Moniko ymmärsi elokuvasta sen, että Sakke kärsii ADHD:sta. Hänellä on keskittymis ja tarkkaavaisuushäiriö, sekä impulsiivinen luonne. Elokuvan alussa, opettajan antamat ohjeet olivat liian paljon informaatiota, liian nopeasti eikä sakke ADHD-lapsena yksinlertaisesti saanut opetuksesta ja tehtävästä kiinni. Usean avunpyynnön ja opettajan passiivisen huomioinnin vuoksi Sakke turhautui. Syynä lähinnä se, että hän kokee kyllä osaavansa tehtävät, mutta tarvitsee selvemmän opastuksen tehtäviin. Turhautuneisuus johtaa ahdistavaan oloon ja ahdistus nostaa alttiutta toimia impulsiivisesti. Impulsiivisuus ei aina ole agressiivista ja vihaa, vaan nimenomaan ajattelematonta käytöstä oman ahdistuksen ja turhautuneisuuden purkaamiseen liittyen. Tässä elokuvassa Sakke alkoi purkaamaan ahdistustaan kumien ampumisiin ja kun hän sai siitä ympärillä olevien oppilaiden "hyväksynnän", oli hän täysin tilanteen vietävissä. Lopputuloksena tytön suuttuminen ihan aiheesta ja luokasta poistuminen joka kyllä Sakkea harmitti ihan selvästi. Sakke kun alun alkaen vain halusi hieman jeesiä ja tunsi itsensä täysin ulkopuoliseksi. Opettajan olisi tässä tapauksessa pitänyt olla paremmin tietoinen, jopa koulutettu opettamaan luokkaa jossa mahdollosesti on ADHD:sta kärsiviä lapsia. Omasta elämästä liian tuttua ja hieno video! EDIT: Jennin reaktio on tässä elokuvassa täysin normaali, provosointiin liittyvä suuttuminen. Jokaisella on rajansa. Jos Jenni olisi impulsiivinen, hän olisi jo ensimmäisestä kumista suuttunut. Elokuvassa hän sanoo monta kertaa Sakkelle että "lopeta". Lopulta pinna palaa ja hän reagoi ihan niinkuin kuka tahansa teini-ikäinen ärsytettynä ja suuttuneena. Sakke siis ADHD. Ja tässä elokuvassa se tulee todella hyvin esille miten "harhaanjohtava" ja piilevä asia ADHD on. Kukaan tuskin ymmärtää Sakkea, vaan vetäisi suoraan turpaan. Väärin hän kyllä teki, mutta hän ei itse tilanteelle mahtanut mitään. Opettaja oli koko luokan touhujen suhteen pihalla kuin lumiukko.
Harmi, että tällaista ryhmädynamiikkaa esiintyy niin monessa luokassa oikeastikin. :( Olin kyllä onnekas, kun päädyin siihen erityisluokkaan, jossa vietin 8. ja 9. luokan. Kaikki olivat toistensa kavereita ja mut otettiin suoraan mukaan ryhmään, ilman mitään ennakkoluuloja. Mulla oli siihen mennessä diagnosoitu vain ADD, kasin aikana diagnosoitiin lisäksi Asperger. Eräällä toisella samalla luokalla oli ADHD. Eikä ollut eka kaveri, jolla oon tietänyt olevan ADHD(mutta sen henkilön surullinen kohtalo ei liity tähän aiheeseen, joten skippaan sen). Opettajan olisi pitänyt muistaa mennä auttamaan ylivilkasta poikaa ja sanoa auttavansa muita hänen jälkeensä(perusteluna sekä hänen avun tarve että aikajärjestys, hänhän pyysi apua ensimmäisenä ekan oppilaan jälkeen). Tytön, johon poika alkoi purkaa turhautumistaan, olisi kannattanut jo aikaisemmin pyytää ääneen poikaa lopettamaan(ja/tai turvautua opettajan apuun siinä). Myös muiden oppilaiden, muidenkin pojan, joka pyysi ylivilkasta poikaa lopettamaan, olisi pitänyt puuttua tilanteeseen. Vieläkin parempi tilanne olisi ollut, jos luokassa joku olisi auttanut poikaa jo alusta alkaen ymmärtämään, mitä hänen piti tehtävässä tehdä, koska hänen keskittymisensä herpaantui jo opetustilanteen alkaessa(mahdollisesti siksi, että tilanne ei tarjonnut hänelle tarpeeksi virikkeitä?) Hänen häiritsevä käyttäytyminen johtui siitä, että hänen täytyi löytää jotakin tekemistä ylläpitääkseen vireystilaansa, kun ei saanut tarvitsemaansa apua. Sen sijaan, että hän olisi saanut apua, hänen avunpyyntönsä torjuttiin. Opettajan suunnalta torjunta hoidettiin melko ammattimaisesti(korostan sanaa melko), mutta oppilaiden suunnalta(tavallaan ymmärrettävästi) ei niinkään sujuvasti. Ja jos joku ihmettelee, enkä ylläty, jos joku ihmetteleekin, miksi kirjoitin tällaisen kommentin, niin se johtuu siitä, että pidän psykologiasta ja omien kokemustenikin takia pystyn ymmärtämään tilannetta aika hyvin ja halusin jakaa omaa tulkintaani videossa esitellystä tilanteesta. Ajatelkaa(jos niin haluatte ja valitsette), että se on lukiolaisen psykologian opiskelijan omasta tahdostaan tekemä vapaaehtoinen "esseevastaus". :) Toisaalta pitkästä kommentistani voi syyttää myös ajoittain puheliasta persoonaani ja taipumustani kirjoittaa "kirjoja" normaalipituisten kommenttien sijaan. Ei mulla tässä muuta sanottavaa tai kommentoitavaa; hyvin tehty video.
mulla on ADHD mut en oo väki valtanen vaan niinkuin muutki.. ja jotkut jotka ei vaikka tiedä mitään ADHD:sta niin voi pelätä sinua vaikka et tarkoittaisi pahaa tai että et olisi väkivaltainen😔 mä oon isossa ryhmässä ja keskittyminen on vaikeaa😞
Oon nähny turhankin usein pentuna itekkin miten vastaavaa tapahtuu. Opettaja harvoin edes tietää, mistä tilanteessa on tarkkaanottaen kyse, ja syyttää sitä ketä huvittaa, yleensä sitä jonka pärstäkertoimesta hän päättää vähiten pitää. Aina näin ei tietenkään ole, mutta sitä tapahtuu.
mulla on ADHD mut ainot juttu on että tee silleen että kerrot suoraan niille ekaksi jotka ei ala kiusaamaan ja jos sua kiusataan sanot vaan että: en mä sille mitään voi ja että ite ainaki uskalsin kertoo. se autto mulla ja kiusaaminen loppu heti nyt mulla on ihan hyvä elämä kun mut hyväksytään mutta välillä se ADHD otetaan syyks siihen jos teen jotain vähänki "riehumista" esim "vitun ADHD hillitse ittes" allussa jotkut ei halunnu olla mun kavereita koska mulla on ADHD joka on "rasistista". mut toivottavasti edes kokeilet koska se auttaa:)
Jansteri ovaskainen Minullakin on vasta nyt kutosluokan jälkeen tai seiskaluokan alussa alettu tutkia, koska 1-4-luokilla pärjäsin lähinnä hyvän muistini ja älyni avulla, enää yläasteella ei käy niin ja unohtelen tehtäviä ja välineitä sekä haaveilen tunnilla. Aistiyliherkkyys ja sosiaalisten taitojen huonous vaivaavat myös nyt yhä enemmän.
wau mä oon kiinnostunut tieteestä vaikka oon 12-vuotias poika platonic vai miten vain se kirjoitetaan niin kiinnostaa kyllähän meri argeologia jonkinverran yli päätään tiede jopa myös muutenkin
minua on kesatu perus kouluusa ja minä pitkä hilja ja minä olen yksin ja olen päsin pois olin sen heki olin 17 nyt olen 18 voitas minä päsin aameti kouluu kiiula
Mun pikkuserkulla ADHD Kiva ku se ain pienenä vaikka pelattiin jotain kaksin peliä pleikalla nii aina se vaa jaksoi hyppii ku mää vieressä iha rauhallisena istu nykyään se on rauhoittunut eikä Oo enää Sellanen hulivili.
Ilmeisesti tässä videossa se ADHD on tolla punapipoisella tytöllä Saken takana. ADHD:n ei aina liity ylivilkkautta eikä tuo tyttö ole luokkatilanteessa ollenkaan mukana, ei ota ees kirjoja esille
saako tähän kommentoida?mielestäni häirtseminen tunnilla ja ei kiinnosta homma ei ole adhd.usein se on jännitys ja kiinostuksen puuteps:(älä syö lääkkeitä) KIITOS(ehkä se vaan kiusaa ja ei jaksa /halua.nykyään kaikki häiriö on adhd ati muu oire,minun aikanani olisin diagnosoitu jo monesti adhdksi,jos niin olisi ollut tapana.Muita diagnooseja on lähes kaikki,jotan tiedän mistä puhun.kaikkee hyvää PSYCHETRUTH:COM
ompas taas epätodellinen senaario. onko nää kirjoittajat ihan pihalla?? ensinnäkin mikä on todennäkösyys että jos tyttö sanoo ääneen taakseen että lopeta, ja poika vieressä sanoo että älä viitti, niin et toi opettaja pertti 40v alkaa valittaa "jennille"?? 😂 kaikki vanhukset on aina kirjottanu nää videot ja be ei tiedä mitään koulukiusaamisesta. tekis tästä nyt edes vähän todellisemman!
Meijän luokalla on poika jolla on ADHD ja sitä kiusataan aina kaikki meijän luokalla on sitä vastaan😔 seki kyl toimii väärin joskus mut silti se johtuu sen ADHD viasta😣
Moniko ymmärsi elokuvasta sen, että Sakke kärsii ADHD:sta.
Hänellä on keskittymis ja tarkkaavaisuushäiriö, sekä impulsiivinen luonne.
Elokuvan alussa, opettajan antamat ohjeet olivat liian paljon informaatiota, liian nopeasti eikä sakke ADHD-lapsena yksinlertaisesti saanut opetuksesta ja tehtävästä kiinni.
Usean avunpyynnön ja opettajan passiivisen huomioinnin vuoksi Sakke turhautui.
Syynä lähinnä se, että hän kokee kyllä osaavansa tehtävät, mutta tarvitsee selvemmän opastuksen tehtäviin.
Turhautuneisuus johtaa ahdistavaan oloon ja ahdistus nostaa alttiutta toimia impulsiivisesti. Impulsiivisuus ei aina ole agressiivista ja vihaa, vaan nimenomaan ajattelematonta käytöstä oman ahdistuksen ja turhautuneisuuden purkaamiseen liittyen.
Tässä elokuvassa Sakke alkoi purkaamaan ahdistustaan kumien ampumisiin ja kun hän sai siitä ympärillä olevien oppilaiden "hyväksynnän", oli hän täysin tilanteen vietävissä.
Lopputuloksena tytön suuttuminen ihan aiheesta ja luokasta poistuminen joka kyllä Sakkea harmitti ihan selvästi.
Sakke kun alun alkaen vain halusi hieman jeesiä ja tunsi itsensä täysin ulkopuoliseksi.
Opettajan olisi tässä tapauksessa pitänyt olla paremmin tietoinen, jopa koulutettu opettamaan luokkaa jossa mahdollosesti on ADHD:sta kärsiviä lapsia.
Omasta elämästä liian tuttua ja hieno video!
EDIT: Jennin reaktio on tässä elokuvassa täysin normaali, provosointiin liittyvä suuttuminen. Jokaisella on rajansa. Jos Jenni olisi impulsiivinen, hän olisi jo ensimmäisestä kumista suuttunut.
Elokuvassa hän sanoo monta kertaa Sakkelle että "lopeta". Lopulta pinna palaa ja hän reagoi ihan niinkuin kuka tahansa teini-ikäinen ärsytettynä ja suuttuneena.
Sakke siis ADHD.
Ja tässä elokuvassa se tulee todella hyvin esille miten "harhaanjohtava" ja piilevä asia ADHD on.
Kukaan tuskin ymmärtää Sakkea, vaan vetäisi suoraan turpaan. Väärin hän kyllä teki, mutta hän ei itse tilanteelle mahtanut mitään.
Opettaja oli koko luokan touhujen suhteen pihalla kuin lumiukko.
FinCrow84 liian pitkä kommentti en jaksa lukea
FinCrow84 hui liikaa sanoja
Zulia Plays sanoppa muuta
Viisaita sanoja
FinCrow84
Ok
Tietenkin tänki jätkän nimi on Sakke! :DDDDDD
siis täs videos
Mäki oon sakke :DDD
iskäski o sakke
Lopetakaa toi toisten haukkuminen ihan oikeesti ei tartte haukkua vaikka toinen tekee virheitä 😭😭😭😭😭😭😭😭😞😞😞😞😠😠😠😠😠😠
Mäki oon sakke
Ihan tuttuja tilanteita...
Liian tuttuja
Päivi Kokko aivan jokapäiväisiä tilanteita
mä kerran sanoin päiväkodis jolleki hoitajalle "haluks et mä puukotan sut"
Valto kova
Valto :DDD
KALAMIES en minäkään
Pensselisetä mä purin kätee
ihanan ystävällistä
Mä en kattele tollasta täällä!!!! *lähtee veke* NYT HETI TAKASI!! : D
jäin vähä miettii että kenellä oli adhd
Rikas Possu Varmaa Sakel
Sakel
CoolFurry Paw ok
Rikas Possu sakella kai
Rikas Possu sil tytöllä oli vissii
Jenni Oli Kauniz :3
Onnibest khyl
Onnibest ei oo
Ööm en sano siit mitään
Se......( OLI )
Sääliseksiä
Harmi, että tällaista ryhmädynamiikkaa esiintyy niin monessa luokassa oikeastikin. :( Olin kyllä onnekas, kun päädyin siihen erityisluokkaan, jossa vietin 8. ja 9. luokan. Kaikki olivat toistensa kavereita ja mut otettiin suoraan mukaan ryhmään, ilman mitään ennakkoluuloja. Mulla oli siihen mennessä diagnosoitu vain ADD, kasin aikana diagnosoitiin lisäksi Asperger. Eräällä toisella samalla luokalla oli ADHD. Eikä ollut eka kaveri, jolla oon tietänyt olevan ADHD(mutta sen henkilön surullinen kohtalo ei liity tähän aiheeseen, joten skippaan sen).
Opettajan olisi pitänyt muistaa mennä auttamaan ylivilkasta poikaa ja sanoa auttavansa muita hänen jälkeensä(perusteluna sekä hänen avun tarve että aikajärjestys, hänhän pyysi apua ensimmäisenä ekan oppilaan jälkeen). Tytön, johon poika alkoi purkaa turhautumistaan, olisi kannattanut jo aikaisemmin pyytää ääneen poikaa lopettamaan(ja/tai turvautua opettajan apuun siinä). Myös muiden oppilaiden, muidenkin pojan, joka pyysi ylivilkasta poikaa lopettamaan, olisi pitänyt puuttua tilanteeseen.
Vieläkin parempi tilanne olisi ollut, jos luokassa joku olisi auttanut poikaa jo alusta alkaen ymmärtämään, mitä hänen piti tehtävässä tehdä, koska hänen keskittymisensä herpaantui jo opetustilanteen alkaessa(mahdollisesti siksi, että tilanne ei tarjonnut hänelle tarpeeksi virikkeitä?) Hänen häiritsevä käyttäytyminen johtui siitä, että hänen täytyi löytää jotakin tekemistä ylläpitääkseen vireystilaansa, kun ei saanut tarvitsemaansa apua. Sen sijaan, että hän olisi saanut apua, hänen avunpyyntönsä torjuttiin. Opettajan suunnalta torjunta hoidettiin melko ammattimaisesti(korostan sanaa melko), mutta oppilaiden suunnalta(tavallaan ymmärrettävästi) ei niinkään sujuvasti.
Ja jos joku ihmettelee, enkä ylläty, jos joku ihmetteleekin, miksi kirjoitin tällaisen kommentin, niin se johtuu siitä, että pidän psykologiasta ja omien kokemustenikin takia pystyn ymmärtämään tilannetta aika hyvin ja halusin jakaa omaa tulkintaani videossa esitellystä tilanteesta. Ajatelkaa(jos niin haluatte ja valitsette), että se on lukiolaisen psykologian opiskelijan omasta tahdostaan tekemä vapaaehtoinen "esseevastaus". :) Toisaalta pitkästä kommentistani voi syyttää myös ajoittain puheliasta persoonaani ja taipumustani kirjoittaa "kirjoja" normaalipituisten kommenttien sijaan. Ei mulla tässä muuta sanottavaa tai kommentoitavaa; hyvin tehty video.
ni
Aivan!
Janmeeba tosi hieno teksti arvostan että jaat tälläisiä asioita näin julkisesti arvostan todella paljon ja nois asioissa oot ihan oikeassa
Ken Kaneki Kiitos. :)
Janmeeba Kiitos hienosta kommentista. Oli kummasti tehty opettajan puolelta vain auttaa toisia.
mulla on ADHD mut en oo väki valtanen vaan niinkuin muutki.. ja jotkut jotka ei vaikka tiedä mitään ADHD:sta niin voi pelätä sinua vaikka et tarkoittaisi pahaa tai että et olisi väkivaltainen😔 mä oon isossa ryhmässä ja keskittyminen on vaikeaa😞
mullaki on adhd ja se on kiwaa
Lotta Parvela mä oon pikku ryhmässä
Lotta Parvela mun parhaan kaverin on kans a
adhd ja sitä kiusataa
ihan sikan
Yassun Yt "pelätä"
Toi oli kyllä opettajan vika, että ei Tule Sakken luo vaikka hän on pyytänyt nätisti monesti.
likee jos sulla on adhd ja mulla on🙋
hupi man mullaki xd
Luulen et mul on mut ei Oo TODETTU xD
hupi man mulla on kans
hupi man mul on
on mut en tollane sakke juntti
Oon nähny turhankin usein pentuna itekkin miten vastaavaa tapahtuu. Opettaja harvoin edes tietää, mistä tilanteessa on tarkkaanottaen kyse, ja syyttää sitä ketä huvittaa, yleensä sitä jonka pärstäkertoimesta hän päättää vähiten pitää. Aina näin ei tietenkään ole, mutta sitä tapahtuu.
tietääkö kukaa että tämä video voi louka adhd ihmisiä ei pahalla mulla on itellä kin adhd
ferret plays mun serkul on kans ad hd ja se on samas koulus ku mä. sitä kiusataan koko ajan
MRvigi 22 mul on sama mua kiusataan välil
risu ukon isän isän iso isä Tee asialle jotain!
mulla on ADHD mut ainot juttu on että tee silleen että kerrot suoraan niille ekaksi jotka ei ala kiusaamaan ja jos sua kiusataan sanot vaan että: en mä sille mitään voi ja että ite ainaki uskalsin kertoo. se autto mulla ja kiusaaminen loppu heti nyt mulla on ihan hyvä elämä kun mut hyväksytään mutta välillä se ADHD otetaan syyks siihen jos teen jotain vähänki "riehumista" esim "vitun ADHD hillitse ittes" allussa jotkut ei halunnu olla mun kavereita koska mulla on ADHD joka on "rasistista". mut toivottavasti edes kokeilet koska se auttaa:)
Kukaa ei tiedä et mul on adhd paitsi mun yks kaveri ja se on sillee iha ok sen asian kaa
miksei sakke saanut turpaan
Pääkii
I had the best math teacher, Aki Lahti. THIS is a way to make ppl think about "favorites" in classrooms.
Hopefully there are better teachers :)
Miksi ihmeessä kommentoit suomenkieliseen videoon englanniksi?
omg so relatable live laugh love my grandson
Elokuvassa ope ei kyllä tajunnut mitään, itselle jäi vähän outo fiilis?
Ei mikää oppitunti ala tollee et ope marssii sisää ja samalla sekunnilla alkaa oppiminen
pyörittäis spinnerii ps.tykkää jos katot 2k17
retu
Mulla on kylläkin full hd että haittaako?
Mikä ton open ongelma on?🤔
Ite olen ADD ja Asperger, eli oikeastaan ADHD:n vastakohta: rauhallinen ja hidas "uneksija".
Jansteri ovaskainen
Minullakin on vasta nyt kutosluokan jälkeen tai seiskaluokan alussa alettu tutkia, koska 1-4-luokilla pärjäsin lähinnä hyvän muistini ja älyni avulla, enää yläasteella ei käy niin ja unohtelen tehtäviä ja välineitä sekä haaveilen tunnilla. Aistiyliherkkyys ja sosiaalisten taitojen huonous vaivaavat myös nyt yhä enemmän.
mulla on kans ADD ja Asperger ja oon myös myöhäs
Mullaki on ADD mut oon saanu diagnoosin.
Muullakin on ADD mut, on diagnoosi.
Mä oon tosi surullinen että käytin 5:51 mun elämästä tämmötteseen
Kiusaajat luulee olevansa ''koviksia'' ja määrävänsä kiusattavaa, surullista mutta totta ne on sellasia kusipäitä että ette tiedäkkään.
Nyt Sakke perkele!
Ois kiva nähdä että mitä noille nyt kuuluu (juu, näyteltyähän tää vaan on)
Mikä pärstä tää video oli? Oli aiva mahtava ja sit loppu ku seinää!
Jos sulla on ADHD (niinku mulla) nii likeeeee tohon
👇
Vittu mun hävityt tuplausrahat on pistetty tän videon rahotukseen saatana!
Oliko jollain noista tyypeistä tossa niinku ADHD vai onls se niinku adhd liiton lyhytelokuva ku teiän käyttäjä on adhd liitto?
how to get ladys
ihan sika hyvin tehty! 😲😭
Jos joku Sakke tekis mul noin ni mä esittäisin et ei kiinnosta
Jonttu Yt no ohhoh
mua ei kiinnosta
3:35 pedari XD
😂
1:34 kuulosti ihan hullu hullumpi yläasteen kallelta
Samalaiset lasitki😂
Toi sakke on kyl oikeesti kova
äijä
i am from germany
Gigi Cupcake ich bin anka sedö
Gigi Cupcake ok welcome for Finland
Gigi Cupcake GiGi
Opettajalla on huulipunaa :D
Katsojat ei kyllä nyt ymmärrä yhtään Sakkea
wau mä oon kiinnostunut tieteestä vaikka oon 12-vuotias poika platonic vai miten vain se kirjoitetaan niin kiinnostaa kyllähän meri argeologia jonkinverran yli päätään tiede jopa myös muutenkin
Valtteri Pennanen Ai planktonit?
emilia ahonen nii
Valtteri Pennanen okkei
Valtteri Pennanen mitä vittua
The kid with the "behavior problem" could be one of the smartest.
Mua kiusataan koulussa ja saan siitä syyt niskaan😭😭😭😢😢😢
Kerro siitä...
HÖHÖHÖ HAISTA VITTU
Ei! Miksi! 😫😭 En kestä enää hetkeäkään kun täällä kiusataan jokaista ihmistä 😭 voimia😢
Samaistun Jenniin liian monta kertaa...😢
Tää oli hyvä! Näitä lisää :)
Mullakin on adhd mutta en tajunnu että kellä tässä niinku oli?
Hyvä!
Jere Miettinen Sakke ADHD, Jenni ADD
Voisko toi opettaja käyttää aivoja kun käy erikseen vittu opettamassa joka oppilaan luona vois vaan opettaa kaikille yhteisesti
Tää on yks harvoista youtube videoista johon saa tekstityksen
Jenni vai sakke?
Vilma Liuska sakke
minua on kesatu perus kouluusa ja minä pitkä hilja ja minä olen yksin ja olen päsin pois olin sen heki olin 17 nyt olen 18 voitas minä päsin aameti kouluu kiiula
Hoono soomi...
Ja varsinki sakke (:
aik kiva opettaja
Mun pikkuserkulla ADHD Kiva ku se ain pienenä vaikka pelattiin jotain kaksin peliä pleikalla nii aina se vaa jaksoi hyppii ku mää vieressä iha rauhallisena istu nykyään se on rauhoittunut eikä Oo enää Sellanen hulivili.
Tunnistin itseni ala-asteelta , tuosta että viivottimella jossa on kumi tähdätään muita oppilaita
Sakke ny jumalauta
Toi jenni on kaunis :))
Tää oli kiva
Ilmeisesti tässä videossa se ADHD on tolla punapipoisella tytöllä Saken takana. ADHD:n ei aina liity ylivilkkautta eikä tuo tyttö ole luokkatilanteessa ollenkaan mukana, ei ota ees kirjoja esille
Just ajattelin että emmi/enni (en kuullut kuka) olisi käynnyt fyysisesti kimppuun
Sakke oli söpö
Hei jeesus videoita mistä tiedät että tytöllä ei oikeassa elämässä ole ADHD. Tai että hänellä on kaikki hyvin
saako tähän kommentoida?mielestäni häirtseminen tunnilla ja ei kiinnosta homma ei ole adhd.usein se on jännitys ja kiinostuksen puuteps:(älä syö lääkkeitä) KIITOS(ehkä se vaan kiusaa ja ei jaksa /halua.nykyään kaikki häiriö on adhd ati muu oire,minun aikanani olisin diagnosoitu jo monesti adhdksi,jos niin olisi ollut tapana.Muita diagnooseja on lähes kaikki,jotan tiedän mistä puhun.kaikkee hyvää
PSYCHETRUTH:COM
Oon perjaattees sakke mutten rupee tekee tolleee että ope ja muut valittaa turhast
Minulla on adhd toi sakke on ihan kun mä mutta minä olen pien luokalla adhd huomattiin vasta kun
Olin 6 ja puoli vuotta
Saako pistää omalle kanavalle jookos koska tää on hyvä👍👍👍 ja plus muiden pitää nähä tää😂😂😂😂
Toi tyttö oli nätti Ketä kiusattii
ei täs leffas ole adhd oppilaita
Ei oikeasti tietenkään....
Ei vittu toi Sakke : d
Lyhyt tunti oli kyllä
Veikkaisin että sakella on adhd
Helvetin Sakke
The bad sakke ja toverit :D
tyhmä
??
+Onni Viitala mursu
Mikä vïţţû on ongelmas??
+Onni Viitala sh
Meille näytettiin tää video joskus monta vuotta sitte koulus .Mentii sitä varten oikein erityis opettajan luokkaan .
Saaks kysyy miten menee ooks elos , 5vuotta sit laitit kommenti
Kuka on adhd sakke vai?
Iha kiva...
Sit meidän luokalla on pari AD-HD:ta.
Mulla on ite adhd ja mun opet valittaa et en voi keskittyy
Kuka kattoo 2020?
Itel on samanlainen ope onneks tulee uus seuraavana vuonna
Mitääääh se olis jo huomattu että tolla sakella on adhd koska se oli jo joku ehkä 5-4 luokal En tajunnu
Kipalis Aaa aa nyt tajusin :D
Kipalis mul on toi sekoamia ADHD ja se vituttaa ku joku ärsyttää ._.
Kipalis thx ja en aiis vaan saa päähän mitään :D ku on jotai matikkaa :)
+IFKIPELAA MULLA ON MOLEMMAT HIHIHIIHIIHI
+IFKIPELAA mul on kans
tää on kuvattu aleksis kiven peruskoulu,
ompas taas epätodellinen senaario. onko nää kirjoittajat ihan pihalla?? ensinnäkin mikä on todennäkösyys että jos tyttö sanoo ääneen taakseen että lopeta, ja poika vieressä sanoo että älä viitti, niin et toi opettaja pertti 40v alkaa valittaa "jennille"?? 😂 kaikki vanhukset on aina kirjottanu nää videot ja be ei tiedä mitään koulukiusaamisesta. tekis tästä nyt edes vähän todellisemman!
Olen, tuossa koulussa eli Aleksis kiven peruskoulussa. Käykö, kukaan Sophie mannerheimin koulua??? Onko, teillä ADHD. Sori aika arka aihe...
Aika hyvä äikkä, sulla puhuisit mielummin ilman pilkkuja tai pisteitä olis paljon selvempää
Matiaksen uusin laulu.
Kovemmalta tuntuu niin kun saa jotain heittää kumilla!!
;-)
olkaamme edes ylpeitä että meillä on ADHD
Oot näköjää päästä pudonnu :D
jep, niin olenkin
Jos tää kertoo tost adhd tyypistä nii se tuo mielikuvan että kaikki adhdn omistavat kiusaavat.
i feel u sakke!
mä olin olut tässä koulussa😱😱
DjDominoVirallinen juotiiks sua paljonki siel?
DjDominoVirallinen olut XDDD
Dj Domino official miten oot ihmine jos olit siel koulus olut
Onnee sulle😊
Dj Domino official
Päivän naurut😂😂😂😂😂
Meijän luokalla on poika jolla on ADHD ja sitä kiusataan aina kaikki meijän luokalla on sitä vastaan😔 seki kyl toimii väärin joskus mut silti se johtuu sen ADHD viasta😣
Mä oon tollanen mut äiti ei suostu ADHD testeihin ;_;
Älkää lapset valittako jos ette tajuu pointtia
i wanna learn finish
Let’s start with an easy word:
”Lentokonesuihkuturbiiniapumekaanikkoaliupseerioppilas”
Jenni on kuuma Mimmi
Tekee mieli huutaa v:tä tolle Sakelle
Sakke oli ilkeä
jos mä syön katkarapuu mä syön planktonii :DDDDD
Vihainen opettaja 4:20 -.-
Jos tol on ADHD hankkis fidget spinnerin se auttais keskittymään
Edit: kirjoitusvirhe
Miks vitus se heitti repun tohon seinää ja kävi hakee sen :D ite oisin vaa jättäny sinne ja lähteny kotii
Rip jenni heitelty kumin palasilla
mulla on luultavasti adhd
Jenni rage menkat D: 5/5
mitä noita tulevii sossupummei neuvomaan.