"Kokoomuslaisen unelmatilanne: Pääset joko tökkimään köyhiä piikillä tai viemään niiltä tuet!" Ei voi todempaa olla :DDD Tykkään myös tuosta podcastmäisestä haastattelusta paitsi Riku Rantalan, myös muiden vieraiden kanssa! Rispektiä! On omasta mielestäni aivan turha surra ohjelman vanhan tyylin hiipumista, sillä sitä kaikki ohjelmat ja varsinkin sarjat tekevät. Aina yritetään jotain uutta suuntaa silti vielä alkuperäisen tyylin läsnäollessa. Pystyn silti nauttimaan NVS:stä vaikka juontajat/ankkurit ja heidän mukana nimi ovat vaihtuneet ja vitseille on etsitty uutta suuntaa. Ei Jukkakaan lähtiessään enää tiennyt miten ohjelmaa jatkaa, mutta Andersia ja Eevaa sekä muita ohjelmassa pysyneitä on pakko arvostaa siitä, että he ovat sekä Uutisissa että Studiossa pärjänneet tähänkin saakka erittäin taipumattomasti. Jopa Noin Viikon Uutiset haki koko ajan uutta suuntaa. Sarja ei ollut loppuvuonna 2014 lainkaan samanlainen kuin esimerkiksi seuraavana vuonna, ja vielä vieraampia seuraavina vuosina. Aiheet olivat myös yhä enemmän politiikkaa ja vähemmän muunlaisia aiheita, mikä ei ole ollenkaan huono juttu, ohjelmalle on vain selvästi haettu erilaista, ehkä jopa tarkoituksenmukaista suuntaa.
@@rationaali3023 Varmaan tarkemmin sanottuna 'kokoomuksen kansanedustajat käyttäytyvät ja äänestävät kuin se olisi heidän unelmansa' En sitten äänestäjistä tiedä, ei varmaan heille se noin näyttäydy. Tästä nyt voisi vääntää
Tietaanvastaisuus kuului ennen perinteiselle taikauskolle, uskonnoille yms. mutta nykyään sen on korvannut new age-henkisyys, salaliittoteoriat jne. joilla on kuitenkin paljon yhtäläisyyksiä tuohon vanhaan
Miksei perusrokottamattomilla ole matkustuskieltoa? Tää tuntuu täysin päivänselvältä asialta mun mielestä, eikä se ole edes mitenkään erityisen radikaali toimenpide. Onko tässä joku peruslaki muodossa "kaikki Suomen kansalaiset", vai eikö tästä vain ole puhuttu?
Älä jauha paskaa, ei euroopasta mitään tauteja saa. Pitää olla hyvä vastuskyky ettei sairastu. Ottaako rokotteen on aika henk.koht asia, ellei mee nyt johonkin malaria alueelle. Pakottaminen ei toimi.
@@caiusfritz391 Jos sulla olis muuta kuin se pelkkä lukutaito, tietäisit että "hyvä vastustuskyky" ei pysty auttamaan kaikissa taudeissa. Sen täytyy myös tietää, mihinkä reagoida ja miten.
En juuri koskaan kommentoi mitään UA-camssa, mutta nyt. Tuo autokouluesimerkki oli aivan mahtava. Toivon, että rokotekriittisten kriittinen ajattelu ulottuisi myös heidän omiin argumentteihinsa asti. Omasta kokemuksesta käsin kerrottu tarina voi tuntua todelta, mutta ihmismielen n. 200 sisäänrakennettua ajattelun vinoumaa pitävät huolen siitä, että tieteelliselle ajattelulle on tilausta. Nämä lindakarlstromiläiset subjektiiviset totuudet tukehtuvat tosiasioiden edessä, ja minulla on huoli heidän lapsiensa puolesta. Toisaalta ja onneksi väestötasolla tilanne näyttäytyy erilaiselta, esim. viime talvena suomalaisille lapsille annettiin aiempaa enemmän kausi-influenssarokotuksia. Guess what, influenssasairastavuus oli aiempaa vähäisempää... #turvallisestiliikenteessä
Rokotekriittisyys ja rokotevastaisuus on kaksi hyvin merkittävästi eroavaa asiaa. Rokotevastainen on myös se tieteenvastainen kaveri joka sanoo että mitään rokotteita ei pidä ottaa jne. Rokotekriittinen henkilö voi esimerkiksi osoittaa narkolepsiatapausta, ja sanoa että tuossa oltaisi voitu valita parempi rokote kuin nyt valittiin. Ja sitten sen perusteella esimerkiksi esittää että meillä on rokotteiden valintaprosessissa taikka päättävissä henkilöissä jotain vialla. Rokotekriittinen henkilö voisi ehdottaa mm. että valtion tulisi tarjota enemmän tietoa ja vaihtoehtoja ihmisille itselleen valittavaksi, jolloin varmasti useampi vastustajakin löytäisi vaihtoehdon johon tyytyisi. Mitä rokotteita meidän presidentit ja ministerit valitsee itselleen ja perheilleen? Rokotetuotteissahan tosiaan ON vaihtoehtoja. Joten en näe harmia siinä että koko kansa saa nämä vaihtoehdot tietää, mahdollisimman yksityiskohtaisesti. Yksi rokotekriittinen pointti on myös sitä koskien, että lääkeyhtiöillä on oikeus pitää rokotteiden sisältö salaisena. Onko tämä varmasti järkevintä? Eikö näin tärkeä ja tarkka lääkintäprosessi pidettäisi mieluummin täysin läpinäkyvänä? Vaadittaisi tarkkaa sisältöluetteloa, ja valvottaisi aktiivisesti rokotteiden sisältöä omilla testeillä? Kehitettäisi standardit sille miten paljon mitäkin ainesosia pidetään hyväksyttävänä. Rokotekriittisyys on yleisesti ottaen täysin kohtuullinen ja järkevä kanta. Ja se joka yrittää omaa tietämättömyyttään taikka pahantahtoisuuttaan sekoittaa rokotekriittisyyden rokotevastaisuuteen, on selvästi epäpätevä esittämään mitään mielipiteitä näin tärkeästä asiasta.
Bravo! Ainoa älykäs ja monipuolisesti asiaa käsittelevä kommentti koko videossa! Harmi, että se taisi jäädä tykätyimpien varjoon piiloon eikä tätä videota enää näin 3+ vuotta myöhemmin moni enää katso.
Vakavaa asiaa ja hyvä että käsitellään ja juuri tuomitsevasta näkökulmasta. Ohjelma ei kyllä silti ole hauska,mutt mutta se nyt ei ole edea keskeistä tässä. Rokotevastaisuus on sanakin vähän turhan myönteinen. Miten olisi vaikka elämä- tai terveysvastaisuus?
No onneksi kuolleisuus on noussut nimenomaan k.piikin ottaneiden kesken niin eivät paljoa enää naureskele ja syytä rokottamattomia. K.rokottamattomat senkun nauttii elämästään samaan aikaan kun koronarokotetut kärsii ennenkuin kuolevat.
@@boosterbuster2297 kuolemat on lisääntynyt aina kun on aloitettu uudet k.rokote kierrokset. Siitä on olemassa dataa. Nytkin sairaaloissa on otettu käyttöön kylmäkontteja kun ruumiita tulee niin paljon. Hautaustoimistot on ruuhkautuneet ja ovat tehneet jo syksyyn mennessä saman verran rahaa kuin normaalisti vuodessa. No toivottavasti olet pian haudassa. Kaltaisiasi paskoja ei tämä maa tarvitse. Pistähän naamavaippa naamalle ja mene koira piikille siitä.
Joo ymmärrän tuon et halutaan et porukka ottais rokotteita, mut ei toi nyt oo tyhjästä se kriittisyys lähteny. Vaan siitä että rokoteet on ollu myös vaarallisia itsessään, ja joillekkin niistä on tullut vakaviakin haittavaikutuksia, jopa kuolema. Tästä ei oo kauaakaan kun osa sai rokotteista sen nukahtamis taudin. Pienelle lapselle iso määrä voidaan sanoa myrkkyä, voi herättää epäilyksiä. Hyvä asia on se että lääketiede menee eteenpäin, ja ikäviä tapauksia on ollut koko ajan vähemmän, jos verrataan vaikka 80 tai 90 lukuun. Sieltä nämä kauhutarinat on varmaan pitkälti osin peräisin. Valtaosalle väestöstä rokotteista tuskin sitten on suurta haittaa, mutta murto-osa voi reagoida negatiivisen voimakkaasti. Rokotteet on syytä tutkituttaa erityisen huolellisesti, ennenkuin niitä aletaan antamaan.
Tiedätkö sä ees mihin rokotteet perustuu ja mitä niissä on? Tekstin perusteella et taida. Ei niissä ole mitään myrkkyjä jotka sen taudin tappaa vaan sitä tautia itsessään "tapettuna"/muulla tavalla toimintakyvyttömänä versiona. Ideana siis se että kehon puolustusjärjestelmä reagoi siihen taudinaiheuttajaan rokottaessa ja muistisolut tunnistaa sen sitten seuraavalla kerralla nopeasti eli tauti ei pääse tekemään tuhojaan koska se ehditään tappaa.
Luuletko, että rokotteita ei ole testattu? Millä vuosisadalla elät? Kyllä rokotteilla on hyvin pieni mahdollisuus aiheuttaa pientä vaivaa, mutta kun positiivisena puolena on immuniteetti maailman pahimpia tauteja vastaan, kuulostaa kritiikki rokotteiden haittavaikutuksista äärettömän järjettömältä.
Kaikki rokotekriittisyys ja -vastaisuus on vain amerikkalaisesta hysteriasta periytyvää vainoharhaa, joka on alkanut saamaan jalansijaa myös Euroopassa.
Jättäisitkö sinä lapsesi rokottamatta sellaisia tauteja vastaan, joihin on ollut rokotteet olemassa jo yli sata vuotta ja jotka ovat jo käytännössä kokonaan kadonneet Euroopasta?
Suomessakin negatiiviset rokote kokemukset on kuitenkin sen verran pienet, joskin olemattomat verrattuna siihen, mitä pahimmillaan voi saada, esim. narkolepsia vs. autismi.
Veikkaan että sun on silloin helppo tehdä pilaa rokotehaitoista kärsivistä. Kaikenmaailman "asiantuntijat" "omine tutkimuksineen" kertoi että 2 vuoden sisällä rokotteesta kuolee. Tosin tätäkin tarinaa on alettu jo peruuttelemaan kun niitä pahoja haittavaikutuksia ei ole kauheasti nähty vieläkään. Mutta uskon että ilkut kavereillesikin 50 vuoden päästä kuolinvuoteella että mitäs menit ottamaan rokotteen.
Kaikin puolin hyvää sarkasmia pois lukien nämä asiantuntijat jostain is tai il. Heillä selkeää näkemättömyyttä kaiken suhteen ja joka ei edes ole naurettavaa vaan tylsää.
Tämä jakso on kahden vuoden jälkeenkin hyvin ajankohtainen.
Lol
"Kokoomuslaisen unelmatilanne:
Pääset joko tökkimään köyhiä piikillä tai viemään niiltä tuet!"
Ei voi todempaa olla :DDD
Tykkään myös tuosta podcastmäisestä haastattelusta paitsi Riku Rantalan, myös muiden vieraiden kanssa! Rispektiä!
On omasta mielestäni aivan turha surra ohjelman vanhan tyylin hiipumista, sillä sitä kaikki ohjelmat ja varsinkin sarjat tekevät. Aina yritetään jotain uutta suuntaa silti vielä alkuperäisen tyylin läsnäollessa.
Pystyn silti nauttimaan NVS:stä vaikka juontajat/ankkurit ja heidän mukana nimi ovat vaihtuneet ja vitseille on etsitty uutta suuntaa. Ei Jukkakaan lähtiessään enää tiennyt miten ohjelmaa jatkaa, mutta Andersia ja Eevaa sekä muita ohjelmassa pysyneitä on pakko arvostaa siitä, että he ovat sekä Uutisissa että Studiossa pärjänneet tähänkin saakka erittäin taipumattomasti.
Jopa Noin Viikon Uutiset haki koko ajan uutta suuntaa. Sarja ei ollut loppuvuonna 2014 lainkaan samanlainen kuin esimerkiksi seuraavana vuonna, ja vielä vieraampia seuraavina vuosina. Aiheet olivat myös yhä enemmän politiikkaa ja vähemmän muunlaisia aiheita, mikä ei ole ollenkaan huono juttu, ohjelmalle on vain selvästi haettu erilaista, ehkä jopa tarkoituksenmukaista suuntaa.
^
Ei ole kokoomuksen unelma. Miksi joku haluaisi noin tehdä?
@@rationaali3023 Varmaan tarkemmin sanottuna 'kokoomuksen kansanedustajat käyttäytyvät ja äänestävät kuin se olisi heidän unelmansa' En sitten äänestäjistä tiedä, ei varmaan heille se noin näyttäydy. Tästä nyt voisi vääntää
TÄMÄ
Luonnonvalintaa odotellessa...
2:03 "Jonnet ei muista" ;)
Kyllä on Jukkaa ikävä..
Vieläkö olet hengissä?
Tietaanvastaisuus kuului ennen perinteiselle taikauskolle, uskonnoille yms. mutta nykyään sen on korvannut new age-henkisyys, salaliittoteoriat jne. joilla on kuitenkin paljon yhtäläisyyksiä tuohon vanhaan
Toveri
Nyt tuli kyllä tiukkaa asiaa. Autokoulu kertaus oli kyllä tyhjentävä.
Miksei perusrokottamattomilla ole matkustuskieltoa? Tää tuntuu täysin päivänselvältä asialta mun mielestä, eikä se ole edes mitenkään erityisen radikaali toimenpide. Onko tässä joku peruslaki muodossa "kaikki Suomen kansalaiset", vai eikö tästä vain ole puhuttu?
Älä jauha paskaa, ei euroopasta mitään tauteja saa. Pitää olla hyvä vastuskyky ettei sairastu.
Ottaako rokotteen on aika henk.koht asia, ellei mee nyt johonkin malaria alueelle.
Pakottaminen ei toimi.
@@caiusfritz391 Jos sulla olis muuta kuin se pelkkä lukutaito, tietäisit että "hyvä vastustuskyky" ei pysty auttamaan kaikissa taudeissa. Sen täytyy myös tietää, mihinkä reagoida ja miten.
@@caiusfritz391 Ei vittu, ootko aivokuollu? Etteikö Euroopasta voi saada tauteja...
En juuri koskaan kommentoi mitään UA-camssa, mutta nyt. Tuo autokouluesimerkki oli aivan mahtava. Toivon, että rokotekriittisten kriittinen ajattelu ulottuisi myös heidän omiin argumentteihinsa asti. Omasta kokemuksesta käsin kerrottu tarina voi tuntua todelta, mutta ihmismielen n. 200 sisäänrakennettua ajattelun vinoumaa pitävät huolen siitä, että tieteelliselle ajattelulle on tilausta. Nämä lindakarlstromiläiset subjektiiviset totuudet tukehtuvat tosiasioiden edessä, ja minulla on huoli heidän lapsiensa puolesta.
Toisaalta ja onneksi väestötasolla tilanne näyttäytyy erilaiselta, esim. viime talvena suomalaisille lapsille annettiin aiempaa enemmän kausi-influenssarokotuksia. Guess what, influenssasairastavuus oli aiempaa vähäisempää...
#turvallisestiliikenteessä
Lättys kii.
ottaisinko vettä jossa on magneessiumia?...-.-... Siis MAGNEESSIUMIA?? Tarkoitatteko nyt sitä TERVEELLISTÄ kivennäisainetta?-.-.-.-.-.-.-
Rokotekriittisyys ja rokotevastaisuus on kaksi hyvin merkittävästi eroavaa asiaa. Rokotevastainen on myös se tieteenvastainen kaveri joka sanoo että mitään rokotteita ei pidä ottaa jne. Rokotekriittinen henkilö voi esimerkiksi osoittaa narkolepsiatapausta, ja sanoa että tuossa oltaisi voitu valita parempi rokote kuin nyt valittiin. Ja sitten sen perusteella esimerkiksi esittää että meillä on rokotteiden valintaprosessissa taikka päättävissä henkilöissä jotain vialla. Rokotekriittinen henkilö voisi ehdottaa mm. että valtion tulisi tarjota enemmän tietoa ja vaihtoehtoja ihmisille itselleen valittavaksi, jolloin varmasti useampi vastustajakin löytäisi vaihtoehdon johon tyytyisi. Mitä rokotteita meidän presidentit ja ministerit valitsee itselleen ja perheilleen? Rokotetuotteissahan tosiaan ON vaihtoehtoja. Joten en näe harmia siinä että koko kansa saa nämä vaihtoehdot tietää, mahdollisimman yksityiskohtaisesti.
Yksi rokotekriittinen pointti on myös sitä koskien, että lääkeyhtiöillä on oikeus pitää rokotteiden sisältö salaisena. Onko tämä varmasti järkevintä? Eikö näin tärkeä ja tarkka lääkintäprosessi pidettäisi mieluummin täysin läpinäkyvänä? Vaadittaisi tarkkaa sisältöluetteloa, ja valvottaisi aktiivisesti rokotteiden sisältöä omilla testeillä? Kehitettäisi standardit sille miten paljon mitäkin ainesosia pidetään hyväksyttävänä.
Rokotekriittisyys on yleisesti ottaen täysin kohtuullinen ja järkevä kanta. Ja se joka yrittää omaa tietämättömyyttään taikka pahantahtoisuuttaan sekoittaa rokotekriittisyyden rokotevastaisuuteen, on selvästi epäpätevä esittämään mitään mielipiteitä näin tärkeästä asiasta.
Bravo! Ainoa älykäs ja monipuolisesti asiaa käsittelevä kommentti koko videossa! Harmi, että se taisi jäädä tykätyimpien varjoon piiloon eikä tätä videota enää näin 3+ vuotta myöhemmin moni enää katso.
on nää ihmiset jotka ei ota rokotteita kyllä pällejä.
Lopeta.
No mites nyt naurattaa kun korona rokotettuja kuolee kuin kärpäsiä.
Vakavaa asiaa ja hyvä että käsitellään ja juuri tuomitsevasta näkökulmasta. Ohjelma ei kyllä silti ole hauska,mutt mutta se nyt ei ole edea keskeistä tässä. Rokotevastaisuus on sanakin vähän turhan myönteinen. Miten olisi vaikka elämä- tai terveysvastaisuus?
se taas olisi aika harhaanjohtava termi, sillä rokotteitahan siinä vastustetaan
No mites nyt kun korona rokotettuja kuolee kuin kärpäsiä. Samaan aikaan k rokottamattomat nauttivat elämästään.
Nyt aika ajankohtainen aihe.... kattokaa yle areenasta dokkari rokotevastaisuudesta.
Valitettavasti..🤦🏻♀️
Nyt nähdään kuinka rokotevastasia ihmiset on kun Coronavirus leviää :D
Nooh tän kommentin mainitsema todellisuus olis saanu jäähä kokematta 😅
No onneksi kuolleisuus on noussut nimenomaan k.piikin ottaneiden kesken niin eivät paljoa enää naureskele ja syytä rokottamattomia. K.rokottamattomat senkun nauttii elämästään samaan aikaan kun koronarokotetut kärsii ennenkuin kuolevat.
@@Jonisco1 jaa niinkö? Sulla varmaan joku luotettava lähde vai perustuuko omaan tutkimukseen...xD
@@boosterbuster2297 kuolemat on lisääntynyt aina kun on aloitettu uudet k.rokote kierrokset. Siitä on olemassa dataa. Nytkin sairaaloissa on otettu käyttöön kylmäkontteja kun ruumiita tulee niin paljon. Hautaustoimistot on ruuhkautuneet ja ovat tehneet jo syksyyn mennessä saman verran rahaa kuin normaalisti vuodessa. No toivottavasti olet pian haudassa. Kaltaisiasi paskoja ei tämä maa tarvitse. Pistähän naamavaippa naamalle ja mene koira piikille siitä.
@@Jonisco1 jep. Kuten arvelinkin. Olet pelkkä trolli. Ei kai siinä jos saat elämääsi sisältöä tolla 💁
Joo ymmärrän tuon et halutaan et porukka ottais rokotteita, mut ei toi nyt oo tyhjästä se kriittisyys lähteny. Vaan siitä että rokoteet on ollu myös vaarallisia itsessään, ja joillekkin niistä on tullut vakaviakin haittavaikutuksia, jopa kuolema. Tästä ei oo kauaakaan kun osa sai rokotteista sen nukahtamis taudin. Pienelle lapselle iso määrä voidaan sanoa myrkkyä, voi herättää epäilyksiä. Hyvä asia on se että lääketiede menee eteenpäin, ja ikäviä tapauksia on ollut koko ajan vähemmän, jos verrataan vaikka 80 tai 90 lukuun. Sieltä nämä kauhutarinat on varmaan pitkälti osin peräisin. Valtaosalle väestöstä rokotteista tuskin sitten on suurta haittaa, mutta murto-osa voi reagoida negatiivisen voimakkaasti. Rokotteet on syytä tutkituttaa erityisen huolellisesti, ennenkuin niitä aletaan antamaan.
(narkolepsia)
Tiedätkö sä ees mihin rokotteet perustuu ja mitä niissä on? Tekstin perusteella et taida. Ei niissä ole mitään myrkkyjä jotka sen taudin tappaa vaan sitä tautia itsessään "tapettuna"/muulla tavalla toimintakyvyttömänä versiona. Ideana siis se että kehon puolustusjärjestelmä reagoi siihen taudinaiheuttajaan rokottaessa ja muistisolut tunnistaa sen sitten seuraavalla kerralla nopeasti eli tauti ei pääse tekemään tuhojaan koska se ehditään tappaa.
Luuletko, että rokotteita ei ole testattu? Millä vuosisadalla elät? Kyllä rokotteilla on hyvin pieni mahdollisuus aiheuttaa pientä vaivaa, mutta kun positiivisena puolena on immuniteetti maailman pahimpia tauteja vastaan, kuulostaa kritiikki rokotteiden haittavaikutuksista äärettömän järjettömältä.
Se on ihan hyvä asia eikö ole?
2:17 --> reps
Kaikki rokotekriittisyys ja -vastaisuus on vain amerikkalaisesta hysteriasta periytyvää vainoharhaa, joka on alkanut saamaan jalansijaa myös Euroopassa.
Jättäisitkö sinä lapsesi rokottamatta sellaisia tauteja vastaan, joihin on ollut rokotteet olemassa jo yli sata vuotta ja jotka ovat jo käytännössä kokonaan kadonneet Euroopasta?
Suomessakin negatiiviset rokote kokemukset on kuitenkin sen verran pienet, joskin olemattomat verrattuna siihen, mitä pahimmillaan voi saada, esim. narkolepsia vs. autismi.
@@heidileinonen3767 mites nyt kun koronarokotetut kärsii vammoistaan ja kuolleisuus heidän osalta noussut todella paljon.
Helppo se on tehdä pilaa kaikesta mitä sitten kun näkyy ne pahat rokotteen haittavaikutukset jossain vaiheessa
@Pro Curve ei covid 19 ole niin paha edes vaccinesta koskaan tiedä mitä aiheuttaa
Veikkaan että sun on silloin helppo tehdä pilaa rokotehaitoista kärsivistä. Kaikenmaailman "asiantuntijat" "omine tutkimuksineen" kertoi että 2 vuoden sisällä rokotteesta kuolee. Tosin tätäkin tarinaa on alettu jo peruuttelemaan kun niitä pahoja haittavaikutuksia ei ole kauheasti nähty vieläkään. Mutta uskon että ilkut kavereillesikin 50 vuoden päästä kuolinvuoteella että mitäs menit ottamaan rokotteen.
L-vika?
Siis oikeesti joku oikeesti luulee et rokotteet on jotain myrkkyä. Voi ei jotkut vanhemmat
Mites nyt suu pannaan kun koronarokotettuja kuolee kuin kärpäsiä
#jukkatakas
Kylllä
Eikö niin.
Coronatime
Kotka mainittu
Maapallo ei ole pyöreä, se on ellipsoidi.
Kuis tyhmä sä oot?:DDD
Ite en tykkää rokotteista koska piikkikammo. :-D
mutta veikkaan, että kuitenkin ottaisit sen kuin vaikka jäykkäkouristuksen
Kaikin puolin hyvää sarkasmia pois lukien nämä asiantuntijat jostain is tai il. Heillä selkeää näkemättömyyttä kaiken suhteen ja joka ei edes ole naurettavaa vaan tylsää.
En ota rokotetta flunssaan, sorry
Jukka takasin ei näiden vitsit pärjää
On kyllä niin pakotettuja ja huonoja vitsejä, että kohdassa 1:41 piti jo lopettaa katsominen.
eihän siinä kohtaa ole vitsiä
oon menny tonne studiolle
Ei tätäkään osaa väestöstä ole hyvä tuomita valinnastaan, mutta samalla pieni rokote valistus kai on ihan paikallaan.
Niin väkisin väännettyä paskaa, että tätä sieti melkein 2min katsoa
Voitko selittää?
@@jaketepsa6523 keksimällä keksittyjä paskoja juttuja
@@jaketepsa6523 en
@@pera696 niinpä 😅
@@jaketepsa6523 follow the money, who