Huizhoun naapuri oli ostanut uuden auton ja oli pakko kysyä mihin oli bemari 530 hybridinsä vaihtanut, sen kehuminen ei nimittäin koskaan loppunut vaikka mies muuttikin maalle. Vastauksena tuli rääkäisy: ”Bijadi Han” ja pari minuuttia myöhemmin: ”Viime lauantaina sain, nyt 3780km mittarissa, huomenna 5200km. Shenzhen, Chengdu, Shanghai, Huizhou lenkki. Parempi kuin bemari.” Luulis että lentämällä ois helpompaa, mutta alihankkijat ja tehtaat eivät ole suotuisissa paikoissa, joten 4 miestä liikkuu paremmin autolla. Kallistakin se on kun motarimaksut maksaa saman kuin yksi lentolippu.
Nopeasti kiinalainen on pelissä mukana. Ettei vaan käy muutamalle länsimerkille kuten Nokialle aikoinaan. Nokia sanoi kunnon kilpailun olevan hyväksi koko alalle 😂😂
Periaatteessa ulkonäkö (Han) on siedettävä, mutta ei mikään säväyttävä luksusmielessä. Voimalinjakin voi olla ihan toimiva ja tehokas, ja laatukin hyvällä tasolla. Itse en vaan mitenkään pystyisi ostamaan Kiinassa valmistettua autoa ja lähinnä ihan liittyen Kiinan harjoittamaan politiikkaan. Hintakin on mielestäni liian korkea, vaikka ymmärrän sen tason juurikin siksi, että halutaan profiloitua premium-segmenttiin ja toki BYD haluaa saada myydystä autosta vähän voittoakin.
Tämä tulee olemaan este myynnille Suomessa - ainakin niille, jotka jotain tajuaa. Lisäksi tarkoittaa useimmissa paikoissa 1x16A, joka on sitten normaalia schuko-latausta. Ilman kolmivaiheista AC-latausta ja minimi 11kw sisäistä laturia ei kannata Suomessa sähköautoa ostaa. Kotilataus on yksi luksus-juttu sähkiksissä ja tässä se ei toimi. Voi toki olla, että saavat tuon korjattua lokaalisti paremmaksi, mutta aika näyttää.
@@janiikonen5251 Jos haluaa investoida 1500€ Accelev-laturiin, joka osaa tehdä 2x16A:sta 1x32A, niin mikä ettei. Jos ei rahalle muuta käyttöä keksi. Ja sukopistokkeista ei tässä kukaan mitään puhunut. Jos auton sisäiset latausvehkeet on sössitty jo tehtaalla alitehoisiksi, niin niitä ei korjata millään. Pahin asia tässä on se, että porukka ostaa näitä autoja eivätkä tajua, että saavat puolitehoisen pikalatauksen ja useimmiten kolmasosatehoisen AC-latauksen.
@@jukkasundberg No jos se voi otta 32a, niin laita siihen laturiis 4x2,5mm syöttö ja kytke vaiheet yhteen, niin sit sulla on 1x32a, ei oo vaikeeta, ja joka sähköliike osaa sen tehä, jos ei oo itellä lupia ..
Kovat odotus oli, että pyrkivät nappaamaan markkinaosuutta hinnan kautta hyvällä tuotteella. Aika konservatiiviset hinnat yhdistettynä Kiina maineeseen, tekee kauppiaan työstä vähän haastavampaa.
Myynti jää marginaaliseksi,kiinalaisilta väärä sisääntulo suomen markkinoille,oikea tapa olisi ollut erittäin edulliset perussähköautot.Jälleenmyyntihinta täysi arvoitus.Premiumissa liian kova kilpailu.
Ei tule olemaan myyntimenestys. BYD:in myyntiluvut ovat tänävuonna pienemmät kuin vastaavaan aikaan viimevuonna, vaikka sähköautojen myyntiosuus kaikista myytävistä autoista on vain kasvanut. BYD:llä on kiinassa varastot täynnä myymättömiä autoja. Kiinan valtio tukee yritystä isolla rahalla. Hinta näissä on samaa luokkaa muiden sähköautojen kanssa joten ei pysty kilpailemaan silläkään. Suurinosa ihmisistä valitsee jonkun muun merkin kuin kiinalaisen, jopa kiinalaiset itse.
Todella kaunis auto on byd han 4wd täysi sähkö.2024 vuosi 💎 ja tv Petri Juhani saarvio 💙 ja minä olen 51 years mies 💖 ja minä olen auto Mies koska tulee uusi auto koe ajon Volkswagen id 7 tourer Harrille Salo.,
Kyllä se jotain kertoo näistä kiinalaisista autoista, että viimeisen vuoden-parin aikana ovat kiinalaisetkin yritysjohtajat sun muut kelpuuttaneet oman maan tuotokset kyyditsijöikseen. Ennen ollut saksalaiset ja muut meillekin tutut premium-merkit ainoa "uskottava" vaihtoehto. Ja uskottavuushan on ihan erilainen kriteeri Kiinassa kuin meillä.. Tosiaan useamman kerran tullut Kiinassa käytyä ja kollegoita sieltä löytyy joilta saa tietoa paikan päältä. Jonkinlainen Euroopan valloitus on selvästi alkanut ja se tulee varmasti kestämään pitkään. Suomen kohdalla mietin samaa kuin muutama muukin kommentoija, että olisiko meille toiminut paremmin ne perushalvat sähköautot. Niitäkin nimittäin Kiinasta löytyisi.
Nuo ovien paneelit ovat alaosasta kopisevaa kovamuovia. Ei ihan tuossa hintaluokassaan enää oleta tuollaista. Varsinkin kun latausteho on surkea ja akun esilämmitystä ei ole.
Ehkä unelma kun "poltisten" sijaan laajalti eri merkit tekee sähkölle. Ei kauan sitten kun Teslan ensimmäinen Tesla Roadster yllätti ja hämmästytti koko auto teollisuuden. Voimakas ja laaja kehitys lyhyellä ajalla.
Tämä Hanin myyntihinta on 43000$ Kiinassa niin aika paljon Alennusvaraa on. Kymmenen vuoden jälkeen on vain Tesla ja Kiinalaiset jäljellä. Pitäisi pidentää työviikot ja vähentää lomat täällä että pystysimme kilpailemaan niiden kanssa.😬
Mersun uusissa Kiina osia. Liian kovaa muovia, halkeavat napit, kuten kattoluukun avaaja. Esimerkiksi CLA AMG Shooting Brake 2019- En kyllä Kiinalaista mitään ostaisi, paitsi paikallista ruokaa Yibin-Chendu akselilta.
Kiinalaisissa autoissa tuppaa kuulumaan piipityksiä oikeestaan mistä vaan kuten esim. jos et koske kahdella kädellä rattiin, et katso suoraan eteenpäin tai jos pitää esimerkiksi puhelinta apparin penkillä. Erityisesti vakkari päällä useimmiten hirveä piipitys joka asiasta.
Kyllä mä Volvomiehenä luokittelen Polestarin kiinalaismerkiksi kun kaikki Polestarin mallit tehdään Kiinassa. Ei ole ainuttakaan mallia jota tehtäis Ruotsissa Volvon tehtaalla. Volvo on ja pysyy ruotsalaisena mutta Polestar on kyllä kiinalainen, ainoastaan suunnittelu tapahtuu Ruotsissa, kaikki valmistus tapahtuu Kiinassa. Sama juttu koskee myös saman firman toista sähköautomerkkiä, Lynk & Co. 🇨🇳🚘⚡️
@@TappioLopullinen-bz6eh aika trolli olet. Yhtään ei ole vissiin Suomessa palanut. Kerropa miksi palaisi? Suurteholatauksissa on kyllä älyttömän virrat mutta tarkasti myös valvotaan kennojen jännitteitä. Eihän sähköhammasharjat ja kännykätkään kovin usein pöllähtele?
Huizhoun naapuri oli ostanut uuden auton ja oli pakko kysyä mihin oli bemari 530 hybridinsä vaihtanut, sen kehuminen ei nimittäin koskaan loppunut vaikka mies muuttikin maalle. Vastauksena tuli rääkäisy: ”Bijadi Han” ja pari minuuttia myöhemmin: ”Viime lauantaina sain, nyt 3780km mittarissa, huomenna 5200km. Shenzhen, Chengdu, Shanghai, Huizhou lenkki. Parempi kuin bemari.” Luulis että lentämällä ois helpompaa, mutta alihankkijat ja tehtaat eivät ole suotuisissa paikoissa, joten 4 miestä liikkuu paremmin autolla. Kallistakin se on kun motarimaksut maksaa saman kuin yksi lentolippu.
Teslaan verrattuna paljon hienompi sisusta, näin videon perusteella.
No siihen ei paljoa vaadita :D
Eipä uskois Hania kiinalaiseksi, sen verran tyylikästä on muotoilu ja sisustus. Miellyttää silmää.
Nopeasti kiinalainen on pelissä mukana. Ettei vaan käy muutamalle länsimerkille kuten Nokialle aikoinaan. Nokia sanoi kunnon kilpailun olevan hyväksi koko alalle 😂😂
Onhan toi BYD merkki tuonut sähköisiä busseja Suomeen, ainakin Turussa on käytössä.
Periaatteessa ulkonäkö (Han) on siedettävä, mutta ei mikään säväyttävä luksusmielessä. Voimalinjakin voi olla ihan toimiva ja tehokas, ja laatukin hyvällä tasolla. Itse en vaan mitenkään pystyisi ostamaan Kiinassa valmistettua autoa ja lähinnä ihan liittyen Kiinan harjoittamaan politiikkaan. Hintakin on mielestäni liian korkea, vaikka ymmärrän sen tason juurikin siksi, että halutaan profiloitua premium-segmenttiin ja toki BYD haluaa saada myydystä autosta vähän voittoakin.
Onneton 1x32A AC-lataus ja 120kW DC. Pitäisi lailla kieltää tällaiset ratkaisut.
Tämä tulee olemaan este myynnille Suomessa - ainakin niille, jotka jotain tajuaa. Lisäksi tarkoittaa useimmissa paikoissa 1x16A, joka on sitten normaalia schuko-latausta. Ilman kolmivaiheista AC-latausta ja minimi 11kw sisäistä laturia ei kannata Suomessa sähköautoa ostaa. Kotilataus on yksi luksus-juttu sähkiksissä ja tässä se ei toimi. Voi toki olla, että saavat tuon korjattua lokaalisti paremmaksi, mutta aika näyttää.
No eikö siihen laturiin voi kytkee 2x16a, niin ei tarvi normilla sukolla latailla?
@@janiikonen5251 no eipä toki voi jos auton sisäinen laturi on yksivaiheinen.
@@janiikonen5251 Jos haluaa investoida 1500€ Accelev-laturiin, joka osaa tehdä 2x16A:sta 1x32A, niin mikä ettei. Jos ei rahalle muuta käyttöä keksi. Ja sukopistokkeista ei tässä kukaan mitään puhunut. Jos auton sisäiset latausvehkeet on sössitty jo tehtaalla alitehoisiksi, niin niitä ei korjata millään.
Pahin asia tässä on se, että porukka ostaa näitä autoja eivätkä tajua, että saavat puolitehoisen pikalatauksen ja useimmiten kolmasosatehoisen AC-latauksen.
@@jukkasundberg
No jos se voi otta 32a, niin laita siihen laturiis 4x2,5mm syöttö ja kytke vaiheet yhteen, niin sit sulla on 1x32a, ei oo vaikeeta, ja joka sähköliike osaa sen tehä, jos ei oo itellä lupia ..
Kovat odotus oli, että pyrkivät nappaamaan markkinaosuutta hinnan kautta hyvällä tuotteella.
Aika konservatiiviset hinnat yhdistettynä Kiina maineeseen, tekee kauppiaan työstä vähän haastavampaa.
Myynti jää marginaaliseksi,kiinalaisilta väärä sisääntulo suomen markkinoille,oikea tapa olisi ollut erittäin edulliset perussähköautot.Jälleenmyyntihinta täysi arvoitus.Premiumissa liian kova kilpailu.
BYD HAN 4x4 saattaa hyvinkin olla myyntimenestys (premium-luokassa), jos hinnoittelu ja ylläpitokulut tulevat olemaan kilpailukykyiset.
Kyllä varmasti, mut vähä turhan hinnakas sähköautoksi jolla ei pääse edes 800km yhdellä latauksella 🤔
Ei tule olemaan myyntimenestys. BYD:in myyntiluvut ovat tänävuonna pienemmät kuin vastaavaan aikaan viimevuonna, vaikka sähköautojen myyntiosuus kaikista myytävistä autoista on vain kasvanut. BYD:llä on kiinassa varastot täynnä myymättömiä autoja. Kiinan valtio tukee yritystä isolla rahalla. Hinta näissä on samaa luokkaa muiden sähköautojen kanssa joten ei pysty kilpailemaan silläkään. Suurinosa ihmisistä valitsee jonkun muun merkin kuin kiinalaisen, jopa kiinalaiset itse.
@@juho2840 -Ok.
Meinaatko että mersukuski ostaa jonkun kiinan räpsyn tilalle? Tämä kilpailee teslan kanssa ja tesla ei ole mikään premium merkki.
@@tesaro84-Mersukuski?. 🤔
Hyvät muodot,hyvän näköinen sisältä. Se miten talviolot sietää (loskat/suolat)? Sehän selviää vain ajan kanssa.
Kyllä Kiinassakin on loskaa ja suolaa.
Harmi vain että kiinalaisia.
@santtureinikka Ei ehkä tuotteessa vikaa, mutta tässä maailman tilanteessa ei pitäisi rahaa antaa kiinan valtiolle.
Löytyyhän sitä 7-paikkaisena vaikka opel zafira-e ja kyllä sen valitsisin mieluummin ❤
Taiwanissa kun vähän tilanne kiristyy, niin nato-maihin saattaa päivitykset pysähtyä joiksikin vuosiksi...tai niissä on mukana jänniä juttuja.
Todella kaunis auto on byd han 4wd täysi sähkö.2024 vuosi 💎 ja tv Petri Juhani saarvio 💙 ja minä olen 51 years mies 💖 ja minä olen auto Mies koska tulee uusi auto koe ajon Volkswagen id 7 tourer Harrille Salo.,
Kyllä se jotain kertoo näistä kiinalaisista autoista, että viimeisen vuoden-parin aikana ovat kiinalaisetkin yritysjohtajat sun muut kelpuuttaneet oman maan tuotokset kyyditsijöikseen. Ennen ollut saksalaiset ja muut meillekin tutut premium-merkit ainoa "uskottava" vaihtoehto. Ja uskottavuushan on ihan erilainen kriteeri Kiinassa kuin meillä..
Tosiaan useamman kerran tullut Kiinassa käytyä ja kollegoita sieltä löytyy joilta saa tietoa paikan päältä.
Jonkinlainen Euroopan valloitus on selvästi alkanut ja se tulee varmasti kestämään pitkään. Suomen kohdalla mietin samaa kuin muutama muukin kommentoija, että olisiko meille toiminut paremmin ne perushalvat sähköautot. Niitäkin nimittäin Kiinasta löytyisi.
120 kW maksimilatausteho on kyllä surkea tuon hintaluokan autolle
Tuo vilkkuääni tekee 99% ihmisistä hulluiksi.😅
Eikös tämän BYD:in hinta ole alkaen 70.000e. Todellakin premiumauto myös hintansa puolesta. Tuolla hinnalla löytyy jo vaihtoehtoja.
Nuo ovien paneelit ovat alaosasta kopisevaa kovamuovia. Ei ihan tuossa hintaluokassaan enää oleta tuollaista.
Varsinkin kun latausteho on surkea ja akun esilämmitystä ei ole.
Ehkä unelma kun "poltisten" sijaan laajalti eri merkit tekee sähkölle. Ei kauan sitten kun Teslan ensimmäinen Tesla Roadster yllätti ja hämmästytti koko auto teollisuuden. Voimakas ja laaja kehitys lyhyellä ajalla.
Varo ettei kiinan pommit syty tuleen, Bydillä on aika paljon autopaloja kotimaassaan kiinassa
Aika paljon taitaa olla autojakin ja kuuma ilmasto yms. Montako niitä on palanut ja onko ollut akusta johtuvia paloja? Mistäs näitä tietoja löysit?
Milloin tulee koeajovideot MGn repertuaarista?
On ajettu BYD linja-autoilla jo pari vuotta, henkilö autoissa nuo on ensimmäisiä suomessa.
Miksi kukaan maksaisi Kiinalaisesta premium hintaa? Premiumissa maksaa myös imagosta.
Jep. Kiinalainen on kiinalainen. Facen maxus ryhmässä näkyy ruostekuvia ja 500€ huoltolaskuja.
Nyt tais Hedin ja MG murskata BYD:n unelmat heti alkuunsa. Hinnat MG:ssä alkaa kakkosella.
Oliko oikeasti nahkasisustus? Nykyään lähes kaikissa autoissa se paljon puhuttu "nahka" on oikeammin gummia/ muovia.
Tai sitten sitä markkinoidaan että on oikein "Vegaanista nahkaa" eli öljy / muovipohjaista synteettistä materiaalia 😂
BYD Han on kallis, enkä pidä maastoautoista (kuten ATTO3). Joten toivon, että Seal voi tulla mahdollisimman aikaisin!
Tämä Hanin myyntihinta on 43000$ Kiinassa niin aika paljon Alennusvaraa on. Kymmenen vuoden jälkeen on vain Tesla ja Kiinalaiset jäljellä. Pitäisi pidentää työviikot ja vähentää lomat täällä että pystysimme kilpailemaan niiden kanssa.😬
Mersun uusissa Kiina osia. Liian kovaa muovia, halkeavat napit, kuten kattoluukun avaaja. Esimerkiksi CLA AMG Shooting Brake 2019- En kyllä Kiinalaista mitään ostaisi, paitsi paikallista ruokaa Yibin-Chendu akselilta.
Mikä sisätiloissa taustalla (ei ärsyttävästi) pimputtaa?.
Kiinalaisissa autoissa tuppaa kuulumaan piipityksiä oikeestaan mistä vaan kuten esim. jos et koske kahdella kädellä rattiin, et katso suoraan eteenpäin tai jos pitää esimerkiksi puhelinta apparin penkillä. Erityisesti vakkari päällä useimmiten hirveä piipitys joka asiasta.
Luulen että toi on vilkku 😳
@@masturdate -Ok.
Maxus Mifan koko tulee hyvin ilmi ajokuvissa, kun Harri näyttää ihan pikkumieheltä ratin takana. Hämmentävää 😅
Hitto noi Maxukset on sitten rumia. Esim tässä Mifassa kylkilinja aivan kamala
Kyllä mä Volvomiehenä luokittelen Polestarin kiinalaismerkiksi kun kaikki Polestarin mallit tehdään Kiinassa. Ei ole ainuttakaan mallia jota tehtäis Ruotsissa Volvon tehtaalla. Volvo on ja pysyy ruotsalaisena mutta Polestar on kyllä kiinalainen, ainoastaan suunnittelu tapahtuu Ruotsissa, kaikki valmistus tapahtuu Kiinassa. Sama juttu koskee myös saman firman toista sähköautomerkkiä, Lynk & Co. 🇨🇳🚘⚡️
Onko tulossa Seal koeajoa?
On!
Hyvä kun vaihtoehtoja valita Saksalainen
Ai vitsi nuo uusien autojen anturit ja kilkuttimet on ahdistavia 😂
Toivottavasti noissa ei ole samoja vikoja kuin mitä nyt on paljastunu tesla vuodossa .Alkavat noi autojen ajo avustukset oleen aika vaarallisii .
Mitä on selviny
on meillä testari, onko tämä neliveto?
Mifa 9 etuveto.
Eikös ton hintaluokka ollu alle 50k, että ei kyllä voi premiumista puhua 🤔 vai oliks toi se 70k malli, nyt en muista just eilen kattelin noi mallit...
Sisusta henkii aika vahvasti bemaria
Ei nämäkään autot herätä mitään tuntoja. Voisin noista maksaa 700€
Eikö sen sellaisella kuukausilyhennyksellä saata saada kun laitat corollasi vaihdossa
@@videolakeussuomi ei sähköautoa kannata ostaa, ne yleensä latauksessa ollessaan syttyvät tuleen.
@@TappioLopullinen-bz6eh aika trolli olet. Yhtään ei ole vissiin Suomessa palanut. Kerropa miksi palaisi? Suurteholatauksissa on kyllä älyttömän virrat mutta tarkasti myös valvotaan kennojen jännitteitä. Eihän sähköhammasharjat ja kännykätkään kovin usein pöllähtele?
Suunnilleen yhtä viisas kommentti jos sanoisi, että alushousuja ei kannata ostaa niin ei voi tulla paskat housuun.
Pitäisköhän Harrin muuttaa Kiinaan kun vaikutat olevan niin ihastunut noihin kiinalaisautoihin? 🇨🇳🚘🥢🧧
BYD❤
Just katoin että mitenkähän se kamera tossa pysyy🤣