MITEN KOHDATA MASENNUS PARISUHTEESSA? | puhetta parisuhteesta
Вставка
- Опубліковано 14 жов 2024
- Miten kohdata masennus parisuhteessa? Uudessa puhetta parisuhteesta videossa pohdimme aihetta, jota meiltä on toivottu. Miten olla parisuhteessa, kun kokee masennusta, ahdistusta, jännitystä tai stressiä? Miten voi parhaalla tavalla olla toisen tukena? Entä mistä löytää voimavaroja?
Jennan musiikkikanava: / @jennamakipelto6102
Seuraa mua eri paikoissa ja ollaan yhteydessä :) Saa kysellä ja kommentoida mitä vaan.
Instagram: / viljamitz
Twitter: / viljamitz
Snapchat: Viljamitz
LÄHTEITÄ JA LISÄLUKEMISTA
Terveyskirjaston artikkeli masennuksesta: www.terveyskirj...
Suomen mielenterveysseura: ”Läheiseni on masenuntunut”: www.mielenterv...
Väestöliiton sivusto masennuksesta parisuhteessa: www.vaestoliitt...
”Kun läheinen sairastuu” -tukiopas: www.theseus.fi...
Mistä apua? Matalan kynnyksen Sekaisin chat: sekasin247.fi/ Mielenterveysseuran valtakunnallinen kriisipuhelin: www.mielenterv... Mieli Maasta ry vertaistuki: mielimaastary.fi/
End credits music "Future Funk" by Joakim Karud: theartistunion...
Tarkennetaan vielä, että vaikka videolla puhutaan "tyttiksestä", me ollaan Jennan kanssa oltu naimisissa tässä jo reilu kuusi vuotta :)
Ville Mäkipelto milloin lisää videoita pastorificin kans
Yks on ollut tässä jo kauemmin suunnitteilla. Toivottavasti me saadaan se pian tehtyä :)
Ville Mäkipelto rohkee video :)
Ville Mäkipelto hyvä että tarkensit!
voitko tehdä hawkinista videon? Hyvä video oli jatka samaan malliin
niin ihana pariskunta❤
Jaakko Sipila kiitos 💛
Sun tyttöystävä on kaunis 😍
Jep 😍😍
Kiitti, kun piristit mun iltaa! ☺️
Pakko kommentoida, että ite tosiaan sairastanu masennusta 15 -vuotiaasta asti (tosin merkkejä (= itsemurha-ajatuksia) ollut jo 5-6 luokkalaisesta asti), sekä kaikkien parisuhteideni aikana olen siis ollut se masentunut osapuoli. Silloin en tosin vielä täysin kyvyttömässä kunnossa ole ollut, joten kykenin kyllä ihan normaalisti hoitamaan kotityöt, pitämään huolta itsestäni jne. Ainoana oli (syömis vaikeudet, huono itsetunto,) itsemurhayritykset, jotka eteni sitten siihen pisteeseen että joskus kännissä yritin hukuttautua ja silloinen poikaystäväni joutui mut pelastamaan. Se oli kova rasite meidän parisuhteelle, en tiedä tästä silloisesta poikaystävästäni, mutta itelle se oli niin paha juttu (en siis muistanut mitään aamulla, hän vaan kertoi mulle), että sen johdosta sulkeuduin kokonaan, olin tosi etäinen, en silleen tarkottanut mitään pahaa, mutta en vaan pystynyt olemaan enää kunnolla tämän miehen läheisyydessä sen jälkeen, kun tunsin niin pahaa syyllisyyttä siitä, enkä oikeen pystynyt puhumaan asiasta, koska ajattelin että se vaan pahentaisi kaikkea, turhaan kuormittaisi häntä lisää (mistä tekin puhuitte). Noh, sitten lopulta joskus kännissä olin hänelle sanonut (mitä en taaskaan muista), että haluan että hän lähtee (+ottaa kaikki rahani mitä mulla oli, jotta saa ilmaisen matkan kotipaikkakunnalleen ja ylimäräistä), hän oli siihen vastannut että ei voi/halua ottaa mun rahojani, sekä että jutellaan siitä sitten aamulla, että tämä on vaan kännipuhetta, mutta olin kivenkovaan uskotellut että haluan oikeasti hänen lähtevän (en tiedä mikä logiikka tässä oli), joten lopuksi hän sitten oli mulle sanonut että, jos ihan oikeasti haluan sitä, niin okei hän lähtee, sekä olin sitten vastannut ,että joo haluan sitä (vaikka en halunnut). Ja hän siis sitten oikeasti lähti (kylläkin joitain tunteja tämän keskustelun jälkeen vasta - sillä välillä kun nukuin). Mun elämäni yksi pahimmista ja surullisimmista hetkistä ikinä, kun aamulla sitten heräsin yksin sängystäni (en muistanut mitään eilisestä illasta/yöstä), ja löysin kirjeen minkä hän oli kirjottanut mulle ennen lähtöään ja missä sanoi niin kauniita asioita, vaikka olinkin viimiset viikot ollut ihan täysin paska kumppani, enkä sitä ennen myöskään mikään kovinkaan hyvä.
Hänen kanssa me kyllä sitten vielä palattiin myöhemmin yhteen, mutta erottiin sen johdosta koska kaikki vanhat asiat taisi olla vaan liika rasite meidän suhteelle, hän oli todella etäinen koko suhteen ajan, sekä lopulta se sitten johti meidän eroon. Olin tällä toisella kerralla lainannut parisuhdekirjoja, sekä yritin olla kaikilla tavoilla mahdollisimman hyvä seurustelukumppani, kerran sitten kuitenkin lipsahdin takaisin vanhoihin tapoihin, en vaan kyennyt hillitsemään itseäni, kun hän taas mollasi mua, sekä se tuntui niin pahalta (kun ei edes ollut mitenkään hänen tapaistaan - ensimmäisellä kerralla hän ei ollut yhtään tällainen!), että lopulta sanoin siitä hänelle, sekä se aloitti riidan, jonka päätteeksi hän sitten sanoi että jos en hyväksy häntä sellaisena (= etäisenä, tylynä), niin sitten mun on parempi lähteä, sekä enempää taistelematta sitten totesin että jos hän niin haluaa, sekä hän sanoi että haluaa - eli pakkasin tavarani ja lähdin. Melkeen kuin meidän ensimmäien ero, jolloin hän lähti lähes samalla tavalla. Todennäköisesti ensimmäisestä suhteesta kanssani oli hänelle jäänyt niin kovat traumat, että sen takia ei sitten toisella kerralla pystynyt olemaan mun kanssani normaalisti, vaan oli just koko aika todella etäinen, ja tyly, jos edes vaivautui vastaamaan/reagoimaan mulle kun puhuin/ yritin olla mukava/ toteutin parisuhdekirjojen neuvoja tms.
Muissa suhteissa masennus on näkynyt vaan itsetunto ongelmina, vaikeutena syödä, sekä jatkuvana pelkona, että se toinen oaspuoli jättää. Myöhemmissä suhteissa (tämän edellisen jälkeen) en sitten pystynytkään enää olemaan kunnolla mukana, sekä jätin helposti miehen vaan sen takia, ettei hän ehtisi jättää minua ensin. Vaikkakin sitten pari kertaa olin muuten vaan huonon miehen kanssa, toinen oli väkivaltainen, sekä toinen käytti hyväksi, sekä nämä molemmat päättyivät sitten enemmän miehen, kuin oman jätetyksi tulemisen pelon (tai masennuksen) takia. Niin joo, tää jätetyksi tulemisen pelko meni sen jälkeen vasta pahaksi, kun oltiin erottu tämän ensimmäisen kanssa toisen kerran - eli hänen kanssaan ei siis jätetyksi tulemisen pelkoa ollut (lähes ollenkaan), sekä siksi kai jouduinkin lopulta itse jätetyksi tällä toisella kerralla, just silloin kun olin alkanut parantaa itseäni. Vieläkin vähän harmittaa se, koska tiedän että olisin pystynyt antamaan hänelle paljon parempaa, olisin pystynyt olemaan paljon parempi jos hän vaan olisi antanut mulle kunnon mahdollisuuden. Sekä sen pienen hetken ehdinkin jo olla parempi, mutta hän ei kai vaan pystynyt siitäkään huolimatta olemaan mun kanssa normaalisti enää ensimmäisen kerran jälkeen. En voi häntä siitä kuitenkaan syyttää (minkälainen oli toisella kerralla), koska itse taisin tosiaan traumatisoida hänet niin pahasti, että se aiheutti kaiken.
Nyt viimevuodet olen ollut ihan vaan sinkkuna, koska mun piti oppia olemaan yksin, sekä aloin muutenkin ajattelemaan sitä, että parisuhde tällaisena ei vaan tulisi onnistumaan. Olen parin vuoden päästä 30 v, että tässä vaiheessa voisi jo sanoa aika varmaksi, että mut on tuomittu koko loppuelämäksi yksin masennuksen johdosta. Oon kyllä aina halunnut parisuhdetta, perhettä, mutta niin pitkään kun mulla on masennus, tai pelkään jätetyksi tulemista näin paljon, niin mikään suhde ei tulisi kestämään muutamaa kuukautta tai vuotta pidempää - siksi siis parempikin kai olla yksin.
Kun aloin kirjottaa tätä, mulla oli joku ihan pointtikin, mutta nyt oon jo kokonaan unohtanut sen mitä halusin tällä sanoa. No vähintään sain kerrottua oman parisuhdehistoriani, jos en muuta... Ja onneksi voin sitten kommentoida uudestaan, jos myöhemmin löydän sen pointtini jostain.
Painoin sydämen, koska arvostan todella suuresti, että jaksoit kirjoittaa ja kertoa elämästäsi ja kokemuksistasi näin aidosti ja rehellisesti. Koskettavaa ja opettavaista luettavaa, josta varmasti moni voi saada kokemuksen, että ei ole yksin. Kiitos paljon!
Masennuksessa kun on se, että kun sitä on sairastanut näin monta vuotta kuin minä, niin parantumisen mahdollisuus on olematon. Voisin kyllä silti yrittää, mutta olen jo vuodet pelännyt epäonnistumista niin paljon, että siksi en ole pystynyt/uskaltanut enää hakea apua. Tällä hetkellä on sentään vielä olemassa se pieni toivonkipinä, pieni prosentuaalinen mahdollisuus parantua, joka auttaa jaksamaan päivästä toiseen. Mutta jos haen apua, olen jo vuosien varrella kokeillut usean lääkkeen (vaihtoehtoja on jäljellä enää minimaalisesti), silloin vaan poltan ne loputkin sillat, sekä sammutan tuon viimeisenkin toivonkipinän, mikä saa mut elämään päivästä toiseen. Siksi siis koko aika vaan jaksan vähemmän ja vähemmän, eikä mikään tuskin enää muutu parempaan suuntaan. Ellen tyyliin "voita lotossa" - mutta se edellyttää tosiaan yrittämistä, sekä kun lottokuponkeja on vaan joku 5-10 jäljellä, sekä palkintona on elämä, niin mitäs teet? Jos sitä voittoa ei tule viimeistään sillä kymmenellä, niin koko loppuelämä on siinä. Pelottaa vähemmästäkin yrittää.
...Näin saan sentään elää siinä uskossa, että mulla voisi olla vielä mahdollisuus voittaa ja parantua.
Arvostan myös todella suuresti sitä, että jaoit kokemuksiasi. Niiden kautta voivat myös muut tarkastella asioita erilaisista näkökulmista. Sun kokemukset koskettivat ja herättivät mussa paljon ajatuksia. Hienoa, jos jaksat kaiken keskellä toivoa. Uskon, että sun kokemukset voivat antaa myös toivoa muille. Paljon voimia kaikkeen! 😊
Nella S muista että aina on toivoa!
Meillä käynyt myös vastaavasti, emännällä oli vakava masennus ja kaksisuuntainen mielialahäiriö, tämän johdosta olemme eronneet jo ainakin kuusi kertaa mutta en ole luovuttanut. Hän on monesti kanssa ollut itsemurha aikeissa mutta pelkää kuolemaa niin paljon että onneksi nämä on vain ajatuksia. Hän ajoi aina minut pois jo toivoi minulle parempaa elämää, monesti pakkasi minut kamat mitään sanomatta ja jätti ne ulos ja viesti tuli et jatka elämääsi jne, minä saatoin monesti istua ovella odottamassa pitkiäkin aikoja että päästäisi takaisin siisään ja laitoin miljoonia viestejä mutta ei vastausta. Sittemmin huomasin että pitää todella antaa aikaa käsitellä asioita ja lopetin tällaisessa tilanteessa viestien laiton ja ovella nyyhkytyksen, piti vain kärsivällisesti odottaa että hän itse laittaa viestin niin asiat meni paljon paremmin ja palasimme aina yhteen. Sittemmin halusin hänen kanssaan kihloihin mutta en vaan löytänyt sopivaa hetkeä kysyä häneltä tätä, mutta sitten kuin sattuman kaupalla heräsimme yksi aamu, hän toi kahvia ja kosi minua, josta purskahdin itkemään ja vastasin tottakai myöntävästi, nyt ollaan oltu 3 vuotta kihloissa. Nykyään kun mieliailahtelee ja tulee näitä pahoja tilanteita niin olen vain hiljaa ja annan hänen hetken rauhoittua, käyn pussaamassa poskelle ja menen tekemään omia hommia niin kohta hän jo kömpiikin sieltä hellyyden kipeänä ja pyytelee anteeks vaikka ei tarvitsekaan, onhan tämä välillä vaikeaa mutta olen jo oppinut eläämään ja puhumaan asioista hänen kanssaan. Tässä pieni katsaus meidän arkeen, paljon jäi sanomattakin, mutta olen todella huono kirjoittaja, toivottavasti tästä saa edes jotain selvää. Toivon kaikille masennuksesta kärsiville ja heidän läheisilleen jaksamista tämän asian parissa ja kannattaa todellakin puhua asioista sellaisille jotka oikeasti ymmärtää ja välittää näistä mielensaloista niin olo voi helpottua huomattavasti tai ainakin toivon niin.
Vähän ootte ihania :) pystyn helposti näkeen teiät opettamassa koulussa :D
Tuoli TheGamer Haha, kiva kuulla 😁
Oi jenna on kaunis! Ootte kyllä hyvä pari. Ja hyvä video!👏
Kiitos 🙏 ihanaa kevättä sulle! 💚
12 vuotta avioliittoa takana, ja joitakin masennusjaksoja ollut puolin ja toisin. Oma masennus on puhjennut siinä vaiheessa, kun puolison kriisi alkaa olla selätetty. Kun on itse joutunut olemaan se vahva osapuoli, niin osat saattaa yllättäen vaihtua kun toisella alkaa helpottaa.
Toi on erittäin tärkeä pointti että kumppani ei ole se terapeutti. Se että kumppani on hakeutunut ammattiapuun, on mahdollisesti pelastanut liittomme. Itsehän en ole ammattiapuun mennyt. Tuntemattomille avautuminen vaan on vihoviimeinen asia jonka siinä tilanteessa haluaa tehdä. Mieluummin mökötän itsekseni. Puolisonkaan kanssa en halunnut noita asioita vatvoa. Täytyy olla kiitollinen että puoliso on jaksanut pysyä rinnalla vaikeinakin aikoina. Masentuneena/ahdistuneena tiedän olevani todella paska kumppani.
Itsellä tällä hetkellä diagnosoitu vaikea masennus, lähes joka päivä on taistelua ja jokaisen piristävän valopilkun etsimistä elämän eri osa-alueista.. Tämänlaiset videot tuovat yhtäaikaa toivoa että ymmärtäväisiä ihmisiä löytyisi, mutta myös tietynlaista kateutta että jotkut ovat jo tämän tasapainon jo löytäneet.
Kiitos mahtavista videoista Ville! Niitä on ollut ilo seurata. Vaikutatte Jennan kanssa upealle ja mukavalle pariskunnalle. Itseäni vaivaa vähän kateuskin kun en ole löytänyt vieläkään hyvää, turvallista ja kestävää parisuhdetta. Ikäkriisiäkin pukkaa (oon kohta 30) ja tuntuu et oma elämä on niin kaukana siitä, mistä haaveilee. Syynä vaikee mennyt elämä ja mielenterveyden järkkyminen. Oon kuitenkin suhteellisen tasapainoinen ongelmiini nähden, mutta jotenkin häpeän sitä että mulla on vaikeeta ja mm. taipumusta masentuneisuuteen ja ahdistuneisuuteen ja pelkään ettei kukaan mies jaksaisi olla mun kanssa kun sais tietää mun ongelmista. Ja jotenkin pelkään että pilaisin vaan kaiken. Oon kyllä saanu ja saan nytkin ammattiapua ja teen töitä itteni kaa enkä mielestäni oo liiallista kuormittajatyyppiä. Olis hyvä opetella luottaa siihen et kaikki ei ajattele mua ja vaikeaa menneisyyttäni taakkana vaan näkee mun persoonan, joka on paljon ja ennen kaikkea muuta kuin mun ongelmat. Huh kun jännittää avautua itsestäni täällä, en yleensä tee tällaista. Mut kiitos vielä näistä opettavaisista videoista! Ihana katsoa kuinka puhutte kauniisti toisillenne ja katsotte toisianne. Suhteestanne välittyy molemminpuolinen kunnioitus ja rakkaus. Ihanaa muistaa että aidosti terveitä ja toimivia parisuhteita on olemassa! Niitä ei meikäläinen oo liikaa nähnyt.
Kiitos kommentista ja tärkeistä pohdinnoista! Uskon, että tästä kommentista voi muutkin saada vertaistukea tai vaikka rohkaistua hakemaan apua. Avun hakeminen on viisautta, vaikka se voi tuntua vaikealta. Kiva, jos meidän välisestä kommunikaatiosta välittyy kunnioitus toista kohtaan. Ja ihana ajatus tuo, että opettelee luottamaan siihen, että on ihmisiä, jotka näkee ennen kaikkea sun persoonan. On myös tärkeetä ajatella, millaisia ihmisiä haluaa pitää lähellään. Kenen lähellä voi oikeasti olla sitä mitä on? Jos lähellä on sellaisia ihmisiä, jotka aidosti kuuntelee ja myötäelää ja joiden kanssa voi olla väsyneenä ja masentuneenakin, on mun mielestä löytänyt helmiä elämäänsä. Ovat ne sitten esim. perheenjäseniä tai läheisiä ystäviä. Mä arvostan suuresti sellaisia ihmisiä, jotka tuo esiin inhimillisyyttä. Jokaisella on enemmän tai vähemmän mielen kuormitusta eri elämäntilantilanteissa. Itsekin oon saanut ammattiapua kuormittavassa ja uuvuttavassa elämäntilanteessa ja oon siitä todella kiitollinen. Olin myös todella ylpeä itsestäni, että uskalsin hakea apua. Tsemppiä sulle ja meille kaikille ❤️
Voitko pelata joskus kauhupelejä
Eiköhän sitä vois, jos teen joskus pelivideoita :)
Todella fiksuja mietteitä, teillä näyttää todella natsaavan hienosti yhteen :) Olen kateellinen, toivottavasti olen joskus samanlaisessa tilanteessa
Toivon todella, että selviät masennuksestasi.Se on niin kamala olotila,tiedän sen,vaikka omakohtaista kokemusta ei olekkaan.Mutta läheisellä ihmisellä on ollut,nyt se kaikki on ohi kun sai hoitoa siihen,vois sanoa että vihdoinkin.
Kiitos :) Paljon voimia ja tsemppiä sinulle. On hyvä kuulla, että tämä video toi myös toivoa siitä, että ymmärtäväisiä ihmisiä on. Toivon tiellesi erityisesti tällaisia ihmisiä! Kateus on tosiaan aika inhimillinen tunne - itsekin sitä koen suhteessa muihin varsinkin niillä elämän osa-alueilla, joilla asiat ei ole niin kuin toivoisi. Kunpa sitä oppisi olemaan vertailematta itseään liikaa muihin. Kaikkien elämänpolku on kuitenkin ihan omansa :)
Kiitokset täältäkin. Ja kiitos erityisesti siitä, että jaoit omia kokemuksia ja ajatuksia. Toivon myös, että saat kohdata ymmärtäväisiä ja ihania ihmisiä. Voimia kaikkeen! 😊
Kysyn vielä et olisiko mahdollista tehdä video todennäköisimmistä maailmanlopun päivämääristä?
Joona Verronen Varmaan huomenna.
Se on hyvä idea! Mä laitan ylös :) Ehkä mä saan jossain vaiheessa tehtyä.
hyvä video jälleen kerran !!
On se rakkaus niin nättiä😍💕💞
ANNIINA ❤️
Voisitko joskus tehdä Meet&Greet Porin Puuvillassa viikonloppuna mutta ei ole pakko :)
Ei tuu ihan kauheasti liikuttua Porin päässä enkä oo itseasiassa oikeen ees vielä pitänyt Meet&Greetejä :) Mutta pidetään tää mielessä silti :) Jos liikun Porissa, saa toki tulla moikkaamaan...
Itsellä epävakaa persoonallisuushäiriö ja pelastus on runoilu. Ja viina myös auttaa.
Jee taas video
hyvä video😊
Ootte söpöjä 8) Hyvä video
Söpö pari
Ruttokello kiitti 😁
Itelläni on siis ihan masennus!😅
Kolmas
En tiennyt et sull on tyttöystävä\vaimo
Täällä ollaan 🙋🏼♀️🙊
Hyvä video! Onko teillä muuten lapsia?
Skriez HD kiitos! Meillä ei oo lapsia ☺️
Tasan kuukauden päästä on mut tyttiksen synttärit
Ai sul on tyttö-ystävä?
Vaimo :)
SP88 Eläinvideoita Hahaa, ei oo tyttöystävää xDD
WalrusIsHere nii:3
Sos, kerro Ville kokonaisuus kansalle...
(8) [Pitkä] Perjantai 13 streemi, alusta asti... ua-cam.com/video/kZwP8B_wFF0/v-deo.html
Sitä ei voi liikaa mainostaa et apua pitää uskaltaa hakea
Matti Parttimaa siihen tosiaan kannattaa rohkaista!
Onko mikki teidän lapsi XD
Joo mikki ja kissa on meidän molemmat lapset xD
Jep! Hippu ja Mikki on meidän lapsia. Ne tappelee kyllä aika usein.
Ekat 58 sekkaa ja heti näki kumpi masistelee. Voimia. Semmoista paskaa ei tarvitse kenenkään kestää
Moi
masennus
Okei. Toivottavasti oot saanut tarvitsemaasi ymmärrystä ja tukea sen aikana! ☺️
itel on ollu
Eka
Terve
Lillekille terve
Moro
Eka