Ja varmasti möisikin. Joku Yö olis saanut tästä ihan valmiin ja huikean ikihitin. Olisivat vähän joutuneet vielä rytmitystä yksinkertaistamaan, että olis kaikilta bändin jäseniltä onnistunut (kaikella kunnioituksella Olli L.).
Minäkin tästä kappaleesta kyllä pidän, mutta pitää muistaa, että juuri sinä ja minähän tässä olemme parodian kohteena. :DD Juuri meidän kaltaisille urpoille jotka pitää tällasesta roskasta tässä nauretaan. Kyllähän me tietenkin pienen pilan osaksemme ansaitsemme. Joka tapauksessa, kappaleesta pidän, enkä ole suolainen että minullekin uskalletaan nauraa.
@@ozzylepunknown551 tuli tuosta mieleen että kyösti pöystihän on aika doomerin kaltanen hahmo, varmasti tulis hän hahmona tunnetummaks muuallakin ku suomessa jos liitettäis tohon doomer hahmoon :D
Kun yritetään läpällä tehdä biisiä, eikä yritetä väkisin mitään, ja saa vapaammin säveltää kun ei tarvii kauheesti miettiä millasta kritiikkiä saa tai onko liian samanlainen kuin joku toinen kappale, niin tuloksena on aika hyvä kipale.
Rai, rai rai rai, rai Rai, rai rai rai, rai Rai, rai rai rai, rai Rai, rai rai rai, rai Vaimoani heikkouttani liian kovaa löin Lauteilla hän vielä lepäs Saunamakkaraa kun söin Silloin sivusilmälläin nuo liekit roihuavat näin Vaimo vietiin paikkaan parempaan, mä tänne yksin jäin Sinne hiilen musta enkelini lentää Hiljaa liitää yli miehen murtuneen Niin se menee, ymmärrän, vaan herrat ymmärrä mua ei Kaikkeni mä yritin, silti veivät pellot, työn ja talonkin Rai, rai rai rai rai Rai, rai rai rai rai! Rai, rai rai rai rai! Rai, rai rai rai rai! Olen yksinäinen susi, mutta lauman tarvitsen Olen kivi, joka kukkii lailla hauraan joutsenen Jalat vievät helvettiin, minä katson taivaaseen Sieltä hiilen musta enkelini alas hymyilee Siellä hiilen musta enkelini lentää Hiljaa liitää yli miehen murtuneen Niin se menee, ymmärrän, vaan herrat ymmärrä mua ei Uhri olen itsekin, talven routa tappaa pihatontutkin Rai, rai rai rai, rai Rai, rai rai rai, rai Rai, rai rai rai, rai Rai, rai rai rai, rai Sinne hiilen musta enkelini lentää Hiljaa liitää yli miehen murtuneen Niin se menee, ymmärrän, vaan herrat ymmärrä mua ei Kaikkeni mä yritin, silti veivät pellot, työn ja talonkin Rai, rai rai rai, rai Rai, rai rai rai, rai Rai, rai rai rai, rai Rai, rai rai rai, rai Rai, rai rai rai, rai Rai, rai rai rai, rai Rai, rai rai rai, rai Rai, rai rai rai, rai
Joo. Siitä tekee erityisen koskettavan se, että vaimo makaa saunassa, koska äijä on kosketellut sitä "heikkouksissaan" liian kovaa parisuhdeväkivallan merkeissä. Kyllä käy jätkää sääliksi. Kukaan ei ymmärrä, ja kaikki viedään.
Pasilan musiikin (ja tämänkin biisin) säveltänyt Kalle Koivisto sanoi vuosia myöhemmin yhdessä haastattelussa, että hänelle tarjottiin sittemmin töitä oikeana iskelmäsäveltäjänä ja rahaakin olisi ollut luvassa, mutta hän kieltäytyi koska ei halunnut tehdä tällaista musaa vakavissaan.
OIKEAT LYRIIKAT ILMAN VIRHEITÄ: Rai rai rai rai rai rai rai rai rai rai rai rai rai rai rai rai rai rai rai rai Vaimoani heikkouttani liian kovaa löin Lauteella hän vielä lepäs, saunamakkaraa kun söin Silloin sivusilmälläin nuo liekit roihuavat näin Vaimo vietiin paikkaan parempaan, mä tänne yksin jäin Sinne hiilenmusta enkelini lentää Hiljaa liitää yli miehen murtuneen Niin se menee ymmärrän vaan herrat ymmärrä mua ei Kaikkeni mä yritin silti veivät pellot, työn ja talonkin Rai rai rai rai rai rai rai rai rai rai rai rai rai rai rai rai rai rai rai rai Olen yksinäinen susi, mutta lauman tarvitsen Olen kivi joka kukkii, lailla hauraan joutsenen Jalat vievät helvettiin, minä katson taivaaseen Siellä hiilenmusta enkelini, alas hymyilee Siellä hiilenmusta enkelini lentää Hiljaa liitää yli miehen murtuneen Niin se menee ymmärrän vaan herrat ymmärrä mua ei Uhri olen itsekkin, talven routa tappaa pihatontutkin Rai rai rai rai rai rai rai rai rai rai rai rai rai rai rai rai rai rai rai rai Sinne hiilenmusta enkelini lentää Hiljaa liitää yli miehen murtuneen Niin se menee ymmärrän vaan herrat ymmärrä mua ei Kaikkeni mä yritin silti veivät pellot, työn ja talonkin Rai rai rai rai rai rai rai rai rai rai rai rai rai rai rai rai rai rai rai rai Rai rai rai rai rai rai rai rai rai rai rai rai rai rai rai rai rai rai rai rai
paria virhettä lukuunottamatta hyvin koostettu :D jossain vaiheessa kolahtaa jokin, en muista oliko kyseessä joku astia vai jotain sinne päin, ja "rairairai"-kuoro lopettaa kuin seinään parissa kohtaa lopussa
Melkein hävettää myöntää, mutta jopa kaikkien näiden vuosien jälkeen tämä selkeästi ironisesti tehty iskelmärockparodia sai aikaan kylmät väreet. "Routa tappaa pihatontutkin" tosin sai repeämään nauruun, mikä lienee tarkoituskin.
Tuossahan on onnistuneesti kehitetty useampiakin todella uskomattomassa huonoudessaan ja korniudessaan varsinaista parhautta olevia, suomalaiselle iskelmämusiikille valitettavan tyypillisiä vertauksia. En nyt tähän hätään onnistu kaivamaan nimitystä päästäni, mutta muistaakseni oli olemassa ihan oma käsite sellaisille vertaamuksille, jotka ontuu kuin kaksijalkainen aasi. (Siis mallia "Olen kivi joka kukkii lailla hauraan joutsenen": kivet eivät kuki, kuten eivät myöskään joutsenet, jotka eivät ole varsinaisesti hauraita, vaan enemmänkin kaiken paskovia väkivaltamaanikkoja, missä mielessä tosin lyriikan "minä" tosiaan saattaa hyvinkin muistuttaa jossain määrin joutsenta.)
@@joonasrautio9909 , luonnollisestikaan en tiedä, mitä sun pitäisi tai ei pitäisi. Itse sekä luen että tuotan tekstiä aika ajoin myös ammatikseni, joten sinällään rohkenen kyllä suositella. Tutustuminen metatasoon ja tekstin muodon vaikutukseen merkityksen muodostumisessa tekis sulle varmasti hyvää.
@BlackSanor Juuri niin. Vaikka täydentäen että ei vain lähiaikoina vaan myös kautta aikojen. Tämä on ladukkaasti tehtyä satiiria, mutta ei kai nyt sentään "musiikillista kermaa".
Tän vois kyllä hyvin myydä sinkkuna :) En tiedä kuka tämän tässä laulaa mutta joku laulaja tämä varmaan oikeasti on ellei Volasen tai muun ääntä ole muutettu :)
@trollslandan Myönnettäköön et tää on kaukana siitä "musikaalisesta kermasta", ja että satiirinen arvo onkin ainoa arvo tällä kappaleella. Suurin osa tuskin edes ymmärtää sitä satiiria mikä tässä on, vaan kuuntelee sitä vain ja ainoastaan sen takia kun se oli pasilassa. Mutta kyllä tätä rallatusta voi joskus silloin tällöin huvikseen silti kuunnella. Jus ei muuten niin ihan vain ärsyttääkseen kavereitaan.
Tällaista todelliset ammattilaiset vois kirjoittaa päivittäin koska tässä käytetään musiikillisia vakiokeinoja ja melodiankulkuja - sille joka nyt näihin asioihin on paneutunut. Ammattilaisethan tän on tehneetkin. Jätettäis nyt toi kipale siihen yhteyteen johon se alunperinkin on tarkoitettu, eli joittenkin musiikillisten zombien herätyskelloksi - toivottavasti. Siinä koko pointti.
@BlackSanor Loistava kappale kaikin puolin, suuri osa hyvistä kappaleista on melko yksinkertaisia ;) ei aina tarvitse ihmeitä tehä että kuulostaa hyvältä.
oisko lataus linkki mitää vielä tähän täydellisyyden lisäksi? ja kyllä tageja luetaan !!!! ja pakko sanoa tää biisi on hyvä :D sais tulla kauppaa jonki sorti levy näist hienoist pasilan biiseist + repomiehen hienot kappaleet :)
@trollslandan Kuule, Suomesta on tullu lähiaikoina niin paljon turhaa ja surkeaa musiikkia että tää on ehdottomasti kyllä parhaimmistoa. Ja hauskinta tässä on että tää ei ees käsittääkseni oo ees kunnon bändi.
Pelottavinta on, että Karrelle palanut enkeli vois oikeissa olosuhteissa aivan hyvin myydä Suomessa kultaa.
Ja varmasti möisikin. Joku Yö olis saanut tästä ihan valmiin ja huikean ikihitin. Olisivat vähän joutuneet vielä rytmitystä yksinkertaistamaan, että olis kaikilta bändin jäseniltä onnistunut (kaikella kunnioituksella Olli L.).
Ja väärissäkin, eikä ketään haittaisi, antaisi vaan mennä.
@@bababaysmith Ai perhana, kovan heitit :D RIP Olli enivei
@@bababaysmithTodellaki
Tästähän on biisi olemassa. Toli Pakarisen teos
Se fiilis ku täysi fiktiivine artisti tekee iha vitun hyvää musaa :D
Minäkin tästä kappaleesta kyllä pidän, mutta pitää muistaa, että juuri sinä ja minähän tässä olemme parodian kohteena. :DD
Juuri meidän kaltaisille urpoille jotka pitää tällasesta roskasta tässä nauretaan. Kyllähän me tietenkin pienen pilan osaksemme ansaitsemme.
Joka tapauksessa, kappaleesta pidän, enkä ole suolainen että minullekin uskalletaan nauraa.
@@youtubevoihaistaavittu6124 Mä en nää tässä kyllä mitään roskaa
Doomers ftw
@@youtubevoihaistaavittu6124 no onhan täs aika hyvä melodia ja instrumentaalit.
@@ozzylepunknown551 tuli tuosta mieleen että kyösti pöystihän on aika doomerin kaltanen hahmo, varmasti tulis hän hahmona tunnetummaks muuallakin ku suomessa jos liitettäis tohon doomer hahmoon :D
Kai se on käytävä polttamassa sauna...
😅
"talven routa tappa pihatontutkin" on oikeasti helvetin kova sanoitus
Murheellisten laulujen maa 2.0
Tää ja hitosti :D
Tää on ihan mahtava biisi. Siis en olisi uskonut että olisin kuullut jotain näin hyvää Pasilasta.
jep
Asiaaa öahtimenop andy
Siis mahtimenoa
niinpä! kun mulla on kaikki saatavilla olevat pasilat
Eläny pasila on parasta paskaa mitä on
Kun yritetään läpällä tehdä biisiä, eikä yritetä väkisin mitään, ja saa vapaammin säveltää kun ei tarvii kauheesti miettiä millasta kritiikkiä saa tai onko liian samanlainen kuin joku toinen kappale, niin tuloksena on aika hyvä kipale.
En tienny tota
Täähän on ironiassti tehty iskelmää mollaava biisi???
@@petja4298 no niinhän son, mutta nimenomaan huumorilla, ja melkeen "vahingossa" tuli hyvä
Muistelen, että murheellisten laulujen maa on kans kirjotettu kieliposkessa. Ja tyyliin Eppujen tunnetuin biisi
Rai, rai rai rai, rai
Rai, rai rai rai, rai
Rai, rai rai rai, rai
Rai, rai rai rai, rai
Vaimoani heikkouttani liian kovaa löin
Lauteilla hän vielä lepäs
Saunamakkaraa kun söin
Silloin sivusilmälläin nuo liekit roihuavat näin
Vaimo vietiin paikkaan parempaan, mä tänne yksin jäin
Sinne hiilen musta enkelini lentää
Hiljaa liitää yli miehen murtuneen
Niin se menee, ymmärrän, vaan herrat ymmärrä mua ei
Kaikkeni mä yritin, silti veivät pellot, työn ja talonkin
Rai, rai rai rai rai
Rai, rai rai rai rai!
Rai, rai rai rai rai!
Rai, rai rai rai rai!
Olen yksinäinen susi, mutta lauman tarvitsen
Olen kivi, joka kukkii lailla hauraan joutsenen
Jalat vievät helvettiin, minä katson taivaaseen
Sieltä hiilen musta enkelini alas hymyilee
Siellä hiilen musta enkelini lentää
Hiljaa liitää yli miehen murtuneen
Niin se menee, ymmärrän, vaan herrat ymmärrä mua ei
Uhri olen itsekin, talven routa tappaa pihatontutkin
Rai, rai rai rai, rai
Rai, rai rai rai, rai
Rai, rai rai rai, rai
Rai, rai rai rai, rai
Sinne hiilen musta enkelini lentää
Hiljaa liitää yli miehen murtuneen
Niin se menee, ymmärrän, vaan herrat ymmärrä mua ei
Kaikkeni mä yritin, silti veivät pellot, työn ja talonkin
Rai, rai rai rai, rai
Rai, rai rai rai, rai
Rai, rai rai rai, rai
Rai, rai rai rai, rai
Rai, rai rai rai, rai
Rai, rai rai rai, rai
Rai, rai rai rai, rai
Rai, rai rai rai, rai
Ai ei muka suomalainen melankolia oo hyvää matskuu♥️
Alkuperästään riippumatta ehkä yksi parhaista suomenkielisistä nyyhkybiiseistä.
Odotan Andyn pitkäsoittoa! Tämä on parhautta!
Tää biisi jotenkin on vaan niin koskettava kun tässä kerrotaan miehestä,jonka vaimon palaessa saunan mukana hän myös menetti kaiken.
Joo joo, mutta minun "Hiili enkelini" kyll kuulostaa vähä dorkalt 😂😂
En tiiä koskettavasta ku tää laulu kertoo miehestä joka hakkaa vaimoaan ja lopulta polttaa tämän saunan mukana sitte vielä uhriutuu
Joo. Siitä tekee erityisen koskettavan se, että vaimo makaa saunassa, koska äijä on kosketellut sitä "heikkouksissaan" liian kovaa parisuhdeväkivallan merkeissä. Kyllä käy jätkää sääliksi. Kukaan ei ymmärrä, ja kaikki viedään.
Tää on paras biisi mitä missään sarajassa on ikinä kuultu. 10/5
Ihan sairaan hyvä ja legenda❤🤧
Kiitos pasila❤
kännissä soi hyvin tämä biisi 5/5
viäkin soi kännissä 2019
Ooks judu?
Soi tunnolla 2021
Soi vielä 2022
@@hytoneen2990 näin tekee
Pasilan musiikin (ja tämänkin biisin) säveltänyt Kalle Koivisto sanoi vuosia myöhemmin yhdessä haastattelussa, että hänelle tarjottiin sittemmin töitä oikeana iskelmäsäveltäjänä ja rahaakin olisi ollut luvassa, mutta hän kieltäytyi koska ei halunnut tehdä tällaista musaa vakavissaan.
Jos teitä kiinnostaa kuka tän laulo nii se oli Olli Ylikotila
kiva tietää
Sovitus: Kalle Koivisto
Sanat: Atte Järvinen & Kalle Koivisto ( Kemopetrol )
Laulaja: Olli Ylikotila
onhan tota pariin otteeseen etsitty :) näin sen vuosien jälkeen löysi
Hieno kappale. Taas uusi ryyppy biisi. kiitos tästä :)
Perjantai rai rai rai....mahtava biisi!!
Tätä on kiva laulaa pienessä!
Olen kivi joka kukkii lailla hauraan joutsenen ....
Parempaa kuin euroviisupaska :D
tää pitäs olla euroviisus :D
Unohako lordin
Sitä ootellessa et joku tulee kommentoimaan tupakankäärijästä jotain
aivan mahtava piisi
OIKEAT LYRIIKAT ILMAN VIRHEITÄ:
Rai rai rai rai rai rai rai rai rai rai rai rai rai rai rai rai rai rai rai rai
Vaimoani heikkouttani liian kovaa löin
Lauteella hän vielä lepäs, saunamakkaraa kun söin
Silloin sivusilmälläin nuo liekit roihuavat näin
Vaimo vietiin paikkaan parempaan, mä tänne yksin jäin
Sinne hiilenmusta enkelini lentää
Hiljaa liitää yli miehen murtuneen
Niin se menee ymmärrän vaan herrat ymmärrä mua ei
Kaikkeni mä yritin silti veivät pellot, työn ja talonkin
Rai rai rai rai rai rai rai rai rai rai rai rai rai rai rai rai rai rai rai rai
Olen yksinäinen susi, mutta lauman tarvitsen
Olen kivi joka kukkii, lailla hauraan joutsenen
Jalat vievät helvettiin, minä katson taivaaseen
Siellä hiilenmusta enkelini, alas hymyilee
Siellä hiilenmusta enkelini lentää
Hiljaa liitää yli miehen murtuneen
Niin se menee ymmärrän vaan herrat ymmärrä mua ei
Uhri olen itsekkin, talven routa tappaa pihatontutkin
Rai rai rai rai rai rai rai rai rai rai rai rai rai rai rai rai rai rai rai rai
Sinne hiilenmusta enkelini lentää
Hiljaa liitää yli miehen murtuneen
Niin se menee ymmärrän vaan herrat ymmärrä mua ei
Kaikkeni mä yritin silti veivät pellot, työn ja talonkin
Rai rai rai rai rai rai rai rai rai rai rai rai rai rai rai rai rai rai rai rai Rai rai rai rai rai rai rai rai rai rai rai rai rai rai rai rai rai rai rai rai
talven routa tappaa pihatontutkin ;__;
🤘🧑🎄👍
Yle TV kakkosen pitäis tehdä suonsilmälle levy. Varmaa myis
tää o oikeesti vitu hyvä
AI jumalauta fishy_boobkins on ne piirit pienet
ihana biisi
VOI JUMALAUTA!!! nyt tää soi mun päässä puol vuotta PERELE!!
Miulla on ollu päässä yli 10 vuotta. XD
Aivan mahtavaa
Ihana ääni ja ihana biisi😊❤
Pasila on kyllä nerokas sarja!
Ei jeesus! XD Tää ei taida lähteä enää ikinä pois miun päästä.
Kyllä soi.....JUMALAUUUUUTA!
Oli kyllä (sniff) aika herkkä kappale.
Kimmo Laine nii
Tää on sairaan tarttuva
Mites näin 4v myöhemmin? soiko vielä?
Siitä joka tän biisin on tehny niin siit tulis tosi hyvä artisti.
sehän on jo
@@csmiika joo mut sais laulaa enempi tällästä eikä mitää örinää ...
@@kovaluu82 En oo kyllä koskaan pitänyt Kemopetrolia varsinaisesti örinänä..?
😂😂Ei kukaa oo tehny tätä tää on Pasila sarjan keksimä
@@GuyLikeGuy itseasiassa olli ylikotila tämän on tehny pasilaa varten
paria virhettä lukuunottamatta hyvin koostettu :D
jossain vaiheessa kolahtaa jokin, en muista oliko kyseessä joku astia vai jotain sinne päin, ja "rairairai"-kuoro lopettaa kuin seinään parissa kohtaa lopussa
Vois olla jopa editoinnissa tapahtunu virhe.
1:35
Ei toimi latauslinkki! Korjaa niin pelastat viikon :3
Melkein hävettää myöntää, mutta jopa kaikkien näiden vuosien jälkeen tämä selkeästi ironisesti tehty iskelmärockparodia sai aikaan kylmät väreet. "Routa tappaa pihatontutkin" tosin sai repeämään nauruun, mikä lienee tarkoituskin.
Tuossahan on onnistuneesti kehitetty useampiakin todella uskomattomassa huonoudessaan ja korniudessaan varsinaista parhautta olevia, suomalaiselle iskelmämusiikille valitettavan tyypillisiä vertauksia. En nyt tähän hätään onnistu kaivamaan nimitystä päästäni, mutta muistaakseni oli olemassa ihan oma käsite sellaisille vertaamuksille, jotka ontuu kuin kaksijalkainen aasi. (Siis mallia "Olen kivi joka kukkii lailla hauraan joutsenen": kivet eivät kuki, kuten eivät myöskään joutsenet, jotka eivät ole varsinaisesti hauraita, vaan enemmänkin kaiken paskovia väkivaltamaanikkoja, missä mielessä tosin lyriikan "minä" tosiaan saattaa hyvinkin muistuttaa jossain määrin joutsenta.)
@@Cocoonen pitäskö opetella tuottamaan järkeviä lauseita
@@joonasrautio9909 , luonnollisestikaan en tiedä, mitä sun pitäisi tai ei pitäisi. Itse sekä luen että tuotan tekstiä aika ajoin myös ammatikseni, joten sinällään rohkenen kyllä suositella. Tutustuminen metatasoon ja tekstin muodon vaikutukseen merkityksen muodostumisessa tekis sulle varmasti hyvää.
@@Cocoonen
Muistuuko käsitteen nimeä mieleen?
@@saagabragi6938 , valitettavasti ei. Ja tuollaiset on valitettavan vaikeita kaivaa esiin.
Kyllä tässä vähän alkaa suuttua ympäristölleen.
Awesome! Kiitti linkistä!
Talven routa tappaa pihatontutkin.
Pihatontut kerto et tää on alunperin juicen sanottama kappale. Ollut pöytälaatikossa vuosia ja sittemmin vähän muokattu. Todella hyvä teos.
pasila, tehkää levy andy suonsilmän nimellä!:)
Rai rai rai!
Rai rai
Buujaa tää on täyttä kultaaa oujeeeeeeeeeee!!!!!
vitun hyvä biisi ♡
@BlackSanor
Juuri niin. Vaikka täydentäen että ei vain lähiaikoina vaan myös kautta aikojen. Tämä on ladukkaasti tehtyä satiiria, mutta ei kai nyt sentään "musiikillista kermaa".
ku kuulin tän ekaa kertaa nii rupesin itkeen
2021?
L O I S T A V A !
IHAN MAHTAVA !!!!!!!!!
ihana biisi
Kaikki suomalainen musiikki ikinä kiteytetty tähän
toddela hyvä biisi
Tän vois kyllä hyvin myydä sinkkuna :) En tiedä kuka tämän tässä laulaa mutta joku laulaja tämä varmaan oikeasti on ellei Volasen tai muun ääntä ole muutettu :)
pelastaa päivän kun kuuntelee tätä!
Sori Pulkkinen... Nyt löyty Ruusulaulun voittaja!
tämä kappale on ihan varmasti ammattilaisten käsistä....Koska seuraava tulisi
muistan ku toi tuli radiost! :) hyvä biisi
Ei perkele. Vaikka kuulin täs joskus 2014-2015 niin yhä käy päässä xD
vitun kova
@trollslandan
Myönnettäköön et tää on kaukana siitä "musikaalisesta kermasta", ja että satiirinen arvo onkin ainoa arvo tällä kappaleella. Suurin osa tuskin edes ymmärtää sitä satiiria mikä tässä on, vaan kuuntelee sitä vain ja ainoastaan sen takia kun se oli pasilassa. Mutta kyllä tätä rallatusta voi joskus silloin tällöin huvikseen silti kuunnella. Jus ei muuten niin ihan vain ärsyttääkseen kavereitaan.
...♥♥ hitsin hyvä biisi.. ♥♥...
kova biisi
Tällaista todelliset ammattilaiset vois kirjoittaa päivittäin koska tässä käytetään musiikillisia vakiokeinoja ja melodiankulkuja - sille joka nyt näihin asioihin on paneutunut. Ammattilaisethan tän on tehneetkin. Jätettäis nyt toi kipale siihen yhteyteen johon se alunperinkin on tarkoitettu, eli joittenkin musiikillisten zombien herätyskelloksi - toivottavasti. Siinä koko pointti.
verkgien bäst
Miksei Pöysti pitänyt. Ihan huikea kappale.
Koska Kyösti ymmärtää ironiaa ja on ainoa, jolla on järkeä edes hitusen verran neuroottisessa päässään.
@BlackSanor
Loistava kappale kaikin puolin, suuri osa hyvistä kappaleista on melko yksinkertaisia ;) ei aina tarvitse ihmeitä tehä että kuulostaa hyvältä.
Tässä oli kyllä nyt niin kova biisi että oksat pois.
Paras
Iskelmää... :D
hyvä biisi varsinkin kun ottaa olutta :)
Talven routa tappaa pihatontutkin 😀😍 ei uskois että pasilassa ollut vaan ohimennen tää
Hyvä andy
tämä on suomalainen sekä "koskettava" :D
@Shepuz osta pasilan 3:mastuotantokaus ni siinä on tää karaoke versiona
@KusiKikkeli Kai sää tiesit et toi on pasilasta?
Miten tää voi olla näin hyvä ku tää oli kuitenki tehty pasilaa varten?
Oisko tämä se versio mikä soi ylexllä?
no, amanda todd sent me to listen nirvana's album "bleach"
Kaikkeni tein ja menetin
kyllä hienosti sanottu!
oisko lataus linkki mitää vielä tähän täydellisyyden lisäksi? ja kyllä tageja luetaan !!!!
ja pakko sanoa tää biisi on hyvä :D sais tulla kauppaa jonki sorti levy näist hienoist pasilan biiseist + repomiehen hienot kappaleet :)
Kepitsecret
euroviisuihin :D
Ihan paras
Asiaa
@ParTyBoy9131 video ei oo kuva videossa on monta kuvaa:D!
Kyllä. ainakin tässä
9vuotta myöhemmi vitu hyvä biisi vieläki
Näihän se on :Ddd
On
rai rarai rai rai..
ihan paraaaaaas
Palastelit jakson ääniraidasta?
Pasila oli se sarja
Varmaan ku kuulu sen ukkelin pullon kilistely
@trollslandan Kuule, Suomesta on tullu lähiaikoina niin paljon turhaa ja surkeaa musiikkia että tää on ehdottomasti kyllä parhaimmistoa. Ja hauskinta tässä on että tää ei ees käsittääkseni oo ees kunnon bändi.
Ihan paras biisi.
mut kaikki kuuntelis sitä vaa ryyppäykse aikan ja sitte rikkois 20000 pihatonttuu :DDD
"talven routa tappaa pihatontutkin".... Aaaa, Saatana kun hyvä!
Tämän kun olisi saanut aikanaan saanut Topin laulettavaksi, niin oksat pois.
en ikinä tykänny iskelmästä, mut tää on kyl jotai muuta
@DigiVibes Tää on ihan jees biisi, paljon parempi kuin monet suomalaiset kappaleet
RAI rai rai
Tämä karaokeen ja saattaisin jopa laulaa karaoke :D
Ajattelin, että vain aito rakkaus saa ikiroutaisen sydämeni heltymään. Olin väärässä.
Kaikkivaltias nyt on kyllä jollaki ollu aika edgy vaihe
Millon spotyfaihi
Kliseineen päivineen saa jostain käsittämättömästä syystä kyynelen silmään tää kipale.
Pauli hanhiniemi…