Olin lapsena ihan hulluna maapallon maiden lippuihin ja opettelin tietokirjasta ne ulkoa. Yhdellä leirillä olimme kavereiden kanssa jossa oli eri rasti tehtäviä maastossa ja siellä kysyttiin Afrikan maat...? Luettelin kaikki oikein ja me voitettiin se kisa. Olin todella kiinnostunut maantiedosta ennen koulua ja opettelin ensin kartasta Euroopan maat ja vähitellen kaikki maapallon maat osasin ulkoa ja niiden liput. Vieläkin muistan maat ja niiden liput jokseenkin tosin en ole enää edes yrittänyt pitää niitä mielessä. Sen minkä lapsena oppii niin vanhana taitaa!
Orkidea mulla sama juttu, oletin että oon kiertänyt kaikki euroopan maat, mut ei enää pidä paikkaansa, koska maita on hajonnut, ja tullut lisää esim, jugoslavia
Tämä käärmetyttö on ollut Apua, mikä tauti! (Body bizarre)-tv-sarjassa ja valitettavasti kyseessä on huijaus. Näiltä hänen käsittelemiltään käärmeiltä on katkaistu myrkkytiet tai kokonaan hampaat
Tai video mitä kaikkia yhtäläisyyksiä uskonnoissa, esim Vapahtajien takana usein kuvattu aurinko ja kuinka uskonnot liittyvät kovin astrologiaan, kun lähtee pidemmälle tutkimaan 12kk vuodessa 12 opetuslasta aurinko ns kuolee ristillä ja nousee 3päivänä jne.
Siis lapsia, joilla on harvinaisia sairauksia/poikkeamia tai lahjakkuuksia jo hyvin nuorena. Ei nyt ihan supervoimia sentään. Mutta hyvä video todellakin! :)
Oispa mulla supervoimat, haluan pelastaa ja auttaa ihmisiä, mun voima olis hyvän tahdon ja rauhan voima. Haluaisin kielien oppimis-taidon tai matemaattisen voiman. 🔥🔥
Mun supervoima oli erityisesti muksuna pääkaupunkien muistaminen, erityisesti Euroopassa. Maantieto oli semmonen mielenkiinnon kohde, minkä avulla muistin eri maiden pääkaupungit ja paljon muutakin tietoa näistä maista. Erään maantietoaiheisen pelin pelaamisestakaan ei tahtonut tulla sen takia mitään kun muistin ne vastaukset ulkoa! 😄
4-6 "voimat" olis kyllä kiva omistaa, mikä tahansa niistä. Miksei pari muutakin. Mutta tuntuu että jo pelkästään se että on täyspäinen ihminen tässä nyky maailmassa on supervoima jo itsessään. Tai krious. Miltä kantilta sen sitten ottaa.
Toi venäläinen Bella on mielenkiintoinen persoona. Mun lapsesta tulee kielinero jos saan lapsen tai tulevaisuudessa. Itse opin kans uusia kieliä aika helposti ja luulen että tää juttu on mulle lapsena diagnosoidun aspergerin ansiosta tullut. Viime syksynä aloitin japanin ja ukrainan kielten opinnot. T: ranskan kielen pääaineopiskelija Helsingin yliopistosta joka on opiskellut muitakin vieraita kieliä elämänsä aikana
Minä tahtoisin ehdottomasti tuon kielipään. Sitä ei tarvitse edes miettiä. Olen surkea kielissä. Nuorena opiskelin yksin vihkosista "Italiaa luonnonmenetelmän mukaan" ja sitä opinkin jonkin verran. Seuraavaksi ihastuin espanjan kieleen ja sitäkin opin jonkun verran. Iltakoulussa aloin ensi kerran opiskella englantia, ja olin iloinen, että vihdoin opin sitäkin. Jostakin syystä en ole oppinut sitä vieläkään, vaikka kaikkein eniten opiskelin juuri englantia. Kävin monilla eri kursseilla lukion lisäksi ja kävin pari kertaa Englannissa kielikursseilla. Englannissa opin hiukan puhumaan, mutta kun palasin Suomeen, taannuin sitä edeltävälle tasolle takaisin. Englannista muodostui pakkomielle. Tunsin konkreettisesti, että psyykessäni oli jokin muuri, joka esti minua oppimasta englantia. Suren ja häpeän sitä, etten osaa englantia, kun tuntuu että kaikki muut sitä osaavat. Jos joku tulee puhumaan minulle englantia, kuuma hiki nousee ja menen ihan lukkoon.😓
Uskallan väittää että olin junnuna erittäin hyvä laskettelija, ihan vaikka jäätikkö tms.. suomen rinteet kaikki syöksyllä. Jooa paikalliset ihmetteli ulkomailla.
Tosta ekasta lapsesta voimataaperosta mainittii et käveli 5kk ikäsenä.. isä kerto tos joku päivä et ite aloin kävelee 6kk ikäsenä 😁 mut en kyllä oo supervahva
12:24 Minä sanon että Buls*ittiä tuo sähköä kestävä poika. Kuka tahansa yhtä terve jätkä kestäisi saman verran sähköä. En tiedä meneekö hänen lävitseen edes ollenkaan sähköä kun en sopivaa vkdeoklippiä ole nähnyt. Niin kuin @styropyro sanoi, sähköiskun vaarallisuuteen vaikuttaa sekä jännite, virta että sähköiskun kesto.
Onko kenelläkään lapsella Pyrokineesiä 🔥 tulen sytyttämiskykt ajatuksella , 🔥subliminaleiden avulla voi saada mvaikka mitä kykyjä jos ne nyt toimivat oikeasti 🤔
Pikkulasta ei saisi seisalleen konttaamis vaiheessa pakottaa, sillä selkäkivut aikuisena tuskalliset. Lapset ovat alistetut. Laiton temppu. Myös oppimisessa.
En nyt sanoisi, että nro. 8 lapsella varsinaisesti olisi mitään supervoimia. Lapsi elää vanhempiensa unelmaa lasketellen ympäri maailmaa. Toki lahjakas laskemaan, mutta supervoimia ei hänellä ole.
@@nainen86 Perustele? Tuollaisia samanikäisiä lapsia löytyy varmasti satoja, jotka pystyisivät samaan. Ihan jo Keski-Euroopasta löytäisi, koska voisin veikata siellä lasten laskevan paljon jyrkkiä mustia rinteitä.
Oon kymmenen vuotias tyttö jolla on lukihäiriö Englanti on haastavaa mut opettelen itse kiina ja opin noin tunnissa numerot 1-10 espanjaksi numerot . Uno, dos, dres
Tuo kobrien kanssa leikkivän tytön tapaukseen liittyy tietenkin se että isä joka on käärmeiden asiantuntija, on poistanut kobrilta myrkkyhampaat. Ja yhdessä kuvassa käärme on veltto, rääkätyn näköinen. Eläinrääkkäystä tuo on.
Min pojalla on erikoisia taitoja. Hän opetteli lukemaan alle kolmivuotiaana englantia sekä arabiaa ihan itsekseen, perässä sitten suomea, ja 3v osasi laskea numeroita seitsemällä kielellä ja oli laaja sanasto ainakin kolmella kielellä. Ollaan ihan suomalainen perhe 😂 Hän on kylläkin autistinen ja se selittää näitä taitoja, mutta on se silti ihmeellistä miten tuo aivosto voi tollee toimia. Paljon varmasti sellaisia taitoja hänellä myös mistä en edes tiedä, kun kommunikaatio on puutteellista.
Mielenkiintoisin oli venäläinen tyttö kielitaitoineen ja miten hän oppii niitä. Leikin avulla. Olen pitkään ollut sitä mieltä, että lapsille kielet pitää opettaa leikin kautta.
Voi kunpa minullakin olisi yliluonnollisia voimia ja kykyjä harjoittaa noituutta itse sen oikein talvenkin harjoitella noituutta Kun on saatana on vuoden ollut noita🧙♂️
Just vasta aloitin videon kattomisen mut toi ettei tunne kipua....ei taida olla kyllä mikään supervoima... muistan jonkun dokkarin lapsesta joka vaan satutti itteensä sen takia kun kroppa ei varota et tää ei oo järkevää et siinä voi henkikin lähtee 🙁
Itsekin olen hyvä kielissä ,osaan laulaa monilla kielillä vaikken ole opiskellut kieliä , olin koulussa paras kielissä en ollut opiskellut niitä aiemmin .kaikki ovat hyviä jossain .
Tämmööset videot mua ainaski kiinnoostaa:) Kiitos Ville:) Oikeen hyvää sunnuntaan jatkoo teille kaikille:)
Monipuolista kielitaitoa arvostan kyllä paljon. Olisi hienoa osata sujuvasti useampaa kieltä.
Minä en. Arvostaisin kovasti sitä tahoa tai henkilöä, joka lopultakin saisi maailmaan ajettua yhden yhteisen kielen ja kaikki opiskelemaan sitä.
Olin lapsena ihan hulluna maapallon maiden lippuihin ja opettelin tietokirjasta ne ulkoa. Yhdellä leirillä olimme kavereiden kanssa jossa oli eri rasti tehtäviä maastossa ja siellä kysyttiin Afrikan maat...? Luettelin kaikki oikein ja me voitettiin se kisa. Olin todella kiinnostunut maantiedosta ennen koulua ja opettelin ensin kartasta Euroopan maat ja vähitellen kaikki maapallon maat osasin ulkoa ja niiden liput. Vieläkin muistan maat ja niiden liput jokseenkin tosin en ole enää edes yrittänyt pitää niitä mielessä. Sen minkä lapsena oppii niin vanhana taitaa!
Orkidea mulla sama juttu, oletin että oon kiertänyt kaikki euroopan maat, mut ei enää pidä paikkaansa, koska maita on hajonnut, ja tullut lisää esim, jugoslavia
Kiitos uudesta videosta 🤩 Nää stoorit on mielenkiintoisia 😂
Tämä käärmetyttö on ollut Apua, mikä tauti! (Body bizarre)-tv-sarjassa ja valitettavasti kyseessä on huijaus. Näiltä hänen käsittelemiltään käärmeiltä on katkaistu myrkkytiet tai kokonaan hampaat
Tämä mullekin tuli mieleen jo insertistä, että onkohan sama tyttö. Ainakin siinä ohjelmassa tosiaan luokiteltiin huijaukseksi.
Tekisitkö videon er maailma uskonoista ✝️☪️☸️☯️🕉✡️🛐 ja maustena mitä eroa joisain uskonoisa on. Jollei ole liian paha😁
Hyvä idea, teen tämän joskus! 👍
Tosi hyvä idea! 🙂
Tai video mitä kaikkia yhtäläisyyksiä uskonnoissa, esim Vapahtajien takana usein kuvattu aurinko ja kuinka uskonnot liittyvät kovin astrologiaan, kun lähtee pidemmälle tutkimaan 12kk vuodessa 12 opetuslasta aurinko ns kuolee ristillä ja nousee 3päivänä jne.
@@katupappi309 juu. Zeitgeistillä muutr hyvä dokkari aiheesta 👍
?
?
Ois mahtava saada suomalainen video maailmalla historian aikana tapahtuneista sotarikoksista.
Villen supervoima on tehdä aina kiinnostavia ja hyviä videoita.
Miltä planeetalta Ville on ? 😊
Siis lapsia, joilla on harvinaisia sairauksia/poikkeamia tai lahjakkuuksia jo hyvin nuorena. Ei nyt ihan supervoimia sentään. Mutta hyvä video todellakin! :)
Oispa mulla supervoimat, haluan pelastaa ja auttaa ihmisiä, mun voima olis hyvän tahdon ja rauhan voima. Haluaisin kielien oppimis-taidon tai matemaattisen voiman. 🔥🔥
Mahtavaa uutta videota taas jälleen kerran!!❤❤
Kielten oppiminen ehdottomasti.
Ville vois olla hyvä näyttelijä :D
Tuli vaa mieleen
Kiitoksia Ville taas jälleen kerran hyvä video
Kiinnostava video👍👍👍
Hieno video! Kyllä nää oli huikeita lapsia. Mun supervoimani lapsena on ollut taiteen tekeminen ja mielikuvituksen käyttö ja on edelleen
Mun supervoima oli erityisesti muksuna pääkaupunkien muistaminen, erityisesti Euroopassa. Maantieto oli semmonen mielenkiinnon kohde, minkä avulla muistin eri maiden pääkaupungit ja paljon muutakin tietoa näistä maista. Erään maantietoaiheisen pelin pelaamisestakaan ei tahtonut tulla sen takia mitään kun muistin ne vastaukset ulkoa! 😄
Voisit tehdä tästä toisen osan jossa on Suomen superlapsia.🥰
Vähän jos saisit lyhyemmäks tiivistettyä.nää videot ni perfect. Nää junnaa ja valuu hitaasti . Peace ✌️liam hidasta eh eh 😂
tämäkin Niin hyvä. kiitos
4-6 "voimat" olis kyllä kiva omistaa, mikä tahansa niistä. Miksei pari muutakin. Mutta tuntuu että jo pelkästään se että on täyspäinen ihminen tässä nyky maailmassa on supervoima jo itsessään. Tai krious. Miltä kantilta sen sitten ottaa.
Pietarsaaresta yksi uusi tilaaja😊
Toi venäläinen Bella on mielenkiintoinen persoona. Mun lapsesta tulee kielinero jos saan lapsen tai tulevaisuudessa. Itse opin kans uusia kieliä aika helposti ja luulen että tää juttu on mulle lapsena diagnosoidun aspergerin ansiosta tullut. Viime syksynä aloitin japanin ja ukrainan kielten opinnot.
T: ranskan kielen pääaineopiskelija Helsingin yliopistosta joka on opiskellut muitakin vieraita kieliä elämänsä aikana
Hyvä video
Minä tahtoisin ehdottomasti tuon kielipään. Sitä ei tarvitse edes miettiä. Olen surkea kielissä. Nuorena opiskelin yksin vihkosista "Italiaa luonnonmenetelmän mukaan" ja sitä opinkin jonkin verran. Seuraavaksi ihastuin espanjan kieleen ja sitäkin opin jonkun verran. Iltakoulussa aloin ensi kerran opiskella englantia, ja olin iloinen, että vihdoin opin sitäkin.
Jostakin syystä en ole oppinut sitä vieläkään, vaikka kaikkein eniten opiskelin juuri englantia. Kävin monilla eri kursseilla lukion lisäksi ja kävin pari kertaa Englannissa kielikursseilla. Englannissa opin hiukan puhumaan, mutta kun palasin Suomeen, taannuin sitä edeltävälle tasolle takaisin. Englannista muodostui pakkomielle. Tunsin konkreettisesti, että psyykessäni oli jokin muuri, joka esti minua oppimasta englantia. Suren ja häpeän sitä, etten osaa englantia, kun tuntuu että kaikki muut sitä osaavat. Jos joku tulee puhumaan minulle englantia, kuuma hiki nousee ja menen ihan lukkoon.😓
lisää näitä videoita
Uskallan väittää että olin junnuna erittäin hyvä laskettelija, ihan vaikka jäätikkö tms.. suomen rinteet kaikki syöksyllä. Jooa paikalliset ihmetteli ulkomailla.
Niin ja sun videot on tosi kiinnostavia
Ihan parasta settiä ite haluaisin noi kaikki voimat😄
Kiitos ville
Vierastan sanan 'supervoima' käyttöä tällaisessa yhteydessä. Teräsmiehellä on supervoimia.
Tosta ekasta lapsesta voimataaperosta mainittii et käveli 5kk ikäsenä.. isä kerto tos joku päivä et ite aloin kävelee 6kk ikäsenä 😁 mut en kyllä oo supervahva
Mulla on neljä käärmettä ja ne ei oo koskaa purru mua❤😊😂
Ville otit hyvän musiikin videon alkuun
12:24 Minä sanon että Buls*ittiä tuo sähköä kestävä poika.
Kuka tahansa yhtä terve jätkä kestäisi saman verran sähköä. En tiedä meneekö hänen lävitseen edes ollenkaan sähköä kun en sopivaa vkdeoklippiä ole nähnyt.
Niin kuin @styropyro sanoi, sähköiskun vaarallisuuteen vaikuttaa sekä jännite, virta että sähköiskun kesto.
Tossa styropyron video ua-cam.com/video/BGD-oSwJv3E/v-deo.html
Onko kenelläkään lapsella Pyrokineesiä 🔥 tulen sytyttämiskykt ajatuksella , 🔥subliminaleiden avulla voi saada mvaikka mitä kykyjä jos ne nyt toimivat oikeasti 🤔
Kyllä matikkaosaaminen olisi mulle kelvannut, sähkön kanssa ei kannata leikkiä!
Mikä tuo musiikki on, joka on videolla? Toimiva piitti! :) Rytmi siis.
Milloin terassikauden avajaiset Petteri Mikkosen kanssa?
Millon ryyppää ja sekoilee jethron ja hjalliksen kans?
@@VeskuCoo Ens viikonloppuna. Lennetään Hjalliksen kanssa Fuengirolaan morjestamaan Jethroa..
Oisko toukokuussa? 🙌
@@vmakipelto Miksi odotella niin pitkään? Nytkin paistaa aurinko..
@@hannesluotola7910totta, mutta terassit ei oo auki
Onko supervoima hypätä kepparin kanssa 110cm
😅
Pikkulasta ei saisi seisalleen konttaamis vaiheessa pakottaa, sillä selkäkivut aikuisena tuskalliset. Lapset ovat alistetut. Laiton temppu. Myös oppimisessa.
Ei oo kyllä normaalisti kiinnostanu lapsi versiot videoista mut tää oli ihan mielenkiintoinen.
VIDEO BALTO KOIRA 🐺
Sky brown,tyttö skeittari
Huippu
Hyi, mä inhuan käärmehiä, niin se vois olla se 😁
mä en tunne tulta
En nyt sanoisi, että nro. 8 lapsella varsinaisesti olisi mitään supervoimia. Lapsi elää vanhempiensa unelmaa lasketellen ympäri maailmaa. Toki lahjakas laskemaan, mutta supervoimia ei hänellä ole.
Ompa
@@nainen86 Perustele? Tuollaisia samanikäisiä lapsia löytyy varmasti satoja, jotka pystyisivät samaan. Ihan jo Keski-Euroopasta löytäisi, koska voisin veikata siellä lasten laskevan paljon jyrkkiä mustia rinteitä.
@@nainen86 onpa*
@@kala5473 se sanotaan ompa
Oon kymmenen vuotias tyttö jolla on lukihäiriö Englanti on haastavaa mut opettelen itse kiina ja opin noin tunnissa numerot 1-10 espanjaksi numerot . Uno, dos, dres
Mikä on potenssi
nyt oon ajoissa :D
Jos saisin päättää voiman ni ehkä se käärme juttu ja se etten tunne kipua
Seuraavaks vanhus versio🟦🟥
Nro 5 taitaa olla vähän niinkun mini Ville. 😅 Potenssiin 147
Mun mielestä mikään noista ei oo mikään supervoima
Wow
Voisitko tehdä myös oikeista ”man in black ” 👌
Siinä on tyttö joka osaa 7 kieltä mutta siinä oli silleen että siinä oli kuusi eikä seitsemän
jos joku ei tunne kipua niin se on enemmänkin sairaus eikä super voima
EIHÄ
Turpa kiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiii :)
oon vetäny koulus 100m seiskal 11sekunttii kasil 13sekunttii ja ysil 12
Luulin että tossa lopussa oleva lapsi on tyttö🤭🤭
70
Munki luokkalainen juoksi 10 vuotiaana 60 metriä aikaan 9.20
Ois kiva kuulla autismista ja sen kapeista erityis osaamis alueista
Aha se sialla 10 lapsi on mua 3 vuotta vanhempi
Mää osaan luetella kaikki maailman maat
150 potensiin2 on 75
Kuulemma sinä matkit Petteriä:D
Kuulemma,, keneltä tai mistä olet kuullut ?
Petteri:)
Vanhempana valtavat selkäsäryt😬
Oisko joskus taas video pelejen salaisuuksia videoo?😮
Yks pikku-Kalle 8V osaa ajaa autoa paremmin kuin aikuinen.
Tekisitkö videon jossa kerrotaan euroviisujen historiaa
:)
mullakin on supervoima, oon meinaan SUPERlaiska
eikö lapsetkin ole ihmisiä?😂
Itse lapsena olin henkisesti vahva, vaan en ruumiillisesti😢😡
Millons hot wings video?
Moi
🦾🦾🦾
🤩😂🤩🇦🇱🇦🇱🇦🇱🇦🇱
Kun mikään ei ole totta niin kaikki on mahdollista on sama kuin kaikki mitä ikinä tiedät elämästä on vain mielesi luomaa uskokaa mua :)
Vastaus on 0
Oho
en haluis mitään nuista
Eka
KAKKAVIDEO
OOT VAAN KATEELLINEN JA LAPSELLINEN
Tuo kobrien kanssa leikkivän tytön tapaukseen liittyy tietenkin se että isä joka on käärmeiden asiantuntija, on poistanut kobrilta myrkkyhampaat. Ja yhdessä kuvassa käärme on veltto, rääkätyn näköinen. Eläinrääkkäystä tuo on.
Eka
Min pojalla on erikoisia taitoja. Hän opetteli lukemaan alle kolmivuotiaana englantia sekä arabiaa ihan itsekseen, perässä sitten suomea, ja 3v osasi laskea numeroita seitsemällä kielellä ja oli laaja sanasto ainakin kolmella kielellä. Ollaan ihan suomalainen perhe 😂 Hän on kylläkin autistinen ja se selittää näitä taitoja, mutta on se silti ihmeellistä miten tuo aivosto voi tollee toimia. Paljon varmasti sellaisia taitoja hänellä myös mistä en edes tiedä, kun kommunikaatio on puutteellista.
Wow!!
Mielenkiintoisin oli venäläinen tyttö kielitaitoineen ja miten hän oppii niitä. Leikin avulla. Olen pitkään ollut sitä mieltä, että lapsille kielet pitää opettaa leikin kautta.
Jälleen kerran hyvää settiä 😎
Mielenkiintoinen video. Supervoimat olis kiva omistaa. Kiitos videosta. ♥
Mun luokalla oli aikoinaan tommonen ihmislaskin. Tyypin maailma romahti, kun se sai matikankokeesta 10- 🙈
Ohoh 😅 Mielenkiintoinen video taas!
Todella mielenkiintoinen video oli.👍
Voi kunpa minullakin olisi yliluonnollisia voimia ja kykyjä harjoittaa noituutta itse sen oikein talvenkin harjoitella noituutta Kun on saatana on vuoden ollut noita🧙♂️
Olen 30 vuotias nuori mies joka on maagikko ja noita kaikkia näkyjä ja muita Volmia olen ala-saksin herttua olen pelätty koska olen maaginen meis
Just vasta aloitin videon kattomisen mut toi ettei tunne kipua....ei taida olla kyllä mikään supervoima... muistan jonkun dokkarin lapsesta joka vaan satutti itteensä sen takia kun kroppa ei varota et tää ei oo järkevää et siinä voi henkikin lähtee 🙁
Mietin että olenko super lapsi piirtämisessä (tuskin😂) kun piirrän jo mangaa ja olen 10v😅
Itsekin olen hyvä kielissä ,osaan laulaa monilla kielillä vaikken ole opiskellut kieliä , olin koulussa paras kielissä en ollut opiskellut niitä aiemmin .kaikki ovat hyviä jossain .