Kotona Vantaalla: "Metsämaisema ikkunasta on kuin vaihtuva taulu"

Поділитися
Вставка
  • Опубліковано 8 вер 2024
  • Annukka Lyra muutti takaisin lapsuudenkotiinsa Kaivokselaan. Takapihan metsä viehättää joka iässä ja vuodenaikana.
    - Yksi päivä join aamukahvia, kun kaunis kettu tuli ja meni kerälle tuohon ikkunan alle kuusen juurelle. Metsämaisema on kuin vaihtuva taulu, Annukka Lyra kertoo keittiössään Vantaan vanhimmassa lähiössä.
    Lyralle jo lapsuudesta tuttu kerrostalo on rakennettu 1960-luvun alussa, ja maisemassa sykäyttää vuodesta toiseen juuri luonnonläheisyys. Kaivokselan vanha vesitorni tuo kontrastin luontoympäristöön.
    Lyralle etenkin vanha Kaivoksela maisemineen on rakas paikka.
    -Jotakin yksinkertaista viehättävyyttä tässä on. Kaivoksela on säilynyt poikkeuksellisen eheänä kokonaisuutena 1960-luvulta, mittakaava on ihmisen kokoinen, Kaivoksela-seuran varapuheenjohtajanakin toimiva Lyra sanoo.
    Tutut ihmiset tekevät oman paikan
    Välissä Lyra asui kymmenen vuotta Helsingissä, eikä paluu juurille ollut itsestään selvää. Vantaa-identiteetti on rakentunut aikuisena omien lasten päiväkotien ja koulujen sekä harrastusten myötä.
    -Jossain vaiheessa huomaa, että kun lähtee kodista ulos, tunnistaa ihmiset, jotka tulevat vastaan. Tulee fiilis, että tämä on se oma paikka, Annukka Lyra kuvailee.
    Perhe viihtyy talossa, jossa rapun väki istuttaa yhdessä kukkasipuleita ja koristelee rappukäytävän jouluksi naapureiden kanssa.
    -Minulla on ihanat naapurit, Lyra tiivistää.
    Juttukavereita ja naapuriapua
    Yksi naapureista piipahtaa käymään. Hän on Mae Cedercreutz-Pesonen, joka muutti edesmenneen puolisonsa Jorman kanssa alakertaan jo 1970-luvulla. Naapureiden yhteistyö alkoi, kun opettajana toiminut Cedercreutz-Pesonen auttoi Lyraa valmistautumaan ruotsin ylioppilaskirjoituksiin. Lyran paluumuuton jälkeen ystävyys tiivistyi ja yhteiseksi kieleksi tuli ruotsi.
    -Kivaa, kun on aina juttukaveri ja muutenkin positiivinen kontakti naapureihin. Tuntuu, että välitetään, Mae Cedercreutz-Pesonen kertoo.
    -Puolin ja toisin on tärkeää, että apua on lähellä, kun sitä tarvitsee, Lyra jatkaa.
    Naapuriapua on tarjolla niin omassa rapussa kuin laajemmin. Taloyhtiöllä on oma Facebook-ryhmä yhteisöllisyyttä tukemassa.
    - Ryhmässä hyvään henkeen panostetaan. Siellä jaetaan luontohavaintoja, toivotetaan uudet asukkaat tervetulleiksi ja kysytään naapuria vaikkapa kantamaan pesukonetta. Tällaista nykypäivän ”sokerin lainaamista” eli naapurin auttamista tapahtuu, Lyra iloitsee.
    #vantaa50 #kotonavantaalla
    Lue lisää:
    Vantaa 50 - Kotona Vantaalla: vantaa.fi/juhlavuosi
    Vantaa on asenne ja yhä useamman kotikaupunki. Tutustu kaupungin tapahtumiin, ihmisiin ja uusimpiin käänteisiin tilaamalla Vantaan UA-cam-kanava. 🔔
    ▶️Vantaan kaupunki Facebookissa: / vantaankaupunki
    ▶️Vantaan kaupunki Instagramissa: / vantaankaupunki
    ▶️Vantaan kaupunki Twitterissä: / vantaankaupunki
    ▶️Vantaan kaupunki LinkedInissä: / city-of-vantaa
    ▶️Vantaa-kanava: vantaa.fi/vant...
    ▶️Vantaan kaupunki: www.vantaa.fi/

КОМЕНТАРІ • 1

  • @ArttuTheCat
    @ArttuTheCat 6 місяців тому +1

    Mä kävelen arkisin koti- ja työmatkalla Martinlaakson ja Kaivokselan välillä 😺👍.