Tukkilautan lasku Iijoella vuonna 1962

Suomi-Filmi Oy:n vuonna 1962 kuvaama video tukkilautan teosta ja sen näytösluontoisesta laskusta Iijoen Pajarinsuvannolta Haminaan.
IIJOEN TUKKILAUTAT - HISTORIAA
Kirjoittanut Jarmo Alasiurua
Iijokea on aikanaan käytetty monenlaiseen kuljetukseen. Jokea ovat käyttäneet liikkumiseen ja ravinnonlähteenä sekä paikalliset että ohikulkijat, ystävät sekä viholliset. Iijoki oli vähäjärvisenä nopea reitti sisämaasta merelle. Mutta joen alajuoksun koskien lasku vaati tietoa, taitoa ja rohkeutta.
Ensimmäinen merkittävämpi tavaraliikenne Iijoella oli tervankuljetus. Tervanpoltto myyntiä varten alkoi rannikon tuntumassa 1600-luvulla mutta yleistyi 1700-luvulla yhä kauempana sisämaassa. Pudasjärvestä kehittyi merkittävä tervapitäjä 1770-luvulla ja 1800-luvun alussa uusi elinkeino yleistyi myös Taivalkoskella.
Tervankuljetukseen käytettiin ensin varsin suuriakin veneitä (6-lautaisia) mutta niiden työlääseen valmistukseen ja ominaisuuksiin suhteessa kuljetuskykyyn (7-10 tynnyriä) ei oltu tyytyväisiä. 1700-luvun lopulla yleistyneellä lauttakuljetuksella tervalastien kokoa voitiin kasvattaa tyypillisesti 50 tynnyriin, myöhemmin jopa 70 tynnyriin.
Parhaimmillaan 1850-luvulla tervaa kuljetettiin lautoilla jopa 20000 tynnyriä/vuosi. Koska lauttoja ei voitu laskea kuin kevättulvan aikaan, tervan kulku joen latvoilta saattoi kestää yli vuoden kun tervaa poltettiin vasta kesällä tulvan jo mentyä.
Tervalauttojen aluspuita eli tukkeja ei voitu Iissä riittävästi hyödyntää, jopa 20000 tukkia saattoi vuosittain jäädä lahoamaan. Em. ”tukkihukka” oli yhtenä pontimena 1860 käynnistetyn Kestilän höyrysahan rakentamiselle.
Mutta lautoilla kuljetettiin paljon muutakin:
- vanhempia ja nuorempia ihmisiä näiden muuttaessa paremman toimentulon toivossa rannikolle, muualle Suomeen tai jopa ulkomaille
- piikoja ja renkejä
- sahatavaraa, pinotavaraa, halkoja, puusepän tuotteita jne.
- hirsirakennuksia: hirsistä tehtiin lautta, jonka päälle muut rakennusosat kuormattiin
- mm. puretun Petäjäkankaan sahalaitoksen koneet ja jopa höyrykattila
- turkiksia ym. eläintuotteita, ainakin yksi Puolangalla pyydystetty karhunpentu!!
- yli-Iiläisiä tuli -30-luvulla Iin markkinoille kymmeniä ihmisiä kerrallaan yhdenkin lautan kyydissä. Lauttamatka Iihin oli varmasti mieleenpainuva elämys.
Rannikolla toimineiden sahojen tarvitsemat tukit ja yläjuoksulla toimineiden sahojen (parhaimmillaan puolenkymmentä) valmiit tuotteet kuljetettiin Iijokisuulle vielä 1800-luvun lopulla yksinomaan lautoilla. Sahatuotteet tapuloitiin kunkin sahan alueelle kuivumaan ja keväisin niistä rakennettiin 10 -20 standarttin suuruisia lauttoja, jotka laskettiin Iihin.
Saha- eli lankku-/palkkilautat olivat varsin keveitä mutta kovin ”tönkköjä” ja sukelsivat koskien aalloissa pahemmin kuin tavalliset, rakenteeltaan joustavammat tukkilautat. Sahalautan rakenne oli kiinteä ja tiivis, kuin pirtin lattia eikä vesi ei roiskunut läpi. Sen palkit olivat järeää tavaraa, paksuus tyypillisesti 12 tuumaa.
Iijoen viimeinen sahalautta laskettiin Pudasjärven Petäjäkankaan höyrysahalta v. 1900.
1890-luvulla alettiin tukkeja uittaa irrallaan, pienempää (pölli-)tavaraa vasta 1914 uittoyhdistyksen aloittaessa toimintansa.
Latvavesien kapeilta sivujoilta lähteneet lautat tehtiin kapeammaksi ja niiden keula ja perä ”kanitettiin” eli tukien päät sidottiin koivuvitsoilla toisiinsa. Väljemmille vesille tultaessa kapeita lauttoja sidottiin useampia rinnakkain.
Parhaimmillaan 1880-luvulla tukkeja tuotiin jopa yli 300000 eli yli 1000 lauttaa. Toisin sanoen Iihin tuli lauttoja 100 kpl:n päivävauhtia! Myös pinotavaraa kuljetettiin vuodesta 1890 lähtien, parhaimmillaan pöllejä saattoi lautan kyydissä olla 120 m3.
#jakkukylä #iijoki #tukkilautta