Oli hauskaa vuosi rellestää teatteriteknikkona siviilipalveluksessa, vapauttavaa aikaa. Duunissa "joutui" säännöllisesti kittaamaan keppanaa esitysten jälkeen ja jazz-bändien kanssa hupiheinää lastauslaiturilla ennen esitystä. Baltzarin kulttikin tuli nähtyä livenä, äänimiehen kanssa hajoiltiin Veijon "tulkitsemiseen" koko illan, meinasin tukehtua nauruun valoja ajaessa. Joskus tehtiin 14-16 tuntista päivää, eteenkin jos joutui ryssien kanssa touhuamaan, mut oli kaksi kuukautta lomaakin kun teatteri oli kesän kiinni, kävin Lanzarotella ottamassa aurinkoa ja Irlannissa muuten vain kun oli aikaa. Sivarin loputtua jatkoin duunia teatterissa ilman minkäänlaista aikaisempaa kokemusta kunnes muutin ulkomaille.
Itse aloin ainakin ekan majoitusviikon jälkeen kulkea bussilla kotiin, kun kotona oli mukavampaa. Olisko lähtenyt aamulla 7.20 maissa, ja oli perillä sopivasti ekalle luennolle. Neljältä takaisin kotiin. Moni muukin alkoi tulemaan perässä. Maanantaisin ei ollut ollenkaan luentoja, kun työpaikka oli hankittu etukäteen.
Onpas nostalginen video. Pakko kertoa tähän muisto lähes 18 vuoden takaa. Ruokalassa oli eräänä päivänä linjaston päälle läntätty tarralappu: "RUOKA ON PAHAA. ÄLÄ OTA LIIKAA." Ja niinhän se oli. Olisikohan ollut purkkisilliä ja suikaleperunoita, ja tätä jo itsessään epäonnistunutta reseptiä oli yritetty korjata annostelemalla reilusti pippuria. Mutta kyllä silläkin nälkä lähti ja iso kiitos keittiön väelle rehellisyydestä. Terveisiä saapumiserälle 09-06 (kesä-heinäkuu 2006)
19:50 Lakia voi kyllä muuttaa jopa rauhan aikana niin miksi ei sodankin aikana? Esimerkiksi mitä tapahtui ajokortin voimassaoloajoille? Lakia voi viranomaisetkin helposti myöskin rikkoa.
Tämmöstä videoo vähän kaipailinkin kun oman sivarikoulutukseni sain kokonaan etänä eli en päässyt käymään Lapinjärvellä lainkaan. Kiitos siis mielettömästi!
Eipä siinä paljoa ehtiny tutustua neljässä viikossa, mutta hieno paikka oli ja toi ensiapukurssi oli hyödyllinen :D Oli erät sen verran täynnä niin pääsin pari kuukautta intin keskeyttämisen jälkeen ruotsinkieliseen saapumiserään 9/2013. Eipä ongelmaa kun oon kakskielinen :D Hyvä kaveri meni vasta pari kuukautta myöhemmin suomenkieliseen erään, mut tuli sit samaan työpalveluspaikkaan, niin oli sitten seuraa siellä :D
Kava 9/11! Missä erässä Juho olit? Ja on kyllä mestat muuttunu :D Sikalassa oli wanhoja pc-koneita käytössä, telkkari ja jukeboxi josta sai Hassu Pellen soimaan (tietäjät jne.).
Kava best, 2013 kesällä. Ei hitto vie, Hassu Pellen ja Alamaailman Vasaroiden soidessa oli hyvä pelailla bilistä. 😂 Kävisin sivarin uudestaan jos olis mahdollista. Oi niitä muistoja.
@@MoonTVfi Ensimmäisen kahden minuutin aikana sanotaan 10x tota ja vauhti vaan kiihtyy videon edetessä. Veikkaisin, että olisi aika nopeasti ns. game over. Tuntuu, että Juho tartutti "tota" viruksen tolle sivarijohtajallekin.
Duunissa käynyt EA-kouluttaja ei lämmennyt Bee Geesille. Defibrillaattorihan neuvoo kaiken elvytyksessä, jos semmoisen saa lähistöltä joku toinen paikallaolija kuin elvyttäjä nopeasti haettua.
Tekeekö sen ihmisestä vätyksen jos menee siviilipalvelukseen? Itse en käynyt armeijaa enkä siviilipalvelusta vaikka olin henkisesti ja fyysisesti täysin terve. Minulla oli tärkeämpää tekemistä jolla oli oikeasti väliä.
Ei, mutta näiden Long Play -jaksojen ajatus on, että mitään maksimiaikaa videolle ei määritellä. Siksi ne usein asettuvat 1-2 tunnin luokkaan. Myöskin nämä rullaavat täysin ennalta suunnittelemattomasti eteenpäin, eli mistään muusta kuin kehyksestä (ts. mihin tutustutaan) ei sovita etukäteen.
Tää oli aivan mahtavaa sisältöä 👍🏻
23:07 Sivarin arkkityyppi saatu videolle myös
Useempi npc
kyl
"Päihteiden käyttöön nollatoleranssi, mut mennää tän tupakkapaikan läpi ihan aluks missä saa tupakoida". Aha, no sit se on just nii
Oli oikee meininki!
Tulipa paljon muistoja mieleen. Sikalassa otettiin pingiksestä erää ja hanhessa juotiin voittomaljat. 👌 Kaunis paikka vieläkin.
2015 oli kyllä krapulaisia puolet aamuisin.
Oli hauskaa vuosi rellestää teatteriteknikkona siviilipalveluksessa, vapauttavaa aikaa. Duunissa "joutui" säännöllisesti kittaamaan keppanaa esitysten jälkeen ja jazz-bändien kanssa hupiheinää lastauslaiturilla ennen esitystä. Baltzarin kulttikin tuli nähtyä livenä, äänimiehen kanssa hajoiltiin Veijon "tulkitsemiseen" koko illan, meinasin tukehtua nauruun valoja ajaessa. Joskus tehtiin 14-16 tuntista päivää, eteenkin jos joutui ryssien kanssa touhuamaan, mut oli kaksi kuukautta lomaakin kun teatteri oli kesän kiinni, kävin Lanzarotella ottamassa aurinkoa ja Irlannissa muuten vain kun oli aikaa. Sivarin loputtua jatkoin duunia teatterissa ilman minkäänlaista aikaisempaa kokemusta kunnes muutin ulkomaille.
Itse aloin ainakin ekan majoitusviikon jälkeen kulkea bussilla kotiin, kun kotona oli mukavampaa. Olisko lähtenyt aamulla 7.20 maissa, ja oli perillä sopivasti ekalle luennolle. Neljältä takaisin kotiin. Moni muukin alkoi tulemaan perässä. Maanantaisin ei ollut ollenkaan luentoja, kun työpaikka oli hankittu etukäteen.
Ah muistoja!
t. 9/13 eräläinen
Silloin oli varsinainen intiaanikesä.
Onpas nostalginen video. Pakko kertoa tähän muisto lähes 18 vuoden takaa. Ruokalassa oli eräänä päivänä linjaston päälle läntätty tarralappu: "RUOKA ON PAHAA. ÄLÄ OTA LIIKAA." Ja niinhän se oli. Olisikohan ollut purkkisilliä ja suikaleperunoita, ja tätä jo itsessään epäonnistunutta reseptiä oli yritetty korjata annostelemalla reilusti pippuria. Mutta kyllä silläkin nälkä lähti ja iso kiitos keittiön väelle rehellisyydestä.
Terveisiä saapumiserälle 09-06 (kesä-heinäkuu 2006)
19:50 Lakia voi kyllä muuttaa jopa rauhan aikana niin miksi ei sodankin aikana? Esimerkiksi mitä tapahtui ajokortin voimassaoloajoille? Lakia voi viranomaisetkin helposti myöskin rikkoa.
2021 tuolla oltiin ja kaikki veti saunassa kaljaa ja huoneissa dokailtii
Eikös siivipalvelus johtaja ollutkaan Simo Hovari? Muistin ilmeisesti väärin.
Opetettiin niin että kaikki oli Simo Hovareita 😅
Pentti Hilkuri tais oman erän aikaan olla
Tämmöstä videoo vähän kaipailinkin kun oman sivarikoulutukseni sain kokonaan etänä eli en päässyt käymään Lapinjärvellä lainkaan. Kiitos siis mielettömästi!
Lucky 😂
33:48 Sentencedin jätkät kans pl. Temelä
Eipä siinä paljoa ehtiny tutustua neljässä viikossa, mutta hieno paikka oli ja toi ensiapukurssi oli hyödyllinen :D Oli erät sen verran täynnä niin pääsin pari kuukautta intin keskeyttämisen jälkeen ruotsinkieliseen saapumiserään 9/2013. Eipä ongelmaa kun oon kakskielinen :D Hyvä kaveri meni vasta pari kuukautta myöhemmin suomenkieliseen erään, mut tuli sit samaan työpalveluspaikkaan, niin oli sitten seuraa siellä :D
Tuttu paikka :)
Kava 9/11! Missä erässä Juho olit? Ja on kyllä mestat muuttunu :D Sikalassa oli wanhoja pc-koneita käytössä, telkkari ja jukeboxi josta sai Hassu Pellen soimaan (tietäjät jne.).
En minä muista mikä erä :D Joskus kesällä
Kava best, 2013 kesällä.
Ei hitto vie, Hassu Pellen ja Alamaailman Vasaroiden soidessa oli hyvä pelailla bilistä. 😂
Kävisin sivarin uudestaan jos olis mahdollista. Oi niitä muistoja.
Jumalauta pitäs päästä kertaamaan sivaria :D
Saako armeijan saunassa juoda nykyään kaljaa 🤔?
Juomapeli: Ota shotti aina kun videolla sanotaan "tota"
Striimaa se juomapeli sit, niin me jaetaan se meidän kanavissa!
@@MoonTVfi Ensimmäisen kahden minuutin aikana sanotaan 10x tota ja vauhti vaan kiihtyy videon edetessä. Veikkaisin, että olisi aika nopeasti ns. game over. Tuntuu, että Juho tartutti "tota" viruksen tolle sivarijohtajallekin.
Duunissa käynyt EA-kouluttaja ei lämmennyt Bee Geesille. Defibrillaattorihan neuvoo kaiken elvytyksessä, jos semmoisen saa lähistöltä joku toinen paikallaolija kuin elvyttäjä nopeasti haettua.
Ai että. Olin tuolla syksyl 2008 ja kaikki tuvasta lähti hotelli Hanheen dokaamaan!!..hoho. onkohan hotla vielä siinä??
On
Laskekaa joku ahkera kuinka monta kertaa videon aikana kuuluu sana "että"
Hyvä että on tällainen mahdollisuus niin ei pyöri vätykset jaloissa
Tekeekö sen ihmisestä vätyksen jos menee siviilipalvelukseen? Itse en käynyt armeijaa enkä siviilipalvelusta vaikka olin henkisesti ja fyysisesti täysin terve. Minulla oli tärkeämpää tekemistä jolla oli oikeasti väliä.
no arvaa (ismolaitelanäänellä)
Mene vaan lihamyllyyn kuolemaan 😂
@@kanukki84 Tekee ja myös venäjän kannattajan sillä jos ei puolusta maata venäjää vastaan on sitten vihollisen puolella.
Ei noista velliperseistä ole mihinkään. Onhan niitä tietysti näillekin tehtäviä...
Tuliko kysymystä naisista? Mitä tapahtuu, jos nainen menee vapaaehtoisena armeijaan ja keskeyttää sen. Määrätäänkö siviilipalvelukseen?
Olikin videon loppupuolella.
Mitä helvettiä?
Sivari😂
Siis onks tää niinkun leikkaamaton video

Sivari 😂
Sivari😂
Sivari 😂