Siellä oli meitsi! Viime vuonna oli aika korkealla vesi ja juuri tuossa kuvassa meinasin mennä nenälleni GoPron kanssa. Siinä sauvat voi siis olla perusteltu. Toisaalta ainut iso nousu on huollon jälkeen, siinä tuoreilla voimilla se nousee kyllä ilman sauvojakin. Viimeinen alamäki on JYRKKÄ ja siinä sauvat voi auttaa alastulossa, mutta sulla on muistaakseni vahvuutena alamäet, joten en ole varma tarvitseeko siihenkään. Olen varma, että pärjäät ilmankin, mutta eihän ne toisaalta kyllä juuri mitään paina. Vettä saa ylitysten ja huollon välissäkin, joten se alun n. 18km ja olisiko sama 18km huollosta maaliin taitavat olla pisimmät etapit ilman hyviä vesilähteitä.
Off topic.. Mutta tuli tuossa eilen mieleen, että olis hauska jos kävisit radalla juoksemassa 1500m uusiksi - Edellisestä kun on about vuosi. Tietenkin sitten kun on palauduttu ja sopiva hetki! Lopputuleman/ajan ei tietenkään tarvii olla mikään ihmeellinen, kun eihän keskimatkaa oo (kai) juuri treenattu! Mutta tosta sais vähän erilaisen videon johonkin väliin ja viimevuotinen näyttää aika paljon katsotulta :)
En tiedä yhtään millaista alustaa reitillä on vastassa, mutta jos kenkiin pääsee vaikka nyt hiekkaa niin kosteista sukistahan tulee aikamoiset raastinraudat, sikäli voi olla ihan hyvä että voi vaihtaa tarvittaessa.
Siinä on kolme isompaa ylitystä, ennen sitä ei luultavasti kastu pahasti. Ennen huoltoa on vielä turvesoita (jotka voi olla kyllä aika kuivia noilla helteillä), eli siinä välissä voi olla turha vaihtaa sukkia. Huollossa on kiva vaihtaa kuivat sukat ja hörpätä sumpit ennen viimeistä etappia.
Siellä oli meitsi! Viime vuonna oli aika korkealla vesi ja juuri tuossa kuvassa meinasin mennä nenälleni GoPron kanssa. Siinä sauvat voi siis olla perusteltu. Toisaalta ainut iso nousu on huollon jälkeen, siinä tuoreilla voimilla se nousee kyllä ilman sauvojakin. Viimeinen alamäki on JYRKKÄ ja siinä sauvat voi auttaa alastulossa, mutta sulla on muistaakseni vahvuutena alamäet, joten en ole varma tarvitseeko siihenkään. Olen varma, että pärjäät ilmankin, mutta eihän ne toisaalta kyllä juuri mitään paina.
Vettä saa ylitysten ja huollon välissäkin, joten se alun n. 18km ja olisiko sama 18km huollosta maaliin taitavat olla pisimmät etapit ilman hyviä vesilähteitä.
Ai se olit sinä joka siellä könysi, niinpä tietenkin. 😀
Ja kiitokset vinkeistä ja ajatuksista ym.
Off topic.. Mutta tuli tuossa eilen mieleen, että olis hauska jos kävisit radalla juoksemassa 1500m uusiksi - Edellisestä kun on about vuosi. Tietenkin sitten kun on palauduttu ja sopiva hetki! Lopputuleman/ajan ei tietenkään tarvii olla mikään ihmeellinen, kun eihän keskimatkaa oo (kai) juuri treenattu! Mutta tosta sais vähän erilaisen videon johonkin väliin ja viimevuotinen näyttää aika paljon katsotulta :)
Loistava idea. Laitan toteutukseen jos vain ehdin.
Jos siellä on 25 lämmintä niin sukkien vaihto ehkä turhaa. Kengistä ois kuitenkin hyvä valua vesi nopeasti pois.
Se voi olla joo kyllä. Noh, täytyy katsoa miten sitä lopulta tekee. Ei ne sukat myöskään juuri paina liivin kyydissä.
En tiedä yhtään millaista alustaa reitillä on vastassa, mutta jos kenkiin pääsee vaikka nyt hiekkaa niin kosteista sukistahan tulee aikamoiset raastinraudat, sikäli voi olla ihan hyvä että voi vaihtaa tarvittaessa.
@@Mika_Myllynen Toi on kyllä totta ja itsekin olen maaston suhteen pitkälti kuvien varassa, mutta kohtahan se selviää, että mitä on tarjolla. 😀
Siinä on kolme isompaa ylitystä, ennen sitä ei luultavasti kastu pahasti. Ennen huoltoa on vielä turvesoita (jotka voi olla kyllä aika kuivia noilla helteillä), eli siinä välissä voi olla turha vaihtaa sukkia. Huollossa on kiva vaihtaa kuivat sukat ja hörpätä sumpit ennen viimeistä etappia.
@@PahajokiPoluilla Kuulostaa fiksulta taktiikalta. Kyllä mä tosiaan otan varuiksi ne kuivat sukat liivin kyytiin.
Ei me siellä Harri ehditä sukkia vaihtamaan 😅 merisuolaa kantsii ottaa mukaan 😊
Ei mulla oo mihinkään kiirus ja mulla on suolatabletteja aina matkassa.
Eiks tuo missä pilli on ole olkain
On. Ei vaan tullut mieleen tuolla hetkellä. 😀