Hei turamummi. Kiitos, että jaoit elämääsi kuuluvia asioita. Toivon, että jaksat tehdä videoita, sillä niistä on ollut suurta iloa ja hyötyäkin. Katselin eilen savon turaukon videoita ja mietin että mies paljon tehnyt töitä ja paikat menneet rikki, josta nyt joutuu kärsimään. Ei tunnu yhtään oikeudenmukaiselta. Kyseessä nuori mies, jonka pitäisi kyetä tekemään töitä ja ennen kaikkea nauttimaan elämästä. Ilokseni havaitsin hiljattain mielestäni iloisemman savon turaukon ja ajattelin, että vihdoin oikea apu on saavuttanut hänet. Nyt kun nähnyt pärjäävän turamummin ja -ukin, tiedän mistä poika perinyt sitkeyden optimismin ja periksi antamattomuuden. Hyvä te. Minullakin sairauksia riittävästi, mutta periksi en anna kuten huomaan teidänkin sinnittelevän. Terveisin 66 v. eläkkeellä oleva terveydenhuollon työntekijä.
Kylläpä olikin niin ihanaa kun leivoit vehnästä omille rakkaille vanhemmillesi👵🧓🤗❤❤Tuosta tukasta puheenollen niin sinulla on kauniit,vahvat hiukset👍🤗Itse olen joutunut luopumaan pariinkin kertaan hiuksista syöpähoitojen takia ja uudet hiukset ovat kylläkin kiharat mutta eivät enää niin vahvat kuin ennen sairastumista mutta hyvin pärjään näilläkin..ei tarte permistä tehä,kiharaa on rittävästi..tosin hyvinkin itsepäistä sorttia..😖😆😆Kylläpä tulikin kommeita pyhäinpäivä pullia😋😋😁😁kuten sanoitkin niin työ tekijäänsä opettaa👍👍😁😁Kivaa ja turvallista reissua niin Turamummille 🚙kuin pitkään matkaan lähtevälle Turaukillekkin🚕 Levollista vkloppua🙏❤❤
Terveiset Saksasta,on niin ihana kuulla lapsuusajan murretta,asunut tââllâ jo 58 vuotta,Paljon terveisiâ ja siunausta sinne kotimaahan ja sinulle Turamummo
Kiitos videosta. Herkulliselta näytti ja varmaan maistuikin. Mulla aikoinaan puolisoni teki sellaisen leivinalustan, jostain puulevystä.. jonka laitan aina keittiön pöydän päälle silloin kun leivon jotain.. Muun ajan tuo leivinalusta on komerossa tallessa, odottamassa seuraavaa käyttökertaa.. Tuolla konstin ei mene pöydän pinta pilalle jos sattuu että terävällä veitsellä vähän kovemmin leikkaa taikinaa silloin kun tekee korvapuusteja tms. pullia.. Hyvää pyhäinpäivää teille kaikille täältä Kärsämäeltä.
Herkullisia pullia olet tehnyt Turamummi.Minä en muista milloin olen pullaa leiponut. Olen viime aikoina tehnyt gluteenittomia omenapiirakoita ja peltileipää.🙂
Hei ihana Turamummi Kaunis lauluäänesi,kysynkin voisiko tulevaisuudessa kuunnella karaoke tms.laulujasi videoillasi enemmänkin? Terv.tyttö- päijät-hämeestä.
@@Turamummi kiitos nopeasta vastauksestasi.Omani kesti kun piti käydä välillä saunan lämmössä.Juu,voi olla että nämä ns.tekijänoikeudet mitkä lie,eivät ehkäpä salli,en tiedä itse noista.Jospa alkaisit itse sanoittaja-säveltäjäksi,siis ihan omaa tuotantoa,lahjakkuutta ainakin suullista sellaista taidat.Hyvää viikonloppua sinulle:)
Hyvännäkösiä näytti tulevan. Minulla on kaksikin onkohan se silikoni leivonta alusta . Ne on käteviä kestää leikata niitten päällä ja voi rullata sitten kaappiin. Mukavaa pyhäinpäivää sinne. Täällä on muuten + 6 lämmintä ulkona. 🙋👍♥️🔥🥰
🩷🧡💛💚💙🩵💜🤎❤️Eei ku tuorehiiva pakkassee ja otat sielt ku tarttet ku sulaa j.kuapis o loysaa ela pelasty toimii lampimas samoin ku ennenki 30 -50g tais Suomes hiivapaketti kayta kaikki kerral tee vaik isompi annos ja pakkassee esim. Pullat tai muu leipomine 😊 ⛔️ ei saa ennee pakastoo uuvellee.. kui myos mieki teen nai @@Turamummi
@@Turamummi 🩷🧡💛💚💙🩵💜🤎❤️ Eei vanhaa sua pakastoo bakteerikasvun takia ku otat sulamaan ..tuore hiiva pakkassee ja sil selva ota si sulamaa j.kaappii su ku alotat leippoo sulaa nopeahkosti ...o vaja loysa mut ela pelasty kayta kaik heti tee vaik isompi annos ei saa pakastaa uuvellee pikkuosaa muistaaksein ol Suomes hiiva 30 -50g paketis lisaa kokopaketti si leipomissees toimii satavarmana ku lisaat lampimaan nesteesee 😂 nai myo kokit tehaa tyos 🫡
Tuli taas niin hyvä mieli katsoessani Turamummin leipomisia. KIITOS! 💓
Kiitos 😀
Hei turamummi. Kiitos, että jaoit elämääsi kuuluvia asioita. Toivon, että jaksat tehdä videoita, sillä niistä on ollut suurta iloa ja hyötyäkin. Katselin eilen savon turaukon videoita ja mietin että mies paljon tehnyt töitä ja paikat menneet rikki, josta nyt joutuu kärsimään. Ei tunnu yhtään oikeudenmukaiselta. Kyseessä nuori mies, jonka pitäisi kyetä tekemään töitä ja ennen kaikkea nauttimaan elämästä. Ilokseni havaitsin hiljattain mielestäni iloisemman savon turaukon ja ajattelin, että vihdoin oikea apu on saavuttanut hänet. Nyt kun nähnyt pärjäävän turamummin ja -ukin, tiedän mistä poika perinyt sitkeyden optimismin ja periksi antamattomuuden. Hyvä te. Minullakin sairauksia riittävästi, mutta periksi en anna kuten huomaan teidänkin sinnittelevän. Terveisin 66 v. eläkkeellä oleva terveydenhuollon työntekijä.
Voi kiitos sinulle lämpimästä kirjoituksesta! Kaikkea hyvää elämääsi!
Kyllä leivoit makoisia pullia Hyvää viikonloppua koko porukalle.🌹🌹🌹🌹
Kiitos paljon❣️🤗
Kylläpä näytti pullat makoisan näköiselle😋😋
Kiitos❣️
Ootpas tosi rohkea, kun lähdet yksin matkisretkelle! Todella hienoa 🤗 mukavaa retkeä!
Kiitos 🥰
Mulle tulee hyvä mieli katsella sinun videoitasi olet niin ihana turamummo jatka samaan malliin ja kiitos vielä kerran
Oleppa hyvä!
@@Turamummi kuin myos 😂🎉
Hieno seurata teitä molempia
Kylläpä olikin niin ihanaa kun leivoit vehnästä omille rakkaille vanhemmillesi👵🧓🤗❤❤Tuosta tukasta puheenollen niin sinulla on kauniit,vahvat hiukset👍🤗Itse olen joutunut luopumaan pariinkin kertaan hiuksista syöpähoitojen takia ja uudet hiukset ovat kylläkin kiharat mutta eivät enää niin vahvat kuin ennen sairastumista mutta hyvin pärjään näilläkin..ei tarte permistä tehä,kiharaa on rittävästi..tosin hyvinkin itsepäistä sorttia..😖😆😆Kylläpä tulikin kommeita pyhäinpäivä pullia😋😋😁😁kuten sanoitkin niin työ tekijäänsä opettaa👍👍😁😁Kivaa ja turvallista reissua niin Turamummille 🚙kuin pitkään matkaan lähtevälle Turaukillekkin🚕 Levollista vkloppua🙏❤❤
Kiitos ❤️
Terveiset Saksasta,on niin ihana kuulla lapsuusajan murretta,asunut tââllâ jo 58 vuotta,Paljon terveisiâ ja siunausta sinne kotimaahan ja sinulle Turamummo
Voi kiitos! Aivan ihanaa kuulla terveisiä Saksasta, meilläkin ystäviä siellä.
Terve vaan ja hyvää viikonloppua 🌞 tuosta myssystä tuli mieleen että miksi se ei peitä otsatukkaa, koska siitähän ne karvat just tippuu😋
Kyl ne monet pitää kaikki hiukset myssyn alla mut kun mun hiukset ei tipu ni siks en 😀 On piässä ku tauti 😅 Ja kiitos 🤗
@@Turamummi No mikä ettei..hyviä videoita teet..jatka samaan malliin 👍
@@juilumies9557 Thanks 🥰
Kiitos videosta, taikina näytti hyvältä, samoin lopputulokset :D Lisää, kiitos!
Kiitos!
Kiitos videosta. Herkulliselta näytti ja varmaan maistuikin. Mulla aikoinaan puolisoni teki sellaisen leivinalustan, jostain puulevystä.. jonka laitan aina keittiön pöydän päälle silloin kun leivon jotain.. Muun ajan tuo leivinalusta on komerossa tallessa, odottamassa seuraavaa käyttökertaa.. Tuolla konstin ei mene pöydän pinta pilalle jos sattuu että terävällä veitsellä vähän kovemmin leikkaa taikinaa silloin kun tekee korvapuusteja tms. pullia.. Hyvää pyhäinpäivää teille kaikille täältä Kärsämäeltä.
Kiitos! Kiitos samoin teille!
Herkullisia pullia olet tehnyt Turamummi.Minä en muista milloin olen pullaa leiponut. Olen viime aikoina tehnyt gluteenittomia omenapiirakoita ja peltileipää.🙂
Kiitos 🤗 Herkkuja olet tehnyt sinäkin 😋
Hei ihana Turamummi Kaunis lauluäänesi,kysynkin voisiko tulevaisuudessa kuunnella karaoke tms.laulujasi videoillasi enemmänkin? Terv.tyttö- päijät-hämeestä.
Kiitos! Mielelläni muuten mutten tiedä onko karaoketaustoilla laulaminen täällä sallittua ja sinkkuun en jaksa panostaa,
@@Turamummi kiitos nopeasta vastauksestasi.Omani kesti kun piti käydä välillä saunan lämmössä.Juu,voi olla että nämä ns.tekijänoikeudet mitkä lie,eivät ehkäpä salli,en tiedä itse noista.Jospa alkaisit itse sanoittaja-säveltäjäksi,siis ihan omaa tuotantoa,lahjakkuutta ainakin suullista sellaista taidat.Hyvää viikonloppua sinulle:)
Väinölle terveisiä! Minulla on 2 lastenlasta 16 v. Ihanan söpö lapsi tuo Väinöpoika. 💖👍🏼
Kerrotaanpa terveiset 🙂
Hyvää perjantai iltaa ja viikonloppua! Hyvä video!
Kiitos!
hyvää viikonloppua kaikille tän lukeneille 👍👍
Kiitos minunkin puolesta 🤗
Pullan tuoksuista viikonloppua 😊
Kiitos
Kiitos 🤗🥰
Hyvännäkösiä näytti tulevan. Minulla on kaksikin onkohan se silikoni leivonta alusta . Ne on käteviä kestää leikata niitten päällä ja voi rullata sitten kaappiin. Mukavaa pyhäinpäivää sinne. Täällä on muuten + 6 lämmintä ulkona. 🙋👍♥️🔥🥰
Kiitos 👍🥰❤️
Nam😋 Kyllä tuli hyvännäköisiä pullia. Hyvää viikonloppua teille.
Kiitos 🤗
Hyvää viikonloppua teille. 😊 Ihanan näköisiä pullia, kyllä kelpaa itsekin katsella kun Turamummi leipoo. 🙏😊
Kiitos 🤗🥰❤️
Hyvältä näyttää ja varmaan ovatkin. 👏
Olen utelias, mitä tarkoittaa nimi Tura,?
Kiitos 🤗 Tura tarkoittaa ehken sitä että haluaa kokeilla ja yrittää kaikenlaista mutta välttämättä se ei aina onnistu eli menee turaamiseksi.
Ruoka ja erityisesti leipominen on tie sydämeen. Kunhan on jokin kelle leipoa, niin taatusti saa hyvän mielen.
Niin, kiitos!
Säähän leivot meille ja vaikkei päästäkkään maistamaan niin hyvä mieli tulloo 🙂
@@karvarousk No se on pääasia, kiitos!
Ihana Pullia 💓
Kiitos 🤗😋
Hyvää pyhäinpäivää😊 taisi tulla hyviä pullia😋hyvvee illan jatkoo🤗
Kiitos 🤗 Hyviä tuli 😋
Kyllä näyttää hyvältä..Hyvää viikonloppua sekä hyvää pyhäpäivää myös sinne..
Kiitos!
Hei turamummo kyllä on niin hyvän näköisiä pullaa
Kiitos!
Hyvältä näyttää,ja varmasti hyviä.
Herkkuja oli.
😋👍🏻👌🏻😋🙂kyllä vain hyviä
Kiitos Mauri 🤗
kylmä maito ja pulla kovanpäivän helteisen päälle niin nam
Niinhän se on.
oikein hyvvee viikonloppua tura mummi 👍👍
Kiitos ja kiitos samoin 🥰
kelpais kahvin kanssa
No varmasti.
@@Turamummi kohta pitääs inne savooo kohti kyll alkaa liftaa kuin turramiummi tekee noin hyvin ruokia, lähjtee oppilikkassi
saisko jossain khota a kirjalisesti se s un lasange repsun haluaisin kokeilla
@@jeppejoonas Kunhan ehdin kirjoittaa, nyt se on vaan miun päässä.
🥧🍓😜👌
Juujuu 😋
Laita hiiva pakkaseen, jos on menossa " vanhaksi". Toimii sieltäkin otettuna👍
Kiitos 🤗
🩷🧡💛💚💙🩵💜🤎❤️Eei ku tuorehiiva pakkassee ja otat sielt ku tarttet ku sulaa j.kuapis o loysaa ela pelasty toimii lampimas samoin ku ennenki 30 -50g tais Suomes hiivapaketti kayta kaikki kerral tee vaik isompi annos ja pakkassee esim. Pullat tai muu leipomine 😊
⛔️ ei saa ennee pakastoo uuvellee..
kui myos mieki teen nai @@Turamummi
@@Turamummi
🩷🧡💛💚💙🩵💜🤎❤️ Eei vanhaa sua pakastoo bakteerikasvun takia ku otat sulamaan ..tuore hiiva pakkassee ja sil selva ota si sulamaa j.kaappii su ku alotat leippoo sulaa nopeahkosti ...o vaja loysa mut ela pelasty kayta kaik heti tee vaik isompi annos ei saa pakastaa uuvellee pikkuosaa muistaaksein ol Suomes hiiva
30 -50g paketis lisaa kokopaketti si leipomissees toimii satavarmana ku lisaat lampimaan nesteesee 😂 nai myo kokit tehaa tyos 🫡
@@susannakinnunen9475 👍