Ostoskeskus Puhos 2017-07
Вставка
- Опубліковано 3 гру 2024
- Ostoskeskuksen ensimmäinen osa rakennettiin vuosina 1964-1965 kasvavaan Puotinharjun kaupunginosaan.
Vuonna 1984 Puhoksen viereen avattu kauppakeskus Itis alkoi rokottaa Puhoksen asiakkaita. 1990-luku oli ostoskeskukselle huonointa aikaa, mutta kaupankäynti virkistyi 2000-luvun puolella. Tuolloin erityisesti maahanmuuttajataustaiset yrittäjät perustivat ostoskeskukseen liikkeitä.
fi.wikipedia.o...)
>syytä, että muiden kuvaaminen on laitonta
>ala itse kuvaamaan muita
logiikka
Halusi kostaa
@@ilyaalbertovich2825 ja syyllistyi rikokseen 😂😂 se ei mennyt ihan nappiin
@@ilyaalbertovich2825 Ei ole sillä logiikan kanssa mitään tekemistä. Minkäs sitä nämä vähäiselle älykkyysosamäärälleen voi.
En pystyny katsomaan loppuun, tuli niin surullinen olo kuinka huonoon jamaan vanhat lapsuusmaisemat on menneet.
Hallituksen päämiehet tuonne vuorokaudeks telttaretkelle vaikka kieltä opettelemaan!
Kovin on yksitoikkoista porukkaa! Koittavat määräillä valkoisia vaikka meillä on lait sitävarten, että niitä noudatetaan. Ei hirveesti näytä painavan. Ja yksikään noista läpsyttelijöistä ei tuu ikinä töitä tekemään!
Tyypillinen somppu, on sekä röyhkeä että erittäin tyhmä.
Somalien ÄO on tutkitusti vajaat 70.
Siinä olikin somppujen tyypillisimmät ominaisuudet.
Et olisi lähtenyt mihinkään! Sinulla on täysi laillinen oikeus kuvata julkisella paikalla, piste. Olisit soittanut poliisit itse paikalle siitä, että sinua ahdistellaan.
Ongelma on siinä, että somali soittaa äkkiä paikalle 100 kaveriaan, eipä ehdi poliisikaan enää suojaamaan suomalaista.
Poliisi olisi poistanut kuvaajan koska se rauhoittaa tilanteen nopeiten. Elikkäs ...
No on se jumallauta kumma kun ei omassa maassaan saa kuvata jotain perkeleen markettia. Et olis poistunu paikalta.
3:55 synthol man
Kyllä on Puhos muuttunut! Somalin voisi karkoittaa!
*somalit
Ei edes tarvitse kartoittaa, kun saunan taakse vaan!
Subscibed. Lisää tälläistä.
Nyt ne Haaviston Al Hol tuliaisetkin ovat syytettyinä ihmiskaupasta jne. Onneksi 40 vuoden jälkeen pääsen idästä pois nyt talvella🥰🤞
I never knew Moghadishu was so nice.
It is, thank you for visiting. The address is Buurto Macaweyn, Dugsiga soomaliyed 23, 96821 Muqdisho, Somalia
Mistä Mogadishusta tuo on?
Macaweyn kaupungiosassa, Dhillo kadulla
Miks sun pitää olla rasisti??
@@sayid-ali6524 koska se on totuus ja lähe takas sinne somaliaan vitun itä helsinkiläinen
@@sayid-ali6524 niimpä!! Tubes on iha vitusti rasistei! Asun Itä-Helsingis eli ton paikan vieres, nii aina ku Itä-Helsinkii kuvataa nii tänne tulee rasistit kommentoimaa!
@@sayid-ali6524 Miks sun pitää puolustella näitä?
Synthol pelle kohdassa 3:57
kulttuurishokki omassa kotimaassa :D
Olisit sanonut että Suomen eduskunta ja perustuslaki on antanut luvan kuvata julkisella paikalla. Eli lupa on kuvata jos joku kysyy. Kellään muulla eiole oikeutta alkaa kehittelemään lakeja ja antaa määräyksiä miten toimitaan julkisella paikalla.
Sanonut? Kuka helvetin tollo edes puhuu noille mutakuonoille?
Tuliko poliisi ja mitä tapahtui?
Nimittäin suomalainen ei syyllistynyt mihinkään, mutta somppupa syyllistyi, koska kuvausta ei saa kohdistaa julkisellakaan yksittäiseen ihmiseen jos kielletty!!
Jos ihan pilkkuja myöten mennään niin somppu Syyllistyi Vapaudenriiston Huom. Yritykseen :D
Mullekin tuli mieleen, että syytteenhän ois voinut tuosta jo nostaa, mutta sitten muistin että ollaan Suomessa, eli luultavasti tulis siitäkin kuvaajalle rasimisyytteet niskaan.
neketvittuun
"ETTÄ NOITTEN UHTIOITTEN JÄSEN" :D
Täö on vasta alkua.
Odottakaa kun ne kranaatti iskut tulee ja no go alueet.
Vittu näiden aivokirurgien kanssa... kuvittelevat että heidän keksimät lait pätevät täällä: SUOMESSA
Looks like Finland has become a somali colony. It is possible even visit ISIS supermarket at 10:04 ;)
I have always said there's a little truth behind every joke.
Siellä niitä työntekijöitä nyt sitten on, mitä Suomi tarvitsee. Kuulemma ei tulla toimeen ilman.
VoiV.Ihan kun menis aamukahville Agadirissä.
Anteeks mut mitä vittua mä just katsoin. Oliks tää kuvattu jossai ruotsissa
Äo on kehitysvammaisen tasolla. Siis sompulla
Hieno mesta
Aika tasaista kuvaa kävellessä, onko mimmoinen steadycam, gimbal tms.?
Semmoinen parinsadan euron gimbaali, joo.
Eivät sanat riitä kertomaan.
3:56 syntholia hihassa?
Saadaanko uutta videota 2024? :D Aika paljon rankempi meno nykyään
Suomen Rinkeby 💀
Pellepuhelu, ei noin voi soittaa häkeen... :D :D
Joku on lintsannut kaikki suomenkielen tunnit.
Sattupas kaikilla olemaan vapaapäivä juuri kuvauspäivänä.
😂😂
3:57 Täh?!! Jannu mustassa paidassa laittanu huolella syntholit tai vastaavat! Tai sitten on teipannu sukkia tai muuta sinne paidan alle. En tienny että tämmösiä näkyy suomessakin. :D
itekki katoin
Ota huomioon että tuo ei kuulu enää suomelle. menetetty maan osa :(
Parempi olla menemättä tuonne, muuttaa muualle jos voi.
Suomalaisella on oikeus käyttää oman maansa julkista aluetta!
Aika moni on tuolla striimannut eikä ennen ole tällaista sattunut. Mistäköhän ihmeestä tuollainen somali oikein pulpahti.
Somaliasta.
Globaalin sosiaalitoimen potenttiaalisia asiakkaitahan siinä pilvinpimein! 🕯️
Kertakaikkiaan hyvä kuvaus. Miten kanavasi lisäys kansallisromantikkoon, onko OK?
Joo, tottakai!
Lisätään, kiitos.
Pilalla, aivan pilalla
7:23 - mitä tekemistä sananvapaudella on julkisella paikalla kuvaamisen kanssa? Ja toiseksi: tuliko poliisin kanssa kränää sitten jälkikäteen?
Valokuvaajan kuvausoikeus perustuu sananvapauteen, jonka on katsottu ylittävän kuvattavan yksityisyyden suojan julkisilla paikoilla, joille kuvattavat ovat tulleet vapaaehtoisesti useiden ihmisten nähtäväksi. Myös journalistin ohjeet mainitsevat tästä: ”julkisella paikalla tapahtuvaa toimintaa on yleensä lupa selostaa ja kuvata ilman asianosaisten suostumusta”.
3:58 kaverilla pikkasen Syntholia käsissä? :D
LoL. Totta
Suomeen etninen puhdistus KOSKA?
Isku Mogadishuun
Pitääpä ruveta kuvailemaan itekin kauppakeskuksia kun saa noin mukavaa vastaanottoa :D
Tuolla on hyviä rafloja
Somalit vois viedä saunan taakse.
Ihanaa kun ei tarvii enää tuollakaan asioida. ❤ Helsinki voi mun puolesta upota suohon. 😊
Ei muuta kun sossu betalar
Suomen laissa on lupa kuvata niin silloin kuvataan.
Onneksi en asu hesassa enkä ikinä tule asumaan. Jos haluan nähdä ulkomaisen kulttuurin alueita ja ihmisiä niin matkustan muihin maihin. Toki nykyään näköjään halvemmalla pääsee kun menee Onnibussilla hesaan =D
Eiks tää kaveri oo sama joka tuli kuvaamaan itäkeskuksessakin? :D
suomalialainen siellä huutelee kär kär kär kärhys
😄😎✌😆
haha, vittu mikä somali :D ei kai tää video on edes ollut mv-lehdessä. vois lähettää sen niille
Suomalaisista liivimiehistä olisi tuolla jotain aitoa hyötyä. Eihän tuonne uskalla muut suomalaiset kohta mennä.
Hahhahah ”liivimiehet” kuules nehä on parhaita kavereita kato ku bisnes on kyseessä
@@juhisjarvinen5779 Niinpä niin, kukapa suomalainen enää olisi isänmaallinen?? Kerrankin olisi ollut omista öykkäreistä jotain hyötyä..
katoin että oli rinkkeby ku nuin paljo savunahkoja
"uhtioitten jasen"...
Vittu eikö oikeesti ole mitään muuta tekemistä :D
Oks tää kuvattu afrikasta vai jostai arabi maasta
Kovasti tuntuu kuvaajaakin somalit kiinnostavan kun pitää perässä seurata.
Kaikenlaista
Se on suomalaisten vika että he ovat päästäneet noita haisevia mamuja sisään
ens kesänä uutta osaa
Kävin eilen (17.2.2020) Puhoksessa eräässä somalialaisten pitämässä ruokapaikassa syömässä herkullisen kana-riisi annoksen, joka oli varsin edullinen. Ei mitään ongelmia. Tosin en alkanut ärsyttämään ihmisiä kuvamalla heitä.
Voitolla yöhön!
Kuvaaja tuskin tahallaan ärsytti tai provosoi yhtään ketään. Tämä somalihan tässä oli se riidanhaastaja.
Miten tämä kyseinen kuvaaja muka ärsytti ketään tahallaan tuolla? Turhasta suuttui tuo Somali.
Julkisella paikalla SAA kuvata. Tää että ulkomaalaiset miehet määräilee, on ihan yleinen ilmiö muissakin Euroopan maissa.