Lohikäärmeen vuosi

Поділитися
Вставка
  • Опубліковано 1 жов 2024
  • Kiinalainen uusi vuosi alkoi 10. helmikuuta 2024. Jänis väistyi ja estradille lennähti tarunhohtoinen lohikäärme, joka tuo mukanaan voimaa ja valtaa.
    Kiinalainen astrologia ja fengshui ovat vuosituhansia vanhaa perimätietoa, jotka kulkevat energeettisesti käsi kädessä. Jokainen vuosi tuo tullessaan uudenlaisen energiakattauksen, jota pääsemme puhtaalta pöydältä maistelemaan. Tänä vuonna meihin vaikuttavat vuoden eläin (Lohikäärme), vuoden pääelementti (Yang Puu) sekä fengshuin vuosinumero (3). Nämä kaikki yhdessä vaikuttavat olennaisesti vuoden pohjavireeseen ja värittävät niin vuoden teemoja kuin tunnelmiakin. Vuodet eivät ole veljeksiä keskenään, sillä uhkarohkea ja kekseliäs Lohikäärme on hyvin erilainen eläin kuin viime vuoden ujo puputtaja Jänis. Tulemme kyllä huomaamaan eron ennen pitkää oman turkkimme sisällä.
    Olemme tottuneet viime vuosina vetiseen meininkiin, sillä meitä on viihdyttänyt sirkuksen vesialtaassa niin Vesi-Tiikeri (2022) kuin Vesi-Jäniskin (2023). Puu-Lohikäärme on hieman kuivempi kaveri puuelementin energiallaan. Se edustaa Yang Puuta ja Yang Maata. Luvassa on aktiivisempi, dynaamisempi ja myös ärhäkämpi vuosi kuin edellinen. Lohikäärme kun ei ole mikään hissuttelija, vaan pelottava tulenlieskoja suustaan syöksevä otus täynnä väkevää voimaa. Lastut ja päreet vain lentelevät kun Puu-Lohikäärme saapuu paikalle. Aikamoinen ero pieneen pupujussiin verrattuna, jolla oli kainalot koko ajan pelosta märkänä!
    Lohikäärmettä pidetään onnentuojana ja onnekkaana eläimenä itsekin, se kun on lähestulkoon voittamaton. Se pitää vauhdista ja vaaran tunteesta eikä pelkää mitään. Mikä oikeastaan voisi olla hurjempi näky kuin Lohikäärme itse? Moni luulee tuntevansa Lohikäärmeen, mutta aina se osaa yllättää. Yllätyksellisyys onkin Lohikäärmeen valttikortti.
    Se, mitä Lohikäärmeen vuosi sitten tuo tullessaan, on aikamoinen mysteeri kaikille. Aina, kun Lohikäärmeen vuosi mainitaan, tuleekin esille sana 'arvaamaton'. Tilanne voi kääntyä mihin suuntaan vaan. Dramatiikkaa, jännittäviä käänteitä ja tulisia tunteita ainakin on luvassa, sillä Lohikäärme on showmies tai -nainen. Se haluaa tulla huomatuksi. Tämän vuoden puuelementti tasoittaa Lohikäärmeen luonnetta kyllä jonkin verran, mutta silti Lohikäärme janoaa muutosta, magiaa ja silmänkääntötemppuja.
    Lohikäärme istuu tällä kertaa korkean, täysikasvuisen ja hyvinvoivan puun oksalla tai juurella. Yang Puu on kuin korkea mänty, jonka juuret ulottuvat laajalle ja joka kohoaa oksistollaan aina vain ylemmäs, suorastaan huipulle asti. Puuelementti uskoo kasvun voimaan ja vakaisiin vuosirenkaisiin. Aina on mahdollista kasvaa, joko leveyssuuntaan tai pituussuuntaan, eli sinne missä on tilaa. Yang Puu edustaakin opportunismia ja muutoshakuisuutta, eli puhdasta yrittäjähenkeä. Puuelementti ei jää paikoilleen junnaamaan, vaan uskoo laajenemisen mahdollisuuteen tilanteessa kuin tilanteessa. Se menee vaikka asvaltin läpi, jos niikseen tulee. Yang Puu on kilpailuhenkinen ja tahtoo näyttää kykynsä. Se tietää, että ensimmäisenä matkaan lähtenyt todennäköisesti saapuu myös ensimmäisenä perille. Yang Puu edustaakin pioneeria, alansa uranuurtajaa, jota muut lähtevät myöhemmin seuraamaan, auttamatta jo myöhässä. Vain yksi voi olla ensimmäinen - eikä välttämättä se, joka sai ensimmäisenä idean, vaan se, joka ensimmäisenä lähti toteuttamaan sitä.
    Lohikäärmeellä on lennokas, värikäs ja positiivinen persoonallisuus sekä vankkumaton usko itseensä ja mielikuvituksellisiin ideoihinsa, joita riittää joka lähtöön. Lohikäärme onkin määrätietoinen edelläkävijä, joka osaa unelmoida ja visioida isosti. Lohikäärmettä ihaillaan korean ulkomuotonsa ja palavan aatteellisuutensa takia. Kun se puhaltaa innostuksen tulta kidastaan ja vaahtoaa asiastaan silmät päässä pyörien, Lohikäärme herättää pelonsekaista kunnioitusta ympärillään. Lohikäärme voi olla välillä hieman itsekäs ja omahyväinen ja uskoo olevansa aina oikeassa (ja usein tietysti onkin, jos tältä Lohikäärmeeltä kysytään).
    Elämä on liian lyhyt siihen, että jäisi odottamaan kutsua muiden juhliin! Lohikäärme itse tuo juhlat mukanaan ja järjestää upean kulkueen ja tanssishown. Omasta arjesta on siis Lohikäärmeen vuonna tehtävä juhlavan näköistä.

КОМЕНТАРІ •