Oon omistanut tämän biisin isän isälle ja sukulaisille jotka taistelivat meidän itsenäisyyden puolesta. Aina kun tämä biisi soi niin tulee mieleen rakas pappani joka selvisi sodasta. SUOMI FINLAND PERKELE! :)
Oman ukkini veli oli Karjalassa, kun sai kranaatin sirpaleista päähän. Sinnitteli vuoteen 2012, ja sitten ei jaksanut. Eläminen on haluamisesta kiinni! Itku kyllä tuli kun kuuntelin. Kiitos astetta arvokkaammille ihmisille.
Kiitos Suomen sotiin osallistuneille kun olette antaneet meille tämän Suomen, jossa nykyään elämme, kaikki kunnioutus mitä tästä miehestä irtoaa, tulee teille, olette sen ansainneet.
Nostan hattua! Saatoin pappani hautaan muutama vuosi sitten kantaen itse arkkua Suomen harmaiden juhlapuvussa. Sanotaan hänestä sen verran että oli Kannaksella taistelemassa ja tuli kotia! Perkele, vaikka mies olenkin niin aina tämän kuullessa meinaa tippa tulla... !!!
Olen vielä sitä polvea että,isä "ukko" oli ollut pari sodan viimeistä vuotta pahimmissa paikoissa pikakivääri ampujana .Sota ei ole vaihto ehto mutta jos isän maata täytyy puolustaa se täytyy tehdä,koska se on meidän perintö jälki polville ja velvollisuus.Kun asutaan venäjän naapurissa kaikki on mahdollista venäjän suhteen.Isiemme ja iso isiemme sielujen nimissä käykää armeija ja olkaa miehiä ja vahvoja naisia.Meidänkin esi isät ja naiset olivat sitä.
30.11.1939 alkoi Talvisota ! 72 vuotta on kulunut siitä, kun tämä 105 päiväinen sota alkoi. Silloin nuoret miehet uhrasivat henkensä kotimaan puolesta ja taistelivat Suomen itsenäisyyden puolesta. Jos kunnioitat näitä veteraaneja, jotka taistelivat Suomen puolesta tuolloin ja myös niitä sodassa kaatuneita, jotka uhrasivat henkensä Suomen puolesta, niin lisää tämä statukseesi.
Mikko vaari kuuli tämän ensimmäisen kerran eräänä jouluna. Sanoi, että pitää huimasti. Panssaridivisioonan veteraani, vissiin oli kompaniansa viimeinen.
jiipee,mun pappa tuli runko täys ryssän sirpaleita,kuoli sit -63,2kk enneku mää synnyin,vaari tuli ehjänä,mut niin juovuksiin en sitä koskaan saanu,et olis puhunu,niistä vaan ei saanu puhua..mut noiden ukkojen takia me puhutaan suomea
Kyl romaaneil o oikeus kans täst biisist tykätä kun itekkin vuodattivat verta talvi- ja jatkosodassa. Helvetin hyvä biisi, Kiitos vaari ja muut veteraanit.
@mahtipaa Menepä kuuntelemaan sitä julmahenriä jos ei kelpaa. Suomalainen perusluonne ei aina hienosteluita kaipaa. Kaikki kunnioitus veteraaneille. He tuskin tästä teoksesta pahastuisivat.
Olen vasta 14v, enkä ymmärrä paljoa tästä kaikesta, mutta pidän silti kotimaastani ja kunnioitan niitä kaikkia, jotka ovat sen puolesta lähteneet sotimaan. Palasivat sitten tai eivät. Inhoan liki kaikkia ikäisiäni juuri tästä syystä. Suurinosa on pullamössöjä, jotka isottelevat ja rehentelevät jatkuvasti, mutta tositilanteessa ovat täysin turhia.
Me olemme velkaa sen veteraaneille ja kaikille niille joiden ansiosta suomi on itsenäinen et puolustamme suomea jos siihen hyökätään. Itse olen valmis kuolemaan suomen puolesta ja taistelemaan viimeiseen hengenvetoon asti. Terve tuloa vaan niin huomaavat mitä suomalainen sisu on!!!! Mun mielestä jos ei ole oikeaa suomalainen jos ei ole käynyt armeijaa ja ole valmis kuolemaan suomen puolesta. Sivarit painukaa h********n suomesta tämä ei ole tiedän paikkanne!!!! Mulla menee käsi lippaan veteraaneille ja käsi sydämmellä sanon: te ansaitsette paljon enemmän kuin nykyisin saatte ja teitä pitäisi kunnioittaa enemmän kuin nykyisin kunnioitetaan koska suomi ei olisi suomi ilman teitä. T: Helvetin isänmaallinen mies
Tuli sen verran vetaraania kunnioitettua et valitsin sivarin, isoisä ei ollu minkäälaista koulutusta saaannu ku 17 vuotiaana rintamalle lähti. Ja sen huomanu et nykyää armeijassa opeteta edes tulia tekemään, mulle vaari opetti ampumisen,mettässä liiikkumisen jne jo pikkulapsena ni tuumas et turha mihinkää armeijaan lähtä pelleilemään.
No mä en saanut koskaan ees tutustua kumpaankaan pappaani. Toimen kirjaimellisesti räjähti vuonna 1941 juostessaan auttamaan toista tua ryssänmaalla, ja tyhjä laatikko tuli suomeen, ja isäni jäi puoliorvoksi, eikä hänen uskollinen äitinsä ottanut uutta miestä , vaikka todella upea, näyttävä nainen olikin, eli ei ole serkkuja sieltä, mutta vihdoinkin sain isältäni sodasta lähetetyt kirjeet& kortit, joita olen pala palalta itkien lukenut, koska uskomaton mies, kun loi kirjeisiin hienotunteisesti toivoa, ja huumoriakin, vaikka oli lähtiessään hiljaa sanonut, että tuolta ei varmaan ole paluuta, ja kun Renko on pieni paikka, niin siellä on ennätysmäärä suhteutettuna väkilukuun( nykyään Hämeenlinna), koska joutuivat jalkaväkeen ryssänrajalta, ja oli myös yksi hankalimmista paikoista.Katsoin mummolassa pikkutyttönä salaa kirjaa Rengon kaatuneista sotasankarista, ja komea pappa siinä kuvassa oli.
Hyvää kaatuneinetten vuosipäivää kaikille. On upeeta että (edes) klamydia on tehnyt muistobiisin veteraaneille ja sodassa kaatuneille. Jos muutkin sen ovat tehneet niin hienoa mutta en tiedä muita siksi tuo edes sana on suluissa
mun paapan isä katosi talvi sodassa ja paappa joutui 18 vuotiaana jatkosotaan ja selvis sieltä hengissä. paappa kuoli 2001 keväällä keuhkosyöpään. Mutta kummallekin miehelle annan täydet kunnioitukset.
Oma ukkini laitettiin talvisodan aikana nostomiehenä asepalvelukseen ja marssi Itä-Karjalassa -41. Raavas mies vaikka olenkin niin purskahdin itkuun tätä kuunnnellessani, vittuilkaa jos tahdotte.
Hieno kappale, siitä kaikki kiitokset. Tosiasia on kuitenkin se, että silloin miehet vedettiin rintamalle pystymetsästä ja aika moni myös Helsinginkadulta ja Sörkästä. Olisiko nimimerkki MikaHakkinen83 valmis jättämään skeittilautansa ja Goanmatkansa siinä tilanteessa, että valtava määrä ryssiä pyrkisi aseellisesti tunkeutumaan maahan nyt? Olisiko munaa riittävästi, silloin ei asiaa kyselty vaan tehtiin mitä pystyttiin. Veteraaniasia on hieno, mutta turha elvistellä jos ei ole valmis siihen nyt.
tää biisi on tehty kunnioittamaan veteraaneja. Mun mielestä muutaman kommentoijan pitäs kyllä pyytää myös ANTEEKSI sotaveteraaneilta. Nyt puhutaan siis näistä "isäm maam puollustajista" jotka täällä vetistelevät. Sotaveteraanien kunnioitus valuu hukkaan, jos samalla ollaan sotahulluja ja ylistetään sotaa ja sitä kuinka siinä muka on "kunniaa". Menkäähän klopit juttelemaan veteraaneille, suurin osa ei saa edes sanaa suustaa sodasta. Mikään ei ole kauheampaa kuin sota. Sen tietää joka veteraani.
Melko hassua nyt pillittää tätä kuunnellessa. 13vee takaperin kun vein olalle RK:n, tein sen ilmekään värähtämättä. Nyt tää tuo palan kurkkuun ja itku tulee. Kalevankankaalla olin kyykyssä juttelemassa papalleni, jolloin viereeni tuli noin 60vee herrasmies sanomaan;"Poika, tervaa sukses, laita hevosille pyhinä kaura. Älä pelkää lentokoneita, mutta muista kunnioittaa naisia"
Pyhä Kiitos Heille,koska ilman Heidän uhrautumistaan tuskin eläisin saatikka kirjoittaisin tätä viestiä, auttakaamme kaikki parhaan kykymme mukaan Sotiemme veteraaneja.
Suomi on kaunis maa, sen maisemat, sen kansa, musiikki ja kulttuuri ovat yksinkertaisesti kiehtovia. Toivon vierailla jonain päivänä. Eläköön Suomi.
Tänään on nukkunut pois viimeinen Mannerheim-ristin ritari❤ suomi on tänään sun!
Kepeät mullat
Suuri kiitos sotiemme veteraaneille jotka puolustivat tätä maata.
Who can get used to klamydia?
Anybody lol
Noone? Lol
Who can't spell? Or add? Moody blue
Live ur dreams!
Rakkaudesta tähän maahan kauniiseen ja karuun: Isänmaahan
Vittu niin kaunista! Isänmaallisuus on kaunista.
Mutta sivistys perseestä
@@smokkimies_3262 totta. Very True tosijaan
Finland is such a marvellous country and Finnish people are just amazing... I miss Finnish beautiful landscapes so much. Hyvä Suomi!
Oon omistanut tämän biisin isän isälle ja sukulaisille jotka taistelivat meidän itsenäisyyden puolesta. Aina kun tämä biisi soi niin tulee mieleen rakas pappani joka selvisi sodasta. SUOMI FINLAND PERKELE! :)
Molemmat pappani puolustivat tätä maata itsenäiseksi kiitos veteraanit
Oman ukkini veli oli Karjalassa, kun sai kranaatin sirpaleista päähän. Sinnitteli vuoteen 2012, ja sitten ei jaksanut. Eläminen on haluamisesta kiinni! Itku kyllä tuli kun kuuntelin. Kiitos astetta arvokkaammille ihmisille.
Asiaa! ps. Rattorimiäs paras miäs!
Pieni Suomi-kierros tehtiin tuossa taannoin, päälle 2000km ja tämä soi välillä taustalla, hienolle maalle ja ihmisille hieno biisi!
Ehdottomasti klamydian paras kappale. Oon kuunnellu tätä aivan sika paljon enkä kyllästy :)
12 ryssää on löytänyt tämän kappaleen. paras kappale mitä tiedän!
tosi hino piisi .ja sotaveteraaneille suuri kiitos että suomi on vapaa.T.wexi.
Kiitos veteraanit itsenäisyydestä! Hyvää itsenäisyyspäivää!
Hieno kunnianosoitus Veteraaneillemme, jotka taistelivat Suomen itsenäiseksi. Kiitos 1939-1945!
Kiitos. Asia on todellakin oikea.
Great finnish music !
Greetings from Germany.
3 isopapat jotka oli sodassa ja selvisi tai ei. KUNNIOITUSTA HEILLE!!!333
I don't know what is so special about finnish Rock and Metal, but I love it.
Tää jos jokin on kaunis kappale. Kiitos veteraaneille, kiitos Klamydialle kauniista sanoista.
13.03. Aina silloin hiljennyn ja pysähdyn kiitollisuudesta ja kunnioituksesta. Se on niin että kiitosta ei voi koskaan liian hyvin sanoa...
Rukajärven tie oli pappan sotatie. Kylläpä herkistää, oikeasti.
"Lyhyin askelin kotiin köpöttää, vanha veteraani tää"
Kiitos Suomen sotiin osallistuneille kun olette antaneet meille tämän Suomen, jossa nykyään elämme, kaikki kunnioutus mitä tästä miehestä irtoaa, tulee teille, olette sen ansainneet.
kiitos sotiemme sankarit olen kyllä tosi ylpeä suomalaisuudestani ku tätä kuuntelen
Kun jälkipolvet kantaa maan poveen saattaa veteraanin viimeisen
Pappa oli siel nyt jo edesmennyt arvostan todella kovasti !
Nostan hattua! Saatoin pappani hautaan muutama vuosi sitten kantaen itse arkkua Suomen harmaiden juhlapuvussa.
Sanotaan hänestä sen verran että oli Kannaksella taistelemassa ja tuli kotia!
Perkele, vaikka mies olenkin niin aina tämän kuullessa meinaa tippa tulla... !!!
Kiitos suomen veteraanit. Ja kiitos Klamydia hienosta biisistä. Kyllä nousee niskakarvat pystyyn :)
Olen vielä sitä polvea että,isä "ukko" oli ollut pari sodan viimeistä vuotta pahimmissa paikoissa pikakivääri ampujana .Sota ei ole vaihto ehto mutta jos isän maata täytyy puolustaa se täytyy tehdä,koska se on meidän perintö jälki polville ja velvollisuus.Kun asutaan venäjän naapurissa kaikki on mahdollista venäjän suhteen.Isiemme ja iso isiemme sielujen nimissä käykää armeija ja olkaa miehiä ja vahvoja naisia.Meidänkin esi isät ja naiset olivat sitä.
Sun sodanajan tehtävä on levittää propagandaa venäläisiin iskelmälauluihin UA-camn kommenttiosiossa
Olit näköjään sitä polvea, missä yhdys sanat jäivät opettamatta.
Isänmaa on yhdyssana.
Mikään ei ole kauheampaa kuin sota. Sen tietää joka veteraani.
oli pakko lainata tuo. uskomattoman hyvin sanottu.
kiitti klamydia tästä kipaleesta.
Hyvää itsenäisyyspäivää 2024❤
Suomi on mun niin kuin se on sun!! Kiitän isoisääni siitä mitä se mulle loi...ja jos joku on sitä vastaan niin se olkoon hänen häpeänsä :D
Pistää itkettämään tää biisi. Suomi
30.11.1939 alkoi Talvisota ! 72 vuotta on kulunut siitä, kun tämä 105 päiväinen sota alkoi. Silloin nuoret miehet uhrasivat henkensä kotimaan puolesta ja taistelivat Suomen itsenäisyyden puolesta. Jos kunnioitat näitä veteraaneja, jotka taistelivat Suomen puolesta tuolloin ja myös niitä sodassa kaatuneita, jotka uhrasivat henkensä Suomen puolesta, niin lisää tämä statukseesi.
On tämä vaan komia piisi 🇫🇮👍🍻
Mikko vaari kuuli tämän ensimmäisen kerran eräänä jouluna. Sanoi, että pitää huimasti. Panssaridivisioonan veteraani, vissiin oli kompaniansa viimeinen.
jiipee,mun pappa tuli runko täys ryssän sirpaleita,kuoli sit -63,2kk enneku mää synnyin,vaari tuli ehjänä,mut niin juovuksiin en sitä koskaan saanu,et olis puhunu,niistä vaan ei saanu puhua..mut noiden ukkojen takia me puhutaan suomea
arvostan
ei puhu vaikka kuinka yrittää..paappa oli todenäkösesti etulinjas,ei kerro
papalle omistettu biisi..
hyvä klamydia jatkaa tähän malliin hyvää tulee.meinaa ootte pirun hyvä bändi.
2020 ja levyt soi! ne soi ja soi!
Veteraanipäivän kunniaksi!
Tänäänkin Suomi on sun ja mun !! JA PYSYY 🇫🇮💪
Rakkaudella isänmaahan
Tämä teksti sai kyyneleet mun silmiini
helvetti kun meni rekka-auto silmään kun tätä kuuntelee!!
Kyl romaaneil o oikeus kans täst biisist tykätä kun itekkin vuodattivat verta talvi- ja jatkosodassa.
Helvetin hyvä biisi, Kiitos vaari ja muut veteraanit.
Kiitos niille
Vaari antoi henkensä Kannaksella 17.4.1942 Suomen puolesta!
aivan mahtava biisi!! 5/5 klamydialta ei kyllä niitä huonoja biisejä löydy!
Parhaita Klamydia biisejä.
@mahtipaa Menepä kuuntelemaan sitä julmahenriä jos ei kelpaa. Suomalainen perusluonne ei aina hienosteluita kaipaa. Kaikki kunnioitus veteraaneille. He tuskin tästä teoksesta pahastuisivat.
this song is about our finnish veterans, who fought in war against CCCP.
respect.
:)
Helvetin kova Klamydian biisi, ehkä jopa eräs parhaimmista :b:
Hyvä Suomi!
Kiitos
Kaunis biisi
Eläköön veteraanit
ptää on niin hieno biiisi
tää vetää kädet aivan kananlihalle! täytyy myöntää et hieno biisi!
Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille suomalaisille.,
Suomi on tänään teidän, ja tulee aina olemaan! Eivät taistonne menneet hukkaan, levätkää rauhassa, pappa ja veljesi Leevi ;(
Isäni taisteli, tämän meille. Vitun "sekoomus" , vihaks pistää!
Hyvää Itsenäisyyspäivää ihan kaikille!
Heja!!! Hyvä laulu
From sweden here göteborg
Olen vasta 14v, enkä ymmärrä paljoa tästä kaikesta, mutta pidän silti kotimaastani ja kunnioitan niitä kaikkia, jotka ovat sen puolesta lähteneet sotimaan. Palasivat sitten tai eivät. Inhoan liki kaikkia ikäisiäni juuri tästä syystä. Suurinosa on pullamössöjä, jotka isottelevat ja rehentelevät jatkuvasti, mutta tositilanteessa ovat täysin turhia.
Me olemme velkaa sen veteraaneille ja kaikille niille joiden ansiosta suomi on itsenäinen et puolustamme suomea jos siihen hyökätään. Itse olen valmis kuolemaan suomen puolesta ja taistelemaan viimeiseen hengenvetoon asti. Terve tuloa vaan niin huomaavat mitä suomalainen sisu on!!!! Mun mielestä jos ei ole oikeaa suomalainen jos ei ole käynyt armeijaa ja ole valmis kuolemaan suomen puolesta. Sivarit painukaa h********n suomesta tämä ei ole tiedän paikkanne!!!!
Mulla menee käsi lippaan veteraaneille ja käsi sydämmellä sanon: te ansaitsette paljon enemmän kuin nykyisin saatte ja teitä pitäisi kunnioittaa enemmän kuin nykyisin kunnioitetaan koska suomi ei olisi suomi ilman teitä.
T: Helvetin isänmaallinen mies
+John rambo olen samaa mieltä
JA WOHL
Tuli sen verran vetaraania kunnioitettua et valitsin sivarin, isoisä ei ollu minkäälaista koulutusta saaannu ku 17 vuotiaana rintamalle lähti. Ja sen huomanu et nykyää armeijassa opeteta edes tulia tekemään, mulle vaari opetti ampumisen,mettässä liiikkumisen jne jo pikkulapsena ni tuumas et turha mihinkää armeijaan lähtä pelleilemään.
I can´t understand anything ...but i love this song ^.^
2000luvun. Kansallislaulu
Mahtipaa hiljaa, jos et pidä biisistä niin elä kuuntele! Mutta ei tarvii hieno veteraaneille tehtyä kunnianosoitusta haukkua!!
Suomi on tänään sun! Lepää rauhassa pappa ;(
i miss finland :(
Kaunista
Upeeta!
suomi on aina mun
Klamylla on joitain biisei mitkä on tehty sillei nopsaa ja kännis ;) Mut jotkut erottuu hyvin joukosta. esim tämä :)
No mä en saanut koskaan ees tutustua kumpaankaan pappaani. Toimen kirjaimellisesti räjähti vuonna 1941 juostessaan auttamaan toista tua ryssänmaalla, ja tyhjä laatikko tuli suomeen, ja isäni jäi puoliorvoksi, eikä hänen uskollinen äitinsä ottanut uutta miestä , vaikka todella upea, näyttävä nainen olikin, eli ei ole serkkuja sieltä, mutta vihdoinkin sain isältäni sodasta lähetetyt kirjeet& kortit, joita olen pala palalta itkien lukenut, koska uskomaton mies, kun loi kirjeisiin hienotunteisesti toivoa, ja huumoriakin, vaikka oli lähtiessään hiljaa sanonut, että tuolta ei varmaan ole paluuta, ja kun Renko on pieni paikka, niin siellä on ennätysmäärä suhteutettuna väkilukuun( nykyään Hämeenlinna), koska joutuivat jalkaväkeen ryssänrajalta, ja oli myös yksi hankalimmista paikoista.Katsoin mummolassa pikkutyttönä salaa kirjaa Rengon kaatuneista sotasankarista, ja komea pappa siinä kuvassa oli.
Suomi on sun
huippu, lovetan
Hyvää kaatuneinetten vuosipäivää kaikille. On upeeta että (edes) klamydia on tehnyt muistobiisin veteraaneille ja sodassa kaatuneille. Jos muutkin sen ovat tehneet niin hienoa mutta en tiedä muita siksi tuo edes sana on suluissa
Suomi100 kiitos siis todella iso kiitos
jjep. hyvää itsenäisyyspäivää kaikille vaan (:
Veteraanit💪🙏🇫🇮
kyll tulee tippa simään :' )
Asiaa..........!!!!!!
i dont understand but i like it :D
Hyvä biisi joka antaa miettimisen aihetta.
mun paapan isä katosi talvi sodassa ja paappa joutui 18 vuotiaana jatkosotaan ja selvis sieltä hengissä. paappa kuoli 2001 keväällä keuhkosyöpään. Mutta kummallekin miehelle annan täydet kunnioitukset.
Oma ukkini laitettiin talvisodan aikana nostomiehenä asepalvelukseen ja marssi Itä-Karjalassa -41. Raavas mies vaikka olenkin niin purskahdin itkuun tätä kuunnnellessani, vittuilkaa jos tahdotte.
Ite ollu sillo ku Klamydia oli kotiutumisjuhlas soittamas kesällä -09. Oli vähä liia hienoo ku alkoivat tätä soittamaa. :)
tulee oma veteraani mieleen tästä piisistä :) on helvetin kaunis biisi
All raight, okey 😊😊😊
Hieno kappale, siitä kaikki kiitokset. Tosiasia on kuitenkin se, että silloin miehet vedettiin rintamalle pystymetsästä ja aika moni myös Helsinginkadulta ja Sörkästä. Olisiko nimimerkki MikaHakkinen83 valmis jättämään skeittilautansa ja Goanmatkansa siinä tilanteessa, että valtava määrä ryssiä pyrkisi aseellisesti tunkeutumaan maahan nyt? Olisiko munaa riittävästi, silloin ei asiaa kyselty vaan tehtiin mitä pystyttiin. Veteraaniasia on hieno, mutta turha elvistellä jos ei ole valmis siihen nyt.
tää biisi on tehty kunnioittamaan veteraaneja. Mun mielestä muutaman kommentoijan pitäs kyllä pyytää myös ANTEEKSI sotaveteraaneilta. Nyt puhutaan siis näistä "isäm maam puollustajista" jotka täällä vetistelevät. Sotaveteraanien kunnioitus valuu hukkaan, jos samalla ollaan sotahulluja ja ylistetään sotaa ja sitä kuinka siinä muka on "kunniaa". Menkäähän klopit juttelemaan veteraaneille, suurin osa ei saa edes sanaa suustaa sodasta. Mikään ei ole kauheampaa kuin sota. Sen tietää joka veteraani.
kaunista...tuli tippa linssiin
Hyvä että noinkin nuoret ovat isänmaallisia!
BlackListKing1992 1992! "nykynuoriso" oo vittu hiliaa :D
yks paraista biiseistä!!!
Hyvää itsenäisyyspäivää taas kaikille!