Niitä ei noin vain korjaillakaan. Saksa Ranska sun muut pystyvät suhteensa vielä korjaamaankin, mutta Suomi ei. Se että tuotiin NATO ja DCA-jenkit Venäjän rajoille, niin sitä ei niin vain tuosta saa anteeksi. Pitää tapahtua aikamoisia mullistuksia Suomen sisäpolitiikassa, ennen kuin voi moista edes kuvitella yrittävänsä.
@@mnbvcxzlkjhgfdsapoiuytre-pm9wl Suomen sisäpolitiikassa tarvitaan maanjäristys, ennen kuin se kykenee tekemään uskottavaa ja järkevää ulkopolitiikkaa.
Hyvä ANO ! Olet varmaan jossakin yhteydessä asian maininnutkin näille esim. Afrikan ja Aasian maiden edustajille,mutta tulkoon vielä mainituksi,että kannattaa korostaa Suomen kohdalla sitä seikkaa,että emme ole koskaan kuuluneet niiden länsimaiden joukkoon,jotka ovat harjoittaneet kolonialismia Afrikan tai Aasian maita kohtaan,vaan päinvastoin olemme itse joutuneet sen uhriksi ja parasta aikaa olemme ns. uuskolonialismin puristuksessa. Eli meidän kansallisomaisuuttamme ryöstetään pilkkahinnalla ja vieläpä meidän omien globalisti-rikollisten myötävaikutuksella.
👍 KIITOS! 💪 Täällä minä "uskosta seonnut" hullu nyt vihdoin päästetty vapaaksi. 🤪 Kiitos rakas Jumala siitä ja Anon rauhan työstä. 🙏❤
Місяць тому+13
Lauta-matti se vahtii vain lautakasaansa ja kadehtii vimmatusti Anon osaamista. Oikein pemahtelee ja paiskoo ovia sillai niinku, niinku,.... Kuten teki eduskunta salissa Anon puheen vuoron aikana. Pemahteli se ja osoitti kaikin tavoin muutenkin mieltään juurikin Anolle. jooo....🤣🤣😂.....
Turtiaista tarvitaan vielä kun suhteita aletaan korjaamaan.
Niitä ei noin vain korjaillakaan. Saksa Ranska sun muut pystyvät suhteensa vielä korjaamaankin, mutta Suomi ei. Se että tuotiin NATO ja DCA-jenkit Venäjän rajoille, niin sitä ei niin vain tuosta saa anteeksi. Pitää tapahtua aikamoisia mullistuksia Suomen sisäpolitiikassa, ennen kuin voi moista edes kuvitella yrittävänsä.
@@mnbvcxzlkjhgfdsapoiuytre-pm9wl Suomen sisäpolitiikassa tarvitaan maanjäristys, ennen kuin se kykenee tekemään uskottavaa ja järkevää ulkopolitiikkaa.
Hyvä ANO ! Olet varmaan jossakin yhteydessä asian maininnutkin näille esim. Afrikan ja Aasian maiden edustajille,mutta tulkoon vielä mainituksi,että kannattaa korostaa Suomen kohdalla sitä seikkaa,että emme ole koskaan kuuluneet niiden länsimaiden joukkoon,jotka ovat harjoittaneet kolonialismia Afrikan tai Aasian maita kohtaan,vaan päinvastoin olemme itse joutuneet sen uhriksi ja parasta aikaa olemme ns. uuskolonialismin puristuksessa. Eli meidän kansallisomaisuuttamme ryöstetään pilkkahinnalla ja vieläpä meidän omien globalisti-rikollisten myötävaikutuksella.
Hienoa ANO arvaas kuinka moni olis nyt sinun tilalla siellä 😊mutta ei vain ole 👍 kuvaa meille sieltä ❤
👍 KIITOS! 💪 Täällä minä "uskosta seonnut" hullu nyt vihdoin päästetty vapaaksi. 🤪 Kiitos rakas Jumala siitä ja Anon rauhan työstä. 🙏❤
Lauta-matti se vahtii vain lautakasaansa ja kadehtii vimmatusti Anon osaamista.
Oikein pemahtelee ja paiskoo ovia sillai niinku, niinku,.... Kuten teki eduskunta salissa Anon puheen vuoron aikana. Pemahteli se ja osoitti kaikin tavoin muutenkin mieltään juurikin Anolle. jooo....🤣🤣😂.....
Onneks pääsit pois sieltä arkadianmäen koiran kopista. Nyt voivat katsojat nähdä ruudusta positiivisia ihmisiä avaruusolioiden sijaan.
Maailmalla on sentään yksi suomalainen poliitikko, jota ei tarvitse hävetä.
Ano, olet erittäin tärkeässä tehtävässä...🙏🙏♥️♥️🙏🙏