Citroen 2 CV on yksi autohistorian turvallisimmista kulkineista.Tuttavallani oli useampia sellaisia .Ja sanoi aina: ``Kolari ehtii mennä ohi,ennen kuin itse on paikalla.``🙂Siitä syystä hän em.välltti yhden hirvikolarin.😅
Se peltikotelo pakoputken ympärillä on lämmönvaihdin eli kulkimen lämmityslaite. Suorraan kampiakselin päähän kiinnitetyn jäähdytinpropellin kautta otettava ilma kulkee lämmönvaihtimessa pakoputken ohi ja nappaa siitä lämpöä mukaansa sisätiloihin. Puhallinmoottoria kulkimessa ei ole vaan puhalluksen ”voimakkuus” riippuu moottorin kierrosluvusta eli siitä, miten nopeasti vaalea ”potkuri” kampiakselin päässä pyörii. Pyöränkotelon aukkoihin kuuluu lämmönvaihtimesta tulevat putket, johon silloin kun lämmitystä ei tarvita, lämmin ilma johdetaan lämmönvaihtimen läppiä ohjaamon vivusta ohjaamalla. Tässä autossa tuokin kohta retuperällä eli putket puuttuvat.
Hieman korjattavaa: Neuvostoliitossa ei taidettu Citroenin osia tehdä, metalli saattoi olla kyllä sieltä peräisin. Huonompilaatuinen pelti tuli Portugalista, kun 80-luvulla tuotanto loppui Ranskassa. Se oli ohuempaa ja huonompilaatuista kuin Ranskalainen pelti ja siksi ruostui helpommin. 24:02 Kuutonen tulee koneen koosta, 602cc. 2CV4:sessa on 425cc tai 435cc kone. Ensimmäisissä rättäreissä tilavuus oli 375cc. 35:50 Vaidekaaviossa 2. ja 3. vaihde ovat linjassa, koska ne on taajama-ajossa käytetyimmät vaihteet. Kakkosellakin pääsee liikkeelle helposti lyhyen ykkösen takia. 46:50 50- luvun rättäreissä pyykijöitä ajoi nopeusmittarin kaapeli, eli mitä nopeammin ajoit, sitä nopeammin ne pyyhkivät.
@@janinissinen8918 Pitäisin tätä todennäköisempänä syynä, koska vielä 50 luvun Amerikkalaisissakin automainoksissa (kyseisen) automaattivaihteiston nopeaa suunnanvaihtoa eteen taakse kehuttiin juuri siksi, että autoa saa paremmin heijattua sen juuttuessa. 2cv on kuitenkin nimenomaan huonoille teille suunniteltu.
@@ValdeZ-im3jj Rättärillä harvemmin juuttuu mihinkään, kun lähes kaikki paino on vetävillä etupyörillä. Kaupunkinopeuksissa tuo kakkosen ja kolmosen linjassa olo on oikein hyvä. Niillä pärjää lähes liikkeellelähdöstä johonkin reiluun kuuteenkymppiin. Vaikka tuossa -77 mallissakin on oikeasti vain 26 hevosvoimaa (eikä asiantuntemattomasti hölötetyt 33) teho riittää juuri kaupunkinopeuksissa oikein hyvin.
24:25 Veikkaan, ettei kaikkia luukkuja olisi tarvinnut sen kolarin takia vaihtaa, vaan ne on päätetty vaihtaa ulkonäkösyistä, ettei sieltä esim. yksi ovi tai pelkkä konepelti pistä erivärisenä silmään.
Naapurin äijällä Pertillä oli tuollainen kun olin skidi. Toki oli harmaan värinen. Tuollaisella mentiin kesäisin uimaan koko naapuruston muksujen kera. Siinä oli tunnelmaa! Hieno auto.
Pikkukorjaus tuohon moottorin tilavuuteen, ei se ole mikään 602 in3 vaan 602 cm3. Jos tuo moottorin tilavuus ilmoitettaisi kuutituumina, niin arvo olisi silloin 36,74 in3. Tuo mainittu 602 in3 taas on aika massiivinen tilavuus kuutiosenttimetreinä, 602 in3 = 9865 cm3. Kantsii olla tarkkana noiden yksiköiden kanssa.
Kyllähän tuon auton henki huokuu oikeen sitä että pääsis ranskaan maaseudulle kuoppasile maateille ajelemaan viinipeltojen keskelle :D Ois kyllä yks niitä vehkeitä mitä koeajais mielellään.
Luoja auta! Oon yhden 2cv:n restoroinu.. osaan noi moottorit ulkoa, kasaus menee silmät kiinni yhä. Vaihdevivusto on vastaavanlainen kuin esim renault 4 mallissa
Jossain autolehdessä oli aikoinaan rättärin jousituksesta kriteeri että kananmunat tosiaan pysyivät ehjänä kuten Isäntä mainitsikin. Hyvä video jälleen.
2CV:n jousitus on ainutlaatuinen, kuvailen sitä itse "science-fiction-suspensioksi". Saatte selityksen auton käyttäytymiselle ottamalla selvää auton teknisistä tiedoista. .
Ihana video. Yhdestä sympaattisimmistä autosta. Kerran päässyt kyytiin takapenkille ja kalaan mentiin tottakai sillä. Kolme painavaa ihmistä kyydissä ja mentiin niin hiekkatietä ja lopussa kärryn polkua pelipaikoille. Ei pienintäkään ongelmaa, vaikka oli isoja puiden juuria reitillä, mihin oma pikku mansikka Mazda2 olisi jäänyt jumiin. Työkaveri sen sanoi niin hyvin, että jos ulkona on pakkasta niin sisällä ei ole yhtään enempää pakkasta kuin ulkona.
Se raitisilmavipu ei ole raitisilmavipu vaan vipu, jolla valitaan ”halutaanko moottorin ääntä johtaa tuulilasille vai jalkatilaan” kuten sätkäkoneporukoissa asia ilmaistaan 😁
Se että Citroen ei olisi ollut menestyksekäs on täyttä puppua. Andre Citroen perusti Citroenin 1919 ja Citroen oli itsenäinen autovalmistaja vuoteen 1934 asti. Andre oli erittäin nerokas bisnesmies ja hänen innovaatioden ansiosta Citroen oli 20-luvun lopulle tultaessa Euroopan suurin autovalmistaja. Andre osasi mainostaa autojaan hyvin mm. Koko sivun kokoisia mainoksia lehtiin, lentokone kirjaili Citroenin taivaalle, 1925 Eifel toriin 30m korkea valomainos. Citroen myös markkinoi 1922 markkinoille tullutta 5CV:tä (joka oli ensimmäinen massatuetettu auto Euroopassa) erityisesti naiskuljettalle, joka oli ennenkuulumatonta siihen aikaan. Citroen myös halusi osittaa autojensa kestävyyden varustamalla tutkimusretkikuntia puolitela-autoillaan joilla ajettiin mm. Läpi Saharan ja Aasian. Vaikkei ehkä uskoisi nykyään niin 20-luvulla Citroen oli suosittu ja suuri tekijä. Kuinka sitten Citroen päätyi Michelinin omistukeen? Vedetään vähän mutkia suoriksi, mutta 20-luvun lopun lama puri Citroenia pahasti, sekä uuden Traction avantin kehitys ja tehtaiden päivitys veivät Citroenin konkurssiin. Michelinille Citroen päätyi koska Andre ja Edouard Michelin olivat hyviä ystäviä ja tekivät paljon yhteistyötä sekä Michelin oli lainoittanut Citroenia eniten, joten konkurssin tullen Citroen siirtyi Michelinin omistukseen.
Nyt oli mies kyllä niin fiiliksissään tästä vehkeestä että sun pitäs ehke ostoo tuo ystävä poies 😆 Varmasti kyllä ainoo ranskalainen pastillien ja perunoiden lisäks minkä vois kuvitella itekki haluavansa joskus.
Ai että tätä historian lehtien havinaa. Aikoinaan kaikki tiesi, mikä rättisitikka on, ja niitä näkyikin liikenteessä. Kuten myös mosseja, ladoja, ford anglioita jne. ❤
Kaksi sormea tulee 1340 luvulta, kun Brittiläiset pitkäjousi ampujat onnistuivat pysäyttämään Ranskalaisten ritarien hyökkäyksen ja säilyttämään jousenveto sormensa, jotka Ranskalaiset ritarit olisivat leikanneet jousiampujalta irti tämän jäädessä Ranskalaisille kiinni. Kaksi sormea tarkoittaa "tule hakemaan".
Käyntiääni kuitenkin ihan siistin kuuloinen. Lähinnä tulee mieleen joku Hondan tai Mitsubishin puutarhajyrsimen moottori kuten tämä ua-cam.com/video/JqllxEzg7FQ/v-deo.html
Nyt on auto jollaisesta olen toivonutkin mielessäni koeajovideota. Kotikulmilla yks jätkä liikkui viel joku aika sitten punaisella ränsistyneellä rättisitikalla ja ois kiinnostanut kysyä millainen on ajettava 😅
Onkos nuo pakoputkia ympäröivien peltien ilmanotot moottoritilan sivuilla lämmityslaitteen virkaa teeskentelevän lämmönvaihtimen raittiin ilman otto? Siis ulkoa kylmää ilmaa imetään pakoputken ympäröivän vaipan sisään, ja toivotaan (käytännössä turhaan) ilman lämpenevän pakoputkien loisteessa ennen kuin se puhalletaan (suunnilleen yhtä kylmänä kuin lähtiessä) lämmönvaihtimesta sisätiloihin, joissa ei yleensä ole juurikaan kylmempää kuin ulkonankaan?
Sätkäkoneen lämmitys perustuu nimenomaan pakosarjan ja sylinterien lämmittämään ilmaan, joka siirtyy ohjaamoon vain patopaineen avulla. Eli mitään "lämmityslaitteen moottoria ei ole.
@@SuperKamaki Onhan kampiakselin päässä siipipyörä, joka paikallaankin ollessa huolehtii (moottorin käydessä) sylinterien ilmajäähdytyksestä ja puhaltaa myös sisätiloihin ilmaa. Eli koko moottori on se lämmityslaitteen moottori, mutta erikseen siihen tarkoitukseen ei mitään sähkömoottoria ole.
Toi viimasuoja on kyllä jännä kun sitä löytyy ihan pitkälti 2000-luvun puolella tehdyistä sitikoista varusteena. Muihin merkkeihin niitä sit ostellaan aftermarket-osana😁
Sitikkahan suunnitteli tuon moottorin "keittiönpöydällä" korjattavaksi eli kun se hajoaa niin muutama sokka ja vetarit irti ja kevyt moottori kassiin ja kantoi sen kotiin ja näpräsi kotona kuntoon ja vei takaisin pellolle ja nakkasi autoon takaisin ja ajeli kotiin... 😊😊
Hieman harmittaa että tässä esitellään tätä ns uudenpaa mallia isolla moottorilla yms. Testissä pitäisi nimenomaan olla kaappariovella varustettu aito Wanhus 425cc 1963 ja sitä vanhemmat mallit, jossa polttoaine mitataan mittatikulla ja jossa lasinpyyhkijät toimiin vain auton ollessa liikkeellä. Nämä kulkimet on 6V sähkösärjestelmällä myös.
kun aina meet kuitenkin takapenkille niin oisko tästä eteenpäin että kokeilet myös apparin puolen ennenku siirryt kuskin paikalle sekin ois kiva nähä ;D
Rättikattoisten ompeleisiin kannattaa kiinnittää huomiota, ne voi laajentua ja supistua lämpimien ilmojen ja pakkasten vaihdellessa. Silloin ne voi katkeilla.
Viimeisimmät 2cv taisi valmistua vasta 2006 😂 sit oli pakko lopettaa kun ei täyttänyt enään minkään maan vähimmäis vaatimuksia,lakeja mitä auton / autossa piti olla 😂😂
Jahas, youtube tais tietää että olen katsonut jo kaikki tuben suomen- ja englanninkieliset 2cv-videot, joten osasi tätä ehdottaa. Hieman asiavirheitä mutta varsin miellyttävä video. Oma autoni esitelty Loislurso-kanavalla, jos jotakuta aihe kiinnostaa lisää. siellä näkee mm. kuinka se takaovi nostetaan irti
@@meihemi emmätiä, ei se niin justiinsa.. jotain pikkujuttuja. 2CV6 kutonen tarkoittaa 602cc ja 2CV4 435cc vai oliko se nyt 425.. itsellä tuo nelkku eli mun pitäis varmaan tietää.. "raikasilmavipu" ei ollutkaan raikasilmavipu vaan niinkuin jotkut muut oli jo huomannut, olikin "lämmityksen" säätö tai niinkuin joku nerokkaasti sanoi, säätö "jolla ohjataan konehuoneen ääni jalkatilaan/tuulilasille" :D Pitää ehdottomasti paikkansa Rättäreissä vaihtelee varustelu- ja ominaisuustaso niin paljon sekä vuosiluvun mukaan että yksilöittäisten muutosten seurauksena että 100% oikeaa tietoa saa vain velhoilta jotka elävät rättärismiä 24/7 (kaikki kunnioitukseni heille, koska tulen itsekin tarvitsemaan heidän ammattitaitoa isäni vanhan auton huolenpidossa) All in all, tärkeää muistaa että rättäri on yksi harvoja autoja joita on valmistettu 50-luvulta asti ja joihin saa yhä kaikkia osia ja harrastajakunta on todella mukavaa sakkia. Olen ylpeä omistaja ja pidän tärkeänä että kulkimeni jaksaa kuljettaa minua vielä monta kesää
Rättikattoalas ja muna-asento olisivat ehkä auttaneet 100 km/h:n saavuttamisessa. Kyllähän tuo auto hymyilyttää. Jousituksesta olisin halunnut kyllä kuulla ja nähdä lisää. Sitä jokainen hehkuttaa - kuin myös sinä teit. Mikä innovaatio siinä oikein on. Ehkä tulevilla videoilla palaat asiaan.
Tulee vähän tosta alustan Toimivuudesta mieleen Packardin Torsion Level ride että vääntötangot joka renkaalle ja alusta osaa valmistautuu töyssyihin ainoo mikä puuttus viel on Packardin alustan tausaus moottori oon tehny ny 56 Packardia ja pyyhkijöit vaille leimal
@@RättäriJore ua-cam.com/video/et6QLt-oyKE/v-deo.html on 10 takaa, mutta miksi ei vielä ua-cam.com/video/u5GB-P-2zMU/v-deo.html Rättärin tekniikkaa hyvin selvästi
@@jk8557 olen joskus mopoillut muutaman kesän tuollaisella jingcheng knightilla. Sillä oli helppo ajaa, mukava asento ja penkki, niin tuli tehtyä vähän pidempiäkin retkiä. Kaupungissa se kyllä tuntui toivottoman laiskalta, en ole mikään mopoguru, mutta olisiko se ollut mopoksi aika painava ja siksikin hidas kiihtymään(?) Bensan hintaa ei sillä ajaessa ainakaan tarvinut murehtia 😄
Ei kuulu olla suorassa, kaikissa oikeissa Citroëneissa on juuri noin eli vasemmalle vinossa. Vilkku ei myöskään palauta, ei 2CV:ssä, GS:ssä, ID:ssä, DS:ssä eikä CX:ssä. XM:ssä ja sitä uudemmissa palauttaa kun tuli joku hölmö direktiivi asiaa koskien.
Nää vanhempien autojen koeajot on 100x mielenkiintoisempia&viihdyttävämpiä kuin uusien autojen💎
Totta kai !!!😮
Kyllä! Tähän kylkeen kavereiksi Kupla ja Tipparellu.
@@markusbjorklund5920 ehdottomasti👌🏽 Joku vanha pikku fiatti olis kans kova
133 tai 127 ois👌@@DieselOrava
@@DieselOravaMyös Tabot olisi hienoa nähdä.
Rättärikuskit morjestaa liikenteessä toisiaan myös keinuttamalla autoa puolelta toiselle 😅
Rättäri on hyvä esimerkki lausahduksesta: Ranskalaiset ei kopioi ketään ja kukaan ei kopioi Ranskalaisia.
Citroen 2 CV on yksi autohistorian turvallisimmista kulkineista.Tuttavallani oli useampia sellaisia .Ja sanoi aina: ``Kolari ehtii mennä ohi,ennen kuin itse on paikalla.``🙂Siitä syystä hän em.välltti yhden hirvikolarin.😅
@@1kaljupaa Mäkin vältin hirvikolarin tänään pyöräillessäni himaan
Se peltikotelo pakoputken ympärillä on lämmönvaihdin eli kulkimen lämmityslaite. Suorraan kampiakselin päähän kiinnitetyn jäähdytinpropellin kautta otettava ilma kulkee lämmönvaihtimessa pakoputken ohi ja nappaa siitä lämpöä mukaansa sisätiloihin. Puhallinmoottoria kulkimessa ei ole vaan puhalluksen ”voimakkuus” riippuu moottorin kierrosluvusta eli siitä, miten nopeasti vaalea ”potkuri” kampiakselin päässä pyörii. Pyöränkotelon aukkoihin kuuluu lämmönvaihtimesta tulevat putket, johon silloin kun lämmitystä ei tarvita, lämmin ilma johdetaan lämmönvaihtimen läppiä ohjaamon vivusta ohjaamalla. Tässä autossa tuokin kohta retuperällä eli putket puuttuvat.
Hieman korjattavaa:
Neuvostoliitossa ei taidettu Citroenin osia tehdä, metalli saattoi olla kyllä sieltä peräisin.
Huonompilaatuinen pelti tuli Portugalista, kun 80-luvulla tuotanto loppui Ranskassa. Se oli ohuempaa ja huonompilaatuista kuin Ranskalainen pelti ja siksi ruostui helpommin.
24:02
Kuutonen tulee koneen koosta, 602cc. 2CV4:sessa on 425cc tai 435cc kone. Ensimmäisissä rättäreissä tilavuus oli 375cc.
35:50
Vaidekaaviossa 2. ja 3. vaihde ovat linjassa, koska ne on taajama-ajossa käytetyimmät vaihteet. Kakkosellakin pääsee liikkeelle helposti lyhyen ykkösen takia.
46:50
50- luvun rättäreissä pyykijöitä ajoi nopeusmittarin kaapeli, eli mitä nopeammin ajoit, sitä nopeammin ne pyyhkivät.
Käsittääkseni R ja 1 on taas samassa linjassa siksi, että kaupunkipyörittelyssä eteen ja taakse vaihto menisi mahdollisimman vähällä liikkeellä.
@@janinissinen8918 Tai auton juuttuessa maastossa, saa sitä helpommin heijattua eteen taakse.
@@ValdeZ-im3jjTämäkin on täysin mahdollinen vaihtoehto.
@@janinissinen8918 Pitäisin tätä todennäköisempänä syynä, koska vielä 50 luvun Amerikkalaisissakin automainoksissa (kyseisen) automaattivaihteiston nopeaa suunnanvaihtoa eteen taakse kehuttiin juuri siksi, että autoa saa paremmin heijattua sen juuttuessa. 2cv on kuitenkin nimenomaan huonoille teille suunniteltu.
@@ValdeZ-im3jj Rättärillä harvemmin juuttuu mihinkään, kun lähes kaikki paino on vetävillä etupyörillä. Kaupunkinopeuksissa tuo kakkosen ja kolmosen linjassa olo on oikein hyvä. Niillä pärjää lähes liikkeellelähdöstä johonkin reiluun kuuteenkymppiin. Vaikka tuossa -77 mallissakin on oikeasti vain 26 hevosvoimaa (eikä asiantuntemattomasti hölötetyt 33) teho riittää juuri kaupunkinopeuksissa oikein hyvin.
Sympaattinen kulkine! Videoillasi esiteltyjen autojen historiaosuudet on kyllä koeajojen parhautta! Oppii aina uutta. 👍🙂
24:25 Veikkaan, ettei kaikkia luukkuja olisi tarvinnut sen kolarin takia vaihtaa, vaan ne on päätetty vaihtaa ulkonäkösyistä, ettei sieltä esim. yksi ovi tai pelkkä konepelti pistä erivärisenä silmään.
Jep
Jälleen kerran parasta sunnuntai viihdettä! Vaikka meihemi "koeajaisi" leivänpaahtimen sekin olisi viihdyttävää.
Naapurin äijällä Pertillä oli tuollainen kun olin skidi. Toki oli harmaan värinen. Tuollaisella mentiin kesäisin uimaan koko naapuruston muksujen kera. Siinä oli tunnelmaa! Hieno auto.
Vannoutuneet "rättärikuskit" tapaavat sanoa, että ei rättärissä ole koskaan sen kylmempää kuin ulkonakaan, joten siitä voi päätellä aika paljon.
Ruotsiksi näiden lempinimi on "lingonplockare", eli puolukan/marjanpoimija. Siis sellainen harava-pussi-työkalu.
Tämä olikin uutta 😂
On nämä historia katsaukset vaan loistavia 💯
Ois kiva jos ois mahollista testiajaa 1970-luvun Datsun-100A. :)
Pikkukorjaus tuohon moottorin tilavuuteen, ei se ole mikään 602 in3 vaan 602 cm3. Jos tuo moottorin tilavuus ilmoitettaisi kuutituumina, niin arvo olisi silloin 36,74 in3. Tuo mainittu 602 in3 taas on aika massiivinen tilavuus kuutiosenttimetreinä, 602 in3 = 9865 cm3. Kantsii olla tarkkana noiden yksiköiden kanssa.
kyynel
Kiitos videostasi jälleen,olipas mielenkiintoinen video🤠
Entisellä työkaverilla oli 2 tuollaista. Ovat hienoja vehkeitä ja ostaisin itsellenikin jos ois lämmin talli missä pitää
Rättäri on kyllä upee ja yksinkertainen auto :)
Kerkee aamukahvit juomaan ja tupakin polttaa ennenku 100km/h lasissa :D
Saisi tulla parikin videota viikossa. Nämä ovat parhautta!
Kyllähän tuon auton henki huokuu oikeen sitä että pääsis ranskaan maaseudulle kuoppasile maateille ajelemaan viinipeltojen keskelle :D Ois kyllä yks niitä vehkeitä mitä koeajais mielellään.
Luoja auta! Oon yhden 2cv:n restoroinu.. osaan noi moottorit ulkoa, kasaus menee silmät kiinni yhä. Vaihdevivusto on vastaavanlainen kuin esim renault 4 mallissa
no siis nämähän on niin valmistettu että keskiverto 60-luvun ranskalainen viininviljelijä voi purkaa ja kasata tuon koneen, että silleesti
Jossain autolehdessä oli aikoinaan rättärin jousituksesta kriteeri että kananmunat tosiaan pysyivät ehjänä kuten Isäntä mainitsikin.
Hyvä video jälleen.
Aivan ihana kojeajovideo. Siinä on kesäautoa kyllä😀
Hyvän fiiliksen video oli👍
Tuohan on ollu suoraa pekka töpöhännän perheen auto. Oisit kokeillu miten kissanpentu sopi polkimen alle :D
2CV:n jousitus on ainutlaatuinen, kuvailen sitä itse "science-fiction-suspensioksi". Saatte selityksen auton käyttäytymiselle ottamalla selvää auton teknisistä tiedoista.
.
Naapurissa asui 2CV -harrastaja, Kävivät 2CV:llä mm. Algeriassa. Menopaluu noin 8-9 000 kilometriä. No problemos.
Hieno esittely! Loppukevennykseksi oli voinut palkata kaverin Ferrarin, ja ohittaa se!
@@hannunorppa5590 Se on hauska vanha mainos.
Arvostan sua iha helvetist 🫡
Ihana video. Yhdestä sympaattisimmistä autosta. Kerran päässyt kyytiin takapenkille ja kalaan mentiin tottakai sillä. Kolme painavaa ihmistä kyydissä ja mentiin niin hiekkatietä ja lopussa kärryn polkua pelipaikoille. Ei pienintäkään ongelmaa, vaikka oli isoja puiden juuria reitillä, mihin oma pikku mansikka Mazda2 olisi jäänyt jumiin.
Työkaveri sen sanoi niin hyvin, että jos ulkona on pakkasta niin sisällä ei ole yhtään enempää pakkasta kuin ulkona.
Se raitisilmavipu ei ole raitisilmavipu vaan vipu, jolla valitaan ”halutaanko moottorin ääntä johtaa tuulilasille vai jalkatilaan” kuten sätkäkoneporukoissa asia ilmaistaan 😁
Siinä yläpuolella olis kyllä ollut myös se raitisilmasäätö eli tuulilasin alapuolella olevien luukkujen avausrulla 🙂
Vilkku ei palautunut muuten myöskään porhokärryssä eli CX:ssä. Ei vaikka kyseessä oli malliston huipulla ollut CX GTI Turbo2 😎
2CV.n lämmönvaihtimien hukkaputket on suunnattu kuivaamaan vetävät pyörät, on siis integroitu "vesiliirron vähentäjä"
Eteen päin ajaessa ei saa kaatumaan. Pakittaessa kyllä. Esim topgear testasi k.o. asian
18:35 ymmärrän, että oli ihan viaton virhe mutta ajatus 602 kuutiotuumaisesta (9,9 litraa) rättäristä on kyllä hauska
meihemiltä edelleen puuttuu se kuplan koeajo :D
Ton kaatatamis legendan kuullu syöksysämpylästä kanssa.
Minulla oli 2 cv 4 PARAS auto ikinä. nimi oli TYYKI. Myin pois 1983. kuva on pöydälläni vieläkin.💔💯
Se että Citroen ei olisi ollut menestyksekäs on täyttä puppua. Andre Citroen perusti Citroenin 1919 ja Citroen oli itsenäinen autovalmistaja vuoteen 1934 asti. Andre oli erittäin nerokas bisnesmies ja hänen innovaatioden ansiosta Citroen oli 20-luvun lopulle tultaessa Euroopan suurin autovalmistaja. Andre osasi mainostaa autojaan hyvin mm. Koko sivun kokoisia mainoksia lehtiin, lentokone kirjaili Citroenin taivaalle, 1925 Eifel toriin 30m korkea valomainos. Citroen myös markkinoi 1922 markkinoille tullutta 5CV:tä (joka oli ensimmäinen massatuetettu auto Euroopassa) erityisesti naiskuljettalle, joka oli ennenkuulumatonta siihen aikaan. Citroen myös halusi osittaa autojensa kestävyyden varustamalla tutkimusretkikuntia puolitela-autoillaan joilla ajettiin mm. Läpi Saharan ja Aasian. Vaikkei ehkä uskoisi nykyään niin 20-luvulla Citroen oli suosittu ja suuri tekijä.
Kuinka sitten Citroen päätyi Michelinin omistukeen? Vedetään vähän mutkia suoriksi, mutta 20-luvun lopun lama puri Citroenia pahasti, sekä uuden Traction avantin kehitys ja tehtaiden päivitys veivät Citroenin konkurssiin. Michelinille Citroen päätyi koska Andre ja Edouard Michelin olivat hyviä ystäviä ja tekivät paljon yhteistyötä sekä Michelin oli lainoittanut Citroenia eniten, joten konkurssin tullen Citroen siirtyi Michelinin omistukseen.
kysyttiin eräältä rättärin omistajalta että onko rättäri kylmä auto talvella. Ei kuulemma ole, kun ei siellä autossa ole sen kylmempi kuin ulkona.
Rättäri ei ole auto tai kulkuneuvo. Se on elämän tapa.
Rättäri on kuljin.
Nyt oli mies kyllä niin fiiliksissään tästä vehkeestä että sun pitäs ehke ostoo tuo ystävä poies 😆
Varmasti kyllä ainoo ranskalainen pastillien ja perunoiden lisäks minkä vois kuvitella itekki haluavansa joskus.
Kiitos❤️tästä päivän piristyksestä. Monta kommenttiasi meitä 💕nauratti 🤣Terkkuja Järvenpäästä. Johanna ja Esa 👩❤️👨🌹🤗
Ai että tätä historian lehtien havinaa. Aikoinaan kaikki tiesi, mikä rättisitikka on, ja niitä näkyikin liikenteessä. Kuten myös mosseja, ladoja, ford anglioita jne. ❤
Kaksi sormea tulee 1340 luvulta, kun Brittiläiset pitkäjousi ampujat onnistuivat pysäyttämään Ranskalaisten ritarien hyökkäyksen ja säilyttämään jousenveto sormensa, jotka Ranskalaiset ritarit olisivat leikanneet jousiampujalta irti tämän jäädessä Ranskalaisille kiinni. Kaksi sormea tarkoittaa "tule hakemaan".
Käyntiääni kuitenkin ihan siistin kuuloinen. Lähinnä tulee mieleen joku Hondan tai Mitsubishin puutarhajyrsimen moottori kuten tämä ua-cam.com/video/JqllxEzg7FQ/v-deo.html
oisko joskus koeajoon toyota bb, tai nissan cube? oon miettiny lähinnä et hankkisin bb:n, mut koeajovideo olis kyl gutaa!
Mun äidillä oli tollanen vuosituhannen vaihteessa, ja trafista katoin joku aika sitten rekkarilla niin näky olevan edelleen liikenteessä jollakin :D
Iisalmessa aikoinaan, mulla oli punapää tyttö, jolla oli rätti-sitikka. Oli kauhee ajettava varsinkin talvella. Mutta tyttö oli kultaa.
Onko Reliant Robinia tarjottu/ajettu? Legendan mukaan kaatuu itsestään jo.
Nyt joku, antakaa setä-Meihemille Xantia Activa ajoon!
Legenda auto iskällä oli kolme tuommosta joskus kun oli pieni ja muista silti kuinka hauskoja ne on
Kyllä nämä ne koeajot ne typerät sähkö-Kiat voittaa.
Nyt on auto jollaisesta olen toivonutkin mielessäni koeajovideota. Kotikulmilla yks jätkä liikkui viel joku aika sitten punaisella ränsistyneellä rättisitikalla ja ois kiinnostanut kysyä millainen on ajettava 😅
602 kuutiotuumaa on 9.8 litraa.🤣
Ihmekkös liikkuikin niin sukkelaan.
Saman huomasin 😂
@@meihemi "There's no substitute for cubic inches."😁
Se on varmaan rättäri tosi yleinen tuolla west endissä.
Onkos nuo pakoputkia ympäröivien peltien ilmanotot moottoritilan sivuilla lämmityslaitteen virkaa teeskentelevän lämmönvaihtimen raittiin ilman otto? Siis ulkoa kylmää ilmaa imetään pakoputken ympäröivän vaipan sisään, ja toivotaan (käytännössä turhaan) ilman lämpenevän pakoputkien loisteessa ennen kuin se puhalletaan (suunnilleen yhtä kylmänä kuin lähtiessä) lämmönvaihtimesta sisätiloihin, joissa ei yleensä ole juurikaan kylmempää kuin ulkonankaan?
Sätkäkoneen lämmitys perustuu nimenomaan pakosarjan ja sylinterien lämmittämään ilmaan, joka siirtyy ohjaamoon vain patopaineen avulla. Eli mitään "lämmityslaitteen moottoria ei ole.
@@SuperKamaki Onhan kampiakselin päässä siipipyörä, joka paikallaankin ollessa huolehtii (moottorin käydessä) sylinterien ilmajäähdytyksestä ja puhaltaa myös sisätiloihin ilmaa. Eli koko moottori on se lämmityslaitteen moottori, mutta erikseen siihen tarkoitukseen ei mitään sähkömoottoria ole.
@@paultiens6325kyllä joo! Olet siinä mielessä aivan oikeassa. Ei se täysin sillä "patopaineella" toimi.
18:35 602 kuutiotuumainen? 🤔
Sehän olisi 9.9 litraa, onko rättärin bensatankkikaan niin iso 🙃
HAHAHAH.
Matchbox pikkuautojen, niiden metallisten oikeiden 1970-luvulta koeajovideo tietysti pitää saada :) :) :)
Ranteessa Tag Heuer Monaco, ja Steve McQueen mainittu.
Toi viimasuoja on kyllä jännä kun sitä löytyy ihan pitkälti 2000-luvun puolella tehdyistä sitikoista varusteena. Muihin merkkeihin niitä sit ostellaan aftermarket-osana😁
@@villesaarenketo2506 vanhoissa opeleissakin on alkuperäisenä rullaverho jäähdyttimen edessä ja niitä voi liikuttaa hytistä
bimmereissä ainaki noitten sijasta automaattisesti ohjautuvat läpät
Cv2 citikka oli myös Bond Eritäin Salainen elokuvassa
Sitikkahan suunnitteli tuon moottorin "keittiönpöydällä" korjattavaksi eli kun se hajoaa niin muutama sokka ja vetarit irti ja kevyt moottori kassiin ja kantoi sen kotiin ja näpräsi kotona kuntoon ja vei takaisin pellolle ja nakkasi autoon takaisin ja ajeli kotiin... 😊😊
Hieman harmittaa että tässä esitellään tätä ns uudenpaa mallia isolla moottorilla yms. Testissä pitäisi nimenomaan olla kaappariovella varustettu aito Wanhus 425cc 1963 ja sitä vanhemmat mallit, jossa polttoaine mitataan mittatikulla ja jossa lasinpyyhkijät toimiin vain auton ollessa liikkeellä. Nämä kulkimet on 6V sähkösärjestelmällä myös.
Niillä ajellaan mitä tarjotaan.
kun aina meet kuitenkin takapenkille niin oisko tästä eteenpäin että kokeilet myös apparin puolen ennenku siirryt kuskin paikalle sekin ois kiva nähä ;D
Englannissakin oli 7 vuoden jonotus saada Morris Minor, kun pääpaino oli myydä ulkomaille.
Rättikattoisten ompeleisiin kannattaa kiinnittää huomiota, ne voi laajentua ja supistua lämpimien ilmojen ja pakkasten vaihdellessa. Silloin ne voi katkeilla.
Viimeisimmät 2cv taisi valmistua vasta 2006 😂 sit oli pakko lopettaa kun ei täyttänyt enään minkään maan vähimmäis vaatimuksia,lakeja mitä auton / autossa piti olla 😂😂
Vaikka saksanmosse antoi imuapua ei auttanut saada 100km/h nopeuteen eli tässä kohtaa kiihtyy kun kirjahylly on oikeus sanoa.
Haluaisin nähdä mitä 602 cubic inces tekis tolle.
Jahas, youtube tais tietää että olen katsonut jo kaikki tuben suomen- ja englanninkieliset 2cv-videot, joten osasi tätä ehdottaa. Hieman asiavirheitä mutta varsin miellyttävä video. Oma autoni esitelty Loislurso-kanavalla, jos jotakuta aihe kiinnostaa lisää. siellä näkee mm. kuinka se takaovi nostetaan irti
Korjaa toki asiavirheet niin menee ensi kerralla oikein.
@@meihemi emmätiä, ei se niin justiinsa.. jotain pikkujuttuja. 2CV6 kutonen tarkoittaa 602cc ja 2CV4 435cc vai oliko se nyt 425.. itsellä tuo nelkku eli mun pitäis varmaan tietää.. "raikasilmavipu" ei ollutkaan raikasilmavipu vaan niinkuin jotkut muut oli jo huomannut, olikin "lämmityksen" säätö tai niinkuin joku nerokkaasti sanoi, säätö "jolla ohjataan konehuoneen ääni jalkatilaan/tuulilasille" :D Pitää ehdottomasti paikkansa
Rättäreissä vaihtelee varustelu- ja ominaisuustaso niin paljon sekä vuosiluvun mukaan että yksilöittäisten muutosten seurauksena että 100% oikeaa tietoa saa vain velhoilta jotka elävät rättärismiä 24/7 (kaikki kunnioitukseni heille, koska tulen itsekin tarvitsemaan heidän ammattitaitoa isäni vanhan auton huolenpidossa)
All in all, tärkeää muistaa että rättäri on yksi harvoja autoja joita on valmistettu 50-luvulta asti ja joihin saa yhä kaikkia osia ja harrastajakunta on todella mukavaa sakkia. Olen ylpeä omistaja ja pidän tärkeänä että kulkimeni jaksaa kuljettaa minua vielä monta kesää
18:34 602 kuutiotuumainen, eli 9,9 litrainen? 🤔😁 Oisko kyseessä kuitenkin 602 kuutiosenttimetriä? 😉
55 minuuttia tajunnanvirtaa niin jännä juttu että siellä tulee jotain virheitä.
Siellä ratin vasemmalla puolella kun sanoit ”täällä ei ole mitään” on kyllä virtalukon lisäksi myös valojen korkeussäätörulla 🙂
kyllä 120 menee alamäkeen ryyppypäällä 5kilometrin kiihdytysmatkalla, todistetusti.
Aika siisti laite
Rättikattoalas ja muna-asento olisivat ehkä auttaneet 100 km/h:n saavuttamisessa. Kyllähän tuo auto hymyilyttää. Jousituksesta olisin halunnut kyllä kuulla ja nähdä lisää. Sitä jokainen hehkuttaa - kuin myös sinä teit. Mikä innovaatio siinä oikein on. Ehkä tulevilla videoilla palaat asiaan.
Tulee vähän tosta alustan Toimivuudesta mieleen Packardin Torsion Level ride että vääntötangot joka renkaalle ja alusta osaa valmistautuu töyssyihin ainoo mikä puuttus viel on Packardin alustan tausaus moottori oon tehny ny 56 Packardia ja pyyhkijöit vaille leimal
jossain kohti sitten volvo amazon testiin!
Omat edelleen työssäkäyvät vanhemmat oli teinejä kun näitä vieläkin tehtiin. On ne kyllä vanhoja ihmisiä.
Nuoriahan ne on
Ulkopuolella käynnistysääni kuulosti aivan pingviinin kutsuhuudolta
💪💪
Saako heittää toiveen? Peugeot 508 PSE.
Jos tarjoat sen sähköpostilla niin saat. Muuten ihan turhaa ajan haaskaamista meiltä molemmilta.
Anyway, äijällä on magee kello Tag Haeur Monaco?🎉
No on mukavan Rättärin kuuloinen 😂
Vanhan auton korjaamiseen ei tarvita edes vikakoodinlukijaa. 🙂
Julmasti vedit Laajalahden läpiajo kielletty alueen. Aika gangsteri 😂
Oli joku video rättäritehtaasta joka vieläkin tekee alkuperäisillä koneilla rättärien osia.
Laitatko linkin tänne?
@@RättäriJore ua-cam.com/video/et6QLt-oyKE/v-deo.html on 10 takaa, mutta miksi ei vielä
ua-cam.com/video/u5GB-P-2zMU/v-deo.html Rättärin tekniikkaa hyvin selvästi
Aijai, Musk kun näkee tämän videon, niin Tesloihin tulee tuollaiset ikkunamekanismit. 😂
Ois varmaan katto kiinni saattanu saadakkin satkun mittariin, aika paljon vaikuttaa ilmanvastus noilla tehoilla :D
kuplan kaksi lämpötilasäätöä ovat.a kylmä ja b helvetin kylmä.😤😤
Kyllä se on riepu Citroen eikä mikään rättisitikka 🤪
Kuulostaa ihan Jincheng Q-8 Knight mopolta.
@@jk8557 olen joskus mopoillut muutaman kesän tuollaisella jingcheng knightilla. Sillä oli helppo ajaa, mukava asento ja penkki, niin tuli tehtyä vähän pidempiäkin retkiä. Kaupungissa se kyllä tuntui toivottoman laiskalta, en ole mikään mopoguru, mutta olisiko se ollut mopoksi aika painava ja siksikin hidas kiihtymään(?) Bensan hintaa ei sillä ajaessa ainakaan tarvinut murehtia 😄
Tarjotkaa BMW Isettaa tai Reliant Robinia Meihemille.
Joo mutta rättärissä on palkit ,jotka kantaa siis ei kori ,jolloin kaikki peltiosat voi vaihtaa
Komeen näköinen tuo aivan ensimmäinen Citroen 2CV.
Ei sitä ohjausta tarvitse vemputtaa koko ajan puolelta toiselle, ratin kun pitää paikallaan, auto kyllä menee suoraan !
Kiva TAG Heuer Monaco!❤ Täydellinen valinta klassikkoauton testaukseen.
No halpoja nämä nyt ei ole enää, yhden Rättärin hinnalla kun saa monta halpaa perusautoa.
Hetkinen Tuo Auto On Ennen Disco Aikaa Vai Mitä Meihemi
Normaalisti Ratti on suorassa siksi vilkku ei palaudu.
Ei kuulu olla suorassa, kaikissa oikeissa Citroëneissa on juuri noin eli vasemmalle vinossa. Vilkku ei myöskään palauta, ei 2CV:ssä, GS:ssä, ID:ssä, DS:ssä eikä CX:ssä. XM:ssä ja sitä uudemmissa palauttaa kun tuli joku hölmö direktiivi asiaa koskien.
Oliko niin että näissä oli alle 20hp. Mäessä taitaa saada pykältää pienempää ettei sammu😂
Jotain 29hp ish eli joo 😂
Ja tuo 29 hp irtoaa 602 cc:n "isolohkosta". Vääntöä murskaavat 39 Nm. Ihan alkupään malleissa iskutilavuutta oli 375 cc ja tehoa peräti 9 hp.
Aika retroo, hippi värit 🤣