön hinnasta. 24 pros on aika lailla enemmän 30 c kwh hinnasta kuin 4 c kwh hinnasta...olenko väärässä? Ei kai valtiolla ole ollut mitään kiirettä keksiä tasaussysteemiä näin hyvin aiempia mokia kattaavaa rahasampoa?? Maksetaanhan siirrostakin Alvi, joka tosin ei 8le moninkertaistunut, vaikka odotinkin sähköyhtiöiden perustelua kuinka kohonneet säähkökustann6kset vaikuttaisivat johdoissa kulkevan sähkön suurenpaan verkon rasitukseen😩
Siitä 14 vuotiaan pojan pahoinpitelystä olisi pitänyt nostaa yhtä iso ja huolestunut yhteiskunnallinen keskustelu kuin Koskelan pahoinpitelyrikoksesta , voimia ja rauhaa sydämmeen hänen vanhemmilleen, onneksi nyt ei henki kuitenkaan mennyt.
Toivon, että tämä 14 v. poika selviää hyvin tästä tapauksesta, että selviää elämässään eikä menetä uskoaan hyvään ja oikeaan. ❤️🙏
Sähkö nyt voi markkinoidem heilahtelujen takia maksaa välillä vaikka 50c kilowattitunnilta, siirtomaksut vaan pois kriisin ajaksi, jos nyt jotain halutaan oikeasti tehdä.
Tere olet mahtava äijä kun katsotaan sinun omia kantojasi ja olet yksi harvoista ”poliitikoista” jota aidosti arvostan mutta en ikinä tuuppaa ymmärtämään miksi olet jäänyt puolueeseen joka on pettänyt niin aikaisemmat puolueen kuin omat arvosi?
Kokoomus on nykyään kaikkea muuta kuin markkina- ja arvoliberaali puolue ja tietääkseni identifioidut juurikin näiksi. Voin antaa hitusen sympatiaa siihen perusteluun että kokoomus on pienin paha mutta itse puolueena en näe sitä enää salonkikelpoisena.
Olet myös vastustanut useita kokoomuksen aloitteita kuten hintakattososialismia ja EU:n tukipakettia kuin yleistä syvempää integraatiota. Silti en havaitse sinulta tarpeeksi kritiikkiä emopuoluetta kohtaan.
Luit tämän tai et niin toivon sinulle kuitenkin menestystä.
jep, on satavarma homma että Kokoomus on etunenässä maksamassa näitä hiilinielu kusetus miljardeja, täysin järjetöntä paskaa kaikki Suomessa on ollut viimeiset 20 vuotta, aivan mielisairasta kaikki, KAIKKI
Muistan ajan, kun Kokoomus oli vielä koti, uskonto ja isänmaa puolue. Nyt se ajaa maatamme yksinapaiseen maailmaa, kommunistien kanssa.
Onko valtion vahva nimellisesti päästöperusteinen sääntely ilman oikeaa johdonmukaisuutta markkinaliberalismia? Tuota ainakin kokoomus ja hallituspuolueet harrastaa
Neljä kommenttia joista ehkä yksi tai kaksi näkyy siivottu UA-camn puolesta Sammanlahden kanssa eri mieltä olevat pois?🤔
Kuinka moni muulla tavoin energiaa tuottava taho kuin tuuli- ja aurinkoenergian tuottaja voisi laitoslupaa hakiessaan sanoa että joskus saatetaan tuottaa energiaa ja joskus taas ei mutta ei kerrota etukäteen että milloin. Ja hintakin määräytyy täysin satunnaisesti. Nimittäin lupaa rakentamiseen ei annettaisi, koska se tuhoaisi koko tuotantojärjestelmän ja siirtoverkon. Kehittymättömissä maissahan on yleistä, että on tuotantokatkoksia ja sähkökatkoja eikä sähköä koskaan riitä kaikille sitä haluaville ainakaan edullisella hinnalla. Tätä kohti Suomikin menee muun läntisen maailman mukana.
Fiksut ihmiset voisivat mainita, että ensi talvi voi oikeasti olla pahempi kuin meneillään oleva, koska Keski-Euroopan täydet kaasuvarastot eivät välttämättä täyty yhtä hyvin 2023 aikana kuin täyttyivät viime keväänä...
Meillä 'markkinat' tukevat mm. tuulivoimaa ja samalla EU:ssa on päätetty sähkölle hintakatto 0,18 c/kWh - jokin ei nyt aivan täsmää..
Hyvää keskustelua,
kiitokset.
Rostila sanoi hyvin, että kyse on markkinahäiriöstä. Se häiriö on tosin luotu ilmiö.
Teren Kok. sähkö jargonia en taas halunnut ymmärtää yhtään, että Suomi on "nauttinut" halvasta sähköstä yli 20v. muihinkin pohjoismaihin nähden? Kumma, ettei Teren edustama Kokoomus ole sitten aiemmin voinut tehnyt asialle jotain? + - 200% lisää muutamassa kk:ssa, ei se ole normaali tilanne, kuten sähköyhtiöiden voitoista voi päätellä.
Pohjoismaisessa sähköpörssissähän me on oltu muutenkin jo iät ja ajat.
Toimenpiteistä tähän poikkeavaan tilanteeseen voi olla sitten montaa mieltä, poliitikot ratkovat taas itse aiheuttamiaan ongelmia. 🤔🙂
Hra Puopolo puhui nyt asiasta sähkömarkkinoilla, eikä ollut perehtynyt
kuitenkaan asiaansa kunnolla. Sähkö EI ole pelkästään sähköyhtiön voiton tavoittelua
varten, siis sitä varten että vaikkapa Puopolo ja muut saisivat sähköyhtiöitten
käsittämättömistä voitoista osansa osakkeen omistajina. Härskiä touhua kaikin
puolin näiltä yhtiöiltä, olipa siihen syynä mikä tahansa, hallitus/poliitikot, ahneus.
Uteliaana ihmettelen, että mitähän hra Puopolo on mieltä siitä mökin mummosta
jolla EI ole varaa ostaa firmojen osakkeita hyötyäkseen arvottomasta arvon noususta.
Köyhät kyykkyyn olkoon siellä armopalojen varassa tai kuolkoon pois vai? Eli ihan sama?
Sähköyhtiöiden voitot pienentävät radikaalisti keskiverto palkansaajan kukkaroa,
eikä se ole kenenkään etu pitkällä tähtäimellä. Nyky hallitus, kuin joukko edellisiäkin
ei ole tehnyt mitään asian korjaamiseksi, vain reagoinut paikkaamalla yhden reiän, tehden toisen toisaalle. Sekoomus, Sossupossut, Kommarit, Viherpiipertäjät, Persut, aivan sama
kuka siellä on, hommat ei toimi kun pelataan vain neljän vuoden tähtäimellä peliä,
joka ei vie muuta kuin kansalta rahat.
Ei nyt sentään: ua-cam.com/video/EGABN9QEth4/v-deo.html
Green reset.
Tais unohtua, että markkinaehtosesti Fortum ois jo menny nurin ja siinä ois Puopolonki sijotukset nollattu.. Se on vähän niinku tuo sananvapaus, että kelpaa ku se on itelle kivaa ni markkinatalouski kääntyy heti kommunismiksi ku on tulossa takkiin 😛
no oisko tuosta haittaa ollu.... säästyny miljardeja ja jokin muu yhtiö ostanut vielä arvokkaat osat pois kuleksimasta halvalla. Julkinen puoli, kaupungit tekee tuota asunnoille kun projekti keskeytyy ja rakennusfirma menee alta nurin.
@@effexon Nimenomaan ei.. Se olis ollu oikein kun olis annettu kaatua. Sehän se olis sitä vapaata markkinataloutta. Ei näitä riskejä pitäs sosialisoida.
Mutta ku ny sosialisoitiin tappiot ni miksei sitten voittojakin ja sitähän tuo Puopolo kritisoi.. kun olis pitäny kritisoida myös sitä tappioiden sosialisointia 🙂
@@jtmarjomaa niin sitä meinasin, firma ois menny nurin, ei ois tarvinnu maksaa miljardeja, suunnilleen sama lopputulos (eikös saksalaiset kuitenki sosialisoineet osan juniperia) + ei ole paljon noita venäjän ja baltian seikkailuita käsitelty mediassa, siellä eri firmat tehny samaa ja usein on hiljasta ollu kun o tullu takkiin miljardi-investointien jälkeen
Ivanin usko kovaan kapitalismiin on huikea. Suomen todellinen ja aito porvari. Hieno mies!
Onko sähkön tuottamiseen vaaditut resurssit kasvaneet suhteessa pyydettyyn hintaan? Kohtuuttoman kovat hinnat "sähkökriisin" nojalla on keinottelua ihmisen elinehdoilla ja täten siihen on valtion toimesta puututtava.
En kannata voiton tavoittelun estämistä, mutta liika on liikaa.
1:02:25 Tästä pitäisi olla huolissaan. Suomen poliisi amk oli tosin näissä asioissa edellä tuota eli niilläkin oli samanlaisia sanalistoja, joilla vihapuhetta määriteltiin.
Finngrid sanoi heti Venäjän sähkön loputtua että se oli niin vähän ettei sillä ollut mitään merkitystä.
Näin mä vähän ajattelinkin kun katselin sitä sähkön määrää joka venäjältä on tullut viime vuosina.
Kyllä sillä oli merkitys, koska nyt me joudumme ostamaan Ruotsista sen mitä ennen ostettiin halvalla idästä, ja siten lisääntynyt kysyntä Ruotsin sähkölle nostaa Ruotsissa myytävän sähkön hintaa, mikä taas vaikuttaa kaikkiin valtioihin, jotka Ruotsista ostavat, ja niin edelleen.
Ja sanoohan järkikin, että sähköpulan aikaan ei ole viisasta keskeyttää sähkön tuontia emotionaalisin perustein, kuten tyttöhallitus toimii joka asiassa.
Saatana se ei ole ollut ja nyt yhtäkkiä pelleilyä. Kriisi on tehty tahallaan.
No hei äijät! Tähään on täysin käsikirjan mukainen. “2030 et omista asuntoasi ja olet onnellisempi kuin koskaa”. Haloo älkää olko naiveja , vaan nähkää todellisuus.
Jokainen kuukausi varmistaa, että poistun Suomesta kokonaan; tätä laivaa ei oikaise mitkään vaalit.
Mites meitin maailman kallein rakennus ? Joko se sattana lähtee käymään ?
Näillä näkymin maaliskuussa... ehkä
Tuulivoima on yksi ongelma.
Ainut virhe ollut markkinatalous perushyödykkeissä. Omavaraisuus pitäisi olla aina maan tavoite perushyödykkeissä. Jos se maksaa kansalle muuta kuin veron ei se saisi olla tuottamista kalliimpaa.
Hesari tuntuu olevan 7 nykypäivää
Sähkö pitäisi olla valtion tuottama hinta=kulu.
Koko "vihreäsiirtymä" tiedetään liian kalliiksi. Sähköverkko pitää uusia... Pitää rakentaa "vihreä" säätövoimatuotanto. Mitään ei olla tehty oikein, koska ei ole rahaa yhtään mihinkään.
Olisiko aiheellista selvitellä tälläkin areenalla WEF:n ajamaa Great Resetiä ja suomalaisia WEF:n Young global leaders -ohjelman jäseniä. Edistävätkö suomalaiset ohjelman poliitikot toimillaan WEF:n tavoitetta ja miten hallituksen päätökset linjautuvat niihin.
WEF pidettiin pitkään foliohattujen salaliittoteorina. Tänään voi toiminnasta - rivien välistä - lukea suoraan heidän omilta kotisivuiltaan...
Mites WEFfin uusi pandemiasimulaatio koskien vuotta 2025?
No ei edistä, koko wef on turhanpäivänen herrakerho missä käydään näyttäyttäytymässä niinku Oscareiden yleisössä. Jotku hullut vielä kuvittelee että wef:lla tai sen johtohahmoilla ois minkäänlaista vaikutusvaltaa yhtään mihinkään.
@@villeveikko1 En tiedä, mutta Claus Schwab riemuitsi yhdessä haastattelussa siitä, että "olemme onnistuneet penetroitumaan monien maiden hallituksiin"
Sitä minä en ymmärrä, miksi sinä Ivan huippu tubettajana et ole saanut potkuja MTV: stä. Koska sinulla on hyvät mielipiteet. MTV kuuluu samaan ryhmään kun yle ja muu valtamedia, eli VALEMEDIAAN.
Siinä on Antero kyse Ben Zyskowicz/Tere Sammallahti ilmiöstä, eli puhutaan toista ja sitten lopussa kuitenkin käännetään käytännössä takki, niin kuin isäntä määrää.
Muistakaa se, että tämä nykymeno on päätetty pienessä piirissä jossain ulkomailla. Olen aina sanonut, ettei kaikkea kakkaa tarvitsisi kopioida tähän maahan.
Eikö kukaan ohjaa Yleä ja muita?
Mediapoolihan sanelee mitä saa sanoa ja miten.
Onni, toimeentulotuessa kämppää ei tarvi myydä jos asut siinä, mutta kaikki osakkeet, säästöt ja talletukset kyllä tulee käyttää ensin.
Tere syvällä rintaäänellä: "voi vitun vittu!" rehellinen reaktio!
Puopoloko vetää sijoituksensa Fortumista jos tuotto on vähemmän kuin 500%
Vihreä siirtymä on lähtöisin Neukuista, haloo ja länsi mennyt tuohon halpaan, haloo!
Sähkön osto Venäjältä ja Ruotsista on nimenomaan ollut sitä sitä puhdasta markkinataloutta. Ja se nimenomaan nyt tökkii Ivan. Elikkä mitään ihmeellistä puhdasta markkinataloutta ole olemassakaan.
13:30 Sanna Marinin ja Maria Ohisalon putinistipuolueet olivat tässä taustalla.
Puopolon kapitalistisuus on niin sairasta etten pistä yläpeukkua 😀