Juon vettä heti aamusta ison lasin ennen aamiaista. Otan myös vesipullon mukaan kun lähden kotoa. Pyrin tekemään pienen liikuntasuorituksen joka päivä, koska huomaan että liikkumattomuus saa heti olon nuutuneeksi. Nyt joulun aikaan en keskity laihduttamiseen vaan koitan huolehtia siitä ettei paino nouse.
Olen nyt oppinut juomaan vettä säännöllisesti. Juon sen 1,5-2 litraa päivässä ja olen huomannut että keho jopa kaipaa vettä. Jouluna pyrin syömään ajatuksella niin etten mätä lautasta täyteen. Otan hiukan jokaista lajia mitä haluan. Nautin läheisten seurasta. Liikunta on hankalaa kun täällä maalla tiet on peili liukkaat, olen mennyt "rämpimään" metsään mutta se on hankalaa tarpomista🤭 ehkä kaloreita kuluu kun on vaikea kulku👍 yritän kyllä joka päivä kävellä, välillä olen mennyt vaan pihan ympäri sen puoli tuntia jos muualla liikkuminen on vaikeeta🤭🤭 hyvää joulua kaikille❤
Vesipullo aina vieressä
Juon vettä ja välillä glögiä. Mutta pääasiassa vettä. Töissä tulee jo käveltyä 2-4 km ja vielä vapaa-aikana lisää. N. 50 km viikossa.
Juon vettä heti aamusta ison lasin ennen aamiaista. Otan myös vesipullon mukaan kun lähden kotoa. Pyrin tekemään pienen liikuntasuorituksen joka päivä, koska huomaan että liikkumattomuus saa heti olon nuutuneeksi. Nyt joulun aikaan en keskity laihduttamiseen vaan koitan huolehtia siitä ettei paino nouse.
Olen nyt oppinut juomaan vettä säännöllisesti. Juon sen 1,5-2 litraa päivässä ja olen huomannut että keho jopa kaipaa vettä. Jouluna pyrin syömään ajatuksella niin etten mätä lautasta täyteen. Otan hiukan jokaista lajia mitä haluan. Nautin läheisten seurasta. Liikunta on hankalaa kun täällä maalla tiet on peili liukkaat, olen mennyt "rämpimään" metsään mutta se on hankalaa tarpomista🤭 ehkä kaloreita kuluu kun on vaikea kulku👍 yritän kyllä joka päivä kävellä, välillä olen mennyt vaan pihan ympäri sen puoli tuntia jos muualla liikkuminen on vaikeeta🤭🤭 hyvää joulua kaikille❤
Työpäivän aikana vettä tulee juotua 1-1,5 litraa. Vapailla tuppaa unohtumaan vaikka keittiössä tulee kyllä muuten rampattua.
Onneks mä oon sellane veen lipittäjä että ei oo ongelmaa juoda sitä. Heti aamusta saatava lasi vettä.
Nesteytyksestä kertaaminen oli oikein paikallaan. Tsemppiä kaikille kohti parempaa uutta vuotta.