Ennen vanhaan ruuantähteet kaadettiin ämpäriin, ja ämpäri käytiin tyhjentämässä pellonreunalle. Nykyään pitää olla pelit ja vehkeet, että ruuantähteet saa maatumaan 😅
🎉joskus kovemmilla pakkasjaksoilla olen laittanut hehkulamppu valoroikan kannen välistä kompostoriin. Herättää jäätyneen kompostorin hienosti eloon. 40 watin lamppu riittää hyvin.😊
Meillä on kyllä ollut kompostori jo ainakin viitisentoista vuotta. Täällä päin ihan yleisiä kompostorit on olleet jo kauan. Kätevä vehje täällä maalla kun vaimolla on kasvimaata ja kasvihuone. JOtenkin oudolta tuntui kun alkoi kauhea ruikutus aikaihmisilta kun ruvettiin puhumaan että kompostorit pitäisi olla. ymmärtäisi jos lapset vähän kitisisivät, mutta aikuiset! Eikös ne parhaat jo että hallituksen pitäisi ostaa kaikille kompostori.
Miksi pitää jotain kompostoida, jätehuolto on sitä varten, että vie jätteet pois ja siksi siitä maksetaan, muut jätteet kuten, puiden lehdet ja sellainen maatuu paikalleen.
Meilpäi ainakin pitää tehdä kompostointi-ilmoitus tai muuten selvittää miten biojäte käsitellään. Voi ne silti heittää sekäjätteeseen ja toivoa, että roskakuskin hajuaisti ei toimi. Eiköhän viimeistään jätevoimalassa joku kiinnitä asiaan huomioita ja ennemmin tai myöhemmin juurisyy selviää
@skyman Ei se varmaan muuta haittaa kuin palaminen heikkenee polttolaitoksessa. Itte oon aatellu että jos biojätettä joutuu laittamaan poltettavaan niin sitten laittaa sekaan myös hyvin palavaa esim muovia. Mutta kyllä lajittelemalla säästää selvää rahaakin
@@Konenurkka Polttolaitokset saavat myös jäteöljyä suuret määrät ihan ilmaiseksi, 67000 t, kyllä sillä määrällä polttaa biojätteet muun roskan joukossa, biojätekeräys on vain uusi maksu kansalaisille ei muuta.
@@sakkeus1214 ihan joka päivä ei tule vietyä, nyt vaikka naapurikin toi, meinasi silti jäätyä tai kansi yritti jäätyä kiinni. Aika vähän on tullut kuiviketta lisäiltyä ts n joka kolmas kerta kourallinen.
Ennen vanhaan ruuantähteet kaadettiin ämpäriin, ja ämpäri käytiin tyhjentämässä pellonreunalle. Nykyään pitää olla pelit ja vehkeet, että ruuantähteet saa maatumaan 😅
Yksi hyvä vaihtoehto on sopivan vahvuinen siima, siima on aika liukaspintaista ja siten liukuu aika notkeasti kulmien ympäri, ja rosojen ohi.
Minä tein pakastimesta kompostorin, pistin samanlaisen vastuksen pohjalle ja pellin päälle, on tosi hyvä ratkaisu. 👍
🎉joskus kovemmilla pakkasjaksoilla olen laittanut hehkulamppu valoroikan kannen välistä kompostoriin. Herättää jäätyneen kompostorin hienosti eloon. 40 watin lamppu riittää hyvin.😊
Lamppua ei vain kannata haudata jätteeseen nimim kokemusta on.
Meillä on kyllä ollut kompostori jo ainakin viitisentoista vuotta. Täällä päin ihan yleisiä kompostorit on olleet jo kauan. Kätevä vehje täällä maalla kun vaimolla on kasvimaata ja kasvihuone.
JOtenkin oudolta tuntui kun alkoi kauhea ruikutus aikaihmisilta kun ruvettiin puhumaan että kompostorit pitäisi olla. ymmärtäisi jos lapset vähän kitisisivät, mutta aikuiset! Eikös ne parhaat jo että hallituksen pitäisi ostaa kaikille kompostori.
Ja pöntön alle styroxlevy ja päälle vällyt
Miksi pitää jotain kompostoida, jätehuolto on sitä varten, että vie jätteet pois ja siksi siitä maksetaan, muut jätteet kuten, puiden lehdet ja sellainen maatuu paikalleen.
Biojätettä ei saa enää laittaa sekajätteeseen. Pitää joko kompostoida tai osallistua biojätteen keräykseen.
@@Konenurkka Minä ainakin laitan, ei roskakuski niitä jätepusseja tarkista.
Meilpäi ainakin pitää tehdä kompostointi-ilmoitus tai muuten selvittää miten biojäte käsitellään. Voi ne silti heittää sekäjätteeseen ja toivoa, että roskakuskin hajuaisti ei toimi. Eiköhän viimeistään jätevoimalassa joku kiinnitä asiaan huomioita ja ennemmin tai myöhemmin juurisyy selviää
@skyman Ei se varmaan muuta haittaa kuin palaminen heikkenee polttolaitoksessa. Itte oon aatellu että jos biojätettä joutuu laittamaan poltettavaan niin sitten laittaa sekaan myös hyvin palavaa esim muovia. Mutta kyllä lajittelemalla säästää selvää rahaakin
@@Konenurkka Polttolaitokset saavat myös jäteöljyä suuret määrät ihan ilmaiseksi, 67000 t, kyllä sillä määrällä polttaa biojätteet muun roskan joukossa, biojätekeräys on vain uusi maksu kansalaisille ei muuta.
Yli 30 vuotta kompostoitu, eikä ole Biolanin kompostori koskaan jäätynyt.
Ittellä jäätyy joka talvi. Liekkö nuiden eristeissä eroja kun toisilla ei tunnu jäätyvän
@Konenurkka En usko. Meneekö minkä verran tavaraa kompostoriin ja miten paljon käytät kuiviketta?
@@sakkeus1214 ihan joka päivä ei tule vietyä, nyt vaikka naapurikin toi, meinasi silti jäätyä tai kansi yritti jäätyä kiinni. Aika vähän on tullut kuiviketta lisäiltyä ts n joka kolmas kerta kourallinen.
@Konenurkka Minä käytän kuivaa puupurua kuivikkeena enkä säästele yhtään. Voi mennä 10litran sankollinen kerrallakin.
on se matti nopea ku joku aika sitte lähti meiltä ja nyt tällä videolla :D
ei mitään järkeä