Suosittelisin täällä kiisteleviä lukemaan Täällä Pohjantähden alla- kirjasarjan, saattaisi auttaa ymmärtämään vähän punaistenkin motiiveita. Ei sillä että itse kommunisti olisin, päinvastoin, mutta minusta mm. torpparien kohtelu oli epäoikeudenmukaista ja siten myös ymmärrän heidän haluaan taistella oikeuksiensa puolesta. Tietysti TPA on fiktiivinen tarina eikä se välttämättä kerro absoluuttista totuutta punaisten näkökulmista ja elinoloista.
@@carlpalomaki1566 Kyllä, mutta suomalaiset kommarit eivät yhtäkkiä tupsahtaneet maailmaan vasta silloin, kun SKP perustettiin, ne olivat mm. SDP:n radikaalia siipeä.
Ukki tuli torppari taustalta, aikamoisia kertomuksia tuli kuulyua sieltä. Suvusta 43 isoisoisää taisteli punaisten riveissä, yksi valkoisten. Tiedän että ainakin kahta niistä punasista oltiin hakemassa teloitettavaksi/leireille ennein kuin Mannerheim antoi sen armahduksen...
No mutta, täällähän on oikein ystävälliset kommentit toisille :-) Väittelyissäkin käytetään mitä hienoimpia väittelytapoja, kuten "Vetäkää kommarit käteen". Jopa hienot anglilaiset yliopisot natisevat liitoksistaan kuullessaan nämä kommentit.
Taijuusei No koska ”kommunistit olivat ihmishirviöitä ja ne pitäs kaikki v*ttu tappaa. Karjala takas vaikka piirakka kerrallaan saatana!”. Koska aatteen vuoksi jonkun tappaminen onkin niin hienoa...
Ei se sen enempää tarvikkaan. Kommunismi pohjimmiltaan on kansan ja maan vihollinen, kirjaimellisesti. Se on orjamoralistinen moukkamagneetti ja ihmiskunnan sosiaalisesti alimmat tarttuvat nopeasti. Vedä kommari käteen.
Lenin myönsi Suomelle itsenäisyyden, koska uskoi punkaartien nousevan vallankumoukseen, ja liittävän sitten Suomen takaisin osaksi Neuvosto-Venäjää kukistettuaan porvariston.
Ei, koskaan ei kokeiltu Neuvostoliitossa, ei Kuubassa, ei Vietnamissa. Niissä kokeiltiin valtiokapitalismia. Ja työläiselle on se ja sama, onko riistäjä kapitalisti vai komissaari. Työpaikka työläisen omistukseen. Kuten on tehty jo tuhansia vuosia.
Sillähän sen työpaikan "saat" itsellesi, kun perustat ITSE firman. Sitten olet onnellinen työpaikan omistaja. Niin kun moni muukin on tehnyt. Eipä olisi montaa työpaikkaa muillakaan, jos ei joku niitä ei olisi perustanut ja pystyyn ITSE pistänyt. Onnellisuudesta työpaikan omistajana VASTUINEEN ja velvollisuuksineen voi jokainen sitten tahollaan olla montaakin mieltä. Oikeudet ja etuudet voit samalla monessa asiassa heittää romukoppaan sen myötä.
@@Pade1975Mutta entäs sitten kun kaikki haluaa perustaa yrityksen? Kapitalismi toimii pyramidinä. Alimpana ja suurimpana kerroksena on työntekijät joita usein kohdellaan kuin saastaa, taas kun päällä on järjestelmän voittaneet ja työntekijöiden tuoton hamstraajat. Kommunismissa tämä perusta omistaa ja hallitsee tuottavaa infrastruktuuria yhteisesti. Tuotot jaetaan reilusti tekijöiden kesken. Ylimääräiset tuotot käytetään elintason parantamiseen/ylläpitämiseen. Johtajia voi olla, mutta tässä järjestelmässä johtaja vastaa alaisilleen. Eli hyvä johtaja saa pysyä asemassaan taas kuin paska ja epäpätevä johtaja äänestetään pois.
Hyvinvointi perustuu raskaasti verotettuun kapitalismiin, joka saa voimansa kehitysmaiden halvan työvoiman ja ympäristön hyväksikäytöstä. Monet asiat voisi olla paremmin, työajat vielä lyhyempiä, turvallisempaa, terveellisempää ruokaa, kestävämmät tuotteet,(katso Hehkulamppuhuijaus) jne. Kapitalismi on syvältä.
Liikaa väkee ja liian vähän energiaa. Siinä se. Ratkastaan ensiks toi ja lähetään sitten koittaan eri poliitisii systeemeit; veikkaan et toimii ihan mikä vaan mikä pitää väestönkasvun kurissa.
@ThePiru1 Eihän se tosiaan ole, mutta ihmisten kesken kun asioidaan niin täydellinen tasa-arvo on mahdotonta. Aikanaan työläiset/maaorjat eivät halunneet elättää kartanoherrojaan ja nykyään kun tilanne on toinen,monet työnantajat ja palkansaajatkaan eivät halua elättää vapaamatkustajiaan.Lopultakin ihmisen sosiaalinen omatunto ja vastuu yleensä rajoittuu vain lähipiiriin.
Tyovaen aate iekuole niin kauan kuin on tyovakea, ja kun nykyista menoa katsoo, niin tyovakea (tai tyottomia) riittaa kyll pitkaan. Aate on oikea, toteutustavat ovat olleet vaaria. Paitsi Kuubassa, jossa taistelu jatkuu!
@keksfjg kuule, tiedän paljon kokoomusmielisiä, muun muuassa isäni, mutta hänkin kritisoi joitakin kokoomuksen asioita esim hän vastustaa jyrkästi kunnallisten palvelujen ulkoistamista, juu, entä miten sitten pitäisi kohdella niitä jotka eivät pysty tekemään hanttihommia esim vakavasti invalidisoituneet?
Joku akateemikko taisi sanoa että pohjoismainen hyvinvointivaltio oli hyvin lähellä sitä mitä Marx kommunismilla tarkoitti. Homma kustiin sitten lopullisesti Neuvostoliitossa.
Niin. Faija oli keskuskomiteassa, ja tuli aikoinaan kuultua "pari" kertaa Kansainvälistä. Itselläni on hiukan eri ideologia, mutta on pakko myöntää, että nostalgiaa on. Nykypäivän suomalaisella "vasemmistolla" on punalippu vaihtunut sateenkaarilippuun jne. Meidän 1970-luvun lapsille nykypäivän "kommarit" eivät ole todellakaan mitään kommareita. Ovat aivan jotain muuta, joiden aate on jossain aivan toisaalla. Ei kosketusta työväenluokkaan enää. No, minä vietin aikaani Viljasten ja Tennilöiden kanssa silloin muinoin. Olen muuten tullut Vladimirovin ja muiden S.N.T.L.:on residentuuran jäsenten silittämäksi. Ja kuten sanoin, on oma ideologiani jotain muuta, mutta lapsuus tulee mieleen, eli nostalgiaa on. Nykyiset "vihervasurit" eivät voi käsittää/ymmärtää mitä selitän.
Kommunismi oli aina kaikkien oikeiksista, esim seksuaali ja rotu vähemmistöillä on aina ollut paljon paremmat olot kapitalistien valtoihin verrattuna mutta sellainen velvollisuuden tuli sydämmessä jolla asiat saatiin tehtyä, on kyllä harmillisesti nykyvasemmistolla sammunut
mietitäänpä jos anarkiassa ei ole mitään sääntöjä niin naapuri katsoo että tuollahan on kiva auto taidanpa ottaa itselleni, ja muutenkin väkisin tulisi joku ryhmittymä joka ottaisi vallan väkivalloin eli anarkiaKAAN ei toimi
Mites on tämä Kuuba? Onhan silläkin huonot puolensa, mutta käsittääkseni ainoa kuubalainen vastarintaliikekin toimii lähinnä Miamista käsin. Eikä ilmeisesti edes siksi, että se tukahdutettaisiin Kuubassa.
Olisinpa syntynyt 100 vuotta aikasemmin, olisin ollu keväällä 1918 27-vuotias . Ylpeänä olisin pukenut punaisen nauhan käsivarteeni, vaikka lopputulos oliskin ollut arvattavissa ja kuolemantuomio vaarana. Aivan sama, mitä tahansa porvareita vastaan, vihaan kaikesta sydämestäni. Kyllä on ihana biisi!
+sankari duppaajat -Dubbinaattorit 2.0 Pitäisikö jotakin Kommunistiksi kutsuminen olla mielestäsi loukkaavaa? Onko mielestäsi oikein että pieni osa ihmisistä elää mukavasti vailla puutteita. Kun monet ihmiset elävät köyhyysrajan alapuolella, työttöminä, kodittomina jne. ja porvarit polkevat työläisten palkkoja yhä alaspäin pitääkseen kapitalistisen koneensa pyörimässä. Koneen joka käyttää polttoaineena ihmisten hyvinvointia?
+Cliffer666 jos tappelemaan mielit niin israel ottaa vapaa ehtosia armeijaansa eiku hakemus sisään vaan niin kyl sä tappelee pääset sydämmes kyllyydest siel saat tapella tosissas siel ei ammuta lintuja vaan ihmisiä
Et taida tajuta Sosialismia; Nämä 'sosialistivaltiot' ovat Statistisia, eivät Sosialistisia. Lueppas hieman Marxia niin tajuat. Esim. Tämä lause häneltä: "Demokratia on tie Sosialismiin" ja Lenin sanoi näin: "Demokratia on pakollista sosialismille"
@puuskutin siinä olet aivan oikeassa mutta taktisesti ajateltuna joskus hyökkäys on paras puolustus (tottakai ei hyökätä hepposin perustein, järjenkäyttö sallittua mutta jossain se kiusatunki rajamenee)
@ThePiru1 On totta, että en ole koskaan ollut työtön tai joutunut elämään toimeentulolla itse. Olen vain lähipiirissäni nähnyt sen vetkuttelun ja kusetuksen työttömänä ollessa ja sos.tukia hakiessa. Se näyttää olevan ihan oma taiteen lajinsa. Niin pitäisikö sinun mielestä sitten työttömän nauttia samaa elintasoa kuin työssä käyvä? Pitäisikö talonmiehen nauttia samaa elintasoa kuin vaikka esim. ison yrityksen toim.johtaja
Nooooh, kiva ajatushan se on. Kukapa ei joskus olis aatellu että miksei vaan voitas tulla toimee keskenää. Käytäntö on vaan sit usein osoittautuu aika erilaiseks.
@@Tattikanava Juu, ihan varmasti. Jos vapaudeksi katsotaan se että ei tarvitse mistään murehtia, kyllä kommunisti diktaattori kertoo mitä täällä tehdään, ei olisi vaivaa yksityisomistuksesta yms. Itsellä ei olisi kuin pieni kotitarve viljelmä mitä valtio ei varasta. Nyt valtio ottaa vain kolmanneksen.
@@Tattikanava synonyymeja. Sosialismissa poliittinen eliitti, henkilöitynyt yhteen epäjumalan asemassa olevaan, vie kaiken. Tämä utopia oli selvä jo yli 100 vuotta sitten kun suomalaiset matkustivat Saksaan sotaoppiin, tietäen että heil tulee olemaan äärimmäisen tärkeä tehtävä itsenäisyytemme saavuttamisessa ja terveen, vapaan oikeistolaisen identiteetin kehityksessä. Ja miten oikeassa he olivatkaan. Itsellä yksi sukulainen on ollut asiakirjojen mukaan osallisena Tampereen vapauttamisessa.
@Vampirewolfking Tiedätkö mitä Korporatismi on? Fasismi on keskistö-oikeistolais aate, kyllä, mutta Sosialismia se ei ole, eikä tule olemaan. Sosialismia ei voi olla ilman demokratiaa, Fasmismia taas ei voi olla Demokratian kanssa. Korporatismi on äärikapitalismia, äärimmäisempää kuin Laissez-faire kapitalismia tai Oikeisto-Anarkia.
@Rhmfantti Niin koska muista vasemmistopuolueista ei edes kannata puhua, sillä niitä ei käytännössä ole. Kommunistinen puoluekin on jakautunut niin moneen siipeen, että ei sillä ole mitään merkitystä edes yhdessä, saatika sitten erillään. Joten mistä tässä sitten puhutaan?
Lehemän epävireistä ammumista kuulee pohjanmaalla muutenki. Punakommarit saai vallan venäjällä koska siellä köyhiä igorjorgoksia oli liikaa ja asiat oli päin persettä. SUomen valkoinen armeija on parhaita asioita mitä Suomi on koskaan maaperällään nähnyt
Niin on opetus sun kohdalla valunut reisille. Valkoset ja Punasethan oli niitä ääripäitä joita kukaan ei kaivannut ja koko helvetin teurastuksen sai aikaan. Ihmiset siellä keskeellä sitten lopulta tämän maan rakensi siihen mitä se on ja pisti oikeisto ja vasemmistolaiset saman pöydän ääreen, tämän teon hedelmiä sinäkin elät, et valkosten tai punasten.
@@duhni4551 Vasemmistopuoleet ovat tuoneet suomeen hyviäkin puolia esimerkiksi ilmaisen koulutuksen ja sairaanhoidon. Nykyään on täyttä kuraa äännestää mokomia roskapuolueita, koska he lakkasivat tavoittelemasta parempaa elintasoa. Äänestäkää Keskustaa, Persuja tai kokoomusta!
Niinhän olette oppineet, kun muilla menee yhtä pahasti kuin itsellä, se on tasa-arvoa. Ei se ole. Te loukkaatte muiden oikeuksia, millä oikeudella te tätä kaikkea teette? Sinun täytyy ajatella, että kun saan olot yhtä hyviksi maassani kuin Länsi-Euroopan maissa on, se on tasa-arvoa. Sanohan, mitä kaikkea sinä Suomessa näinä vuosina olet tehnyt ja nyt teet? Ilmoittele missä olet, tulen, jutellaan.
@ThePiru1 Suomessa jos ei ole näitä nettejä, telkkaria ja puhelinta, saa jo sitten oikeastaan syyttää itseään. Nämä on ihan vain hakemusviidakon takana ja työtön joutaa sen savotan kyllä suorittaa. Näiden etuisuuksien hankkiminen voi kyllä olla byrokratian vallin takana , mutta jos ei muuta työtä ole, niin kyllä ehtii sen tehdä. Ja monet ovatkin siinä hakemustouhussa kehittyneet suorastaan ammattilaisiksi.
Tämä on sinänsä mielenkiintoista, mutta lopputuloksen kannalta melkeinpä tärkeämpiä olivat Nuijasodan aikaisen Euroopan tapahtumat. Suomen nuijasotureiden talonpoikaisarmeija lyötiin, niin kuin monet muutkin sen ajan talonpoikaiskapinat. Poikkeuksena mainitaan Sveitsi, joka oli ainoa paikka missä talonpojat voittivat. Sveitsi onkin Euroopan ainoa demokraattinen maa, jossa (talonpoikainen) kansa voi itse ja suoraan päättää yhteisistä asioista.
@ThePiru1 No ei se ole tasa-arvon huipentuma, mutta pitäisikö työttömän nauttia samaa elintasoa kuin hyvin tuottavan kansalaisen? No perustulo olisi kyllä ihan hyvä ajatus ja omasta puolestani se voisi olla siinä 1500€ kieppeillä, vaikka kalliiksi se tulisi. Toisaalta voi vain kuvitella sitä loisijoitten massa-armeijaa sillä automaattisella kuukausi tulolla. No ei minullakaan ole tietenkään mitään lopullisia ratkaisumalleja, mutta ei ole mitään tolkkua rahoittaa kotiin suuria joukkoja.
@MrMcGale Kuinka tyhmä voi olla? Sosiaalidemokratia on se mihin pohjoismainen hyvinvointiyhteiskunta perustuu. Vasemmalla puolella poliittista spektriä jos sitä enää on. Kukaan ei enää tajua mitä on olla hyvinvoinnin, yhteistyön ja solidaarisuuden puolella näköjään. Ei se ole kommunismia, se on vain järkevää sosialismia. Sosialismi = välität kanssaihmisistä.
Miksi kritiikki ei onnistu? En ole herra enkä TOVERI, olenvaa yks suomalainen ja yritin jotain kysyä, miksi en saa toverit sanaani läpi? tääkö sitä solidaarisuutta on??
Jep! Tämä länsimaalainen kapitalismi on saatuttanut maailman meret ja ilmat sekä tuonot paljon köyhyyttä! Jatkuvasti tuotetaan turhaa tavaraa kun kaikki perustuu jatkuvaan kasvuun!
@MrMcGale Fasismissa autoritaarinen äärinationalismi yhdistyi korporatistiseen talousjärjestelmään, joka oli ammattiliittopohjainen "kolmas asema sosialismin ja kapitalismin välillä" -Aristotle A. Kallis, The Fascism Reader
Suosittelisin täällä kiisteleviä lukemaan Täällä Pohjantähden alla- kirjasarjan, saattaisi auttaa ymmärtämään vähän punaistenkin motiiveita. Ei sillä että itse kommunisti olisin, päinvastoin, mutta minusta mm. torpparien kohtelu oli epäoikeudenmukaista ja siten myös ymmärrän heidän haluaan taistella oikeuksiensa puolesta. Tietysti TPA on fiktiivinen tarina eikä se välttämättä kerro absoluuttista totuutta punaisten näkökulmista ja elinoloista.
Tämä!
Ja siihen aikaan työläisen asema oli suoraan sanottuna paska.
SKP perustettiin vasta 1918 Moskovassa..
@@carlpalomaki1566 Kyllä, mutta suomalaiset kommarit eivät yhtäkkiä tupsahtaneet maailmaan vasta silloin, kun SKP perustettiin, ne olivat mm. SDP:n radikaalia siipeä.
Ukki tuli torppari taustalta, aikamoisia kertomuksia tuli kuulyua sieltä. Suvusta 43 isoisoisää taisteli punaisten riveissä, yksi valkoisten. Tiedän että ainakin kahta niistä punasista oltiin hakemassa teloitettavaksi/leireille ennein kuin Mannerheim antoi sen armahduksen...
@@fallout1953 ihme kommareita on vieläkin Suomessa. Melko häiriintyneitä jo niiden nettisivujen flashlights kuvien perusteella.
Hyvää vappua 2024!
Vappu ja Halloween, siinä on kaksi turhaa juhlaa!
Mahtava biisi. Hauskaa vappua kaikille työläisille.
Tää kommentti on 7 vuotta vanha vastaa jos sää oot vielä olemssa
Kaikille paitsi likasille puniikeille.
Olen olemassa
@@sale.. Ainoa oikee vastaus.
Kommunismi pohjautuu
Kiitos Teedrill ja miljoona ruusua Kaisa Korhoselle. Tama tanaan ajan kohtaisempi kuin moneen, moneen vuoteen.
Miksi se on ajankohtaisempi?
Suomen työväki ei ole koskaan kohdannut yhtä suurta uhkaa kuin nykyinen hallitus. Ei sitten 1918.
Elmo Rautio elmo syö mun kyrpää tyhmä kommari :----DDDDD
Suurin osa rikkaista kyllä saanu perintönä rahansa, olisko 2/3 megarikkaista.
On jännää, miten tyhmiä kommentteja nämä persut esittävät. Vajakki-ilmaisun voisi korvata suoraan imbesilli-diagnoosilla.
Elmo Rautio Ryhdytäänkö vallankumoukseen!
Vittuun persut.
No mutta, täällähän on oikein ystävälliset kommentit toisille :-)
Väittelyissäkin käytetään mitä hienoimpia väittelytapoja, kuten "Vetäkää kommarit käteen".
Jopa hienot anglilaiset yliopisot natisevat liitoksistaan kuullessaan nämä kommentit.
+Wohvelivoro Miksi sinut näkee aina kaikissa poliittisissa videoissa, joissa on pääaiheena sosialismi?
nahka Minut voi nähdä vähän kaikkialla.
Taijuusei
No koska ”kommunistit olivat ihmishirviöitä ja ne pitäs kaikki v*ttu tappaa. Karjala takas vaikka piirakka kerrallaan saatana!”. Koska aatteen vuoksi jonkun tappaminen onkin niin hienoa...
Kommari vedä Käteen
Ei se sen enempää tarvikkaan.
Kommunismi pohjimmiltaan on kansan ja maan vihollinen, kirjaimellisesti. Se on orjamoralistinen moukkamagneetti ja ihmiskunnan sosiaalisesti alimmat tarttuvat nopeasti.
Vedä kommari käteen.
Hyvää vappua.
Onko tämä Suvi-Anne Siimeksen laulama :D
broidi kutsu suvi anne siimest kommariks. se vitun kapitalisti grifteri ei oo kommunismia nähnykkää😭
Eikö ahneudella ole mitään rajaa???
Tässä kappaleessa on hommat kohillaan. Kattokaa mitä pankkiirit ja hallitukset tekee, ei meillä ole mitää jakoo näihin kekkereihin. Herätkää.
säästäisit rahaa ja rupeisit osakkeen omistajaks niin kun minäkin
@@petrilaihonen6617Ja sitten kun eniten osakkeita omistava kavaltaa yrityksen rahat ja häipyy, sinä teet mitä?
@@minihalkoja590 😄varmaankin liityn teidän persaukisten joukkoon
@@minihalkoja590 😆liityn teidän pers aukisten joukkoon
Pohjantähden alla elokuva on sellanen hyvä esimerkki
@laihiz nii mutta jos kaikkilla asiat menee yhtä huonosti ni eikös ne silloin mene kaikilla myös yhtä hyvin?
Kiitos Toveri Lenin suomen luomisesta.
Emme unohda sinua koskaan.
Lenin myönsi Suomelle itsenäisyyden, koska uskoi punkaartien nousevan vallankumoukseen, ja liittävän sitten Suomen takaisin osaksi Neuvosto-Venäjää kukistettuaan porvariston.
mahtava lukee näitä kommentteja xd
Tää on kyllä todella hieno, väristyksiä aiheuttava biisi.
Aiheuttaa edelleen väristyksiä
Mis cledokse ja fuegon feature
Esittäjähän on KOM-teatteri.
Ei, koskaan ei kokeiltu Neuvostoliitossa, ei Kuubassa, ei Vietnamissa. Niissä kokeiltiin valtiokapitalismia. Ja työläiselle on se ja sama, onko riistäjä kapitalisti vai komissaari.
Työpaikka työläisen omistukseen. Kuten on tehty jo tuhansia vuosia.
Sillähän sen työpaikan "saat" itsellesi, kun perustat ITSE firman. Sitten olet onnellinen työpaikan omistaja. Niin kun moni muukin on tehnyt. Eipä olisi montaa työpaikkaa muillakaan, jos ei joku niitä ei olisi perustanut ja pystyyn ITSE pistänyt. Onnellisuudesta työpaikan omistajana VASTUINEEN ja velvollisuuksineen voi jokainen sitten tahollaan olla montaakin mieltä. Oikeudet ja etuudet voit samalla monessa asiassa heittää romukoppaan sen myötä.
@@Pade1975Mutta entäs sitten kun kaikki haluaa perustaa yrityksen? Kapitalismi toimii pyramidinä. Alimpana ja suurimpana kerroksena on työntekijät joita usein kohdellaan kuin saastaa, taas kun päällä on järjestelmän voittaneet ja työntekijöiden tuoton hamstraajat.
Kommunismissa tämä perusta omistaa ja hallitsee tuottavaa infrastruktuuria yhteisesti. Tuotot jaetaan reilusti tekijöiden kesken. Ylimääräiset tuotot käytetään elintason parantamiseen/ylläpitämiseen.
Johtajia voi olla, mutta tässä järjestelmässä johtaja vastaa alaisilleen. Eli hyvä johtaja saa pysyä asemassaan taas kuin paska ja epäpätevä johtaja äänestetään pois.
Saisko kuvaukseen myös esittäjän tiedot?
Varmaan sait jo vastauksen mutta KOM-Teatteri esitti :)
@Scatmanfi Mikäs tässä yhteiskunnassa on sitten vikana? Melko pätevä paikkahan tämä Suomi on.
Hyvinvointi perustuu raskaasti verotettuun kapitalismiin, joka saa voimansa kehitysmaiden halvan työvoiman ja ympäristön hyväksikäytöstä. Monet asiat voisi olla paremmin, työajat vielä lyhyempiä, turvallisempaa, terveellisempää ruokaa, kestävämmät tuotteet,(katso Hehkulamppuhuijaus) jne. Kapitalismi on syvältä.
Hyvää vappua toverit
Lintsi aukeaa Vapukskun olin 1974 Espoossa työssä kävin silloin palkan varassa Lintsillä
Ajankohtainem
Liikaa väkee ja liian vähän energiaa. Siinä se.
Ratkastaan ensiks toi ja lähetään sitten koittaan eri poliitisii systeemeit; veikkaan et toimii ihan mikä vaan mikä pitää väestönkasvun kurissa.
Laulatko tämän itse?
joo joo tottakai
@ThePiru1 Eihän se tosiaan ole, mutta ihmisten kesken kun asioidaan niin täydellinen tasa-arvo on mahdotonta. Aikanaan työläiset/maaorjat eivät halunneet elättää kartanoherrojaan ja nykyään kun tilanne on toinen,monet työnantajat ja palkansaajatkaan eivät halua elättää vapaamatkustajiaan.Lopultakin ihmisen sosiaalinen omatunto ja vastuu yleensä rajoittuu vain lähipiiriin.
Suomessakaan enää nykyään työväenaatetta viljellä ja mitäpä sitä turhaan kun kaikki tehtaat siirtyvät Aasiaan ja työntekijöitä irtisanotaan täällä.
Tyovaen aate iekuole niin kauan kuin on tyovakea, ja kun nykyista menoa katsoo, niin tyovakea (tai tyottomia) riittaa kyll pitkaan. Aate on oikea, toteutustavat ovat olleet vaaria. Paitsi Kuubassa, jossa taistelu jatkuu!
Aatteen kannattajalta puuttuu näppäimistöstä myös Ä ja Ö näppäimet, mikä kertoo sijainnista maailmalla jonkin verran🤭🤭
@@D990990990ja sulta puuttuu näköjään ÄO
hyvää wappua! tähän ei koskaan kyllästy!
se on vappu taas... työväen juhla...
jarkkov79 Ja tänään vasta onkin!
Te mitään työväkee oo vaan yhteiskunnan loisia.
@@Justuas XD
@Scatmanfi
Turhaan tuut siinä mitään trollaamisesta pätemään kun sut on just trollattu. Problem?
@keksfjg kuule, tiedän paljon kokoomusmielisiä, muun muuassa isäni, mutta hänkin kritisoi joitakin kokoomuksen asioita esim hän vastustaa jyrkästi kunnallisten palvelujen ulkoistamista, juu, entä miten sitten pitäisi kohdella niitä jotka eivät pysty tekemään hanttihommia esim vakavasti invalidisoituneet?
@Scatmanfi
Trolli on onistunut silloin kun on saanut ärsytettyä tai provosoitua jotakuta. Problem officer?
AI AI KUN TÄÄ SUORASTAAN LÄMMITTÄÄ MIELTÄ
hyvaa tyovaen juhlaa kaikille tovereille.
hyvää vappua!!!
Joku akateemikko taisi sanoa että pohjoismainen hyvinvointivaltio oli hyvin lähellä sitä mitä Marx kommunismilla tarkoitti. Homma kustiin sitten lopullisesti Neuvostoliitossa.
oon laiska lurjus..
Niin. Faija oli keskuskomiteassa, ja tuli aikoinaan kuultua "pari" kertaa Kansainvälistä. Itselläni on hiukan eri ideologia, mutta on pakko myöntää, että nostalgiaa on. Nykypäivän suomalaisella "vasemmistolla" on punalippu vaihtunut sateenkaarilippuun jne.
Meidän 1970-luvun lapsille nykypäivän "kommarit" eivät ole todellakaan mitään kommareita. Ovat aivan jotain muuta, joiden aate on jossain aivan toisaalla. Ei kosketusta työväenluokkaan enää. No, minä vietin aikaani Viljasten ja Tennilöiden kanssa silloin muinoin. Olen muuten tullut Vladimirovin ja muiden S.N.T.L.:on residentuuran jäsenten silittämäksi.
Ja kuten sanoin, on oma ideologiani jotain muuta, mutta lapsuus tulee mieleen, eli nostalgiaa on. Nykyiset "vihervasurit" eivät voi käsittää/ymmärtää mitä selitän.
Kommunismi oli aina kaikkien oikeiksista, esim seksuaali ja rotu vähemmistöillä on aina ollut paljon paremmat olot kapitalistien valtoihin verrattuna mutta sellainen velvollisuuden tuli sydämmessä jolla asiat saatiin tehtyä, on kyllä harmillisesti nykyvasemmistolla sammunut
mietitäänpä jos anarkiassa ei ole mitään sääntöjä niin naapuri katsoo että tuollahan on kiva auto taidanpa ottaa itselleni, ja muutenkin väkisin tulisi joku ryhmittymä joka ottaisi vallan väkivalloin eli anarkiaKAAN ei toimi
Vöyrin marssi on moniverroin parempi.
@Vampirewolfking Fasismi:Korporatismi. Korporatismi=Äärioikeistoa. Fasismi ei ole niiden sekoitus, Sosiaalidemokratia on.
"En ite suosittelisi punaisia mutta kuuntelen kun laulut ovat yksinkertaisesti hyviä"
@Anatoly Dyatlov On edelleen
Minä oon vannonu et oon sosialidemokraatti, aina, ja ikuisesti
@That One Marxist-Leninist ⚒️🚩 miksi sinulla on kuvana stalin?
Oonko ainoo kommari täällä?
Kyllä. Oikeistolaisilla on tulevaisuutta
Et ole toveri!
Upukko Et ole. Mukavaa vappua toveri!
Tume Luukkanen
Me olimme kommunistejä, ja olemme veiläkin
Upukko en ukso koska kommunismi on parasta :)
Mites on tämä Kuuba?
Onhan silläkin huonot puolensa, mutta käsittääkseni ainoa kuubalainen vastarintaliikekin toimii lähinnä Miamista käsin. Eikä ilmeisesti edes siksi, että se tukahdutettaisiin Kuubassa.
Olen kanssasi samaa mieltä.
Ja lauluhan on sinänsä komea.
Venäjällä
Korjattu.
Olisinpa syntynyt 100 vuotta aikasemmin, olisin ollu keväällä 1918 27-vuotias
. Ylpeänä olisin pukenut punaisen nauhan käsivarteeni, vaikka lopputulos oliskin ollut arvattavissa ja kuolemantuomio vaarana. Aivan sama, mitä tahansa porvareita vastaan, vihaan kaikesta sydämestäni. Kyllä on ihana biisi!
Kiitos 8
+sankari duppaajat -Dubbinaattorit 2.0 Pitäisikö jotakin Kommunistiksi kutsuminen olla mielestäsi loukkaavaa? Onko mielestäsi oikein että pieni osa ihmisistä elää mukavasti vailla puutteita. Kun monet ihmiset elävät köyhyysrajan alapuolella, työttöminä, kodittomina jne. ja porvarit polkevat työläisten palkkoja yhä alaspäin pitääkseen kapitalistisen koneensa pyörimässä. Koneen joka käyttää polttoaineena ihmisten hyvinvointia?
+Cliffer666 jos tappelemaan mielit niin israel ottaa vapaa ehtosia armeijaansa eiku hakemus sisään vaan niin kyl sä tappelee pääset sydämmes kyllyydest siel saat tapella tosissas siel ei ammuta lintuja vaan ihmisiä
inb4 yhteiskunnan loinen
Cliffer666 mee hoitoon
Kaikkien maiden proletariaatit, liittykää yhteen!
Tämän te näytte tehneen ja olot ovat fiasko: ei omaa kattoa pään päällä, ei omaa petipaikkaa ja koko elämä maanalaista toimintaa. Kannattikin.
@Scatmanfi Maailmansosialismi jota toteuttaisi maailmanhallitus?
@ghui6 mut onhan sekin kapitalismin sortoa että työpaikat menee Kiinaan vain halvemman työvoiman takia
Nyt ryskyin murtuu pakkovalta; tää on viime ponnistus!
Et taida tajuta Sosialismia; Nämä 'sosialistivaltiot' ovat Statistisia, eivät Sosialistisia. Lueppas hieman Marxia niin tajuat. Esim. Tämä lause häneltä:
"Demokratia on tie Sosialismiin"
ja Lenin sanoi näin:
"Demokratia on pakollista sosialismille"
Meehä ryssä takas venäjälle
@puuskutin siinä olet aivan oikeassa mutta taktisesti ajateltuna joskus hyökkäys on paras puolustus (tottakai ei hyökätä hepposin perustein, järjenkäyttö sallittua mutta jossain se kiusatunki rajamenee)
@ThePiru1 On totta, että en ole koskaan ollut työtön tai joutunut elämään toimeentulolla itse. Olen vain lähipiirissäni nähnyt sen vetkuttelun ja kusetuksen työttömänä ollessa ja sos.tukia hakiessa. Se näyttää olevan ihan oma taiteen lajinsa. Niin pitäisikö sinun mielestä sitten työttömän nauttia samaa elintasoa kuin työssä käyvä? Pitäisikö talonmiehen nauttia samaa elintasoa kuin vaikka esim. ison yrityksen toim.johtaja
Sosialismi ei tarkoita sitä
Vuosikymmeniä Venäjälläkin laulaa hoilottaneet tuota p.skaa: …huomispäivänä kansat on veljet keskenään! - Niin suurta valhetta kuin olla ja voi!
Nooooh, kiva ajatushan se on. Kukapa ei joskus olis aatellu että miksei vaan voitas tulla toimee keskenää. Käytäntö on vaan sit usein osoittautuu aika erilaiseks.
Tässä sanomaa
Valkoisten marssi vie helposti 😎
@TaideTV
Milloin ja missä? Is there a problem?
Historia on kullannut muistot, nyt tämmöinen huvittaa. ikaisemmin, kun punainen uhka idässä oli voimissaa, tämä laulu varmasti pelotti vapaata maata.
Porvaristoa pelotti. Työväelle kyseinen liike olisi lisännyt vapautta.
@@Tattikanava Juu, ihan varmasti. Jos vapaudeksi katsotaan se että ei tarvitse mistään murehtia, kyllä kommunisti diktaattori kertoo mitä täällä tehdään, ei olisi vaivaa yksityisomistuksesta yms. Itsellä ei olisi kuin pieni kotitarve viljelmä mitä valtio ei varasta. Nyt valtio ottaa vain kolmanneksen.
@@Ravenlord79 Diktatuuri? Tarkoitin sosialismia.
@@Tattikanava synonyymeja. Sosialismissa poliittinen eliitti, henkilöitynyt yhteen epäjumalan asemassa olevaan, vie kaiken. Tämä utopia oli selvä jo yli 100 vuotta sitten kun suomalaiset matkustivat Saksaan sotaoppiin, tietäen että heil tulee olemaan äärimmäisen tärkeä tehtävä itsenäisyytemme saavuttamisessa ja terveen, vapaan oikeistolaisen identiteetin kehityksessä. Ja miten oikeassa he olivatkaan. Itsellä yksi sukulainen on ollut asiakirjojen mukaan osallisena Tampereen vapauttamisessa.
@@Ravenlord79 Määrittelisitkö minulle sosialismin, kiitos.
Товарищам привет!!
Hienoa!
"Orrrrjat sorrrron yöstä..." Tällä voisi opettaa lapsille aatteen lisäksi ärrää.
what language is this?
Finnish
Näin pakkotyötä valtiolle tekevänä (kuntouttava työtoiminta) tämä on aika ironinen. :) silti hauska tosin.
@Vampirewolfking Tiedätkö mitä Korporatismi on? Fasismi on keskistö-oikeistolais aate, kyllä, mutta Sosialismia se ei ole, eikä tule olemaan. Sosialismia ei voi olla ilman demokratiaa, Fasmismia taas ei voi olla Demokratian kanssa. Korporatismi on äärikapitalismia, äärimmäisempää kuin Laissez-faire kapitalismia tai Oikeisto-Anarkia.
Olen nähnyt Pieksämäellä Täällä Pohjantähden alla Poleenin teatterissa
@Rhmfantti Niin koska muista vasemmistopuolueista ei edes kannata puhua, sillä niitä ei käytännössä ole. Kommunistinen puoluekin on jakautunut niin moneen siipeen, että ei sillä ole mitään merkitystä edes yhdessä, saatika sitten erillään. Joten mistä tässä sitten puhutaan?
Lehemän epävireistä ammumista kuulee pohjanmaalla muutenki. Punakommarit saai vallan venäjällä koska siellä köyhiä igorjorgoksia oli liikaa ja asiat oli päin persettä. SUomen valkoinen armeija on parhaita asioita mitä Suomi on koskaan maaperällään nähnyt
Niin on opetus sun kohdalla valunut reisille. Valkoset ja Punasethan oli niitä ääripäitä joita kukaan ei kaivannut ja koko helvetin teurastuksen sai aikaan. Ihmiset siellä keskeellä sitten lopulta tämän maan rakensi siihen mitä se on ja pisti oikeisto ja vasemmistolaiset saman pöydän ääreen, tämän teon hedelmiä sinäkin elät, et valkosten tai punasten.
@@duhni4551 Ilman oikeistoa Suomi ei olis Suomi
@@другЯне Eipä se sitä olisi ilman vasemmistoakaan =)
@@duhni4551 Vasemmistopuoleet ovat tuoneet suomeen hyviäkin puolia esimerkiksi ilmaisen koulutuksen ja sairaanhoidon. Nykyään on täyttä kuraa äännestää mokomia roskapuolueita, koska he lakkasivat tavoittelemasta parempaa elintasoa. Äänestäkää Keskustaa, Persuja tai kokoomusta!
ei verenvuodatus tässä vaiheessa enää ketään auta...
menkää kommarit töihin
Olen jo töissä. Suosittelen muillekin jotka ei ole. Tosikommarit ei työtä vältä.
Kohta saa nauraa kapitalististeille kun korttitalo romahtaa.
Niinhän olette oppineet, kun muilla menee yhtä pahasti kuin itsellä, se on tasa-arvoa. Ei se ole. Te loukkaatte muiden oikeuksia, millä oikeudella te tätä kaikkea teette? Sinun täytyy ajatella, että kun saan olot yhtä hyviksi maassani kuin Länsi-Euroopan maissa on, se on tasa-arvoa. Sanohan, mitä kaikkea sinä Suomessa näinä vuosina olet tehnyt ja nyt teet? Ilmoittele missä olet, tulen, jutellaan.
@ThePiru1 Suomessa jos ei ole näitä nettejä, telkkaria ja puhelinta, saa jo sitten oikeastaan syyttää itseään. Nämä on ihan vain hakemusviidakon takana ja työtön joutaa sen savotan kyllä suorittaa. Näiden etuisuuksien hankkiminen voi kyllä olla byrokratian vallin takana , mutta jos ei muuta työtä ole, niin kyllä ehtii sen tehdä. Ja monet ovatkin siinä hakemustouhussa kehittyneet suorastaan ammattilaisiksi.
internationale o/
"Tää on viimeinen taisto"
laulu ottaa mukaansa.
Tätähän Neuvostoliitossakin kokeiltiin!
Kyllä, oikeassa olet. Neuvostoliitto oli hyvä esimerkki siitä kun sosialistinen valtio ei ole sosialistinen. Ymmärsin sen että tarkoitit ideologiata.
KOMMUNISMI! JEE!
Hauskaa vappua!
Pohjoiskorealainen sosialismi: kaikki tekee töitä mutta kukaan ei saa palkkaa
Suomalainen sosialismi: kukaan ei tee töitä mutta kaikki saa palkkaa
🚩
🚩
Miten meinasit toteuttaa Työväen Diktatuurin?
Valkosethan ne sakemanni kunkun haki ja piti työväkeä aivan pohjasakkana
Onneksi Suomen laillisen hallituksen talonpoikaisarmeija voitti vapaussodan.
Juuri näin!!!
Huhhuh..
höpsis
Tämä on sinänsä mielenkiintoista, mutta lopputuloksen kannalta melkeinpä tärkeämpiä olivat Nuijasodan aikaisen Euroopan tapahtumat. Suomen nuijasotureiden talonpoikaisarmeija lyötiin, niin kuin monet muutkin sen ajan talonpoikaiskapinat. Poikkeuksena mainitaan Sveitsi, joka oli ainoa paikka missä talonpojat voittivat. Sveitsi onkin Euroopan ainoa demokraattinen maa, jossa (talonpoikainen) kansa voi itse ja suoraan päättää yhteisistä asioista.
Ravenlord79 niin
Katos perkele
@ThePiru1 No ei se ole tasa-arvon huipentuma, mutta pitäisikö työttömän nauttia samaa elintasoa kuin hyvin tuottavan kansalaisen? No perustulo olisi kyllä ihan hyvä ajatus ja omasta puolestani se voisi olla siinä 1500€ kieppeillä, vaikka kalliiksi se tulisi. Toisaalta voi vain kuvitella sitä loisijoitten massa-armeijaa sillä automaattisella kuukausi tulolla. No ei minullakaan ole tietenkään mitään lopullisia ratkaisumalleja, mutta ei ole mitään tolkkua rahoittaa kotiin suuria joukkoja.
niinpä juu jos joillakin hyvin muista väliksi
@MrMcGale Kuinka tyhmä voi olla? Sosiaalidemokratia on se mihin pohjoismainen hyvinvointiyhteiskunta perustuu. Vasemmalla puolella poliittista spektriä jos sitä enää on. Kukaan ei enää tajua mitä on olla hyvinvoinnin, yhteistyön ja solidaarisuuden puolella näköjään. Ei se ole kommunismia, se on vain järkevää sosialismia. Sosialismi = välität kanssaihmisistä.
Hillbilly moonexplosion
Tästä minä nautin
Vai että setä Roope kommari? :-D
@@onlinecommentator2616 olenko sitte minä kommunisti jos kannatan sosialidemokraatteja?
Miksi kritiikki ei onnistu? En ole herra enkä TOVERI, olenvaa yks suomalainen ja yritin jotain kysyä, miksi en saa toverit sanaani läpi? tääkö sitä solidaarisuutta on??
kerros nyt mikä neuvostoliitto sitten oli, kun kerta oli pakko päästä pätemään.
Hyvää vappua!
Niinhän kirjoitinkin. Lue vain uudestaan, ehkä sitten ymmärrät, mitä kirjoitin.
Ei pidä mennä yhteenkään yksityisomisteiseen firmaan sen omistajille rahaa tekemään - TÖIHIN VAIN VALTIOLLE TAI KUNNALLE!
Etkö oo kuullu osuuskunnista?
Jep! Tämä länsimaalainen kapitalismi on saatuttanut maailman meret ja ilmat sekä tuonot paljon köyhyyttä! Jatkuvasti tuotetaan turhaa tavaraa kun kaikki perustuu jatkuvaan kasvuun!
mä en oo kommunisti enkä sosialisti enkä kepulainen < mutta kun kuulen nimen väyrynen. olen marxilais-trotskilais-leniniläinen
haispappa paska
Jaa, että ihan Otto-Wiltsun suomentama. Nukkehallituksen johtajan.
Kansainvälinen on maailman seksikkäin laulu, sillä aina kun se soi, niin kaikki mulkut nousevat pystyyn 😂😂😂
Näihin tarvis enkkusubeja, ois varmasti käyttistä Venäjänmaalla nyt
Tästä kappaleesta löytyy varmaan venäjänkieliset ja englanninkieliset sanat, koska tämä biisi ei ole alkujaan suomalainen
@MrMcGale Fasismissa autoritaarinen äärinationalismi yhdistyi korporatistiseen talousjärjestelmään, joka oli ammattiliittopohjainen "kolmas asema sosialismin ja kapitalismin välillä" -Aristotle A. Kallis, The Fascism Reader
Olen ollut Pieksämäellä kolmessa lyhyessä työsuhteessa sekä Espoossa
elämäni pisimmässä työsuhteessa.
olisiko suomessa jälleen työläisten aika nousta yhteisesrintamaan.jukkar