Hyvä laulu. Kertoo mitä minulle tehtiin 40 vuotta sitten koripallo joukkueen MeiPa:n joukkueessa. Minua nimiteltiin isopääksi ja naurettiin ja olin ulkopuolinen. Valmentajan sanat satuttivat eniten. Tämä laulu kertoo hyvin mitä kiusaaminen tekee oli se sitte koulussa tai urheiluseurassa, koska se on lisääntynyt urheiluseuroissa. Olen antanut anteeksi niille jotka tekivät sitä, vaikka vaikeaa oli. Unohtaa en ole voinut vielä. Toivon että olette ymmärtäneet mitä aikoinaan teitte ja suojelette omia lapsianne siltä että heitä ei kiusattaisi.
vaikka olen jo 19v muistan ne peruskouluajat ku mua kiusatiin onneks yksi kaveri aina tuli mun kaa aina jos bussi lähti niin käveltiin kouluun asti kaupungila kiitos sulle yksi kAVERI KU KÄVELIT MUN KANSSA AINA VÄLILLÄ KOULUUN JOS BUSSI ON LÄHTENYT
Aivan ihana laulu, koko asia aivan täyttä asiaa. Olen pitkään odottanut tällaista laulua joka vastaa tunteitani. Täällä on monenlaisia lauluja, mutta tämä on se mua itseäni eniten koskettava (ehkä harmikseni myös).❤ Näistä lauluista saa voimaa ja lohtua arkeen.
Tämä on tosi surullinen laulu , meinaa tulla itku kun kuuntelee tätä , meidän koulu on Kivakoulu , en ole huomannut kiusaamista ollenkaan ja se on tietenkin hyvä 😃
Mua kiusattiin 1lk-4lk mut sitä on vieläkin vähän tota kiusaamista ja oon 5 luokalla,kerran aloin vaan välkällä itkee iha sairaana mut mun kaveri tuli onneks kysyy et onks mul kaikki hyvin😭❤
Mulla ei oo kun pari kaveria ja nekin jättää yksin, lyö, potkii ja haukkuu. Haluaisin oikeen ystävän jolle voin kertoa huolistani, enkä sellasen joka hyljeksii esim. Välkillä. Älkää kiusatko tai syrjikö!
Mua kiusattii aikoinaa ala-asteella, aina ku kuljen ees sen koulun ohi tai aattelen sitä helevetillistä 6 vuotta... Pahinta kaikessa oli se et mun oma isoveli oli mukana kiusaamas, sitähä on koitettu sovittaa mut jotkut haavat ei parane... Toivosin et ne kusipäät joskus kuulis tän ja ymmärtäs et ei niitä vuosia voi unohtaa, joskus se tulee vielki vaa mielee sitä huomaa et silmät vuotaa Mutta aivan paras laulu kertoo suoraa mun tarinaa...
Oonko ainuu yksinäinen ja ujo ja se josta tuntuu et on aina yksin ❤❤❤ jos oot sellanen jota kiusataan tai syrjitään niin voimia tai jos oot sellanen kun mä voimii kaikille❤❤❤❤❤ ja nyt oon siis saanu pari kamuu ja oon aina edelleen se ujo ja joka ei kuulu joukkoon mutta silti on niitten kaa oon kans oppinu että ketään ei saa syrjia jo aikoja sityen ja että aina voi pyytää anteeks. Oon se tyyppä joka huomaa aina kun joku on yksin ku oon ite yksinäinen muut ei sitä huomaa. Meen aina kun uskallan niin lohittaa tai olee senkaa joka on yksin meen aina kun uskallan puhuu niille niin puhumaan ja toivon että ketään ei ikinä kiusata❤❤❤❤
ihana laulu ketään ei sais kiusata koska se satuttaa toisia ihmisiä ja paras laulu ikinä ja se on totta kaikki pitäis ottaa leikkii mukaa surullinen laulu 😂😂😭😭😭😭😭
mua on kiusattu jo 5vuotta ja mulla ei oo kavereita koulussa mua on haukuttu ja naurettu ja oon kertonu mun koenumeroita mun kavereille niin ne on juoruillu niistä meijän toisten luokkalaisille😭😭
Aivan huippu laulu vaikka toi muistot 20 v takaa niin että tuli itku. Ja niin totta tuo miltä tuntuu ku kiusataan. Ihanaati nuo sanat tuossa lopussa. "siivin onnellisin nousen lentoon..." nykyään ei ihan pienestä hetkaha. on paljon vahvempi kaiken kiusaamisen takija.
Kaikkien maailman ihmisten pitäs saada tää sanoma😢😢 mua ei oo koskaan kiusattu mutta mun parasta ystävää on kiusattu ja vieläkin mun iskän pikku veli (joka on 4lk) kiusaa sitä ja sen pikku siskoa... eikä Robin sitä ymmärrä... 😢
Koulukiusaamisen sijasta vois puhua henkisestä ja fyysisestä väkivallasta. Joka heijastaa uhrin tulevaisuuden hyvinvointiin. Jos näät, että joku on väkivallan kohteena, mene ja yritä saada uhti pois tilanteesta, vaikka tuntisit arkuutta. Kaksin pärjää aina paremmin kuin yksin.
yhteinen karjalainen no uskon tosiaanki! Opettajien pitäis pitää huolta et jos joku kertoo sille että esim. "Ope pertti kiusaa" nii sen pitäis pitää sille puhuttelu
En tiedä tajusivatko ne että musta tuntui sillon 5 luokalla pahalta kun multa kysyttii niin paljon kysymyksiä mitä mä en tiennyt. Epäilen että sen jälkeen en ole ollut enään niin itsevarma asioista. Mutta onneksi ne ei enää kysy multa mutään paitsi nyt 8 luokal yks mun kavereista kysy pari kysymystä mitä en tiennyt jonka jälkeen se nauro joka tuntui pahalta.😥
Mua alettiin kiusaamaan viime keväänä. Se loppu hetkellisesti ja alko nyt uudestaa. Tuntuu että pahimmat ajat on kuitenki vasta, ens vuonna. Oon jo pitkään halunnu meän koulusta pois. Mulla on muutenki ollu jo pitkään mielenterveys ongelmia ja sit nyt ku kousataan nii ei ne helpitu millään...
Tosi kaunis laulu. Kyynel tulee silmään. Minuakin on kiusattu. Toivon että mahdollisimman moni kuuntelisi tämän biisin.
tää on vaa paras... tosi ihana laulu ja koskettava. itellä on aika sama tilanne. ennnen just tolleen
Niin ihanat sanat! ❤️ Tää on ihan totta. Älkää kiusatko!
Hyvä laulu. Kertoo mitä minulle tehtiin 40 vuotta sitten koripallo joukkueen MeiPa:n joukkueessa. Minua nimiteltiin isopääksi ja naurettiin ja olin ulkopuolinen. Valmentajan sanat satuttivat eniten. Tämä laulu kertoo hyvin mitä kiusaaminen tekee oli se sitte koulussa tai urheiluseurassa, koska se on lisääntynyt urheiluseuroissa. Olen antanut anteeksi niille jotka tekivät sitä, vaikka vaikeaa oli. Unohtaa en ole voinut vielä. Toivon että olette ymmärtäneet mitä aikoinaan teitte ja suojelette omia lapsianne siltä että heitä ei kiusattaisi.
tää on todellakin niin totta... mulla saattaa olla koulun vaihto eessä kiusaamisen takia...😳😩 se sattuu ja paljon
EETLA
Oon aivan koukussa tähän lauluun , kuuntelen joka päivä , oon meinannu alkaa itkeen , ku oon kuunnellu . 💗💗
vaikka olen jo 19v muistan ne peruskouluajat ku mua kiusatiin onneks yksi kaveri aina tuli mun kaa aina jos bussi lähti niin käveltiin kouluun asti kaupungila kiitos sulle yksi kAVERI KU KÄVELIT MUN KANSSA AINA VÄLILLÄ KOULUUN JOS BUSSI ON LÄHTENYT
Ihanaa että ootte tehnyt tästäkin aiheesta laulun, jotenkin niin surullinen ja kaunis❤️❤️
Todella puhutteleva laulu, toivottavasti panee monen miettimään omaa käytöstä..
Aivan ihana laulu, koko asia aivan täyttä asiaa. Olen pitkään odottanut tällaista laulua joka vastaa tunteitani. Täällä on monenlaisia lauluja, mutta tämä on se mua itseäni eniten koskettava (ehkä harmikseni myös).❤ Näistä lauluista saa voimaa ja lohtua arkeen.
Näin on
Koskettava laulu kun on itelläkin just tollasia kokemuksia 😢😢 monta vuotta kiusaamista
en voi kuunnella toista kertaa tulee itku 😢 mut ihana musiikki ja niin ihanat sanat❤❤
Vilma Maanselkä
moi
zollki almi aaawww....
Kuuntelen joka päivä
Tää on mun toinen lempi laulu Kuulaksen lauluista ja itken monesti ku kuuntelen tätä😭.
totta❤ itseänikin kiusataan ja ei oo kivaa😢
❤️
Amanda Soronen muaki onkiusattu monta kertaa harmi 😥😥😥
Amanda Soronen voimia❤😍😢 ne on tyhmiä jotka kiusaa sua!
@@selinajunttila1204 muaki
😪😭😢😓
Niin ihana seuraavaksi kun meillä on levyraati Koulus nii mä laitan tän❤️😂💚
Sori jos utelen mut mis koulus oot? Ei oo pakko kertoo :"D
Oon kuunnellu tän laulun ainakin 20kertaa♡♥ Tää on ihana♥ Muakin on kiusattu 7vuotta, onneksi ei enää yläasteella:)
Tämä on tosi surullinen laulu , meinaa tulla itku kun kuuntelee tätä , meidän koulu on Kivakoulu , en ole huomannut kiusaamista ollenkaan ja se on tietenkin hyvä 😃
ihana😍 olen kuunnellut jo monta kertaa❤👫
Inka Manninen oon aivan samaa mieltä , tää on paras
Minä tiedän miltä se tuntuu❤
Tulee mieleen mun 2lk ku oltii just muutettu ja olin nii ujo etten saanu alku vuosina yhtään kavereita....
Toi on ihan hirveetä
Mua kiusattiin 1lk-4lk mut sitä on vieläkin vähän tota kiusaamista ja oon 5 luokalla,kerran aloin vaan välkällä itkee iha sairaana mut mun kaveri tuli onneks kysyy et onks mul kaikki hyvin😭❤
Tämä on mun yks lempari😊. muakin kerran kiusattiin ei oo hauskaa😔
melkein itkin tätä kuunnellessa ihana
Juulia Kinnunen sama
Juulia Kinnunen
Julia kinnunen sama
Sama täällä
Jep❤️❤️
Mulla ei oo kun pari kaveria ja nekin jättää yksin, lyö, potkii ja haukkuu. Haluaisin oikeen ystävän jolle voin kertoa huolistani, enkä sellasen joka hyljeksii esim. Välkillä. Älkää kiusatko tai syrjikö!
Paras ❤ laulu jonka oon kuullut. ♥ ❤ 😍 😍 😍 😍 😍
Mä alan melkee itkeen ,kun kuuntelen tätä, tää on paras Cuulaksen laulu
Minun kaverin serkku on tämän laulanut🥰
ihana laulu!!!!💗💗💗💗💗😍😍😍😍😘😘😘😘
Kun yritin lukea englantia samalla kun kuuntelin tätä mutta tää on niin ihana niin aloin laulaan mukana❤❤❤❤😍😍😄😄
Tää on niin ihana ja hyvä laulu ja tää laittaa itteä miettimään että miksi ihmiset kiusaa toisia ja ei anna olla niiku oma ittensä
Mua kiusattii aikoinaa ala-asteella, aina ku kuljen ees sen koulun ohi tai aattelen sitä helevetillistä 6 vuotta...
Pahinta kaikessa oli se et mun oma isoveli oli mukana kiusaamas, sitähä on koitettu sovittaa mut jotkut haavat ei parane...
Toivosin et ne kusipäät joskus kuulis tän ja ymmärtäs et ei niitä vuosia voi unohtaa, joskus se tulee vielki vaa mielee sitä huomaa et silmät vuotaa
Mutta aivan paras laulu kertoo suoraa mun tarinaa...
Pelle Ursula suurullista😪
Muaki kiuataan koulussa
Kisataan
Tosi surullista , toivottavasti sua ei enään ikinä kiusata
Mua ei kiusata mut tiiän miltä tuntuu olla ulkopuolinen
aina kun kuuntelrn täta alkaa itkettää♥
Mulla meinaa tulla aina itku
Oonko ainuu yksinäinen ja ujo ja se josta tuntuu et on aina yksin ❤❤❤ jos oot sellanen jota kiusataan tai syrjitään niin voimia tai jos oot sellanen kun mä voimii kaikille❤❤❤❤❤ ja nyt oon siis saanu pari kamuu ja oon aina edelleen se ujo ja joka ei kuulu joukkoon mutta silti on niitten kaa oon kans oppinu että ketään ei saa syrjia jo aikoja sityen ja että aina voi pyytää anteeks. Oon se tyyppä joka huomaa aina kun joku on yksin ku oon ite yksinäinen muut ei sitä huomaa. Meen aina kun uskallan niin lohittaa tai olee senkaa joka on yksin meen aina kun uskallan puhuu niille niin puhumaan ja toivon että ketään ei ikinä kiusata❤❤❤❤
miejänki koulu on kiva koulu minunkin luokka kaverit pitäis kuulla tästä laulusta
Ihana laulu ja jotenkin omalla tavalla liikuttava
Mandi Heikkilä
Moi
Mandi Heikkilä
Haluaisin puhua suomea! Tak piękne jest!
Kuvaa mun tunnetta aina 😔😢😢😢😢
Melkein tulee itku tästä laulusta ku tää oon nii surullinen laulu😥❤️❤️❤️❤️❤️❤️❤️❤️❤️❤️❤️❤️❤️❤️❤️❤️❤️❤️❤️❤️
Ihana laulu❤
ihana laulu!♥
Koulussa muakin kiusataan😢. Ihana laulu
onneks mua ei oo kiusattu😊 mut mun ystävii on mut ne ei oo jääny yksin 😄
Ihana💖😻
tykkään💗
Ihana😍
ihana laulu❤💕
ihana laulu. mulla tuli kyyneleitä
Koskettava ja ihana laulu
Ihana laulu 💗
ihana laulu ketään ei sais kiusata koska se satuttaa toisia ihmisiä ja paras laulu ikinä ja se on totta kaikki pitäis ottaa leikkii mukaa surullinen laulu 😂😂😭😭😭😭😭
Juliaana Vuorma miksi itkunauruemojeota?
NII ei sais se on tyhmää!!!!!!!!!!!!!!!!
❤️
ihana😍😢❤❤
Aloin melkein itkee, mut mua ei kiusata❤. Koittakaa kaikki kestää ketä on kiusattu. ❤
Ihana laulu
Aloin itkemään ku kuuntelin tätä😭
ihana 😘😄😘
mua on kiusattu jo 5vuotta ja mulla ei oo kavereita koulussa mua on haukuttu ja naurettu ja oon kertonu mun koenumeroita mun kavereille niin ne on juoruillu niistä meijän toisten luokkalaisille😭😭
Eerika Ämmänpää Voimii sulle😭❤
+joku tyyppi kiitti
ihana että teette tämmösiä
Ihana laulu😊
meidän koululla kaikkien pitäis kuulla tää vaikka en oo havainnut kiusausta Kun meidän koulu on KiVa-koulu
Oli meilläkin ylä- ja ala-asteella KiVa koulu mutta mua kiusattiin joka ikinen päivä 1-9 ja ammattikoulussa ::(
Siiri Tahkola mikä koulu
Sini Haataja kempeleen kirkonkylän yhtenäiskoulu
meilläki
meänki koulu on kiva koulu
Aivan huippu laulu vaikka toi muistot 20 v takaa niin että tuli itku. Ja niin totta tuo miltä tuntuu ku kiusataan. Ihanaati nuo sanat tuossa lopussa. "siivin onnellisin nousen lentoon..." nykyään ei ihan pienestä hetkaha. on paljon vahvempi kaiken kiusaamisen takija.
Hyvä homma kun tartutte tämmöiseenkin teemaan.
ihana laulu
ihana💖
olisiko tullossa jokus vanhojenlaulojen viikko? Sukunsa vimeinen olisi ihana💙
Lyydia Göös samoin
Jep
💕
ihana
Kaikkien maailman ihmisten pitäs saada tää sanoma😢😢 mua ei oo koskaan kiusattu mutta mun parasta ystävää on kiusattu ja vieläkin mun iskän pikku veli (joka on 4lk) kiusaa sitä ja sen pikku siskoa... eikä Robin sitä ymmärrä... 😢
Koulukiusaamisen sijasta vois puhua henkisestä ja fyysisestä väkivallasta. Joka heijastaa uhrin tulevaisuuden hyvinvointiin.
Jos näät, että joku on väkivallan kohteena, mene ja yritä saada uhti pois tilanteesta, vaikka tuntisit arkuutta. Kaksin pärjää aina paremmin kuin yksin.
ihana laulu❤
mukava laulu
💖😢
💗💗
🥺😢
Kun olin eskarissa mua ei kiusattu mutta mua ei otettu ikinä mukaan leikkiin. Oli tosi kurjaa😥.
Teillä on tosi ihania lauluja
Mä yritin olla itkemättä kun mä lauloin tätä koska mulla on toi sama kohtalo koulussa ja ope sanoo vaan et se ei haittaa. Mua se kyllä haittaa.😭😭😭😭😭😭😭
yhteinen karjalainen no uskon tosiaanki! Opettajien pitäis pitää huolta et jos joku kertoo sille että esim. "Ope pertti kiusaa" nii sen pitäis pitää sille puhuttelu
Ihana laulu❤️💛💚💙💜muute ootko rainbow dashin ääninäyttelijä ku kuulostat iha samalta XD
ei olla :)
Ihanalaulu
En tiedä tajusivatko ne että musta tuntui sillon 5 luokalla pahalta kun multa kysyttii niin paljon kysymyksiä mitä mä en tiennyt. Epäilen että sen jälkeen en ole ollut enään niin itsevarma asioista. Mutta onneksi ne ei enää kysy multa mutään paitsi nyt 8 luokal yks mun kavereista kysy pari kysymystä mitä en tiennyt jonka jälkeen se nauro joka tuntui pahalta.😥
Tää on ihan paras
Mua alettiin kiusaamaan viime keväänä. Se loppu hetkellisesti ja alko nyt uudestaa. Tuntuu että pahimmat ajat on kuitenki vasta, ens vuonna. Oon jo pitkään halunnu meän koulusta pois. Mulla on muutenki ollu jo pitkään mielenterveys ongelmia ja sit nyt ku kousataan nii ei ne helpitu millään...
:(( Voimii sulle!! 💗 Ja sä voit tulla aina jutteleen mulle💞
@@Elmokelmo69 no dähän löysit mun kommentin nopeaa🙂
@@goldenfox3623 No jep😘
😞 hirveen inhottavaa tuollainen, kertoo aika paljo kiusaajista. Voimia sulle ❤️
mulla eioo myöskää yhtää ystävää
Tosi hyvä laulu
mun kaveria kiusataan vaikka meijän koulu on kiva koulu
+amanda soronen Joo se ei ole kivaa tunnen ton tunteen😭😹
💓💖💕
minuakin on kiussattu ja se sattuu😔
Ihan paras laulu. Aloin melkein itkee.
Helena ja Mira ootte hyviä laulamaan
Kiitos 😘
Ootte parhaita laulajia
Söpö pupu
Ade Hannuksela kiitti
liikuttava 😔
👌
mun kaverin iso siskoa on kiusattu niin ne joutuu muuttaa
Me lauletaan tätä koulus
cuulas on hyvä
laulu
mua on kiusattu yhen kerran😢
😢
ihan mahtava
Mua kiusataan koulussa eikä kukaan puutu siihen
😢 Ootko kertonu sun vanhemmille?
Oon mut ei ne puutu
IITU