Suosittelen kaikilla Jaakon tekemää sarjaa jenkeistä, oli aivan mahtavaa työtä! Se antoi aivan eri kuvaa mitä saamme lehdistä siitä että kyllä, on polarisaatiota mutta että oikeasti siellä ihmiset ovat todella ystävällisiä ja itsekin tietoisia siitä että ajat ovat hullut mutta on yritettävä päästä pois siitä hulluudesta.
Ainoaa Ylen sisältöä jota olen vuosiin kuluttanut. Osin siksi että tiesin Keson olevan poliittisesti neutraali. Ei se niin vaikeaa ole valikoida tällaisia työntekijöitä, Yle.
Minustakin tämä oli aivan loistava dokumentti sarja. Minusta se ei näyttänyt aivan eri kuvaa Amerikasta. Enemminkin se antoi selityksiä asioille, jota monesti kerrottu Amerikasta, mutta ei me täällä hyvinvointivaltiossa oikein ymmärretä, miksi amerikkalaiset ovat sellaisia, kun ovat. Kuten, miksi USA:laiset varsinkin republikaanit äänestävät talous edelle ja miksi amerikkalaiset tykkäävät niin paljon aseista ja miksi siellä on niin vaikea saada kireämpiä aselakeja, vaikka siellä tapahtuu kauheita joukkoampumisia jatkuvasti.
@@Wulf44445Eikös Jaakko itse sanonut että kuuluu punaviherkuplaan, itsekin koen että se hänen tekemisistään näkyy, mutta tekee sen demonisoimatta ja yrittää ymmärtää toista puolta ja tekee neutraalia sisältöä kuten ammattilaisen pitää
@@fischer-3934 Hei! Olen neljän suomalaisen Yhdysvaltoihin maahanmuuttajan lapsenlapsi. Tulen tänne suomalaisille UA-cam-kanaville silloin tällöin katsomaan, mitä kotimaani Suomi ajattelee. Näen usein, että olet kuin me Yhdysvalloissa, etkä voi luottaa päämediaan. Bidenin valinta vei meidät talouden alamäkeen. Hän peruutti välittömästi energiariippumattomuutemme, mikä tarkoitti, että rekkakuljettajien täytyi maksaa niin paljon enemmän polttoaineesta, mikä sai hinnat nousemaan pilviin. COVID sulki monet pienet ja jotkut suuret yritykset, ja ihmiset kärsivät. Mitä tulee aseihin, perustuslakiimme on tehty toinen muutos, joka suojaa oikeuksiamme pitää ja kantaa aseita. Todelliset isänmaalliset täällä eivät ole nousseet hallitustamme vastaan, mutta koska meillä on aseita/aseita, hallitus on pysynyt poissa meistä.
32:34 Ei kyse ole siitä, etteikö journalisteilla olisi aikaa. Siellä on myös kirjeenvaihtajia pitkiä aikoja, mutta ne toistaa pelkästään CNN ja vassarien propagandaa. Jos YLE kutsuu "asiantuntijan" niin se on aina samat naamat jotka on vasemmistopropagandan kyllästämiä. ELI YLE tekee sitä aivan tahallaan. Siellä on niin suuri osa toimittajista punavihreitä kulttuurimarxilaisia, että muuta ei voi odottaakkaan. YLE on siis pahasti politisoitunut.
Jep, Ja ainakin Sanoma media finlandilla on sopimus cnn kanssa joka selittää osin asiaa. Meillähän ylipäänsä etenkin jenkkiuutiset on vaan käännöksiä cnn:ltä. Suomalaiset lukijat eivät tiedosta näiden lähteiden puoluetyötä vaan pitävät esim cnn ja vastasvia neutraaleina, kun taas foxista on kyllä valistettu kuinka kyseenalainen öykkäri ja disinformaatiotehdas se on. Jos meillä media siteeraa Foxia niin käytetään termistöä tyyliin: "Fox väittää, virheellisesti, kyseenalaisesti, todellisuudessa kuitenkin" jne. Olisi vaikea kuvitella, että Suomessa vain valtamediasta tietonsa ammentava voisi millään kannattaa Trumpia. Vasemmistoaate on pesiytynyt useaan tiedonlevitysalustaan. Olen välistä huvikseni tentannut chatgpt:n neutraaliuutta ja esim aiheeseen liittyen vastaukset ovat juurikin tätä cnn kamaa, mutta lisäkysymyksillä tämä joutuu kuitenkin myöntämään olleensa väärässä.
Tyypillistä oikeiston pillitystä. Jos mediassa oikeisto esitetään todenmukaisesti, se on vassarimedian mustamaalausta koska kuva on paska. Ja kun vasemmiston kanssa samanlaista paskakuvaa ei esiinny se on todiste että media on puolueellinen
Nimenomaan, puhut asiaa. Me ei täällä ymmärretä yhtään mitään, mitä jenkeissä tapahtuu. Ja niitä ei paljoa kiinnosta joku Eurooppa, loppupelissä, saati Suomi. Vasemmistomedia (eli käytännössä kaikki täällä) kertoo vaan mielipiteensä jonkun oman toimittajan (vassarin) tai sitten Jenkeissä asuneen suomalaisen (meillä julkkiksen, siellä normaalin kansalaisen) X-tilin kautta mitä ollaan mieltä. Ja jos se mielipide on "väärä" ni sitä cancelloidaan, blockataan ja haukutaan :D Suomen kansa on tyhmä... Ehdotan: kaikkien suomalaisten pitäs käydä kerran vuodessa kuukausi elämää jossainpäin maailmaa ja sen jälkeen alkaa puhumaan, sitä ennen olla hiljaa. Tulisi näkökulmaa, faktaa yms. tähän sisältöön mediassa, joka perustuu nykysi vaan "junttien somejulkkisten pelleilyyn" tai valtion ja yksityisten kustantamiin "uutisiin ja mediapalveluihin" Huoh! Hävettää olla suomalainen :(
Tää kaveri tekee kyl tosi hyviä videoita, mutta ei ole kyllä yhtään supliikki tälleen podcast vieraana. Mutta ne ovatkin aivan eri taitoja. Videolla pystyy ottamaan vaikka sata ottoa että saa asian kuullostamaan hyvältä.
Jaakko on aito itsensä ja tajunnan virran jäsentely tuottaa välillä aika katkonaista tekstiä. Mielummin silti kuuntelen tätä kun jotain esiintymiskoulutuksissa marinoitua käsienheiluttajaa.
Rakastan tätä aitoutta. Näinhän meistä jokainen joutuu miettimään sanojaan, jos todella haluaa tulevansa ymmärretyksi. Monet vetävät viimeiseen asti ulkoaopittua ilman aivoja. Eräs viisas mies käytti joskus sanontaa "kieli irti aivoista". Selvästi Jaakko miettii, punnitsee, arvioi samalla sanoja, ja saa oivalluksia. Se kertoo toimivista aivoista. 😅
Jaakko Keson Amerikka tube dokkari on tosi hyvä ja mielenkiintoinen kokemus. Paras dokkari koskaan, mitä olen Amerikasta nähnyt. Niin aito ja kaunistelematon. Suosittelen. 🇫🇮🇺🇸
Tähän keskusteluun teki mieli osallistua vähän väliä, mutta sinänsä mukava podi. Onko se eristäytymistä omaan poteroon , jos ei halua ottaa ensin vastuuta muista ihmisistä, ennen omien ympyröiden korjaamista, tyyliin suutarin lapsella ei ole kenkiä . Nyt Trump on rakentajana lähdössä korjaamaan sitä mikä on rikki, välittämättä kritiikistä, koska näkee sen välttämättömäksi koko maalle. Nykyisin pitää hyväksyä kaikki ihmistyypit tasa-arvon nimissä, ainoastaan Trumpin persoonaa ei voida hyväksyä?
ja sen on hyvä juttu se! olisi ihan hirveää jos kaikki yksityistettäisiin ja heikoimmista ei pidetäisi huolta. Mieleläni maksan isompia veroja jos ne käytetään heikoimpien hyväksi.
@@vesku1086 Kai maksat ylimääräisiä veroja? Suomen vassareissa se vika että teidän kaltaiset on aivopesty jo uskomaan että verojen maksaminen on hyvä asia, ne rahat menee aivan jonnekin muualle, köyhille koko veropotista vain Max parin prosentin luokkaa. Kaikkeen turhuuteen kyllä verovaroja menee miljoonatolkulla jummaryhmien tukiin sun muihin orkestereihin ja te vain nyökyttelette iloissanne.
Toivoisin, että voisit tehdä työtäsi ilman omia mielipiteitä ja keskittyisit vain totuuteen. Saisit varmasti rahoitusta yksityisiltä ettet ole minkään agendan hallinnassa
Meni itseltäni kokonaan ohi tuossa podcastia kuunnellessa kommenteissa mainittu puheen takkuilu, mielestäni ihan hyvin meni. Saahan sitä ajatella mitä sanoo.
Kiitos, hieno jakso, Keso on huikea kaveri! Ramilla kysymysten asettelu on kehittynyt mutta luota vielä lyhyempiin kysymyksiin. Esim. ensin omaa pohdintaa ja sen päälle lyhyt kysymys, eikä toisinpäin.
Ei se meri ole mutta Pohjois-Amerikan Suuret järvet ovat melkein kuin monet sisämeret. Niistä on myös meriyhteys St Lawrence -jokea pitkin Atlantille. Ymmärtääkseni järvillä liikkuu myös valtamerialuksia.
Miks kaiken pitää olla sulavaa ja nopeeta? Ihminen pohtii mitä kelaa oman intonaation ja tempon mukaan. Hirveen huonosti ihmiset kestäa mitään vähänkään hitaampaa tai poikkeavampaa.
En oikein tiedä onko Jenkeissä nykyään erityisesti sellaista yleistä ”can do” -asennetta esim Eurooppaan verrattuna, ainakin paljon on youtubessa sellaista ”doomer” sisältöä, miten nykysukupolvella ei enää ole samoja mahdollisuuksia kuin ennen. Ja paljon on tullut vastaan sisältöä missä amerikkalaiset vertailevat mm Euroopan lomapäivämääriä, terveydenhuoltoa, koulujärjestelmää, arkkitehtuuria omaansa. Kyllä patrioottisuutta siellä on myös, mutta osa paikallisista tuntuu olevan tosi Amerikka negatiivisiakin somen perusteella.
UA-cam ehdotti tämän tekemää dokumenttisarjaa amerikasta, ja koko sarja tuli katsottua viime viikolla. Hyvä oli ja voin suositella. EDIT: Meinasin mainita Peter Santenellon videot, mutta hän kertoikin itse ne esimerkikseen.
Nyt katsoin loppuun asti vasta videon ja tuossa lopussa hyvä pointti. Ja itse näen asian niin, että en valitse ikinä kavereita sen perusteella mitä puoluetta äänestää, eihän siitä tulisi mitään aika pieneksi jää kaveriporukka siinä vaiheessa. Muistan vaan kun yksi facebook kaveri eduskuntavaalien jälkeen kertoi, että jos äänestit näitä ja näitä puolueita niin ole hyvä ja kerro mitä äänestit, niin voin poistaa sinut kavereista jos et sitä tajua itse tehdä. Kirjoitinkin siihen vastaan, että en nyt näissä vaaleissa äänestänyt mainitsemiasi puolueita, koska keskustaa äänestiin siitä syystä kun jonkun on oltava häviäjänkin puolella, mutta mitä väliä vaikka olisin äänestänyt vasemmistoliittoa, esim, niin sen jälkeen ei voi enää keskustella ilmeisesti. Eli siis kaikki vasemmistopuolueet olivat joku mitä ei pysty hyväksymään ja kaikki jotka niitä äänestävät eivät voi olla kavereina. :D Aika outoa toimintaa joillain. Itse luettelin sitten siihen omista kavereista, jotka olivat kertoneet ketä äänestävät, niin lista kattoi kaikki puolueet, pienpuolueita lukuun ottamatta. :D
Hyvä videosarja oli tuo Keson sarja. Itse jos lähtisin Ameriikkaan, niin kävisin tietenkin ensin syömässä Big kahuna burgerissa (se Havajilais paikka), sitten tietenkin illallisen kävisin syömässä Jack rabbit slimmissä ja ottaisin 5 dollarin pirtelön jälkiruuaksi. Sen jälkeen tietenkin MInt 400 tapahtumaa seuraamaan Las Vegasiin Barstowin kautta vai mikä se oli. :D
Tykkään Jaakon tyylistä. Ainoa mitä toivoisi että joku jaksaisi videot tekstittää suomeksi. Lisäksi Jaakko on sellainen jokaisen äidin haave saada tyttärelle mieheksi. Siksi luulen, että sinulle moni puhuu mielellään johtuen sinun rehellisestä ja toisia kunnioittavasta käytöksestä
Tuohon alun vertailuun, niin Suomessa toki myös vaikuttaa että jos Ylen toimittajan roolissa kyselee poliittisia näkemyksiä, kun taas Usassa Jaakko on ollut heille joku random ulkomaalainen toimittaja, niin innokkaammin ja vapaammin ehkä kerrotaan näkemyksiä kuin valtamedian edustajalle.
Mutta toki täällä on valtamedia niin yhteen suuntaan kallellaan, että yleisestä mielipiteestä poikkeamalla (esim että sanoisi haastattelijalle täällä kannattavansa Trumpia) leimaantuu oudommaksi kuin Usassa . Usassa kun molemmilla puolilla on mediataloja, ja sitä porukkaa eri näkemysten takana, että kehtaa sanoa, kun on paljon muitakin jotka sanoo samoja asioita..
@tuomashako3983 Eipä oikein osunut tuo sinun vertailusi, eikä sellainen muutenkaan ole tarpeen, ellet sitten omaa ihan spesiaalia typeryyttä, jota meidän fiksumpien täytyy pakosta väleen sietää, ja siis lukea/kuunnella toisinaan aivotuhnujasi.
@@KimmoteräväkynäNurmi Olen nähnyt Putkosen ja Korhosen kirjoitukset valinnan johdosta., He juhlivat Trumpia kuin messiasta ja riemuitsevat. Ajattelevat, että Trump ilman muuta pelastaa Putinin. Myös näiden seuraajat juhlivat ja riemuitsevat
@@pikakaurahiutale9884 : *Ei hän mennyt uhkaamaan ketään.* _"Rittenhouse testified that he had seen videos on social media showing destruction of property at Car Source, a dealership in Kenosha, during protests on the evening of Aug. 24. The following day, he had gone to Kenosha and volunteered to “help watch over” the business, he said. ... So, according to his own account, Rittenhouse volunteered to guard Car Source and spent some time at the Ultimate Convenience Center."_
Kunhan kasvaa ja kypsyy niin Kesosta voi kehittyä hyvä toimittaja, mutta vielä on matkaa. Suunta tuntuu olevan oikea, ja USAn matka on avannut silmiä, mutta ei ole takuuta, että kehitys jatkuu oikeaan suuntaan. Aika näyttää.
On jo heittämällä suomen paras journalisti. Ulosanti haastatteluissa on vaan vähän tönkköä, mutta hän on aina ollut tällänen. Tekee silti hyviä videoita
Kankea kundi muutenkin kaikinpuolin, tämä Kurimon Rami. Ihme persujoogihiihtäjä vaillinaisilla lääkärinpätevyyksillä. Letin puolesta riittäis kultin perustamiseen, mutta ei kyllä karisman tai presenssin puolesta.
Iso yllätys, miten huonosti osasi sanoittaa tuota dokkariaan!? Olikohan just buffannut jointin tai jotain? Dokkari oli kuitenkin hyvä. Jaakosta tulee mieleen, että se on normo joka haluaa tehdä massia oudoilla ihmisillä.
Miksi te laitaoikeiston janarit olette aina niin epäluuloisia ja vainoharhaisia. Tuntuu että ihmiskuvanne on ihan nurinkurinen. Jaakko vaikuttaa rauhalliselta, empaattiselta, tilaa antavalta ja ehkä hieman sosiaalisesti "kömpelöltä" introvertilta. Voiko olla että maskuliinisessa kulttuurissa tälläisia piirteitä vierastetaan koska ne ei performoi vahvuutta tms? Minkä itse sanoisit olevan syy tähän epäluuloon?
Taisi Puheenaiheen juontajat valita sen häviävän puolen ja valheen. Totuus on nimittäin meidän kanssamme. Mutta takit taitaa vielä kääntyä moneen kertaan?
Moi, minkä puolen ajattelet, että olisimme valinneet? Minusta Puheenaiheen kanavalla esitetty analyysi Yhdysvaltain vaaleista oli onnistunutta. Trumpin voitto ei varmastikaan tullut meidän kanavan kuuntelijoille yllätyksenä. - Leevi
Ihan mukavan tyyppinen tyyppi mut tosta näkee et missä Suomen media makaa ihan ulapalla monessa eri jutussa. Dokkarin minkä on tehnyt ei ole mikään ihmeellinen paitsi et on ihan mielenkiintoista kuvamateriaalia tollasen olisi saanut kasaan melkein kuka tahansa. Yrittää olla hirveän faktapohjainen kuitenkin laukoo paljon valheita mitä valtamedia on luonut Trumpista ja rebublikaaneista. Alussa ei edes tiennyt missä osavaltiossa on ollut
Näin epävirallisena kielipoliisina jatkuva amerikkalaisuudesta ja amerikasta puhuminen vähän särähtää korvaan, vaikka kyseessä onkin tällainen kepeähkö subjektiivinen katsaus Yhdysvaltojen kulttuuriin ja politiikkaan.
Hyvä aihe ja keskustelu, mutta en yhtään ihmettele että Jaakko välttää katsekontaktia Ramiin.. Miksi tuo fiksu Kurimo ei vois viedä tuota tolkutonta lettiänsä taakse niputettuna harteilleen?! -siksi mun on helpompi kuunnella, ja katsoa Leivoa! Molemmat ovat kyllä hyviä toimittajia!
Persu taas huutelee vaikka ei mitään ole edes nähny 😂 Se riittää vaan että joku on Ylessä töissä niin alkaa itku. Kattokaa se sarja edes älkääkä nolatko itteänne
Suosittelen kaikilla Jaakon tekemää sarjaa jenkeistä, oli aivan mahtavaa työtä! Se antoi aivan eri kuvaa mitä saamme lehdistä siitä että kyllä, on polarisaatiota mutta että oikeasti siellä ihmiset ovat todella ystävällisiä ja itsekin tietoisia siitä että ajat ovat hullut mutta on yritettävä päästä pois siitä hulluudesta.
Ainoaa Ylen sisältöä jota olen vuosiin kuluttanut. Osin siksi että tiesin Keson olevan poliittisesti neutraali. Ei se niin vaikeaa ole valikoida tällaisia työntekijöitä, Yle.
Minustakin tämä oli aivan loistava dokumentti sarja. Minusta se ei näyttänyt aivan eri kuvaa Amerikasta. Enemminkin se antoi selityksiä asioille, jota monesti kerrottu Amerikasta, mutta ei me täällä hyvinvointivaltiossa oikein ymmärretä, miksi amerikkalaiset ovat sellaisia, kun ovat. Kuten, miksi USA:laiset varsinkin republikaanit äänestävät talous edelle ja miksi amerikkalaiset tykkäävät niin paljon aseista ja miksi siellä on niin vaikea saada kireämpiä aselakeja, vaikka siellä tapahtuu kauheita joukkoampumisia jatkuvasti.
@@Wulf44445Eikös Jaakko itse sanonut että kuuluu punaviherkuplaan, itsekin koen että se hänen tekemisistään näkyy, mutta tekee sen demonisoimatta ja yrittää ymmärtää toista puolta ja tekee neutraalia sisältöä kuten ammattilaisen pitää
@@fischer-3934 Hei! Olen neljän suomalaisen Yhdysvaltoihin maahanmuuttajan lapsenlapsi. Tulen tänne suomalaisille UA-cam-kanaville silloin tällöin katsomaan, mitä kotimaani Suomi ajattelee. Näen usein, että olet kuin me Yhdysvalloissa, etkä voi luottaa päämediaan. Bidenin valinta vei meidät talouden alamäkeen. Hän peruutti välittömästi energiariippumattomuutemme, mikä tarkoitti, että rekkakuljettajien täytyi maksaa niin paljon enemmän polttoaineesta, mikä sai hinnat nousemaan pilviin. COVID sulki monet pienet ja jotkut suuret yritykset, ja ihmiset kärsivät.
Mitä tulee aseihin, perustuslakiimme on tehty toinen muutos, joka suojaa oikeuksiamme pitää ja kantaa aseita. Todelliset isänmaalliset täällä eivät ole nousseet hallitustamme vastaan, mutta koska meillä on aseita/aseita, hallitus on pysynyt poissa meistä.
32:34 Ei kyse ole siitä, etteikö journalisteilla olisi aikaa. Siellä on myös kirjeenvaihtajia pitkiä aikoja, mutta ne toistaa pelkästään CNN ja vassarien propagandaa. Jos YLE kutsuu "asiantuntijan" niin se on aina samat naamat jotka on vasemmistopropagandan kyllästämiä. ELI YLE tekee sitä aivan tahallaan. Siellä on niin suuri osa toimittajista punavihreitä kulttuurimarxilaisia, että muuta ei voi odottaakkaan. YLE on siis pahasti politisoitunut.
Tämä! 💯
Sinä et saisi sinun Kelan tukia, jos meifän hallitus olisi sinun kanssa samaa mieltä. ;)
Jep, Ja ainakin Sanoma media finlandilla on sopimus cnn kanssa joka selittää osin asiaa. Meillähän ylipäänsä etenkin jenkkiuutiset on vaan käännöksiä cnn:ltä. Suomalaiset lukijat eivät tiedosta näiden lähteiden puoluetyötä vaan pitävät esim cnn ja vastasvia neutraaleina, kun taas foxista on kyllä valistettu kuinka kyseenalainen öykkäri ja disinformaatiotehdas se on. Jos meillä media siteeraa Foxia niin käytetään termistöä tyyliin: "Fox väittää, virheellisesti, kyseenalaisesti, todellisuudessa kuitenkin" jne.
Olisi vaikea kuvitella, että Suomessa vain valtamediasta tietonsa ammentava voisi millään kannattaa Trumpia.
Vasemmistoaate on pesiytynyt useaan tiedonlevitysalustaan. Olen välistä huvikseni tentannut chatgpt:n neutraaliuutta ja esim aiheeseen liittyen vastaukset ovat juurikin tätä cnn kamaa, mutta lisäkysymyksillä tämä joutuu kuitenkin myöntämään olleensa väärässä.
Sama havainto lähipiirin journalisteista. Kun kompassi on vasemmalla, on vaikea nähdä tiettyjä asioita toisin
Trumpin voitto todellisuudessa yllätti vain äärivasemmistolaiset, jotka luuli, että koko länsimaailma on niiden puolella
29:15 Suomen uutismediat on lähes kaikki äärivasemmistolaisia, niin ei ihme, että suomalaisilla on vääristynyt kuva valtojen politiikasta
Tyypillistä oikeiston pillitystä. Jos mediassa oikeisto esitetään todenmukaisesti, se on vassarimedian mustamaalausta koska kuva on paska. Ja kun vasemmiston kanssa samanlaista paskakuvaa ei esiinny se on todiste että media on puolueellinen
Nimenomaan, puhut asiaa. Me ei täällä ymmärretä yhtään mitään, mitä jenkeissä tapahtuu. Ja niitä ei paljoa kiinnosta joku Eurooppa, loppupelissä, saati Suomi. Vasemmistomedia (eli käytännössä kaikki täällä) kertoo vaan mielipiteensä jonkun oman toimittajan (vassarin) tai sitten Jenkeissä asuneen suomalaisen (meillä julkkiksen, siellä normaalin kansalaisen) X-tilin kautta mitä ollaan mieltä. Ja jos se mielipide on "väärä" ni sitä cancelloidaan, blockataan ja haukutaan :D Suomen kansa on tyhmä... Ehdotan: kaikkien suomalaisten pitäs käydä kerran vuodessa kuukausi elämää jossainpäin maailmaa ja sen jälkeen alkaa puhumaan, sitä ennen olla hiljaa. Tulisi näkökulmaa, faktaa yms. tähän sisältöön mediassa, joka perustuu nykysi vaan "junttien somejulkkisten pelleilyyn" tai valtion ja yksityisten kustantamiin "uutisiin ja mediapalveluihin" Huoh! Hävettää olla suomalainen :(
Tää kaveri tekee kyl tosi hyviä videoita, mutta ei ole kyllä yhtään supliikki tälleen podcast vieraana. Mutta ne ovatkin aivan eri taitoja. Videolla pystyy ottamaan vaikka sata ottoa että saa asian kuullostamaan hyvältä.
Jaakko on aito itsensä ja tajunnan virran jäsentely tuottaa välillä aika katkonaista tekstiä. Mielummin silti kuuntelen tätä kun jotain esiintymiskoulutuksissa marinoitua käsienheiluttajaa.
Rakastan tätä aitoutta. Näinhän meistä jokainen joutuu miettimään sanojaan, jos todella haluaa tulevansa ymmärretyksi. Monet vetävät viimeiseen asti ulkoaopittua ilman aivoja. Eräs viisas mies käytti joskus sanontaa "kieli irti aivoista". Selvästi Jaakko miettii, punnitsee, arvioi samalla sanoja, ja saa oivalluksia. Se kertoo toimivista aivoista. 😅
@@nuoriloiri juu no siis oma kommenttini olikin ainakin ajatuksen tasolla enempi yllättynyttä pohdiskelua kuin kritiikkiä.
Kiitos. Hienoa oli nähdä Jaakko vieraana. Todella taitava tekemään dokkareita. 👍
Erinomainen loppukaneetti vieraalta, kiitos❤
Joutuu tarkasti asettelemaan Kesonkin sanansa kun "kritisoi" mediaa. Suomen valtamedian taso on todella surkea mitä tulee jenkkien juttuihin.
Jaakko Keson Amerikka tube dokkari on tosi hyvä ja mielenkiintoinen kokemus. Paras dokkari koskaan, mitä olen Amerikasta nähnyt. Niin aito ja kaunistelematon. Suosittelen. 🇫🇮🇺🇸
Kiitos videosta jälleen, Rami ja vieras. 🇺🇲🇫🇮👍🎧☀️
Tähän keskusteluun teki mieli osallistua vähän väliä, mutta sinänsä mukava podi.
Onko se eristäytymistä omaan poteroon , jos ei halua ottaa ensin vastuuta muista ihmisistä, ennen omien ympyröiden korjaamista, tyyliin suutarin lapsella ei ole kenkiä . Nyt Trump on rakentajana lähdössä korjaamaan sitä mikä on rikki, välittämättä kritiikistä, koska näkee sen välttämättömäksi koko maalle.
Nykyisin pitää hyväksyä kaikki ihmistyypit tasa-arvon nimissä, ainoastaan Trumpin persoonaa ei voida hyväksyä?
Hyvä haastis ja hyvä toi Jaakon sarja, toivottavasti nähdään Jaakko uudestaankin.
Keson Tämä on Amerikka-dokkarisarja oli tosi mielenkiintoinen ja hyvin tehty. Vahva katselusuositus. Ei ollut tyypillinen Ylen ohjelma.
Suomessa vaan "oikeistokin" on vasemmalla, kuin amerikan demokraatit. Se on se ero ero.
ja sen on hyvä juttu se! olisi ihan hirveää jos kaikki yksityistettäisiin ja heikoimmista ei pidetäisi huolta. Mieleläni maksan isompia veroja jos ne käytetään heikoimpien hyväksi.
Oletko 10 vuotias?
@@vesku1086 Kai maksat ylimääräisiä veroja? Suomen vassareissa se vika että teidän kaltaiset on aivopesty jo uskomaan että verojen maksaminen on hyvä asia, ne rahat menee aivan jonnekin muualle, köyhille koko veropotista vain Max parin prosentin luokkaa. Kaikkeen turhuuteen kyllä verovaroja menee miljoonatolkulla jummaryhmien tukiin sun muihin orkestereihin ja te vain nyökyttelette iloissanne.
Vai olisko justiin toisinpäin😂😂
@@ergonaut940 oon 5 vuotias
Toivoisin, että voisit tehdä työtäsi ilman omia mielipiteitä ja keskittyisit vain totuuteen. Saisit varmasti rahoitusta yksityisiltä ettet ole minkään agendan hallinnassa
Ei ollut yllätys että Trump palaa valkoiseen taloon.
Meni itseltäni kokonaan ohi tuossa podcastia kuunnellessa kommenteissa mainittu puheen takkuilu, mielestäni ihan hyvin meni. Saahan sitä ajatella mitä sanoo.
Kiitos,
hieno jakso, Keso on huikea kaveri!
Ramilla kysymysten asettelu on kehittynyt mutta luota vielä lyhyempiin kysymyksiin.
Esim. ensin omaa pohdintaa ja sen päälle lyhyt kysymys, eikä toisinpäin.
Ottaen huomioon, että Jaakko on ammattitoimittaja, hänellä on yllättävän huono ulosanti.
Näemmä Yleisradion toimittajissakin on "tolkun ihmisiä".
Positiivinen tapaus, ei anna toimittajan Dunning-Krugerin sokaista itseään agendan tyrkyttäjäksi.
Miellyttävä kuunnella ja oppia uutta.
Koittaa väistellä Ylen potkuja, koska tuo näkemyksen mikä heikeentää behemottia.
@@GolBDezeja höpöhöpö. Ei olis muuten ollut Trump lippis päässä trumppia kattomassa jos Jaakkoa potkut pelottais.on aina ollut tällänen haastateltava
Merihän se siellä Michiganin upper peninsulan kupeessa komeilee Joo.
😂 meri niinkuin Kaspian meri.
Ei se meri ole mutta Pohjois-Amerikan Suuret järvet ovat melkein kuin monet sisämeret. Niistä on myös meriyhteys St Lawrence -jokea pitkin Atlantille. Ymmärtääkseni järvillä liikkuu myös valtamerialuksia.
@@tuttirulla NIIN???????????? EI OLE MERI JOKATAPAUKSESSA VIERAS PUHUI HÖPÖJÄ JA SARKASTINEN KOMMENTTINI TÄYSIN OIKEUTETTU
Miks kaiken pitää olla sulavaa ja nopeeta? Ihminen pohtii mitä kelaa oman intonaation ja tempon mukaan.
Hirveen huonosti ihmiset kestäa mitään vähänkään hitaampaa tai poikkeavampaa.
Hyvä jaakko👍
Ite nään vasemmiston ja oikeiston pääeroina nämä kaksi asiaa: tasa-arvo ja yksilönvapaus. Kumpaakin ei valitettavasti voi saada samaan aikaan.
En oikein tiedä onko Jenkeissä nykyään erityisesti sellaista yleistä ”can do” -asennetta esim Eurooppaan verrattuna, ainakin paljon on youtubessa sellaista ”doomer” sisältöä, miten nykysukupolvella ei enää ole samoja mahdollisuuksia kuin ennen. Ja paljon on tullut vastaan sisältöä missä amerikkalaiset vertailevat mm Euroopan lomapäivämääriä, terveydenhuoltoa, koulujärjestelmää, arkkitehtuuria omaansa. Kyllä patrioottisuutta siellä on myös, mutta osa paikallisista tuntuu olevan tosi Amerikka negatiivisiakin somen perusteella.
Brandonille terkkuja, oli hauska kaveri👌🙏😅❤️
Hyvä Donald 🎉
UA-cam ehdotti tämän tekemää dokumenttisarjaa amerikasta, ja koko sarja tuli katsottua viime viikolla. Hyvä oli ja voin suositella.
EDIT: Meinasin mainita Peter Santenellon videot, mutta hän kertoikin itse ne esimerkikseen.
Ois olla kiinnostava kuunnella mut ulostulo takeltelee vähä liikaa viel puolen tunninki jälkee...
Nyt katsoin loppuun asti vasta videon ja tuossa lopussa hyvä pointti. Ja itse näen asian niin, että en valitse ikinä kavereita sen perusteella mitä puoluetta äänestää, eihän siitä tulisi mitään aika pieneksi jää kaveriporukka siinä vaiheessa. Muistan vaan kun yksi facebook kaveri eduskuntavaalien jälkeen kertoi, että jos äänestit näitä ja näitä puolueita niin ole hyvä ja kerro mitä äänestit, niin voin poistaa sinut kavereista jos et sitä tajua itse tehdä. Kirjoitinkin siihen vastaan, että en nyt näissä vaaleissa äänestänyt mainitsemiasi puolueita, koska keskustaa äänestiin siitä syystä kun jonkun on oltava häviäjänkin puolella, mutta mitä väliä vaikka olisin äänestänyt vasemmistoliittoa, esim, niin sen jälkeen ei voi enää keskustella ilmeisesti. Eli siis kaikki vasemmistopuolueet olivat joku mitä ei pysty hyväksymään ja kaikki jotka niitä äänestävät eivät voi olla kavereina. :D Aika outoa toimintaa joillain. Itse luettelin sitten siihen omista kavereista, jotka olivat kertoneet ketä äänestävät, niin lista kattoi kaikki puolueet, pienpuolueita lukuun ottamatta. :D
Mm. Kenoshan tapahtumat jäi kyllä kummallisen kuvauksen varaan.
Joo, jättämällä mellakoitsijat ja itsepuolustustilanne pois tarinasta muokkaa tarinaa aika oleellisesti.
Oikeisto, sananvapaus ja ihmisille itsemäärämisoikeus. Vasemmisto, sosialismi. Esimerkkinä fasismi ja kommunismi.
Tää keso on ihan jumissa😂
Ihana Jaakko ❤
oliko Jaakko darrassa, kun vaikutti vähän väsyneeltä?
Hyvä videosarja oli tuo Keson sarja. Itse jos lähtisin Ameriikkaan, niin kävisin tietenkin ensin syömässä Big kahuna burgerissa (se Havajilais paikka), sitten tietenkin illallisen kävisin syömässä Jack rabbit slimmissä ja ottaisin 5 dollarin pirtelön jälkiruuaksi. Sen jälkeen tietenkin MInt 400 tapahtumaa seuraamaan Las Vegasiin Barstowin kautta vai mikä se oli. :D
Dineriin aamupalalle :D
Tippaisitko?
Lastaat auton täyteen katalia kemikaaleja ja ajat kuin raivopää Hollywoodista Las Vegasiin.
@@cubicajupiter Juu, ja meskaliini kun rupeaa potkimaa, totean apukuskille, että "I feel light headed maybe you should drive" :D
Jännittikö kaveria vai mitä🤔Ulosanti aikas takkuinen.
Ylen pomot kyllä kuuntelee. 15min kuunneltu ja Jaakko joutunut jo korjaamaan vähänkään toimittajia kritisoivan kommentin😃
Hän on autismin kirjolla.
@@psynqueDed in Juun kuva
Jaakon kioski ameriikan videot, katsottu. 👍
Tykkään Jaakon tyylistä. Ainoa mitä toivoisi että joku jaksaisi videot tekstittää suomeksi. Lisäksi Jaakko on sellainen jokaisen äidin haave saada tyttärelle mieheksi. Siksi luulen, että sinulle moni puhuu mielellään johtuen sinun rehellisestä ja toisia kunnioittavasta käytöksestä
Tuohon alun vertailuun, niin Suomessa toki myös vaikuttaa että jos Ylen toimittajan roolissa kyselee poliittisia näkemyksiä, kun taas Usassa Jaakko on ollut heille joku random ulkomaalainen toimittaja, niin innokkaammin ja vapaammin ehkä kerrotaan näkemyksiä kuin valtamedian edustajalle.
Mutta toki täällä on valtamedia niin yhteen suuntaan kallellaan, että yleisestä mielipiteestä poikkeamalla (esim että sanoisi haastattelijalle täällä kannattavansa Trumpia) leimaantuu oudommaksi kuin Usassa . Usassa kun molemmilla puolilla on mediataloja, ja sitä porukkaa eri näkemysten takana, että kehtaa sanoa, kun on paljon muitakin jotka sanoo samoja asioita..
"Pätee foxiin cnnään"... Mutta ei Suomen mediapooliin... huoh. Sanoja taitaa olla vaikea asetella, mutta niin on kuunnellakin
Olisi kiinnostavaa jos menisit pidemmäksi aikaa Amerikkaan kiertämään sekä Venäjälle ja muihin maihin…sodan loputtua Ugrainaan
Venäjältä ei takaisin tulla😂
Venäjälle meneminen on aika riskaabelia.
jaakko keson ulosanti on 3vuotiaan tasolla jotenki..
*🇺🇸💯❤KOLMINKERTAINEN ELÄKÖÖN HUUTO TRUMPILLE,
ELÄKÖÖN, ELÄKÖÖN, ELÄKÖÖN!!🇺🇸💯❤*
USA:n Ano Turtiainen= Trump
@tuomashako3983 Eipä oikein osunut tuo sinun vertailusi, eikä sellainen muutenkaan ole tarpeen, ellet sitten omaa ihan spesiaalia typeryyttä, jota meidän fiksumpien täytyy pakosta väleen sietää, ja siis lukea/kuunnella toisinaan aivotuhnujasi.
@@KimmoteräväkynäNurmi Musk ja Trump jauhavat Anon ja muiden putinistien kamaa koko ajan
@@KimmoteräväkynäNurmi Olen nähnyt Putkosen ja Korhosen kirjoitukset valinnan johdosta., He juhlivat Trumpia kuin messiasta ja riemuitsevat. Ajattelevat, että Trump ilman muuta pelastaa Putinin. Myös näiden seuraajat juhlivat ja riemuitsevat
Järjen ääni voitti
Missä universumissa?
Tässä universumissa😂
@@Fiilis1Onks äijä kunnon miespillu?
@@braindisorder5043
Ei tarvitse olla ilkeä-
Hyvä, että Trump voitti.
Rauhaa, vapautta ja rakkautta kaikille!
Eläkeläisten ääni voitti.
Erittäin hermeettinen jakso!
Keekko Jaso
Rittenhouse puolusti itseään
Rittenhouse meni aseen kanssa uhkaamaan ihmisiä.
Eipä tullut keskustelussa tämä fakta esiin.
@@pikakaurahiutale9884 : *Ei hän mennyt uhkaamaan ketään.*
_"Rittenhouse testified that he had seen videos on social media showing destruction of property at Car Source, a dealership in Kenosha, during protests on the evening of Aug. 24. The following day, he had gone to Kenosha and volunteered to “help watch over” the business, he said. ... So, according to his own account, Rittenhouse volunteered to guard Car Source and spent some time at the Ultimate Convenience Center."_
Jestas että on raskasta, kun vieras puhuu koko ajan haastattelijan päälle.
Ei ole, vierashan näissä on pääosissa. Mieluummin näin kuin haastattelija puhuisi päälle ja tunkisi esiin.
Kunhan kasvaa ja kypsyy niin Kesosta voi kehittyä hyvä toimittaja, mutta vielä on matkaa. Suunta tuntuu olevan oikea, ja USAn matka on avannut silmiä, mutta ei ole takuuta, että kehitys jatkuu oikeaan suuntaan. Aika näyttää.
On jo heittämällä suomen paras journalisti. Ulosanti haastatteluissa on vaan vähän tönkköä, mutta hän on aina ollut tällänen. Tekee silti hyviä videoita
janna ettei kaveri loytanyt vaalitilaisuuksia, itse olen ollut kartalla kaikenaikaa vaikken toimita. tuu takas USAN lahetaan toimittaa..
YLE areenasta löytyy..
Kankeat kysymykset…
Kankea kundi muutenkin kaikinpuolin, tämä Kurimon Rami. Ihme persujoogihiihtäjä vaillinaisilla lääkärinpätevyyksillä. Letin puolesta riittäis kultin perustamiseen, mutta ei kyllä karisman tai presenssin puolesta.
Mistä tämän dokumenttisarjan voisi löytää?
Yle Areenasta löytyy, kun hakee Jaakko Keso tai UA-camsta Jaakon kanavalta!
Yle Areenasta ja Jaakko Keso UA-cam-kanavalta.
Iso yllätys, miten huonosti osasi sanoittaa tuota dokkariaan!? Olikohan just buffannut jointin tai jotain? Dokkari oli kuitenkin hyvä.
Jaakosta tulee mieleen, että se on normo joka haluaa tehdä massia oudoilla ihmisillä.
Miksi te laitaoikeiston janarit olette aina niin epäluuloisia ja vainoharhaisia. Tuntuu että ihmiskuvanne on ihan nurinkurinen. Jaakko vaikuttaa rauhalliselta, empaattiselta, tilaa antavalta ja ehkä hieman sosiaalisesti "kömpelöltä" introvertilta. Voiko olla että maskuliinisessa kulttuurissa tälläisia piirteitä vierastetaan koska ne ei performoi vahvuutta tms? Minkä itse sanoisit olevan syy tähän epäluuloon?
😂😂😂😂😂😂😂😂
Sori. Nyt oli Keso vähän raskas kuunneltva. 10 min jaksoin tota puhumisen vaikeutta.
Varmaan kova krapula
Sama. Vaikutti vähän jotenkin ahdistuneelta koko ajan tuo Keso ja puhe kuulosti koko ajan siltä ettei haluaisi olla tuolla.
Taisi Puheenaiheen juontajat valita sen häviävän puolen ja valheen. Totuus on nimittäin meidän kanssamme. Mutta takit taitaa vielä kääntyä moneen kertaan?
Moi, minkä puolen ajattelet, että olisimme valinneet? Minusta Puheenaiheen kanavalla esitetty analyysi Yhdysvaltain vaaleista oli onnistunutta. Trumpin voitto ei varmastikaan tullut meidän kanavan kuuntelijoille yllätyksenä. - Leevi
@@puheenaihefi Ai, se kääntyi jo.
Ihan mukavan tyyppinen tyyppi mut tosta näkee et missä Suomen media makaa ihan ulapalla monessa eri jutussa. Dokkarin minkä on tehnyt ei ole mikään ihmeellinen paitsi et on ihan mielenkiintoista kuvamateriaalia tollasen olisi saanut kasaan melkein kuka tahansa. Yrittää olla hirveän faktapohjainen kuitenkin laukoo paljon valheita mitä valtamedia on luonut Trumpista ja rebublikaaneista. Alussa ei edes tiennyt missä osavaltiossa on ollut
Näin epävirallisena kielipoliisina jatkuva amerikkalaisuudesta ja amerikasta puhuminen vähän särähtää korvaan, vaikka kyseessä onkin tällainen kepeähkö subjektiivinen katsaus Yhdysvaltojen kulttuuriin ja politiikkaan.
Trump takes it all... Hyvä YLE!
Öö...öö...öö...
'Hyvää tarkoittavat usein eniten vahinkoa aiheuttavat'...
No talousosaaminen, diplomatia. Ne ainakin huolimatta suomi median artikkeleista
Hyvä aihe ja keskustelu, mutta en yhtään ihmettele että Jaakko välttää katsekontaktia Ramiin.. Miksi tuo fiksu Kurimo ei vois viedä tuota tolkutonta lettiänsä taakse niputettuna harteilleen?! -siksi mun on helpompi kuunnella, ja katsoa Leivoa! Molemmat ovat kyllä hyviä toimittajia!
Sanokaa sille Kesolle et kannattiko käydä jenkeissä tekeen proganda matka meidän verorahoilla 😂😅
Mikä siinä oli propagandaa?
Persu taas huutelee vaikka ei mitään ole edes nähny 😂 Se riittää vaan että joku on Ylessä töissä niin alkaa itku. Kattokaa se sarja edes älkääkä nolatko itteänne
@@rivality100 minä olen kyllä demari
Suomalaiset dokkarit tehdään vaan verorahoilla kun muilla toimijoilla ei ole niihin valitettavasti kiinnostusta.
@@rivality100Hyvä kun vasemmistolainen ampuu vasemmistolaista jalkaan
Kuinka saitkaan kamala myönteisen ohjelman, oli myös objektiivistäkin
Koko ohjelmassa ollut edes kamalaa😅 persut yrittää taas vaikuttaa täällä.ehkä kuitenkin ensin kannattais se sarja katsoa, ennenkuin nolaa itsensä
onko kommarilla tylsää kun jokaisen kommenttiin pitää huudella persukritiikkiä nolaa itses vaan@@rivality100
Ei juuri uutta ollut tämän herran jutuissa, mutta hyvä että kiertää katselee. Nuorihan kaveri vielä on.