Videon äänentaso aavistuksen liian matala, mutta mielenkiintoista pohdintaa jälleen. Tarkoitus onkin ollut kysyä sinun näkemyksiä taimikonperustamis ja -hoitovaiheisiin. Etenkin varhaisperkuu jossa säännönmukaisesti kaadetaan kaikki lehtipuusto ihan ilmeisiä aukkopaikkoja lukuunottamatta. Ainakin omassa hoitotyössä tämä on vähän semmoinen hankala paikka kun taipumuksena on koittaa kuvitella se metsä 80 vuoden päähän ja että siinä olisi monimuotoinen elinvoimainen metsä, mutta samalla pitää kunnioittaa sitä työtä mikä on taimikonperustamisen hyväksi tehty, eli hyvän näköisiä havutaimia ei tohdi kaataakaan lehtipuun vuoksi. Tämä siis kun tehdään T1-vaiheen perkkausta. Kuitenkin kaikki T2 taimikot joissa olen työskennellyt ovat olleet varsin monimuotoisia eikä siellä ole ollut juurikaan ongelmia jättää lehtipuustoa koska havutaimikkoon on päässyt syntymään aukkoja ja vaurioita mitkä oikeuttavat monipuolisen lehtipuuston jättämisen, toisin kuin T1:sen perkkuussa. Eli ainakin äkkiseltään vaikuttaa että T1:sen varhaisperkkuu ei ole liian voimakkaasti yksipuolistava jos kerran T2 vaiheessa taimikkoon on syntynyt lehtipuustoa ja sitä riittää jätettäväksi asti. Toki ei puhuta puhtaasta sekametsästä ja varmaan raivauksen jälkeen puustosta on 10-15% lehtipuustoa keskimäärin. Toki kuvio kohtaiset erot on isoja, joskus on jäänyt liki puhdas kuusikko ja joskus lehtipuuta on jäänyt hyvinkin isoja määriä. Eli se niistä huomioista, ja sitten varsinaiseen kysymykseen: Olenko tähän mennessä vielä oikeilla jäljillä? Yksipuolistuuko metsä vasta harvennusvaiheessa? Vai voiko sanoa selkeää kohtaa missä metsä yksipuolistuu? Onko se koko prosessi jonka lopputulema on sitten yksipuolinen varttunut metsä? Eli jos istutettaisiin lehtipuuta laikuittain joitakin satoja taimia per hehtaari niin T1:sen varhaisperkkuussakin jätettäisiin lehtipuuta, jolloin sitä olisi vielä enemmän T2:sen raivauksessa, voitaisiin puhua ehkä 20-30% lehtipuutosta raivauksen jälkeen. Ja täten harvennuksillakaan ei saada luotua puhdasta havumetsää vaikka kuinka koitettaisiin. Eli pitääkö se monimuotoisuuden tavoittelu aloittaa tehokkaammin ihan istutuksesta vai voiko sanoa että joku työvaihe siinä matkalla on jossa ongelmat syntyy? Onpas pitkä kommentti aiheeseen johon ei voi yksiselitteistä vastausta antaakaan. Ainakaan oletettavasti.
Kiitos tuosta äänentasopalautteesta. Olen ollut vähän epävarma, miten hyvin se osuu kohdilleen. Ei näköjään osu. Pitää katsoa, mitä saan tehtyä tulevien nauhoitusten aikana. Jos ei muuta niin mikki likemmäs suuta... Pohdintasi oli osuva. Nostan hattua tuosta, että yrität ulottaa ajatuksesi yli kiertoajan - sitä vaivautumista tarvittaisiin enemmän. Niinhän se on, että yksiselitteistä vastausta on vaikea antaa - siksi tilanneriippuvaista kuitenkin tämä on. Ensimmäinen vastus on toki jo voitettu, kun tekijä edes vaivautuu miettimään tätä ajatuksella. Yritän nyt kaikesta huolimatta laittaa tähän muutamia huomioita. Ensinnä minulla on sellainen tuntuma, että raivausohjeet, eritoten perkausohjeet ja -käytännöt ovat käymistilassa. Selvästi nyt pohditaan, että miten muokata ohjeita niin, että niistä kuitenkin tulee soveltamiskelpoiset ilman merkittäviä erehtymisen mahdollisuuksia. Ja tämä muutostarve koskee nimenomaan sitä, miten tyyten lehtipuut otetaan varhaisperukauksessa pois. Menee siis muutama vuosi, jonka jälkeen meillä lienee jo tästäkin asiasta uusia ohjeistuksia. Tapio on hiljan antanut ohjeita siitä, miten perustaa sekametsä. Siellä on semmoinen vaihtoehto, että mätästetään normaalisti, mutta jätetään joitain satoja mättäitä istuttamatta. Niihin odotetaan tulevan siemensyntyisiä taimia, etupäässä siis lehtipuuta - tuotantomielessä toki mieluiten koivua. Tällä tavalla perustetut toimikot ovat sitten ehkä kohtuullisen selviä perata: yksi puu per mätäs jätetään kehittymään. Tällä 'kuuset istuttaen, lehtipuut luonnontaimina' -periaatteella pyritään siihen, että ne paakkutaimikuuset ehtisivät sen verran edelle lehtipuista, että ne mättäissä olevat lehtipuutaimet voisi perkuussa jättää kasvamaan. Aika näyttää, miten hyvin tämä toteutuu. Mieluusti sitä tietysti kasvattaisi sekapuuston koivut enimmäkseen siemensyntyisinä. Jos koivut ottaa perkauksessa pois, niin myöhemmin lähtevät koivut ovat sitten käytännössä vesasyntyisiä. Mitähän tuohon yksipuolistumiseen osaisi vastata? Kaipa se tulee siitä, että on viitseliäästi ja orjallisesti tehty joka raivuu likelle sataa prosenttia, eli vain vain yhden puulajin tuotantopuut jätetty aina kasvamaan. Eihän ole mikään aivan erikoinen poikkeus, että taimivaiheessa tehdään kolmekin raivausta - ainakin moni kliinistä lopputulosta arvostava metsänomistaja tekee näin. Siihen kun vielä yhdistää totaaliset ennakkoraivaukset aina ennen harvennuksia, sekä ehdottomasti pääpuulajin eduksi suoritetut harvennukset, niin yksipuolistuminen on valmis. Ei sen näin tarvitse olla, ja aika monessa metsikössä ei ole ollutkaan. Itse olen taipuvainen siihen, että varhaisperkauksessa voi - tapauskohtaista harkintaa käyttäen - jättää vähäisen määrän lehtipuuta, muuallekin kuin aukkopaikkoihin. Vähäinen tarkoittaa hyvin vähäistä, ehkä muutamia kymmeniä hehtaarille. Ne voisi olla ennen muuta monimuotoisuuspuita - näinhän taimikosta kehittyy nopeammin monimuotoinen, kuin jos tämä tehdään vasta taimikonharvennuksessa. Ja sitten toki tämän lisäksi suojatiheiköt voisi osuttaa alusta lähtien sen mukaan, että valitsee niihin mahdollisuuksien mukaan näitä monimuotoisuudella arvokkaita puita. Myöhemmissä raivauksissa - myös ennakkoraivaukset mukaan lukien voi sitten aina pyrkiä jättämään mahdollisuuksien mukaan lisää harvinaisempia sekapuita - silloin niistä ei enää koidu edes erikoisempaa haittaa. Eli eipä tässä tosiaan mitään yksiselitteistä - arvostan että näitä joku pohtii!
Jos Second242:sen alkup. ajtuksesta sain kiinni, niin varhaisperkauksen (ja taimikonharvennuksen) tekijä vois omilla toimillaan pakottaa monimuotoisemman metsän, jota ei enää harvennusvaiheessa ole kohtuuden rajoissa mahdollista yksipuolistaa? Eli tällöin metsän monimuotoisuus määräytyisi jo taimikkovaiheessa, eikä 1. harvennuksen vaiheessa. Tällaisessa ajatuksessa voisi olla perää!
@@HeJurm Juuri tuo minulla oli ajatuksena, ja nimenomaan että ne lehtipuut olisivat vaikka 10x10metrin laikkuina siellä täällä. Kun raivaussahalla ne päätökset on tehtävä automaationa näkyvyyden ollessa 10metriä niin juuri se havupuun puute (tai huono laatu) on monesti se ainoa työn pysäyttävä tekijä, vasta sitten aletaan miettimään että mitäs tähän jätetään jos ei havupuuta. Ojat on toki sitten toinen. Ja toisaalta taas omat kokemukset varttuneista taimikoista on että niissä on yleensä on monipuolisuutta puulajiston suhteen (määrät ja suhdelukemat on sitten toinen juttu), eli luonto kuitenkin monipuolistaa vaikka yksipuolisesti kasvatetaan ja hoidetaan. Eli sikäli mietin että onko tarvetta niin radikaaleille toimille taimikon perustamis- ja hoitovaiheissa. Vai voiko ajatella että yleensä luonto hoitaa asiat parhain päin.
@@Second247 Joo - aivan järkeenkäypä ajatustapa, molemmilla. En siitä ensilukemalla saanut täysin kiinni, mutta nyt ymmärrän. Tässä sitten paras voisi olla, että tämä otettaisiin huomioon jo perustamisvaiheessa, eli jättäisi ne tyhjät mättäät vaikka sitten ryhmiin. Mutta jos se tehdään taimikonhoidoissa, niin ei sitäkään mikään estä. Aineksia on yleensä hyvin. Ryhmittäisessä toteutuksessa ei edes erilainen kasvurytmi paljon haittaa. Nyt vaan tälle menetelmälle pitäisi keksiä osuva nimi! Vielä villi heitto: Yli kiertoajan laskettu nettotulos ei aivan ratkaisevasti hetkahda, vaikka ravinteisen tai keskiravinteisen paikan metsään jättäisi raivauksessa vain 1000-1200 havupuutainta (etupäässä kuusta) hehtaarille. Tämä luku perustuu siihen, että silloin havupuutaimien määrä olisi hieman suurempi kuin ensiharvennuksen jälkeinen runkoluku. Loppu olisi sitten lehtipuuta, josta osa koivua, mutta joukossa jonkin verran myös muuta. Ensiharvennuksen voi sitten tehdä vaikka energiapuukorjuuna, koska poistuma on etupäässä muuta kuin kuusta. Mitenkään tyypillinen, suositeltava tai erityisesti tutkittu toteutus tämä tässä kuvattu ei ole, kunhan pudotin hihasta.
Videon äänentaso aavistuksen liian matala, mutta mielenkiintoista pohdintaa jälleen.
Tarkoitus onkin ollut kysyä sinun näkemyksiä taimikonperustamis ja -hoitovaiheisiin. Etenkin varhaisperkuu jossa säännönmukaisesti kaadetaan kaikki lehtipuusto ihan ilmeisiä aukkopaikkoja lukuunottamatta. Ainakin omassa hoitotyössä tämä on vähän semmoinen hankala paikka kun taipumuksena on koittaa kuvitella se metsä 80 vuoden päähän ja että siinä olisi monimuotoinen elinvoimainen metsä, mutta samalla pitää kunnioittaa sitä työtä mikä on taimikonperustamisen hyväksi tehty, eli hyvän näköisiä havutaimia ei tohdi kaataakaan lehtipuun vuoksi. Tämä siis kun tehdään T1-vaiheen perkkausta.
Kuitenkin kaikki T2 taimikot joissa olen työskennellyt ovat olleet varsin monimuotoisia eikä siellä ole ollut juurikaan ongelmia jättää lehtipuustoa koska havutaimikkoon on päässyt syntymään aukkoja ja vaurioita mitkä oikeuttavat monipuolisen lehtipuuston jättämisen, toisin kuin T1:sen perkkuussa. Eli ainakin äkkiseltään vaikuttaa että T1:sen varhaisperkkuu ei ole liian voimakkaasti yksipuolistava jos kerran T2 vaiheessa taimikkoon on syntynyt lehtipuustoa ja sitä riittää jätettäväksi asti. Toki ei puhuta puhtaasta sekametsästä ja varmaan raivauksen jälkeen puustosta on 10-15% lehtipuustoa keskimäärin. Toki kuvio kohtaiset erot on isoja, joskus on jäänyt liki puhdas kuusikko ja joskus lehtipuuta on jäänyt hyvinkin isoja määriä.
Eli se niistä huomioista, ja sitten varsinaiseen kysymykseen:
Olenko tähän mennessä vielä oikeilla jäljillä? Yksipuolistuuko metsä vasta harvennusvaiheessa? Vai voiko sanoa selkeää kohtaa missä metsä yksipuolistuu? Onko se koko prosessi jonka lopputulema on sitten yksipuolinen varttunut metsä? Eli jos istutettaisiin lehtipuuta laikuittain joitakin satoja taimia per hehtaari niin T1:sen varhaisperkkuussakin jätettäisiin lehtipuuta, jolloin sitä olisi vielä enemmän T2:sen raivauksessa, voitaisiin puhua ehkä 20-30% lehtipuutosta raivauksen jälkeen. Ja täten harvennuksillakaan ei saada luotua puhdasta havumetsää vaikka kuinka koitettaisiin. Eli pitääkö se monimuotoisuuden tavoittelu aloittaa tehokkaammin ihan istutuksesta vai voiko sanoa että joku työvaihe siinä matkalla on jossa ongelmat syntyy?
Onpas pitkä kommentti aiheeseen johon ei voi yksiselitteistä vastausta antaakaan. Ainakaan oletettavasti.
Kiitos tuosta äänentasopalautteesta. Olen ollut vähän epävarma, miten hyvin se osuu kohdilleen. Ei näköjään osu. Pitää katsoa, mitä saan tehtyä tulevien nauhoitusten aikana. Jos ei muuta niin mikki likemmäs suuta...
Pohdintasi oli osuva. Nostan hattua tuosta, että yrität ulottaa ajatuksesi yli kiertoajan - sitä vaivautumista tarvittaisiin enemmän.
Niinhän se on, että yksiselitteistä vastausta on vaikea antaa - siksi tilanneriippuvaista kuitenkin tämä on. Ensimmäinen vastus on toki jo voitettu, kun tekijä edes vaivautuu miettimään tätä ajatuksella. Yritän nyt kaikesta huolimatta laittaa tähän muutamia huomioita.
Ensinnä minulla on sellainen tuntuma, että raivausohjeet, eritoten perkausohjeet ja -käytännöt ovat käymistilassa. Selvästi nyt pohditaan, että miten muokata ohjeita niin, että niistä kuitenkin tulee soveltamiskelpoiset ilman merkittäviä erehtymisen mahdollisuuksia. Ja tämä muutostarve koskee nimenomaan sitä, miten tyyten lehtipuut otetaan varhaisperukauksessa pois. Menee siis muutama vuosi, jonka jälkeen meillä lienee jo tästäkin asiasta uusia ohjeistuksia.
Tapio on hiljan antanut ohjeita siitä, miten perustaa sekametsä. Siellä on semmoinen vaihtoehto, että mätästetään normaalisti, mutta jätetään joitain satoja mättäitä istuttamatta. Niihin odotetaan tulevan siemensyntyisiä taimia, etupäässä siis lehtipuuta - tuotantomielessä toki mieluiten koivua. Tällä tavalla perustetut toimikot ovat sitten ehkä kohtuullisen selviä perata: yksi puu per mätäs jätetään kehittymään. Tällä 'kuuset istuttaen, lehtipuut luonnontaimina' -periaatteella pyritään siihen, että ne paakkutaimikuuset ehtisivät sen verran edelle lehtipuista, että ne mättäissä olevat lehtipuutaimet voisi perkuussa jättää kasvamaan. Aika näyttää, miten hyvin tämä toteutuu.
Mieluusti sitä tietysti kasvattaisi sekapuuston koivut enimmäkseen siemensyntyisinä. Jos koivut ottaa perkauksessa pois, niin myöhemmin lähtevät koivut ovat sitten käytännössä vesasyntyisiä.
Mitähän tuohon yksipuolistumiseen osaisi vastata? Kaipa se tulee siitä, että on viitseliäästi ja orjallisesti tehty joka raivuu likelle sataa prosenttia, eli vain vain yhden puulajin tuotantopuut jätetty aina kasvamaan. Eihän ole mikään aivan erikoinen poikkeus, että taimivaiheessa tehdään kolmekin raivausta - ainakin moni kliinistä lopputulosta arvostava metsänomistaja tekee näin. Siihen kun vielä yhdistää totaaliset ennakkoraivaukset aina ennen harvennuksia, sekä ehdottomasti pääpuulajin eduksi suoritetut harvennukset, niin yksipuolistuminen on valmis. Ei sen näin tarvitse olla, ja aika monessa metsikössä ei ole ollutkaan.
Itse olen taipuvainen siihen, että varhaisperkauksessa voi - tapauskohtaista harkintaa käyttäen - jättää vähäisen määrän lehtipuuta, muuallekin kuin aukkopaikkoihin. Vähäinen tarkoittaa hyvin vähäistä, ehkä muutamia kymmeniä hehtaarille. Ne voisi olla ennen muuta monimuotoisuuspuita - näinhän taimikosta kehittyy nopeammin monimuotoinen, kuin jos tämä tehdään vasta taimikonharvennuksessa. Ja sitten toki tämän lisäksi suojatiheiköt voisi osuttaa alusta lähtien sen mukaan, että valitsee niihin mahdollisuuksien mukaan näitä monimuotoisuudella arvokkaita puita. Myöhemmissä raivauksissa - myös ennakkoraivaukset mukaan lukien voi sitten aina pyrkiä jättämään mahdollisuuksien mukaan lisää harvinaisempia sekapuita - silloin niistä ei enää koidu edes erikoisempaa haittaa.
Eli eipä tässä tosiaan mitään yksiselitteistä - arvostan että näitä joku pohtii!
@@huhkai-ja Kiitokset tästä!
Jos Second242:sen alkup. ajtuksesta sain kiinni, niin varhaisperkauksen (ja taimikonharvennuksen) tekijä vois omilla toimillaan pakottaa monimuotoisemman metsän, jota ei enää harvennusvaiheessa ole kohtuuden rajoissa mahdollista yksipuolistaa? Eli tällöin metsän monimuotoisuus määräytyisi jo taimikkovaiheessa, eikä 1. harvennuksen vaiheessa. Tällaisessa ajatuksessa voisi olla perää!
@@HeJurm Juuri tuo minulla oli ajatuksena, ja nimenomaan että ne lehtipuut olisivat vaikka 10x10metrin laikkuina siellä täällä. Kun raivaussahalla ne päätökset on tehtävä automaationa näkyvyyden ollessa 10metriä niin juuri se havupuun puute (tai huono laatu) on monesti se ainoa työn pysäyttävä tekijä, vasta sitten aletaan miettimään että mitäs tähän jätetään jos ei havupuuta. Ojat on toki sitten toinen.
Ja toisaalta taas omat kokemukset varttuneista taimikoista on että niissä on yleensä on monipuolisuutta puulajiston suhteen (määrät ja suhdelukemat on sitten toinen juttu), eli luonto kuitenkin monipuolistaa vaikka yksipuolisesti kasvatetaan ja hoidetaan.
Eli sikäli mietin että onko tarvetta niin radikaaleille toimille taimikon perustamis- ja hoitovaiheissa. Vai voiko ajatella että yleensä luonto hoitaa asiat parhain päin.
@@Second247 Joo - aivan järkeenkäypä ajatustapa, molemmilla. En siitä ensilukemalla saanut täysin kiinni, mutta nyt ymmärrän.
Tässä sitten paras voisi olla, että tämä otettaisiin huomioon jo perustamisvaiheessa, eli jättäisi ne tyhjät mättäät vaikka sitten ryhmiin.
Mutta jos se tehdään taimikonhoidoissa, niin ei sitäkään mikään estä. Aineksia on yleensä hyvin. Ryhmittäisessä toteutuksessa ei edes erilainen kasvurytmi paljon haittaa. Nyt vaan tälle menetelmälle pitäisi keksiä osuva nimi!
Vielä villi heitto: Yli kiertoajan laskettu nettotulos ei aivan ratkaisevasti hetkahda, vaikka ravinteisen tai keskiravinteisen paikan metsään jättäisi raivauksessa vain 1000-1200 havupuutainta (etupäässä kuusta) hehtaarille. Tämä luku perustuu siihen, että silloin havupuutaimien määrä olisi hieman suurempi kuin ensiharvennuksen jälkeinen runkoluku. Loppu olisi sitten lehtipuuta, josta osa koivua, mutta joukossa jonkin verran myös muuta. Ensiharvennuksen voi sitten tehdä vaikka energiapuukorjuuna, koska poistuma on etupäässä muuta kuin kuusta. Mitenkään tyypillinen, suositeltava tai erityisesti tutkittu toteutus tämä tässä kuvattu ei ole, kunhan pudotin hihasta.